Hedbergin Uskon-Oppi Autuuteen

[topsy]

Siis körttiläisille...

Mielestäni pitäisi määritellä, mitä risti on. Minulle yhtenä evankelisena yksilönä se merkitsee sitä pilkkaa, joka johtuu Jeesuksen ja Maailman ruhtinaan suhteista ja valittuani puoleni helppoa ei tule olemaan. Ja sairaudet, vaivat yms eivät ole minulle risti, vaikka ne voivat olla viemässä Isälle huokauksin (pistin??). Jottei tämä jää näpertelyksi ja nokkeluudeksi,  niin elämä on kokonaisuus... -> sana rististä on hullutus! elämässä on tietyt lainalaisuudet, joille ei voi aina mitään. Perhe, perimä yms ja siksi ihailen Jumalan suurta luovuutta etsiessään (sokeaa) syntistä maailmasta.

Mutta risti on teille siis myös sairaus, hankala elämäntilanne yms?

Valitettavasti aika ei riitä pidempään nyt, mutta mielenkiinnolla kysyn, mitä sanotte, kun ristin mainitsette? Tämä voi tuntua tyhmältä ja triviaalilta kysymykseltä, mutta keskeinen se on

Iloinen jäärä evankelisista poistuu takavasemmalle

PS. Mielestäni missään opetuksissa ei ole meillä päin luvattu helppoa elämää uskossa, kunhan vaan uskoo oikein, (se ei ole lähtökohta), joten sikäli kysymyksen asettelusi on vieras.

[Kauhanen T]

Mielestäni pitäisi määritellä, mitä risti on. Minulle yhtenä evankelisena yksilönä se merkitsee sitä pilkkaa, joka johtuu Jeesuksen ja Maailman ruhtinaan suhteista ja valittuani puoleni helppoa ei tule olemaan. Ja sairaudet, vaivat yms eivät ole minulle risti, vaikka ne voivat olla viemässä Isälle huokauksin (pistin??). ...

Mutta risti on teille siis myös sairaus, hankala elämäntilanne yms?

Muita varmaan harmittaa kun minä taas tungen ensimmäisenä vastaamaan. Osallistukaa keskusteluun siitä huolimatta, varsinkin jos olette eri mieltä!

Minusta myös elämän hankaluudet ovat ristiä, mutta risti kokonaisuudessaan muodostuu - minun mielikuvissani - hiukkaisen enemmän hengellisestä kuin maallisesta vaivasta. Prosentit ovat tällaisessa asiassa typeriä, mutta ehkä tuollaiset pyöreät sixty-forty kuvaisivat näkemystäni. Monilla nykykörttiläisillä prosentit ovat varmaan samat, mutta toisinpäin. Mielestäni heidän painotuksensa ei silloin ole millään lailla väärä, mutta erilainen kuin minun.

Jos löytyy joku körttiläinen, jonka mielestä sairaus, hankala elämäntilanne yms. ei millään lailla liity ristiin, niin olisi kiva kuulla.

PS. Mielestäni missään opetuksissa ei ole meillä päin luvattu helppoa elämää uskossa, kunhan vaan uskoo oikein

Mukava kuulla. En niin uskonutkaan, se ei olisi millään lailla luterilainen painotus, ja evankelisethan ovat hyvin luterilaisia (- tai melanchtonilaisia). Silti voidaan mielestäni esittää kysymys, että onko Hedbergillä tällainen "vahva usko -> helppo elämä" -tendenssi. Olen iloinen jos oikea vastaus on "ei".

[topsy]

Mielenkiintoista!

Pohdiskelin tätä ristikysymystä seuraavasti, jos körttiläinen ryhtyisi vaivastaan puhumaan ilman viittausta ristiin, mutta tarkottaen ristiä, minulta jäisi jotakin olennaista pois koko kuvasta.Voisin miettiä seurapuheen kulussa, koska mennään asiaan, kun muut ovat mielestään ja mielessään asiassa in sich. Siinä voi jäädä herkästi ulkopuoliseksi, vaikka tilanne on tässä kuviteltu.

