Kirjoittaja Aihe: Maa kutsuu kuuleeko kukaan  (Luettu 12626 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11609
Maa kutsuu kuuleeko kukaan
« : 01.02.24 - klo:18:22 »
Olen epäilemättä kimpaannuttanut täällä aivan tarpeeksi asti -- enkä ainoastaan täällä,  vaan Jioensuussa jo kaksi vuosiikymmentä sitten -- kysymällä,  j o h d a t t a a  k o   Jumala tavalllista ihmistä.  No siis tasan tarkkaan ei, sehän piti olla valmiiksi puitu ja pureskeltu.  Lähimmääsenrakkaus olkohon meirän ainoa johoraatus.  Niinpå niin ja lisää  onnistuin raivostuttamaan tuumiessani,.  kuinka ekumenian tulisi ehkä,  siis e h k ä  alkaa oman Evl kirkko Suomessa - putiikkimme sisäpuolelta.

Kyseessä on ainakin ensimmäisellä kerralla ollut sellainen ilmaisun tapa,  jota vain ei körttiläisyydessä käytetä ei tunneta,  joskin veisataan,  konsa valaissee kointähtönen.  Jos sinänsä viisas ja avulias köerttipappi Joensuussa olisi jaksanut/viitsinyt kysyä  m i t ä  minä tarkoitan,  ja kertonut vasta seuraaavassa repliikissä kuinka typeriä häiritseviä ja ilmihölmöjä olivat hänen rippikoululeirilleen Liisanniemeen pölähtäneet Kotkan seurakuntanuoret. Hänellä on sosiaalinen sessio meneillään ja tullaan kitarakuorona vetämään jotain..-Jos sä jälleen sä myöhästyt juna meni jo tai muuta,  olisin ihan varmasti kuunnellut ja koetanut parhaani mukaan selittää että olen heidän typeryydestään täysin samaa mieltä.  Liidanniemen rippikoululeirille heillä ei ollut mitään asiaa,  en tiedä ketä siellä oli,  mutta eiköhän vaan Kotkan seurakuntanuoria,  hyvässä lykyssä naapurista Ristiniemestä.  .Minä en ollut. 


Se, missä joku kysyy, konsa valaissee, joku toinen samaa tarkoittava saattaa kyllä, typerästi ja kömpelösti,  ilmaista saman kysymällä,  johdattaako Jumala yksittäistä ihmistä vai onko Raamatun lupaukset tulkittava jonkinlaisiksi  omaisuuskansalle annetuiksi lupauksiksi. Tuo joka veisaa konsa valaisee,  on toki köyhä kerjääjä.  Minä olin täysin vailla edes köyhyyttä, minulta meni siinä keskustelussa kaikki,  millä on mitään merkitystä. Mutta optimistisempi hän vartmasti on,  kun viitsii vielä kysellä.- Ehkä se joskus valaisee. 

Sattui niin kuin ei olisi saanut.  Koko minun uskoni oli siinä kysymyksessä sillä hetkellä,  ja suunnaton ylimielinen iva, jonka tausan selittäminen myöhemmin ei enää korjannut mitään.

Etsin kyllä,  ja löydän,  mutta tiesin jo Bonhoefferiin perrehtyessäni löytäneeni kieltämättä suuren ihjmisen, mutta en kristinuskoa. Tai ei aivan niinkään.  Löysin Dietrich Bonhoefferin uskon.

Riitta-mummi tokko muistaa, mistä meidän ajoittain kireät välimme juontavat juurensa.  Tullessani tänne taisin kertoa jotain taustasta tai sitten jotain vain kysyttiin. Voi rakas Leena,  olet kulkenut juuri minun tieni hän kirjoitti.  En ymmärtänyt,  että hän pahoittaisi mielensä,  jos selittäisin ettemme ole.  Häivyinm viidesläisten joukosta paljon nopeammin.  Oikeastaan hän kesti paljon enemmän ja yritti sinnikkäämmin.  Tarkoituksenani oli ainoastaan korjata väärinkäsitys,  ei loukata

Että noin joskus käy,  toivoin tietenkin,  että ei.  Joskus jossain on laulettu "He s got the wholw world i  His hands,  ja sitä tarkoitin.


