Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: Pena - 30.05.22 - klo:06:57
-
Siinä rupeaa syntinen silloin niinkuin houkkio hapuilemaan: "Voi toki, jos minä kiintyisin siihen asiaan edes nytkään, ennenkuin on liian myöhäistä! Kotini olisi pitänyt jokapäiväisessä elämässä pyhittää Herran sanalla. Maailmaa ei olisi saanut rakastaa eikä mitään mitä siinä on, vaan se olisi ollut hyljättävä Kristuksen tähden ja otettava risti ja seurattava Herraa. Minun olisi pitänyt käydä lasteni edessä kristittynä, olisi pitänyt antaa ne Herralle, ettei maailma ja saatana olisi niitä voittanut." Näin aukenee silloin syyttävänä äärettömän laaja tehtävä, laaja työala ihmisraukan silmäin eteen. Hän räknäilee miten tuo ja tuo ja tuo on vielä aivan koskematta, vaikka jo aikoja olisi pitänyt sekin toimittaa. Ja siinä tulee sydämeen pelko: "Onko minulla nyt enää aikaa irtautua niistä, missä sydämeni on kiinni, jos lähtöhetki tulee?" Voi, hyvät ystävät, kun on raskas tällaista kuormaa kantaa, kun täytyy mennä kuolemaa kohti aivan kuolleessa tilassa!
Vilhelmi Malmivaara
-
Tuo ja tuo synti olisi pitänyt panna pois, tuo himo tappaa, tuo synti saada Herralta anteeksi, tuo rikos saada sovitetuksi, tuo ihminen neuvotuksi, tuo parannetuksi, tuo lapsi kasvatetuksi Herralle. Tuo ihminen, jonka olen pahentanut, olisi pitänyt jättää pahentamatta, se ja se sana jäädä sanomatta, mutta sen ja sen sanan taasen olisi pitänyt tulla sanotuksi. Toisella tavalla olisi pitänyt viettää arkipäivät, toisin pyhäpäivät pyhittää, mutta on kuitenkin silloinkin melkein vain tätä maata tonkinut eikä kääntänyt katsettansa ylöspäin Herran puoleen kuin ani harvoin. Ja saatana tuo tunnon eteen aina vain uusia kuormia: "Tuo ja tuo syntisi on vielä murtamatta, tuo ja tuo himosi tappamatta ja näyttääkin vain joka ikinen päivä sitovan sinut yhä kiinteämmin itseensä ja tähän maailmaan kiinni, vaikka sinun pitäisi niistä irti päästä."
Vilhelmi Malmivaara
-
Ei suinkaan meissä ole yhtään ainoaa, joka ei olisi valmis lähtemään täältä vaikka kohta, jos saisi olla ihan varma pääsemisestänsä Herran syliin. Mutta siinä tuleekin vastaamme: mutta, mutta! No, mitä tässä nyt sitten olisi tehtävä? Me emme saa olla, ystävät, pehmeitä itsellemme, ei, ei, ei nyt enää, vaan meidän pitää koveta itsellemme. Toimita talosi, sillä sinun pitää kuoleman ja ei elämän, sanoo Herra. Herran kansan pitää koveta itselleen, pitää ruveta pitämään lujalla itseänsä, painamaan Herran käskyt mieleensä, sitoa ne sormiinsa, kiinnittää ne sydämensä tauluihin joka ikinen päivä, eikä koettaa lohduttaa itseänsä niillä näillä lohdutuskeinoilla arvellen, että jos tästä sittenkin päästään jollakin lailla menemään. Ei näin. Täytyy säälimättä repiä nyt jo tyyny pois synninihmisensä pään alta ja sanoa sille: "Sinä raato olet jo liika kauan nukkunut synnin unta, herää jo! Minä olen liika kauan sinua säälinyt ja hemmotellut; jos vielä tätä teen, niin menen kohti helvettiä."
Vilhelmi Malmivaara
-
Tämä on ankaraa synninsaarnaa. Toki sitä yhäkin tarvitaan. On ehkä parempi että jokainen löytää tämän itse itsestään, eikä saarnatuolista pudoteltuna.
Nyt korostetaan Jumalan armollisuutta, ja lähimmäisen lohduttamista. Vai kuinka näette Joensuun Herättäjäjuhlien tunnuksen Lohduksi toisillenne.
Nykyään on paljon yksinäisyyttä. Ennen yksinäiset vanhukset pidettiin perheen yhteydessä. Se oli vaikka olisi ollut köyhääkin, silti vähemmän yksinäistä.
Nyt on tehtävämme lohduttaa yksinäisiä ja murheellisia. Se oli monen vanhuksen tehtävä perheissä: Hoitaa ja lohdutella lapsosia ja tarvittaessa torua ja neuvoakin.
Herran syliin pääsemistä en osaa edes kuvitella. Kunhan vain ovi avautuisi !
-
On varmaan hyvä, että Malmivaara kuuluu historiaan. Ajattelen kuitenkin, että hänen ääntänsä on meidänkin hyvä kuulla, kunhan muistamme sen, että hän puhui oman aikansa ihmisille.
-
Ajatukset eivät ole välttämättä vanhentuneet, mutta tapa puhua ja kirjoittaa on.
Tämä on juuri sitä muuttumista joka meissä kaikissa ja jatkuvasti tapahtuu.
Kristus on sama eilen , tänään ja maailman loppuun saakka.
-
Ajatukset eivät ole välttämättä vanhentuneet, mutta tapa puhua ja kirjoittaa on.
Sitä tapaa sanoa tarkoitinkin 'äänellä'.
-
Täten olemme yksimieliset. m.o.t.
-
Tuli äkkiseltään mieleen...
Miten on, puhutaanko ja saarnataanko nykyään riittävästi ihmisen syntisyydestä?
Jos kirkko tästä hiljenee, niin mistä ihminen tietää olevansa syntinen, tarvitsevansa
anteeksiantamusta, parannusta, armoa?
Voidaan sanoa että Jumala puhuu jokaiselle erikseen omalla tavalla, miten?
Jos omatunto on paatunut.
Eiköhän Ruotsalainen, Lestadius, Malmivaara, Muroma, Peltola, Leminen, ym. olleet
herättäjiä. Heidän kaltaisiaan tarvitaan tänäänkin.
-
Kun tällainen mieli tulee, niin siinä asia uusiutuu. Ihminen rupeaa siinä kurittamaan itseänsä Jumalan tuomioiden alle, että saisi selkäänsä niin lujasti, jotta tajuaisi nöyrtyä. ja kun näissä murheen tulissa ollaan, siellä aloitetaan teroitella aseita, mitkä suruttomuus oli ruostuttanut.
Vilhelmi Malmivaara
-
Malmivaaran räväkällä äänellä joka sanoo esim. näin tuossa eilisessä aamuhartaustekstissä:
Täytyy säälimättä repiä nyt jo tyyny pois synninihmisensä pään alta ja sanoa sille: "Sinä raato olet jo liika kauan nukkunut synnin unta, herää jo! Minä olen liika kauan sinua säälinyt ja hemmotellut; jos vielä tätä teen, niin menen kohti helvettiä."
Jos tuo saarna tulee Jumalalta syntiselle, se on tarpeellinen. Jos sen sanoo lähimmäinen, ei sitä nykypäivän ihminen tahdo ymmärtää.
Kun fooruminen Thomas meitä pieksi ja kirosi Malmivaaran tapaan helvettiinkin toivotellen, olimme ymmällä: Mitä tämä nyt on !
Ehkä se oli Malmivaaralta opittua. En tiedä.
Veli-vn kyselee synnistä saarnaamisesta. En usko monen sitä kaipaavan. Tiettyjen herätyssuuntien tapaan se on kuulunut.
Itselläni on syntisyyteni aina edessäni. Siitä Kristuksen sisällinen tunteminen pitää huolen.
Luotan että lupaus:' Minä pidän sinusta huolen maailman loppuun asti ', sisältää myös sen että hän ohjaa minua synnintuntoon ja näyttää missä, miten ja mitä olen tehnyt väärin.
Paimen ohjaa laumaansa, myös meitä kovapäisimpiä.
-
Minusta on tärkeää erottaa synti ja synnit, toisin sanoen sydämen jumalattomuus ja siitä kumpuavat ajatukset, sanat, teot ja laiminlyönnit. Synnistä saarnaamisen on mielestäni usein korvannut synneistä saarnaaminen. Silloin saarnaajalla on ilmeineinen kiusaus hyökätä niitä syntejä vastaan, jotka ovat hänelle vieraita. Näin hän tulee peittäneeksi omia helmasyntejään. Mitä kristillistä sellaisessa saarnassa muka on?
-
Syntien luetteleminen ja niillä osoittelu on tuomiohenkistä ja rakkaudetonta.
Eikö se olekin synnillinen teko ? Lisäksi se saattaa ( saattoi ) olla eräiden tapana.
-
Voi, kuinka paljon puhetta Herralle täällä ilmaantui! On niin äärettömän paljon asiaa, paljon rukoilemista, paljon pyytämistä ja huutamista. Rupeaa peloittamaan, että entä jos päivät ovatkin jo niin lyhyet, ettei ennätäkään saada uusituksi kaikkea, mitä uusia pitäisi. Käy niinkuin eräälle heränneelle vanhukselle, joka monia vuorokausia oli vuoteellansa aivan äänetönnä, ei puhunut yhtään sanaa kellekään, makasi vain selkä seinään päin kääntyneenä. Hänen pojillensa tuli kova hätä ja he tiedustelivat, saisiko isälle lukea. Vanhus vastasi heille silloin, ettei nyt jouda lukemaan, nyt täytyy huutaa. Hänellä oli paljon Herralta pyydettävää ja aika oli lyhyt. Oli jäänyt aikanansa huutamatta niin äärettömän paljon asioita ja ne täytyi saada kaikki huudetuksi. Piti saada huutamalla lähestyä Herraa.
