Tuo ikkaanpäin lentämine on Saksassa poistettu jo aikoja sitten liimaamalla laseihin, joista näkyy läpi (ei siis verhoja takana) petolinnun mustia proffileja. Se ilmisesti auttaisi. Paperin sellainen ikkunan sisäpuolelle ei liene ylivoimainen. Myyrä varmaan tietää kuinka ne tehoavat.
Kyllä niistä muistaakseni jotain apua on. Nyt oli kuitenkin viimeisimmässä Tiira-lehdessä uusi keino, joka oli lopettanut ikkunaan törmäilyn kokonaan. Linnuille vaaralliseksi todettuun ikkunaan on ripustettu roikkumaan kolme auringon säteilystä liikkumisenergiansa saavaa radiometriä (Crookesin radiometri, Radiometer, light mill, Lichtmuhle). Niitä on monenmallisia; pyöreää joulukuusen palloa muistuttavista venytettyihin pisaroihin ja niistä löytyy kuulemma jokaiselle sopiva versio vaativaankin sisustukseen. Netistä varmaan löytyy näistä lisää ja hinnat, mutta ei luultavasti ole kalliita. Toimintaperiaate perustuu välähdyksiin, jota en nyt ala tarkemmin selostamaan.
Aikoinaan Suolahdessa lähellä pihapiiriä pesi varpuspöllö ja se lensi kerran ikkunaan, mutta selvisi pelkällä hetkittäisellä pökertymisellä. Istui maassa vähän aikaa selvittelemässä päätään ja lennähti sitten sähkölangalle. Täällä rivitalossa asuessani ikkunoihin lensi tilhi, räksä ja mm. vihervarpusia, jotka kimposivat takaisin ikkunasta. Syynä oli ruokintapaikka ehkä liian lähellä ikkunoita. Tilhi ja räksä kuolivat; räkättiä suren vieläkin kun se niin tarmokkaasti kantoi poikasilleen ruokaa ja sitten kävi niin. Kauneimpaan kesäaikaan. Hautasin sen voikukkakentälle
Tuossakin Mansipaanin mainitsemassa tapauksessa kun lintu on törmännyt autoon se on voinut lentää viemässä poikasilleen ruokaa eli täydessä työn touhussa. Lintuparka...