Tänään pääsin jälleen käymään jonkun viikon tauon jälkeen Hattulan kirkossa messussa.
Siellä on aina jotain pieniä yksityiskohtia joihin en ole muualla törmännyt.
Kanttori lauloi vainajan nimen ja kynttilän sytytyksen jälkeen ilman säestystä kauniin säkeen, näin tekee usein.
Myös kanttorilla tapana tulla ehtoolliselle virsikirja kourassa ja laulaa matkalla, siihen sitten saamme yhtyä,
ketkä ei satuttu sillä hetkellä olemaan ehtoollispöydässä.
Sitten entisenä suntion tuuraajana osui silmiini...papilla oli vähän köhää, hiukan haittasi saarnan aikana...
suntio tuo saarnan aikana vesilasin...tosin ei ihan käteen, mutta saataville lähistölle...
Itse en ikinä hoksannut toimia näin...en tosin muista oliko tarvettakaan...mutta jossainhan se ero on
ammattilais- ja amatöörisuntion välilläkin.. : )
Saarna kävi kohti ja puhutteli minua kovasti...muistan vaan enää siitä kovin vähän...mutta hoiti minua
siinä kirkon penkissä...ja ehkä Pyhä Henki tarvittaessa muistuttaa niistäkin asioista tavalla tai toisella...
Yksi ajatus saarnasta omin sanoin kerrottuna..
Olemme usein liian täynnä, liian täynnä omaa itseämme, itseriittoisia, kiirettä, menoa ja touhua ym...
Tästä syystä joudumme välillä koettelemuksiin, erämaahan...näin tulee tilaa Kristukselle...