Vilhelmi Malmivaara
-
karjalaisenkyösti kovasti aina painottaa lain saarnaamisen tärkeyttä, jota en ole koskaan oikein ymmärtänyt.
Malmivaaran lain saarnat varmaan ovat olleet jollekkin hyväksi, mutta itse en ole koskaan ymmärtänyt, että esimerkiksi Paavo Järvinen tv 7 tai joku seurakunta jossa pappi tai paimen saarnaa ja haukkuu kuulijat ja lukee lakia vetää eniten ihmisiä kokouksiin?
Tuomiokirkko? Varmaan tekee sielulle hyvää joka sunnuntai mennä kuulemaan tuomio?
-
Kun hengellinen asia alkaa uudistua, voi, voi, kuinka paljon ilmenee silloin huutamista! Ja käskemättä silloin ruvetaan huutamaan niiden kipujen alla, joissa ollaan. Eivätkä siihen riitä silloin päivät, vaan monesti täytyy huutaa vielä yötkin, ottaa öitäkin lisäksi ja kastella leposijansa kyynelillä. kun on puheltava Herran kanssa yön hiljaisuudessa. Täytyy huutaa omien asioittensa tähden ja lastensa tähden, huutaa ystävien tähden, huutaa maailman tähden, huutaa monenlaisten laiminlyöntien ja tehtyjen syntien tähden. Eikä siinä jouda kysymään sitäkään, tuleeko tällä autuaaksi vai ei. Siinä on niin kiire huutamaan, ettei jouda katsomaan, mihin tässä mennään. kunhan vain ennättäisi sanoa Herralle kaikki.
Tällainen huutaminen on, ystävät, autuaallista ajanviettoa. Hyvä, kun saa edes sillä tavalla aikaansa viettää, vaikkapa vain muutamina elämänsä päivinä. Ruvetaan huutamaan mekin!
Vilhelmi Malmivaara
-
Voi ääretöntä, kuinka paljon ristiä on kristityllä, joka kilvoittelee saavuttaakseen iankaikkisen elämän kruunun. Kun raamattu puhuu rististä, tarkoittaa se sitä ristiä, jota kärsitään Kristuksen ja omantunnon tähden. Kaikki tämänluontoiset kärsimiset, mitä täällä kristityn osaksi tulee, saa hän sentähden, että on kutsuttu ja herätetty ihminen sekä liitetty Kristukseen, sentähden, että hänellä on herännyt omatunto, jonka Jumalan sana ja heränneiden vanhempain antama kasvatus ovat hänelle antaneet. Koska hän on sellainen, niin synti ja maailma ja perkele eivät jätä häntä rauhaan. Heränneellä omallatunnolla eläen hän kärsii synnistä itsessänsä ja toisissa ihmisissä. Synti haavoittaa tuntoa ja siitä seuraa raskaita sisällisiä kärsimisiä. Synnin tähden vuotavat kaikki hänen kyyneleensä, mitä hän täällä joutuu itkemään, synnin tähden häntä kohtaavat kiusaukset, synnin tähden syntyy kaikki taistelu hänen sisällisessä ihmisessään. Kaikki kärsiminen, mitä ihminen saa sotiessaan sitävarten, että voittaisi elämän kruunun, on sitä Kristuksen ristiä.
Vilhelmi Malmivaara
-
Koettakaapa ajatella, millainen on sen ihmisen kohta, joka on saanut kasvaa hurskaassa kodissa ja lähtee sieltä elämään uuteen kotiinsa toivoen siinä saavansa toteutetuksi sen, minkä on kotonansa Jumalan sanasta oppinut! Koettakaapa ajatella, millainen se on, kun hän joutuu esimerkiksi hoitamaan suurta taloutta talon emäntänä, niinkuin kävi tässäkin*! Siinä pitäisi näyttää hyvää esimerkkiä palvelijoille ja työväellensä, pitäisi kyetä vastaamaan niiden tilasta Jumalalle, peittämään omalla kunniallaan niiden heikkouksia, kantamaan omana kuormanansa niiden kuormaa, pitämään omana vikanansa niiden vikoja, omana vilppinään niiden vilppiä, omana syynänsä sitä, ettei saa niitä niin hoidetuksi ja Herrassa pysymään kuin pitäisi ja antaisi. Niin, koettakaapa ajatella, mitä ristiä siinä asemassa olevalla on, kun hän tahtoisi pyhittää kotinsa Herralle eikä tälle maailmalle! Voi, voi, kuinka paljon hänen sydämensä saa vapista, kuinka monta painia Herran kanssa lyödä ja kuinka monta kertaa luulla, että saatana voitti, maailma voitti!
Vilhelmi Malmivaara
*puhe 1910 Tiina Sinnemäen hautajaisissa
-
Minnekä päin me olemme matkalla, iankaikkiseen elämään vai iankaikkiseen kadotukseen? Eikö ole syytä ajatella itsekunkin ainakin semmoisina aikoina, kun on ruumista hautaan saattelemassa: "Mihinkähän minua kerran saatellaan, sillä varmasti minäkin saateltavaksi joudun?" Tätä asiaa ei liika paljon ajatella, mutta jospa se sattuisi edes hautajaispäivänä vahingossa tulemaan mieleen, siinä ruumista katsellessa ja nähdessä, minkälaiseen tilaan ihminen joutuu silloin, kun täytyy mennä rajan yli ajasta iankaikkisuuteen. Jospa kukin joutuisi tarkkaamaan edes silloin, kun kuolema ja lähtö täältä tulee mieleen, minnekä päin on matkalla!
Vilhelmi Malmivaara
-
Kiitos! Wilhelmi on aikaansa edellä.
-
karjalaisenkyösti kovasti aina painottaa lain saarnaamisen tärkeyttä, jota en ole koskaan oikein ymmärtänyt.
Ehkä ymmärrys tässä asiassa joskus tulee kasvamaan.
Minulla on sellainen aavistus, että oma olemukseni ei ole vielä saanut riittävästi lain saarnaa.
Myönnän kyllä, että sisäinen olemukseni jollain tavoin vihaa ja vieroksuu sitä, mutta joku osa itsessäni ymmärtää, että kärsin lain saarnan puutteesta.
-
Nyt voi mennä vikaan, voin myös muistaa Raamattua väärin tai ainakin selittää tekstiä väärin.
Hakomaan Auri joskus vuosia sitten kehotti välttämään 'kauhistusrukouksia'.
Hän siteerasi Raamattua, jossa oli ajatuksena, että -joka kääntää korvansa kuulemasta Jumalan lakia, sen rukouskin on kauhistus-.
-
Pelkään, että jatkuva lain saarna johtaa paatumukseen. Sekä kuulijan, että saarnaajan.
-
Pelkään, että jatkuva lain saarna johtaa paatumukseen. Sekä kuulijan, että saarnaajan.
Voisiko olla niin, että jos saarnaa jonkinlaista tynkälakia, vesitettyä ja lievennettyä sekä kavennettua lakia, niin sellainen johtaisi huonoon lopputulokseen, ainakin jonkinlaiseen lainalaiseen tilaan (jossa ollaan 'lain alla'), ehkä lopulta paatumukseenkin?
-
Lievennetty laki laittaa ihmisen yrittämään pelastusta osittain omin tekemisin, maahan lyövä kova laki johtaa Jumalan armon kautta vapauteen ja pitää ihmisen siinä vapaudessa. Nyt puhun ennemminkin alatiellä pitkälle päässeiden suulla, en omallani.
-
Kun saarnataan Jumalan armosta ja rakkaudesta, Kristuksen syliinsä ottamista loukkaantuneista , pelokkaista karitsoista, kuulen saarnan jota jaksan kuunnella. Se murtaa kovankin sydämen, ainakin minun. Se on sitä paavo Ruotsalaisen kuvailemaa 'pikottelua leipäpalasella'.
Kun kuulen saarnan synneistä, jossa ne nimeltä yksilöidään, kuulen omahyväisen opettajan äänen ja koetan sulkea korvani.
Syntini ovat aina mielessäni, yöllä unissani ne minua kohtaavat . Aamulla ymmärrän vähitellen mistä milloinkin sain opetusta.
Olen 'vierihoidossa'.
-
Kun kuulen saarnan synneistä, jossa ne nimeltä yksilöidään, kuulen omahyväisen opettajan äänen ja koetan sulkea korvani.
Lainaamissani Malmivaaran seurapuheissa on aika karua saarnaa synnintunnosta. Se kuitenkin lähtee siitä, että syntisyyden tuntoa ei tarvitse kenenkään lähimmäisessään lietsoa vaan katumus nousee Jumalan työstä ja kuuluu Hänen hyvään kasvatukseensa. Jokainen tuntee synnin itsessään ja pyrkii parhaansa mukaan peittämään muiden viat Jeesuksen pelastustyön alle.
-
Juu, en ajatellutkaan Malmivaaran sanoja Aamuhartaudessa.
Edelleen osa heränneistä kai kaipaa ja halusti kuulee tällaista saarnaa tarpeeseensa.
Olen arka ja pelokas karitsa, minulle Kristukselta saatu pikottelu ja palanen sopivat hyvin pitämään synnintunnon edessäni.
Tätä on monen vaikea uskoa kun kirjoitan niin kuin kirjoitan. Sanat annetaan niin kuin ne kirjoitan.