Jokseenkin kolmen vuoden kuluttua sain lopulta selville m i t ä  hän oletti tarkoitettavan kun kysellään "johoraatuksesta".  Silloin mietitään että AJumala tarkoitti minut asumaan Kirkkokatu kolmoseen ja minä  sotkin hioenot suunnitelmat muuttamalla viitoseen.  En ollut kuullutkaan,  mutta kuten yleensä,  kun ihminenm vankasti on vakuuttunut jostakin,  niin eihän hän käsitystään muuta.

Kokemus oli melkein visuaalinen,  kuin näky,  jossa olen settanut pallon  aidan harjalle  ja se putoaa aivan kuten tiesin totta kai,  mutta sille puolelle jolla sanotaan:  Ei johdata. Jumala ei piittaa sinusta eikä tule ikinä piittaamaan.  Olet niitä "vihan astioita" joista Paavali kirjoittaa ja luotu Helvettiin.  Ei valaise kointähtönen,  ei koskaan.


täällä olen saanut mehevää tehostusyta -- minähän olen o p i s k e l l u t   yliopistossa,  olen - ihan siis satavarmasti y l p e ä -- mutta sinä et  mahdollisesti kateellinen -- ja ylipäänsä täällä on oltu kovin kiinnostuneita t o i s t e n   synneistä, vaikka taitaisi niissä omidssakin portaissa riittää laastavaa.


Tuohon päättyi usko,  eikä se miksikään mene jos yritän mennä seuroihin olemaasn körttiläistä.  Miksi menisin,  kunm enm mitään heiltä ole koskaan saanut?  Muuta kuin jotain pienen oravan kokemaa kun käpy oli jäässä ja oksa liukas. 

Ehkä minua on petetty kasteesta saakka,  eikä mitään jumalaa todella ole. Kyllä kai köydenpäähän muutama juudas mahtuu sen edellisen lisäksi,  ja kaikki "kolmannen polven körtit"  saavat kaikessa rauhassa runoilla ihan kautta taivasosuutensa. 

Maa kutasui,  kukaan ei kuullut koska ketään ei ole. 


Vaatimaton toive sangen itsetietoisille körttilääsille:  Älkää nyt hemmetissä sammuttako heikkoa liekkiä,  vaikka kynttilän väri oölisi väärä.   Joku saattaa todella tappaa itsensä.  Minä menen vain juiom,aan itseni humalaan.  Katsotaan pääsenkö radan yli,  mutt se oli sitten sxellaanen johoraatus.

Toisaalta.  Onhan se vaateliasta,  kun ajattelee pientä tyttöä Afganistanissa,  lapdsia Gazassa,  sotilaita Ukrainassa,  mielipidevankeja Venäjällä.  Että kaikkiko min un pitäisi saada?  Ihan luja luottamus siihen, mitä toivotaan.  Ruokaa olen saanut,    vai pitäisi vielä olla Jumala joka välittää vaikka kuka vihaidsi. 
« Viimeksi muokattu: 01.02.24 - klo:18:33 kirjoittanut Leena »
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Viisveisaaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 8552
Vs: Maa kutsuu kuuleeko kukaan
« Vastaus #1 : 01.02.24 - klo:18:32 »
Hieno kirjoitus, vaikka jossain kohden vaikeaa luettavaa.
Leena aina meille kuitenkin edes TOIVO jää !
Kaikki valta tekoälylle!

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11609
Vs: Maa kutsuu kuuleeko kukaan
« Vastaus #2 : 01.02.24 - klo:18:36 »
Hieno kirjoitus, vaikka jossain kohden vaikeaa luettavaa.
Leena aina meille kuitenkin edes TOIVO jää !