En sano, että paha tuo prosenttilasku. Tietenkin näen oman liikkeeni ja itseni puutteelliseksi, mm. rososuudelle voisi olla enemmän tilaa. Burn out voi tulla, ah niin iloiselle, evankelisellekin. Kutsuttiin sitä ristiksi tai ei.

Olisi hyvä, jos muut evankeliset kirjoittaisivat myös kantaansa, mutta körttifoorumi ei ehkä tavoita meitä niin hyvin kuin teitä! Tämä ketjun (llwyd?) kommentti analyyttisestä Hedbergiläisyydestä ja kokemuksellisesta/mystisestä herännäisyydestä vähän kaihersi, mutta hyvä kun sanotaan ja ajatellaan linjassa. Kuljen eri linjaa...

[llwyd]

Olisi hyvä, jos muut evankeliset kirjoittaisivat myös kantaansa, mutta körttifoorumi ei ehkä tavoita meitä niin hyvin kuin teitä! Tämä ketjun (llwyd?) kommentti analyyttisestä Hedbergiläisyydestä ja kokemuksellisesta/mystisestä herännäisyydestä vähän kaihersi, mutta hyvä kun sanotaan ja ajatellaan linjassa. Kuljen eri linjaa...

Lienee kai parasta sanoa, etteivät omat tulkintani varmastikaan noudata mitään körttiläisyyden yleistä linjaa - edes siinä määrin kuin sitä linjaa on, ja paljonhan sitä ei monen ulkopuolisen suureksi harmiksi ole. Mutta väheksyn siis kaikkea älyllisistä teologiaa, kaikkia kirkollisia oppi- ja valtarakenteita. Jos uskonnossa on mitään lisättävää kokemukseen maailmasta niin se lienee mystiikassa, ulkopuolella kaiken älyllisen hallinnan, organisaatioiden ja formaalisuuden - näissä uskonto kuivettuu ja näivettyy kontrolliksi: lain ja ruoskan, rankaisevan Isän kaipuuksi. Paavon hurjissa näyissä, Siionin Virsien itkevissä, hoitavissa sävelissä, nyky-körttiläisyyden vaimeissa, lämpimissä sävyissä, osaamattomuudessa ja passiivisuudessa minusta löytyy suomalaisen luterilaisuuden elävin osa: jotain olennaista on tässä avuttomassa liikkeessä säilytetty hengissä, mitä ei muualta löydy. Toivon kyllä hartaasti ettemme ikinä muuttuisi organisoidumpaan, hallitumpaan ja kontrolloivampaan suuntaan - näistä vaihtoehdoista, kiivaista puhtaista opeista ei ole pulaa, hiljaisuudesta ja ikävästä on.

[topsy]

Kirjoituksestasi tuli mieleen romantiikan aika ja Schleiermacher. Se minun tajunnanvirrasta.
Oppi Jeesuksesta, kuinka sellaista voi väheksyä? (hämmennystä) Kirkonvaltarakenteet eivät ainakaan minua suosi, joten tässä voisin kanssasi sittenkin hymistellä. Viittaan nyt evankelisuuden irrationaaliseen puoleen, eli suhtautumisesta nais... Herran käskyn pohjalta:), emme ole kaikki järkeviä ja moderneja! Järki ja tunne ei mielestäni jaa liikkeitämme kahteen.

Koen huolestuttavana, jos ihmisen nöyryys siis kokemus nousee keskiöön. Tarkoitan, että jos "nöyryydestä" tulee normi, niin siitä tulee osa hyväksyttyä valtarakennetta ja lakkaa olemasta nöyryyttä. Nöyryydestä tulee mieleeni Johannes Kastaja -parannussaarnaaja.
Kävisikö Johannes Kastaja körttiläisestä?

[llwyd]

Kirjoituksestasi tuli mieleen romantiikan aika ja Schleiermacher. Se minun tajunnanvirrasta.
Oppi Jeesuksesta, kuinka sellaista voi väheksyä? (hämmennystä) Kirkonvaltarakenteet eivät ainakaan minua suosi, joten tässä voisin kanssasi sittenkin hymistellä. Viittaan nyt evankelisuuden irrationaaliseen puoleen, eli suhtautumisesta nais... Herran käskyn pohjalta:), emme ole kaikki järkeviä ja moderneja! Järki ja tunne ei mielestäni jaa liikkeitämme kahteen.

