Körttifoorumi
Keskustelu => Kirjoitelmia ja päiväkirjoja-herännäisyyden hengessä => Aiheen aloitti: Riitta-mummi - 06.06.14 - klo:12:40
-
Olen vasta nyt kypsyneessä iässä päässyt tietämään hyvien hengellisten kirjojen avulla mitä Jeesuksen "sisällinen tunteminen" mahtanee merkitä.
Tuo ilmaisu on meille körttiläisille tuttu Paavo Ruotsalaisen hengellisten kamppailujen yhteydestä. Seppä Högman sen näin ilmaisi. Moni ehkä yhä aprikoi mitä tämä salaperäinen ajatus merkinnee.
Itselleni se oli ennen noita mainitsemiani hyviä oppaita ja opetuksia sitä, että yritin tulla tutuksi Jeesuksen kanssa lukemalla Raamatusta häestä, hänen teoistaan, puheistaan ja neuvoistaan. Kuvaksi muodotui monista kirjoista ja kuvista tuttu hahmo. Hän toimi Pyhällä maalla, kulki oppilaidensa kanssa, piti puheita, oli profeetallinen ja historiallinen henkilö. Hän oli hyvä, kärsivä, jumalallinen ja rohkea. Hän kuoli, ja sekin tuli selväksi, miksi hän kuoli.
Kuitenkaan, kaikesta häneltä saamastani huolimatta, hän ei ollut sillä tavoin sisälläni kuin hän nyt on. Hän jäi lukemisen ja puhumisen tasolle.
Jeesuksen tunteminen ei ole sitä, että minä yritän tuntea hänet, vaan sitä että hän asuu ja elää minussa. On sisälläni.
Tälle tulivat hyväksi avuksi kirjat, jo muinoin eläneiltä pyhiltä ja oppineita Jumalan ihmisitä, jotka opettavat omaan sieluunsa tutustumista.
Itsestään luopuminen, omasta tahdosta, omista töistä, omista suunnitelmista, omista huolista tekee tilaa uudelle asunnolle sielussani, johon Jeesus on halukas tulemaan. Se on mielestäni sitä sisäistä tuntemista. Sielussani.
Toki hän on rakkautena vaikuttanut tutustumisemme alusta asti, mutta silti kaikki on toisin nyt. Virret aukeavat nyt sielulleni tositarkoituksella.
Raamatun opetukset ovat muuta kuin historiaa ja moraalia. Olen ollut jo ehkä jo kauan "jumalinen", mutta nyt minulla tuntuisi olevan toisenlainen yhteys Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen. Ei kuitenkaan minkäänlaisten tekojeni avulla.
Tätä ei ollut helppo kirjoittaa, mutta sisällinen kehoitus käski ja toimin rohkaistuna nyt näin. Runoni ovat olleet tietämättäni osittain jonkin kerran samoista pakoista syntyneitä, useimmat kuitenkin"omasta päästäni". Eron tiedän itse hyvin.
Täynnä pelkuruuden henkeä olen saanut rohkaisun puhua näin, omasta tiestäni. En opettaen.
-
Kiitos ajatuksistasi, rohkeudestasi, asioiden jakamisesta.
Tekisi mieli osallistua keskusteluun, jakaa omiakin tuntoja, arkuudesta ja pienuudesta huolimatta.
Uskoisin että Jumalan antamat siunaukset ja mahdolliset hengelliset kokemukset eivät koskaan näy meille
etukäteen, vasta jälkikäteen, ja usein on niin että emme niitä edes huomaa.
Jos pystymme rauhoittumaan, hiljentymään, olemaan käytössä, olemaan muovattavana, hoidettavana...
saatamme huomata että jotain on muuttunut.
Itse koen nykyisin aika usein että itkettää ja kiitättää.
Löydän usein lauluista jotain, eräässä sanotaan: "Tuntemattomaan käy uusi tie..."
-
Keskustelu aiheesta on avattu.! Kiitos vn rohkeudesta osallistua.
Meidän Herramme on varannut jokaiselle oman tien . Riisuminenkin tapahtuu erilailla, onhan meillä erilaiset poispantavatkin.
Tuosta paljosta itkemisestä luin aivan hetki sitten. Avilan Teresa sanoo, että itkeminen tekee hyvää, mutta ylenmääräistä itkemistä ( esim. päiväkausien kyynelöinti ) olisi päästävä. Se voi olla itsensä provosoimista, eikä ole silloin terveellistä. Olemme myös erilaisia tässäkin suhteessa.
