Juhannusaika tekee ihmeitä kukkamaailmalle, yhtäkkiä pellot ja pientareet on täynnä kukkia mitä siellä ei hetki sitten ollut. Sama outo juhannustaika on käväissyt myös oman pihan kukkasissa: pihalle istutetut metsäorvokit alkoivat piristyä ja näyttävät viihtyvän kivasti. Mutta outoa on että ensimmäiset orvokit jotka ovat olleet jo viikkoja tosi niukkakukkaisia, ovat aivan viime päivinä puhjenneet täyteen loistoon, kun kakkos-orvokit ja petuniat ovat voineet kokoajan ihan hyvin. Kaikkia olen kastellut yhtä paljon. Uusi tuttavuus U.G. Liisa (uuden guinean Liisa) on niin kaunis ja näyttävä että jätin sisälle katseltavaksi kun en raaskinut viedä ulos. Sopii hyvin hehkuvan lila-sinisten saintpaulioiden viereen.
Voi! Jos sinulla on kukkivaa saintpauliaa joutaisiko yksi minulle? Metsästän! Minulla kerran oli. Sen tarina on kerrottu lukuisia kertoja, kerrotaan jälkeen.
Sain sen Torniossa. Kuljetin Helsinkiin jossa se majaili kolmessa asunnossa ja muutti Espooseen. Siinä vaiheessa se oli jo jaettu niin että koko ikkunalauta oli sitä täynnä. Se kukki joks tauotta.
Sitten oli muuttamani takaisin Helsinkiin ja oli ikkunalaudaton asunto. Siinä vaiheessa kun ei ollut tarjota enää yhtään valoa ja toiminta muuttui kiivaaksi siis minulla ne vasta hoidin puutteeseen yksi toisensa jälkeen niksahtivat. Jos sanon toden jo kyllästyinkin vähän, mutta olisi pitänyt jaelka ne kavereille!
Nyt olen vailla kukkivaa. Ei se ole sijaintiasia jos huolehtii valon ja asianmukaisen kastelun, vaan pitäisi saada yksilö joka kukkii uudestaan. Ei markettipaulia!
Olisiko antaa minulle yksi... Jos jotenkin saisi kuljetettua? Juhlilla? Tai postitse? Tai tulisin hakemaan?