Körttifoorumi
Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: TeppoV - 24.07.07 - klo:12:53
-
Olen evankelis-luterilainen kristitty, ja herätysliikkeistä minua on ollut lähinnä evankelisuus, koska siellä olen saanut selkeää raamattuopetusta ja armoa on julistettu vapaasti, synnit saan uskoa anteeksi annetuiksi, onhan Jeesus Golgatalla lunastanut minutkin ja olen kastettu hänen omakseen. Olen toiminut SLEY:n maallikkosaarnaajana.
Olen kuitenkin nyt vieraantunut SLEY:stä, koska
1) muutin 2v. sitten pohjois-savoon, missä evankelinen liike ei käytännössä toimi
2) SLEY:n naispappeuskannat ovat muuttuneet niin jyrkiksi että en voi kannattaa sellaista toimintaa, sillä hyväksyn itse ilman muuta naispappeuden
Körttiseuroissa on joskus tullut käytyä, ja pari kertaa herättäjuhlilla. Jonkin verran on häirinnyt se, että raamattuopetusta ei ole näissä kulunut eikä syntiselle ihmiselle kuten minulle ole julistettu syntejä anteeksi. En saa sielulleni rauhaa sellaisesta julistuksesta, josta ei käy ilmi, saanko tällaisena uskoa syntini olevan anteeksi annetut.
Onko pelastusvarmuus todellakin harhaoppista herännäisyydessä? Miksei evankeliumia julisteta? Miksi pitää jäädä epävarmuudessa odottamaan armon vilauksia? Tällaisia mietin.
-
Onko pelastusvarmuus todellakin harhaoppista herännäisyydessä? Miksei evankeliumia julisteta? Miksi pitää jäädä epävarmuudessa odottamaan armon vilauksia? Tällaisia mietin.
Edelleenkään, en ole mikään teologi, mutta oman ymmärrykseni mukaan, jos nyt ei ihan harhaoppista, niin ainakin melko vierasta. Ts. en ole itse ainakaan törmännyt. Ja omasta mielestäni pelastusvarmuuden julistaminen tuntuu jotenkin tekopyhältä, koska kukaan muu kuin Jumala ei loppujen lopuksi voi pelastuksestani lopullista sanaa sanoa. Olisi tietysti ihanaa, ettei tarvitsisi epävarmuudessa odottaa, mutta näin itse asian näen, ettei pelastusvarmuutta maan päällä oikein voi kukaan julistaa.
-
Edelleenkään, en ole mikään teologi, mutta oman ymmärrykseni mukaan, jos nyt ei ihan harhaoppista, niin ainakin melko vierasta. Ts. en ole itse ainakaan törmännyt. Ja omasta mielestäni pelastusvarmuuden julistaminen tuntuu jotenkin tekopyhältä, koska kukaan muu kuin Jumala ei loppujen lopuksi voi pelastuksestani lopullista sanaa sanoa. Olisi tietysti ihanaa, ettei tarvitsisi epävarmuudessa odottaa, mutta näin itse asian näen, ettei pelastusvarmuutta maan päällä oikein voi kukaan julistaa.
Minusta olisi kamalaa, jos en saisi uskoa olevani Jumalan lapsi. Miten voi saada sielulleen rauhan, jos pitää jäädä elämän tärkeimmästä asiasta epävarmuuteen? Korostan sitä, että pelastusvarmuus EI johdu ihmisen omista ominaisuuksista, uskosta, pyhyydestä tai teoista, vaan Jumalan teoista, siis siitä, että Jeesus on koko maailman synnit sovittanut, siis myös minun. Siksi saan uskossa tarrata tähän. Eikö se ole armon halveksimista, jos ei armoa omalle kohdalleen usko?
Näen pelastusvarmuuden sielunhoidollisena asiana. "Jos luoksesi en pääse voittajana, saan tappioni tuoda kuitenkin"
-
Hyvä TeppoV! Varpaisjärvellä on PR:n Riittavaimon kotitalo, Koskenniemen Seuratupa. Siellä on ollut seuroja kesäisin, väh. kerran kuukaudessa. Seuraavat seurat ovat su 5.8.2007 klo 11.30.
Sanan jakajanakin voit toimia. Lisätietoja Varpaisjärven kotisivuilta.
-
Hyvä TeppoV! Varpaisjärvellä on PR:n Riittavaimon kotitalo, Koskenniemen Seuratupa. Siellä on ollut seuroja kesäisin, väh. kerran kuukaudessa. Seuraavat seurat ovat su 5.8.2007 klo 11.30.
Sanan jakajanakin voit toimia. Lisätietoja Varpaisjärven kotisivuilta.
Kiitos tiedosta, tiedän kyllä paikan, olen siellä käynyt joskus. Valitettavasti en pääse noihin seuroihin mukaan sillä tuolloin saarnaan pielaveden kirkossa klo 10 Gideonien (joihin kuulun) kirkkopyhässä.
-
Minusta olisi kamalaa, jos en saisi uskoa olevani Jumalan lapsi.
Saa kai siihen uskoa. Olemme kaikki Jumalan lapsia.
Miten voi saada sielulleen rauhan, jos pitää jäädä elämän tärkeimmästä asiasta epävarmuuteen?
Elämämme on täynnä epävarmuuksia. Miksei sitten uskossaankin voi olla epävarma tai epäileväinen?
-
Elämämme on täynnä epävarmuuksia. Miksei sitten uskossaankin voi olla epävarma tai epäileväinen?
Saa saa, mutta pointtini onkin se, että mitä pahaa siinä on, jos uskoo olevansa pelastettu Jeesuksen työn tähden ja iloitsee tästä autuudestaan?
-
Saa saa, mutta pointtini onkin se, että mitä pahaa siinä on, jos uskoo olevansa pelastettu Jeesuksen työn tähden ja iloitsee tästä autuudestaan?
Mitä pahaa on siinä, että ei ole uskossaan niin varma ja iloitse autuudestaan? (En arvosta huutamista, eli CAPSLOKKAAMISTA. Se tuntuu vähän loukkaavalta, to be honest.)
-
Mitä pahaa on siinä, että ei ole uskossaan niin varma ja iloitse autuudestaan? (En arvosta huutamista, eli CAPSLOKKAAMISTA. Se tuntuu vähän loukkaavalta, to be honest.)
Voi hyvänen aika. Enhän minä ole sanonut että siinä olisi mitään pahaa. Paitsi että itselleni en kylläkään saisi sielulleni rauhaa, jos en saisi autuudestani iloita.
Vielä kerran sanon, että ihmettelen vain sitä, että miksi se on körttiläisille myrkkyä, jos joku kertoo uskovansa Jeesukseen ja iloitsee autuudestaan? Miksi pitäisi vain synkkänä kieriskellä murehtimassa pahuuttaan ilman että saisi ottaa armon vastaan? Minun sydämeni ainakin on sellainen sontaläjä, että sitä pahempi löyhkä sieltä nuosee, mitä enemmän sitä kaivan. Siksi ainoa toivoni on, että katson Jeesuksen ristiin.
Jos ja kun Jeesus kerran on sovittanut kaikkien synnit ja lunastanut Perkeleen vallasta ja minut on vieläpä kastettukin hänen omakseen, niin miksi minun pitäisi olla epävarma pelastuksestani? Eikö epävarmuus jotenkin aliarvioi Jeesuksen ristin työtä?
-
Se on hyvä, jos itsellesi kaikki on varmaa ja selvää. Minulle, yksilönä, ei ole. En voi yhtyä siihenkään, että kaikille körteille olisi myrkkyä, jos sanoo uskovansa Jeesukseen. Minusta se ainakin on melko hienoa. Varsinkin, jos tuntee itsensä vielä autuaaksi, vielä parempi. Edelleen itse autuuden tunnetta odotellessa.
-
Mitä pahaa on siinä, että ei ole uskossaan niin varma ja iloitse autuudestaan? (En arvosta huutamista, eli CAPSLOKKAAMISTA. Se tuntuu vähän loukkaavalta, to be honest.)
Voi hyvänen aika. Enhän minä ole sanonut että siinä olisi mitään pahaa. Paitsi että itselleni en kylläkään saisi sielulleni rauhaa, jos en saisi autuudestani iloita.
Vielä kerran sanon, että ihmettelen vain sitä, että miksi se on körttiläisille myrkkyä, jos joku kertoo uskovansa Jeesukseen ja iloitsee autuudestaan? Miksi pitäisi vain synkkänä kieriskellä murehtimassa pahuuttaan ilman että saisi ottaa armon vastaan?
Jos ja kun Jeesus kerran on sovittanut kaikkien synnit ja lunastanut Perkeleen vallasta ja minut on vieläpä kastettukin hänen omakseen, niin miksi minun pitäisi olla epävarma pelastuksestani? Eikö epävarmuus jotenkin aliarvioi Jeesuksen ristin työtä?
Eikös Paavo ja Hedberg keskustelleet tästä Venellin häissä Espoossa pääsemättä yhteisymmärrykseen?
Kysymys voidaan asettaa tietysti toisinkin päin. Epävarmuus lisää Jeesuksen ristin työn arvoa, kun se ei ole niin helppoa. Olen käännynnäinen körttiläisenä ja kun en voinut tuota pelastusarmoa pitää totena ihan noin vain, tapahtuu mitä tapahtuu elämässä, minusta tuli sitten körttiläinen. Se ei tarkoita, että uskoni Jumalaan olisi huonompi tai heikompi, vaan uskoni itseeni sitä on.
-
Vielä kerran sanon, että ihmettelen vain sitä, että miksi se on körttiläisille myrkkyä, jos joku kertoo uskovansa Jeesukseen ja iloitsee autuudestaan?
En minä sitä pahana pitäisi. Ei vaan ole körteille tyypillistä pelastusvarmuus. Mutta jos joku on varma ja iloinen uskostaan, suotakoon se toki. Hyvä niin.
Miksi pitäisi vain synkkänä kieriskellä murehtimassa pahuuttaan ilman että saisi ottaa armon vastaan? Minun sydämeni ainakin on sellainen sontaläjä, että sitä pahempi löyhkä sieltä nuosee, mitä enemmän sitä kaivan. Siksi ainoa toivoni on, että katson Jeesuksen ristiin.
Jos ja kun Jeesus kerran on sovittanut kaikkien synnit ja lunastanut Perkeleen vallasta ja minut on vieläpä kastettukin hänen omakseen, niin miksi minun pitäisi olla epävarma pelastuksestani? Eikö epävarmuus jotenkin aliarvioi Jeesuksen ristin työtä?
Ei ole körttiläisillä kovin kummoista uskonvarmuutta. Siksipä epävarmoja pelastuksesta ollaan ja parempaa vaan toivotaan. Armoa toivotaan, kun ei enempään varmuuteen kyetä. Ajattelen minä.
-
Jos ja kun Jeesus kerran on sovittanut kaikkien synnit ja lunastanut Perkeleen vallasta ja minut on vieläpä kastettukin hänen omakseen, niin miksi minun pitäisi olla epävarma pelastuksestani? Eikö epävarmuus jotenkin aliarvioi Jeesuksen ristin työtä?
Taisi Tuomaskin aikoinaan epäille, että mihin tässä oikein ollaan menossa. Olen kovin epävarma siitä, olenko minä pelastettu vaikka kristitty olenkin.
