Tässä sitä mietin, miksei jo varhaisemmassa vaiheessa elämää voisi muuttaa vähän yhteisöllisemmän asumisen pariin. Vähän kuin joku luostari, jossa on oma pieni huone ja siinä ehkä kylpyhuone, tiettyihin aikoihin päivästä yhteisruokailu ja ehkä muuta aktiviteettia, mahdollisuus osallistua askareisiin oman jaksamisensa mukaan. Kotihoitajien työajasta suuri osa menee kohteesta toiseen ajamiseen. Tuolla sitä saisi vähennettyä. Mutta ehkä ei ole sopivaa rakennuskantaa?

Onko nykyiset vanhukset enää niin sidoksissa asuntoonsa ("kotiinsa"), etteivät halua lähteä siitä minnekään? Kerrostalossa asuva palkkatyöläinen on joutunut muuttamaan elämänsä aikaan sentään monta kertaa.

Onkohan niin, että kun ikää tulee, pahoittaa mielensa taas yhtä herkästi kuin pienenä lapsena? Tai ainakin herkemmin kuin nuorempana. Jos ei enää niin paljon niitä iloja ole, merkitsee paljon jos jokin odotettu juttu meneekin pieleen.

Vappu on vuoden hauskin juhla  https://www.youtube.com/watch?v=O37nG5pCjzM

Erkki Melartin, Vappulaulu

https://www.youtube.com/watch?v=glUbHIRFt38

                 

   Onpa tosiaan lämmin!
No  nyt se kesä tulee kohisten!
Aina se on ihme.
Kasvu
Maa työntää kasvua valtoimenaan.
Linnut laulavat
Kesä on aivan tuossa kynnyksellä
Mökkielämä odottaa.
Aion opetella aamu-uinnin vaimon kanssa, tai koska vaimokin. Hän on aina uinut aamuisin. Minulle se voi olla kova paikka, mutta meinaan yrittää. Jospa tulisi tavaksi. Ruskea rasva suojaa taudeilta.
On ihme, kun kevät taas koittaa. Kyllä talvi on pitkä. Sen kanssa pitäisi opetella elämään ja näkemään enemmän hyvät puolet.
Illan suussa menemme simalle ja munkille seurakuntatalon pihaan. Aamulla lyötiin kättä päälle puolison ehdotuksesta, ettei muuten vappua juhlita, ei ylioppilaslakkia. Todennäkoisesti kuitenkin huomenna mennään jonnekin. Imua ei voi vastustaa. Ja eikä siinä mitään. Hän tarkoitti varmaan vain, että tietynlainen pakonomainen stressi juhlia, siitä luovuttaisiin, siltä yritetään välttyä. Vapaa lasku. Rennolla asenteella.
   Muuten on kaikki hyvin, muutenkin. Kuitenkin kaikitenkin, jos ei ala kaivella eilisen vaivoja ja kremppoja. Paljolti ne tulee ja menne ja jos ei, niiden kanssa sitten vaan ollaan ja eletään. Ja mikäpä tässä on ollessa. 
   Sitä minä kuitenkin, mikä on tulevaisuus? Ei sen tarvitse huolettaa Jumalan kämmenellä. Syntisenä ja heikkouskoisena kuitenkin välillä lankeaa, alkaa jopa murehtia turhia.
   Antaa ajan kulua. Aika parantaa. Aika tekee työtään. Ajan myötä uudistumme hoitaessamme vanhaa, tätä mikä nyt on, kohta vanhaa uuden ilmaantuessa.