Kun tuolla edellä jossakin rakkauteen viitataan, eli tämä kärsivällinen, lempeä, ei kadehdi kerskaile, pöyhkeile etsi omaansa... ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa. Eli se rehellisyys taitaa olla aika tärkeä muurilaasti kun ystävyyden taloa pystytetään...
ainakin, kun itse huomaan toisen valehtelevan päin silmiä,. loppuu ystävyys. Se on oikeastaan ainut johon se voi loppua. Nuo joiden muisti kovasti "vaihtelee" ovat arvaamattomimpia. En nyt millään voi muistaa... ei ei tule mieleen mitä minä sanoin... ja muutaman päivän päästä' koko latikka. Huh. Tiedän koulutukseni nojalla että avomielisyyden aste siinä vaihtelee, ei suinkaan muisti. Sitä tietty lisää esimerkiklsi pikkutippa miestä väkevämpää. Miten olla ystävä? Ei mitenkään, Sehän loppuu siihen paikkaan. On liian neuvoton, siksi vain.
Kerran tällainen valhe jätti minut hyvin vaaralliseen tilanteeseen. Siksi kai pelkään tuollaista väkeä.
Kun kysyy syytä saa yleensä kirkumista vasten kasvojaan. Narsistinen raivo herää, kun henkilö kohtaa valehtelijan itsessään. Jotakin, joka ei ole hyväksytty osa itseä. Olisi parempi hyväksyä ja reilumpaa sanoa että tuntui niin vaikealta sanoa totuus. Siitä aina selvitytäisiin eteenpäin.
.......................................................
-Minulla oli luokkatoveri opparin ekalla, sellainen joka ei nähnyt kunnolla. Näkö ilmeisesti heikkeni niin että hän sopeutui itse siihen... en oikein käsitä mitä siinä on tapahtunut. Hän alkoi toimia - mutta johdonmukaisesti -- sen mukaisesti kuin oletti asioiden olevan. Huijarinahan hänet ennen pitkää tunnettiin. Hän ei nähnyt esimerkiksi vastaantulijoita ja sepitti jonkin jutun siitä miksei tervehtinyt. Kun sen tenavan perhe lopulta oli ymmärtänyt että hän tarvitsee silmälääkäriä eikä koivuniemen herraa, pidettiin muuttunutta tilannetta, (miinus 5 diopterin lasit ensimmäisenä), edelleen jonkin aikaa "outona" kunnes totuimme siihen ettei hän keksikään juttuja. Ei hän ollut yrittänyt "luntata", tai ottaa selvää mistä vierustoveri kirjoitti, kun kurkisteli mikä oli jokin aineen aihe... hän oli myös aristunut eikä kukaan lopulta häntä uskonutkaan. Ei hän ollut yrittänyt olla luokan pelle kun käveli lopulta taululle katsomaan mitä sinne oli kirjoitettu- Koko se näennäinen pelleily päättyi kuin seinään kun kaveri sai silmälasit.
Itse keksin jos mitkä tarinat peittääkseni oireeni, eikä tarkoitus ollut velehdella. Tuntui vain niin kummalliselta sanoa ettei minulla ole aavistusta siitä mitä puhutaan... samoin oli ollut erään hitaasti kuuloaan menettävän tuttavani laita.
Pena --- mikä sen teidän valehtelijanne tarina oli? Kai tuolla tavoin käyttäytyvä lapsi tutkittiin myös somaattiosesti? Entä, mitä koulupsykologi sanoi Ette kai te jättäneet juttua vain olemaan?
--------------------------------------------------------
- Patologinen valehtelijahan on ihan tiettyä... pystyttää näyteikkunoita ja uskoo itsekin juttuihinsa, ja siinähän se ongelma kai pesiikin- -Ja "karjalaisen kysymyksen" voi esittää óttaen huomioon sen mistä kuulija on lähtöisin... se on kohteliastakin.
Tuli pitkä juttu mutta kun kolme päivässä on kattona eikä nyt ole oireita...