Jos kristillinen näkemys kaiken rakenteesta ihmetyttää tai epäilyttää, aina voi sanoa, että ihmisen vajavaisella ymmärryksellä ei tulisi asiaa edes pyöritellä ja näin saada ihmettelijä vaikenemaan. Kaikilta tuo ei onnistu asian jäämättä vaivaamaan.
Jos meillä on lapsen oikeus Isään, on meillä silloin oikeus kysellä piinaaviakin kysymyksiä ilman, että taivaalliseksi Isäksi kutsumamme Jumala meitä kovin rusikoisi. Jos hän rusikoi, ei hän ainakaan inhimillisen järjen mukaan ole useimpia maallisia isiä parempi, vaikka niin on evankeliumeissa luvattu.
Asetelma missä Luoja luo epätäydellisen olennon, ihmisen, ja sitten rankaisee luomistyönsä tulosta sen vääristä teoista, on epäreilun oloinen asia. On kuin tehtailija tekisi kulkuneuvon, jonka ohjauksessa on klappia, ja sitten kun tuo laite menee ojaan, valmistaja suuttuu ja lupaa tekemälleen värkille ikuisen rangaistuksen. Sanotaan, että Jumala kyllä antoi tarkat ohjeet, miten elää tulee ja siksi on oikeutettu myös rikkomuksista rankaisemaan. Nuo tarkat ohjeet ovat monessa kohdin tulkinnan varaisia, ja niistä on tosiaan monia versioita kristikunnassa.
Tapahtumasarja, josta kaikki ihmisen elon surkeus sanotaan juontaneen, syntiinlankeemus, tuntuu myös katalalta ansalta. Ihmisen "valmistaja", jolle mikään ei ole mahdotonta eikä etukäteenkään tietymättömissä, laittaa paratiisiin puun, jonka hedelmiä ei saa syödä. Ihminen ei tottele ja saa lähtöpassit ja kaikki kuolevaisuuden harmit. Ja uhan iankaikkisesta kadotuksesta,( vaikka tuolloin helvetti-asia oli vielä jotenkin hämärä). Jos maallinen isä laittaa kotiinsa esineen, johon kieltää lapsiaan koskemasta ja he kuitenkin uteliaisuuttaan siihen kajoavat (niinkuin isä on etukäteen tiennyt käyvän) ja isä sitten heittää heidät ulos kodistaan, tällaista isää pidettäisiin kierona tyyppinä ja kelvottomana isänä.
Sitten tuo Isä vaatii luoduiltaan uskoa itseensä ja Poikaansa, tai hän antaa sitä toisille ja toisille ei aivoitustensa mukaan ja kelpuuttaa luokseen vain uskosta osalliset. Kristittyjen maailmassa on paljon inhimillistä pienuutta ja ahdasta mieltä (mikä ei ole sinänsä tuomittavaa, koska on kyse epätäydellisetä oliosta, joka on kaikenlaisten todellisten tai kuviteltujen pelkojen vietävissä) ja ulkopuolisen tarkkailijan ei aina liene helppoa innostua tuosta porukasta niin, että haluaisi tulla samanlaiseksi. Porukasta, jossa syntien, varsinkin toisten syntien, vahtaaminen on tavanomaista. Jumala ei suvaitse syntiä, mutta kylläkin parannuksen tekoon pyrkivän syntisen Hän kyllä hyväksyy, näin kerrotaan.
Miten hän sitten teot luokittelee synniksi tai ei-synniksi. Jossain vaiheessa syntiä on ollut epäpuhtaiden eläinten syönti, veren kanssa tekemisissä olo (?) jne, sittemmin mm. naisen lakitta oleminen jumalanpalveluksessa (tai ainakin häpeällistä). Ihmisen seksuaalisuuteen liittyvät asian ovat usein isoja syntejä (ehkä siksi, että ne ovat arkoja asioita). Mm. itsetyydytys on ollut iso synti, samoin oman seksuaalisuutensa toteuttaminen aviosuhteen ulkopuolella jne. Seksuaalisuusalueen synnit ovat Raamatussa olleet naisten syntejä, ei miesten. Asiat, jotka inhimillisen ymmärryksen mukaan eivät aiheuta vahinkoa lähimmäisille, on työläs ymmärtää synneiksi ja vaikuttavat miehiseltä vallankäytöltä ja alistamishalulta ja tuovat mukanaan ahdistunutta ja pientä mieltä.
Se, että (meidän?) krisittyjen tulee olla Jumalan äänitorvia, käsiä ja jalkoja täällä maan päällä, on myös epäilyttävää. Miksi ihmeessä olento, jolla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä, on täällä niin hiljaa, että suuri osa Hänen luoduistaan ei erityisesti jaksa pitää Häntä totena. Kaikkivaltias voisi pitää paremmin huolta omasta näkyvyydestään.
Jos ajatellaan, että Jumalaa ei olisi, niin nykytilanne voisi vallita: Jumalaan uskovien joukko todistelisi Hänen suuruuttaan ja toisaalta salassaoloaan ja kehottaisi ihmisiä ottamaan asian uskossa vastaan, vaikka näyttöjä ei paljon olisikaan.
Toivon kuitenkin, että huumorintajuinen ja tekemisistään (ihmisestä) vastuunsa kantava Jumala on olemassa.
nimim. Epäilijä, joka epäilee myös epäilystään.