Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: karjalaisenkyösti - 22.03.16 - klo:22:17
-
Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät. (Matt. 7:13-14)
Mm. tämä aihe on ollut minulla jo jonkin aikaa pohdinnan kohteena.
Mitä ovat "ahdas portti ja kaita tie"? Vai onko kyseessä yksi ja sama asia, joista vain käytetään kahta eri nimitystä?
Mennäänkö "ahtaasta portista" sisälle kerran, vaiko onko kyseessä jatkuva toiminta, eli että portista mennään toistuvasti sisään?
Vai ehkä niin, että "ahtaasta portista" sisään pyrkiminen on jatkuvaa toimintaa ja porttia ei kuitenkaan saavuteta?
Luukkaan evankeliumissa sanotaan, että
"Kilvoitelkaa päästäksenne sisälle ahtaasta ovesta, sillä monet, sanon minä teille, koettavat päästä sisälle, mutta eivät voi."
Ahtaasta portista sisään pääsy edellyttää "kilvoittelua", mitä kaikkea se sitten ikinä onkaan.
Voihan olla, että tarkoituksella on jätetty kertomatta, mitä tuo "kilvoittelu" on, jotta "ahtaasta portista" sisään haluava joutuisi epätoivoon ja alkaisi huutaa avuksi Herran nimeä. Herran nimeä avuksi huutavan kerrotaan pelastuvan, joten ehkäpä ahtaasta portista sisään meneminen ja kaidalla tiellä kulkeminen on jatkuvaa Herran nimen avuksi huutamista: "Herra Jeesus Kristus Jumalan Poika, armahda minua syntistä" tai joku monen monituista variaatioista tuosta rukouksesta.
-
Mieleeni tulee toinen ahtaudesta kertova Herramme vertaus - vai onko se peräti sutkaus: "Helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan." Vaikka tämä lausuttiin aineellista rikkautta omistavan nuoren miehen kohdalla, ymmärrän ajatuksen laajemmin. Rikkautta voi olla monenlaista, lahjakkuutta, koulutusta, ihmissuhteita ... Ahtaasta portista kulkeminen edellyttää oman rikkauden jättämistä ja luottamista vain Jumalaan. Ei kai sillä kaidalla polullakaan voi kantaa mitään mukanaan. "Mikä on ihmiselle mahdotonta, se on mahdollista Jumalalle."
-
Ihmisen on mahdotonta noudattaa kaikkia Raamatussa annettuja ohjeita. Kaidan tien alkuun pääsee ( puhun omasta kokemuksestani ) kun uskoo tämän; " Minä olen Herra sinun Jumalasi. Älä pidä muita jumalia ". Tämän noudattaminen karsii jo monta lavean tien lakia.
Rukous Jeesuksen nimessä, kuten karjalaisenkyöstikin mainitsi, pitää tiellä. Se karsii houkutuksilta ja antaa voimaa tämän elämän jaksamiseen.
Jos kantaa Herran antamaa kuormaa, ei huomaa sen painoa vaan se on lupauksen mukaan; Minun kuormani on keveä.
En koe Kaidan tien kulkemista kuten se on monesti eri aikakausina nähty; Älä puhu noin, Älä pukeudun noin, Älä kuuntele tai katsele tuota tai tuota.
Se tie on Paimenen äänen kuulemista. Noudattamisessa on oma osuuteni.
-
Minäkään en näe kaitaa tietä lain noudattamisen vaan armoon suostumisen tienä. Lainkuuliaisuuskin on ihmisen omaa rikkautta, omavanhurskautta.
-
Hyviä ja koskettavia asioita täällä, haluaisin jotain pohtia, lyhyesti, tyhjänä...
Elämme anteeksiannon ja armon varassa, kaikki on lahjaa.
Mutta emme voi elää "kuin pellossa"...Jotain meiltä "kysytään", uskon niin...
Onko se ehkä kilvoittelua, kaitaa tietä?
Lemisen Eki aikoinaan puhui että kaita tie kulkee kurun pohjalla, sinne pudotaan kun
rinteillä kiipeillään. ...Ja Kristus kulkee alhaalla etsien monttuihin pudonneita.
Ja tuli mieleeni sekin, varoitetaan armon halpana pitämisestä.
-
Minäkään en näe kaitaa tietä lain noudattamisen vaan armoon suostumisen tienä. Lainkuuliaisuuskin on ihmisen omaa rikkautta, omavanhurskautta.
Näinhän se on.
-
Kilvoittelu on tärkeää. Onhan meidän oltava ja elettävä ihmisiksi. Sitä Jumala meiltä odottaa. Pelastukseen se ei riitä. Siihen tarvitaan armoa.
-
Jos olisi sellainen huolettomuus ja luottamus ja vankka kokemus siitä että olen rakastettu
niin ei tarvitsisi murehtia millä ensi vuodenkin elän, ei kaivata sitä kaikkea aineellista hyvää mitä "kaikilla muillakin on", ei pelätä että ehkä tuleekin torjutuksi jos toiselle puhuu, ei ostaa muiden hyväksyntää saavutuksillaan, pihtailla anteliaisuudessaan tai käyttää kyynärpäitään.
Koska olisi jo kaikki :icon_biggrin:. Voisi vain ottaa kaiken kuten se tulee ja iloita siitä aikansa ja luopua siitä aikanaan. Siinä olisi tarpeeksi pelastusta ja siinä sivussa tulisi hoidettua se kaita tiekin, eli ihmisiksi eläminen muiden kanssa.
Siis jos olisi sellainen vankka kokemus, että vaikka ei ihmiset rakastaisi niin joku ehkä vähän suurempi rakastaa, ja että siltä saa kaiken mitä oikeasti tarvitsee. Niin eihän millään olisi enää mitään suurta väliä, olisi vapaa ja voisi käyttäytyä muita kohtaan vapaasti ihan juuri kuten pitää.
Onko kysymyksessä ole pikemmin lupaus: Sen sijaan, että "älä tapa, älä tee huorin, älä varasta, älä lausu väärää todistusta, älä himoitse", luvataankin "sinun ei enää tarvitse tappaa, tehdä huorin, varastaa, lausua väärää todistusta eikä himoitakaan". Kyllä se vain kelpaisi!
Tai ettei tarvitse enää käpertyä pitämään kiinni jostakin kuin se rikas nuorukainen omaisuudestaan jonkin epämääräinen "jos tämän menetän niin..." -kauhukuvan vallassa.
No, sitä kohden! Ehkä tässä vähitellen vapautuu ja avautuu?
(musaa) https://www.youtube.com/watch?v=9680zhMmIqM&list=LLbCmJkRMINo_D9fshoWL88A&index=40 (https://www.youtube.com/watch?v=9680zhMmIqM&list=LLbCmJkRMINo_D9fshoWL88A&index=40)
(Okei, näin pystyy sanomaan ihminen, jolla ei ole lapsia joiden puolesta murehtia, eikä suurempia fyysisiä kipuja kannettavanaan.)
-
Pitkäperjantain viesti Vapahtajalta maailmalle:
"Se on täytetty!"
Pääsiäispäivän ihme:
-Hän on ylösnoussut, hän elää ja vapahtaa vieläkin ihmisiä, tarjoaa iankaikkista elämää.
Mutta sanat:
-Se on täytetty! -on ihme, ihmeellisintä, mitä kuvitella, ajatella osaan ja taidan.
-
Muistaakseni Raamattu sanoo, että jos on rikkonut lain pienimmässäkin piirrossa on syypää koko lain rikkomiseen.
Ei sitä lakia noudattamalla perille päästä vaan anteeksiantamuksen kautta.
Mutta kuten todettua, ihmisinä pitäisi elää ihmisten keskellä.
Omavanhurskaus on kai kuin likainen vaate Jumalan, Pyhän Jumalan edessä.
Lahjaksi saa vastaanottaa lahjavanhurskauden ja sen turvin vaeltaa.
Moni viimeinen tulee ensimmäiseksi ja ensimmäinen viimeiseksi Jeesuksen snaojen mukaan.
¨Ja mitä teitte tai olitte tekemättä hänen vähimmille veljilleen ja siskoilleen.
Moni sanoo siellä...koska teimme...no kävitte katsomassa sairaita, leskiä, orpoja, vankeja, vaatetitte alastomia, ruokitte nälkäisiä jne...he siis eivätedes tienneet tehneensä.
Toinen ryhmä luulee tehneensä ja paljon ja suuria tekoja, vaan kas kummaa, juuri heitä ei sitten loppupeleissä tunnettukaan, Sanan mukaan.
Mutta, kaikessa kuitenkin se armon ja anteeksi saamisen tie.