Kaikesta epämääräisestä taiteellisesta herkkyydestäni ja peloistani huolimatta olen toisaalta sisukas, rohkea jopa kovakin tarvittaessa.
Kuitenkin haluan vielä mainita rakkaan "seppähögmanini", juhanin, joka ilm. on osannut lukea minua tarkasti. Apu jonka olen lukemieni kirjojen kautta saanut on suunnaton. Ajattelen juhania paljon. Sitä miten Herra toimii, miten, ja kenessä Hän tahtoo.
-
Pyhän Hengen vuodattamisen päivänä, Helluntaina monet miettivät Hengen saamista. Oliko se pieni joukko matkalaisia eri maista jotka yhdessä ruokaillessaan alkoivat puhua yhteistä kieltä, vai oliko se tuhansiin nouseva väenkokous, joka tuli hurmoksen valtaan ? Sama se, tärkeintä lienee, että Jumala toimi tällä tavoin. Ja toimii yhä.
Tässä en tarkoita kielilläpuhumisesta yksinomaan. En siitä osaa sanoa mitään, sillä en ole kokenut sitä, muuta kuin hiukan pelottavana.
Jumalan ilmestyessä ihmiselle tunne onkin usein säikähdys, josta seuraa armollinen puhe: Älä pelkää, minä se olen !
Kun eilen luin viisaita sanoja, sielä sanottiin: Älkää pyytäkö Jumalalta lahjoja, ne teille annetaan mitä on teille tarkoitettu. Kohta avattuani hartausohjelman radiosta saarnattiin: Anokaa itsellenne armolahjoja !
Mikä ristiriita. Sydämessäni koin omakseni ensinmainitun.
Onko oikeaa käsitystä luterilaisillakaan. Tätä sopii pohtia omalla kohdallaan. Voiko tuomita toisin ymmärtävää. Herra kertoo sen Henkensä kautta.
-
Puhutaan Hengen tulesta...sitä kysyn missä se on minussa...Hengen palavuus...?
Hiljainen Hengen hyminä tuntuu tutummalta.
Henki kulkee missä tahtoo.
Olette saaneet pitää enkeleitä vieraananne tietämättänne.
Jumalan ajatukset ovat eri tasolla kuin ihmisen ajatukset.
Jumala on salattu...ja on Rakkaus...
Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä.
Jumala vaikuttaa meissä tahtomisen ja tekemisen.
Hajanaisia ajatuksiani aiheesta tai sen vierestä ...
:eusa_angel: :eusa_pray:
-
Jeesuksesta ajattelen ensimmäisenä että hän on Vapahtaja, syntieni sovittaja.
Tie, Totuus ja Elämä.
Totuudessa ja armossa johdattaja.
Passini leimaaja että selviän täältä maan päältä, täältä korvesta kerran kotiin perille taivaaseen saakka, loputtomaan, ikuiseen elämään.
Myös Jeesus on Herra, silloin ehkä hänen tulisi olla johtajani ihan arkisissa asioissa ja valinnoissani.
Jeesus on uskoni aloittaja ja täydeksitekijä.
Alfa ja omega, alku ja loppu.
Hän on ystävänikin, voin jutella sydämeni asioita, aivoituksia, kysymyksiäni, elämän makujani ja tuntojani, tuskaani, ahdistustani...kaikkea voin hänelle jutella.
Rukoilla.
Ihmettelen miten hyvä hän on.
Laupeudesta rikas.
Yksi virsi on myös ihana (niinkuin moni muukin)...Mä elän laupeudesta...
Kiitän että saan olla hänen ystävänsä ja että hän suostuu kulkemaan kanssani jokaisena elämäni hetkenä..niin kevään iloisissa päivissä kuin syksyn synkän hetkissä.
Hän ei hylkää, eikä jätä.
Kukaan ei ole niin uskollinen ja hyvä kuin on Herra Jeesus Kristus, minunkin Vapahtajani ja Herrani.
-
Aamen :eusa_pray:
-
Jeesus sanoo itsestään ettei hän tullut kutsumaan vanhurskaita vaan syntisiä ja etteivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat.
Maan päällä eläessään Jeesus paljon söi ja vietti aikaa publikaanien ja syntisten ihmisten luona ja siitäkös ns fariseukset ja kirjanoppineet häntä sättivät ja jopa menivät niin pitkälle että sanoivat Jeesusken tekevän voimallisia tekoja beelsepubin avulla eli sielunvihollisen avulla.
