"Nyt siis sinäkin olet voimasi kadottanut niin kuin me, olet yksi meistä. Tuonelaan on syösty sinun loistosi ja mahtisi, sinun harppujesi helkytys. Sinun allasi ovat vuoteena madot, sinun ylläsi peitteenä toukat. Voi, sinä putosit taivaalta, sinä Kointähti, sarastuksen poika! Alas maahan sinut survaistiin, sinä kansojen kukistaja."
Kointähti on enne päivän koittamisesta, ei siis itse yhtään mitään.
Koska valaissee kointähtönen
1. Koska valaissee kointähtönen
mua köyhää kerjääjää?
Koska päättyy matka yöllinen,
on yhä hämärää?
Taivaalle nostan yh-tenään
katseeni kaipaavan.
Valoa jos en näekään,
sen tiedän loistavan.
2. Koska vakuudeksi armosta
jo valo koittanee?
Koska päässee sydän vaivasta
ja usko kasvanee?
Ah, pääsisinpä näkemään
jo Herran autuuden.
Vaan vaikken vielä nähnytkään,
saan kerran nähdä sen.
3. Herra, Jeesus, pyydän, rukoilen
kaikesta sielusta:
Henkesi suo olla murheisen
tuskassa lohtuna
ja itseäsi kirkastaa
nyt sydämelleni.
Vain uhrisi voi rauhoittaa
ja olla onneni.
4. Kun mä kerran pääsen tuntemaan
voimaa sun veresi,
en mä enää jouda tuhlaamaan
kallista lahjaasi.
Tee minut kaipaavaiseksi,
tyhjäksi kokonaan,
armoa kerjääväiseksi,
armosi että saan.
5. Herra, Jeesus, sinun eteesi
käyn tässä toivossa,
kyynelin nyt käännyn puoleesi
ja pyydän armoa.
En mene pois ennen kuin saan
haavoissa kalliissa
riemun ja rauhan autuaan.
Niin, aamen uskossa.
Anders Odhelius (And. Odel) 1745, suom. E. Lagus 1790, uud. W. Malmivaara 1893, VK 1938, VK 1986, K. Pispa 2013