Ja joka päivä tarvitsee armoa.
Jo ajatuksissaan ja motiiveissaan voi niin usein mennä vikaan, ihan hotjaan, ihan jorpakkoon.
Siis korostan, aina tarvitsee Jumalaa.
Ja mitä enemmän oppii itseään tuntemaan, sitä runsaammin tarvitsee armon ihmeellisiä virtoja.
On sanottu niinkin, että armo laskeutuu aina vuolaimmin sinne, missä on kaikkein matalinta.
Kumpa saisi hiukan laupiaan Samarialaisen mielenlaatua.
Edes hiukkasen.
Edes rahtusen verran.
-
(musaa) https://www.youtube.com/watch?v=9680zhMmIqM&list=LLbCmJkRMINo_D9fshoWL88A&index=40 (https://www.youtube.com/watch?v=9680zhMmIqM&list=LLbCmJkRMINo_D9fshoWL88A&index=40)
Linkki meni nyt kyllä väärin, toista biisiä yritin! Eli ylläoleva, vaikka upea onkin, ei liity asiaan. Enkä saa enää korjattua.
(Mutta tuossa on sentään kommenttina "If my intellectual side ever causes me to doubt the existence of God, Jessye's performance of this Wagner masterpiece restores my faith.", joten ehkä sekin on hyväksi...)
-
Ajattelen, että se ahdas portti voikin olla se "nöyrtymään joutumisen" portti.
Luonnostaan ihminen on ylpeä ja haluaisi tulla omillaan toimeen, omillaan päästä juuri taivaaseenkin.
Nöyristelykään ei ole vielä nöyryyttä.
Nöyryys lienee sitä, että ei enää uskalla luottaa omiin ansioihinsa.
Eikä viedä mitään "omaansa" Pyhän Jumalan eteen.
Muutenhan Herramme olisi turhaan kuollut ja sovittanut maailman itsensä kanssa, jos olisi konsti, että ihminen pärjäisi "taivaallisissa" omillaan.
Ajattelen siis, että kaikkein tuskallisinta on huomata, että tarvitsen runsaasti anteeksi antamusta.
Mutta, toisaalta, se on autuainta ja riemullisintakin.
Jumalan tiet ja totuudet ovat joskus lähes paradoksaalisia, mielestäni.
-Haja-ajatelmia
-
Ja vielä, ottaa taivasten valtakunta vastaan pienen lapsen kaltaisesti.
Ajattelisin, että lapsi on normi olosuhteissa luottavainen, avoin, innostuva...
ja ihan pienenä hän on ihan kaikessa riippuvainen vanhemmistaan, niin kai Jumalan lapsen tulisi olla Isästään, Luojastaan täysin riippuvainen.
Ja luottavainen, vailla huolen häivää.
Vaan en siihenkään kykene.
Enkä aina iloitsemaan, vaikka Sanassa niinkin kehoitetaan.
Enkä lakkaamatta rukoilemaankaan, vaikka sitäkin kehoitetaan...ehkä kuitenkin "laillaan" elämään ns rukouksen hengessä.
Kuuliaisuus lienee ihan ok sanana.
Mutta kun sitäkin alkaa pärmöttämään...niin huomaa senkin, että jo ajatukset karkailee, tekee mutkia matkaan, ettei ne ole aina puhtaat, saattaa olla oman edun tavoittelua tai vaikka mitä.
Mutta.
Onneksi on Vapahtaja.
Muuten olisin aivan hukassa.
Täysin vailla iankaikkista toivoa.
-
Luonnostaan ihminen on ylpeä ja haluaisi tulla omillaan toimeen, omillaan päästä juuri taivaaseenkin.
Minä en usko, että se välttämättä ylpeyttä on, vaan ihan sitä vain että on opetettu että ponnistelusta palkitaan, noin siis yleensä. Ja sitten sitä olettaa että niin se tässäkin asiassa menee.
-
Anna kaikki pois ja seuraa ! Ei minusta siihen ole, onko muista ?
-
Minä en usko, että se välttämättä ylpeyttä on, vaan ihan sitä vain että on opetettu että ponnistelusta palkitaan, noin siis yleensä. Ja sitten sitä olettaa että niin se tässäkin asiassa menee.
Niin, no juu, voi olla kyllä noinkin, kun sanoit.
Juu, kyllä voi ollakin.
-
Anna kaikki pois ja seuraa ! Ei minusta siihen ole, onko muista ?
Joudun toteamaan, ettei ole minusta.
Tiedän tekeväni jo ajatuksin väärin usein, motiiveistakaan en aina menisi takuuseen.
Sitten sanoin voin loukata.
Ja teoilla.
Eli kyllä tarvitsen paljon paljon anteeksiantamusta.
Ja Jumalan antamaa rakkautta...ilman mun ansioitani, jotka ehkä puhtaimmilaankin ovat silti epäpuhtaita.
Kun oikein ja oikeilla Jumalan pyhyyden seuloilla seulotaan.
Kasvaa pienemmäksi ?
Haastettahan siinä olisi.
Olisipa kyllä.
Mutta mitä sekin sitten loppujen lopuksi onkaan.
Paljon voin pähkäillä kaikenlaista...pähkäillä, mutta muuttuuko ne koskaan "ns kuuliaisuuden teoiksi" ...
Taas huomaan, että...olen aloittelija monessa asiassa.
Joitakin ns vahvoja puoliani tunnen ja tunnustankin, mutta kyllä on paljon heikkoja ja heikkouksiakin,
Ja syntiä.
En sitä kiellä.
-
Anna kaikki pois ja seuraa ! Ei minusta siihen ole, onko muista ?
Minuta ei varmaan.
Eikö se kävisi niin, että aloittaa jostakin pienestä nyt? Että tulisi edes jostain luovuttua, vaikkei kaikesta.
(Minua laiskottaa, mutta en tiedä, pitäisikö nyt ponnistella vaiko vain olla ja levätä.)
-
Anna kaikki pois ja seuraa! Ei minusta siihen ole, onko muista?
Kerjäläismunkkien oivallus oli, että varallisuus ei ole omistamista vaan käyttämistä varten. Heidän köyhyytensä ei ollut kaiken antamista pois, vaan kaiken kanavoimista hyvään ja hyödylliseen, oikeudenmukaiseen ja armeliaaseen. Tästä on uskoakseni kysymys.
-
Kerjäläismunkkien oivallus oli, että varallisuus ei ole omistamista vaan käyttämistä varten. Heidän köyhyytensä ei ollut kaiken antamista pois, vaan kaiken kanavoimista hyvään ja hyödylliseen, oikeudenmukaiseen ja armeliaaseen. Tästä on uskoakseni kysymys.
Voi viedä keskustelua nyt sivuraiteelle, mutta silläkin uhalla:
Olen ensinnäkin miettinyt, mikä se olisi se sellainen asumisjärjestely, joka minulle nyt olisi "kaiken pois antamista". Yhteiskunta ei kai kuitenkaan oikein hyvänä pidä vaeltelevaa asunnotonta kerjäläistä? Olisiko se sitten joku kimppakämppätyylinen? Otan vastaan vakavia ehdotuksia!
Sitten tuo omaisuus. Tilillä on rahaa siksi, että sillä joskus esim. matkustaisin jonnekin. Tai että hommaisin omistusasunnon ja asuisin halvemmalla. Mutta eikö tuo matkustaminen ole turhaa ja enemmän saisin jos vaikka vain seurustelisin ihmisten kanssa? Eikä omistusasuminen sen halvempaa, kun kumminkin tulee putkirempat sun muut (ja jos asuisinkin kimppakämpässä). Tai sitä varten, että saan tarvitessani uudet silmälasit (niitä ei kai ihmiselle kukaan kustanna?)
Statusesineitä minulla ei ole ja inhoan shoppailua, mutta sen sijaan on (paljonkin) vanhoja tavaroita, jotka ovat käytännössä jätettä ts. eivät kelpaisi kenellekään, mutta joista en tunnearvon takia muka voi luopua vaan roikotan mukanani muutosta toiseen. Mitäs niille pitäisi tehdä? Kyllä nuo kirjat vaikka voisivat puolestani ihan hyvin sijaita siellä kimppakämpän yhteiskirjahyllyssä, eli täysin mustasukkaisesti niitä en omanani pitäisi, enimpiä ainakaan.
Eli omaisuus voisi olla
- varmuuden vuoksi (eli kun pelottaa)
- elämysten hankkimiseksi (eli tavallaan mässäilyä, laajasti ymmärrettynä)
- tunnearvon takia (eli kun en osaa luopua, tavallaan hyväksyä kuolevaisuutta)
Onko noiden pahuuden asteella väliä?