-
Luulen, ettei saatana saa ihmisiä vietellyksi niin paljon kadotukseen millään muulla kuin sillä luulolla, että taivaaseen ollaan menossa. Tämä on sillä ovela pyydys ja tällä se saa houkutelluksi paljon ihmisiä mukaansa. Se luulottelee ihmiselle, että ollaan menossa taivaaseen, kyllä autuaaksi tullaan, ei tässä mitään hätää ole. Kun ihminen tämän uskoo, ovat luonnollisesti hänen asiansa aina onnistuneet hyvin hänen omasta mielestänsä, parannuksentekonsa aina menestynyt eikä hänellä ole mitään puutosta koskaan tunnettavanaan. Hänen ei ole koskaan tarvinnut tekojansa katua, ei koskaan tuntea väärällä tiellä olevansa, vaan hän on aina saanut olla varma siitä, että tie on oikea eikä väärä. Ja tässä luulossa hän raukka jatkaa sitten matkaansa, kunnekka pääsee onnettomuutensa perille asti.
Vilhelmi Malmivaara
-
Mutta jos joku matkamies joutuu epäilemään olevansakin väärällä tiellä, joka ei viekään perille, niin tämä vaikuttaa sen, että hänen täytyy ruveta kyselemään ja ottamaan selvää, mihin päin hän on matkalla. Silloin tulee hänelle mahdolliseksi palata oikealle tielle. Aivan samoin on hengellisessäkin elämässä. Jos ihminen on varma siitä, että hän pääsee taivaaseen, kun tekee näin, uskoo näin, toivoo näin, niin hän ei ymmärrä ruveta edes kyselemään, minne on matkalla. On aivan luonnollista hänen omasta mielestänsä, että kyllä hän taivaaseen pääsee. Mutta entäpä, jos se tie onkin väärä? Jospa tekosi ja työsi ovatkin vääriä? Entäpä, jos ne ovatkin sellaisia, että ne kuoleman hetkellä kaatuvat päällesi kaikki? Niin käy sille, jonka tie on väärä, ja se päättyy helvettiin.
Vilhelmi Malmivaara
-
Me ihmiset olemme kaikki luonnostamme lavealla tiellä. Sen huomaa kukin, jos vain alkaa tarkata omaa itseänsä. Ajatelkaapa nyt, murehduttaako meitä synti? Emmekö me rakasta mieluummin leutoa ja helppoa elämää, hyvää oloa, väljää tilaa, kuin ahdingoita? Taistelemmeko vastaan, ettei synti meitä voita?
Vilhelmi Malmivaara
-
Wilhelmi taisi olla aika itsekriittinen ?
Tuollaiset syvät itsetutkiskelut onkohan ne hyväksi?
Joskus nuorena harrastin samaa ja jotenkin tuli tunto, että Jumala ei tuomitse kuin siitä, että ensirakkaus on jäänyt vähemmälle, no ei se, mutta kun tuomitsin itseäni kaikenlaisista virheistä ja murehdin kaikkea, niin jotenkin tuli tunto, että turhaa?
-
Saatana on myös niin ovela, ettei se välitä mitään siitä, millä keinoilla saa ihmisen saaliikseen. Se vetää toisia saaliiksensa julkijumalattomuudella, toisia taas jumalisuudella, mutta molemmat ihmisraukat ovat yhtä sokeita näkemään sen vehkeitä. Saatana vetää toisia omaksensa jumalattomuuden varmuudella, toisia jumalisuuden varmuudella, mutta molempia teitä se vie helvettiin. Kun se saa ihmisen nukutetuksi tuohon väärään varmuuteen, tietää se, ettei ihminen enää arkaile, ei kysy askeleitansa, ei tarkkaa tekojansa, puheitansa ja ajatuksiansa, ei rupea neuvottelemaan, mitä pitäisi tehdä, että autuaaksi tulisi. mutta kun ihminen näin elää väärän varmuden pohjalla huoletonna tilassansa siinä uskossa, ettei tässä mitään hätää ole, sillä "minä ymmärrän, minä uskon, minä osaan, minä olen oikeassa", niin on se kauheaa itsensä pettämistä. Voi kauheaa, kuinka paljon on ihmisraukkoja, jotka näissä luuloissa siirtyvät ajasta iankaikkisuuteen! Kun sellainen makaa sairasvuoteellansa, niin monta kertaa kokoonruu siihen vielä muitakin ihmisiä kulemaan, mitä se lähtönsä aikana sanoo, ja jos vainaja sanoo, ettei hänen kuinkaan käy, vaan hän on turvattu, niin on asia heidän mielestänsä niinkuin ollakin tulee. Kuolevan omiin puheisiin uskotaan aivan niinkuin ihmisraukka olisi itse tuomari omassa asiassaan. Tästä päättelevät sitten jälkeenjäävät: "Kun sekin autuaaksi tuli, niin kyllä minäkin, ei tässä mitään hätää ole", ja rupeavat hornaamaan saman tyynyn varassa entistä sikeämpää synnin untansa.
Vilhelmi Malmivaara
-
Nyt on sellaista tekstiä Malmivaaralta, jota minäkin saatan ymmärtää. Ei monilla kielikuvilla ja koukeroilla kaunistettua saarnatekstiä, vaan pihdiskelua.
Voi kun tuo väärä varmuus ei heijailisi minuakaan synnin uneen.
Helposti muodostuu joukko joka toinen toistaan tukien pysyttäytyy uskomuksissaan. Jopa ohjaa muitakin joukkoonsa. Ja kun tullaiseen joukkoon ( loukkoon ) joutuu, se kyllä pitää huolen omistaan. Siellä ollaan ja pysytään.
Ei hyväksytä matkan jatkumista, uuden ja todemman etsimistä, mielen muuttumista.
Raamattu sanoo:
Roomalaisille 12:2 FINRK
Älkää mukautuko tämän maailmanajan menoon, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, jotta voisitte tutkia, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä.
Miksi sitten milloinkin katsotaan Tämän maailman ajan meno ?
Sitä pitää kysellä sielussaan, minun mielestä. Ei pidä välittää muiden kuin Kristuksen äänestä sisällään.
-
Yksi tämän maailman meno, joka minun nähdäkseni vaivaa kristittyjäkin, on mielipiteiden kärjistyminen ja riitautuminen. Juuri tuon väärän varmuuden vallassa tuomitaan eri mieltä olevat.
-
Yksi tämän maailman meno, joka minun nähdäkseni vaivaa kristittyjäkin, on mielipiteiden kärjistyminen ja riitautuminen. Juuri tuon väärän varmuuden vallassa tuomitaan eri mieltä olevat.
Ei ole ajat muuttuneet sitten Wilhelmin ajoista.
Vai oliko penan toteamus.
-
103 PSALMI.
Armollisen Jumalan ylistys.
Daavidin virsi.
Kiitä Herraa, minun sieluni,
ja kaikki, mitä minussa on, hänen pyhää nimeänsä.
Kiitä Herraa, minun sieluni,
äläkä unhota, mitä hyvää hän on
sinulle tehnyt,
hän, joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi
ja parantaa kaikki sinun sairautesi,
joka lunastaa sinun henkesi tuonelasta
ja kruunaa sinut armolla ja laupeudella,
joka sinun halajamisesi tyydyttää hyvyydellään,
niin että sinun nuoruutesi uudistuu kuin kotkan.
Herra tekee vanhurskauden
ja hankkii oikeuden kaikille sorretuille.
Hän on tehnyt Moosekselle tunnetuksi tiensä,
Israelin lapsille suuret tekonsa
Laupias ja armahtavainen on Herra,
pitkämielinen ja suuri armossa.
Ei hän aina riitele
eikä pidä vihaa iankaikkisesti.
Ei hän tee meille syntiemme mukaan
eikä kosta meille pahain tekojemme mukaan.
Sillä niin korkealla kuin taivas on maasta,
niin voimallinen on hänen armonsa
niitä kohtaan, jotka häntä pelkäävät.
Niin kaukana kuin itä on lännestä,
niin kauas hän siirtää meistä rikkomuksemme.
Niinkuin isä armahtaa lapsiansa,
niin Herrakin armahtaa pelkääväisiänsä.
Sillä hän tietää,
minkäkaltaista tekoa me olemme:
hän muistaa meidät tomuksi.
Ihmisen elinpäivät ovat niinkuin ruoho,
hän kukoistaa niinkuin kukkanen kedolla.
Kun tuuli käy hänen ylitsensä,
ei häntä enää ole,
eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne.
Mutta Herran armo pysyy
iankaikkisesta iankaikkiseen
niille, jotka häntä pelkäävät,
ja hänen vanhurskautensa lasten lapsille,
niille, jotka pitävät hänen liittonsa
ja muistavat hänen käskynsä ja noudattavat niitä.
Herra on pystyttänyt istuimensa taivaisiin,
ja hänen kuninkuutensa hallitsee kaikkia.
Kiittäkää Herraa, te hänen enkelinsä,
te väkevät sankarit, jotka hänen käskynsä täytätte,
kun kuulette hänen sanansa äänen.
Kiittäkää Herraa, kaikki hänen sotaväkensä,
te hänen palvelijansa, jotka hänen tahtonsa teette.
Kiittäkää Herraa, kaikki hänen tekonsa,
hänen valtakuntansa kaikissa paikoissa.
Kiitä, minun sieluni, Herraa.