Jeesus kutsuu seuraansa tälläistä tavallista ihmistä kuin minäkin ja Vapahtajan kanssa on hyvä taittaa matkaa iloissa ja suruissa.
Hän pysyy vierellä.
En lakkaa ihmettelemästä että hän sovitti ristillä kaiken.
Voitti synnin vallan, kuoleman vallan, pahan vallat ja sairaudenkin vallan, voiman.
Hän on kuvaannollisesti myös se Hyvä Paimen jota saan lampaana seurata.
-
:eusa_angel: :eusa_pray:
-
Kauppaan ajellessani näin tutun vanhan miehen, jo vuosien takaa, istumassa sateessa kadun laidalla. Sade oli aika kovakin. Muistan miehen käyneen kirkolla suuren lapsilauman kanssa. Toi kai lapsia pyhäkouluun. Itse hän ei tainnut kirkonpenkkiin istuakaan.
Tiedän että hän on eräs yhteiskuntamme vähäosaisita. Pienituloinen, suuriperheinen, sairasteleva, ehkä yksinhuoltajakin.
Nyt minua jäi vaivaamaan, että olisi pitänyt vähän nähdä vaivaa. Pysähtyä, ja kysäistä: Mitä nyt kuuluu. Onko paha olla, Et kai ole sairas ?
Ei. Ajelin ohi, sillä siinä ei muka ollut oikeastaan pysähtymusmahdollisuutta, lähestyin liikennevaloja.
Minulla oli, muka, kiire kauppaan Matille, itselleni ja koiralle päivän herkut hankkimaan.
Kuljin ohi. Kenen ohi ?
-
Tuttu tunne ja tilanne.
Eikä me taideta kiireissämme ja vauhdin hurmassamme edes huomata ja tiedostaa näitä tilanteita.
"Älä pyytävältä peitä kasvojasi" lauletaan eräässä meille kaikille tutussa laulussa, harvoin selviän tuosta
kohdasta läpi ilman tippaa silmäkulmassa.
-
Kahden maan kansalainen
-
Huomisen evankeliumiteksti haastaa miettimään ja sisäistämään Jeesuksen vertausta itsestään: Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa... Rakastakaa...jne. Joh 15: 1 -10 ( Kiitos Pirska ) (http://www.cosgan.de/images/more/flowers/042.gif) (http://www.cosgan.de/smilie.php)
Hyvä puutarhuri hoitaa puitaan ja pensaitaan. Itse emme itseämme voi karsia, korkeintaan kuivat oksamme putoavat elämän myrskyissä.
Hyvässä mustaherkukkapensaassa ei tarvitse olla kuin puolentoistakymmentä vahvaa oksaa, sanoi anoppini. Lepaan puutarhakoulun käynyt, ja uskollinen pyhäkoulunopettaja.
On siis annettava puutarhurin tulla saksineen, myrkkyineen ja haavavoiteineen. Vanhakin omenapuu saattaa saada hyvän uuden kasvun, loistavan kukinnon ja hyvänä vuonna satoakin.
( Huh, tulipa vertaus poikineen )
-
Jossain Sanassa sanotaan: "Anna sen olla vielä tämä vuosi, jospa se tuottaisi vielä hedelmää"
(vähän omin sanoin muisteltuna)
-
Huomisen evankeliumitekstissä(Joh 15 alusta) on mm. " jokaisen hedelmää tuottavan oksan hän puhdistaa liioista versoista, jotta se tuottaisi hedelmää entistä enemmän."
Tarkoittaneeko tämä sitä, että yhden ihmisen ei tarvitse revetä liian moneen paikkaan. Jos räpistelee vähän siellä ja täällä, niin kenties tuolosta tulee vähemmän kuin silloin, kun keskittyy vähän harvempiin asioihin.
Omenapuiden kasvattajat sanovat, että puusta täytyy raakasti karsia omenoita vähemmäksi, jos niitä on tulossa liikaa. Muuten puu ei jaksa kasvattaa omenoita tarpeeksi isoiksi.
-
Luin taas tekstit.
-
Jeesus on myös ovi.
Joh. 10:7
Niin Jeesus vielä sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: minä olen lammasten ovi.
Joh. 10:9
Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen.