Ihmisille luvataan taivaassa poisnukkuneiden rakkaiden kohtaamista. Minä tarvitsisin tavarataivaan, jossa on taas lapsuuteni polkupyörä ja kaikki särkyneet juomalasit ja muu tällainen rakas. Ja kaikki vanhat kissat tietysti kanssa. Näihin on ollut niin paljon helpompi suhde kuin ihmisiin.
-
Ihmisille luvataan taivaassa poisnukkuneiden rakkaiden kohtaamista. Minä tarvitsisin tavarataivaan, jossa on taas lapsuuteni polkupyörä ja kaikki särkyneet juomalasit ja muu tällainen rakas. Ja kaikki vanhat kissat tietysti kanssa. Näihin on ollut niin paljon helpompi suhde kuin ihmisiin.
On varmaan kerettiläistä ajatella, että pois annettu tai muuten menetetty rakas esine tai eläin on talletettu Taivaaseen. Jotenkin se on kuitenkin lempeä ja kaunis ajatus. Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaassa.
-
Minun tilaustaivaassani pitäisi olla ihan kaikki. Voisi kohdata kaiken ja nähdä kaiken ja seurata kaikkea koko sen maanpäällisen olemassaolon ajan, oli se sitten ihminen tai jotain muuta, ja rakastaa kaikkea ja kantaa kaiken kivun. Koska sittenhän olisin täydellinen ja viimeiseenkin kykenevä. Vaikka nyt se, kun ajattelee, kuinka järkyttävän monta hyttystä maailmassa on koko sen olemassa olon aikana ollut, tai noita pieniä ihokarvatupissa pesiviä punkkeja, ja jokaisella niistä oma historiansa ja elinkaarensa. (Joo ei liity aiheeseen enää mitenkään, eikä ehkä muutenkaan ole ymmärrettävää.)
-
Ei sitä oikein osaa ajatella, millaista se on se oleminen siellä taivaassa.
Puhutaan kaiketi kielikuvina kultaisista kaduista ja jatkuvasta kiittämisestä.
Mutta että koko ikuisuuden, loputtoman, äärettömän ajan tuota...niin ...
mitähän se kaikki tosiaan on.
No, ei ainakaan ole enää ristiriitoja ja sen semmoisia, kai kaiken aikaa on
hyvä olla, jopa autuas olotila, mitä se sitten onkaan, ikuisuudessa.
Ja mitä on ikuisuus, iankaikkisuus ?
-
Anna kaikki pois ja seuraa ! Ei minusta siihen ole, onko muista ?
Ei ole.
Tuli eräs asia mieleeni tuosta Stealin kommentista:
Minulla tulee välillä sellainen tunne (liekö oikea vaiko väärä), että on yleinen sellainen ajatus, että Raamatussa olevat sellaiset käskyt ja kiellot, joita en voi noudattaa tai joiden noudattaminen on äärimmäisen vastenmielistä ja hankalaa, eivät koskekaan minua. Minua koskevat vain sellaiset käskyt ja kiellot, joita uskon voivani noudattaa jollakin tavalla.
Minulle kuuluu armo, jopa saan sen ryöstää itselleni, käskyt ja kiellot kuuluvat minulle vain siltä osin, kuin päätän.
Ihmisen luonto tuon itsensä epäjumalaksi korottamisen saa aikaan.
1800-luvun alkupuolen körttivaikuttajat olisivat varmaan tuollaista kovin pahana pitäneet, koska heidän mielestään mitä ilmeisimmin tuolla tavalla Kristus syöstään pois siltä paikalta, joka Hänelle kuuluisi, eli synnin sovittajan paikalta.
Näkisin niin, että jos Raamattu jotain sanoo, niin se ehdottomasti ja lyhentämättä koskee minua siitä huolimatta, vaikka en sitä voi kokonansa täyttää ja vaikka sitä en ollenkaan täyttäisi.
Uskoisin olevani noiden ed. viittaamieni körttivaikuttajien linjoilla, kun ymmärrän, että lain pitää joka hetki luoda jännite sen välillä, mitä minun pitäisi tehdä ja jättää tekemättä ja mitä todellisuudessa teen ja jätän tekemättä ja tämän jännitteen sitten pitää ajaa ihmistä joka hetki Jeesuksen luo armoa kerjäämään. Joku on ehkä siinä mielentilassa, että ajautuu näiden seikkojen johdosta Hänen luokseen kiitosta laulamaan lähinnä siitä, että vaikka tämä jännite onkin päällä, Kristus on tähän asiaan vastaus. Jälkimmäinen varmaan on harvinaisempi tilanne.
-
Mitä on se kilvoittelu, jota tarvitaan, jotta päästäisiin sisään ahtaasta portista?
Ilmeisesti jotain aktiivista määrätietoista toimintaa, jossa nähdään monesti vaivaa.
Muu Raamatun kerronta huomioon ottaen se ei kuitenkaan olisi sellaista työtä, josta voisi jotain ansaitsevansa.
Jonas Laguksen tekstien äärellä minulle on tällaisia ajatuksia tullut.
Esitän siitä teorian. Olen ehkä oikeassa, mutta tuo kilvoittelu ehkä sisältää jotain muutakin, josta en mitään aavista.
Tuo kilvoittelu lienee sitä, että 'huudetaan avuksi Herran nimeä'. Herran nimen avuksi huutavahan pelastuu.
Tuohan on aktiivista toimintaa, mutta kun syntinen huutaa Jumalalta apua ja saa avun, niin ei varmaan pidä ajatella, että tuo apu tuli ansiosta: mitäpä ansioita syntisellä on.
Raamattu puhuu kilvoittelusta ja uskon kilvoittelusta.
Kilvoittelulla tunnutaan normaalisti yleensä ymmärrettävän erilaisten käskyjen ja kieltojen noudattamista.
Ja kyllähän Raamattu tuntuu tähän lainkilvoitteluun kristittyä monessa kohtaa kehottavankin.
Mutta sitten siellä puhutaan myös tuosta uskonkilvoittelusta joka kait on sitä, että pyydetään Jeesusta pitämään Häneen kohdistuva usko puhtaana ja oikeana niin, että siihen ei tuoda tekoja ja muita epäjumalia sekaan.
-
Kun ajattelen / ajattelemme tätä ahdasta porttia ja kaitaa tietä, niin lienee hyvä myös lukea itselleen nämä Jeesuksen sana, jotka ovat jonkin verran myöhemmin, kun tuosta ahtaasta portista ja kaidasta tiestä puhutaan:
"
Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
"
Siinä oli ihmisiä, jotka luulivat kulkeneensa ahtaasta portista ja kaitaa tietä, mutta eivät ole sillä edes koskaan olleet.
Meilläkin lienee ajatus tai uskomus, että tuolla tiellä olemme: emme kuulu tuohon pois ajettavien joukkoon.
Voisi olla terveellistä ajatella mahdollisesti olevansa tuossa pois ajettavien joukossa.
Tämän jälkeen motivaatiotaso uskon kilvoitukseen kasvanee.
-
Voisin ymmärtää kutsun kilvoitukseen minulle asetettuna suorituspaineena: minun tulee olla... minun tulee tehdä... minun tulee ajatella... Voisin ymmärtää sen kieltoina: en saa olla... en saa tehdä... en saa tuntea... en saa epäillä... Tämä johtaa joko harhakuvaan onnistumisesta ja sitä kautta ylpeyteen tai harhakuvaan täydellisestä epäonnistumisesta ja epätoivoon.
Ymmärrän ahtaan portin ja kaidan tien kuitenkin tällaisesta yrittämisestä luopumiseksi. Sitä voisi nimittää Herran puoleen huutamiseksi, mutta yhtä hyvin kiitolliseksi Herran armoon luottamiseksi.
-
Olen tullut samaan johtopäätökseen kuin Pena tuossa yllä.
Ahtaasta portista ja sen läpi pääsemisestä kuulin muutama vuosi sitten Pentti Simojoen ajatuksia . Oliko esityksen nimi Uudet läksyt tms. Se käsitteli Paavo Ruotsalaisen ajatusta ko kysymksestä.
Sisäisen äänen kuuleminen ja sen johdossa eläminen oli Paavon löytö Laukaalla Sepän pajassa.
Monia hienoja ajatuksia tästä ja muusta keskeisestä tässä Pentti Simojoelta.