Se on hyvä, jos itsellesi kaikki on varmaa ja selvää. Minulle, yksilönä, ei ole. En voi yhtyä siihenkään, että kaikille körteille olisi myrkkyä, jos sanoo uskovansa Jeesukseen. Minusta se ainakin on melko hienoa. Varsinkin, jos tuntee itsensä vielä autuaaksi, vielä parempi. Edelleen itse autuuden tunnetta odotellessa.
:lol: Sinäpä sen sanoit. Tässä sitä pelastuksen ja autuuden tunnetta odotellaan. :roll:
-
Körttiseuroissa on joskus tullut käytyä, ja pari kertaa herättäjuhlilla. Jonkin verran on häirinnyt se, että raamattuopetusta ei ole näissä kulunut eikä syntiselle ihmiselle kuten minulle ole julistettu syntejä anteeksi. En saa sielulleni rauhaa sellaisesta julistuksesta, josta ei käy ilmi, saanko tällaisena uskoa syntini olevan anteeksi annetut.
Käy seuroissa toki jatkossakin, jospa sieltä jotain löytyisi. Raamattutuntihan herättäjäjuhlilla on, viimeksi Lahdessa otsikolla Jumalan kasvojen salaisuus (http://herattajajuhlat.xsrve.com/mediapalvelu/index.php?option=com_content&task=view&id=39&Itemid=53).
-
Se ei tarkoita, että uskoni Jumalaan olisi huonompi tai heikompi, vaan uskoni itseeni sitä on.
Minunkin uskoni itseeni on erittäin huono. Eikä ole usko Jumalaankaan häävi. En voi kerskua uskollani, pyhitykselläni, hyvyydelläni, tai millään. En myöskään nöyryydelläni :) Olen syntinen ja paha ihminen.
Mutta Jeesus on hyvä. Siksi uskon, että lähellä kuoleman rajan, näen lempeät kasvot Vapahtajan.
-
Mutta Jeesus on hyvä. Siksi uskon, että lähellä kuoleman rajan, näen lempeät kasvot Vapahtajan.
Tuossa toivossa useimmat meissä elää. Me vaan emme kutsu sitä pelastusvarmuudeksi. Erot ovat pieniä eikä tehdä niistä suuria. Ne on Herran huomassa. Me molemmat olemme tottuneet sanomaan sen omalla tavallamme ja se tuntuu meistä parhaalta. Oikeassa emme väitä olevamme emme lioin väärässä. Hyväksykäämme toisemme puutteineen ja jättäkäämme Herralle, niin on helpompi elää.
Kuten tuossa alla lukee, en ole teologi vaan ihan päinvastaista.
-
Tuossa toivossa useimmat meissä elää. Me vaan emme kutsu sitä pelastusvarmuudeksi. Erot ovat pieniä eikä tehdä niistä suuria.
Itse asiassa minäkin vierastan pelastusvarmuudesta puhumisesta koska mielestäni usko pelastusvarmuuteen on itse asiasssa vain uskoa Jeesukseen. Tarkoitan siis, että pelastusvarmuuteen ei sinänsä pidä uskoa ja luottaa ja siihen tarttua, vaan Jeesukseen, joka on Raamatussa luvannut pelastaa syntisen ihmisen.
-
En tiedä onko Teppo v ästä samoin kuin minusta todella uutta tämä körttien ajattelutapa. Olen kyllä iloinnut ja oudoksunut sitä ihan niinku paljon.
Kun tulee jostain herätysliikkeestä ja tapaa tälläistä aivan erilaista ajattelevaa ja miettivää ja erilaisia näkökulmia tarkastelevaa porukkaa joka ei edes suutu millään. Vaan kun joku tokaisee, että kyllä teillä pitäisi olla ilo pelastusvarmuudesta kuten meillä, he vaan tokaisevat. Hyvä että sinulla ja teillä on. Se sallittakoon. Sitten lisää toista ja hänen uskoaan kiitellään ei lähdetä vänkäämislinjalle.
Eikä aleta puollustelemaan jyrkästi. Parempi huonompi...
Siis körtit on outoja.
Tulee mieleen se kun ensikerran elämässäni menin hengelliseen kokoukseen. Tuntui kuin olisi astunut toiselle planeetalle.
Ihmiset olivat iloisia ja salaperäinen usko oli ihmisillä sitä ei nähnyt, mutta koko ilmapiiri oli erilainen mihin olin koskaan törmännyt.
Puheesta en tajunut mitään.
Päätin että tästä touhusta otan selvää ja tulin sitten kääntymykseen tai mihin tulinkin sitten myöhemmin.
Samanlainen ihmeellinen on körttien usko tai ajattelutapa vai miksi sitä kutsuisi. Kun kysyy millainen on körttien usko saa vastaukseksi, Sellainen odottava ja kaipaava tai sureva.
Ota siitä nyt selvää.
Herätyskristillisyydessähän kerrotaan ja todistetaan kuinka ollaan tultu uskoon.
Sitten tämä outo onko se kaikensalliva. vai miksi sitä kutsuisi tapa. Kellään ei ole oikein ehdotonta kantaa mihinkään, tai jos on niin annetaan toiselle vapaus olla erimieltä, vaikka omasta mielestään hän onkin väärässä.
Tossa joku kirjoitti, että häntä hermostuttaa, että ei saa veljessodasta puhuakkaan. Minusta aika körttimäisesti lausahdettu.
Körrtien suhtautuminen on kuin Ranskassa jos ajaa kolarin. Siellä tullaan ulos autosta ja ihmisiä tulee ympärille ja kaikki alkaa kättelemään toisiaan ja kolaroijat pussaille poskille toisiaan. Eli niinku ihan päin vastainen kuin luulisi.
Olen kyllä tosi iloinen kun löytyi tämä körtti porukka. Kyllä siinä on hienoa kun ihminen tulee pieneksi.
Varmaan Teppo v samoin kuin minä ollaan aika ulkona, körttien tavasta uskoa ja kaitpa se joskus selviää? :-?
-
Taitaa olla niin, että jos ymmärtää körttiläisen uskon idean, niin on itsekin enemmän tai vähemmän körtti.
-
Herätyskristillisyydessähän kerrotaan ja todistetaan kuinka ollaan tultu uskoon.
Ja körttiläisyydessä ei edes saa tulla uskoon...tai ainakaan kertoa siitä mitään.
-
Taitaa olla niin, että jos ymmärtää körttiläisen uskon idean, niin on itsekin enemmän tai vähemmän körtti.
Toivottavasti körttiläisen uskon idea ei ole selalinen, että salaa sydämessä kehuskellaan sillä, kuinka nöyriä tässä ollaan; eli että ei armon kerjäläisyydellä yritetä ansaita jotain.
-
Taitaa olla niin, että jos ymmärtää körttiläisen uskon idean, niin on itsekin enemmän tai vähemmän körtti.
Toivottavasti körttiläisen uskon idea ei ole selalinen, että salaa sydämessä kehuskellaan sillä, kuinka nöyriä tässä ollaan; eli että ei armon kerjäläisyydellä yritetä ansaita jotain.
Just se siinä on vaarana. Niin ei saa käydä.
-
Herätyskristillisyydessähän kerrotaan ja todistetaan kuinka ollaan tultu uskoon.
Ja körttiläisyydessä ei edes saa tulla uskoon...tai ainakaan kertoa siitä mitään.
No tokihan sitä saa tulla uskoon. Mutta tiedä sitten kuinka körttiläistä se on. Tai riippuu mitä uskoon tulemisella tarkoitetaan. Oman uskon hiljaista satunnaista varmentumista? Sitä voisi körtin uskoon tuleminen olla. Mutta jos puhutaan maailmoja valaisevasta äkillisestä uskoontulosta, joka sysää myös kovaan julistustyöhön turuille ja toreille Jeesuksesta huutamaan - niin eihän sitä körttiläisyydessä näe.
-
Omaa uskoaan (ja korttilaisyyttaan) on tietenkin kovin vaikea analysoida jos on sen "aidinmaidostaan saanut". Itsellani on kuitenkin vahan samanlainen suhtautuminen kun sinulla Teppov, mut painvastoin: Olin kolme vuotta evankelisessa kirkkokuorossa, kun asuin Ilmajoella. Ma en oikein jaksanut silloin (enka jaksa nytkaan) tassa lahtea analysoimaan eroja (nyt oon ollu puol vuotta katolisessa kirkkokuorossa taalla Irlannissa), vaan iloitsen ennemmin rikkaudesta jota naa vahan eritavoin uskovat ihmiset on tuonu mun elamaan. Perin korttilaista, eiko niin? :wink:
-
Samanlainen ihmeellinen on körttien usko tai ajattelutapa vai miksi sitä kutsuisi. Kun kysyy millainen on körttien usko saa vastaukseksi, Sellainen odottava ja kaipaava tai sureva.
Ota siitä nyt selvää.
Herätyskristillisyydessähän kerrotaan ja todistetaan kuinka ollaan tultu uskoon.
Sitten tämä outo onko se kaikensalliva. vai miksi sitä kutsuisi tapa. Kellään ei ole oikein ehdotonta kantaa mihinkään, tai jos on niin annetaan toiselle vapaus olla erimieltä, vaikka omasta mielestään hän onkin väärässä.
Tossa joku kirjoitti, että häntä hermostuttaa, että ei saa veljessodasta puhuakkaan. Minusta aika körttimäisesti lausahdettu.
Körrtien suhtautuminen on kuin Ranskassa jos ajaa kolarin. Siellä tullaan ulos autosta ja ihmisiä tulee ympärille ja kaikki alkaa kättelemään toisiaan ja kolaroijat pussaille poskille toisiaan. Eli niinku ihan päin vastainen kuin luulisi.
Olen kyllä tosi iloinen kun löytyi tämä körtti porukka. Kyllä siinä on hienoa kun ihminen tulee pieneksi.
Varmaan Teppo v samoin kuin minä ollaan aika ulkona, körttien tavasta uskoa ja kaitpa se joskus selviää? :-?
Tuossa puheessa herätyskristillisyydestä on pieni virhe. Olet sotkenut amerikkalisperäisen evankelikaalisuuden, jota meillä edustaa ns. viides herätysliike ja herätyskristillisyyden. Herätyskristillisyys on laajempi käsite ja pitää sisällään paljonkin muuta.
Miksi me yrmisimme muille. Ei siihen ole tarvetta. Herra hoitaa asiansa, eikä meidän tarvitse ottaa niitä omiin käsiimme. Näin on parempi.
Tuo kolariesimerkki oli hauska ja minulle uusi. Tiedän kyllä mikä messu alkaa tuossa itäisessä naapurissa kun tapahtuu kolari. Asia yritetään selvitää sillä kuka huutaa kovemmin ja rumemmin. Olen ranskalaisen tavan kannalla. Miksi meidän pitäisi kinata muiden kanssa, kun emme usko olevamme ainoina oikeassa. Uskokaa Jumalaan ja jättäkää asiat hänen hoitoonsa älkääkö itse ryhtykö niitä määräämään ja opastamaan Jumalaa.
-
Toivottavasti körttiläisen uskon idea ei ole selalinen, että salaa sydämessä kehuskellaan sillä, kuinka nöyriä tässä ollaan; eli että ei armon kerjäläisyydellä yritetä ansaita jotain.
Asia on kyllä tiedostettu, siitä esimerkkinä seuraava kasku.
Unkarilainen piispa oli ensimmäisen maailmansodan jälkeen Suomessa, myös körttien vieraana Nurmossa. Unkarin evankelisen kirkon tilanne oli vaikea, ja oli puhetta kolehdista. Piispa puhui Jaskarin seuroissa ja totesi, että Unkarin kansa on ylpeää kansaa, joka ei kerjää.
