Sain kirjaston pikalainana Lindgrenin Kuolema Ehtoolehdossa, joten se piti lukea vitkastelematta. Minä mietin, onko tosiaan muuten terveen ihmisen kokemus ja ajattelu noin sekavaa kuin Lingren kuvaa vain korkean iän vuoksi. Toki yksinäisyys ja virikkeettömyys aiheuttaa deprivaatiota, mutta näillä päähenkilöillä vaikutti olevan paljon sosiaalisia suhteita.
Se on totta, että vanha ihminen voi kadota ystäviltään joutuessaan sairaalaan tai tuonpuoleiseen, kaikki vaitiolosäännöt estävät kertomasta muille kuin lähiomaisille, jotka voivat olla hyvinkin "etäläheisiä", eivätkä välttämätätä edes tiedä, kuka on oikeasti arjen läheinen ja ystävä, joka voi olla hyvinkin huolissaan.
Minusta Lindgrenin henkilöiden syheröinen ajatusmaailma kuulosti aika todenmukaiselta - lähipiirissäni taitaa olla useampiakin aika sekavasti toimivaa ja ajattelevaa vanhusta, sellaisiakin, joilla ei ole muistisairautta tai muuta syytä ajatusten sekavuuteen.
On totta ja kummallista, että vanhus todella saattaa kadota ystäviltään samoin kuin ilmeisesti myös diakoniatyöntekijöiltä, vapaaehtoisilta ystäviltä jne. Jos omaiset eivät tunne tai tiedä vanhuksen ystäväpiiristä tai kontakteista, kukaan ei saa jäljitettyä, mihin hän on joutunut. Jos vanhuksella ei ole paljon kontakteja lähiympäristöön eikä lähiomaisiakaan, niin kuinkahan käy, jos kotona sattuu jotakin eikä saa apua pyydettyä? On surullista, jos naapuritkaan eivät tunne ja tiedä.
Luin jokin aika sitten jutun Pariisin keskustasta, jossa asuu paljon vanhoja ihmisiä. Siellä on vielä talonmiehiä ja lähikauppiaita, jotka pitävät vanhuksien vointia silmällä ja alkavat kysellä, jos säännöllisesti käynyttä ihmistä ei hetkiin näy. Täällä ollaan usein aika lailla omissa oloissaan, mutta sitten se kostautuu, kun tullaan vanhoiksi ja heikoiksi. Nykyisin on entistä enemmän lapsettomia ihmisiäkin. Kuka huolehtii vanhana?