Hiljenny siis ristin luo;
https://www.h-y.fi/399-pyha-hiljainen-yksinkertaisuus
-
Oiskohan se ihan yksinkertaisimmillaan synnin ja syntisyyden tuntoa, siksi se portti tuntuu ahtaalta ja tie kaidalta. Ehkä se on ennen käsitetty jotenkin niin että ensin pitäisi päästä ahtaasta portista läpi = armon käsittäminen, jonka jälkeen seuraa kaita tie. Koska maailma on paha ja oma syntisyys vaivaa niin armossa ja uskossa pysyminen ei ole itsestään selvää. Siitä kaituus.
-
Koska maailma on paha ja oma syntisyys vaivaa niin armossa ja uskossa pysyminen ei ole itsestään selvää.
Jo jonkin aikaa olen pohtinut ja joidenkin kaverieni kanssa yrittänyt ottaa asiaa puheeksi, että kuinka saisin itselleni oikean synnintunnon?
Minulla on kyllä jatkuva krooninen paha omatunto, tai ainakin tila, jonka tulkitsen hyvän omantunnon puuttumiseksi.
En tosin ole vakuuttunut, että kyseessä on omatunto, koska toisaalta koen itseni varsin hyväksi ihmiseksi, joka ei juurikaan ole syntinen.
Moni tosin väittää olevansa syntinen, vaan mahtavatkohan monet heistä kuitenkin olla samassa tilassa kanssani, että tuo syntisyys on lähinnä sellainen teoreettinen asia ja pohjimmiltaan hekin kuvittelevat olevansa varsin hyviä ihmisiä.
Miten siis pääsisin monessa suhteessa kuvitellusta synnintunnostani oikeaan ja aitoon sellaiseen?
Millainen on ihminen, joka oikeasti on syntinen?
Todelliset syntiset lienevät harvassa, en kovin montaa sellaista taida tunteakaan.
Ihminenhän on tietyllä tapaa ongelmakeskeinen: mitä suurempi ongelma, sitä enemmän se elämää hallitsee.
Todellinen syntinen askartelee luonnollisestikin kokoaikaisesti Kristuksen ja hänen sovituskuolemansa ja ylösnousemuksensa ympärillä, eikä paljosta muusta jaksa puhua.
Sellainen taas, jolla on leivän yltäkylläisyys ja huoleton lepo, puhelee leppeän rauhantäyteisesti ja levollisin mielin kaikesta muusta, esim. auton tuulettajanhihnoista, ulkomaanmatkoista, arkielämän pienistä askareista ja monista muista ihmiselämään kuuluvista hyvistä ja kauniista asioista.
Olen kyllästynyt autojen tuulettajanhihnoihin, mutta en ole kuitenkaan päässyt vielä sille syntisen ihmisen paikalle, kun tuo koroke, astinlauta on ikään kuin liimattuna jalkapohjiini kiinni.
Voisitko sinä kertoa minulle, miksi juuri minä olen syntinen ja paha ihminen, vähintäänkin Jumalan edessä ja miksei myös ihmisten edessäkin?
("Sinä" viittaa juuri sinuun, joka tätä luet)
-
Minusta toisen ihmisen syntisyyteen ja synteihin puuttuminen on syntiä. Oma syntisyyteni lienee enemmän hyvän jättämistä tekemättä kuin pahan tekemistä. Eiköhän laiskuuskin ole kuolemansynti?
-
Anna kaikki pois ja seuraa ! Ei minusta siihen ole, onko muista ?
Jostain Paavo Ruotsalaista käsittelevästä kirjasta luin, että jonkun tulkinnan mukaan seppä olisikin sanonut Paavolle, että Paavon ongelma on se , että Paavo ei ole myynyt pois kaikkea.
-
Kun kysytään, niin kerrotaan. Onko vastaus oikea, on turha kysymys.
Näin siis minun tapauksessani; Tiedän olevani syntymästäni syntinen. Se on perisyntiä mitä meissä kaikissa on. Sen kurissapitäminen on jokaisen oma huoli, taakka tai ilo. Ilolla tarkoitan Kristuksen sovitustyön muistamista edestäni.
Jätän synnintunnon herättämisen Jumalan Pyhän Hengen äänelle jonka arki-apuna minulla on omatunto.
Kovasti en yritä tätä syntisyyttäni ruotia. Se on, ja sen huomaa kun se saa vallan. Silloin pyydän apua Herralta. Jos apu ei heti-paikalla tule, olen oppinut jo vähän odottamaan ja näkemään Jumalan viisautta tässäkin. Se on koulutusta.
Kun ikää karttuu, julkisynnit ns. tekosynnit alkavat vähetä ja armo lisääntyä.
Ahtaasta portista päästää vain Kristus. Ilman häntä siitä ei pääse.
-
Kun ikää karttuu, julkisynnit ns. tekosynnit alkavat vähetä ja armo lisääntyä.
Ahtaasta portista päästää vain Kristus. Ilman häntä siitä ei pääse.
Riitta-sisko... hienoja ajatuksia... mutta minulla julkisynnit ja perisynti lisääntyvät. Toisaalta Armo kasvaa. Ihmiskunniata minä hain, mutta se nyt on nyt mennyt. Maine kasvaa ainakin. Kristus, joka on nirhattu eilen on Jumala. Tämä päivä on jumalaton. Kyllä eilinen päivä on kördeläisille suurin juhla.
-
Ahtaasta portista päästää vain Kristus. Ilman häntä siitä ei pääse.
Luin vahingossa äsken tuon tällä tavoin: "Ahtaasta portista pääsee vain Kristus."
Kai sitä noinkin voisi sanoa monen muun jo täällä sanotun lisäksi kuvaamaan tuota mysteeriä.
Saattaahan tuo väärinlukemiseni kuitenkin sisältyä tuohon Riitan jälkimmäiseen lauseeseen jollain tapaa.
-
Nimenomaan, Kyösti ! Kun Kristus siitä eilen meni sinne toiselle puolelle, hän avaa porttia sen verran, että siitä mekin voidaan päästä kun kovasti kolkutamme.
Jussi ! Minun julkisyntini tuli niin raskaaksi että se synnytti lopulta pelastustoivon.
Sisälliset synnit voittavat väliin sisällisen tuntemiseni.
Usko, toivo ja raskaus saavat rakastamaan.
-
Muistinkin juuri, että Jeesus sanoi olevansa ovi, portti ja tie.
-
Lainaus Thomas Wilcoxin kirjasta Kallis Hunajanpisara. Tummensin hänen ajatuksiaan synnintunnosta.
KAIKKI kiusaukset, saatanan hyökkäykset ja omat valituksemme johtuvat itsevanhurskaudesta ja omahyväisyydestä. Salliessaan saatanan hyökätä kimppuusi, Jumala ajaa näitä takaa, niin kuin Laaban ajoi takaa Jaakobia kotijumaliensa tähden. Ne on sinulta riistettävä, olitpa miten vastahakoinen tahansa. Ne estävät Kristuksen pääsemästä sisälle, ja syyllisyys ei häviä, ennen kuin Kristus tulee sijaan. Missä synti syyttää, siellä sydän on kova. Sen tähden suuri syyllisyys todistaa vain vähän, jos ollenkaan kristillisyydestä.
Nämä kristilliseen uskoon liittyvät asiat tuntuvat monesti olevan sellaisia, että niistä ei saa kunnon järkeen käypää otetta ja välillä eri seikat tuntuvat ristiriitaisilta keskenään. Johtunee siitä, että ihmisen järkikapasiteetti on liian pieni ymmärtämään näitä sekä siitä, että ihmisen käyttämä kieli on varsin kehittymätön asioiden kuvaamiseen.
-
Ajattelen näin: Vaikka järkikapasiteettia olisi kuinkakin runsaasti, ovi ei vääntämällä avaudu.
Se avataan lapsen uskolla. Tähän on tyydyttävä.
Kiitos Herra että olet heikoissa väkevä.
( Jos katsoit loistavan sarjan Tapahtukoon sinun tahtosi, niin siinä konkretisoitui tämä;
Sairas isä Bosco ja se lapsenkaltainen nunna voittivat kauniin, kiivaan, älykkään
isä Abelin joka sanojensa mukaan oli tehnyt työtään tuhat vuotta )
-
Sakset voittaa paperin, paperi kiven, kivi sakset.
-
:-\
Musta tuntuu, että vaikka tie on kaista ja portti ahdas tai jotain, et on sellaisia lähimmäisiä, kun tahtoo tehdä siitä aina vaan ahtaamman.
-
:-\
Musta tuntuu, että vaikka tie on kaista ja portti ahdas tai jotain, et on sellaisia lähimmäisiä, kun tahtoo tehdä siitä aina vaan ahtaamman.
Ehkäpä lavean tien kulkija, joka luulee kaidalla tiellä olevansa, tällaista toisinaan kokee.