Puheen jälkeen seuraväki aloitti virren (SV 136, nyk. 199), joka päättyy sanoihin "mihinkäs me menisimme, kerjuuta jos häpeisimme". Vieraalle tämäkin tulkattiin, ja hän kuiskasi K. R. Karekselle että taisi tulla puhutuksi taitamattomasti. Virren jälkeen piispa puhui vielä lyhyesti ylistäen kristillistä nöyryyttä.
Seurojen jälkeen Juho Malkamäki pyysi Karesta kääntämään piispalle: Nöyryys on niin korea ja kirkas kappale, että jos kristitty sen havaitsee itsessään, hän tulee ylpeäksi. Ylpeys taas on niin ruma ja kauhistuttava koristus, että jos kristitty näkee sitä itsessään, hän tulee nöyräksi.
Taitaakin olla vaikea puhua tälle kansalle, piispa totesi.
Toivottavasti muistin tarinan oikein, lähdettä kun en tähän hätään löytänyt.
Mt
[Korjasin faktoja, lähde on "Mikael Agricolasta E. W. Pakkalaan", Kareksen omaa muistelua.- Mt]
-
Toivottavasti körttiläisen uskon idea ei ole selalinen, että salaa sydämessä kehuskellaan sillä, kuinka nöyriä tässä ollaan; eli että ei armon kerjäläisyydellä yritetä ansaita jotain.
Tunnut kuvittelevan, että me haluamme olla epävarmoja. Ei se ole niin. Kun ei ole uskoa, niin ei ole uskoa, ja sille asialle ei pysty itse tekemään mitään. Ei voi muuta kuin odottaa ja toivoa, että joskus tilanne muuttuisi.
Uskominen ei ole kaikille ihan niin helppoa kuin sinulle.
-
Kun ei ole uskoa, niin ei ole uskoa, ja sille asialle ei pysty itse tekemään mitään. Ei voi muuta kuin odottaa ja toivoa, että joskus tilanne muuttuisi.
Uskominen ei ole kaikille ihan niin helppoa kuin sinulle.
Ei ole uskoa mihin? Uskoa Jumalaan? Jeesukseen? Uskoa lunastukseen ja sovitukseen? Vaiko uskoa omaan pelastumiseen?
Eikö sille tosiaan itse voi tehdä mitään? Eikö auta Raamatun luku ja Jumalan sanan kuulossa oleminen ja rukous ollenkaan? Tietääkseni Jumala vaikuttaa uskon sanan ja sakramenttien kautta, näitä armonvälineitä käyttäen?
-
Ajattelin sitten minäkin rekisteröityä, koska tässä säikeessä käytävä keskustelu vaikutti jotenkin tutulta. Itse asiassa, jonkin aikaa sitten kävin hyvin samankalaisen keskustelun Luther-säätiöstä eronneen teologituttavani kanssa.
Hän esitti vaikeita kysymyksiä: Mihin körttiläisten pelastusepävarmuus perustuu? Eikö kristityn pikemmin pitäisi luottaa Raamatun sanaan ja Kristuksen objektiiviseen pelastustekoon, kuin kuunnella oman syntisen sydämen epäilyksiä?
Asiaa mietiskeltyäni, päädyin antamaan seuraavan vastauksen:
------------------------------------------------------------------
Luterilaisuudessahan tunnetusti ihmisen katsotaan pelastuvan "yksin uskosta, yksin armosta, Kristuksen tähden". Körttiläisyyden pelastusepävarmuus liittyy näistä iskulauseista ensimmäiseen. Ei siis epäillä Jumalan armoa tai Kristuksen ansiota, vaan omaa uskoa.
Kun ihminen itselleen rehellisenä tutkiskelee omaa uskoaan, hän havaitsee sen perin vähäiseksi; onko oma uskoni Jumalan lahjoittamaa pelastavaa uskoa, vaiko vain omaa itse rakentamaani aivouskoa ja luulottelua? Moniko meistä voi itseään tutkiskeltuaan kirkkain silmin todeta, että sydämestä löytyy - Lutheria mukaillen - Pyhän Hengen sinne kirjoittama vakaumus, joka on varmempi kuin elämä itse?
Nämä pohdiskelut saavat ihmisen pienelle paikalle, odottamaan ja kaipaamaan tuota Pyhän Hengen todistusta, Jumalan lahjoittamaa pelastavaa uskoa, passia taivaaseen. Lopullista valon koittamista ihminen joutunee odottamaan koko ikänsä, mutta jokus - kuin vilaukselta - hän saattaa saada kokea olevansa tuosta armosta osallinen jo täällä ajassa.
---------------------------------------------------------------
Tämän kerrottuani teologituttavani totesi, että jos asia tosiaankin on näin, körttiläisten pelastusepävarmuus vaikuttaa ihan ymmärrettävältä.
Toisista liikkeistä tuleville körttien pelastusepävarmuus helposti näyttää Kristuksen lunastustyön epäilemiseltä, Raamatun tai armon halventamiselta, joten et ole kysymyksinesi yksin, TeppoV. Toivottavasti sekavasta selityksestäni oli jotakin apua; korostan kuitenkin, että kyseessä on vain oma tulkintani körttiläisyyden pelastusepävarmuudesta - "virallista" tai "oikeaa" kantaa asiaan tuskin kenelläkään on hallussaan.
Tervetuloa ystäväkansan pariin!
-
Toisista liikkeistä tuleville körttien pelastusepävarmuus helposti näyttää Kristuksen lunastustyön epäilemiseltä, Raamatun tai armon halventamiselta, joten et ole kysymyksinesi yksin, TeppoV.
Onko kristityn tai körtin ilmaistava itseään vain ennalta määrätyillä käsitteillä? Herättääkö se heti luottamusta uskooni, kun puhun "pelastusvarmuudesta"? Aukeneeko kenties taivaspaikka, kun sanon "Kristuksen lunastustyön kautta pelastusvarmuus" ?
Olen vahvasti sitä mieltä, että uskonnollisten slogaanien käyttö oman uskon ilmentäjänä kertoo ajatuksellisesta tyhjyydestä. Turvaudutaan mieluummin litanoihin kuin omien ajatusten esittämiseen. Pidän rehellisempänä uskoa yksinkertaisesti, epäillen, epävarmasti kuin toitottaa turuilla ja toreilla erinomaisesta uskostaan litanioin.
Ymmärrän kyllä, että uskonnollisissa liikkeissä pyritään käyttämään tiettyjä käsitteitäniille tunnusomaisina symboleina. Mutta liikkeiden ulkopuolisille nämä iskusanat ja litaniat ovat täysin käsittämättömiä.
-
Olen vahvasti sitä mieltä, että uskonnollisten slogaanien käyttö oman uskon ilmentäjänä kertoo ajatuksellisesta tyhjyydestä. Turvaudutaan mieluummin litanoihin kuin omien ajatusten esittämiseen.
Körttiläiselle tällaista taitaa olla fraasit "pienellä paikalla", "alatien kristillisyys", "armonvilaukset".
-
Onko kristityn tai körtin ilmaistava itseään vain ennalta määrätyillä käsitteillä? Herättääkö se heti luottamusta uskooni, kun puhun "pelastusvarmuudesta"?
Ei tarvitse, eikä herätä luottamusta, ainkaan minulla.
-
Pidän rehellisempänä uskoa yksinkertaisesti, epäillen, epävarmasti kuin toitottaa turuilla ja toreilla erinomaisesta uskostaan litanioin.
Onneksi Luther julisti rohkeasti. Olisi muuten uskonpuhdistus saattanut jäädä tapahtumatta.
-
Luterilaisuudessahan tunnetusti ihmisen katsotaan pelastuvan "yksin uskosta, yksin armosta, Kristuksen tähden". Körttiläisyyden pelastusepävarmuus liittyy näistä iskulauseista ensimmäiseen. Ei siis epäillä Jumalan armoa tai Kristuksen ansiota, vaan omaa uskoa.
Minä ajattelen, että usko kohdistuu siihen, että meidät pelastetaan yksin armosta, Kristuksen tähden. Usko ei kohdistu siihen, että meidät pelastetaan yksin uskosta.
Koska uskon kohde siis on yksin armo, yksin Kristus, riittää heikkokin usko, kunhan siis uskon kohde on oikea. Siksi jos edes kaipaa ja huokaa Kristuksen puoleen, ei tarvitse jäädä ihmettelemään omaa uskoa ja sen heikkoutta. Ei tarvitse jäädä armonvilauksia odottelemaan, armoa armon päällehän jo se on kun saada heikkona huutaa Kristusta avuksi, ja luotta siihen, että Hän auttaa. Ei sitä omaa uskoa saa jäädä tarkkailemaan, sillä sehän on huonoa joka tapauksessa, ja siis johtaa vain epätoivoon.
-
Anteeks nyt vaan TeppoV, mut mua vahan arsyttaa tuo sun kliseinen kuva korttilaisista sellaisinakin synkistelijoina. Mina olen iloissani laulanut Siionin kannelta ja sielta monia kauniita lauluja loytanyt, mut en oo silti kaannyttassa evankelisia ystaviani korttilaisyyteen!
Ehka nyt tassa vahan jyrkastikin tuomitsen, mutta kun en edelleenkaan viitsis noita raja-aitoja rakennella. Tottahan toki korttilaisyys ja evankelisuus on eri linjoilla, senhan takia kait Hedbergin ja Ukko-Paavonkin tiet ihan alunperinkin erosi!
Nykykorttilaisyys kuitenkin kovinkin sellaista "aikuisen ihmisen uskoa" ja mina ainakin kovasti vierastan kaikenlaista:'Uskokaa nyt nain kun mina sanon vakuuttelua'. Olen huomannut et evankelisuus on monelle kovin hyva ja lohdullinen "uskonnollinen koti" ja miksei se saisi sita olla edelleenkin vaikka "virallinen linja" liikkeessanne on mita on!
Herannaisyys kuitenkin vaatii hieman erilaista asennoistumista. Se ettei mitaan "valmiita vastauksia" ole voi olla jollekin pelottavaa, mutta luulisin et useimmat muutkin korttilaiset tuntevat sen lohdulliseksi. Ja siis ei tassa nyt pyhyydella eika pahuudella hurskastella :!: Jumalan suuruus on vain jotain sellaista mita ei ihmisjarjella voi kasittaa ja joka muuta vaittaa valehtelee! Aika jyrkasti sanottu, mut nain koen.
Mukavaa, et heratat taalla keskustelua, mutta sinun vaan taytyy tottua siihen etta me emme ole taalla mitaan valmiitten vastausten automaatteja. Pohdinta vaan jatkuu pikku paissamme siihen asti kunnes kuolemme ja ehka sitten saa jotain vastauksia...Itse olen tavallaan agnostikko edelleenkin, vaikka Jumalan johdatus elamassa nyt tuntuukin vaikuttavan ja siis johonkin suurempaan kai luotankin. Tottakai raamattuakin lukemalla voi vastauksia saada, mutta viela enemman se tuntuu asettavan kysymyksia.
Jos siis etsit varmoja ja suoria vastauksia uskosta kehotan jatkamaan etsimista, mutta jos siedat tallaista aran ihmettelevaa asennetta tahan ymparoivaan luomakuntaan, viivahda toki joukossamme!
