Kirjoittaja Aihe: Raamattupiiri, 1. Korinttolaiskirje  (Luettu 58882 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa karjalaisenkyösti

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 5163
Vs: Raamattupiiri, 1. Korinttolaiskirje
« Vastaus #15 : 19.09.16 - klo:20:43 »
Armo teille ja rauha Herralta Jeesukselta Kristukselta...
sisältää varsin paljon.
Luemme sen kyllä nopeasti läpi sen kummemmin miettimättä, mutta se hoitaa meitä
varmasti tietämättämmekin.

Olen tätä "armoa ja rauhaa" toivotusta pohdiskellut.
Vähintäänkin satoja kertoja olen sen luultavasti Raamatusta jo lukenut.
Se tuntuu jonkinlaiselta pilvenhattaralta, joka heti synnyttyään van hajoaa ja katoaa.
Ei tuo jotenkin juuri koskaan kummemmiten kosketa.
Ja kuitenkin järjen tasolla tajuan, että tuossa toivotuksessa on jotain suuria syvyyksiä ja rikkauksia, joihin en ole päässyt sukeltamaan ja joihin haluaisin sukeltaa. Se on kuin voimakas räjähdepanos, kun siihen pääsisi.
Siinäpä yksi rukousaihe, että pääsisi sisälle tuohonkin salaisuuteen.

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22426
Vs: Raamattupiiri, 1. Korinttolaiskirje
« Vastaus #16 : 19.09.16 - klo:21:18 »
Millaista olisi olla ilman armoa ja rauhaa? Armottomuus ja rauhattomuus taitavat olla liian monelle ihmiselle tuttuja asioita. Siitä näkökulmasta tuo toivotus on mitä osuvin.

Poissa vn

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21769
Vs: Raamattupiiri, 1. Korinttolaiskirje
« Vastaus #17 : 19.09.16 - klo:21:29 »
Kyösti kysyi miten Herrasta ylpeileminen näkyy.
Sana "ylpeillä" on minusta negatiivinen.
Positiivinen ylpeily olisi kai lähinnä Herrasta iloitsemista, ylistystä...ehkä...

Mutta negatiivinen ylpeily...siitä minulla on ikävät muistot sisäänlämpiävistä
pienpiireistä, joista ei Herran antamia "lahjoja ja viisauksia" puuttunut.
Joku tällainen voinee olla oikeaakin...mutta enimmäkseen harhassa

Poissa karjalaisenkyösti

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 5163
Vs: Raamattupiiri, 1. Korinttolaiskirje
« Vastaus #18 : 19.09.16 - klo:21:59 »
Kuuntelin tänään töistä tullessani Olavi Peltolan luennon 1 Kor. 1 luvusta
https://drive.google.com/drive/folders/0B8z5-5XqGnb7REVHaXdVNW11c1k
(Luento 2).  Siinä käsiteltiin mm. tuota hullutusasiaa. Olipa vankkaa sanaa ja Sana-keskeistä.

Poissa karjalaisenkyösti

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 5163
Vs: Raamattupiiri, 1. Korinttolaiskirje
« Vastaus #19 : 19.09.16 - klo:22:39 »
Taannoin yritin löytää Googlen avulla tietoa siitä, kuinka Herran nimen avuksi huutaminen on käytännössä tapahtunut Paavalin aikoina. Oliko se jatkuvaa, päivittäistä, tuhansia kertoja päivässä toistuvaa - eli jonkinlainen elämänasenne vai oliko se silloin tällöin tapahtuvaa, ei päivittäistä?
En ole vielä löytänyt tietoa tästä.

Ortodoksikirkon piirissä on saatavana kirjallisuutta ruokouksesta "Herra Jeesus Kristus Jumalan Poika armahda minua syntistä". Tuon opetuksen mukaan tavoite on päästä tilaan, jossa jatkuvasti rukoillaan tuota rukousta - lakkaamatta.
Suosikki kirjani aiheesta on Uuden Valamon luostarista ostamani kirja "Vaeltajan kertomukset".

