Kirjoittaja Aihe: Naispappeus vol.2  (Luettu 59992 kertaa)

0 jäsentä ja 2 Vierasta katselee tätä aihetta.

Poissa osmo

  • Valvoja
  • Muistelee sepän sanoja: Vain yksi...
  • Viestejä: 343
Naispappeus vol.2
« Vastaus #30 : 23.11.06 - klo:15:27 »
Yritän vähän pohdiskella tätä suvaitsevaisuus-tematiikkaa. Ajatellaanpa vaikka körttiseuroja. Seuroissa kuulen joskus  puheenvuoroja, jotka eivat vastaa aivan sitä käsitystä mikä minulla( ja minun tuntemallani körttiväellä) on herännäisyyden hengestä. Siitä huolimatta hyvin harvoin kuulen enää että esim. virrellä keskeytettäisiin vieraaksi koettua puhetta.
Sen sijaan jos joku pyrkii ikäänkuin "ottamaan ohjat" seuroissa, muuttamaan julistuksen painotuksia ja sisältöä, alkaa yhteisö toimia ja puolustaa sitä minkä kokee oikeaksi. Toisenlaiselle julistukselle on tilansa muualla.
Ei heränneidenkään tyylinä kait lie mennä vaikkapa vapaakirkkon tilaisuuteen kertomaan että "kunhan vähän kasvatte kristittyinä, ymmärrätte asian kuten minä."

Körttifoorumi on myös herännäisyyden ikkuna; tänne voi tulla katselemaan sitä mitä se herännäishenkinen keskustelu on. Siinä pitää olla tilaa erilaisille korostuksille. Mutta jos yksi, tavattoman pitkiä postauksia lähettävä keskustelija alkaa antaa koko foorumille sellaisen leiman, jota ylläpitäjät ja muut keskustelijat pitävät vieraana, on ymmärrettävää, että asiaan voidaan puuttua.

Uskova on kyllä hyvin kohtelias ja ystävällinen sävyssään. Siitä kiiitokset.
Mutta ehkä tämä porukka nyt vaan lähestyy Kristusta niin toisesta suunnasta, toisenlaisista taustoista ja toisenlaista kieltä käyttäen, että meidän on vähän vaikea ymmärtää toisiamme.

Aika pitkä oli tämäkin postaus.
 :oops:

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16857
    • http://www.samila.1g.fi
Naispappeus vol.2
« Vastaus #31 : 23.11.06 - klo:16:17 »
Mitä näihin kirjoituksin tulee, niin jos joku enemmälti lainaa Raamattua niin poistan varmistimen. Silloin kirjoittaja ottaa usein helposti Jumalan roolin, kun puhuu Hänen sanoillaan. Herännäisyydessä on aina suhtauduttu tällaiseen puhumiseen ja kirjoittamiseen varovaisesti ettei ylennetä itseämme ihmistä suuremmaksi. Se joka on ainoana oikeassa, on taatusti väärässä.
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Poissa Salis

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4426
  • Körtti
Naispappeus vol.2
« Vastaus #32 : 25.11.06 - klo:12:04 »
Lainaus käyttäjältä: "seppos"
Mitä näihin kirjoituksin tulee, niin jos joku enemmälti lainaa Raamattua niin poistan varmistimen. Silloin kirjoittaja ottaa usein helposti Jumalan roolin, kun puhuu Hänen sanoillaan. Herännäisyydessä on aina suhtauduttu tällaiseen puhumiseen ja kirjoittamiseen varovaisesti ettei ylennetä itseämme ihmistä suuremmaksi. Se joka on ainoana oikeassa, on taatusti väärässä.


Allekirjoitan.
Acta, non verba.

Poissa myyräpartio

  • armon kerjäläinen
  • Viestejä: 437
Naispappeus vol.2
« Vastaus #33 : 25.11.06 - klo:20:43 »
Lainaus käyttäjältä: "Liisa"
Nimimerkki uskovan puolustukseksi vastaamattomuudesta on sanottava, että hän on tainnut jättää Körttifoorumin. Kävimme hänen kanssaan yksityisviestitse keskustelua uskon käsittelystä, todistuspuheenvuorojen ja toteuttamansa julistuksen tarpeellisuudesta herännäishenkisellä Körttifoorumilla. Tämän jälkeen nimimerkki uskova totesi, ettei Körttifoorumi tunnu oikealta paikalta hänelle mm. pahaa oloa aiheuttavan foorumilla näkyvän epäuskon ja Jumalan sanan halpana pitämisen vuoksi.


Mitenkäs se vanha sanonta menikään...

"Uskovaisen kanssa väittely on kuin pelaisi pulun kanssa shakkia: kaataa nappulat, paskoo laudalle ja lentää omiensa joukkoon kertomaan, että on voittanut."

Tuli vain mieleen. No pun intended.

