erikoinen oli kokemus jolke ei löydy otsikkoa, tulkoon tähän.
Tuli vain mieleeni ymmärrys anteeksiannosta, Jumalan. Ja oitis perään mahdoton tarve ottaa raivelista työelämästä tuttuja jotka nyt aika objektiivisesti kenkkusivat, syytä en tiedä jos tämä alkoi ensimmäisenä työpäivänä. No, menee piikkiin "me ei huolita sairasta lääkäriä". Eihän sellaisessa auta selvitys edes työterveyshuollosta, että tasapaino on okei ensi kertaa elossani.
Mutta juupa, meni aivan kuin vertauksessa jossa palvelija sai paljon anteeksi ja oli oitis karhuamassa pientä vippiä kanssapalvelijaltaan. Tämä oli mielessäni kaiken ajan, enkä kuitenkaan mahtanut mitään itselleni ja ajatuksilleni.
Aloin mietiskellä tämän paljon anteeksi saaneen tilannetta. Hän rupesi karhuamaan saataviaan juuri tuolla hetkellä, miksi? Koska ei enää ollut peloollaan isännän ja velkansa takia? Hyvä tavaton kuinka se oli tukalaa. Halusin vaikka mitä, oikeusturvalautakuntaa ja kollegiaalisuuslautakuntaa ja kaiken aikaa ajattelin että onhan kummallista, on! No ei nyt ihan vuodesta kivikirves, mutta jostain kuitenkin, samaan aikaan repi hajalle omat syyt ja toisten syyt. Ja minä muistan tään vertauksen.
Luin ja muistin jostakin, että rukoilla heidän puolestansa. Kyllä oli väkinäinen huulten höpinä. Johonkin piti ryhtyä kun tuntui ettei jaksa elääkän.
Ohi se meni. Paria yötä sitten uneksin, että vietin läksiäisiä ja vaikeimman ihmisen kanssa sekoiteltiin boolia, hän oli siinä unessa tullut edeltä auttamaan järjestelyissä. Pöytä oli täynnä piiraita.