-
Ja kuulkaa, ensimmäinen työ Jumalalla, jos Hänen käsiinsä antautuu, on se, että Hän rupeaa Pyhän Henkensä nuhteiden kautta repimään ihmisestä alas noita onnettomia luuloja. Hän ei tee näin sitä varten, että me hukkuisimme, vaan sentähden, että me raukat tulisimme tuntemaan totuuden. Ensimmäinen asia, minkä Jumala siinä ihmiselle kirkastaa, avatessaan hänen silmänsä näkemään, on se, että hän on helvetin tiellä, onnettomalla polulla. Oletteko te löytäneet itseänne vielä ikinä sieltä, matkalta kadotukseen? Ja kun Jumala saa ruveta paljastamaan ihmiselle hänen todellista tilaansa, joka on vaarallinen tila, niin siinä syntyy kauhea taistelu Jumalan ja ihmisen välillä. Kun herännyt omatunto sanoo, kuinka kadotuksenalainen tila on, niin ihminen alkaa silloin henkensä edestä tarrata kiinni niihin pönkkiin, joiden varassa hän on oppinut muuttumatonta tilaansa puolustamaan, ja Jumala puolestansa alkaa niitä kaataa kumoon toista toisensa perästä. Jos Jumala pääsee työssänsä niin onnistumaan, että saa ne kumoon, niin ihmisen suusta alkaa ruveta kuulumaan valitusta ja huutoa: "Voi minua, minä hukun, minä olen joutunut Jumalan vanhurskaan vihan ja tuomion alle, jotka olen epäuskollani ja suruttomuudellani päälleni vetänyt." Ihminen makaa silloin kuolleena raatona syvyyden pohjalla, itsessään aivan avutonna ja tuomittuna. Oletteko te sieltä koskaan itseänne löytäneet? Siihen, ihmisraukat, täytyy teidän ja minun kerran joutua, ja jollei se armo tapahdu täällä, joudutaan siihen tuolla puolen haudan ja kuoleman virran, se on aivan varma, mutta silloin se on hirmuista. Mutta jos ihminen löytää itsensä siitä tilasta tässä elämässä, ei silloin tarvitse ruveta hänelle tyrkyttämään: "Rupea nyt tekemään parannusta, rupea heräämään, rupea kuulemaan ja tottelemaan Herraa, rupea uskomaan, rupea rukoilemaan!" sillä silloin on jo tuli nurkassa ja kyllä silloin osaa käskemättä ruveta hätäkelloja soittamaan. Ei siinä tarvitse pappia ei lukkaria neuvomaan, sillä kyllä siinä osaa silloin yksinkin ruveta elämäntietä etsimään. Eikä sellainen hätääntynyt syntinen voi pysähtyä, vaikka koko maailma kieltäisi, vaan lähtee henkensä edestä pakenemaan tulevaista vihaa. - No, onko teillä ikään sellaista hätää ollut?
Vilhelmi Malmivaara
-
Voi, mikä kiire sellaiselle ihmiselle tulee! Hänellä on niin paljon pelastettavaa siitä tulipalosta. Lapsiraukat ovat maailmassa, ja kuinka saisi ne sieltä takaisin? Itse on elänyt surutonta elämää ja sen kautta antanut toisillekin onnetonta esimerkkiä. Tulee kova kiire kysymään: "Mitä pitää tehdä, että autuaaksi tulisi?" Tästä hätähuudosta se autuudentie alkaa, siitä se alkaa. - Oletteko te näitä ensimmäisiä askeleita vielä ikinä ottaneet? Jos ette ole, mitä te, ihmisraukat, valehtelette itsellenne, että olette taivaaseen menossa? Sanokaa suoraan olevanne matkalla helvettiin. Te ette saa armahtaa synninihmistänne, ette saa sääliä lihaa eikä verta! Teidän sielunne hukkuu, jos niitä säälitte, joiden hukkua pitää. Ne pitää teidän uskoa Herran tuomioiden alle. Kun ne sinne uskotte, silloin vasta osaatte oikein ruveta huutamaan: "Jeesu, anna armos saanen Täällä vielä eläissän, Että tykös kääntyä tainnen Ja parata itseän", niinkuin äsken suunne veisasi. Silloin alkaa sydämenne veisata todella Herran edessä sitä virttä.
Vilhelmi Malmivaara
-
Vilhelmin, Jeesuksen ja vaikka Ukko Paavon puheet voi nähdä humoristisina myös.
Rakastan näitä lainauksia, kun ne on niin monitulkinnallisia.
-
Mitä vahinkoa siitä mahtaisi olla, jos rupeaisi epäilemään autuaaksi tulemistansa? Mitä merkillistä se haittaisi? Ja missä ramatun paikassa sanotaan uskoksi varmuutta autuaaksi tulemisestansa? -Sen epäileminen ei vaikuttaisi mitään muuta, kuin että silloin ahdistuttaisiin tarkkaamaan itseänsä ja jouduttaisiin sen kautta asioissansa Herran jalkoihin. Sen se tekisi. Se vaatisi kysymään: "Missä minun auttajani on?" Se panisi katsomaan, minkälaista on minun vaellukseni, minkälaista uskoni, minkälaista elämäni, mitä minä puhun, mitä ajattelen, mitä himoitsen, mitä teen. Tätä se vaikuttaisi. Se painaisi vanhemmat siellä Herran jaloissa katsomaan lapsiansa kysellen, mihin päin olen niitä hoitanut, mitä niille opettanut, millaista esimerkkiä antanut. Se ahdistaisi ottamaan kirjan käteen ahkerammin kuin ennen kotielämässä ja veisi siihen, että polvet rupeaisvat notkistumaan Herran edessä tuon tuostakin. Tämän se vaikuttaisi. Täytyisi ruveta ottamaan korielämässä raamattu käsille ja sieltä etsimään vastausta kysymykseen: "Onko minulla iankaikkisen elämän osallisuutta?"
Vilhelmi Malmivaara
-
Jos näin saa käydä, enhän minä silloin pahalla tiellä ole. En silloin sieluani kadota, jos minun täytyy asioitteni kanssa tulla Herran eteen. Ja jollen ole autuas, mikä vahinkoa minulle silloin on siitä, ettei minulla ole siitä varmuuttakaan? Turhaahan minun silloin on koettaa tyhjää säkkiä pystyssä pitää, sillä ei se kumminkaan kauan seiso. Parempi on, että eteeni tulee vain Daavidin läksy: "Tutki minua, Jumala, ja tunnustele sydäntäni; kiusaa minua ja ymmärrä minun ajatukseni, ja katso, jos minä pahalla tiellä lienen, niin saata minua iankaikkiselle tielle!" Kadottiko Daavidin se, että hän epäili autuutensa osallisuutta ja joutui tilastansa puhumaan Herralle?
Vilhelmi Malmivaara
-
Kun Jumala saa ihmisen ahdistetuksi tähän oman tilansa tarkkaamiseen Hänen kasvojensa edessä, niin silloin löytävät toisensa Herra ja syntinen, ja kahdenkesken ne silloin asiat selvittävät. Lihalle ja verelle on kyllä vaikea alistua Jumalan tutkittavaksi, mutta muuten eivät asiat selkene.
Minun ei tarvitse sanoa, kuinka siellä sitten käy, kun Herran pariin joutuu. Menkää Herran eteen, niin kyllä näette sen itse!
Vilhelmi Malmivaara
-
Joka ainoa teko, minkä teemme, ajatus, minkä ajattelemme, sanat, jotka puhumme, ne kaikki tulevat kerran vastaamme kuolemassa. Ne eivät siirry selän taa, mutta siirtyvät eteemme. Minä olen pappinaoloaikanani käynyt kolmen-, neljäntuhannen sairaan luona, ja joka ainoa niistä on tavalla tai toisella ollut tekemisissä entisen elämänsä kanssa. Niin joudumme mekin, kun meille tulee vuoro siirtyä täältä pois. Saamme olla aivan varmoja siitä, että vaikka minkälaisessa mielentilassa nyt olisimme, vaikka nämä asiat tuntuisivat kuinka turhanpäiväisiltä tahansa nyt ja vaikka jaksaisitte niitä leikkinäkin pitää, niin me joudumme niistä kerran selvää tekemään kuolemamme hetkellä. Kaikkityynni, mitä täällä on ajateltu, puhuttu ja tehty, kaatuu päällemme kerran. Eikä ainoastaan omat teot, vaan lasten teot, omaisten teot, ystävien ja ympäristön teot. Kaikista niistä joudumme tekemään selvää omantuntomme kanssa.
Vilhelmi Malmivaara
-
Jumala on unessa, monissa unissa, näyttänyt minulle kaiken väärintekemäni. Väärä elämäntapa ja sen väärät valinnat näin selvitetään minulle unen keinoin. Se on tehnyt monista heräämisistä vaikeita, raudanrakaita.
Näin saan nähdä itseni jonka olen unohtanut ja upottanut . Samalla olen saanut turvautua apuun, Kristukseen ja hänen sovitukseensa .
Ilman pappiakin Herra hoitaa asioitamme parhain päin.
Kiitos Jeesus !
-
Minkälaiset varustukset teillä on sitä aikaa varten hankittuna? Minkälaisia hankitte nyt? Jos meidät siirrettäisiin nyt yhtäkkiä tästä kuolinvuoteellemme, miltähän meille maistuisi se uni, mikä meitä nyt painaa Jumalan sanan alla keskellä sananharjoitusta, miltä se hajamielisys, jolla saatana vetää pois ajatukset, niin ettemme vain sanasta mitään osaa saisi? Ja miltä tuntuisi omassatunnossamme, jos meidän täytyisi nyt kuolla, kun olemme sanaa aina täällä vastustaneet? Miltä tuntunee kuolinvuoteellamme, kun täytyy armon ajan loppuessa viedä Herran eteen kaikki se leikinteko, jota täällä on harjoitettu autuaaksitulemisen asiasta, kun on kevytmielisyydessä hylätty Jumalan kutsuva armo ja unohdettu ja tallattu jalkojen alle ne monet lupakset, jotka on Herralle tehty?
