Tuo nenäpäivä on aina ollut jokin jonka selitys meni ohitse kun perustivat sen. Siten en tiedä siitä oikeasti mitään.
Tänään on puhelujensoittopäivä, ajattelupäivä ja ehkä vähän tekstiätuunauspäivä jotta sen voin lähettää luottolukijalle. Mietin kuinka sanoa että on onnellinen niin ettei se vaikuta ylpeilemiseltä. Kai minä vain yritän kerran kertoa, sen jälkeen ihmiset ajattelevat kukin tavallaan.
Tein parhaani oppiakseni kirjoittamaan paremman tekstin Docensista
ja kävin oppikursseja. Sain kiinni oikeasti joistakin itselleni tyypillisistä virheistä, eli kurssit olivat hyviä paitsi yhtä liian vaativaa josta en ymmärtänyt mitään. Siinä välillä kirjoitin lepuutustekstiä, ja Riitta Vainio sairastui leukemiaan. Hän ei halunnut elämäkertaa vaikka sellainen olisi sopinut hyvin sille kurssille tehtäväksi.
Sen sijaan Riitta lupasi että hän saa olla sivuhenkilö, ja lepuutustekstissä herätin henkiin enovainajan ja sain yhden ylimääräisen serkun ja siirsin koko perheen muutettuna sukupolvea myöhemmäksi. Kopioin Lapsi 1-4. kauhuksi heitä sinne. He ovat riittävän järkyttyneitä jo levittyään ympäri laulunopettajakuntaa didaktiikan kirjassa :
Lepuutusteksti sitten osui käsiin. Se ei oikein edennyt ja mietin mitä tekisin. Se ei kuulu niihin päiväkirjamaisiin tarinoihin ei-näytetä-toisille. NVL lukee halvasta hinnasta ja sain sieltä yhden joka kiinnostui. Nyt minä teen kolmatta osaa vain siksi että ne henkilöt haluavat jatkaa elämistään, eli kaikki elämässä tapahtuu merkillisesti toisin kuin suunnittelin.
Olin kova suunnittelemaan, jokainen suunnitelmani on mennyt nurin, ja siinä hämmästyneenä huomaan toimittavani joka tapauksessa jotakin askarta. On tärkeätä saada jotakin tehdä, työ on suuri lahja josta mieleni on hämmentynyt ja vähän säikähtynytkin. Tämä tapaus on yksilökohtainen ja toivon siitä tai näistä jotakin iloa toisille, mutta minulle tämä on ihme, samanlainen kuin lumen väri, se valaisee tietäni ja ehkä joskus Docens hänkin saa arvoisensa tekstin tai sitten joku toinen tekee, se on vaativampaa työtä.
