En nyt viitsinyt aloittaa uutta aihetta, niiin tänne, niin nyt kun maailma yhtyy netin ja ties minkä globalisaation ja kansojen vaelluksen kautta, niin tälläisestä kohta historiaa olevasta kuin "slaavilaisuus" Olisi kiva kuulla näkemyksiä.
Esimerkiksi venäläisten sielu, surumielisyys siinä ja joku loputon tunteellisuus, ne suuret tunteet ja tempperamentti joissain ihmeellisissä asioissa on kyllä tälläiselle kylmälle scandinaaville outoa kohdata.
Slaavilaista keittiötä olemme jo pikkasen sivunneet, mutta juominen heillä on myös aihe mikä ihmetyttää.
Kuinkahan paljon heitä kuolee Vodkan juomiseen ?
Olen jokusen kerran ollut, kun joku venäläinen on saanut votkapäissään tunteellisuus puuskan. Se on jotain ihan käsittämättömän suuritunteista. Onhan niitä suomalaisillakin, mutta en ole koskaan kenenkään alkaneen niin itkemään ja reagoimaan voimakkaasti kuin venäläisen.
Juhliminen heillä on joku outo taito.
Tanssimista, puheita, maljojen nostoineen, syöminen ja tappelu ovat voimakkaasti siihen kuuluvia ja jokainen, jos heidän kanssaan on ollut enempi huomaa, että jokaisessa heissä se asuu, ei ole mitään ohjelmaa luotu, mutta heillä se on jotenkin perittyä.
Surumielisyys heillä on myös paljon syvempää kuin meillä.
Traagiset Dostoit, viha ja rangaistus ja teatterit, ei Romeot ja Juliat pysty samaan.
Hautuumaalla itkut ja tuntien pituiset hautajaiset arkun maahan pistämisessä on ihan ylilyöntiä.
Jotenkin slaavilainen perinne on kaunista, mutta pelottavaa ja outoa.
Jotenkin se perinpohjaisuus on kuin maailman lopun kellojen soittoa.
Siis niinku, et nyt ja kaikki peliin katkeraan loppuun.
Olen ollut tollasissa tilanteissa, kun on ollut kaikki tai loppu ja voimakkaasti, sanomassa, että cool down, onhan tää vaikeaa, mutta kuten britit sanoo ota kuppi teetä tai jenkit puhu siitä, kerro, tai suomalaiset, no joo sisulla eteenpäin ja piilota tunteet.
Kuitenkin ehkä suomalaiset ja venäläiset ovat kaukana toisistaan kulttuureiltaan ?