-
Anteeks nyt vaan TeppoV, mut mua vahan arsyttaa tuo sun kliseinen kuva korttilaisista sellaisinakin synkistelijoina. Mina olen iloissani laulanut Siionin kannelta ja sielta monia kauniita lauluja loytanyt, mut en oo silti kaannyttassa evankelisia ystaviani korttilaisyyteen!
Olen pahoillani jos ärsytän, mutta siksi täällä herätän keskustelua, että saisin körttiläisistä muunlaisen kuvan kuin synkistelijät, jollainen kuva tähän mennessä on tullut. Yritän vakuutella itselleni, että kaikki körttiläiset eivät sellaisia ole. Toivottavasti saan tälle uskolleni vahvistusta. Yritän myös rehellisesti ymmärtää körttiläistä ajattelutapaa,mutta en ole siinä tainnut onnistua edelleenkään.
-
Mää oon piikana tuossa Hunajan pisara -näytelmässä (Matti Pajula) ja päähenkilöä sekä jotakin muuta randomia tyyppiä (eli minua eli Mirjami-piikaa) haastateltiin Kotimaahan tuosta Wilcoxin Hunajan pisarasta. (Ja koska olen kirjan moneen kertaan lukenut niin mun haastattelua oli puolet koko tekstistä, päähenkilön vain pari kappaletta...)
Siinä haastattelussa sanoin jotain että herännäisyys ei tee ihmistä vaan ihmiset herännäisyyden eli siis semmoset, joille tämmönen ajattelumalli passaa, hakeutuu herännäisyyden piiriin.
Körttiläisyys ei ole siis mun käsittääkseni mikään "kitketäänpä ihmisiltä pois kaikki pelastusvarmuus" vaan ihan päin vastoin: pelastusepävarmuus saattaa hyvin olla yks asia, joka saa ihmisen hakeutumaan herännäisyyden piiriin. Koska siellä törmää niihin, jotka ajattelee samalla tavalla. Näitä asioitahan on muitakin, ei siis ole mikään pakko olla epävarma pelastuksesta ollakseen körtti, vaan johannyttoki herännäisyydestä voi löytää muitakin itselle sopivia asioita.
-
pelastusepävarmuus saattaa hyvin olla yks asia, joka saa ihmisen hakeutumaan herännäisyyden piiriin. Koska siellä törmää niihin, jotka ajattelee samalla tavalla. Näitä asioitahan on muitakin, ei siis ole mikään pakko olla epävarma pelastuksesta ollakseen körtti, vaan johannyttoki herännäisyydestä voi löytää muitakin itselle sopivia asioita.
Olen miettinyt myös, että vaatiiko se ihan tiettyä luonteenlaatua, että pystyy olemaan "hyvä körtti", vähän samaan tapaan kuin esim. karismaattisuus vetoaa tietyntyyppisiin ihmisluonteisiin.
-
Olen miettinyt myös, että vaatiiko se ihan tiettyä luonteenlaatua, että pystyy olemaan "hyvä körtti", vähän samaan tapaan kuin esim. karismaattisuus vetoaa tietyntyyppisiin ihmisluonteisiin.
Oletan, ettei ole olemassa määritelmää sitä, mikä on hyvä körtti. Absoluuttisen hyvää körttiä ei ole olemassakaan, koskaihminen on erehtyväinen ja epätäydellinen niin toimissaan kuin ajatuksissaan.
-
Keskustelu on mielenkiintoinen ja osoittaa herätysliikkeiden välisen viestinnän vaikeuden. Uskoisin, että suurimmat erot eivät välttämättä ole "objektiivisia" tai opillisia, vaan ilmaisullisia. Kun käsitellään abstrakteja, ei-mitattavia asioita, yhteisen ja samalla tavoin käsitetyn termipohjan puute aiheuttaa suunnattomasti väärinkäsityksiä ja ohipuhumista.
Kvasitieteellisesti eli hienoja sanoja käyttäen voisi todeta, että evankelisuus ja herännäisyys muodostavat kumpikin oman diskurssiyhteisönsä. Diskurssiyhteisön tuntomerkkejä taas ovat
- yhteiset tavoitteet
- vakiintuneet viestintämekanismit
- vakiintuneet tekstilajit (seurapuhe, kamarikeskustelu, todistus, ylistys jne)
- oma erikoissanasto, jota käytetään yhteisesti hyväksytyllä tavalla ja yhteisin merkityksin.
Esimerkkejä eri suuntauksista piisaa: uskonvarmuus, uskonratkaisu, pienellä paikalla, alatie, lammashuone, väärät hengellisyydet, antaa elämänsä Jeesukselle, ylistysvastaava, sotakoulu...
Diskurssiyhteisössä pyritään ylläpitämään ja vahvistamaan yhteisöä. Siksi vieraasta diskurssiyhteisöstä tulevat sanat ja muut ilmaisulliset seikat, eräänlaiset diskurssisiirtoiaiset, koetaan hajottavina ja vaarallisina. Tätä voi joku rohkea kokeilla ehdottamalla körttiseuroissa iloista ylistysvirttä laulettuna niin, että seuraväki huojuttaa ylösnostettuja käsiään musiikin tahdissa. Raportti sitten foorumiin, halleluja!
Kun diskurssierojen lisäksi asiaan vaikuttavat erilaiset opilliset painotukset, erilaiset persoonallisuudet ja erilaiset virsimieltymykset, soppa on valmis. Hyvin samanlainen sielullinen/hengellinen kokemus on yhdelle yhtä, toiselle toista. Ja sitten väitellään ja ihmetellään.
Epäilen, että eri suuntausten on paljon helpompi keskustellä hyvässä yhteisymmärryksessä vanhurskauttamisopista tiukasti tunnustuskirjojen pohjalta kuin koota yhteinen laulukirja...
Mt
-
Mä olen pitkään etsinyt sellaista "seurakuntaa", johon riittäisin ja kelpaisin, ja voisin samastua. En koe olevani riittävän hyvä uskovainen yhtään mihinkään. Siksi kai tämä körttiläisyys tuntuu olevan minua lähimpänä. Ei tarvi osata uskoa, riittää kun toivoo.
-
Körttiläisiä on joka junaan. Asemallekin jää iso liuta.
Ainakin näyttää olevan kaksi 'pääsuuntaa', tiukkapipoiset pietistit ja sitten hernhutilaiset. Tiukkapipoiset ovat jättäytyneet syrjään evankeliumista ja ottaneet olkapäilleen hengellisenn paininpuun. Se on jonkinlainen hurskauden osotuspuu. Sitävastoin hernhutilaiset ovat iloisempaa porukkaa ja ottavat elämän vastaan sellaisena kuin sen Jumala antaa.
Heille Kristus riittää.
Jumalalla on vain yhden päivän ikäisiä lapsia.
-
Mä olen pitkään etsinyt sellaista "seurakuntaa", johon riittäisin ja kelpaisin, ja voisin samastua. En koe olevani riittävän hyvä uskovainen yhtään mihinkään. Siksi kai tämä körttiläisyys tuntuu olevan minua lähimpänä. Ei tarvi osata uskoa, riittää kun toivoo.
Kirjoittelin jonkin aikaa pitkähköä luonnehdintaa omasta uskonkamppailustani, mutta tuossahan itse asiassa on jo kaikki olennainen. Täsmälleen tuolla tavalla ajattelen minäkin.
-
Varpaisjärven ensimmäisellä kirkkoherralla -Kleofas Hymander, sittemmin Hyvämäki, oli myös etsintä käynnissä.
Hän oli Johan August Gottlieb Hymanderin poika, kuului evankeliseen herätysliikkeeseen. Ystävystyi heränneisiin mm. Ylivieskassa Jaakolan talossa ja kasvoi lujasti kiinni herännäisyyteen. Pappina hän oli tulisielu.
Lisää tekstiäon 'Ukkosenjysinän pojassa'.
Meinasipas unohtua. Kleofas Hyvämäki osti kinkerireissulla Aholansaaren.
Saari oli ollut huutokaupattavana. Pentikkälän ukilta Hyvämäki oli lainannut 500 mk. Myöhemmin Aholansaari tuli lahjoituksena Herättäjälle.
-
Anteeks nyt vaan TeppoV, mut mua vahan arsyttaa tuo sun kliseinen kuva korttilaisista sellaisinakin synkistelijoina. Mina olen iloissani laulanut Siionin kannelta ja sielta monia kauniita lauluja loytanyt, mut en oo silti kaannyttassa evankelisia ystaviani korttilaisyyteen!
Olen pahoillani jos ärsytän, mutta siksi täällä herätän keskustelua, että saisin körttiläisistä muunlaisen kuvan kuin synkistelijät, jollainen kuva tähän mennessä on tullut. Yritän vakuutella itselleni, että kaikki körttiläiset eivät sellaisia ole. Toivottavasti saan tälle uskolleni vahvistusta. Yritän myös rehellisesti ymmärtää körttiläistä ajattelutapaa,mutta en ole siinä tainnut onnistua edelleenkään.
Ei se mua haittaa vaikka vahan arsyyntyisinkin, on ihan terveellista aina vahan pohtia omia "arsytyskynnyksiaan"! :lol: Ja siis tuon oikeastaan vaan halusin kuullakin, eli et olet taalla virittamassa keskustelua etka julistamassa "ehdottomia totuuksia". Ja siis ainahan sita helposti ihmisia "niputtaa", mut se ei oo kylla valttamatta ihan hyva asia. Sita kun tahtoo olla jokaisessa porussa aika monenlaista ainesta ja vallankin tallaisessa "sekakaisessa seurakunnassa" kuin korttilaisyydessa. Ja alkaahan kukaan kasittako tuota edellista vaarin, siis sanon ehdottomasti asian positiivisessa hengessa. Minun mielestani kun korttilaisyys yrittaa mahdollisimman vahan "aivopesta" ketaan mihinkaan suuntaan ja siksi siis yksilollisyyskin saa kukoistaa.
Itsellani oli vahan tuota samaa ongelmaa kun kavin pari kertaa Luther-saation messussa. Meni sinne vain seurana ja apuna, mut kylla tuntui kieltamatta vahan oudolta. En mina tieda mita "vanhoja punaniskoja" mina siella kuvittelin olevan, mut vaikeata sita oli kasittaa. Kuinka nailla jarkevilla ihmisilla voi olla niin jyrkkia kasityksia? Itselleni tuo koko naispappeuden kieltaminen on vaan niin absurdi ajatus! Vaan loppujenlopuksi pikkujuttu koko uskonnon mittakaavassa. Vaan kaypas TeppoV joskus kesalla Aholansaaressa. Mieluiten siihen aikaan kun siella on puolenkymmenta rippileiria ja lahes sata naperoa (eikun siis varhaisnuorta) telttaleirilla. Siella ei silloin ole kovinkaan synkkaa vai mitas luulet?
-
Ainakin näyttää olevan kaksi 'pääsuuntaa', tiukkapipoiset pietistit ja sitten hernhutilaiset... Hernhutilaiset ovat iloisempaa porukkaa ja ottavat elämän vastaan sellaisena kuin sen Jumala antaa.
Heille Kristus riittää.
Sikäli jos itse lukeutuisin körttiläisiin, olisin epäilemättä "Herrnhutilainen". Pietismi olisi minulla liian raskasta kun en pystyisi täyttämään pietismin vaatimuksia omassa hurskauselämässäni.
-
Ja siis tuon oikeastaan vaan halusin kuullakin, eli et olet taalla virittamassa keskustelua etka julistamassa "ehdottomia totuuksia".
