Teologian maisteriksi valmistumiseni jälkeen olen tuntenut itseni jotenkin tyhmemmäksi, kun en ole enää tiedeyhteisön vilkkaassa, ajatuksia stimuloivassa ilmapiirissä. Tulee studeerattua ja keskusteltua vähemmän, saa vähemmän uusia ajatuksia. Nyt kuitenkin ostin kirjan Näen Jumalan toisin - kristinuskon feministisiä tulkintoja, ja saan siitä jatkuvasti uusia kiksejä. Luen tätä artikkelikokoelmaa bussissa ja kerta toisensa jälkeen se herättää uuden ajatuksen, antaa näkökulman ja oivalluksen. Haluaisin jutella näistä asioista. Heitän pari esimerkkiä kirjan ajatuksista.
- Raamatusta: Juutalaisuudessa on käsitteet "musta tuli" ja "valkoinen tuli". Musta tuli on pyhät kirjoitukset kirjainten muodossa, siis se "muuttumaton" teksti itsessään. Valkoinen tuli taas on se tyhjä tila kirjainten välissä, ja se leimahtaa liekkiin joka kerta, kun pysyvä teksti ja muuttuva aika kohtaavat toisensa. "Valkoinen tuli edustaa loputtomia mahdollisuuksia tulkita tekstiä tuoreesti omalla elämänkokemuksella, tunteilla ja mielikuvituksella." (Minna Salmi, s. 87) Ajatus on hirmuisen rikas ja myönteinen, tykkään siitä!
- Eros-rakkaus pyhänä kaipauksena: Ihmisen syvä kaipaus ja halu on pohjimmiltaan hengellistä, myös silloin kun se saa muodon kaipuuna toisen ihmisen luo. "Kaipuu yhdistää meidät." Se on pyhää ja kaunista. Keskiajan teologiassa on paljon ruumiin, seksuaalisuuden ja pyhän yhidstämistä, ruumiin rajojen ja sukupuoliroolien hälvenemistä. Rationalismi ja modernismi samaisti eroksen pelkästään seksiin liittyväksi (maalliseksi, alhaiseksi) ja korotti agape-rakkauden ainoaksi puhtaan rakkauden muodoksi. Nyt tarvittaisiin uutta ruumiillisuuden teologiaa, jotta esim. kristillisellä kasvatuksella olisi nuorille jotain sellaista annettavaa, jota Väestöliitto ei anna.
(Eero Jokela, s. 187-)
- Teologian erilaiset olemukset sapientia, scientia ja praksis: Ensimmäinen on viisausteologiaa ja sitä edustaa nykyään lähinnä mystiikan teologia ja ortodoksinen traditio. Se korostaa kokemusta ja ihmisen sisäistä kasvua, sen kieli on runouden ja vertauskuvien kieli. Skientiaalinen teologia hioo ja määrittelee uskon asioita mahdollisimman täsmällisin tiedollisin termein. Teologia praksiksena pyrkii pitämään käytännön ja teorian jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Siihen kuuluvat esim. erilaiset vapautuksen teologiat: pelastuksen käsitteen täytyy palvella kokonaisvaltaista eheytymistä. (Pauliina Kainulainen, s. 220-) Tämä termien kuvailu antaa minulle välineitä hahmottaa erilaisia Jumala-puheen tapoja ja tajuta paremmin, milloin puhun eri asiasta kuin keskustelukumppani.
- Esimerkki suomalaisesta kontekstuaalisesta teologiasta: Suomessa on paljon metsää. Miten me näemme sen? Taloudellisena tekijänä, luontona, paikkana, miten me käytämme sitä (etiikka)? Suomalaisessa muinaisuskossa metsällä on keskeinen rooli: mitä metsän hengellinen merkitys voisi olla kristillisen teologian näkökulmasta? Kainulainen pohtii hiljaisuuteen hakeutumista, puiden arvostamista, saunakulttuuria. (s. 230-231) Kiehtovaa.
- Yhdysvaltain mustien keskuudessa naiset ovat olleet saarnaajia valkeita sisariaan aiemmin. Saarnaaja Jarena Lee on sanonut 150 vuotta sitten: "Jos mies voi saarnata, koska Vapahtaja kuoli hänen puolestaan, miksei nainenkin? Hän kuoli myös naisen puolesta. Eikö hän olekaan kokonainen Vapahtaja? Ne, jotka pitävät naisen saarnaamista vääränä, näyttävät ajattelevan niin." (s.41) Tässä ihmeellistä oli tuo aikaperspektiivi. 150 vuotta sitten! Samassa yhteydessä heitetään lukijalle provosoiva kysymys "Voiko Kristus pelastaa naisen?" Tällä tarkoitetaan sitä, että hierarkkisessa ajattelussa mies on jotenkin lähempänä Jumalaa, koska Kristus oli mies ja koska tätä pidetään merkittävänä asiana (vrt. Ef. 5:22-23). Tähän törmää aina välillä, jos ei muuten niin rivien välissä.
Nämä olivat vain karkeita raapaisuja teemoista. Paljon muitakin kutittelevia ajatuksia siellä on.
Onko joku muu lukenut ko. kirjan? Mitä ajatuksia saitte? Tai mitä ajattelette noista mainitsemistani jutuista? Ovatko ne teille jo nk. vanhaa kamaa?