Suvaitsevaisuus
Viime kuukausina olen pohtinut käsitettä nimeltä "suvaitsevaisuus".
Aihe on ruvennut kiinnostamaan minua.
Terimiä "suvaitsevaisuus" voisi kuvata mielestäni seuraavasti:
- Suvaitsevaisuus on sitä, että annetaan ihmisen toteuttaa itseään sekä toimia haluamallaan tavalla.
- Suvaitsevaisuus on sitä, että sallitaan ihmisen täyttää tarpeitaan ja mielihalujaan haluamallaan tavalla.
- Suvaitsevaisuus on sitä, että annetaan ihmisen vapaasti olla sitä, mitä hän oikeasti on.
Kuinka itse määrittelisit kyseisen termin?
Itse pidän itseäni varsin suvaitsevana henkilönä.
Olisin havaitsevinani, että on kovin normaalia, että itsekukin pitää itseään hyvin suvaitsevana ihmisenä.
Vaikka pidänkin itseäni suvaitsevana, minusta tuntuu, että löytyy ihmisiä, jotka näkevät asian toisin ja pitävät minua suvaitsemattomana.
Samalla tapaa minä saatan mieltää jonkun itseään suvaitsevana pitävän henkilön kovinkin suvaitsemattomana.
Mistähän tässä oikein on kyse?
Näyttää siltä, että kullakin kulttuuripiirillä on omanlaisensa käsitys oikeasta ja väärästä.
Oikeat asiat ovat hyväksyttäviä - eli niitä suvaitaan. Riittävän paljon vääryyskerrointa omaavia asioita ei taasen katsota kuuluvaksi suvaitsevaisuus<---->suvaitsemattomuusakselille ollenkaan.
Otan esimerkin: Suomalaisen yhteiskunnan kasvatti tuntee suolan käytön vaarat, mutta vääryyskerroin ei ylitä suolankäytön suhteen hälytysrajaa, joten suolankäyttö kuuluu tälle ed. mainitsemalleni akselille.
Joka kieltäisi toisilta suolan käytön, häntä pidettäisiin suvaitsemattomana asian suhteen. Joka taasen ajattelee, että kukin syököön tai olkoon syömättä suolaa, on suvaitsevainen.
Ihmisen tappaminen taasen on asia, jossa vääryyskerroin menee hälytysrajan yli. Koska hälytysraja ylitetään, kyseessä ei ole enää suvaitsevaisuus<---->suvaitsemattomuusakselille kuuluva asia.
Ihmistä, joka suvaitsisi tällaista toimintaa pidettäisiin outona, eikä missään tapauksessa suvaitsevana.
Henkilö, joka paheksuu tällaista toimintaa on normaali (eikä missään tapauksessa suvaitsematon) ja toimii juuri niin, kuin yhteisössä pitääkin toimia.
Erilaisissa yhteisöissä on erilaisia tapoja. Jos vertaamme omaa kansaamme sellaiseen kansaan, jossa miehellä voi olla useampia vaimoja, joudumme suraavaan tilanteesee:
Meillä useamman vaimon hankkiminen ylittää vääryyskertoimen, joten se ei ole asia, jota voidaan suvaitsevuusmittarilla mitata. Miehen moniavioisuus on kauhistus ja barbaarinen ilmiö.
Kulttuurissa, jossa tämänkaltainen moniaviousuus on mahdollista, pidetään varmasti meitä kovin suvaitsemattomina asian suhteen.
Siellä varmaan ihmetellään, että miksi miehellä ei saa Suomessa olla esim. kahta vaimona, mutta miehellä kuitenkin saa olla vaimon lisäksi rakastajatar ja puistellaan päätä: barbaarimaisen epäjohdonmukaista toimintaa.
Meillä taasen mainoksissa ja julkisuudessa eri yhteyksissä kuvataan alastomia taikka puolialastomia ihmisiä. Meillä suvaitsevainen ihminen hyväksyy tällaisen.
Jossain muslimimaassa tällainen ilmiö menee hälytysrajan yli ja siellä päivitellään suomalaisen yhteiskunnan barbaarisuutta ja mädännäisyyttä.
Meillä taasen päivitellään tuon muslimiyhteiskunnan suvaitsemattomuutta: "voi voi, pitäisikö meidän hyväksyä tuonkaltaista suvaitsemattomuutta?"
Ihminen siis arvioi toisen ihmisen (tai toisen ryhmän) suvaitsevaisuustasoa oman maailmankuvansa (=hälytysrajojensa) mukaan.
Koska näin tehdään, käytännössä suvaitsevimmat ihmiset löytyvät samojen silmälasien läpi maailmaa katsovien joukosta: omasta puolueesta, oman uskontokunnan joukosta, oman kansan keskuudesta.
Mitä enemmän vieraan kulttuurin hälytysrajat poikkeavat omista hälytysrajoista, sitä suvaitsemattomammaksi ja barbaarisemmaksi tuo kulttuuri koetaan.
Ei kovin kauaa ole siitä, kun Suomessa tupakan poltto oli suhteellisen vapaata.
Jos joku tupakoimaton paheksui sitä, että hän joutuu tahdonvastaisesti olemaan tupakansavussa, häntä mitä ilmeisimmin pidettiin suvaitsemattomana & tiukkapipona tämän asian suhteen.
