Kiitos, Riitta, olin tiivistänyt tekstiä niin että hyvä jos jokukaan ymmärsi, mistä kerroin. Tuo on hyvä ilmaus tapahtuneesta. Erityisen hankalaa tietysti meidän perheillemme oli se, että seurakunnan työntekijöitä tuli totella enemmän kuin vanhempia, ja ajankäytöllisesti se tuotti ongelmia. Joskus oli jo etukäteen sovittu, että silloin ja silloin olisin kotona aivan järkevästä syystä, se tulkittiin siten, että nyt on "maailma" noussut vastustamaan henkeä. Johan nyt.
Täällä Malmilla piti kerran pappi saarnan uskoontulosta.
Sanoi aihetta alun perin itselleen vieraaksi kyllä. Mutta oli ollut tärkeäksi avata tätä tai sinnepäin.
Vetkuttelin kunnes kaikki olivat lähteneet ja pyysin minuuttia. Se löytyi. Kysyin, mitä uskoontulon jälkeen, elämähän ei pääty siihen. Hän hämmentyi kovin, punehtui, sai kyyneleet silmiinsä ja änkyttäen sanoi: E- ei mitään! Mutta elämä ei siihen pääty, toistin. Käsittääkseni hän ei ollut ajatellut.
En käyttäytynyt töykeästi, minä todella tahdoin tarkentaa edes tämän seikan.
Samoin itselleni jäi epäselväksi, mitä on "uskoontulo" vaikka itsekin todistin monet kerrat siitä erikoisesta tapauksesta riparilla. Sittenkään en osaa nimetä sitä muuksi kuin voimakkaksi tunne-elämykseksi. Ehkä siksi itselleni jäi niin ankara kauhu siitä, olenko nyt varmasti "pysynyt uskossa" että koko se status elikkä uskossaoleminen jäi joksikin jota en tunne, kuten olenko kuumeessa, esimerkiksi.
Uskoontulosta: Samaa kuin uudestisyntyminen meille sanottiin, mutta sehän ei ole oikein informatiivista. Jos minun pitäisi jankuttaa joka aamu että olenko syntynyt ihan varmasti, niin pitäisinpä itseäni hiukan hupsuna. Mutta itse en valinnut millään "vapaantahdonratkaisulla" syntymääni.