Vilhelmi Malmivaara
-
On aivan varmaa, kauhavalaiset, uskotte sitä tai ette, te olette onnettomia, jolleivät nämä asiat rupea teitä painamaan ennen kuolemaane. Ne ovat kovina painoina silloin sillekin, joka on nuoruudestaan saakka koettanut Herran kutsua ja sanaa seurata, mitä sitten sille, joka on aina ne katsonut ylön.
Vilhelmi Malmivaara
-
Tuossa luvussa* sanottiin, että Maria itki. Kun Maria itki, oli siitä seurauksena, että Jeesus myös itki. On tavattoman särkevää, että Marian kyynelet ahdistivat Herran samoihin kyyneliin, itkemään Marian kanssa yhdessä.
Herran itku ei jää paljaaseen itkemiseen, vaan siinä on kohta mukana armahtavaa rakkautta. Siinä paljastuu Kristuksen sydän merkillisellä tavalla. Kun Maria itki Jeesuksen seurassa, niin Jeesuksenkin täytyi ruveta kohta itkemään. Ja heti sen jälkeen Hän sanoi ikäänkuin närkästyneenä: "Kylläpä tämä elämä on nyt aivan pilalla! Mihinkä te hänet panitte? Mennään katsomaan, minkälaista jälkeä täällä nyt on tullut." Kun he sitten menivät katsomaan haudalle Lasarusta, niin pian siinä oli kuolemalta riistetty saalis takaisin. Sellaista tapahtuu siellä, missä Jeesus haetaan hätääntyneiden avuksi.
Vilhelmi Malmivaara
* Joh. 11
-
Liikuttavinta ja kauneinta, itä olen kuullut vanhojen heränneiden elämästä, on se, mitä kerrotaan tästä ukkovainajasta. Kun hän oli pieni 4-5 vuoden vanha poikanen, sai hänen äitinsä herätyksen Ylihärmän kirkkoreisulla. Jumalan suuri herättävän armon tuli liikkui silloin näillä mailla. Äiti lähti Härmän kirkkoon, niinkuin niin moni muukin sinä aikana teki, Siellä saarnasi silloin herännyt pappi ja sana kävi pistona äidin sydämeen. Kun äiti tuli kirkosta kotiin pyhäillalla, sytytti hän valkean takkaan. Siinä hän oli kumaraisillaan takan ääressä, toinen jalka takkakivellä ja pää käden varassa, käsi leukaa vasten. Siinä hän itkeskeli sitä, mitä päivällä oli kirkossa kuullut, vuodatti kyyneleitä Kristuksen jalkain juureen ja oli samanlaisessa hommassa, missä Betanian Mariakin, vaikka hänellä oli syvemmät syyt itkuun itkiessään oman sydämensä kuollutta tilaa. Siinä kotilieden ääressä se äiti painautui Herran jalkoihin ja vuodatti sinne sydämensä asiat. Ja kuulkaa, tämän ukon äidin itkun ääressä täytyi Herrankin ruveta itkemään yhdessä ja auttamaan häntä kyynelten alta. Se äiti vuodatti kyyneleensä Jeesuksen jaloille niinkuin Mariakin Jeesuksen ollessa aterialla hänen kodissaan, ja äidin pikku poika, tämä ukkovainaja, näki äidin itkun. Sen näkeminen otti häneen, sillä äiti oli lapselle rakas. Hänkin hätääntyi, meni äidin luo, kietoi kätensä äidin kaulaan ja kysyi: "Äitee, mitä te itkettä?" - Äiti kai rupesi kertomaan, mikä oli hänen itkunsa syynä, oma suruttomuutensa ja se, ettei ole ymmärtänyt lapsillensakaan muuta antaa, kuin mitä maailmalla on ollut annettavana. Hän kai sanoi myös, kuinka Herra on nyt ottanut hänet kiinni. Ja ukkovainaja on kertonut, että silloin Herran armovaikutus ensi kerran pisti hänen sielunsa läpi.
Vilhelmi Malmivaara
-
Koettakaapa nyt, ystävät, ajatella, kuinka tavattoman kallista evästä se äiti toi kirkkomatkalta kotiin, ja ajatelkaa, kuinka paljon siunausta oli salattu niihin äidin kyyneliin! Sitä siunausta tulvii vielä tämä maja vielä tänä iltana. Sen lapsen sielun läpi tunki tämä siunaus monille kymmenille hänen jälkeläisilleen, ja tiedättekö, kuinka monessa polvessa se vielä tästedes pohjastaa? Näin vaikuttavat äidin kyyneleet. Ei rohkeinkaan olisi silloin uskaltanut sanoa hänelle, kuinka paljon hän niiden kyyneleiden kautta on saava hedelmää Herralle.
Vilhelmi Malmivaara
-
Tottapa tekin joka ainoa viette kotiväellenne sellaisia helmiä? Eivät lapsemme tarvitse aina niin paljon puhetta, mutta ne tarvitsevat saada nähdä, että te olette painuneet Armahtajan jalkain juureen. Kun ne sen näkevät, niin siitä siunausta lähtee. Missä niin on tapahtunut, siellä on monta kuollutta herätetty ja monen haudalta on Herra siellä kiven vierittänyt pois. Ja kun niin tapahtuu teidänkin kohdaltanne, jotka nyt olette sen äidin virassa ja sijalla, niin siirtyy laupeus lapsillenne kolmanteen ja neljänteen polveen.
Vilhelmi Malmivaara
-
Minkälainen on tilamme taas tällä hetkellä? Olemmeko me Herran palvelijoita vai tätä maailmaako palvelemme sydämestämme? Tuossa luvussa kyllä käskettiin palvelemaan Herraa ja tekemään se nyt, palvelemaan Herraa koko sydämestämme. Eikö meillä ole kaikilla se mieli, mikä muinaisella miehellä, joka sanoi: Minä ja minun huoneeni palvelemme Herraa. Eikö meillä ole semmoinen tarkoitus, emmekö sitä varten nytkin ole liikkeellä ja eikö se tunnu kaikkein tärkeimmältä asialta koko elämässämme? Jos toisin olisi, miksi sitten vetää Jumalan sana meitä puoleensa ja minkätähden emme tule toimeen, jollemme pääse niihin tilaisuksiin, joissa sitä viljellään ja jos olemme joskus poissa, minkätähden tulemme vaivatuiksi ja on niinkuin olisimme rikoksen tehneet? Minkätähden täytyy meidän sitten yhteisessä elämässämme kotonakin tuontuostakin ruveta sanaa lukemaan ja veisaamaan? Olisihan meillä joka ainoalla ollut tilaisuutta monta, monta kertaa mennä jo maailmaan, kääntää Herralle selkämme ja irtauttaa itsemme koko parannuksenasiasta, ja olisihan se ollut lihalle ja verelle paljon mukavampaa, sillä siellä olisi saanut paljon suurempaa kiitosta osaksensa. Mutta miksi emme ole niin tehneet?
Vilhelmi Malmivaara
-
Eikö tämä nyt osoita, että me aiomme palvella Herraa ja että olemme siinä tarkoituksessa lapsuudestamme asti näitä harjoituksia harjoittaneet! Eikä suinkaan yhdelläkään meistä ole aikomusta tätä palvelusta katkaista nyt enää, vaan totta meillä on sellainen toivo, että kuolinhetkeen asti saismme olla sinne päin kilvoittelemassa, mihin päin olemme kasvomme kääntäneet! Ja jos lapsemme on toisella tiellä, toisen herran palvelijana, ei suinkaan yksikään meistä silloin ajattele kuin kauhistuksella, mihin hän kuolemansa jälkeen joutuu? Eikö meillä ole jokapäiväisessä elämässämme kaikkein suurimpana suruna, jos näyttää siltä, että Jumala on kaukana, että alamme vieraantua ja eksyä pois Herrasta emmekä ole enää Herran kasvojen edessä Herran läsnäoloa nauttimassa. Jos ei itsessämme enää näy minkäänlaista vaikutusta Herran puoleen, jos ei tunne nuhdetta eikä muistutusta, ei ikävää sanaan, ei tarvetta rukoukseen, niin meille tulee sisällinen vaiva ja hätä ja meitä alkaa pelottaa, mihin olemme Herran heittäneet, missä kohden Hänen käsistänsä karanneet, millä tavalla Hänestä vieraantuneet. Henki alkaa huutaa Herran puoleen, että Hän tulisi takaisin ja tulisi pian. Jos saamme nauttia terveyttä, meissä herää pelko, että voi, kun ei Herra jättäisi tämän myötäkäymisen aikana. Jos taas tulee osallemme tautia, tulee meille pakko ruveta huutelemaan Herraa: "Missä minun Armahtajani on; ethän ole minusta kaukana?"
