Minä ajattelin tätä ketjua kaikkien kummallisuuksien ketjuksi muutenkin.
Ennen tuo terassi oli niinkuin minun omani. Minä menin sinne yöllä jos oli kuuma
tai teki mieleni sytyttää yökynttilä talvilyhtyyn tai kuunnella kesäyön ääniä.
Siitä oli määrä kehkeytyä metsän mutta usea tuija kuoli.
Sitten toissa keväänä laitoin tuon säleikön ( löytyi oikea sana) joka on hyvin kookas ja joka kasvaa täynnä vihreää ja nyt toisena vuonna tänne pesittiin, tömistettiin kiivaasti tassuja ja juoksenneltiin sisällekin.
Yöelämä kuitenkin muuttui mystiseksi. Lyhtyihin syttyvät valot mutta ripinä ja rapina, ajoittainen nuuskutus ja varoitustuhahdukset sinne pyrkiessäni suorastaan saavat minut kokemaan itseni tunkeilijaksi.
Onhan ihmisaivoissa se hyvin varhainen osa, mietin, sekö saa minut säikähtäen perääntymään kun kuuluu varoitustuhahdus? Se on aina ensireaktio, sitten menen jos on menoa. Se on yöllä Villi Metsä keskellä tavallista kaupunkia.
Kummallinen kokemus.