Olavi Peltola eräällä luennollaan totesi, jotain siihen suuntaista, että itsensä tunteva kristitty tajuaa, että ei tule päivääkään toimeen ilman Kristusta, josta sitten seuraa se, että hän päivittäin rukoilee tuota rukousta. Peltola käsittelee tätä aihetta toistuvasti.

Vaan kiinnostaisi löytää jonkinlaista tietoa Paavalin ajan Herran nimen avuksi huutamista, eli että onko se sitä, mistä ortodoksikirkon perinne tai Olavi Peltola opettavat. Vai onko se kuitenkin jotakin muuta?

Jonas Laguksen kirjeitä lukiessani tulee mieleeni juuri tuo ortodoksikirkon opetus lakkaamattomasta rukouksesta. Laguksella on ikään kuin sama ote puhuessaan jatkuvasta ja koko ajan toistuvasta Kristuksen puoleen kääntymisestä.

Hätä ja tuska ovat kyllä hyviä opettajia. Silloin tulee helposti enemmän tai vähemmän pidempikestoisesti rukoiltua tuon rukouksen jotain variaatiota vuorokauden ajasta välittämättä ja liikaa pohtimatta sitä, että menikö se juuri tällä tapaa alkuseurakunnan aikana vaiko ei.
« Viimeksi muokattu: 19.09.16 - klo:22:46 kirjoittanut karjalaisenkyösti »

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 34235
Vs: Raamattupiiri, 1. Korinttolaiskirje
« Vastaus #20 : 20.09.16 - klo:06:14 »
Kun lukee moneen kertaan, kuten tämä suht lyhyt luku on helppo lukea, löytyy asioita ' rivien välistä'.
Olen pitänyt Paavalia jokseenkin totisena miehenä. Nyt löytyi pilkahdus kiihkeyttä, jota esim. Pietarissa ja Paavo Ruotsalaisessa on. Paavali näet kiihtyy puolueellisuudesta. " Onko Kristus jaettu ? Onko Paavali ristiinnaulittu teidän puolestanne ? Paavalinko nimeen teidät on kastettu ? "
Pientä salaivaakin, ehkä.
Sitten lauseet joissa hän koettaa muistaa keitä hän on kastanut. Inhimillisesti hän ei heti suoralta kädeltä vetäise luotteloa, vaan muistuttelee itsekseen.

Näinollen olen saanut Paavali-kuvaani hiukan ' lihaa luiden päälle'.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Mansipaani

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1756
Vs: Raamattupiiri, 1. Korinttolaiskirje
« Vastaus #21 : 20.09.16 - klo:07:36 »
Kun lukee moneen kertaan, kuten tämä suht lyhyt luku on helppo lukea, löytyy asioita ' rivien välistä'.
Olen pitänyt Paavalia jokseenkin totisena miehenä. Nyt löytyi pilkahdus kiihkeyttä, jota esim. Pietarissa ja Paavo Ruotsalaisessa on. Paavali näet kiihtyy puolueellisuudesta. " Onko Kristus jaettu ? Onko Paavali ristiinnaulittu teidän puolestanne ? Paavalinko nimeen teidät on kastettu ? "

Ehkä se on sitä "pyhää kiivautta" mistä puhutaan. Galatalaiskirjeessä Paavali tiuskahtaa: "oi te älyttömät Galatalaiset, kuka teidät on lumonnut". Samaa kiivautta näen Lutherissa, sillä painokkuudella ja innolla hän korostaa asiaa joka hänelle itselleen tuli tärkeäksi.

Mitä muuten tulee tuohon 1.Kor.1, minuunkin teki vaikutuksen rauhantervehdykset ja kehotus yhteyteen ja yksimielisyyteen. Se ei varmaankaan tarkota sellaista väkinäistä muottia jolla ihmiset halutaan valaa toistensa kopioiksi, vaan toistensa hyväksymistä erimielisyksistä huolimatta, yhteys nähtiin tärkeänä.

Sitten on taas nuo paradoksit, ristin hullutus ja voima, voima joka tulee esille heikkoudessa ja mitättömyydessä. Hengellinen todellisuus käntääkin asiat nurin ja avaa uudenlaisia näkökulmia. Asiat eivät olekaan niin mustavalkoisia, tai miltä ne päällepäin vaikuttavat. Tämä kolahtaa ja kiehtoo sekä tuntuu lohdulliselta ja oikeudenmukaiselta. Jumala näkee sisimmän todellisuuden.


