Huomionkipeys

[Leena]

Jostakin syystä nyt mietin että väliäkö hällä. Jokainen tahtoo joskus tulla huomatuksi ja toisaalta useimmilla on yhtäläisesti halu olla huomaamaton ja seurailla rauhassa sivusta elämänmenoa.

Vietin lapsuuden kesät ja paljon muutakin aikaa suuren suvun ympäröimänä. Välillä halusin että minut noteerataan, mutta hyvin usein kiipesin harjulle ja istuin siellä onnellisena yksin ja hermostuin jos minua tultiin sinne huomioimaan.

Joskus toivoisi kirkkokahvilla että joku tulisi juttelemaan mutta usein etenkin messun aikana haluan olla yksin tai hyvin hiljaisessa seurassa (Ystävien seura on toinen asia!!). Matkalla huomasin että viihdyin kyllä siinä joukossa kunhan kukaan ei huomioinut minua eikä suuremmin tullut juttelemaan.  Bongasin Antti Kruusin kuvista itseni näköjään vilkkaassa keskustelussa muutamaankin kertaan ja olin ihan pihalla, sillä en pysty palauttamaan mieleeni mitä ihmettä on puhuttu. Tarkemmin katsoen olenkin niissä selvästi suu kiinni eli joku puhuu minulle.  

 Minua ei toistaiseksi tämän elämäni mittaan ole kukaan ärsyttänyt niin että olisi jäänyt mieleen. Sen sijaan joskus mietin niistä hiljaisista ja vetäytyvistä, teenkö hyvää vai pahaa jos alan nykiä mukaan ja huomaan kovasti. Entä jos tällä ihmisellä on juuri nyt jokin "haluan-olla-hiljaa"-vaihe?  

[Jampe]

Minä en yhtäkkiä keksi ketään tuttua josta voisi sanoa että huomionkipeä, jos mukaan ei lasketa meidän koiraa joka on suorastaan sairaalloisen huomionkipeä. Sen sijaan työelämästä tunnen parikin narsistia tai en tiedä onko diagnoosi oikea mutta sellaisia tyyppejä jotka korostavat itseään kaikin mahdollisin keinoin ja vähättelevät muita. Toisella on yliopistokoulutus ja se on niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin akateemista, mutta toinen muuten vaan omasta mielestään maailman paras ja pätevin joka asiassa ja ymmärsi kaiken aina muita paremmin. Ymmärrettävästi nämä kaksi tulivat aika huonosti toimeen keskenään mutta nyt toinen on jo eläkkeellä ja pian toinenkin, onneksi...

[PekkaV]

   Runoilija Pentti Saarikoski on sanonut / kirjoittanut pappisveljestään, että hän osaa tehdä itsensä tykö.

[juhani]

voi olla, että papit ovat narsisteja tai lievemmällä tasolla huomionkipeitä...

[Kalistaja]

Jeesus oli huomionkipeä.

 Tämä foorumimme juhani taisi iskeä kirveensä kiveen: tuskinpa Jeesus tuota oli - mutta toki hänet huomattiin, kun hän väkevästi ja ulospäinsuuntautuneesti puhui ja näytti esimerkkejä aiheesta totuus, oikeudenmukaisuus ja ihmisyys! ( Miten paljon kuulette noista aiheista riittävän pätevien esimerkkien kera esimerkiksi tänäisissä körttiseuroissa!

Ei Jeesus voinut komeroon jäädä, hänen oli selkeästi mentävä kansan keskuuteen ja hänen oli sanottava se mistä kulloinkin oli kyse.

Muuten: Huomionkipeydestä ja muista vastaavista aiheista ensiksi kirjoittanevat sellaiset ihmiset, jotka alitajuisesti kadehtivat niitä, joilla syystä tai toisesta on kyky tai tehtävä tai joku vaan sellainen, että esillä olo on suotavaakin enempää, välttämätöntä!

[Leena]

Kalistajan kommentin taidan tällä kertaa jakaa. Jeesushan joutui pakenemaan autiomaahan saadakseen olla hetkisen rauhassa, mainitsee joku synoptisista evankeliumeista (apua, mikä kohta!) Kansa juoksi perässä koska kaipasi terveyttä, lohdutusta, opetusta ja syntinsä anteeksi.

Joihinkin ammatteihin nyt vain kuuluu esilläolo. Toisaalta huomatuksi tulemista saatetaan jopa pelätä, ja paradoksaalisesti mahdollinen kateus kääntyyksi näin päin: Minä pelkään joutuvani huomion kohteeksi. 

[Riitta-mummi]

Kalistaja,  meijän seuroissa puhutaan miun mielestä hyvinkin paljon oikeudenmukaisuudesta ja ihmisyydestä.  Totuuden sanominen totuunena onkin sitten kimurantimpi juttu. Sen suodattanee jokainen sydämessään.
Huominkipeydestä vielä sen verran, että se lienee eri asia kuin huomatuksi tulemisen toive. Lapsilla, jo aivan pienilläkin, kuten myös koirilla kuten Jampe mainitsi, se on synnynnäistä.
Huomionkipeys on miusta jotenkin orpouden, yksinäisyyden oire. Päinvastoin kuin matkakuumeeseen tai mökkikuumeeseen huominkipeyteen on lääkettä huomioon ottaminen, huomaaminen, muistaminen ja kiittäminen.
Kiitos Maunolle ja Pirskalle sairauteni huomioimisesta. Huomena olen taas hiukan parempi.