Koen huolestuttavana, jos ihmisen nöyryys siis kokemus nousee keskiöön. Tarkoitan, että jos "nöyryydestä" tulee normi, niin siitä tulee osa hyväksyttyä valtarakennetta ja lakkaa olemasta nöyryyttä. Nöyryydestä tulee mieleeni Johannes Kastaja -parannussaarnaaja.
Kävisikö Johannes Kastaja körttiläisestä?

Niinpä: romantiikka ja Schleiermacher - aika selkeästi puhumme eri kieltä... Oppi Jeesuksesta, sitä tulisi välttää viimeiseen saakka - oppi Jeesuksesta edellyttää automaattisesti väärää oppia Jeesuksesta. Mehän olemme todella viisaita näitä kysymyksiä ratkaisemaan: anna ihmiselle väärä oppi iskeä niin hän takertuu siihen loppuiäkseen vallan antamalla riemulla. Ja unohtaa Jeesuksen. Nöyryys, kuka puhui nöyryydestä? Kurjuudesta, avuttomuudesta ja ikävästä pikemminkin - enkä usko ihmiskunta tässä maailmassa koskaan tulee pääsemään pois kurjuudesta, avuttomuudesta ja ikävästä vaikka esim. oikeat opit Jeesuksesta antaisivat tästä illuusioita. Nyky-herännäisyydessä on ainutlaatuista sen pidättyminen järjestäytymisestä ja kategorisoinnista, sen hiljaisuus ja ikävä, sen avuttomuus. Oikeista opeista ja valtarakenteista sen sijaan ei ole puutetta: koko kristikunta on niitä tulvillaan. Eikö voisi meille sallia tämän hiljaisuuden ja ikävän, tämän väärän oppimme?

Lisään vielä, että olen varmasti melkoisen kaukana herännäisyyden peruslinjasta tai en ainakaan edusta sitä. Tietysti sen edustaminen olisi kenelle tahansa haastavaa koska sitä ei juuri ole olemassa. Häiritsevän epämääräistä - missä on se oppi Jeesuksesta, jonka mukaan meitä voisi luokitella ja kategorisoida? Eihän meillä juuri ole kuin ikävä Jeesukseen: avutonta porukkaa.

[topsy]

Topsy ei ymmärrä, Topsy tyhmä...jep

Mutta Topsy uskoo, että niin on Jumala on maailmaa rakastanut, että antoi ainokaisen poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän. Siksi Topsykaan ei ole toivoton, vaikkei ymmärrä kaikkea.

Topsy satuloi nyt aasinsa ja klopsottaa pois.Topsy heiluttaa hattuaan ja toivottaa hyviä lukuhetkiä UOA:n parissa kuin myös hyviä keskusteluja körttiläisille!
Topsy tykkää, että Ristin juuressa on tilaa!
Topsy kiittää keskustelusta!

siis klopsklopsklops...

[Kauhanen T]

Lähden itse viemään tätä aloittamaani ketjua toiseen suuntaan.

Ehdottomasti suurin osa tuntemistani herännäisteologeista on teologisesti paljon lähempänä Hedbergiä kuin Paavoa tai Malmivaaraa.

Evankelisuudesta n. puolet edustaa linjaa, jota kutsutaan "maltilliseksi", "kirkolliseksi", "uudistusmieliseksi" tai milloin miksikin. Käytännössä nämä evankeliset tunnistaa siitä, etteivät he vastusta naispappeutta. Heillä on usein myös avarammat eettiset käsitykset ja heidän teologiassaan korostuu antipietistinen objektiivinen pelastusvarmuus. Nähdäkseni he ovat teologisesti hyvin pitkälle Hedbergin linjoilla.

Evankelisuuden "vanhoillinen" (tai "raamatullinen" tms.) suuntaus taas on siirtynyt teologisesti hiukan enemmän pietismiä kohti vastustaessaan antinomistista lain syrjäyttämistä ja ottaessaan julistukseensa myös parannuksen vaatimusta.