Muistankohan oikein, että Raamatussa puhutaan ihmisistä, jotka eivät itse halua kaidalle tielle mennä ja yrittävät estää niitä, jotka sinne haluavat mennä? Ehkä nämäkin ovat niitä, jotka pitävät kaitaa tietä liian kaitana? Mene ja tiedä.
-
Kaita tie voi olla omin voimin pyhittäymistä, kaikesta Luojan meille antaman ja suoman kauniin ja hyvän karsimista elämästä. Näin luullaan oltavan oikealla ' kaidalla tiellä '.
Kaita tie voi olla Pyhän Jumalan äänen kuulemista, muualtakin kuin raamatuista.
Se on Hengen tuuli joka neuvoo kääntämään selän ja olla ponnistelematta vastatuuleen.
Tätä onnelista kulkijaa fariseukset nureksivat syömäriksi ja juomariksi.
" Nehän ovat kuin taivaan lintuja "
-
Se ahdas portti ja kaita (nykyisin kapea) tie on näiden välissä:
Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen pyytävä saa ja jokainen etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan.
Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.
Jokaiselle jotakin tai sitten ei?
Tässä vielä kaksi erilaista saarnaa samasta tekstistä:
http://www.helsinginhiippakunta.evl.fi/hiippakunta/puheenvuoroja_hiippakunnasta/?x27411=691655
http://sammelijuntunen.kotisivukone.com/35
-
Noin.
Tie numero 1 Rakkauden ja Armon tie.
Tie numero 2 Lain tie jossa Armoa ei tunneta, eikä armoa anneta.
Kiitos öppis. Erittäin selventävää.
Itselleni selvisi mm. että painavana kantamani ylihuolehtimisen selkäreppu onkin itsekkyyttä. Sitä se todellakin on. MINÄ huolehdin kaikesta. :002:
-
Olen pohtinut parilla aivosolulla tätä... kaita tie hengellisen lain mukaan ei ole ihmiselle mahdollista.
-
Onneksi on Vapahtaja, muuten olisimme hukassa.
Ja siksi Isä Poikansa maailmaan lähettikin, kun ei ollut muuta keinoa ihmisille.
Eikä toivoakaan.
-
Amen.
Tähän päätelmään päädymme aina . Tämä on ainoa keino päästä portista. Se millaisia teitä kuljemme on oma valintamme. On ihmisiä jotka rakastavat vapautta.
Vapaa voi olla Jumalan lapsena, ja vain sellaisena.
On ihmisiä jotka rakastavat kuormien kantamista sekä itse, että niiden asettamista toisillekin, jopa vaatien.
Tämä on matkan vaivaa. Perillepääsy on tärkeintä. Voit päästä portista myös aivan rähjääntyneenä, passin on antanut Kristus.
Hänen sanotaan menevän myös Helvettiin ottaakseen omansa sieltä.
Voi olla niinkin, että eräiltä aivan putipuhtailta pääsy ei onnistu. Itsepestyt vaatteet
eivät ole juhlavaatteet, ne annetaan Vapahtajan peseminä.
-
Niinpä.
Ja Jumalan laki on tehty niin tarkaksi, että jos rikkoo lain pienimmässäkin piirrossa on syypää koko lain rikkomiseen.
Armo on ainut, mikä mahdollistaa perille pääsyn.
Armo ja anteeksi anto Jumalan puolelta.
-
Ehkäpä lavean tien kulkija, joka luulee kaidalla tiellä olevansa, tällaista toisinaan kokee.
Muistankohan oikein, että Raamatussa puhutaan ihmisistä, jotka eivät itse halua kaidalle tielle mennä ja yrittävät estää niitä, jotka sinne haluavat mennä? Ehkä nämäkin ovat niitä, jotka pitävät kaitaa tietä liian kaitana? Mene ja tiedä.
Kuka mittaa kenenkin kaistan leveyden.
Onko toi kapea ja ahdas ja toi leveä?
-
Muistankohan oikein, että Raamatussa puhutaan ihmisistä, jotka eivät itse halua kaidalle tielle mennä ja yrittävät estää niitä, jotka sinne haluavat mennä? Ehkä nämäkin ovat niitä, jotka pitävät kaitaa tietä liian kaitana? Mene ja tiedä.
Meinaatko näitä
Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te suljette taivasten valtakunnan ovet ihmisten edestä. Itse te ette mene sisälle ettekä päästä niitäkään, jotka menisivät.
Eipä sanota, etteivät lainopettajat ja fariseukset olisi halunneet sisälle... konsti vain ehkä oli väärä?
Sitä voimme sitten miettiä, missä niillä fariseuksilla oikein meni pieleen, kun Jeesus heitä alituiseen moitiskelee. (Saman luvun, Matteus 23, mukaan pitää kyllä tehdä, kuten fariseukset ja lainoppineet opettavat, ja maksaa kymmenykset mintusta, tillistä ja kuminasta.)
-
Fariseukset painottivat lain pikkutarkkaa noudattamista. Se taisi johtaa lain kirjaimen korostamiseen sen hengen kustannuksella. Jeesus ilmoitti rakkauden lain ytimeksi, mutta fariseukset eivät tainneet siitä juuri piitata. Näin olen ymmärtänyt. Syntien anteeksiantamista eivät ainakaan hyväksyneet.
-
Syntien anteeksiantamista eivät ainakaan hyväksyneet.
Kuinka niin? Tai siis mistä päätellen.
Vaikuttivat ainakin kovasti yrittävän! Eikö se sitten ollutkaan kilvoittelua?
-
Kuinka niin? Tai siis mistä päätellen.
Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle: "Ole rohkealla mielellä, poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi." Jotkut lainopettajat sanoivat silloin itsekseen: "Tuohan herjaa Jumalaa."
-
^Eikö pointti ollut kuitenkin vain siinä, kuka saa antaa anteeksi? Eli Jumalaa herjaa, jos ottaa ne valtuudet itselleen.
-
Mulla on yksinkertainen usko.
En osaa ajatella kovin monimutkaisesti.
Luotan Jumalaan ja Vapahtajaan.
Vaikka kuinka lukisin Raamattua, aina päädyn samaan.
Siihen, että onneksi on Jeesus, Vapahtaja.
Tänään ajaessani yksin, tuli sellainen tulvahdus yhtäkkiä sisimpääni, että
pitkästä aikaa kiitin hetken ääneen Jumalaa ja nimenomaan armosta ja anteeksiantamuksesta.
Oli kuin olisi laskeutunut rauha koko olemukseen, aina ei sitä koe, menee pitempiäkin aikoja ilman mitään erikoisempia tuntemuskia.
Mutta tänään armo vilhati kirkaana ja selkeänä jonkin hetken verran.
Ajattelin, että vaikka minussa asuu edelleen "pieni punkkari" sisälläni, niin saan jopa "kapinoidessanikin" olla Isäni, Jumalan sydämellä ja hänen käsissään, silloinkin kun on oikein paha olla ja kiukuttaa, ajattelen, että mulla on taivaassa hyvä Isä joka kyllä tuntee lapsensa syyt ja seuraukset ja että saan koko painollani olla hänen armonsa varassa.
En tiedä, onko oikea tulkinta, mutta näin minä ajattelen.
Joskus illalla saatan hiljaa mielessäni sanoa Jumalalle, että "Kyllä sinä isä tiedät minut ja minun kaikki valuvikani ja luonnonoikkuni" ja siihen monesti olen elämäni varrella nukahtanut.
-
Ajatella, niin hyvä Taivaan Isä, että lähetti oman Poikansa.
-Tähän aina päädyn.
-
Eikö pointti ollut kuitenkin vain siinä, kuka saa antaa anteeksi? Eli Jumalaa herjaa, jos ottaa ne valtuudet itselleen.
Juuri näin. Fariseusten asenne oli minusta sukua skinhead-iskulauseelle 'Luoja armahtaa, minä en."
-
Ulkomuistista, olikohan se Room. 3:11 kun sanotaan että kaikki ovat syntiä tehneet
ja ovat Jumalan kirkkautta vailla.
Kilvoittelemme armon ja anteeksiannon varassa.
-
Mulle tuli mieleen tämä:
Ef.2:
8 Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja-
9 ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
Ja tämäkin:
2. Kor. 12:10
Sentähden minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden; sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä.
Jumalan paradoksaalisuutta, mielestäni, kun hän sanoo, että kun on heikko, on väkevä.
------
Nämä tuli mieleeni vn:n kommentista ja hain Raamattuhaun kautta nuo kohdat.
En niitä täysin voi käsittää, mutta noinkin siellä Sanassa sanotaan.
