Aika tavalla kallistun Pirskan kannalle tässä kaikin tavoin, ennen muuta sinä onnistuit hämmentämään heitä, tahtomattasi varmaan. Ajattele itseäsi tilanteeseen, jossa joku sanoisi että kiitos hyvää muuten mutta minulla todettiin eilen syöpä, tosin jo levinnyt mutta lääkäri sanoi että on siitä jokunen toipunutkin. Itse olen usein kieli keskellä suuta, epilepsiaa pelätään niin suuresti yhä, koetan sanoa sen niin, etten tyrmäisi muita. Ikävä kyllä se näyttää olevan todellinen ristini, ei itse sairaus.
Itse menisin sanattomaksi, vaikka en taatusti tarkoittaisi pahastuttaa. On vaikea tietää, mitä kärsimykseen vastata. Ystäväni omainen menehtyi aivoverenvuotoon yhtäkkiä, vielä nuorehko mies. Perheessä pahastuttiin, kun lohduttamaan tullut sairaalapappi " vain seistä toljotti sanaakaan sanomatta". Kuitenkin väärään aikaan sanotut sanat, väärät sanat, haavoittavat julmasti.
Mitä muuten toivoit heidän sinulle sanovan?
Mietin, kuinka olisi mennyt, jos olisit kertonut kärsineesi hermoromahduksen-se menee suomalaisiin-mutta kuntoutuvasi kiitos kysymästä, ja toimivasi parhaillaan missä nyt toimitkin. Esimerkiksi Klubitalojen toiminta on, kiitos Pauli Löijan, varsin tunnettua ja arvostettua. Monikohan niistä psykologeista ja sosiaalialan ihmisistä käy psykiatrian poliklinikalla, mietin, kun muistan muuan pienessä kaupungissa sanotun, että jokainen sielläkin syö Cipramilia, voivat lainailla toisiltaan jos loppuvat?
