Olen miettinyt naispappeuteen liittyviä kysymyksiä niin kauan kuin vain muistan. Harmi vain, että keskustelu on jäänyt lähinnä ajatuksen vaihdoksi itseni ja erinäisen kirjallisuuden kanssa. Välillä tunnen olevani niin hakoteillä koko ajan suhteen..joskin itse puollan sataprosenttisesti naispappeutta, ei se silti esiinny täysin ristiriidattomana. Ei niin kauan kun Suomesta löytyy edelleen ihmisiä, jotka haluavat, että hautajaisissa ja konfirmaatiossa heidät siunaa nimenomaan miespappi. (Tainno, ymmärrettävää, onhan se aivan eri asia saada siunaus papilta, joka omaa maitorauhaset :roll: .)
Itseäni jotenkin kummastuttaa, kun naispappeutta käsitellään joissain tilanteissa puhtaana tasa-arvokysymyksenä. Kun pappeuskysymys tehdään tasa-arvokysymykseksi, se menee kovin itsekeskeisille urille. Tällöinhän asiaa tarkastellaan ainoastaan papin näkökulmasta; kenellä on tasa-arvolain mukainen oikeus toimia pappina, kun tärkeämpää olisi pohtia, millainen virka-asettelu on nimenomaan pappien tarjoamista palveluista nauttivalle, uskovaiselle kansalle ja tietysti Jumalaan kohdistuvan palvelustyön kannalta parhain vaihtoehto.
Naispappeuden vastustajien argumentit perustuvat, luonnollisesti, useimmiten Raamatun teksteihin. Raamatun tulkintoja on aina yhtä monta kuin tulkitsijoitakin, joten olen hyvin skeptinen sen suhteen, onko realistista edes uneksia yhteisen sävelen löytämisestä. Itse henkilökohtaisesti uskon, että Jumala loi ihmiselle järjen siksi, että hän käyttäisi sitä, myös Raamattua tulkittaessaan. Raamatun syntyaikoina naissukupuoli oli mieheen verrattuna hyvin sivistymätön ja vailla teologisten dogmien hallintaa. On hyvin loogista, että tällöin ja pitkälle historiassa naista ei koettu sovinaiseksi paimenvirkaan, ja nimenomaan sen takia, että Jumalan Sanan levittäjällä ja ihmisten siunaajalla täytyi olla mahdollisimman valistunut ote toimeensa. Kyse ei ollut naisen alistamisesta ja väheksymisestä, vaan siitä, ettei nainen vielä ollut valmis paimenvirkaan.
Nykyään asettelu on kuitenkin täysin toinen, naissukupuoli on kehittynyt ja sen asema maailmassa on muuttunut. Ennen naisen puhuminen seurakunnassa herätti paheksuntaa, nykyään ei. Naispappeuden vastustajat ovat jääneet kiinni Raamatun hyvin tulkinnanvaraisiin sanomiin, jotka perustuvat sen ajan ihmisten käytäntöihin. Vastustajille nykyajan nainen on sama olento, kuin joka esiintyy Raamatussa. Raamattua voi vankoin perusteluin käyttää uskon asioissa ylimpänä auktoriteettinä, mutta sen fundamentaalinen tulkinta johtaisi naispappeuden vastustamisen lisäksi myös muun muassa vastustamaan naissukupuolen soveluvuutta opettajan virkaan ja epileptikkojen eristämiseen yhteiskunnasta.
Jumala loi ihmisellä aivot, jotta hän käyttäisi niitä ja ymmärtäisi myös Raamatun paikottaisen vahvan sidoksen aikaan. Jos Raamattua ei suhteuteta aikaan, varsinkin sukupuolikysymyksessä, ollaan aika rankkojen toteutusmallien edessä. "Vaimo ei saa erota miehestään", ei, vaikka pappiaviomies läträisi viinalla, hakkaisi yhteisiä lapsia ja kulkisi vieraissa. Lohdullista on, että aikojen saatossa naisten oikeudet ovat muuttuneet, saavathan he jopa puhua seurakunnan kokouksissa, nuo mokomat tissieläimet.
Huh, tulihan puuduttavaa jankutusta, luultavasti toistoa edellisten sivujen viesteille (joita kaikkia en kerinnyt läpi koluta). Joskus on vain niin vaikea pysäyttää ajatuksen virtaa, kun se syöksee aivosta ja sydämestä suoraan näppäimistölle.