Sekava sanoisin,  ja  siinäpä se.  Toivo meni jo, ajat sitten,  siltä joka vielä kysyy konsa valaissee jne  ei sentään sitä viety. Mautta.  Niin se Jumala tietää,  kenet täältä pitää pelastaa. 

Koettakaa edes joku muistaa,  eikös sitä veisattu että meidänkin salli kuljettaa s u l o i s t a   a r m o n  sanomaa. 
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 34137
Vs: Maa kutsuu kuuleeko kukaan
« Vastaus #3 : 01.02.24 - klo:18:42 »
Leena. Jumala kuulee, kuuleko kukaan muu on asia erikseen.

Sinua on edelleenkin, minun yksinkertaisella mielelläni, vaikea ymmärtää. Jumala kyllä, mutta et voi pakottaa ketään päästä autuaaksi.

Sairasta Herralle !

Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 34137
Vs: Maa kutsuu kuuleeko kukaan
« Vastaus #4 : 03.02.24 - klo:17:55 »
Mitä kuuluu Leena ?   :icon_exclaim: :icon_eek:
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11609
Vs: Maa kutsuu kuuleeko kukaan
« Vastaus #5 : 27.08.24 - klo:15:01 »
Kiitos kysymästä  Riitta-mummi.  Arvelen,  ettei minua ehkä ole niin vaikea ymmärtää kuin luulet. Välillä olet ymmärtänyt oikein ja välillä väärin ja taitaa päteä  tälle puolelle sama. 

Olen paljon ajatellut  vanhuutta,  eikä  se minua oikeastaan pelota,  ei edes yksinäinen.  Välistä  niin syvästi toivon,  ettei  se tulisi  kovin pitkäksi.  Minä en osaa enkä viitsi valittaa tautejani enkä vaivojani,  ehkä  siksi  että  elämäni päätehtävä  kuitenkin oli tauteihin ja vaivoihin syventyminen.  Mieleeni vaikuttaa sekin mitä  sinne päästän,  arvelen. 

En lainkaan kiellä,  ettei  minulla välistä  olisi  täällä  hyvin paha olla.  Mutta  syynä on ollut varmaan se että  olen päästänyt sisään sellaista jonka olisin ja olisi pitänyt jättää ulkopuolelle ---   tuo on ihmisen sana,  ei  Jumalan.  Pidä  ulkona  se, mikä  kuuluu ulos,  ihmisellä on velvollisuus niin luulen,  myös valvoa  itseään ja  toimia moderaattorina sille mitä  lukee tai  vaikka näkee.  Ei  opiskelu ollut syntiä,  eikä synnyinpitäjäänsä  saa valita,  Jumala kutsuu olemattomat oleviksi,  ja Hän tietää tarkoittiko niillä  mitään vai antoiko asioiden vain tapahtua.

Kerran minä saan sen tietää,  ja jokainen päivä  vie  lähemmäs sitä  hetkeä  jona saan toivoni mukaan nähdä Jumalan,  ja silloin olen ymmärtävä  kaiken,  sitä ennen  täytyy  ehkä  lukea enemmän Raamattua kuin tätä  foorumia.  Joka on toista mieltä,  on siihen täydellisen vapaa.


Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11609
Vs: Maa kutsuu kuuleeko kukaan
« Vastaus #6 : 27.08.24 - klo:15:05 »
Leena. Jumala kuulee, kuuleko kukaan muu on asia erikseen.

Sinua on edelleenkin, minun yksinkertaisella mielelläni, vaikea ymmärtää. Jumala kyllä, mutta et voi pakottaa ketään päästä autuaaksi.

Sairasta Herralle !

"jja  kun et jaksa sitäkään --  sitten täytyy vain sairastaa".

Tai jos et ymmärtänyt hölkäsen pöläystä  tuosta rimpsusta,  muuta kuin että  kauniisti  sabottua, melkein kuin runo.   :kahvi:
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.