Poissa 3357

  • Kuuntelee puhetta ikävöivästä uskosta
  • Viestejä: 149
Naispappeus vol.2
« Vastaus #34 : 27.11.06 - klo:00:51 »
Edelliseen keskusteluun viitaten kyselen.
Luulen, että kysymyksen 'Mitä herännäisyys on?' vastaukset perustuvat vastaajan kokemuksiin. Vastauksia on siis monenlaisia.

Entä 'Kuka on körttiläinen?' Keskusteluissa on otettu esiin mm.seuraavia: 'tausta', 'kieli', 'hillitty Rtun käyttö'.
Määrittelyt ovat pelottavia. Tarkkailen heti itseäni, mittaan ja hyvin helposti totean, että en mahdu annettuun kaavaan.

Hahmotan herännäisyyden jotenkin, miten se suhtautuu Jumalaan ja kuinka suhtaudutaan ihmiseen.

Millaisia ihmisiä herännäisyydessä suljetaan pois? Kenet minä määrittelen sivuun? Olisiko mahdollista nähdä toisessa ihmisessä oma itse?

Jos toinen on erilainen kuin minä, vaikka puhuu Rtulla, olisiko mahdollista ajatella että hänellä on siihen joku syy? Ihminen rakentaa ympärilleen 'systeemin', jonka varassa elää arkeaan. Sitä panssaria ei voi hajottaa ulkoapäin iskelmällä. Muutos on mahdollinen vain sisältäpäin.
Herännäisyydessä sanotaan olevan sellaisen piirteen, kuin 'joukkoon rakastaminen'. Mitä se tarkoittaa käytännössä?

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16857
    • http://www.samila.1g.fi
Naispappeus vol.2
« Vastaus #35 : 27.11.06 - klo:10:29 »
Lainaus käyttäjältä: "3357"
Edelliseen keskusteluun viitaten kyselen.
Luulen, että kysymyksen 'Mitä herännäisyys on?' vastaukset perustuvat vastaajan kokemuksiin. Vastauksia on siis monenlaisia.

Entä 'Kuka on körttiläinen?'  Tarkkailen heti itseäni, mittaan ja hyvin helposti totean, että en mahdu annettuun kaavaan.

Hahmotan herännäisyyden jotenkin, miten se suhtautuu Jumalaan ja kuinka suhtaudutaan ihmiseen.

Millaisia ihmisiä herännäisyydessä suljetaan pois? Kenet minä määrittelen sivuun? Olisiko mahdollista nähdä toisessa ihmisessä oma itse?

?


Jos et mahdu kaavaan, sinulla on suuri todennäköisyys kuulua joukkoon. Herännäisyydestä ei suljeta pois. Jotkut valitsevat toisen tien. Jumala valitsee sitten aikanaan omansa.
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Poissa eeva-kaisa

  • Jatkaa kamarikeskusteluihin
  • Viestejä: 250
Naispappeus vol.2
« Vastaus #36 : 27.11.06 - klo:11:24 »
Lainaus käyttäjältä: "3357"
Jos toinen on erilainen kuin minä, vaikka puhuu Rtulla, olisiko mahdollista ajatella että hänellä on siihen joku syy? Ihminen rakentaa ympärilleen 'systeemin', jonka varassa elää arkeaan. Sitä panssaria ei voi hajottaa ulkoapäin iskelmällä. Muutos on mahdollinen vain sisältäpäin.
Herännäisyydessä sanotaan olevan sellaisen piirteen, kuin 'joukkoon rakastaminen'. Mitä se tarkoittaa käytännössä?

Kyselet tärkeitä. Mietin samoja usein. Ajattelen, että netti ei ole se paikka, jossa toisen voi oikeasti kohdata. Tämä kirjoittelu täällä, niin kiehtovaa ja tärkeää kuin se onkin, ei koskaan korvaa oikeaa, fyysistä kohtaamista. Jälkimmäisessä se joukkoon rakastaminen punnitaan. (Ja köykäiseksi havaitaan.) Silti tälläkin viisastelulla varmaan on joku merkitys.

Uskojarukous.netissä käyn painimassa niidenkin kanssa, jotka eivät tunnusta virkaani, koska olen naispuolinen ihminen, vaikka asetelma tuntuukin pahalta. Olen selittänyt tätä masokismia itselleni sillä, etten koskaan törmää selliaisiin ihmisiin livenä, koska he pyörivät eri porukoissa. Tai tiedä törmääväni: eivät ole vielä tulleet näkemystään kertomaan. Niinpä netti on mahdollinen paikka sille, että näkee toisen ajatuksia ja voi kysyä niille perusteluja. Ja voi silti säilyttää jonkinlaisen rauhan: ei tarvitse kohdata aggressiota silmästä silmään, voi panna koneen kiinni ja olla taas kotona, omien turvallisten asioiden keskellä, jotka tukevat omaa identiteettiä eivätkä hajota sitä.

