Körttifoorumi
Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: karjalaisenkyösti - 10.03.10 - klo:09:00
-
Aina väliin kuuluu sieltä sun täältä, että "olisi hyvä antaa enemmän aikaa perheelle, vaimolle, lapselle yms."
Joku taasen kertoo, että "pyrin antamaan aikaani perheelleni vähintään kerran/kahdesti viikossa menemällä heidän kanssaan jonnekin".
Hienoja ajatuksia, arvostan niitä, toivon, että mahdollisimman moni näin ajattelisi, vaan silti ne särähtävät korviini vähän negatiivisvoittoisesti.
Olenko minä se antava osapuoli, jonkinlainen hyvis?
Se toinen on ottava?
Miksei voisi yrittää asennoitua asiaan niin, että minä saan viettää aikaani sen ja sen henkilön/henkilöryhmän kanssa?
Ehkä voisi olla hyvä yrittää ainakin mieltää asia niin, että minä - siis juuri minä - olen se saava osapuoli näissä ihmissuhteissa, siltikin, vaikka se ajan viettäminen jonkun/joidenkin kanssa ei aina tunnu ruusuilla tanssimiselta?
-
Miksei voisi yrittää asennoitua asiaan niin, että minä saan viettää aikaani sen ja sen henkilön/henkilöryhmän kanssa?
Ehkä voisi olla hyvä yrittää ainakin mieltää asia niin, että minä - siis juuri minä - olen se saava osapuoli näissä ihmissuhteissa, siltikin, vaikka se ajan viettäminen jonkun/joidenkin kanssa ei aina tunnu ruusuilla tanssimiselta?
Joka antaa sille annetaan. Capisci?
-
En voi päättää kuin omasta antamisestani, joko-tai -valinta: annan tai otan.
-
En voi päättää kuin omasta antamisestani, joko-tai -valinta: annan tai otan.
Mieluummin antaa kuin ottaa.
-
Mieluummin antaa kuin ottaa.
Io capisco si.
Antaessaan saa
-
Antaessaan saa. (kääntyykö se niin, että saadessaan myös antaa?)
Si si, ho capito anch'io :icon_wink:
-
Tämähän meni ihan kielillä puhumiseksi. Otetaan nyt oikeasti kantaa itse asiaan.
Kyllä minustakin tuntuu monta kertaa lähtiessäni katsomaan sairasta, että minä menen sinne antamaan hänelle raukalle omaa aikaani. Täytyy sanoa, että sairaalta voi oppia tosi paljon monenlaista. Joidenkin kohdalla ihmetyttää se kiitollisuus, mitä voi löytää vakavasti sairaasta ihmisestä. Sitäpaitsi itselle tulee hyvä mieli, kun käy sairaan luona.
Oma perhekin tuntuu useinmiten niin itsestäänselvyydeltä, että ei aina tajua, kuinka sekin tarvitsee minun aikaani ja minä sen aikaa. Joskus pitäisi kuvitella, että mitä, jos heitä ei olisikaan. Mitä minä sitten tekisin. Ehkä sitten osaisi paremmin arvostaa omaisiaan.
-
Mieluummin antaa kuin ottaa.
"Selkäänsä",...muistaakseni Kristus taisi torua Pietaria kerran :eusa_think:
Tämähän meni ihan kielillä puhumiseksi. Otetaan nyt oikeasti kantaa itse asiaan.
Kyllä minustakin tuntuu monta kertaa lähtiessäni katsomaan sairasta, että minä menen sinne antamaan hänelle raukalle omaa aikaani. Täytyy sanoa, että sairaalta voi oppia tosi paljon monenlaista. Joidenkin kohdalla ihmetyttää se kiitollisuus, mitä voi löytää vakavasti sairaasta ihmisestä. Sitäpaitsi itselle tulee hyvä mieli, kun käy sairaan luona.
Oma perhekin tuntuu useinmiten niin itsestäänselvyydeltä, että ei aina tajua, kuinka sekin tarvitsee minun aikaani ja minä sen aikaa. Joskus pitäisi kuvitella, että mitä, jos heitä ei olisikaan. Mitä minä sitten tekisin. Ehkä sitten osaisi paremmin arvostaa omaisiaan.