-
Aamen :eusa_angel:
-
Jesaja 53 piirtää kuvan Herran kärsivästä palvelijasta.
Se on puhutteleva vanhan testantin profetia Jeesuksesta ja hänen kärsimyksestään ristillä.
-
Pietari. Hän, joka oli varma, tulinen intoilija. Miekanheiluttaja ja majan rakentaja. Hän heitti verkkonsa miten hän tahtoi, mutta kovan paikan tullen totteli. Ja häpesi ja itki.
Jeesus tiesi mille kalliolle kirkko rakennetaan. Tällaisellakin Pietarilla oli suuri tehtävä. Ilmeisesti hän ymmärsi lopulta itsensä kun pyysi ristiinnaulitsemista pää alaspäin.
Jumalan ajatukset eivät ole ihmiasen ajatuksia. Hänen näkemänsä on toinen, ei pintapuolinen. Hän näkee sydämeen ja valitsee sen mukaan.
Vikurinkin hän taltuttaa, ja sivussaolijaa käyttää .
Ystävääni Jeesukseen voi luottaa.
-
Aamen :eusa_pray:
-
Ilmeisesti hän ymmärsi lopulta itsensä kun pyysi ristiinnaulitsemista pää alaspäin.
Käytännön teologisesti opetuslapsella oli paljon helpompi kuolema kuin Jeesuksella. Jeesushan kitui koko päivän ja opetuslapsi pää alaspäin se oli soromnoo...
-
Jesaja 53 piirtää kuvan Herran kärsivästä palvelijasta.
Se on puhutteleva vanhan testantin profetia Jeesuksesta ja hänen kärsimyksestään ristillä.
Kun olin 15 vuotias uskonnon tunnilla, opettaja kysyi luokalta, miksi Jeesuksen piti kuolla. Kukaan ei viitannut, joten opettaja kysyi minulta. Sanoin "Ehkä siitä opimme jotakin." Opettaja oli kauhuissaan ja ilmaisi sitä kauhua kunnes kello soi. Olimme kaikki hämmentyneet.
Vieläkään en tiedä miksi Jeesuksen piti kuolla. Jos Jesaja 53 viittaa Jumalan palvelijan kohtaloon, niin Jeesus juutalaisena todella sai kokea sitä. Tai opimme, että maailma aina kääntyy vilpitöntä vastaan. Nuorena huomasin, että valkoihosten seurakunnissa ihmiset itkivät syntejään, ja inkkariseurakunnissa ihmiset itkivät valkoishosten syntejä. Nykyään harvoin itketään syntejä lainkaan. Meillä on nykyään niin hyvä itsetunto. Jopa pankiireilla on hyvä itsetunto.
En tainnut oppia mitään koulussa, en edes hyvää itsetuntoa. Vielä puhun kuin mikäkin neekeri tai inkkari, huolimatta siitä, että olen valkoihosen näköinen. Se on kai geneettistä.
-
Tuomas, on oikein hyvä, että kirjoitat omanlaistasi tekstiä. Olen tuollaisista asioista kovin vähän tiennyt. Ensimmäisen kerran luin asiaa inkkareiden hengellisestä ajattelusta. Tällaista "sisäpiiritietoa" lukisin vastakin mielelläni.
-
Kun olin 15 vuotias uskonnon tunnilla, opettaja kysyi luokalta, miksi Jeesuksen piti kuolla. Kukaan ei viitannut, joten opettaja kysyi minulta. Sanoin "Ehkä siitä opimme jotakin." Opettaja oli kauhuissaan ja ilmaisi sitä kauhua kunnes kello soi. Olimme kaikki hämmentyneet.
Vieläkään en tiedä miksi Jeesuksen piti kuolla. Jos Jesaja 53 viittaa Jumalan palvelijan kohtaloon, niin Jeesus juutalaisena todella sai kokea sitä. Tai opimme, että maailma aina kääntyy vilpitöntä vastaan. Nuorena huomasin, että valkoihosten seurakunnissa ihmiset itkivät syntejään, ja inkkariseurakunnissa ihmiset itkivät valkoishosten syntejä. Nykyään harvoin itketään syntejä lainkaan. Meillä on nykyään niin hyvä itsetunto. Jopa pankiireilla on hyvä itsetunto.
En tainnut oppia mitään koulussa, en edes hyvää itsetuntoa. Vielä puhun kuin mikäkin neekeri tai inkkari, huolimatta siitä, että olen valkoihosen näköinen. Se on kai geneettistä.
