Mie olin kotisilla siinä 22.40 sunnuntai-iltana. Tiesipähän taas ajaneensa autoa. Mutta onneks oli hyvää matkaseuraa, niin ei silmä luppassu ratissa yhtään! Miun visuaalisista ärsykkeistä sekä sanoista lauluja assosioiva pään sisäinen jukeboksi rallatti Jyväskylän kohdalla Kalevauva.fi duon Jyväskylä kappaleen kertsiä: "Näin miehen näkökulmasta ainoa positiivinen asia on että savolaisnaiset kuvittelevat tämän olevan Suomen Ateena ja pakkautuvat tänne opiskelemaan, huuhaa humanismia". Ja tietysti runsaiden tietöiden keskellä Ismo Leikolan Moottori tie on kesken: "Perillä olisi unelma, mutta tietyö on totta!"
Ja kun matkaa oli riittävän pitkään taivallettu, alkoi jo hengellisetkin laulut soimaan päässä kuten esim. Herra, kuinka kauan?
Juhlat olivat koskettavat, muutamat puheet iski todella syvälle ja sai taas silmäkulmiaan pyyhkiä. Yks vanhempi rouva itketti miuta meijän konsertin jälkeen sanomalla:"Kiitos! Sinä lauloit niin täydellä tunteella suoraan sydämestä, että jos minä huomenna kuolisin, niin tämä olisi minun taivas! Kiitos aivan tuhannesti!" Myös ihan ammattimuusikot kehuivat meijän keikkaa, että oli mitä ilmeisimmin onnistunut veto. Herännäisnuorten kuorossa laulaessani meillä oli käytössä ns. mummonkyynelmittari, eli mitä useampi mummeli tai papuska (tai ihan minkä ikänen vain paitti imeväiset) itkee keikalla, sitä onnistuneempi keikka. Mummonkyynelmittarin avulla arvioituna oli onnistunut keikka ja olipa kyllä ihanaa laulaa! Ja keikan jälkeen laulettiin vielä hautuumaalla muutamien entisten ja nykyisten herännäisnuorten kuorolaisten kanssa meijän "ikivihreitä" omaksi iloksi. Yllättävän hyvin muistettiin stemmoja ilman nuotteja.
Kiitollinen mieli kaikista kohtaamisista, mutta kyllä edelleen oon niin ryytynyt ja rikki näistä karkeloista, että olen jälleen päässyt kiittämään Jumalaani siitä, että herikset on vain kerran vuodessa...