-
Olen ajatellut joskus, että kun Vapahtaja oli ristillä, saattoi ajatella, että nyt on "peli menetetty" ja hän ei kutsunut niitä 12 legioonaa enkeliäkään avukseen vaan teki kuin tehdä piti.
Mutta kuinka ollakaan, se olikin suurin voitto.
Siinä kukistettiin pahan vallat, synti, sairaudet hän kantoi ristille ja voitti vihollisvalloista viimeisimmänkin eli kuoleman vallat.
Suurin voitto Golgatan ristillä.
Ja kolmantena päivänä hän totisesti nousi ylös kuolleista.
Ihmeellinen Jumala ja hänen Poikansa.
-
Kaidalla tiellä on omat taistelunsa.
Minulla on sellainen aavistus, että taisteluja siellä aiheuttavat maalliset ilot ja surut, hyvät ja huonot maalliseen elämään kuuluvat asiat.
Se, mistä ihminen oikeasti on kiinnostunut, sitä hän ajattelee, sen parissa touhuaa ja elää. Jos ihminen on paljon vaikkapa pianon soittamisesta kiinnostunut, hän sitä harrastaa, puhuu siitä ja asia on jatkuvasti hänen mielessään.
Joku on kiinnostunut jostain muusta hyvästä Jumalan meille antamasta lahjasta ja tätä asia täyttää hänen elämänsä ja ajatuksensa.
Tämänhän me tiedämme, että näin ihminen toimii: sitä, mitä hän on täynnä, sitä hän myös ajattelee.
Jätän lukijoiden arvosteltavaksi seuraavan väitteen, koskien kaitaa tietä:
Jumala ei kiellä ihmiseltä hyviä maallisia iloja.
Kaidan tien kulkija ei kuitenkaan juurkikaan (jos ollenkaan) käytä "hyväkseen" näitä maallisia iloja, vaan hänen katseensa on ristiinnaulitussa Kristuksessa, joka kärsi hänen syntiensä vuoksi. Tämä kulkija pyrkii enemmän ja enemmän juurtumaan Kristukseen ja tähän sovituksen salaisuuteen, joka juuri on sitä salattua viisautta, jota ei kaidan tien ulkopuolella voida oppia.
Kaidan tien kulkijalla ei ole aikaa nauttia niistä sallituista maallisista iloista, koska tämä kristillisen uskon ydin vie hänen aikansa.
Aikaa ei myös jää lopunaikojen pähkäilyihin, ei siihen, milloin maailma on luotu yms. tärkeisiin asioihin, joista Raamattu puhuu.
Kaidan tien kulkija huomaa oman synbtisyytensä etupäässä siinä, että ajatukset koko ajan karkaavat pois ristiinnaulitun Kristuksen seurasta kaikkeen muuhun ja sen tähden kulkija monesti kylmin, tympääntyneisyyttä täynnä olevan sydämen kanssa huutaa avuksi Jeesusta ja pyytää päästä syvemmälle Kristuksen tuntemiseen ja hänen sovituskuolemansa ymmärtämiseen.
NE silloin tällöin saadut armon vilahdukset korvaavat moninkertaisesti sen, mitä muut ihmiset saavat maallisista riennoista.
Näistä syistä johtuen kaidan tien kulkija välttelee maallisia kulttuurinautintoja ja muita iloja, eivätkä ne hänestä mitään iloja oikeasti olekaan.
-
' Maallisten ilojen' voittamisen saa lahjana Jumalan rauhalta. Silloin ei enää omat pähkäilyt ja kieltäytymiset ole tarpeen. Tie on kaita, mutta sillä on rauha, ei sota ja taistelut syntiä ja perkelettä vastaan.
Perkeleen työtä on mielestäni kulkijan syyllistäminen milloin mihinkin, etenkin mukavaan, hauskaan, iloa tuottavaan. Se on synkkyyden mestari ja ohjaa siihin kulkijaa joka ei ymmärrä ketä seuraa.
Levon löytyminen tiellä kääntää katseen Luojan antamiin lahjoihin . Niitä voi olla esim. pianon soiton taito. Ei ole Kristukselta pois jos me rakastamme musiikin tai muunkaan taiteen lahjaa. Samoin herkullinen ruoka, juoma, perhe ja ystävät ovat lahjaa. Saamme iloita näistä kiitollisina.
Ahneuden, vihan, panettelun tarve vähenee itsestään kun kuljetaan kaitaa tietä.
-
Kaidalla tiellä on toki rauha, mutta ei monestikaan sellainen rauha, jonka maailma rauhaksi ymmärtää.
Kaidalla tiellä jos missä on ainainen taistelu syntiä ja Pajolaista ja omaa lihallista mieltä vastaan, mikäli vanhoja körttivaikuttajia on uskominen.
Maailmasta nämä taistelut puuttuvat, siellä on omat taistelunsa.
-
Kaidalla tiellä on toki rauha, mutta ei monestikaan sellainen rauha, jonka maailma rauhaksi ymmärtää.
Kaidalla tiellä jos missä on ainainen taistelu syntiä ja Paholaista ja omaa lihallista mieltä vastaan, mikäli vanhoja körttivaikuttajia on uskominen.
Maailmasta nämä taistelut puuttuvat, siellä on omat taistelunsa.
Ei tuo ole mihinkään muuttunut. Paholaista emme kuitenkaan kunnioita niin paljon, että kirjoittaisimme sen isolla etukirjaimella. Tärkeä asia on että taistelemme omaan syntiämme vastaan, emmekä mieti muiden syntejä. Kullakin on oma kuormansa.
-
kaidan tien kulkija välttelee maallisia kulttuurinautintoja ja muita iloja, eivätkä ne hänestä mitään iloja oikeasti olekaan.
Uskon enemmän siihen vanhaan lauluun "Ken on luonut sinitaivaan" (http://sley.fi/sk447). Jumala on kaiken suonut. Ihmislapsi, kiitä kiitä (eikä suinkaan ihmislapsi, karta, karta).
Siinä sitä kaituutta, että osaa iloita, mutta ei liiaksi kiinnittää sydäntään; eli että osaisi ajatella, että aikansa kaikella ja Herra antoi ja Herra otti ja joka tapauksessa kiitetty olkoon Herran nimi, ja kun tuon osaisi niin sitten osaisi elää ihmisiksi niin ettei porsastele ja ahnehdi itselleen kaikkea hyvää, vaan jättää muillekin.
Olen saanut kivan lahjan, miksi en siis iloitsisi :icon_biggrin: (ja, kuten lapsella usein, kiitos saattaa unohtua...)
-
:023:
Ja kun ei enää huvit huvita, niin luopuminen on luonnollista. Ei tarvitse taistella.
Arvaan väittää, että ikääntyessä on luonnon järjestys se että riekkumiset ja kukkumiset vähenevät.
Se on ikävää ettei näin ajattelevia edes pidetä uskosta osallisina. Etenkin jos ei osaa tai halua puhua kaanaankieltä. Körttiset eivät juuri tähän syyllisty.
-
Saarnaajan kirjassa todetaan turhaksi kaikki vaivannäkö, jolla ihminen pyrkii keräämään itselleen maallista hyvää. Hyvästä nauttiminen saa kuitenkin tunnustuksen: Vaivannäkönsä keskellä ihmisellä ei ole muuta onnea kuin syödä ja juoda ja nauttia elämän iloista. Minä huomasin, että myös tämä tulee Jumalan kädestä. Sillä kuka voi syödä ja kuka iloita ilman häntä?
-
Arvaan väittää, että ikääntyessä on luonnon järjestys se että riekkumiset ja kukkumiset vähenevät.
Kuten lintujen tarkkailu ja ruokkiminen?
Miten käynee itse kullakin. Isoäitini joutui 85-vuotiaana sydänkohtauksen takia sairaalaan, ja suunnilleen viimeisinä sanoinaan (tosin tietämättä, että ne sitä olivat), pyysi samassa talossa asuvaa tätiäni tuomaan sen kirjan, joka oli sairaalaan vietäessä keskeneräisenä yöpöydälle jäänyt. Ei ollut vielä mielenkiinto maailmaa kohtaan hiipunut.
Pidän kyllä siitä joidenkin Vanhan Testamentin henkilöiden kohdalla käytetystä ilmauksesta, että lähtivät täältä "elämästä kyllänsä saaneina". Kuin ruokapöydästä sitten kun on sopivasti täynnä.
-
Jo jonkin aikaa olen pohtinut ja joidenkin kaverieni kanssa yrittänyt ottaa asiaa puheeksi, että kuinka saisin itselleni oikean synnintunnon?
Minulla on kyllä jatkuva krooninen paha omatunto, tai ainakin tila, jonka tulkitsen hyvän omantunnon puuttumiseksi.