Poissa Viisveisaaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 8600
Vs: Raamattupiiri, 1. Korinttolaiskirje
« Vastaus #22 : 20.09.16 - klo:08:09 »
Tuli hyvä olo ja mukava mieli näinkin pienestä lauseesta.

Itsellänikin on tarkoitus toimia noin.
Ajatus tahtoo monesti lentää ja keskittymiskyky ei ole aina hyvä, joten tarvitsen minäkin useaan kertaan tekstin läpi käymistä.

Ehkä joku lääke autttaisi.
Minusta niitä on sellaisia ylivilkkaille ja keskittymishäiriöisille.

Ei en puoleen itsekkin luen kyllä useasti samoja kohtia ja erityisestä sananlaskujen kirjaa.
Ehkä joku ammattiapu olisi minullepaikallaan.

Raamattu kuitenkin on sanoja kirjassa ei Jumala.
Raamattu on hyvä teos kaikenlaiseen pähkäilyyn, mietiskelyyn, opetukseksi ja vaikka väittelyn aihe, mutta Raamatun tulisi ohjata ihminen Jumalaa kohti.
Kuten joku on sanonut,
 Ei tehty viisasteltavaksi, vaan uskottavaksi.

Ns, vapaatsuunnat välillä toteavat, vaikka noi luterilaiset papit lukevat Raamattua kannesta kanteen, niin ei se sanaole sydämeen mennyt ja ne ei vaan tajuu.
Sitten ne opettaa omaa tulkintaansa ainoana ehdottomana totuutena.
Kaikki valta tekoälylle!

Poissa malla

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 15518
Vs: Raamattupiiri, 1. Korinttolaiskirje
« Vastaus #23 : 20.09.16 - klo:12:50 »
Mansipaani kirjoitti pyhästä kiivaudesta.
Sitä olen joskus ajatellut, mitä se on.
Onko se sitä, että asettuu totuuden ja valkeuden puolelle?
Onko se jotain muutakin?
Pitää miettiä.

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22426
Vs: Raamattupiiri, 1. Korinttolaiskirje
« Vastaus #24 : 20.09.16 - klo:16:54 »
Kiivaus kuulostaa kiukulta, mutta luulen sen tässä tarkoittavan kiihkeyttä, innostusta.

Poissa malla

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 15518
Vs: Raamattupiiri, 1. Korinttolaiskirje
« Vastaus #25 : 20.09.16 - klo:17:01 »
Joo, hyvä oivallus.
Kiukku on eri asia kuin innoittuminen.
Ja vihastuakin Jeesus antoi luvan, mutta ettei antaisi auringon laskea vihan ylitse.
Joskus tarvitsee aikaa joidenkin asioiden suhteen, vaikkei kannakaan vihaa, anteeksiantamattomuutta, kaunaa tai katkeruutta.
Sen olen oppinut elämän varrella noin, antaa tilaa ja aikaa ja ottaa etäisyyttä tietyissä asioissa ja tilanteissa.

Poissa vn

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21769
Vs: Raamattupiiri, 1. Korinttolaiskirje
« Vastaus #26 : 20.09.16 - klo:20:20 »
Luin uudelleen läpi.
Luvun loppupuolella ymmärtääkseni vahvistetaan ja rohkaistaan heikkoja.
Toivottavasti itsekin siitä rohkaistuisin.
Uskon että Jumala vastaa rukouksiin ja johdattaa, osoittaa paikkoja, tilanteita,
kohtaamisia, joissa kenties voimme olla Kristuksen kirjeinä, Herran palvelijoina.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 34235
Vs: Raamattupiiri, 1. Korinttolaiskirje
« Vastaus #27 : 20.09.16 - klo:20:44 »
Lainaan Riitan siteeraaman jakeen:
31 Näin toteutuu kirjoitus: "Joka ylpeilee, ylpeilköön Herrasta." (KR92)
31. että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: "Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra". (KR38)