Joitakin asioita ihmettelen tässä puheenvuorossa. "Vieläkään en tiedä miksi Jeesuksen piti kuolla." Eikö tähän riitä vastaus, että siksi, että hän kärsi rangaistuksen meidän kaikkien puolesta, jotta meillä olisi mahdollisuus päästä taivaaseen. Tarvitseeko meidän tietää tästä asiasta tämän enempää?
Hyvä huomio, että maailma aina kääntyy vilpitöntä vastaan.
Minusta synnintunto ja hyvä itsetunto eivät ole vastakohtia eivätkä sulje pois toisiaan. Hyvän itsetunnon omaava ihminen "tuntee oman arvonsa ja antaa arvon toisellekin". Tosi on, että nykyään harvoin itketään syntejä. Itsestäni en ole löytänyt synnintuntoa piiiiiiiiiiiiiiitkään aikaan. Se on kai sitä paatumusta.
-
Minusta synnintunto ja hyvä itsetunto eivät ole vastakohtia eivätkä sulje pois toisiaan. Hyvän itsetunnon omaava ihminen "tuntee oman arvonsa ja antaa arvon toisellekin". Tosi on, että nykyään harvoin itketään syntejä. Itsestäni en ole löytänyt synnintuntoa piiiiiiiiiiiiiiitkään aikaan. Se on kai sitä paatumusta.
Se, että elää päällisin puolin siivosti ei tarkoita paatumusta. Ei yksinkertaisesti ole tappanut ketään viimeviikkoina.
-
Jumala loi ihmiselle aivot käyttöä varten. Pitää uskaltaa tehdä kysymyksiä ja pohtia itsestään selvinäkin pidettyjä asioita. Inkkarille täydet pisteet! :023:
-
Toivon, Rakas Jeesus,että kohtaat meitä Lapuan Herättäjäjuhlilla, jokaista tarpeensa mukaan. Olet uskomme alkaja. Elämämme kasteen armossa ja sen jälkeen on vajanaista. Tiedät tekomme, puheemme, kirjoituksemme ja ajatuksemme. Ole myös uskomme täyttäjä. Tule ja armahda meitä syntisiä !
Amen.
-
Kirjoitin Seuratuvan puolella käsityksestän Kolmiyhteisestä Jumalasta. Tässä uskomassani Jumalassa on minulle vaikein Jeesus, vaikka rukoilen kyllä aina Hänen nimeensa. Niin on opetettu.
Jumalan kaksi persoonaa, jotka eivät ole ihmisiä, on helpompi tuntea. Minun onkin aina ollut helpointa silloin kun olen kokenut oman havainnon jonkun olemuksesta. Jumalasta ja PH:gstä on näin. On minulle kyllä todella suuri kokemus Vapahtajastakin, mutta vuosikymmenien kuluessa olen alkanut sitäkin epäillä joksikin muuksi.
Se kuva jonka Raamattu antaa on ihmisestä ihmisille, paitsi Jeesuksen puhumat Sanat. Ristinkuolemaan uskon ja pelastukseen ja ehtoolliseen muistoateriana.
Opetuslapset ovat todistaneet jostakin hyvin suuresta ja uskon sen. Kokemus hänestä jumalana vain puuttuu. Ehkä taulujen ja muiden koristeiden kuvat vieroittavat siitä.
Käsitys jossa Raamattua sanotaan Jeesuksen olemuksen kapaloksi on minullekin puhuva.
-
Olen tätä ajatellut, ketjun aihetta siis. Täältä löytyy myös ajatteluttavia juttuja. En ymmärrä inkkarin kimppuun käynyttä opettajaa. Totta kyllä, varhaiskirkko alkoi aikaisessa vaiheessa nähdä Jeesuksen uhrin joksikin joka annettiin kertakaikkisena sovituksena jokaisen puolesta, ja yhä, ajattelen, ihminen hätäännyksissään kaipaa konkreettisia toimia tarttuakseen sellaisiin.
Silti koko pitkäperjantai tarjoaa erinomaisen peilin. Jos mihin, niin syyttömän kimppuun käymiseen ihminen pystyy ja samaten on sadismiin tarpeettoman mieltynyt.
Toinen asia on ettei ole kovin yksinkertaista ajatella, että Jeesus olisi minulle konkreettinen, läheinen tai vallan ystävä. Hän on kahdentuhannen vuoden takaa vennonvieraasta kulttuurista. Jo mielikuvan luominen on konstikasta.