En tosin ole vakuuttunut, että kyseessä on omatunto, koska toisaalta koen itseni varsin hyväksi ihmiseksi, joka ei juurikaan ole syntinen.
Moni tosin väittää olevansa syntinen, vaan mahtavatkohan monet heistä kuitenkin olla samassa tilassa kanssani, että tuo syntisyys on lähinnä sellainen teoreettinen asia ja pohjimmiltaan hekin kuvittelevat olevansa varsin hyviä ihmisiä.
Miten siis pääsisin monessa suhteessa kuvitellusta synnintunnostani oikeaan ja aitoon sellaiseen?
Millainen on ihminen, joka oikeasti on syntinen?
Todelliset syntiset lienevät harvassa, en kovin montaa sellaista taida tunteakaan.
Ihminenhän on tietyllä tapaa ongelmakeskeinen: mitä suurempi ongelma, sitä enemmän se elämää hallitsee.
Todellinen syntinen askartelee luonnollisestikin kokoaikaisesti Kristuksen ja hänen sovituskuolemansa ja ylösnousemuksensa ympärillä, eikä paljosta muusta jaksa puhua.
Sellainen taas, jolla on leivän yltäkylläisyys ja huoleton lepo, puhelee leppeän rauhantäyteisesti ja levollisin mielin kaikesta muusta, esim. auton tuulettajanhihnoista, ulkomaanmatkoista, arkielämän pienistä askareista ja monista muista ihmiselämään kuuluvista hyvistä ja kauniista asioista.
Olen kyllästynyt autojen tuulettajanhihnoihin, mutta en ole kuitenkaan päässyt vielä sille syntisen ihmisen paikalle, kun tuo koroke, astinlauta on ikään kuin liimattuna jalkapohjiini kiinni.
Voisitko sinä kertoa minulle, miksi juuri minä olen syntinen ja paha ihminen, vähintäänkin Jumalan edessä ja miksei myös ihmisten edessäkin?
("Sinä" viittaa juuri sinuun, joka tätä luet)
Vaikeita kysymyksiä. Tuohon oikean synnintuntoon pääsemiseen: Luulen että ei ole niin tärkeä keskittyä omiin tuntemuksiin. Jumala voi antaa synnintunnon kun on sen aika. Ne on niitä säteitä/vaikutuksia joita aurinko/ydin antaa... (nytkin aurinko on taivaalla vaikka on pilvinen ja harmaa päivä)
Toivottavasti en provosoi yksinkertaisilla vastauksillani, se ei ole tarkoitus. (Ja sillä että tartuin vain yhteen asiaan)
-
Piti etsiä Wilcoxin Kallis hunajanpisara. Onnekseni se löytyi vaikka pieni kirjanen onkin.
Sinun työsi ja itsekylläisyytesi on joka päivä kuoletettava.
Sinun täytyy ottaa kaikki Jumalan kädestä.
Kristus on Jumalan lahja.
Usko on Jumalan lahja.
Syntien anteeksiantamus on armolahja.
Voi, kuinka luontomme riehuu, kiivailee ja raivoaa sitä vastaan, että kaikki on lahjaa, ettei se voi ansaita mitään omilla teoillaan, kyyneleillään eikä velvollisuuksien täyttämisellä, että kaikki omat teot ovat kelpaamattomia ja arvottomia taivaassa.
Eikö tämä kuvaa Jumalan avaran armon ahtautta?
-
:)
Mun mutsini, Hän hermoilee, kun hänen seurakuntaansa tulee vaikka mitä uutta ja pitäisi nostaa käsiä ja ties mitä, tai muuten ei ole vapaa ja esteenä herätykselle?
Vaikeaa se on meille vanheneville ja onkohan jotain uutta mitä ei olla nähty?
Itse olen kyllä kaikkeen avoin, anti tulla vain.
-
:)
Mun mutsini, Hän hermoilee, kun hänen seurakuntaansa tulee vaikka mitä uutta ja pitäisi nostaa käsiä ja ties mitä, tai muuten ei ole vapaa ja esteenä herätykselle?
Vaikeaa se on meille vanheneville ja onkohan jotain uutta mitä ei olla nähty?
Itse olen kyllä kaikkeen avoin, anti tulla vain.
Sun mutsisi on ajatteleva. Minä kritisoin käsien ylös -pyytäjiä. He haukkuivat minua Saatanaksi.
-
Olenkohan itse sulkenut itseltäni portin ja tehnyt tieni vaikeakulkuiseksi.
Taidan kantaa liian suurta taakkaa, en ole nähnyt kantajaa vierelläni.
-
^^Ehkä seurakunnassa on sitten aihetta pelätä, jos kaikki menettelevät aina samalla tavoin. Turvallisempaa, jos on ne muutama vastarannan kiiski, jotka nostavat käsiä kun muut eivät ja eivät nosta kun muut nostavat?
-
Olin yhdellä Israelin matkalla ja Jad Hasmonassa ei kaikki ollu vielä valmista, piti odottaa. Niin yksi sanoi, että rukoillaan ja vieressäni kaveri nosti heti kätensä ylös...Kauan sain Raamattua lukea, että löysin "nostakaa pyhät kätenne..."
En ole sitä tapaa oikein oppinut...
-
Ajattelen, että siellä missä sitä pidetään merkkinä pyhän läsnäolosta käytetään musiikkia manipulaatioon.
Samaahan näkee vaikkapa rokkikonserteissa, kun kansa on fiiliksissä, kädet heiluu ja fikkarit palaa.
On ollut kuitenkin joskus, aniharvoin, itsellänikin tarve liikkua hengen viemänä. Ne ovat salattuja hetkiä yksin, siis kaksin...
-
Liiallinen yksimielisyys(kin) voi olla joskus melkein pelottavaa.
Tulee mieleen, että eikö uskalla ja saa ajatella eri tavalla, että onko minut ja asenteeni (meidät ja asenteemme) valettu betoniseen muottiin, kuin valtataistelun tuloksena tehty ja toivottu, että kaikki olisivat samaa maata niin sanotusti....olisikohan silloin ajattelun vapaus kahlittu ja muotitettu, emme ole robotteja, emme kopioita vaan jokainen ihminen on Luojansa Uniikkiteos ja on oikeus olla eri mieltäkin.
Kun on rauhaisa ja rakkaudellinen, hyväksyvä ilmapiiri, uskaltaa ajatellakin vapaasti, jopa kyseenalaistaa, pohtia ja miettiä ja niin pois päin.
Jeesus on tie ja ovi.
Mutta ihmisinä olemme eri elämän vaiheissa ja olemme ajatuksiltammekin erilaisia, kokemuksinemme, geeneinemme, emotionaalisine tarpeinemme jne.
Vapahtajan lähellä, niin uskon, on helppo hengittää.
hän on tien ja oven lisäksi Hyvä Paimen, totuus ja anteeksiantamus...
-
Mitään uutta ei voi löytää, ellei uskalla tulla ns urista pois avarammalle ja ihmettelemään Luojan luomakunnan ihmeellisyyttä, armon ihmettä.
Löytämiseen tarvitsee joskus ns kaavojen yli katsomista, niin kuin teki Einsteinkin kun suhteellisuusteorian keksi.
Ja Edison uskalsi epäonnistua lukemattomia kertoja, ennen kuin hehkulamppu syttyi palamaan.
On sanottu, että varjele tapaa niin tapa varjelee sinua, mutta joskus väärin omaksutuista tavoista voi muodostua kahleet, jota sitovat väärällä tavalla ja kiertää sitten sen seurauksena kuin pässi liekassa ollessaan ympyrää niin kauan että on jo iso vana liekan ympärillä.
Uskon, että Jeesus haluaa vapauttaa myös ajattelemaan ja käyttämään luovaa oivallustakin elämämme erilaisissa tilanteissa.
Onhan hän nimen omaan Vapahtaja.
Ja Jumala on Luoja.
Saamme olla me ihmisetkin Luojan luomia ja luovia...kukin omimmalla tavallamme.
Näin tuumailen tässä.
-
Tyhmyys tiivistyy joukossa.
-
Uskon että elämämme on tarkoitettu iloiseksi ja rohkeaksi heittäytymiseksi armon varaan.
Jumala voi meitä siunata ja käyttää yksilöinä ja yhteisönä.
Haluan kokea toipumisenkin edistyessä kiitollisuutta, heräämistä, parannusta, uutta intoa.
Kun tie on edessä, viitoitettuna, johdatuksessa se tuntuu turvalliselta.
Portti ei ole enää ahdas, se näkyy kauas kutsuen ja valaisten.