Vaan kaypas TeppoV joskus kesalla Aholansaaressa. Mieluiten siihen aikaan kun siella on puolenkymmenta rippileiria ja lahes sata naperoa (eikun siis varhaisnuorta) telttaleirilla. Siella ei silloin ole kovinkaan synkkaa vai mitas luulet?
Aralla tunnolla tässä vain ihan kysellään... :D
Olen toki Aholansaaressa käynyt useamman kerran, seuroissakin. Ja konfirmaatiossakin.
-
Tätä voi joku rohkea kokeilla ehdottamalla körttiseuroissa iloista ylistysvirttä laulettuna niin, että seuraväki huojuttaa ylösnostettuja käsiään musiikin tahdissa. Raportti sitten foorumiin, halleluja!
Se olisi varmaan aika jännä tilanne. Vähän samanlainen jos joku menestysteologien hihhulikokouksessa ehdottaisi veisattavan jonkun siionin virren.
-
Itsellani oli vahan tuota samaa ongelmaa kun kavin pari kertaa Luther-saation messussa. Meni sinne vain seurana ja apuna, mut kylla tuntui kieltamatta vahan oudolta. En mina tieda mita "vanhoja punaniskoja" mina siella kuvittelin olevan, mut vaikeata sita oli kasittaa. Kuinka nailla jarkevilla ihmisilla voi olla niin jyrkkia kasityksia? Itselleni tuo koko naispappeuden kieltaminen on vaan niin absurdi ajatus!
On se minullekin ollut aika järkytys, kun kaikki evankeliset papit, joilta olen kuullut selkeintä Jumalan sanaa ja kirkkaampaa evankeliumia kuin mistään muualta, ovat osoittautuneet järkyttävän ahdasmielisiksi, lakihenkisiksi ja tiukkapipoiksi änkyröiksi naispappeuskysymyksessä.
-
"Vain sinä tunnet minut, Vapahtaja, ja tiedät lääkkeen kaikkiin haavoihin. Jos luoksesi en pääse voittajana, saan tappioni tuoda kuitenkin.
Jos en voi suoraan Isän syliin juosta ja uskon varmuudesta riemuita, saan ahdistuksen yössä sinuun luotaa ja ääneen huutaa: Herra armahda!
Jos en voi katsettani sinuun nostaa ja lapsen lailla jäädä turviisi, saan katumuksen, tuskan alta pyytää: Nyt minuun tartu, Vapahtajani!" Virsi 289
Itse en ole körttikodista, mutta körttiläisyys vaikutti/vaikuttaa myös Etelä-Savossa ja väritti minun syntymä kotini hengellistä elämää. Erityisesti virret, jotka ovat myös Siioninvirsissä, ovat jääneet syvälle sieluuni. Joskus ihmettelin, että miksi juuri nuo "synkät" virret niin kovasti puhuttelevat minua. Siksi juuri, että ne ovat rukousta ja niin tosia ja lopulta iloisia. Tuo kirjoittamani virsi 289 ei ole Siioninvirsistä, niin kuin tiedätte.
Virressä puhutaan uskon varmuudesta, josta täällä on myös keskusteltu, mutta erityisesti on keskusteltu pelastusvarmuudesta. En minäkään voi uskovarmuudesta riemuita, puhumattakaan pelastusvarmuudesta. Elän armon varassa joka hetki ja pelastukseni on myös armon varassa. En voi tietää, mitä elämässäni tapahtuu, säilyykö uskoni näissä taisteluissa. Kovalla koetuksella se on ollut monta kertaa, mutta muuta vastausta ei minun elämälleni ole kuin usko Jeesukseen. Jumala on pitänyt minusta kiinni vaikeinakin aikoina.
Minulla on ollut lapsesta asti usko, joka vahvistui rippikoulussa ja "heräsin" parikymppisenä "uskoon". Koin vahvan Jumalan kutsun ja vastasin siihen. Olen liikkunut nuorena piireissä, joissa puhuttiin paljon pelastusvarmuudesta. En koskaan ollut itse siitä varma enkä ole vieläkään. Elän armon varassa loppuun asti. Me kaikki elämme.
Körttiläisyyten minua vetää myös se, että täällä ei kysellä kenenkään uskonratkaisuja tai parannusta. En välitä Tuomasmessuista enkä muista "käsienheilutteluista". En pääse oikein sellaiseen mukaan, tunne itseni hyvin ulkopuoliseksi. Olen käynyt nuoruudesani myös vapaiden suuntien tilaisuuksisa ystävien kanssa, mutta lähtenyt ahdistuneena. Olen kokenut myös ahdistavaa painostusta. Olen käynyt Kansanlähetyksen raamattukoulun Ryttylässä 25 vuotta sitten. Etsin pitkään hengellistä kotia ja löysin körttiläisyyden, herännäisyyden.
Eräs edesmennyt ystäväni oli körttikodista. Sain häneltä paljon hengellistä oppia, vaikka hän oli myös paljon mukana karsimaattisissa piireissä. En tiedä, miksi hän lopulta liittyi Vapaakirkkoon.
Lahden Herättäjäjuhilla nautin siitä rauhallisuudesta, mikä juhliin liittyy: seurat, virsien veisuu, joka on rukousta ja puheita, rauhallista puhetta Jumalasta, ihmisen arjesta ja uskosta. Sain lähteä mieli tyynenä pois eikä tarvinnut kokea itseään muita huonommaksi uskossaan - eikä tietysti paremmaksikaan. :wink:
Siis tahdon sanoa, että täällä herännäisten, körttien seurassa saan olla oma itseni oman heikon uskoni kanssa.
"Te murheelliset, kun kuljette kyynelten teitä, pois vaikerrukset, maan multa ei armoa peitä.
Ah ylistäkää myös Jeesusta aikoina vaivan ja nostakaa pää. On nyt suvi läsnä jo aivan
Kun syntinen saa näin nukkua haavoihin Herran, niin helmasta maan hän riemuun on nouseva kerran. Virsi 244, myös Siionin virsissä 218.
"Ja hän uupuville, tiellä vaipuville Pyhän Henkensä lahjaksi suopi. Heitä uudistamaan, heitä vahvistamaan pyhän armonsa, voimansa tuopi.....Tue uskoamme, tue toivoamme, pidä sielumme tallella aina."Virsi 310, Siionin virsi185.
Usko ja elämä ovat Jumalan varassa.
-
Oletan, ettei ole olemassa määritelmää sitä, mikä on hyvä körtti. Absoluuttisen hyvää körttiä ei ole olemassakaan, koskaihminen on erehtyväinen ja epätäydellinen niin toimissaan kuin ajatuksissaan.
Ehkä huonon körtin määritelmä voisi sitten ylläolevan mukaan olla sellainen, joka ei pidä itseään (/uskoaan) erehtyväisenä ja epätäydellisenä. Sellainen ihminen luultavasti löytää hengellisen kotinsa jostain muualta kuin herännäisyydestä. Sen vastakohta on sitten (hyvä) körtti, noin laajasti ajatellen.
-
Ehkä huonon körtin määritelmä voisi sitten ylläolevan mukaan olla sellainen, joka ei pidä itseään (/uskoaan) erehtyväisenä ja epätäydellisenä. Sellainen ihminen luultavasti löytää hengellisen kotinsa jostain muualta kuin herännäisyydestä. Sen vastakohta on sitten (hyvä) körtti, noin laajasti ajatellen.
Näin juuri. Oman uskonsa täydellinen asiantuntija haiskahtaa huonolta körtiltä. :wink:
-
Hyvä körtti on fariseuksen vieressä ja huutaa Herralleen'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.'
-
Aivan niinkuin vaikkapa raamatussa on myos virsikirjoissa monenlaisia puolia ja virsia. Siksi minkaan heratysliikkeenkaan virsikirjan nimeamisen "sellaiseksi ja sellaiseksi"on mielestani aika kapeakatseista.
Itse jonkin verran virsikirjaa, Siionin virsia ja Siionin kannelta tuntevana olen ainakin ollut yllattynyt miten paljon kirjoissa on yhteista. Painotukset ovat toki erilaiset, mut sen oon kokenut rikastava kokemuksena. Seuraava projekti lieneekin ostaa omaksi (noiden kahden edellisen lisaksi) myos Siionin kannel ja koittaa opetella ja muistella niitakin lauluja!
-
Hei olisiko mahdollista käyttää muokkaa-nappulaa, niin ei tarvitsisi lukea saman kirjoittajan montaa viestiä perätysten, ois kivaa. Aiheeseen ei lisättävää :)
-
Hyvä körtti on fariseuksen vieressä ja huutaa Herralleen'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.'
Määritelmä sopii varmasti myös yleensäkin hyvälle kristitylle, eikä vain hyvälle körtille.
-
Hyvä körtti on fariseuksen vieressä ja huutaa Herralleen'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.'
Määritelmä sopii varmasti myös yleensäkin hyvälle kristitylle, eikä vain hyvälle körtille.
Siitähän tästä on juuri kysymys. Hyvä körtti on hyvä kristitty, muttei päinvastoin. Hyvä kristitty ei välttämättä ole körtti. :wink:
-
Eilen Kotimaassa kyseltiin ihmisiltä, 'oletko uskossa'?
Kysymys on suoranaista jumalan pilkkaa. Siinä kysyjä arvostelee ihmisessä tapahtuvaa Jumalan työtä.
Jos kysytään 'oletko uskossa', vastaus on, 'oon rippikoulun käynyt ja rokotettu.'
Jos kysytään 'oletko uskomassa', vastaus on, 'oon syntimassa.'
-
Monethan ovat löytäneet kodin körttiläisyydestä, kun ovat ensiksi joutuneet menemään läpi karismaattisen mankelin, joka on usein pahastikin rikkonut persoonallisuuden ja elämän. Outoa että tuollainen varmasti kaikkein pelastusvarmin ja omistavin mahdollinen usko saa aikaan niin pahaa jälkeä. Miten on sellainen mahdollista? Tässä liikkeessa kyllä tuodaan alas puomi, surkean alas, kun ei korkealle yletetä. Sehän on hyvä vain, jos muualla yletetään, tuskin se on heiltä pois, jos toisaalla on huonompia, heikompia kilvoittelijoita. Mutta täällä joku siteerasi SV218:a - maan multa ei tosiaan armoa peitä. Ehkä armon kirkkaus näkyy körttiläisille niin selkeästi tätä maailman mustuutta vasten, ja ehkä sen mustuuden, pahuuden painottaminen tuntuu synkistelyltä. On vain ikävä muualle, toiseen ja oikeaan isänmaahan - ilman tietoa, varmuutta perilletulosta, vain siitä on varmuus, etteivät omat voimat tule riittämään.
-
Armo riittää!
Kristus nostaa, kantaa ja pelastaa.
-
Eilen Kotimaassa kyseltiin ihmisiltä, 'oletko uskossa'?
Kysymys on suoranaista jumalan pilkkaa. '
Raamatussa kylläkin sanotaan, että koetelkaa itseänne, oletteko uskossa.
Outoa että tuollainen varmasti kaikkein pelastusvarmin ja omistavin mahdollinen usko saa aikaan niin pahaa jälkeä.
Vain silloin, jos siihen liittyy yltiökarismaattinen ihmeiden ja merkkien tavoittelu tai menestysteologia. Evankelinen omistava on hyvin sielunhoidollista mielestäni, sillä sillä siinä ja levätä armossa ilman vaatimuksia.