Niinpä, onko siis tärkeätä että vain minä saan itselleini aikaa, omiin "suorituksiini".
-
"Selkäänsä",...muistaakseni Kristus taisi torua Pietaria kerran :eusa_think:
Niinpä, onko siis tärkeätä että vain minä saan itselleini aikaa, omiin "suorituksiini".
Jokainen isä ja äiti ymmärtää, ettei sitä omaa aikaa paljon ole, kun lapset ovat pieniä. Kaikki tapahtuu yhdessä ja perheessä. Kun lapset varttuvat, antaminen tulee vielä tärkeämmäksi. Vaikka poikani ovat aikuisia. kyllä sieltä noottia tulee, jos isää ei näy eikä kuulu.
-
Meillä lapset ja lapsenlapset ovat jopa mustasukkaisia muille annetusta ajasta.
Eikö tämä ole väärin?
-
Meillä lapset ja lapsenlapset ovat jopa mustasukkaisia muille annetusta ajasta.
Eikö tämä ole väärin?
Ei vaan kovin luonnollista.
-
Meillä lapset ja lapsenlapset ovat jopa mustasukkaisia muille annetusta ajasta.
Eikö tämä ole väärin?
On se, mutta se on luonnollista.
-
Parastahan ois varmaan jatkuvasti vaan antaa ja pyydellä anteeksi mahdollisia itsekkäitä lähtökohtia, ja taas kiittää mahdollisuudesta antaa :023: :eusa_clap:
-
Tenavana olin aina mummulla koulun jälkeen ja mummu hoiti mua ja Mikkoa jos oltiin sairaita. Sen seurauksena mummu ja pappa on niin rakkaita että sinne mielellään menee pappavahdiksi jos mummu haluaa välillä rentoutua tai jos sen pitää käydä vaikka hammaslääkärissä. Anna sillon kun voit niin saat sillon kun tarvihtet.
-
Minun Liisa-ystäväni täyttää elokuussa 96-vuotta, jos Luoja suo. Hän on nyt "vara-anoppini", täysijärkinen mutta huonojalkainen omassa kodissa asuja joka ei ikänsä puolesta ole oikeutettu palvelutaloon.
Hänellä käy kotiavustaja kolme kertaa viikossa. Pitäisi käydä vähintään kolme kertaa vuorokaudessa, niin voisivat sielä SAS-ryhmässä ehkä harkita paikkaa.
Olen toistakymmentä vuotta pommittanut hakemuksilla, anomuksilla, puh.soitoilla näitä päättäjiä. Liisa olisi halukas menemään, kaikkihan eivät ole. Hänellä ei ole lähi-omaisia.
Monenlaista pikku"paslinkia" on tullut vuosien mittaan tehtyä. Oma terveys ei enää salli
raskaampia kuin paperihommia ja seurustelua.
Mutta kuinka hauskaa meillä onkaan kun hän muistelee lammilaista elämää 1920-luvulta alkaen.
Matti on nyt ruvennut myös Liisan ystäväksi. On Liisalla toki "miesystävä" seurakunnan Mariankammaristakin.
:056: :kahvi:
-
Minun Liisa-ystäväni täyttää elokuussa 96-vuotta, jos Luoja suo. Hän on nyt "vara-anoppini", täysijärkinen mutta huonojalkainen omassa kodissa asuja joka ei ikänsä puolesta ole oikeutettu palvelutaloon.
Hänellä käy kotiavustaja kolme kertaa viikossa. Pitäisi käydä vähintään kolme kertaa vuorokaudessa, niin voisivat sielä SAS-ryhmässä ehkä harkita paikkaa.
Olen toistakymmentä vuotta pommittanut hakemuksilla, anomuksilla, puh.soitoilla näitä päättäjiä. Liisa olisi halukas menemään, kaikkihan eivät ole. Hänellä ei ole lähi-omaisia.
Monenlaista pikku"paslinkia" on tullut vuosien mittaan tehtyä. Oma terveys ei enää salli
raskaampia kuin paperihommia ja seurustelua.