Vilhelmi Malmivaara
-
No, mitä tämä tarkoittaa? Eikö sitä, että olemme lähteneet palvelemaan elävää Jumalaa, että Jumala on saanut meissä se mielen vakaannetuksi ja että silloin, kun olemme lähteneet Jumalaa palvelemaan, olemme samalla kääntäneet selkämme saatanalle, maailmalle ja synnille? Eikö niin ole, että emme tahdo takertua niiden palvelemiseen, vaan pelkäämme: "Voi toki, jos ne minut voittavat ja saavat ansoihinsa!" Ja emmekö aina, kun tulee jokapäiväisessä elämässämme puhutuksi tai tehdyksi sitä, mitä ei saisi tehdä, pidä sitä tahallisena syntinä, syyttele itseämme ja selittele itsellemme: "Voi toki, kun minä siihen ja siihenkin jouduin, kun olin niin valvomaton ja varomaton!" Ja emmekö monta kertaa kärsi niin, että vaikka omalla verellämme kuluttaisimme sen synnin ja rikoksen pois, jos vain voisimme?
Vilhelmi Malmivaara
-
Tuossa luetussa luvussa oli hmeellinen kohta, kun siinä sanottiin, että on varottava menemästä kodista niinkauas, ettei isän ääni sinne kuulu. Siinä on kaikille meille perillepääsemisen salaisuus: olisi oltava likellä Herraa, likellä Isää. Eihän lapsi ole silloin vaarassa, kun se on niin likellä kotia, että isän ja äidin silmä sen näkee, kun lapsi on heidän ulottuvillaan. Mutta sitten vasta on vaara suuri, kun lapsi menee niin kauas, ettei enää kuulu, kun isä tai äiti huutelee. Ettekö te, ystävät, joka ikinen päivä kuule tuota Isän huutoa? Eikö milloin yhdeltä, milloin toiselta suunnalta se ääni kajahda tunnollemme? Voi, kun emme niin kauas joutuisi, että Hän meitä hukkaan huutelisi!
Vilhelmi Malmivaara
-
Vaivojen ja puutosten tie on Jumalan palvelijankin tie, mutta kyllä siinä tohtii eteenpäin painaa, tohtii lastenkin kanssa, vaikka niitä olisi kuinka paljon, kun sillä mielellä vain on matkaa tekemässä, etten tahallani tahdo Herrasta luopua.
Vilhelmi Malmivaara
-
Äskeisen virren aikana tuli mieleeni eräs merkillinen keskustelu. Opetuslapset sanoivat kerran Kristukselle: Katso, me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua; mitä me siis saamme? Herra ei vastannut heille: "Hyi, hävyttömät, pitäkää suunne kiinni! Tekö olette kaikki antaneet ylön!", vaan Hän sanoi: Te saatte istua kahdellatoista valtaistuimella ja tuomita Israelin kahtatoista sukukuntaa. Niin Hän vastasi. Ja Hän lisäsi siihen: Jokainen, joka on luopunut talosta tai veljistä tai sisarista tai isästä tai äidistä tai vaimosta tai lapsista tai pellosta minun nimeni tähden, saa satakertaisesti takaisin ja perii iankaikkisen elämän. Olisikohan liika rohkeaa, jos mekin joskus veisaisimme Herralle tätä virttä: Herra, me olemme luopuneet kakesta ja seuranneet sinua; mitä me siis saamme?
Vilhelmi Malmivaara
-
Käsitän tämän niin, että Kristus on sielussamme ja sydämessämme kaikkein tärkein ja rakkain.
Saamme kyllä pitää sukumme, kotimme ja omaisuutemme, mutta ne eivät saa olla ne rakkaimmat ja ensimmäiset.
Kun Hän on ohjaksissa, elämme Hänen mielensä mukaan. Lähimmäisyys ja auttaminen ovat silloin sukulaisten tapaamisiakin tärkeämpiä, unohtamatta ko maalman köyhien ja sairaiden tarpeita.
-
Tuossa taitaa olla olennaista tuo minun nimeni tähden. Suomessa taitaa harva joutua valitsemaan perheen ja Jeesuksen välillä.
-
Luuletteko liika rohkeaksi teoksi sitä, jos kävisitte Herralle muistuttamaan: "Minä olen luopunut maailmasta, antanut Sinun tähtesi ylön sen ilot ja riemut ja huvit, sen arvon, sen kunnian, sen komeuden, sen koreuden. Minä olen Sinun tähtesi ruvennut Herran pilkan alaiseksi, halvaksi, ylönkatsotuksi, maailman jalkaportaaksi. Minä olen Sinun tähtesi, Herra, ruvennut tekemään sydäntäni Sinulle mieluisaksi, piinaamaan lihaani ja vertani nälällä, ottamaan niiltä pois sitä, mitä ne olisivat tahtoneet pitää, ja antamaan niille tilalle sellaista, josta ne eivät yhtään tykkää. Minä olen, Herra, ruvennut rääkkäämään synninihmistäni, ajamaan sitä kirkkoon ja seuroihin sekä jokapäiväisessä olossa Jumalan sanaan. Vaikka sitä täytyy siihen väkisin taivuttaa, olen sitä sinne vetänyt. Minä olen ruvennut, Herra, panemaan tavarani ja taloni alttiiksi Sinun kansasi palvelukseen. Lihani ja vereni on kyllä kuiskuttanut: "Ei se kannata, siinä tulee häviötä", mutta Sinun tähtesi, Herra, en ole niitä kuunnellut. Minä olen valjastanut hevoseni sinun palvelukseesi, Herra, monta, monta kertaa. Ole varoitellut omaa ahnetta sydäntäni ja antanut sen sinun palvelukseesi. Olen nuoruudessani ja elämäni keväässä jo katkaissut suhteeni maailmaan ja antautunut Sinun omaksesi. Olen, Herra, antanut Sinun kunniaksesi sen, jolla ennen maailmaa kunnioitin. Olen, Herra, koettanut ruveta lapsiani vetämään maailman ja synnin teiltä Sinun tellesi. Olen monta itkua itkenyt, Herra, Sinun tähtesi, monta sotaa sotinut, monta murhetta kantanut, monta kertaa luonut katseeni, Herra, sinun puoleesi." - Mitähän Herra arvelisi, jos kerran koettaisimme tätä virttä Hänelle veisailla? Saisipa nähdä, suuttuisiko Hän? Saisihan sen nyt kerran nostaa tuon alaspainuneen päänsä pystyyn, kerran edes huvin vuoksi, ja lähteä tästä eteenpäin tällä uskalluksella: "Minä uskon Sinulle, Herra, itseni ja sieluni. Sinä voit sen tallella pitää. Juoksen eteenpäin tämän lopun matkaa palkan toivossa, sen armopalkan, mikä on lopulla matkaa matkantekijöille luvattu." Saisihan näin tehdä, vaikka monta kertaa se juokseminen käykin niin, että aivan ovat polvet väärässä, mutta eteenpäin siinä kuitenkin vain mennään.
Vilhelmi Malmivaara
-
Tämmöistä puhetta kuullessa alkaa vapista sydän, eikös ala? Mutta se vapisee ilosta, jossa on pelkoa seassa. Siinä alkaa liikkua tämän suuntaisia armon tunteita: "Voi toki, tohtisinkohan minä noin ajatella!"
Katsokaa nyt, ystävät, kuinka rakas Herra meille sittenkin on. Se ei ole kyllä meidän ansiomme, vaan toisen, mutta oli kenen oli, kunhan tämä armo on saatu.
Vilhelmi Malmivaara
-
On kaikkein korkeinta kunniaa, mitä ihminen Herralta saa, kun Herra antaa hänelle nimen: minun palvelijani, Herran palvelija. On kaikkein korkeinta, kun hänen elämänsä on ollut Herran palvelemista, kun siinä on koetettu Herraa palvella, kuulla Hänen käskyjänsä, totuttaa Herran palvelukseen lapsiansa, perheväkeänsä, koetettu pyhittää Herran palvelukseen voimansa ja kaikkensa, että olisi oltu Herran palvelijoita, Jumalan palvelijoita. Oikeaa jumalanpalvelusta onkin kuuliaisuus elämän Herralle, ja kaikkein korkein kunnianimi on: Jumalan palvelija.
Voi, koetetaan, ystävät, pitää se nimi oikeassa arvossa ja niin kilvoitella eteenpäin, ettei se nimi tulisi tahallisesti tahratuksi!
Vilhelmi Malmivaara
-
Vaikka moni luottaa nuoruuteensa ja ajattelee kuoleman olevan kaukana, kuitenkin paikkansa pitää Herran sana, joka kuuluu: Olkoot teidän kupeenne vyötetyt ja lamppunne palamassa ja olkaa te niiden ihmisten kaltaisia, jotka herraansa odottavat, milloin hän palaa häistä, jotka hänen tullessaan ja kolkuttaessaan heti avaisivat hänelle. Autuaat ovat ne palvelijat, jotka heidän herransa tullessaan tapaa valvomasta. On kuvaavaa, että Israelin kansa sai käskyn syödä pääsiäislampaan ja viettää pääsiäisjuhlaa valmistuksena matkaa varten. Teidän tulee syödä se niinkuin olisitte matkalle kiiruhtavaiset. Niiden tuli olla kupeet vyötettyinä, vaatteet vyötettyinä, matkasauva kädessä, kengät jalassa ja sillä mielellä, että Herralta voi kohta tulla lähtökäsky, niin että tämä ateria on viimeinen tässä maassa.
Vilhelmi Malmivaara
-
Aivan samallainen on tänäkin päivänä Herran tarkoitus joka ainoan ihmisen kohdalla, semminkin kristittyjen, joten heidän täytyy olla aina valmiina lähtemään. Olkaa tekin valmiina, sillä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee. Olkaa valmiit, sanotaan sanassa, ja siinä neuvotaan Herran omia rukoilemaan, ettei heidän pakonsa tapahtuisi talvella, jolloin on vaikea päästä kulkemaan, talvella kun on paksu lumi ja kovat pakkaset, huonot tiet, ja ettei se myöskään sattuisi sapatinpäivänä, pyhänä, toisin sanoen, ettei lähtökäsky tulisi heille sopimattomaan aikaan. Sopimaton on aika, jolloin sydän on niin takertunut tähän maailmaan, ettei sitä saa sieltä irti muuten, kuin väkisin repimällä. Silloinhan ei odoteta Herran tulemista.