-
Outoa että tuollainen varmasti kaikkein pelastusvarmin ja omistavin mahdollinen usko saa aikaan niin pahaa jälkeä.
Vain silloin, jos siihen liittyy yltiökarismaattinen ihmeiden ja merkkien tavoittelu tai menestysteologia. Evankelinen omistava on hyvin sielunhoidollista mielestäni, sillä sillä siinä ja levätä armossa ilman vaatimuksia.
Viittasinkin karismaattisiin yhteisöihin, jotka saattavat olla todella tuhoisia jäsenilleen. Toki tunnen miten terveellä pohjalla evankelisuus tässä suhteessa on.
-
Toki tunnen miten terveellä pohjalla evankelisuus tässä suhteessa on.
Herättää kysymyksen, että miten terveella pohjalla se sitten on?
-
Toki tunnen miten terveellä pohjalla evankelisuus tässä suhteessa on.
Herättää kysymyksen, että miten terveella pohjalla se sitten on?
Terveellä pohjalla ainakin siinä mielessä, ettei siellä nyt ole mitattu, vahdittu ja venytetty ihmisiä millään karismaattisella tavalla. Toki tämä johdon uusi naispappeus-"puhdasoppisuus" lähettää huolestuttavia signaaleja, mutta en usko että siellä vielä ovia oikeasti suljettaisiin sen mukaan, mitä yksilö asiasta ajattelee.
-
En jaksanut kaikkea lukea. Silti tuosta pelastusvarmuudesta haluaisin sanoa jotain henkilökohtaista. Omalla kohdallani pelastusvarmuus on kahtalainen. Ensinnäkin se on varmuutta siitä, että olen syntinen. Toiseksi se on varmuutta siitä, että Kristus tuli syntisiä varten. Jos näistä kahdesta on varma, niin silloin mielestäni omistaa pelastusvarmuuden ja voi myös omalla tavallaan iloita siitä.
Oma teologiani rakentuu kahden raamatunjakeen varaan. Ensimmäinen näyttää todellisen asemani ja puutteeni, ja toinen täydentää sen, mitä minulta puuttuu.
1. "Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta." Matt. 5:3.
2. "Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi…" 1. Kor. 1:30.
En ole "-läinen" tai "lainen", mutta tunnen hengen yhteyttä niiden kanssa, joilla on sama "teologia" olkoonpa heidän yhteisönsä mikä tahansa.
-
Omalla kohdallani pelastusvarmuus on kahtalainen. Ensinnäkin se on varmuutta siitä, että olen syntinen. Toiseksi se on varmuutta siitä, että Kristus tuli syntisiä varten. Jos näistä kahdesta on varma, niin silloin mielestäni omistaa pelastusvarmuuden ja voi myös omalla tavallaan iloita siitä.
Tähän tyyliin minäkin olen asian ymmärtänyt.
-
Jostain olen saanut käsityksen, että nykykörttikansa kauhistuu "uskoontulemista", eli pitää vaan ikävoidä, kaivata ja kerjätä armoa. Eihän Raamatussa sanota missään, että kerjäämisellä pelastuu, vaan uskomalla Kristukseen. On todella irvokasta, jos herätysliikkeessä aletaan kauhistumaan heräämistä. Tai sitä, että etsijä löytää sen, mitä etsii.
Sanotaan että voi varmoja. Tietysti voi olla väärääkin varmuutta, sellaista että juuri minun uskoni on oikea ja juuri minut on valittu pelastukseen. Mutta jos varmuus perustuu siihen, että olen syntinen ja että Kristus pelastaa syntisiä, pelastus koskee siis minuakin, niin eikö juuri se ole oikeaa varmuutta?
Ajatellaanpa asiaa arkisemmin: Joku lähettää sinulle postitse miljoonaperinnön. Sinun osuutesi on vain käydä luukulla ja kuitata lähetys saaduksi. Eihän kukaan ole niin toope, että yksinkertaisen vastaanottamisen sijasta alkaisi vielä kerjätä tuota perinöä.
- - -
Asiaan liittyen vielä pieni kertomus:
Herrat pettävät aina.
Näin sanoi eräs työmies, kun liikemies, jolla oli suuria maaomaisuuksia, lahjoitti kaiken työmiehilleen ja muutti itse asumaan Englantiin.
“Eivät herrat anna työmiehelle mitään ilmaiseksi, niillä on aina jokin jekku mielessä”, sanoi mies. Eikä kirjoittanut nimeään alle, eikä päässyt osalliseksi perinnöstä.
- - -
Mielestäni herännäisyydessä ei ainakaan alussa ollut kerjuuta, vaan armo otettiin uskossa vastaan. Eiköpä Ruotsalaisen Paavokin "tullut uskoon" Jyväskylän reissullaan 1799?
-
Jostain olen saanut käsityksen, että nykykörttikansa kauhistuu "uskoontulemista", eli pitää vaan ikävoidä, kaivata ja kerjätä armoa. Eihän Raamatussa sanota missään, että kerjäämisellä pelastuu, vaan uskomalla Kristukseen. On todella irvokasta, jos herätysliikkeessä aletaan kauhistumaan heräämistä. Tai sitä, että etsijä löytää sen, mitä etsii.
Sanotaan että voi varmoja. Tietysti voi olla väärääkin varmuutta, sellaista että juuri minun uskoni on oikea ja juuri minut on valittu pelastukseen. Mutta jos varmuus perustuu siihen, että olen syntinen ja että Kristus pelastaa syntisiä, pelastus koskee siis minuakin, niin eikö juuri se ole oikeaa varmuutta?
Mielestäni herännäisyydessä ei ainakaan alussa ollut kerjuuta, vaan armo otettiin uskossa vastaan. Eiköpä Ruotsalaisen Paavokin "tullut uskoon" Jyväskylän reissullaan 1799?
Ei nykyherännäisyydessä pelätä heräämistä. Käytäisin mieluummin sitä sanaa kuin uskoon tulo.
Puttouksen matti sanoi, että ihminen herää kahdesti. Ensin niin, että hän on hyvä ja jumalallinen loistava luomus joka opettaa muita. Sitten hän putoaa alas ja herää toisen kerran, ettei hän synnitön olekkaan vaan joutuu anomaan armoa Herralta. Tämä saattaa aiheuttaa väärinkäsityksiä. Opettajista ei ole pulaa, nöyristä Herran seuraajista on.
-
Ei nykyherännäisyydessä pelätä heräämistä. Käytäisin mieluummin sitä sanaa kuin uskoon tulo.
Puttouksen matti sanoi, että ihminen herää kahdesti. Ensin niin, että hän on hyvä ja jumalallinen loistava luomus joka opettaa muita. Sitten hän putoaa alas ja herää toisen kerran, ettei hän synnitön olekkaan vaan joutuu anomaan armoa Herralta. Tämä saattaa aiheuttaa väärinkäsityksiä. Opettajista ei ole pulaa, nöyristä Herran seuraajista on.
Käsitykseni ja oman kokemukseni mukaan "uskoon tullaan" vain kerran, mutta herätä täytyy useamminkin, milloin missäkin asiassa.
Omasta uskoon tulemisesta tulee kuluneeksi ensi kuussa 50 vuotta. Muutos oli todellinen. Juuri ostetut tanssikengät saivat kulua muussa käytössä, Raamattu alkoi maittaa.
Jatkossa jouduin kamppailemaan oman syntisyyteni kanssa ja se näyttää jatkuvan viimeiseen hengenvetoon asti. Farisealaisuuskin tuli tutuksi — sekin omana kokemuksena, olinhan parempi kuin muut. En silti voi sanoa, että olisin ollut näinä vuosikymmeninä armon ulkopuolella, vaikka en elänytkään armosta.
-
Ei nykyherännäisyydessä pelätä heräämistä. Käytäisin mieluummin sitä sanaa kuin uskoon tulo.
Puttouksen matti sanoi, että ihminen herää kahdesti. Ensin niin, että hän on hyvä ja jumalallinen loistava luomus joka opettaa muita. Sitten hän putoaa alas ja herää toisen kerran, ettei hän synnitön olekkaan vaan joutuu anomaan armoa Herralta. Tämä saattaa aiheuttaa väärinkäsityksiä. Opettajista ei ole pulaa, nöyristä Herran seuraajista on.
Käsitykseni ja oman kokemukseni mukaan "uskoon tullaan" vain kerran, mutta herätä täytyy useamminkin, milloin missäkin asiassa.
Omasta uskoon tulemisesta tulee kuluneeksi ensi kuussa 50 vuotta. Muutos oli todellinen. Juuri ostetut tanssikengät saivat kulua muussa käytössä, Raamattu alkoi maittaa.
Jatkossa jouduin kamppailemaan oman syntisyyteni kanssa ja se näyttää jatkuvan viimeiseen hengenvetoon asti. Farisealaisuuskin tuli tutuksi — sekin omana kokemuksena, olinhan parempi kuin muut. En silti voi sanoa, että olisin ollut näinä vuosikymmeninä armon ulkopuolella, vaikka en elänytkään armosta.
Vierastan edelleen uskoon tulemis sanontaa ja puhun vain heräämisestä, jonka Jumala antaa.
Se ei siis ole ihmisen oma teko vaan Jumala saa sen aikaiseksi meissä. Minulla liittyy noihin uskoon tuloihin keskellä yötä herätettynä rippikoulun viimeisenä yönä niin paljon negatiivista ihmistyötä ja painostusta, että vierastan siksi sanaa ehkä liikakakin, vaikka en minäkään mikään poikainen enää ole. Minulle se on Jumalan suomaa heräämistä.
Tämä pieni kieliero ei saisi haitata, mutta kieleen liittyy niin paljon muistoja ja kokemuksia.
Mitä tuohon parannuksen tekoon tulee niin eiköhän se ole jatkuvaa ja päivittäistä itse kullakin. Ei tässä vielä ole päästy autuuden riemussa veisaamaan uutta virttä Herralle.
-
Minulle, korttisuvussa kasvaneelle ja "korttilaisen kasvatuksen saaneelle", uskoontulo on kuin onkin perin "eksoottinen kasite". Tottakai ymmarran jos esimerkiksi joku "linnakundi"loytaa vapauduttuaa jonkin uskonnollisen yhteison ja kokee saavansa syntinsa anteeksi ja pysyy kaidalla tiella, niin voi kait sita sit uskoontuloksikin nimittaa. Onko se sit korttilaista mustavalkoisen ajattelun kaihtamista vai mita, mut ei kylla taalla pain ainakaan mitaan uskoontuloja ole nakynyt :wink: Uskovien yhteiso on aina ollut elamassani ja kai Jumalakin, mut ei han minun elamaani millaan salamanvalayksella ole ilmaantunut :shock: Nonniin, elkaahan toki luulko et pilkkaan niita joille nain on kaynyt, ihailempa vain! Minun elamaani se Jumala on pikemminkin hivuttautunut ja terveiset vaan sinne ylakertaan: Jatka samaan malliin! :lol:
-
Vierastan edelleen uskoon tulemis sanontaa ja puhun vain heräämisestä, jonka Jumala antaa.
Se ei siis ole ihmisen oma teko vaan Jumala saa sen aikaiseksi meissä. Minulla liittyy noihin uskoon tuloihin keskellä yötä herätettynä rippikoulun viimeisenä yönä niin paljon negatiivista ihmistyötä ja painostusta, että vierastan siksi sanaa ehkä liikakakin, vaikka en minäkään mikään poikainen enää ole. Minulle se on Jumalan suomaa heräämistä.