Jos siis asetetaan vierekkäin nykyisen herännäisyyden valtauomaa edustava körttiläinen ja "kirkollinen" evankelinen, mitä huomataan?

Että heillä on eri virsikirjat, evankelinen puhuu enemmän Jumalasta ja iloisempaan sävyyn, mutta teologisesti he ovat ihan samoilla linjoilla Jumalan objektiivisen pelastusteon merkitystä korostaessaan. Ei ole kyse enää edes korostuserosta, ainoastaan perinteestä johtuvasta puhe- ja veisuutavan erosta.

Hylätessään pietistisen (Malmivaarat) juonteensa herännäisyys on tullut kilometreittäin evankelisia vastaan. Koska SLEY tulee valitettavasti joskus tulevaisuudessa jakaantumaan, ehdotan että Herättäjä-Yhdistys alkaisi jo nyt tehdä tunnusteluja tuleviin "kirkollisen" evankelisuuden johtonaisiin ja -miehiin päin. Yhdessä voitaisiin perustaa esim. Suomen Evankelinen Herätys-Yhdistys ry. tai vastaava. Siihen saataisiin jäsenpohjaa jopa 100.000 ja maankattava organisaatio.

Minä jäisin tietysti ulkopuolelle kun pidän itseäni nimenomaan antihedbergiläisenä, ja järjestysasioita lukuunottamatta olisin kai teologisesti lähempänä evankelisuuden konservatiivista siipeä. Mutta tällaisen ehdotuksen heitän teille. Pohtikaa ja kommentoikaa!

[llwyd]

Hylätessään pietistisen (Malmivaarat) juonteensa herännäisyys on tullut kilometreittäin evankelisia vastaan. Koska SLEY tulee valitettavasti joskus tulevaisuudessa jakaantumaan, ehdotan että Herättäjä-Yhdistys alkaisi jo nyt tehdä tunnusteluja tuleviin "kirkollisen" evankelisuuden johtonaisiin ja -miehiin päin. Yhdessä voitaisiin perustaa esim. Suomen Evankelinen Herätys-Yhdistys ry. tai vastaava. Siihen saataisiin jäsenpohjaa jopa 100.000 ja maankattava organisaatio.

Minä jäisin tietysti ulkopuolelle kun pidän itseäni nimenomaan antihedbergiläisenä, ja järjestysasioita lukuunottamatta olisin kai teologisesti lähempänä evankelisuuden konservatiivista siipeä. Mutta tällaisen ehdotuksen heitän teille. Pohtikaa ja kommentoikaa!

Tietysti kun tarkastelunäkökulmani ei ole teologinen vaan lähinnä kulttuurinen (tietyllä mystisellä dimensiolla varustettuna) niin en pitäisi teologisen eron puuttumista mitenkään ratkaisevana asiana millekään yhdistymiselle. Perinne, sävy, musiikki, näkökulma - kaikki nämä ovat erilaisia. Sanon jo etukäteen että huonosti ilmaistu, mutta minussa körttiläisyyden teologia tulee ilmi tauoissa, hiljaisuuksissa, Siionin Virsien nuottikuluissa, ei niinkään opinjulistuksissa ja korostetun teologisissa seurapuheissa. Ne pyrkivät tavoittamaan sen mikä on jo hiljaisuudessa täydellisimmin sanottu. Usko ja ikävä eivät ole älyllisiä, opinkappaleiksi ja organisaatioiksi kiteytettäviä asioita. Eli outoa kyllä taidan olla aikä jyrkällä linjalla edes ajatusleikkinä esitetyn yhdistymisen suhteen: se voisi olla herännäisyyden hiljaisuudelle hengenvaarallinen asia...

