Olin perinteisesti juhannusaattona keittämässä kahvia seurakuntamme juhlassa kesäkodilla. Olen jo vuosia, jos ei vuosikymmeniä kiinnittänyt huomioni erääseen äitiin ja hänen aikuiseen tyttäreensä. Huomio on kiinnittynyt heihin vain sen tähden, että tytär muistuttaa sanomattoman paljon eräiden vanhojen perhetuttaviemme tyttäriä. Hän sopisi saumattomasti siihen sisarrusparveen.
No, koskaan en ole heidän kanssaan ollut juttusilla. Olen vain olettanut heidän olevan mökkiläisiä, koska en näe heitä milloinkaan muulloin kuin juhannusjuhlassa.
Tänä juhannuksena sattuneista syistä päädyin heidän kanssaan juttusille. Selvisi, että he ovat Keravalta, niinkuin minäkin. Tosin tytär ei enää asu siellä.
Sitten kun aikamme juttelimme, huomasimme ettemme olleetkaan ensi kertaa puheissa. Olen vuonna 1977 ollut tämän rouvan lukitestissä. Hän oli tuolloin se erityisopettaja, joka testit teki. Tulos sitten lähetettiin ylioppilaslautakuntaan ja se vaikutti kokeideni arvosteluun.
Ympäri käydään ja yhteen tullaan.
Lopuksi totesimme, että eiköhän me taas vuoden päästä nähdä.