Minä olen tässä miettinyt aivan konkreettista työn tekemistä, ja siinä olen kuin kivimuurin edessä. Nyt on todella niin, että en enää itsekään tiedä, palvelenko paremmin luopumalla kokonaan työnteosta vai jatkamalla sitä.
Työssä toisten palveleminen oli lopulta helppoa. Ajattelin, kuinka tämä menisi, jos ottaisi jokaisen kävijän riippumatta siitä millaisia he ovat, vastaan kuin tuo henkilö olisi Kristus. Siitä tuli aika hauskaa. Kun huoneeseen mahtui, jätin tietsikkapäätteen ja lääkärinpöydän kauemmas, ja kaikki istui pyöreän pöydän ympärillä. Tein sellaisia pieniä juttuja - kalustin sen huoneen ja yritin julmetusti perehtyä kaikkeen, niin että saatoin sanoa että on valitettavaa tuo jatkuva lääkärin vaihtuminen, mutta ei tarvitse aloittaa alusta. Minä luin kaikki jutut ja nyt päästään heti siihen mikä on ajankohtaista. Sitten kaikki, niin kuin pieni hidastus puheessa, liikkeissä, niillä syntyy vaikutelma siitä, ettei ole kiire. Ihmisiä hermostuttaa uudelle lääkärille meno, minua ainakin, mutta noin sain usein sinne vapautuneen ilmapiirin. Kirjoitin muistilapulle vain, mikä oli ihan välttämätöntä, niin kuin lääkkeet jotka ei ainakaan sovi tai päivämäärän jona sosiaaliturva katkeaa ja mistä KELA katkaisi sen poikki.
Sinne kun vielä olis saanut
Mutta totta on että tuollainen helpotti työn kaikkinaista sujuvuutta. Nyt on ollut tunnonvaivoja poisjäännistä, minusta on tullut liian herkästi lamautuva, eli kun sanotaan että kun on kohtauksia ja sitten vielä basilaarimigreeniä ja kun tulee keuhkoihin yleistä rähinää.
Kyllä mietin ymmälläni, olisiko oikein tehty jäädä pois töistä sillä on totuus että minulla horjuu terveys. Tuo kuulosti ylevältä, mutta noin aivan totta sujui parhaiten! Ja saattaa olla totta että on aika jäädä pois. Joskus kysyin tällaisessa tilanteessa johdattaako Jumala ja sain vastaukseksi että "Lähimmäisenrakkaus olkoon meidän ainoa johdatus". Hyvin vastattu. Toisinaan vain ei osaa itse päätellä, kuinka sitä osaisi toteuttaa.
Aihe: Mitä minä voin tehdä? (Luettu 7622 kertaa)