Mutta kuinka hauskaa meillä onkaan kun hän muistelee lammilaista elämää 1920-luvulta alkaen.
Matti on nyt ruvennut myös Liisan ystäväksi. On Liisalla toki "miesystävä" seurakunnan Mariankammaristakin.
:056: :kahvi:
Siis ei ole ikänsä puolesta oikeutettu palvelutaloon!!! Tuskin hän ainakaan liian nuori on sinne, siispä hänen täytyy olla sinne liian vanha. Oletetaan, että hänenhän pitäisi olla jo kuollut tai vuodepotilas.
Minäkin pommitin erään hoidettavan asioita aikani, mutta asia ratkesikin niin, että hoidettava kuoli pois. Onpahan yksi veroillaan valtion kassaa kartuttanut vähempänä kuluttamasta yhteisiä rahoja.
-
Huomenta ystävät ! Näin tätä aihetta luettava juuri. Kurkkasin keskustelut. Olimpa itsekin kirjoittanut silloin 96-vuotiaasta Liisa-ystävästäni. Hän täyttää runsaan viikon kuluttua 101 vuotta, eikä ole vieläkään päässyt palvelutaloon. Toisaalta kun kuulee millaista palvelua ja kohtelua joissakin niissä annetaan, on ehkä parempi että Liisa asuu yhä omassa olossaan. Talo johon hän viimeksi muutti on vanhusten asuntosäätiön ns. Älytalo. Se merkitsee lähinnä tekniikkaa hisseissä, ilmastoinnissa, liesissä tms. Kotipalvelua on nyt 3 kertaa vuorokaudessa. Lisäksi srk. ystäväpalvelu ja eräät ystävät huolehtivat asioista.
En ole oman heikkovointisuuteni vuoksi käynyt pariin kuukauteen hänen luonaan. Soittanut olen. Kuinka tässä sokea taluttaisi rampaa ?
:eusa_pray: :eusa_pray:
-
Kuinka tässä sokea taluttaisi rampaa ?
Rampa voi opastaa häntä taluttavaa sokeaa.
-
Muistaakseni noin sanoen meitä opasti pastori Timo Airas kun otimme avioliittokuulutuksia. Ei sokea sokeaa. Mutta kaksi huonojalkaistakin pärjää toinen toistaan tukien. :039:
-
Kyl on toistepäin, saamapuolelle jäädään. Viimeistään silloin tämä alkoi kun mummuni herätti minut ja kertoi että nyt on minulla pikkuinen sisko. Olin todennut tämän jo tienneeni ja jatkanut uniani. Joksikin hetkeksi petyin, sisko oli kelvottoman pieni ja sitä piti vahtia kun se vähän kasvoi.
Jossakin vaiheessa osat vaihtuivat. Kerran tästä keskustellessamme hän vahvisti kokemuksenaan, ettei tuntenut itseään niin kovin nuoremnaksi sisareksi. Arvioisin että siinä vaiheessa hän pyyhälsi ohi, kun meitä ensi kertaa luultiin kaksosiksi.
-
:)
Mun tutuissa on Herralle kiitos sellaisia, kun niiden kanssaan juttelee jostain ja he kysyvät mitä sille ja sille kuuluu ja vastaan, et sellaista he useasti lisäävät, pitääkin soittaa sille tai käydä sen luona, kun ei ole pitkään aikaan kuulunut.
Kyllä pikkaisen samaa vikaa itsessänikin on, että vanhoihin tuttuihini pidän yhteyttä aina välillä ja kyselen kuulumisia.
Ei ystäviä kuitenkaan ole liikaa.
No vanhempia myös jonkun verran muistan huomioida, mutta tosi vähän ja renttuilu vuosiani, en 10 vuoteen pitänyt mitään yhteyttä, sitten vaan kerran soitin ja menin Jouluksi moikkaan :)
Mun pomo kyllä painostaa kauppahommissa, et soita sille ja kysele pidä suhdetta yllä.
Mut se ei kyllä ole ystävällisyydestä johtuvaa.
Ja kyllä tännekkin on kiva aina kirjoittaa kuulumisia ja lukea muiden kuulumisia.
Ihminen on sosiaalinen tapaus :)