Sellainen sisältä päin syntyvä muutos, joka oikeasti muuttaisi ajattelua, auttaisi uskaltamaan laskea kilpensä, päästämään toiset lähelle - luulen, ettei se ole mahdollista täällä.
Toiset tykkää saatanasta, se on silkkaa seksiä / Toiset tykkää Jumalasta, sillä riittää älyä /
Mitä mulle jää? - Puupää! (Ismo Alanko)

Poissa Riku

  • Yhtyy veisaamaan: Koska valaissee...
  • Viestejä: 60
Naispappeus vol.2
« Vastaus #37 : 27.11.06 - klo:12:35 »
Minusta netissä on helpompi laskea kilpensä, olla aidosti esillä,haavoittuva.   Livenä ihminen kantaa valtavan määrän erilaisia suojia mukanaan.

Poissa Salis

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4426
  • Körtti
Naispappeus vol.2
« Vastaus #38 : 28.11.06 - klo:16:08 »
Lainaus käyttäjältä: "Riku"
Minusta netissä on helpompi laskea kilpensä, olla aidosti esillä,haavoittuva.   Livenä ihminen kantaa valtavan määrän erilaisia suojia mukanaan.


Ja verkon kautta on vielä helpompi suojautua.  :wink:
Acta, non verba.

Poissa Penanpoika

  • Pistää körttipastillin suuhun
  • Viestejä: 115
    • matteuspentti.com
Naispappeus vol.2
« Vastaus #39 : 28.11.06 - klo:22:58 »
nimimerkin takana on helppo olla itsevarma.

Poissa Riku

  • Yhtyy veisaamaan: Koska valaissee...
  • Viestejä: 60
Naispappeus vol.2
« Vastaus #40 : 29.11.06 - klo:08:05 »
Verkon kautta on helpompi huijata kuin live-tilanteessa toisen ihmisen kanssa mutta halutessaan ihmisen on helpompi olla 110%:n rehellinen ja avoin kuin livenä, jossa me kannamme automaattisesti erilaisia suojia mukanamme.

Poissa Sanneli

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2387
Naispappeus vol.2
« Vastaus #41 : 29.11.06 - klo:16:48 »
Oma asiansa on kyllä helpompi saada perille puhumalla kuin kirjoittamalla.
"Kun oma pohja vajoaa Niin armo yhä kannattaa. Sen päällä, niin kuin kallion Minulla turvapaikka on."
Parhain terveisin Sanna

Poissa Johannes

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1334
Naispappeus vol.2
« Vastaus #42 : 29.11.06 - klo:18:47 »
Lainaus käyttäjältä: "Eliza"
Oma asiansa on kyllä helpompi saada perille puhumalla kuin kirjoittamalla.


Tuo on muuten täysin totta. Olen huomannut monta kertaa. Livenä saa sitten saman tien oikoa, jos näyttää, että toinen käsitti väärin.
"Ei mikään niin voi virvoittaa,
en muusta iloani saa,
ei autuutta saa suurempaa
kuin minkä Jeesus lahjoittaa."

Poissa Riku

  • Yhtyy veisaamaan: Koska valaissee...
  • Viestejä: 60
Naispappeus vol.2
« Vastaus #43 : 30.11.06 - klo:14:05 »
Yitän sanoa sitä että pelkistetymmässä vuorovaikutuksessa eli nettikirjoittelussa on helpompi ola yksiselitteinen, tavallisessa ihmisten välisessä vuorovaikutuksesa on niin paljon sekoittavia tekijöitä että erilaisia väärinymmärryksiä tapahtuu helpommin. Liveä ei ole vain sanat vaan on myös äänemme, katseemme,ilmeemme,eleemme,kosketuksemme,koko tilanne sekä erilaiset historiat jne.  Toki onnistuessaan tavallinen vuorovaikutus on paljon rikkaampaa kuin nettikirjoittelu.  Mutta nettikirjoittelu on helpompaa.

Poissa Sanneli

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2387
Naispappeus vol.2
« Vastaus #44 : 30.11.06 - klo:15:21 »
Lainaus käyttäjältä: "Riku"
Liveä ei ole vain sanat vaan on myös äänemme, katseemme,ilmeemme,eleemme,kosketuksemme,koko tilanne sekä erilaiset historiat jne.

Nimenomaan tuon takia asia on helpompi saada perille puhumalla kasvokkain, pelkästään viitisen prosenttia puheesta on sitä itse ääntä, muu on ilmeitä, eleitä, äänensävyjä jne. Täällä niitä voi kuvata oikiastaan vaan nuilla hymiöillä.
"Kun oma pohja vajoaa Niin armo yhä kannattaa. Sen päällä, niin kuin kallion Minulla turvapaikka on."
Parhain terveisin Sanna