Tämä pieni kieliero ei saisi haitata, mutta kieleen liittyy niin paljon muistoja ja kokemuksia.
Mitä tuohon parannuksen tekoon tulee niin eiköhän se ole jatkuvaa ja päivittäistä itse kullakin. Ei tässä vielä ole päästy autuuden riemussa veisaamaan uutta virttä Herralle.
Taitaa Raamattu puhua enemmän uskoon tulemisesta ja vähemmän heräämisestä. No, yhtä kaikki. Eihän sanoilla ole itsetarkoitusta, jos vain sisältö on sama. Jos tarkoitat heräämisellä sitä, että tunnet itsesi Jumalalle kelpaamattomaksi itsessäsi ja uskot Kristuksen sovituksen riittäävän sinullekin, niin silloin puhumme samasta asiasta.
Parannus-sana on todella huono ilmaisu, koska se johtaa ajatuksen siihen suuntaan, että jotenkin voisin muuttaa itseäni paremmaksi. Sanan kun pitäisi ilmaista jotakin siitä, että näen ja ymmärrän Kristuksen kaikkiriittävyyden kohdallani ja luotan siihen.
-
Vierastan edelleen uskoon tulemis sanontaa ja puhun vain heräämisestä, jonka Jumala antaa.
Se ei siis ole ihmisen oma teko vaan Jumala saa sen aikaiseksi meissä. Minulla liittyy noihin uskoon tuloihin keskellä yötä herätettynä rippikoulun viimeisenä yönä niin paljon negatiivista ihmistyötä ja painostusta, että vierastan siksi sanaa ehkä liikakakin, vaikka en minäkään mikään poikainen enää ole. Minulle se on Jumalan suomaa heräämistä.
Tämä pieni kieliero ei saisi haitata, mutta kieleen liittyy niin paljon muistoja ja kokemuksia.
Mitä tuohon parannuksen tekoon tulee niin eiköhän se ole jatkuvaa ja päivittäistä itse kullakin. Ei tässä vielä ole päästy autuuden riemussa veisaamaan uutta virttä Herralle.
Taitaa Raamattu puhua enemmän uskoon tulemisesta ja vähemmän heräämisestä. No, yhtä kaikki. Eihän sanoilla ole itsetarkoitusta, jos vain sisältö on sama. Jos tarkoitat heräämisellä sitä, että tunnet itsesi Jumalalle kelpaamattomaksi itsessäsi ja uskot Kristuksen sovituksen riittäävän sinullekin, niin silloin puhumme samasta asiasta.
Parannus-sana on todella huono ilmaisu, koska se johtaa ajatuksen siihen suuntaan, että jotenkin voisin muuttaa itseäni paremmaksi. Sanan kun pitäisi ilmaista jotakin siitä, että näen ja ymmärrän Kristuksen kaikkiriittävyyden kohdallani ja luotan siihen.
Luettuani tuon jäin miettimään ketä hyödytti tai ilahdutti äskeinen kielenkäytön neuvonta. Paavo ei muuten Jyväskylässä tullut uskoon vain hän löysi Kristuksen sisällisen tunnon. Uskossa Paavo oli jo Jyväskylään mennessään ja siksi hän sinne meni.
Itse henkilökohtaisen herätyksen kokeneena pidän jokapäiväistä parannusta välttämättömänä. Vaikka käytämme hiukan eri tavoin kieltä toivon sinun silti suhtautuvan kunnioittavasti ja vakavasti toisin puhuviin ja ettet ryhdy opettajaksi sillä kokemusta ja tietoa on täällä muillakin kuin sinulla.
-
En nyt löytänyt sitä paikkaa netti- Raamatusta, mutta noin ulkomuistista:
En katso sitä saavuttaneeni, mutta ojentaudun sitä kohti että ehkä jos minäkin voisin saavuttaa sen.
Ajatus kuitenkin oli Paavalilla toi. Paavali ei kirjoittanut: Olen pelastunut ja uskossa, vaan oli enempi kaipaavan uskon kannalla.
Vaikkakin omaan uskomiseen alkamiseen liittyi vahva hengellinen kokemus en sitä ole muilta vaatimassa enkä ole sitä mieltä, että se on ainoa oikea tapa, Se nyt sattui minulle ja sai minut uskomaan Jeesuksen päälle, kuten Lestadiolaiset sanovat.
Tai oikeammin pitää sanoa uskoa oli, mutta ei uskoa että syntini on anteeksi annettu. Jonkunlainen usko Jeesukseen oli, mutta armo oli totaalisen hukassa ja olin varma menosta kuoleman jälkeen muualle kuin taivaaseen.
Lisäksi rehellisyyden nimissä on myönnettävä se tunne kääntymisessä tai uskomiseen alkaessa ei kestänyt montakaan päivää.
Eli herääminen tai uskoontulo tai uskomaan alkaminen on sellainen mikä minusta tulee alkaa joka aamu ja joka aamu on armo uusi.
Kuitenkin se on Jumalan lahja se usko mikä itsekullakin on ja ei omista teoista tullut, vaan Jumalan armosta ettei kukaan keskailisi.
Tämä syntiseksi itsensä näkeminen ja samalla uskominen on hieno näkökulma joltain se vetää samalla pienelle paikalle lähimmäsiin nähden.
Suuri on uskonsalaisuus.
-
Itse henkilökohtaisen herätyksen kokeneena pidän jokapäiväistä parannusta välttämättömänä. Vaikka käytämme hiukan eri tavoin kieltä toivon sinun silti suhtautuvan kunnioittavasti ja vakavasti toisin puhuviin ja ettet ryhdy opettajaksi sillä kokemusta ja tietoa on täällä muillakin kuin sinulla.
Olisi mielenkiintoista tietää, millaisia asioita tuohon "jokapäiväiseen parannukseen" mielestäsi sisältyy.
Tuo viimeinen ajatuksesi sulkee pois kaiken opettamisen, ainahan kokemusta ja tietoa on muillakin kuin opettajalla.
-
Seppos sanoi, että hänellä oli parannus tärkeätä. So what!!! 8)
-
Hei, TeppoV!
Nimimerkkini perusteella olen aika huono vastaamaan alkuperäiseen ihmettelyysi :D .
Haluaisin nostaa kuitenkin esiin pointin, jonka haluaisin ikään kuin tähänastisen keskustelun pohjalta kiteyttää. Tuli nimittäin mieleen, jotta onkohan oikeastaan selvää, puhutaanko sallimisesta vai vierastamisesta. Vaikea uskoa, että kovinkaan moni foorumilaisista oikeasti jotenkin tuomitsisi tai olisi sallimatta pelastusvarmuutta, uskoontuloa tms. Kaikilla, jotka yrittävät olla niitä "hyviä körttejä" varmaan jo on ohjelmoituna se itsekritiikin hälytyskello, joka kilkattaa kun päähän tulee suvaitsematon tai tuomitseva ajatus. Tai kun tuntuu siltä, että me ollaan jotenkin parhaita (kilikili, kyllä me ollaankin hyviä kun me ollaan niin nöyriä... :D ).
Ehkä kyse on ennemminkin oudoksumisesta tai joistain vanhoista vammoista, kuten esim. allekirjoittaneella. Monet meistäkin ovat löytäneet tiensä herännäisyyden pariin kolhiinnuttuaan ensin jossain tyypillisesti pelastusvarmuutta ja tanssahdellen ylistystä tms. korostavissa suunnissa. (En nyt todellakaan viittaa evankelisuuteen) Monia saattaa ahdistaa uskonratkaisujen ja pelastusvarmuuden kyseleminen ja tunne siitä, että vastausten perusteella tuomitaan tai arvioidaan uskon "oikeellisuutta". Ja siinä menee sitten monta lasta pesuveden mukana. Varmaan tässä pienuuden korostamisessa ja epävarmailussa on osittain kyse myös suojautumisesta, ikään kuin pään työntämisestä pensaaseen. (Itse vietän lähes koko valveillaoloaikani pää tässä "en tiedä, ei voi tietää, tulisipa edes se vilaus" -pensaassa. Ja hyvin olen viihtynyt...)
Totta kai ihmiset on erilaisia, ja joillekuille sopii paremmin iloinen usko ja varmuus, toisille taas yhdessä epäily ja ikävöinti. Itse pidän körttiläisyydessä siitä että saa olla epävarma ja synkistellä jos siltä tuntuu. Joissain piireissä kun epävarmuus ja epäily ovat paholaisesta tms. Arvostan suuresti sitä itselleen ja muille (ja Jumalalle?) rehellisyyttä, minkä körttiläisyys mahdollistaa. Varmasti on ihmisiä, joille körttiläisyys ei ole se paras paikka olla oma itsensä.
Tiivistettynä: en usko, että näkemyksiäsi, TeppoV ollaan aidosti pitämässä väärinä tai epäilyttävinä. Tuskin tässä ei-dogmaattisuutta korostavassa porukassa kukaan pokkana väittää pelastusvarmuutta ym harhaoppiseksi. Luulen niskakarvojen mahdollisen nousemisen johtuvan assosiaatioista esim. karismaattisiin liikkeisiin, joissa iloista pelastusvarmuutta ja sisarilmiöitään voidaan pahimmillaan käyttää lyömäaseina ja arvosteluperusteina.
Ja nöyryydestä ja sillä retostelusta vielä: point taken. Se tuntuu olevan ainakin minun helmasyntini. Huomaan useinkin lähes liikuttuvani oman suvaitsevaisuuteni ja nöyryyteni äärellä. Kuinka hyvä ihminen olenkaan! :D Toivottavasti kilikelloni jaksaa uskollisesti kilkattaa. Ahkerassa käytössä on. (ja lohdutuksena: olen onneksi niin monella tavalla myös ns. paha ihminen, että eiköhän tässä maailma vielä päähän potki)
Mutta loppukaneettina: älä anna periksi meidän maan matoilijoiden ja nöyryyshurskastelijoiden kanssa! Liity seuraan kaskisavunhajuiseen ja löydä oma paikkasi oudon kiehtovasta seurastamme. :D
omasta syvyydestään: Laura
-
karismaattisiin liikkeisiin, joissa iloista pelastusvarmuutta ja sisarilmiöitään voidaan pahimmillaan käyttää lyömäaseina ja arvosteluperusteina.
Itse en varmasti käytä asiaa lyömäaseena tai arvosteluperusteena. Enkä pelastusvarmuudestakaan ole varma enkä kovin kiinnostunut siitä väittelemään.
Itselläni varmuus Jeesuksen täytetystä työstä on varmaankin suojautumiskeino, kun havaitsen olevani täysin syntinen ihminen. Jos en voisi olla varma Jeesuksen sovitustyöstä omalle kohdalleni, joutuisin epätoivoon ja ahdistukseen. Tarttuminen härkäpäisesti uskossa Jumalan sanan lupauksiin siis suojelee minua psyykkiseltä ahdistukselta.
Jos körttiläinen on ylpeä siitä että on nyörä, niin minut vetää nöyräksi se, että olen ylpeä ihminen :shock:
-
Jos körttiläinen on ylpeä siitä että on nyörä, niin minut vetää nöyräksi se, että olen ylpeä ihminen :shock:
Kertakaikkisen hyvä pointti. Nuin se pitäis kaikilla olla.