Mitenkähän nyt ovat meidän asiamme?
Vilhelmi Malmivaara
-
Koettakaapa tarkata, eikö Herralla ole sellaisia keinoja meitä varten, joilla Hän koettaa varjella tietämme ja asettaa sauvaa käteemme, kenkiä jalkoihimme Herran tulemisen varalta ja joilla Hän varoittaa meitä täällä niin vaeltamaan, kuin olisimme matkalle kiiruhtavaiset!
Vilhelmi Malmivaara
-
Varmaan soisimme joka ainoa tänä iltana - tottapa me sen soisimme! - että kuolema tulisi meille nyt elävämmästi tutuksi ja että pääsisimme likemmä elämän Herraa, joka on kuoleman voittaja. Siihen on liikuttava esimerkki Simeonissa. Hän odotti Israelin lohdutusta ja Jumalan Henki oli änessä, mutta hän ei ollut saanut tuosta Kristuksesta mitään muuta kuin lupauksen, ettei hänen tarvitse nähdä kuolemaa, ennenkuin on nähnyt Herran voidellun, Kristuksen.
Vilhelmi Malmivaara
-
Sen lisäksi, mitä on jo puhuttu ja kuultu, lähetti Jumala tähän vielä pienen pojan taarikan pitämään merkillistä seurapuhetta. Poika tepastelee tässä ja katselee kaikkien silmiin, tuli minunkin ääreeni ja sanoi: "Mulla on uudet verhat." Ei vielä kielikään oikein käänny suussa, mutta sen saa sanotuksi: "Mulla on uudet verhat." Pojan vaatteet ovat sitä lajia, että maailma ei niitä yhtään pidä kalliina, eikä niillä voi korskeilla kenenkään edessä. Tuli mieleeni, että muistammekohan me, että meilläkin on uudet verhat, muistammeko sitä jokapäiväisessä elämässämme, vai sitä muistamattomuuttammeko Jumala tuon pojan kautta tahtoi nuhdella sekä herättää meitä huomaamaan, kuinka äärettömän suuri armo siinä meillä on. Ne uudet verhat ovat Jeesuksen Kristuksen vanhurskaus. Niitä verhoja on myös tapana näytellä toisillensa, kun ne on saatu. Se on semmoista kiiltävää tavaraa, joka ei salassa pysy. Vaikka ihminen olisi kuinka ruma maailman silmissä, ei hän voi olla niitä näyttelemättä. Tiedättekö, miten niitä näytellään? Usein itkeskellen ja alaspainunein päin, köyhällä mielellä, vaivatulla mielellä niitä verhoja näytellään toisillensa. Kun sellaisella mielellä tulee seurapaikkaan, on aivan samallainen kuin tuo poika, joka koettaa huudella.: "Mulla on uudet vaatteet", on niinkun sanoisi: "Katsokaa, ystävät, kuinka Herra minua raukkaa rakastaa, kun Hän ei anna minun suruttomuudessa nukkua eikä sokeana ja tietämättömänä tilastani täällä olla eikä päästä minua siihen valvomattomaan ja kylmään ja kovaan mieleen, jossa mennään kohti kadotusta, mutta seuraa ja taluttaa minua Hengellänsä, pitää kiinni sanallansa, puhdistaa ja pesee Kristuksen verellä niitä vaatteita, joita on kastellut murheitten kyynelillä."
Vilhelmi Malmivaara
-
On kai teillä nämä uudet verhat, vai kuinka? Ja pidättekö niitä kalliina jokapäiväisessä elämässänne? Miten ne verhat, joista ystävä puhui, mahtavatkaan toisille loistaa, jos perille päästyä soperrellaan: "Minulla on uudet verhat, minä olen saanut uudet vaatteet päälleni", kun ne ovat silloin kaikista tahroista puhtaiksi pestyt!
Vilhelmi Malmivaara
-
En minä tiedä, oliko se poika elävä olento, vai mitä. Tästä se katosi taas yhtäkkiä, mutta kumminkin se minulle semmoisen saarnan piti, että mekin saimme niitä uusia vaatteita näytellä. Minkä tähden niitä häpeisitte, sillä te olette minun, sanoo Herra.
Raamatussa puhutaan uusista, kiiltävistä vaatteista, joita poismenneet vainajat kantavat. Ne vaatteet ovat valkeat kuin lumi ja niistä loistaa ihmeellinen kirkkaus, joka on Kristuksen kirkkautta, sillä ne on Kristus puhdistanut ja kirkastanut. Niitä vaatteita kantavat jo täällä ne, jotka ovat Kristuksen omat, vaikka ovatkin siihen omasta mielestään aivan mahdottomia. Mitä enemmän se vaate kiiltää, sitä syvemmältä joutuvat sen kantajat silmäilemään omaa surkeaa tilaansa. Mutta juuri tämän näkyminen itsessä on sellaista, että se ahdistaa väkistenkin sotimaan.
Vilhelmi Malmivaara
-
Tottapa te jaksatte näitä vaatteita nähdä ja huomata sitä kiiltoa toisissanne? Ja eikö silloin herää teissä ikäänkuin kademieli, niin että huokaatte: "Voi, kunpa minäkin raukka saisin ne vaatteet ylleni!" Eikö herää huuto Herran puoleen ja rukous: "Jospa, Herra, minunkin poloisen niihin vaatteisiin pukisit!" Kun se herää, silloin Herra niitä jo pukee yllene.
Vilhelmi Malmivaara
-
Mihin me lienemme matkalla? Kyllä se paikkansa pitää, mitä nyt on luettu ja puhuttu ja veisattu, mutta kun joutuu sitä itseensä sovittamaan, niin siinä tulee kummia eteen. Sekin vainaja, jonka muistoa nyt vietämme, oli sanonut kerran itsestänsä, että hän on viisi viitan väliä muista jäljessä parannuksenteossa. Muut menivät hänen mielestänsä edelle, olivat likempänä sitä Jeesusta, josta tuossa viimeksi veisattiin, kuin hän oli. Muut kai jaksoivat siitä puhuakin hänen mielestänsä enemmän kuin hän, olivat palavammalla mielellä. Ja ehkäpä hän sai muiltakin kuulla valitusta siitä, että oli liika vähän siitä puhellut.
Jos me joudumme itseämme tarkkaamaan sanan valossa, pääsemmeköhän me sen sanan tasalle vai jäämmekö jälkeen mekin? Ei mahda olla monta tässä joukossa, joka ei ymmärtäisi tämän ukon sanaa. Tottapa se vastaa useimmille aivan elävältä, sopii aivan omalle kohdalle, niinkuin se olisi hänestä sanottu, että hän on aivan jälessä muista niissä asioissa, on vielä hatarampi parannuksenasiassa, vielä enemmän maailmaan kietoutunut, enemmän itseensä ahdistettu, enemmän synnillä ryvetetty, laiskempi sanaan, laiskempi kirkkoon, laiskempi seuroihin, laiskempi rukoukseen kuin muut, laiskempi Herran eteen käymään, ahkerampi siihen, johon pitäisi olla hidas, ja hitaampi siihen, johon pitäisi olla ahkera, kuolematakin muistamaton kaikinpuolin. Sentähden tekee niin raskaan vaikutuksen tuollainen virsi kuin tuokin, itsessään äärimmäisen ihana, mutta kohti käydessään niinkuin kova paino. Meidän asiamme olisivat varmasti huonosti ja kamalaa olisi meidän ajatella eteenpäin pääsyä, jollei Herra katsoisi meitä toisilla silmillä kuin me itse.
Vilhelmi Malmivaara
-
Voi, kuinka meissä kaikissa asuu sitkeästi vertaaminen toinen toisiimme. Kuinka kilvoittelet, kuinka usein käyt kirkossa ja seuroissa, kuinka monta virttä osaat ulkoa, millainen oli lapsuudenkotisi.
Kuitenkin Kristus jätti seuraajansa Pietarille, Kalliolle, vaikka hän oli Galilean syrjäkylän kalastaja joka viimeisenä yönä vielä kielsi Mestarinsa.
Jumalalle kelpaava on särjetty ihminen, kuin murtunut ruoko, rikki poljettu.
Sydämen asenne ratkaisee, ei lakikirja.
-
Mutta mitähän, jos Herra löysikin siitä vainajasta enemmän kuin hän itse löysi itsestänsä. Sain usein olla sen ukon kanssa yksissä seuroissa, mutta en kuullut sen paljon puhuvan. Siihen se myönsi, jos toinen jotakin sanoi, mutta ei juuri omasta aloitteestaan paljon puhunut. Näin hänessä sittenkin enemmän kuin hän itse näki. Ja Jumala, jolla on monta kertaa tarkempi silmä kuin yhdelläkään ihmisellä, näki varmaan oman käsialansa hänessä paremmin kuin kukaan muu. Näin, että hänelle oli sana rakas, herännyt kansa rakas, rakkaita ne ihmiset, jotka harrastivat Jumalan sanaa. Näin, että hänellä oli asiaa Herran luo siitä saakka, kun hän alkoi antaa kunniaa Herran kutsuvalle äänelle ja ettei hän rakastanut yhtään niitä, jotka olivat Herralle vieraiksi tulleet. Herrahan sanookin opetuslapsensa tunnettavan siitä, että ne rakastavat toisiansa. Heille ovat siis rakkaampia kuin muut ne, joissa he näkevät Herran morsiamia, joiden näkevät olevan matkalla iankaikkista elämää kohden. Niiden perässä he koettavat löntystää elämänsä läpi, vaikka jäävätkin omasta ja ehkä muidenkin mielestä viittä viitan väliä niistä jäljelle parannuksenteossansa.