-
Hyvä malla, hyvä ! Osuit juuri niihin mitkä minuakin ovat tietyissä uskonsuunnissa
vaivanneet. Niissä aina joku i h m i n e n tekee säännöt, käyttäytymisnormit ja tyylin joista ei helposti sallita poikettavan. Jo ulkomuoto kloonataan.
Siksi, vapaudenrakkaudessani, rakastuin körtteihin jotka ovat Vapahtajan asialla.
Olihan körteilläkin ammoin se pukukoodi. Sen haluttiin olevan vaatimattoman elämäntavan omakutoinen ilme herrasväkien silkkien ja pitsien sijaan, joita pappiloissakin käytettiin. Nyt luulen sen olevan kansanpuku ja juhlapuku Juhlilla.
-
Joukko on enemmän kuin jäsentensä summa.
-
:eusa_angel: :039:
Iloinen vilkutus Riitta-mummille.
Ja samalla kaikille muillekin keskustelijoille.
Onneksi Vapahtaja avasi portin ja valmisti tien (ollen itse tienä) Isän sydämelle.
Hän on hyvä Vapahtaja.
-
Liiallinen yksimielisyys(kin) voi olla joskus melkein pelottavaa.
Mutta ihmisinä olemme eri elämän vaiheissa ja olemme ajatuksiltammekin erilaisia, kokemuksinemme, geeneinemme, emotionaalisine tarpeinemme jne.
Vapahtajan lähellä, niin uskon, on helppo hengittää.
hän on tien ja oven lisäksi Hyvä Paimen, totuus ja anteeksiantamus...
Olen ounastellut samaa... körttiläisyydessä oleminen on elämän seassa aina mm. perheessäkin monimuotoisuutta. Jotkut sanovat, että "ongelmia pukkaa", "äiti ei tiedä", "en tunne lapsiani"... Jumala (=Jumppu) on antanut kurispäittään ihmiselle riesaksi elämän monet ongelmat. Jos herätysliike, ISIS jne. on maailmassa poliittinen liike. Niinpä uskonto ei ole Jumalan keksintö. Vähän alempana sen omistaja on.
-
Jumalan kämmenellä.... :eusa_angel:
1.
Jumalan kämmenellä
ei pelkää lintunen,
Jumalan kämmenellä
ei pelkää ihminen.
Kaikille tilaa riittää,
kaikille paikkoja on.
Jumalan kämmenellä
ei kukaan ole turvaton.
2.
Jumala meitä kutsuu
nyt suojaan turvaisaan.
Jumala meitä kutsuu
ja kantaa voimallaan.
Milloinkaan ei hän hylkää,
lastensa kanssa hän on.
Jumalan kämmenellä
ei kukaan ole turvaton.
-Virsi 499
https://www.youtube.com/watch?v=cxbbYMKsGvQ
-
Tuli vielä toinenkin mieleen:
Jenni Vartiainen - Herra kädelläsi
https://www.youtube.com/watch?v=fvVfPyserJM
.....rauhan annat haavat sitoen....
-Kiitos, että haavat sidotaan, ajallaan ja tavallaan, parhaalla mahdollisella tavalla, kun sen tekee Kaikkivaltias Luojamme.
Hän kaiken tietää ja kaiken osaa, parhaiten.
-
Hyvä malla, hyvä ! Osuit juuri niihin mitkä minuakin ovat tietyissä uskonsuunnissa
vaivanneet. Niissä aina joku i h m i n e n tekee säännöt, käyttäytymisnormit ja tyylin joista ei helposti sallita poikettavan. Jo ulkomuoto kloonataan.
Siksi, vapaudenrakkaudessani, rakastuin körtteihin jotka ovat Vapahtajan asialla.
Olihan körteilläkin ammoin se pukukoodi. Sen haluttiin olevan vaatimattoman elämäntavan omakutoinen ilme herrasväkien silkkien ja pitsien sijaan, joita pappiloissakin käytettiin. Nyt luulen sen olevan kansanpuku ja juhlapuku Juhlilla.
Onhan täälläkin omat norminsa, kuten körttikansankin parissa.
Jos niistä poikkeaa, niin saa raivoa osakseen. Kun niitä noudattaa, saa välillä osakseen hyväksyntää,
Kaikissa ryhmissä on tilanne se, että kun on tietyssä muotissa, ei saa raivoa osakseen ja tällöin syntyy sellainen harhakuvitelma, että juuri meidän yhteisömme on se leppeän rakastavaisen suvaitsevainen.
Körttiläisyys ei tässä suhteessa poikkea muista yhteisöistä.
Onhan julkisilla paikoillakin omat säntönsä. Kun niitä noudatan, minut hyväksytään, jos niitä liikaa rikon, tulee poliisi.
Minun oma henkilökohtainen porukkani/seurakuntani ei ole ihmisen pyhittyneisyydessä ollenkaan niin ylivertainen, kuin joskus lankean luulemaan.
Näin on ja näin saa olla.
-
Minun oma henkilökohtainen porukkani/seurakuntani ei ole ihmisen pyhittyneisyydessä ollenkaan niin ylivertainen, kuin joskus lankean luulemaan.
Koen välillä huvittuneisuuden tunteita kohdatessani näitä pyhitysliikkeitä ja ryhmiä, joissa ajatellaan, että juuri me olemme eri syistä kehittyneet ylivertaiseksi muihin ryhmiin nähden erilaisissa hyvissä ominaisuuksissa, kuten suvaitsevaisuudessa, nöyryydessä, rakastamisessa, avarakatseisuudessa, toisten huomioon ottamisessa, keskinäisessä kunnioittamisessa ja mitä kaikkia nittä hyveitä sitten ikinä onkaan.
Minusta tuntuu siltä, että aina, kun kohtaan uuden ryhmän, niin se ennemmin tai myöhemmin osoittautuu tuollaiseksi pyhitystä korostavaksi liikkeeksi.
Tässä on toki se hyväkin puoli, että kun tämän tiedostaa, niin into vaihtaa kovin pienin perustein poppoota laskee: sama ihmisluonto se on siellä naapurissakin eli ihmisen kuvitellun hyvyyden perusteella ei kannattane juurikaan ryhmiä vaihdella. Perusteet ryhmävaihtoon voi olla hyvä hakea jostain muualta.
-
Körttiläinen mikä körttiläinen.
-
Vapahtajan kokoinen tie.
Hänen kokoinen portti.
Mikä rakkaus ja armo loistaa ristiltä.
Se kutsuu.
Ja ieskin on luvattu, että se on sovelias.
Joka päiväisen ristin ottamisen uskon sisältävän sekä siunauksen että voiman ristin kantamiseen.
Kuinka se sitten selitetäänkin.
Jeesus kun eli maan päällä, hän kohtasi kaikenlaisia ihmisiä, jutteli heidän kanssaan.
Hän näki ikään kuin ihmisen lävitse, näkee edelleen.
Sen, millaista tekoa olemme, itse kukin.
Hän näkee sanojemme ja tekojemme lisäksi paljon syvemmälle, todellisiin motiiveihimme ja asenteisiimme, mielenlinnakkesiimme saakka.
Hän tietää ihan kaiken meistä, senkin, mitä voi yrittää ihmisiltä peitellä, se ei ole Herralle vierasta.
Mutta kenen tykö me menisimme, vain hänellä on iankaikkisen elämän sanat.
-
Hoitavia ja syvällisiä ajatuksia täällä!
Haluaisin itsekin osallistua enemmän, olen vaan vähän arkana, en löydä sanoja.
Kyselevällä mielellä jotain.
Tunnen Raamattunikin puutteellisesti. Onkohan tämä ahdas portti ja kaita tie Jeesuksen
sanomaa? Ja mihin liittyi...rikkaaseen nuorukaiseen...lapsenmielisyyteen?
Mietin vaan...
Jumala tahtoo että kaikki ihmiset pelastuisivat, Jeesus on kuollut kaikkien syntien tähden!
Arvelisin niin että Luojan ja Pelastajan taholta porttia ja tietä ei tarkoituksellisesti ole tehty
ahtaaksi??
Luultavasti olemme ahtaudet, säännöt, rajoitukset, ehdot tehneet itsellemme ja toisillemme?
-
Luultavasti olemme ahtaudet, säännöt, rajoitukset, ehdot tehneet itsellemme ja toisillemme?
Niiden sääntöjen, rajoitusten ja ehtojen kanssa emme sovi ahtaasta portista. Ne on jätettävä portin pieleen. Sitten mahdumme.
-
Jossainpäin Isoa kirjaa sanotaan muistaakseni , että Minun aarmossa on sinulle kyllin!
Googletin " 2 Kor 12.9! Tähän turvatkaamme...