Mulla on nyt just semmonen olo että mun pitää joko auttaa tai kuolla pois. Loisia ei tarvita. No, vaikka en osaiskaan auttaa (mitä kyllä kaiken maailman kua:n ja changemakerin kautta yritän), mulla on sentään Juuso. Olisi kovin kettumaista Juusoa kohtaan vaan mystisesti kadota. Niin, ja Aholansaari. Jaro sano mulle että musta on apua jo siinä että ravaan Saaressa.
Olipas vuodatus. Älkää yrittäkö ymmärtää, pyydän.
-
Eliza, kyllähän "loisiakin" tarvitaan... Jokainen elämä on arvokas, käytti sen itsekkäästi tai epäitsekkäästi. Suurin osa näyttää käyttävän itsekkäästi, ja sen takia vähänkin epäitsekkyyttä haluavien niskaan kaatuu kohtuuton taakka ja näsäviisaita kysymyksiä tyyliin "no oletkos itse lopettanut lämpimien suihkujen ottamisen" jne. Sen ei pidä antaa masentaa. Toisten auttamisessa täytyy kuulostella omia rajojaan. Ei se ole kestävää kehitystä, että poltat itsesi loppuun, eihän. :roll:
Hyvä puoli maailmanparantamisen mahdottomuudessa on, ettei sillä saralla voi saavutuksillaan kerskua. Jos yhden suun ruokkii, niin kuitenkin on jättänyt sata miljoonaa ruokkimatta. Kun omat teot eivät anna rauhaa, pitää kääntyä ristin puoleen.
-
Hyvä puoli maailmanparantamisen mahdottomuudessa on, ettei sillä saralla voi saavutuksillaan kerskua. Jos yhden suun ruokkii, niin kuitenkin on jättänyt sata miljoonaa ruokkimatta. Kun omat teot eivät anna rauhaa, pitää kääntyä ristin puoleen.
Ei maailman parantaminen ole mahdotonta vaan aivan järkiperäistä puuhaa. Siinä vaan pitää tottua siihen, että enemmistö on vastaan kaikkea mahdollista parantamista, kehittämistä, edistämistä, jos ei itse hyödy siitä.
-
Kun usko omiin kykyihin maailmanparantajana horjuu, minua lohduttaa usein semmoinen anekdootti, jonka luin jostain. Lääkärit ilman rajoja -järjestön tyypiltä kysyttiin, mistä hän saa voimaa jaksaa katastrofialueilla, kun sodat ei maailmasta lopu eikä ihmisten kärsimys. Vastaus kuului: "Pahuutta ei voi maailmasta poistaa, mutta hyvyyttä voi lisätä". Tähän kun jatkaa isoäidiltä perityllä elämänohjeella "Lisänä rikka rokassa ja hämähäkki taikinassa", niin voi yrittää uskoa, että pienetkin asiat ovat tärkeitä. Vaikka ihan lähipiirissä, paremman puutteessa vaikka oman olon parantaminenkin auttaa maailman tilaa, uskon.
-
Kun usko omiin kykyihin maailmanparantajana horjuu, minua lohduttaa usein semmoinen anekdootti, jonka luin jostain. Lääkärit ilman rajoja -järjestön tyypiltä kysyttiin, mistä hän saa voimaa jaksaa katastrofialueilla, kun sodat ei maailmasta lopu eikä ihmisten kärsimys. Vastaus kuului: "Pahuutta ei voi maailmasta poistaa, mutta hyvyyttä voi lisätä". Tähän kun jatkaa isoäidiltä perityllä elämänohjeella "Lisänä rikka rokassa ja hämähäkki taikinassa", niin voi yrittää uskoa, että pienetkin asiat ovat tärkeitä. Vaikka ihan lähipiirissä, paremman puutteessa vaikka oman olon parantaminenkin auttaa maailman tilaa, uskon.
Samaa mieltä. Yleensä pienet asiat ovat tärkeitä etenkin ihmissuhteissa. Valitettavasti politiikassa ja sitä koskevassa keskustelussa kiihdyttävät mieliä pienet asiat, kun taas satojen miljoonien arvoiset asiat jäävät kokonaan käsittelemättä. Näyttää olevan hyvin yleistä, että politiikassa kiinnitetään liikaa niihin asioihin, joilla ei ole kansakunnan kehityksen kannalta merkitystä.
-
Itsekin tassa omassa maailmanparannuksessa ollaan kylla sellaisella "pisara meressa"-mentaliteetilla...Vaan ne pisarat muodostaa sen meren ja ompa moni kovin vaatimattomastikin liikkeelle lahtenyt saanut kovin paljon aikaan esim. Aiti Teresa. Mut moralismi ei kylla kenenkaan maailmaa paranna, et pitanee huolehtia vaan "omasta tontistaan"(enka nyt sit tarkoita talla itsekyytta)
-
Itsekin tassa omassa maailmanparannuksessa ollaan kylla sellaisella "pisara meressa"-mentaliteetilla...Vaan ne pisarat muodostaa sen meren ja ompa moni kovin vaatimattomastikin liikkeelle lahtenyt saanut kovin paljon aikaan esim. Aiti Teresa. Mut moralismi ei kylla kenenkaan maailmaa paranna, et pitanee huolehtia vaan "omasta tontistaan"(enka nyt sit tarkoita talla itsekyytta)
Olen itsekin parantanut maailmaa sellaiset 39 vuotta. Usein tulee sellainen tunne, että kehitys on liian hidasta, mutta kun ihmisten kanssa ollaan tekemisessä, niin käännytys johonkin suuntaan vie valtavasti aikaa.
-
Eksyin tänne harharetkilläni... ja tuntuu kuin olisin tullut, jos en nyt ihan kotiin, niin tutuille seuduille kuitenkin. Kunpa olisin löytänyt nämä tienoot nuorempana -- nyt olen ikäloppu kehäraakki ja hyväksynyt hiljaa ajatuksen, että olen kaikkialla ulkopuolinenen enkä koskaan tule "kuulumaan" mihinkään.
Ajatus kaipauksesta Jumalan puoleen kuitenkin kolahti. Koko ikäni olen ikävöinyt, epämääräisesti, kysellyt ja kaivannut.
Kiitos teille tästä foorumista ja kiinnostavista keskusteluista.
-
Eksyin tänne harharetkilläni... ja tuntuu kuin olisin tullut, jos en nyt ihan kotiin, niin tutuille seuduille kuitenkin. Kunpa olisin löytänyt nämä tienoot nuorempana -- nyt olen ikäloppu kehäraakki ja hyväksynyt hiljaa ajatuksen, että olen kaikkialla ulkopuolinenen enkä koskaan tule "kuulumaan" mihinkään.
Ajatus kaipauksesta Jumalan puoleen kuitenkin kolahti. Koko ikäni olen ikävöinyt, epämääräisesti, kysellyt ja kaivannut.
Tähän joukkoon ovat monet päätyneet kun ovat vaativammissa piireissä päässeet kylmettymään. Välillä voi tuntua väljyys oudoltakin, osaamattomuus viedään niin pitkälle, vaatimukset puuttuvat niin totaalisesti, että voi oudoksuttaa, ne kuitenkin antavat myös selkeitä puitteita elämälle. Mutta kyllä täältä hämmästyttävää lämpöä löytyy - kannattaa kaikessa rauhassa tutustua ilmapiiriin, kuulostella, kuunnella noita mahtavia toivon ja koti-ikävän virsiä, joukkoon mahtuu!
-
En nyt löytänyt sitä paikkaa netti- Raamatusta, mutta noin ulkomuistista:
En katso sitä saavuttaneeni, mutta ojentaudun sitä kohti että ehkä jos minäkin voisin saavuttaa sen.
Ajatus kuitenkin oli Paavalilla toi. Paavali ei kirjoittanut: Olen pelastunut ja uskossa, vaan oli enempi kaipaavan uskon kannalla.
Tarkoititko mahd. tätä - Fil 3:
12 En tarkoita, että olisin jo saavuttanut päämääräni tai jo tullut täydelliseksi. Mutta pyrin kaikin voimin saavuttamaan sen, kun kerran Kristus Jeesus on ottanut minut omakseen.
13 Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin,
-
Eksyin tänne harharetkilläni... ja tuntuu kuin olisin tullut, jos en nyt ihan kotiin, niin tutuille seuduille kuitenkin. Kunpa olisin löytänyt nämä tienoot nuorempana -- nyt olen ikäloppu kehäraakki ja hyväksynyt hiljaa ajatuksen, että olen kaikkialla ulkopuolinenen enkä koskaan tule "kuulumaan" mihinkään.
Ajatus kaipauksesta Jumalan puoleen kuitenkin kolahti. Koko ikäni olen ikävöinyt, epämääräisesti, kysellyt ja kaivannut.
Kiitos teille tästä foorumista ja kiinnostavista keskusteluista.
Ei ole koskaan liian myohaista loytaa kotiin.
-
En nyt löytänyt sitä paikkaa netti- Raamatusta, mutta noin ulkomuistista:
En katso sitä saavuttaneeni, mutta ojentaudun sitä kohti että ehkä jos minäkin voisin saavuttaa sen.
Ajatus kuitenkin oli Paavalilla toi. Paavali ei kirjoittanut: Olen pelastunut ja uskossa, vaan oli enempi kaipaavan uskon kannalla.
Tarkoititko mahd. tätä - Fil 3:
12 En tarkoita, että olisin jo saavuttanut päämääräni tai jo tullut täydelliseksi. Mutta pyrin kaikin voimin saavuttamaan sen, kun kerran Kristus Jeesus on ottanut minut omakseen.
13 Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin,
Myös toisenlaisia sävyjä löytyy Paavalilta. Esim:
Room. 5:1-2 Varmuus pelastuksesta
Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa.
Kristus on avannut meille pääsyn tähän armoon, jossa nyt lujasti pysymme. Me riemuitsemme siitä toivosta, että pääsemme Jumalan kirkkauteen.
Fil. 4:4 Iloitkaa aina Herrassa! Sanon vielä kerran: iloitkaa!
Room. 5:9-11 Kun hän nyt on vuodattamalla verensä tehnyt meidät vanhurskaiksi, hän vielä paljon varmemmin pelastaa meidät tulevalta vihalta. Jos kerran Jumalan Pojan kuolema sovitti meidät Jumalan kanssa, kun olimme hänen vihollisiaan, paljon varmemmin on Jumalan Pojan elämä pelastava meidät nyt, kun sovinto on tehty.
Eikä siinä vielä kaikki. Me saamme myös riemuita Jumalastamme, kun nyt olemme vastaanottaneet Herramme Jeesuksen Kristuksen valmistaman sovituksen.
-
Tähän joukkoon ovat monet päätyneet kun ovat vaativammissa piireissä päässeet kylmettymään. Välillä voi tuntua väljyys oudoltakin, osaamattomuus viedään niin pitkälle, vaatimukset puuttuvat niin totaalisesti, että voi oudoksuttaa, ne kuitenkin antavat myös selkeitä puitteita elämälle. Mutta kyllä täältä hämmästyttävää lämpöä löytyy - kannattaa kaikessa rauhassa tutustua ilmapiiriin, kuulostella, kuunnella noita mahtavia toivon ja koti-ikävän virsiä, joukkoon mahtuu!
Kiitos llwyd (ja Hanna myös).
Missään kovin vaativissa piireissä en tosin ole harhaillut -- pelkästään vain harhaillut ja siinä sivussa kai kylmettynytkin, ehkä en sentään ihan kokonaan kohmettunut :D.
Jään kuuntelemaan ja katselemaan.