Muttamutta. Hän oli yhtä kaikki ihminen, joka joutui kohtaamaan vaikka kuinka tympeitä tilanteita. Oma perhe piti velvollisuutenaan viedä kotiin koska oletti hänen sairastuneen, siis olevan "poissa suunniltaan" elikkä psykoosissa. Olkoon syntymäkokemuksissa sitten mitä hyvänsä outoa, ellei tämä hieman niitä kyseenalaista, tämä kokemus joka tapauksessa oli ihmiselle tyly.
Hän tosin jaksoi vastata asiallisesti typeriin kysymyksiin joita esitettiin vain jotta saataisiin esille hänen pahuutensa. Häntä todennäköisesti kadehdittiin ja hyvin tuhoisalla tavalla. Moni vain nautti nähdessäön hänen kärsivän.
Ynnä paras ystävä ilmeisesti hänen kuultensa ilmoitti ettei ole koskaan tuntenut koko ihmistä. Kiroillen vielä.
Yksin jätetty, tahallaan tai tahattomasti väärin ymmärretty ihminen! Syyttä syytetty.
Kun saan työpaikalla kohtauksen johon kuuluu ankaria kipuja, oksentamista, kaatavaa huimausta ja tajuttomuus, minä jostakin syystä vain olen vakuuttunut siitä että joskasn hänellä ei ollut tätä tautia, hän on juuri siinä kohdattavissa. ----- etenkin kun tullaan tärskäyttämään että katsokin ettei tämä toistu. Hän on kärsimyksessä läsnä, kohdattavissa ja hyvin todellinen.
Toisinaan ei kerrassaan jää muuta kuin tieto: on yksi joka ymmärtää, on todella kokenut ihan saman, ja ihmisen osasta sanotaan että se on vaikea ja aivan alusta asti.
On enemmän kuin jokin Bultmannin keerygma ja sitä sisällistä tuntoa en pakota itseäni tajuamaan ellen vain tajua.
Merkillistä ja paradoksaalista. Tähän saakka minulla on ollut kärsimyksessäni konkreettinen ja todellinen ystävä, siitäkin huolimatta mitä toisin opetetaan. Se syntisten turva ainoa.
En voisi sanoa "tuttavani Jeesus" kai sentään. Kotiaawe on tuttava. Jeesus on ihminen, jolle yhtään mikään kokemani ei ole outoa ja joka niissä kärsimyksissä jotka ovat omalla kohdalkani todentuneet, tullut todelliseksi, konkreettiseksi
-
Oi Leena! Pohdiskelet Jeesusta kärsivän ihmisen näkökulmasta. Me kärsivät, ja kärsineet, tiedämme ja tunnemme sen osan vaikeuden. Entä sitten se jumala-puoli ?
Onhan ilmeistä, että Jeesuksella oli sellaisia kykyjä joita normaalisti ei ihmiselle anneta.
Älykkyys voi olla Jumalan lahja ihmisellekin, mutta ihmeiden tekeminen ei. Jos joku voi olla
esirukoilija ja ihme tapahtuu, se on Jumalan teko.
Jeesus sai kasteessa Pyhän Hengen. Sen voima oli hänessä suuri. Siksi hän kykeni hämmästyttämään teoillaan, ja suututtaman lain tuntevat fariseukset.
Ihmeet kiehtovat ihmisiä, kyselemme niistä. Lööpit lehdissä kertovat milloin mistäkin kummallisuuksista. Vaikkapa kaksipäisestä vasikasta, tai siamilaisista kaksosista.
Olemme uteliaita erilaisuuden perään. Sen sietäminen onkin vaikeampaa.
Ihmislaumat juoksivat Jeesuksen jäljissä. Ja olivat kuitenkin valmiit huutamaan: Ristiinnaulitse!
Parhaiten Jeesus tunnetaan rakkaudestaan lapsia, köyhiä ja sairaita kohtaan.
Rakkaus meissä on Jeesuksesta. Siinä häet tuntee !
-
Oikeastaan ajattelen, että Jeesuksen tosi jumaluus on hyvin paljon helpompaa käsittää kuin se että hän oli tosi ihminen. Niitä ominaisuuksia joita hän sai käyttää taivaallisesta hahmostaan, hän näkyy käyttäneen toisten hyväksi ja toisia varten, myös siksi että hän ei jäisi ihmiskunnan muistiin korkeintaan eräänä juutalaisuuden viisausopettajana.