[Kauhanen T]

Koska SLEY tulee valitettavasti joskus tulevaisuudessa jakaantumaan, ehdotan että Herättäjä-Yhdistys alkaisi jo nyt tehdä tunnusteluja tuleviin "kirkollisen" evankelisuuden johtonaisiin ja -miehiin päin. Yhdessä voitaisiin perustaa esim. Suomen Evankelinen Herätys-Yhdistys ry. tai vastaava. Siihen saataisiin jäsenpohjaa jopa 100.000 ja maankattava organisaatio.

minussa körttiläisyyden teologia tulee ilmi tauoissa, hiljaisuuksissa, Siionin Virsien nuottikuluissa, ei niinkään opinjulistuksissa ja korostetun teologisissa seurapuheissa. Ne pyrkivät tavoittamaan sen mikä on jo hiljaisuudessa täydellisimmin sanottu. Usko ja ikävä eivät ole älyllisiä, opinkappaleiksi ja organisaatioiksi kiteytettäviä asioita. Eli outoa kyllä taidan olla aikä jyrkällä linjalla edes ajatusleikkinä esitetyn yhdistymisen suhteen: se voisi olla herännäisyyden hiljaisuudelle hengenvaarallinen asia...

Tämä ajatusleikki on taas tällä hetkellä pykälän realistisempi, kun SLEY:n johto on vaihtunut konservatiivisempiin miehiin (tästä on uutisoitu hiljattain mm. Kotimaassa ja kirkon uutisissa). Korostan, etten toivo SLEY:n jakautumista, mutta koska se on jälleen askelen lähempänä, en näe syytä olla etsimättä uusia yhteyksiä sieltä päin.

[llwyd]

Tämä ajatusleikki on taas tällä hetkellä pykälän realistisempi, kun SLEY:n johto on vaihtunut konservatiivisempiin miehiin (tästä on uutisoitu hiljattain mm. Kotimaassa ja kirkon uutisissa). Korostan, etten toivo SLEY:n jakautumista, mutta koska se on jälleen askelen lähempänä, en näe syytä olla etsimättä uusia yhteyksiä sieltä päin.

Kaikkihan ovat aina tervetulleita, jäsenkirjoja ei kysellä - itselläni on hyvinkin myönteinen käsitys evankelisista (eivätkä johdon kiivaat taistelut yleensä heijastu ruohonjuuritasolle niin rikkovasti kuin voisi kuvitella). Mutta evankelisuuden ilmapiiri, pitäisikö sanoa "eetos" tuntuu melko lailla erilaiselta kuin körttiläisyyden. Mielikuvaksi tulee että meille ryntäisi joukko aktiivisia ihmisiä, jotka aloittaisivat pontevasti organisoimaan velttoja ja saamattomia körttiläisiä ja kirjoittamaan puhdasopillisia teoksia 1800-luvun (huonon) anglosaksisen harmoni-musiikin säestyksellä... No, ei nyt aivan haudanvakavasti kirjoitettuna, hyväähän uudet tuulet usein merkitsevät. Mutta SLEY:n suhteen toivon kyllä etteivät sitä riidat repisi rikki vaan että kummankin linjan kannattajat voisivat pysyä saman katon alla.

[Olli V]

Löysin vasta foorumiin ja pakkohan se on elähdyttää hiipuneitakin
keskusteluja, kun mielenkiintoisia kerran ovat:

Problematisoisin rahtusen eri herätysliikkeillemme (=viisijako) annettujen
luonnehdintojen toimivuutta historiallisessa tarkastelussa. Sinällään
oikeansuuntaiset määritelmät, kuten herännäisyys = mystispietistinen
alatien kristillisyys  / evankelisuus = opillinen, iloinen, luottava,
menettävät merkitystään, kun niitä liu'utetaan aikajanalla pysähtymättä
tarkastelemaan kulloistakin kontekstia. Erityisen mielenkiintoisia ovatkin
olleet tässä keskustelussa käytetyt puheenvuorot, joissa on kiinnitetty
huomioita herätysliikkeidemme mentaliteettien muutoksiin
("liudentuminen").

Nyky-herännäisyydelle pidän itse melko oivaltavana terminä
körttihumanismia, koska sen käytössä uusinnetaan varsinaisen
kantasanan alkuperäistä pilkkafunktiota luovasti, kuvaavasti ja - ainakin
 itselleni liikkeeseen kuulavana - itseironisesti. Lienee perusteltua väittää,
ettei tämä nykyinen "körttihumanismimme" edusta enää pietismiä sanan
historiallisessa merkityksessä (esim. armojärjestyskäsitykset ovat jääneet
matkan varrella taustalle).

