Keskustelu > Testialue
Ole oma itsesi- ole itse itsellesi kylliksi
Riitta-mummi:
Sain lapsena olla oman heimoni parissa ja minut hyväksyttiin . Opettajani ja äiti muokkasivat esiintymiskykyä parhaakseen katsomaansa suuntaan. Itse en siitä mitään vahinkoa saanut ennen kuin myöhemmin kun elämän paineissa minusta tuli esiintymiskammoinen.
Avioiduin tuiki-hämäläiseen sukuun jossa tunsin olevani 'erilainen'. Eivät ne juuri pahasti sanoneet, mutta luin ajatukset.
Matti on yrittänyt 'kouluttaa' minusta mieleistään, vaan kuinkahan on onnistumisen laita. Olen vahvatahtoinen ja sisukas pitämään puoleni.
Kansanlähetys-aikoina huomasin samaa, en ollut mallin mukainen. Aloin väistää niitä opetuspuheita ja onnekseni löysin tähän körttijoukkoon.
En mittaile täällä lainkaan mitä minusta ajatellaan, olen niin kuin olen, milloin minkäkin asian parissa.
Tietyn tyyppiset uskovaiset eivät varmasti ymmärrä että harrastuneisuuteni ja kirjoituksieni perusteella minua voisi pitää uskovana. Uskallan kysyttäessä sanoa:
Uskon Jumalaan ja Kristukseen ja Pyhään Henkeen kuten Uskontunnustusessa sanon.
Ihmisyydestäni olen karistanut paljon tarpeetonta, kuten vanhetessa on luonnollista. Tietty hiominen on ollut kyllä tarpeen.
Leena:
--- Lainaus käyttäjältä: Pena - 01.10.19 - klo:08:25 ---Nykyisin puhutaan, että ihmisellä on oikeus määritellä itsensä. En ole aivan samaa mieltä. Me määrittelemme koko ajan toisiamme milloin mitenkin. Onhan se joskus kiusallista, mutta kuuluu mielestäni yhteisöllisen olion luontoon.
Joku erotteli ihmisen minäkuvaa tähän tapaan: se jollainen haluan olla, se jollainen mielestäni olen, se milaisena toinen minut kokee ja ehkä vielä se jollainen todella olen. Niitä 'toisia' on kaiken lisäksi aika liuta. Miten kaukana toisistaan nuo kuvat sitten mahtavat itse kullakin olla?
--- Lainaus päättyy ---
Ne olisi mukava saada tänne kaikki, ne kuvitteelliset leenat, ja katsoa olisivatko edes yhtä mieltä mistään. Saattaisi tulla luja tappelu ennen yötä jos iltaseitsemäksi kutsuttaisiin.
vn:
Omat tuntemukseni itsestäni vaihtelee, eikä ehkä mitenkään loogisestikaan.
Jossain olen varsin outo kummajainen...jossain taas ihan läsnä tällaisena kuin olen.
Yritän muistaa:
Olen Jumalan luoma ainutlaatuinen ja ainutkertainen ihminen, persoona, oma itseni...
eikä minulla ole lupa pitää halpana Jumalan luomistyötä.
Pyryharakka:
Olen viime aikoina miettinyt aika paljonkin, miten minusta tuli minä. Se pohdintä lähti jostain kirjoittajapiirimme kotitehtävästä. Olen alkanut kirjoitella muistiin erilaisia minulle merkityksellisiä tapahtumia vuosien varrelta, jotka oletan muokanneet minuuttani.
Tärkeimpänä tietenkin on koti ja lähipiiri, jossa kasvoin. Toisaalta huomasimme luokkakokouksessa erään vanhan luokkakaverin kanssa, että meistä ei olisi tullut sitä mitä olimme, ellemme olisi koulun päätyttyä muuttaneet etäämmäs perhepiiristämme. En tietenkään tiedä, voiko se olla todella totta. En ole kokeillut sitä kotipiiriin jäämistä. Joka tapauksessa tähän suuntaan kasvaminen olisi ollut kivuliaampaa.
Meillä on tiivis perhepiiri. Sisko ja toinen veli jäi kotiseudulle ja viettävät paljon aikaa yhdessä ja ennen myös vanhempiemme kanssa. Minä ja toinen veljeni, joka myös etäämmällä asuu, olemme kasvaneet "itsenäisemmiksi". En oikein osaa avata, mitä tuolla tarkoitan.
Luulen että ikä ja elämänkokemus ovat tehneet tehtävänsä. Olen aika lailla sinut itseni kanssa. Minulla on kai geeneistä ja kotikasvatuksen tuotteena huumorintaju. Siitä on paljon iloa jokapäiväisessä elämässä. Uskallan sitä käyttää päivittäisissä tilanteissa. Nauran paljon ja herkästi. Vähän yritän karsia, mitä voi sanoa kenenkin kuullen.
Se että tuppaan juttelemaan kaikkien kanssa on kai karjalaisuutta ja lisäksi suurelta osin kristillisestä kasvatuksesta tullutta. Kaikki ihmiset on Jumalan luomia, joten minun ei pidä karsastaa erilaisuutta lähimmäisissäni. Tervehdin yhtälailla kunnanjohtajaa kuin paikallista pultsaria. Saatan heittää kommentin säästä jne. Kommentoin jotain ventovieraallekin ihmiselle, jos jokin tilanne kommentin mielessäni herättää.
Toki harmittaa, kun en jotain osaa, tai opi. Harmittaa kun epäonnistuu. Erityiseti harmittaa kun mokaa niin, että joku loukkaantuu. Mutta olen oppinut antamaan itsellekin anteeksi. Kehittämisen varaa toiki on, mutta etupäässä olen leppoisasti minä.
1944:
^
"Leppoisasti minä", erinomaisella tavalla oivallat.
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[#] Seuraava sivu
[*] Edellinen sivu
Siirry pois tekstitilasta