Millä tavalla Herrasta ylpeileminen voisi ilmetä tavallisessa elämässä?
Ehkä ainakin tavalla tai toisella Herran kehumista.
Vaikeaa.   Tarkoittaako Paavali ehkä näin;  Jos joku kokee että hänellä on jotakin muille jakaa, älköön ottako siitä kunniaa itselleen. Tehköön tavalla tai toisella selväksi, että ' kaikki on lahjaa ja lainaa'.  Tehköön sen ensimmäiseksi selväksi itselleen.
Todistaminen Herran nimeä käyttäen on hyvin vaikeaa. Elämä todistakoon, sanojen käyttö voi pilata hyvän asian.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa karjalaisenkyösti

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 5163
Vs: Raamattupiiri, 1. Korinttolaiskirje
« Vastaus #28 : 21.09.16 - klo:05:02 »
Ns, vapaatsuunnat välillä toteavat, vaikka noi luterilaiset papit lukevat Raamattua kannesta kanteen, niin ei se sanaole sydämeen mennyt ja ne ei vaan tajuu.
Sitten ne opettaa omaa tulkintaansa ainoana ehdottomana totuutena.

Tuo liittyy jakeisiin 11-13, jossa Paavali puhuu riitaisuuksista seurakunnassa.
Näyttää siltä, että Korinton seurakunnassa oli erilaisia riitoja ja puoluemieltä. Jotkut olivat paavalilaisia, jotkut apolloslaisia, jotkut keefaslaisia jne. Paavali kritisoi tämmöistä.

yli 1950 vuotta on kulunut ja mikä on tilanne nykyään koko kristikunnassa? Aivan sama tilanne. Raamattua lukevat ihmiset ovat jakaantuneet erilaisiin ryhmiin: on helluntalaisia, körttiläisiä, viidesläisiä, lestadiolaisia, baptisteja, ortodokseja.....
Ja nämä eri ryhmien edustajat välillä riitelevät keskenään. Ei ole nykykristitty sen kummempi, kuin korintonkaan kristitty Paavalin aikoina. Se toimii saman kaavan mukaan.

Ongelmana on siis hajaannus ja riitaisuus, joista Paavali kirjoitti. Toisaalta, on niinkin, että nykyään on haettu jonkinlaista kompromissia. Jos kaikki kristityt olisivat samassa porukassa nykyisin, saattaisi porukka vain riidellä, eikä muuta toimintaa harjoittaisikaan. Kun sitten kaksi pahinta riita-asiaa edustavat eristetään toisistaan omiin ryhmiinsä, hajaannus tosin kasvaa, mutta riidat jonkin verran pienenevät. Mitä enemmän siis hallitusti hajaannutaan, sitä pienemmäksi riitojen osuus muodostuu. Eli onko niin, että pitää löytää joku järkevä hajaannuksen aste, jotta saadaan riidat siedettävälle tasolle?

Ihmisen turmeltuneisuudesta johtuen joudutaan silloin tällöin tilanteisiin, joissa joutuu tekemään valintoja ja vaihtoehtoina on vain huonoja vaihtoehtoja. Niistä huonoista sitten pitää valita: eli pitää valita joko hajaannuksen lisäämisen tai riitaisuuden lisäämisen välillä. Tällainen toiminta ei taida olla Raamatun mukaista, mutta se on kuitenkin elämän realismia. Minkäs teet, kun olet Paratiisissa langennut syntiin?

Poissa karjalaisenkyösti

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 5163
Vs: Raamattupiiri, 1. Korinttolaiskirje
« Vastaus #29 : 21.09.16 - klo:05:26 »
Tuosta kiivastumisesta muistui mieleeni, että Paavali kiivastui oikein kunnolla Ateenassa, kun hän näki valtavan määrän epäjumalia. Mutta sitten, kun hän kohtasi ateenalaisia, ei hän kuitenkaan näyttänyt kiukkuaan heille, vaan käytti jopa erästä löytämäänsä alttaria aasinsiltana kristillisen sanoman esille tuomisena ja muutenkin oli ystävällinen. Siinä on hyvä esimerkki jälkipolville. Kiivastumisen näyttäminen olisi varmaan sulkenut ihmisten mieliä evankeliumilta.

Joihinkin tilanteisiin vihastumisen näyttäminen on varmaan paikallaan, moniin ei.