Onkin hieman ongelmallista etsiä herännäisyyden ja evankelisuuden eroja
Paavon ja Hedbergin kaunoista, kun tosiasiassa nyky-herännäisyydellä on
liki pitäen enemmän yhteistä nyky-evankelisuuden kuin Paavon
edustaman herännäisyyden kanssa. Jos taas ajattelemme 1800-luvun
herännyttä kansaa, muodostivat he identiteettiään ensisijassa tekemällä
eroa suruttomiin. Tämä piirre oli yhteinen kaikille liikkeille. Vasta "eri"
liikkeiden vaikuttaessa samoilla alueilla ja niiden riitaantuessa, tuli
tarpeelliseksi eksplikoida niitä seikkoja, jotka erottivat heränneet toisista
heränneistä.

Aina tähän rajankäyntiin ei ollut edes tarvetta. Paavon kuoleman
jälkeisessä hajaannuksessa ryhmäkuri hölleni ja heränneiden identiteetti
ja spiritualiteetti sai hyvinkin kirjavia muotoja paikallistasolla. Esimerkiksi
1880-90-luvuilla Pohjois-Savossa heränneet kävivät alueella viriilisti
vaikuttaneissa horrossaarnaajakokouksissa, joissa uskonmeno oli
ekstaattisesta kokemuksesta ponnistavaa. W. Malmivaara kävikin
Hengellisessä kuukauslehdessään tiukkaa rajankäyntiä eri suuntausten
kanssa. Silti vielä vuonna 1895 piispa G. Johansson moitti Limingan
piispantarkistuksessa heränneitä unissaarnojen asettamisesta Raamatun
yläpuolelle. Tällainen julkisuus lisäsi vettä myllyyn projektissa, jossa
herännäisyyttä kansallistettiin ja julkisuuskuvaa "raitistettiin" (tästä tietysti
lisää I. Huhdan mainiossa väitöskirjassa).


Tahtoo tällä kaikella sanoa, että 1800-luvun alkupuolen tilanteessa, jossa
kaikki herätyskristilliset lieveilmiömme käyttivät enemmän ja vähemmän
samoja hartaus- ja laulukirjoja, olivat ns. herätysliikkeemme kaikesta
huolimatta verrattain samankaltaisia ja niiden väliset rajat kansan tasolla
vähintäänkin epäselviä. Vasta edellä puidun kaltaiset konfliktit kärjistivät
eroja riittävästi, jotta selvä raja voitiin vetää.

Voidaankin kysyä, onko nykyisen liikkeemme alku ajoitettava W.
Malmivaaraan? Malmivaaran siioninvirsiuudistus kuitenkin onnistui
"epäraitista herrnhutilaishenkeä" poistamalla terävöittämään tuon rakkaan
katekismuksemme eroavaisuutta suhteessa kilpaileviin liikkeisiin. Toisaalta
ekstaatikkoihin ja laestadiolaisiin yhdistetyn morsius- ja verimystiikan
kielen karsiminen uskonharjoituksestamme petasi tietä kansallismielisiin
kulttuurisalonkeihin - ja sitä tietä kohti "körttihumanismia".


Hedelmällistä onkin tarkastella sitä, miten ja miltä osin Paavon ja
Hedbergin uskonkäsitykset ovat siirtyneet liikkeiden nykyisiin johdannaisiin
ja miltä osin seisomme yhä vaikuttajiemme sanojen takana.  Voisi olla
liikkeellemme ihan tervettä tuulettaa hieman ovia ja myöntää liikkeen
muuttuneen Paavon ajoista ja opeista. Silloin voisimme nähdä myös
selvemmin sen, mikä on säilynyt muuttumattomana liikkeessämme.
Oletettavasti se on jotakin olennaista.

[satman1]

Muita varmaan harmittaa kun minä taas tungen ensimmäisenä vastaamaan. Osallistukaa keskusteluun siitä huolimatta, varsinkin jos olette eri mieltä!