Itselleen hänelle ei niistä järin ollut hyötyä. Sanotaan kyllä että Jeesusta eivät naulat pidelleet ristillä, vaan rakkaus. Koska hän oli tosi ihminen, nauloja ne kyllä olivat. Hän kirjaimellisesti kärsi kuoleman.
En oikeastaan usko tällä ajatuksella olevan tekemistä älynlahjojen kanssa. En tiedä mistä syystä Jeesuksen todellinen olemus on minulle tärkeä, mutta järkeilyn tulosta se ei varmasti ole. Toisaalta, niin. En osaa mitenkään ottaa kantaa siihen miten tai millaiseen Jeesukseen nyt sitten pitäisi uskoa tai miten. Enkä edes yritä. En edes toista tuota kertomaani. Se on jollakin tavalla liian erityistä jotta ryhtyisin selittämään ettei se ole pohdiskelua tai sitä tai tätä.
-
Keräsin eilen yhteisvastuukeräystä marketin eteisessä diakoniksi opiskelevan kaverin kanssa. Kohtasimme siinä entisen huumeveikon, joka kertoi nähneensä Jeesuksen ja tulleensa uskoon sekä raitistuneensa. Kuuluu nyt helluntailaisiin, vaikka on luterilaisenkin kirkon kirjoissa. Monet helluntailaiset taitavat olla. Jeesus oli näyttänyt miekkoselle naulanreikää kädessään ja kysynyt: "Uskotko jo?" Kokemus oli kertojalle selvästi todellinen, vaikka hän myönsikin olleensa silloin huumekrapulassa. Niinpä minäkin otin tarinan todesta.
-
Emme voi tietää mitä on.
Olen unessa kuullut kahdesti: Käteni hipiään olen sinut piitänyt. Ja kerran: R i i t t a . Kutsui minua nimelläni.
Uni voi olla totuuden siemen.
-
Kirjoitin Seuratuvan puolella käsityksestän Kolmiyhteisestä Jumalasta. Tässä uskomassani Jumalassa on minulle vaikein Jeesus, vaikka rukoilen kyllä aina Hänen nimeensa. Niin on opetettu.
Jumalan kaksi persoonaa, jotka eivät ole ihmisiä, on helpompi tuntea. Minun onkin aina ollut helpointa silloin kun olen kokenut oman havainnon jonkun olemuksesta. Jumalasta ja PH:gstä on näin. On minulle kyllä todella suuri kokemus Vapahtajastakin, mutta vuosikymmenien kuluessa olen alkanut sitäkin epäillä joksikin muuksi.
Se kuva jonka Raamattu antaa on ihmisestä ihmisille, paitsi Jeesuksen puhumat Sanat. Ristinkuolemaan uskon ja pelastukseen ja ehtoolliseen muistoateriana.
Opetuslapset ovat todistaneet jostakin hyvin suuresta ja uskon sen. Kokemus hänestä jumalana vain puuttuu. Ehkä taulujen ja muiden koristeiden kuvat vieroittavat siitä.
Käsitys jossa Raamattua sanotaan Jeesuksen olemuksen kapaloksi on minullekin puhuva.
Kuten tuossa yllä kerroin Jeesuksen ihmisyys on ollut minulle lähes näihin asti vaikein käsittää Kolmiyhteisestä Jumalasta. Nyt luulen saaneeni kokonaisemman kuvan. Olen avoimella mielellä lukenut muutamia vanhojen kirkkojen, ortodoksien ja katolisten isien
opetuksia ja ajatuksia Hänestä. Etenkin katolisen kirkon pyhät ovat jo toista tuhatta vuotta sitten tarkoin tutkineen Jumalan olemusta.
Bonaventura selittää kasteesta mm. Jeesuksen toimittamana, ja kastamiskäskyn antamisestaan opetuslapsille.
Ensin ihminen, Johannes Kastaja, kastoi Jeesus-ihmisen. Sitten Hän kastoi apostolit ja siirsi sitten tehtävän heille. Tällainen konkreettinen selitys upposi minuunkin. Jeesus ihmisenä. Ihminen Jeesuksessa, perillisenä tehtävää suorittamassa.
Uudempien amerikkalaistyylisten uskontokuntien ajatukset eivät ole minua auttaneet.