Vapaata tupakointia kannattava oli suvaitsevainen.
Suhteellisen lyhyessä ajassa tapahtui asenteissa muutos. Pian tuli tupakkalaki, joka rajoitti tupakointia.
Nykyään tupakointi julkisissa tiloissa ei enää mahdu suvaitsevaisuusakselille: on normaalia, että ihminen ei halua olla tupakan savussa.
Jos joku pistää tupakaksi muualla, kuin tupakkahuoneessa, häntä paheksuvat ihmiset eivät ole enää suvaitsemattomia vaan barbarismia vastustavia henkilöitä: ja barbarismin vastustaminen ei ole suvaitsemattomuutta. Suvaitsemattomuuttahan on vain omakuttujen hälytysrajojen sisään mahtuvien asioiden vastustamista.
Jos tänään olet suvaitsevaisen ihmisen maineessa jonkun asian suhteen, saatat muutaman vuoden kuluttua olla asian suhteen kovin suvaitsemattoman ihmisen maineessa, mikäli et ole vaihtanut mielipidettäsi asiasta. Ja sama päinvastoin.
Pohdiskelen vielä tätä suvaitsevaisuusasiaa eräästä toisesta näkökulmasta.
Oletetaan tilanne, että toinen aviopuolisoista löytää itselleen nykyistä aviopuolisoa miellyttävämpää seuraa.
Elämä aviopuolison ja lasten kanssa alkaa tuntua entistä ikävämmältä, kun koko ajan on ikävä tuon uuden seurustelukumppanin luo.
Lopulta tämä avioliiton ulkopuoliseen seurustelusuhteeseen ajatunut aviopuoliso ei koe enää kestävänsä nykyistä tialnnetta. Hän päättää ottaa avioeron ja muuttaa uuden ihastuksensa kanssa yhteen.
Onko kyseessä suvaitsevaisuus, jos hyväksyy sen, että tämä toinen aviopuolisoista jättää perheen?
Jos asiaa katsotaan meidän nykyisen yhteiskuntamme valtavirtauksen mukaan, niin vastaus on kyllä. Suvaitsevainen ihminen hyväksyy sen, että tämä ihminen poistuu tästä nykyisestä suhteestaan, koska hän ei koe sitä enää tyydyttävänä ja koska hänellä on uusi mielenkiintoinen ihmissuhde tarjolla. Suvaitsevainen ihminen ei välttämättä pidä ratkaisua hyvänä taikka toivottavana, mutta hän kuitenkin hyväksyy sen - hänhän on suvaitsevainen. Harvoin tullaan ajatelleeksi sitä, että olemalla suvaitsevainen toiseen suuntaan, samalla hyväksytään se, että tämä aviopuoliso ei enää suvaitse perhettään vaan jättää sen.
Eli kumpi lie parempi: vaatia aviopuolisolta suvaitsevaisuutta perhettään kohtaan vai suvaita aviopuolison aikomus jättää perhe?
Elämässä on paljon tilanteita, joissa ei voi valita olla pelkästään suvaitsevainen.
Jos suvaitset jotain toimintaa, samalla tulet tahtomattasi ja väistämättömästi olemaan suvaitsematon tai kannustamaan suvaitsemattomuuteen jonkun toisen asian suhteen.
Ehkä on niin, että jos ihminen jonkun asian suhteen näyttää suvaitsevalta, syvälle asiaan pureuduttua sieltä löytyy se kolikon toinenkin puoli, eli kumartamalla jotain tahoa (=olemalla suvaitsevainen), pyllistääkin toiselle taholle (=onkin suvaitsematon). En väitä, että tällainen "kolikkoilmiö" löytyisi kaikista asioista-
Mikä on suhteesi kuolemantuomioon erityisen vakavissa rikoksissa?
Jos olet suvaitsevainen tämän asian suhteen, samalla olet kovin suvaitsematon rikoksen tekijän tarpeiden ja hänen elämänsä jatkamisen kannalta asiaa katsottuna.
Jos taasen olet suvaitsematon kuolemantuomion suhteen, samalla tulet olleeksi suvaitsevainen suhteessa rikoksentekijöihin ja ehkä rikollisuuteenkin.
Sieltä täältä välillä olen kuulevinani kysyttävän kysymystä: "Pitääkö meidän suvaitsevien ihmisten hyväksyä suvaitsemattomuuta?" tai "pitääkö meidän hyväksyä suvaitsemattomuutta?"
Henkilökohtainen näkemykseni on, että kysymys on kovin outo, ellen sanoisi: kovin absurdi. Vastaava kysymys voisi mielestäni olla: "Onko oikealla ruoho vehreämpää, kuin vasemmalla?"
Oikea ja vasen määräytyvät aina sen mukaan, miten henkilö on johonkin sijoittunut. Ei ole mitään absoluuttista oikeaa taikka vasenta.
Kuinka suvaitsevainen sinä itse olet?
Olisi mukavaa kuulla erilaisia näkemyksiä, uusia oivalluksia sekä vasta-argumentteja tähän aiheeseen liittyen.
Itselläni on enemmänkin ajatuksia asiasta, joita varmaan vielä tännekin kirjaan.
Haluni olisi mm. syventää maailmankuvaani aiheesta "suvaitsevaisuus" ja tosiaankin pohtia sitä vähän syvällisemmin, kuin yleensä on ollut tapana.