Ei harmita! Käytä, hyvä mies, talenttiasi! Osallistuisin mielelläni keskusteluun, ellen tuntisi alamittaisuuteni sinun, tutkija-'Kauhis '(Jos saan kirjoittaa. - No, kirjoitin kuitenkin. - Mutta jatkossa? Mistähän sekin johtuu, että minulla on houkutus 'nimitellä', väännellä nimimerkkejä ja nimiä), rinnallasi.
MUTTA! Tartun viitanliepeeseesi kuin spitaalinen ja otan kyselevän asennon. Jos on enää mahdollista edelläolevan vitsailun jälkeen vakavasti kysyä..:

risti kokonaisuudessaan muodostuu - minun mielikuvissani - hiukkaisen enemmän hengellisestä kuin maallisesta vaivasta.

Olen tosiaan aivan aidosti kiinnostunut, mitä tarkoitat hengellisellä vaivalla? - Ahaa! Nyt tulikin tieto (!?), että tarkoitat esim. 'kiusoja', rukouskamppailua,... Olenko oikeassa? Asia olisikin näin yksinkertainen?! Ei siis fyysinen, vaan henkinen ( = hengellinen?) vaiva?

...............................................................................................:-k  

[llwyd]

Onkin hieman ongelmallista etsiä herännäisyyden ja evankelisuuden eroja Paavon ja Hedbergin kaunoista, kun tosiasiassa nyky-herännäisyydellä on
liki pitäen enemmän yhteistä nyky-evankelisuuden kuin Paavon
edustaman herännäisyyden kanssa.

Hienoa tekstiä! Lainasin vain yhden kohdan mutta paljonkin olisi kommentoitavaa. Minusta loogis-älyllisenä luonnehdintana tuo on varmasti oikea, mutta siltikin, paradoksaalisesti, vasta-intuitiivisesti, miten hyvänsä, minusta tämä "liudentunut" "körtti-humanismi" ei ole paljonkaan etääntynyt Paavon suomalaisesta ahdistuksesta. Kaikki olemme aikamme lapsia, mutta minusta tähän aikaan on kiteytynyt ydin tuosta meille kaukaisesta ja vieraasta maailmasta. Paradoksaalisesti ja vasta-intuitiivisesti. Ahdas körttipukuinen rajoja itsensä ja maailman väliin piirtävä, piiska-häitä pitävä kontrolloiva ja liudentumaton körtti-fundamentalismi olisi mielestäni tässä ajassa äärimmäisen vieras ja vastakkainen Paavon hengelle. Paradoksaalisesti ja vasta-intuitiivisesti.

[Kauhanen T]

risti kokonaisuudessaan muodostuu - minun mielikuvissani - hiukkaisen enemmän hengellisestä kuin maallisesta vaivasta.

Olen tosiaan aivan aidosti kiinnostunut, mitä tarkoitat hengellisellä vaivalla? - Ahaa! Nyt tulikin tieto (!?), että tarkoitat esim. 'kiusoja', rukouskamppailua,... Olenko oikeassa? Asia olisikin näin yksinkertainen?! Ei siis fyysinen, vaan henkinen ( = hengellinen?) vaiva?

Kutsun "ristiksi" jokaista asiaa joka painaa syntistä alaspäin omista luuloistaan ja suorituksistaan ("omavanhurskaudestaan") kohti Kristusta. Itse asiaa voi edistää yhtä lailla vaikkapa vakava sairaus ("maallinen vaiva") kuin kova synnintunto ("hengellinen vaiva"). Kaikki fyysiset ja henkiset (muutkin kuin "hengelliset") vaivat eivät välttämättä muodostu ristiksi tässä merkityksessä.

Esimerkki: työ aiheuttaa minulle fyysistä vaivaa (silmiä väsyttää, selkää särkee) ja henkistä vaivaa (saatan stressaantua, työasiat jää pyörimään mieleen). En itse pidä omaa työtäni kuitenkaan ristinä - jollekulle toiselle hänen työnsä voi olla sitä.

Hengellisenä vaivana pidän, niinkuin oikein tulkitsit, mm. kiusausta luottaa johonkin muuhun kuin Jumalan armoon ja kylmyyttä sanan harjoituksen suhteen. Synnintunnon (tai "huonon omantunnon" tai "syyllisyyden") heräillessä se muodostuu hengelliseksi vaivaksi, taakaksi, ristiksi, joka pitäisi päästä laskemaan jonkun toisen harteille.