Vilhelmi Malmivaara
-
Kyllä onkin helpompi ymmärtää hiljainen kirkon tai seurojen penkissä istuva totinen ja hiljainen mies Herran omaksi.Hän vaikuttaa hartaudessaan.
Mutta, entä vilkas ja puhelias hupakkomainen naisihminen.
Hänkin etsii kuitenkin kaikessa eloisuudessaan Kristusta ystäväkseen. Hän saattaa kokea Hengen johdatuksen voimakkaasti ja toimii ymmärryksensä mukaan Herran elopellolla. :017:
Pietaria kuulin äskettän Raamatunselityksessä mainittavan suupaltiksi. :017:
-
Kun koetamme tarkata, minkälaista lienee meidän parannuksemme, näyttää ehkä siltä, että on jääty jälkeen vielä useampia viitan välejä kuin tämä vainaja oli omasta mielestänsä jäänyt? Mutta koettakaapa ajatella, minkälaisia ovat mielestämme Herran ystävät, Yljän ystävät, mitä mieltä heistä kannamme, minkä verran niitä tarvitsemme, miltä tuntuu meistä niiden kanssakäyminen, pidämmekö ilona saadessamme olla niiden ystäviä, jaksammeko panna palveluksemme alttiiksi niiden hyväksi! Jos meissä on sitä mieltä, että luemme Kristuksen vanhurskauden suuremmaksi rikkaudeksemme kuin Egyptin tavarat ja mieluummin kärsimme vaivaa Jumalan kansan kanssa kuin nautimme ajallista hyvyyttä synnissä, niin on aivan varmaa, että Herra näkee meissä työnsä ja käsialansa. Olemme silloin tekemässä matkaamme Herraa ja Ylkää kohden, kun koetamme Hänen kansansa kanssa täällä yhdessä taivalta tehdä niihin häihin, joihin Hän on meitä täällä kihlannut. Huonoa se matka tahtoo olla omalta puolelta, mutta jos siitä tulee murhe ja paha mieli, ajaa se meitä likemmä ja likemmä Herraa. Ja mitä likempänä me olemme niitä raukkoja, jotka itse mielestänsä ovat jääneet muista jälkeen, sitä likempänä olemme Jeesusta Kristusta. Matalalla on Herran morsian, äärettömän matalalla. Useimmin ajoin hänen päänsä painuu itkien Herran jalkain juureen. Ken matalalta menee ystävien luo, hän on likellä Herraa.
Vilhelmi Malmivaara
-
Voi, voi, kuinka monta kertaa kilvoitteleva ihminen on saanut Herran omien mukana ollessaan uutta elämää ja virkistystä! Hän on yhdessä niiden toisten mitättömien kanssa, joiden ei sovi korkealle kurotella eikä suurta kunniaa itsellensä pyytää, konttaillut suurella vapistuksella ja itseään häveten sen Herran eteen, joka viheliäisiä armahtaa, ja hänelle on laupeus tapahtunut.
Sentähden uskaltaa sanoa, että painetaan vain, ystävät, eteenpäin, vaikka näyttäisi pää mäsäksi menevän! Perille pääsi taaskin yksi; pääsemme vielä kerran mekin, sanokoot saatana ja maailma ja oma sydän mitä tahansa.
Vilhelmi Malmivaara
-
Voi, voi, kuinka monta kertaa kilvoitteleva ihminen on saanut Herran omien mukana ollessaan uutta elämää ja virkistystä! Hän on yhdessä niiden toisten mitättömien kanssa, joiden ei sovi korkealle kurotella eikä suurta kunniaa itsellensä pyytää, konttaillut suurella vapistuksella ja itseään häveten sen Herran eteen, joka viheliäisiä armahtaa, ja hänelle on laupeus tapahtunut.
Sentähden uskaltaa sanoa, että painetaan vain, ystävät, eteenpäin, vaikka näyttäisi pää mäsäksi menevän! Perille pääsi taaskin yksi; pääsemme vielä kerran mekin, sanokoot saatana ja maailma ja oma sydän mitä tahansa.
Vilhelmi Malmivaara
Wilhwlmiltä totuuden ja toimen sanoja.
Perkelettä kutsutaan myös veljien syyttäjäksi.
Aina kun sanot, ei tuu mitään niin miljoona pikkupirua huutaa olkapäällä korvaan ei tuukkaan.
Siunasi tossa penan aamusaarnassa toi kohta syyttäköön vaikka oma sydän.
Raamatun kohta, vaikka oma sydämemme meitä syyttäisi, niin jumala on suurempi.
Joku varmaan tietää kohdan. Siinä on sielunhoidollinen sana monelle itseensä pettyneelle ja ties kenelle.
-
Raamatussa puhutaan paljon kristityn toivosta. Siellä kehoitetaan usein kilvoittelemaan tulevan kunnian toivossa. Apostoli kehoittaa ystäviänsä kestämään vaivoissa vakuuttaen, että siksi minä sen pidän, etteivät nämä nykyisen ajan vaivat ole mitään sen kunnian rinnalla, mikä meille ilmoitetaan, sekä: Meidän vaivamme, joka ajallinen ja keveä on, saattaa meille iankaikkisen ja määrättömän kunnian, eli kirkkauden, sillä kunnia on alkukielessä sama kuin kirkkaus. Aivan alinomaa annetaan tuo kehoitus niille, jotka ovat vielä täällä maailman humussa, kehoitus että sitten on toisin, kun päästään uuden Jerusalemin puolelle. Joka ainoan tervehdyksen loppuun, jonka Herra lähetti Vähän Aasian seurakunnille, on Ilmestyskirjassa liitetty lupaus, mitä se saa, joka voittaa ja pysyy loppuun asti lujana. Mm. sanotaan siellä, että sen annetaan syödä salatusta mannasta ja että sille annetaan elämän kruunu. Näin ylläpidettiin kristityn toivoa sodan aikana.
Vilhelmi Malmivaara
-
Tässä on äärettömän paljon lohdutusta sille, joka on päässyt osalliseksi Jumalan kutsumuksesta ja seuraa Kristusta vaivoissa ja murheiden tiellä, paljon lohdutusta silloin, kun elämä tahtoo painua yöhön, missä salautuu kaikki niin, ettei mitään elämää näy, paljon lohdutusta sitävarten, että silloin huomaisimme sen, että nyt on tällaista, mutta se muuttuu kerran toisellaiseksi, nyt on pimeää, mutta pimeys on Herrassa valkeutta, nyt on yötä, mutta yökin on päivää Herran edessä, nyt on sotaa, mutta sodasa on jo voitto, nyt on levotonta ja murhetta, mutta ahdistuksiin on Herra kätkenyt salattua virvoitusta, nyt on valitusta, mutta se loppuu kerran.
Vilhelmi Malmivaara
-
Kaiken tämän, mitä siellä matkan lopulla on tarjona, mitä siellä saadaan ja minkä Herra on luvannut, sen pitäisi kehoittaa meitä ahkeruuteen ja valvomiseen, tarkkaan huoleen jokapäiväisessä elämässämme siitä, ettei kukaan saisi ottaa kruunuamme pois.
Vilhelmi Malmivaara
-
Kovasti Wilhelm tsemppaa kilvoittelijoita.
Onhan siinä totta toinen puoli, mutta toinen puoli on armo ja lepo siinä?
Eikö olekkin?
-
Kaikkein raskain huoli on kilvoittelevalle isälle ja äidille huoli lapsistaan. Teistä ajattelee moni tänä iltana ettei ole saanut lapsiinsa istutetuksi sitä mieltä, jota olisi pitänyt, ei osannut niitä Herralle kasvattaa, ei ollut niille sellaisena esimerkkinä, että niiden mieli olisi suunnattuna kohti sitä kotia, mihin Jumalan kansa toivoo. Tämä ajatus tekee raskaaksi isän ja äidin mielen jokapäiväisessä elämässä niissä kodeissa, joihin Jumalan vaikutus on ulottunut. Isä ja äiti on siinä luulossa, kun hän koettaa koettaa Herran edessä lastansa kasvattaa, ettei hän vähimmässäkään määrässä saa toteutetuksi Herran tarkoitusta ja että lapsi jää kodissa aivan osattomaksi siitä perinnöstä, joka kestää iankaikkisesti. Tämän tähden sydän vapisee. Ja kun tulee sellaisia merkkejä, jotka alkavat osoittaa lapsen mielen kääntymistä maailmaan ja syntiin päin, niin isä ja äiti rukka ottavat sen omaksi syykseen ja kantavat sitä omana tuomionansa. Ja juuri siitä syystä, kun näkevät itsensä kelvottomiksi kasvattamaan lapsiansa, he soisivat, että saisivat siihen apua muualta.
Vilhelmi Malmivaara
-
Ellei tästä taistelusta ja työstä saisikaan mitään muuta itselleen näkyviin, saa kumminkin sen, että pitää suurena voittona, jos Herran kansa suojaa lasta siunauksllaan, jos saa sen kantaa rakastamalleen kansalle, ja sitä vastoin pitää suurena vahinkona, jos lapsi vieraantuu siitä kansasta. On aivan varma, isät ja äidit, että tätä taistelua tehdessänne, tätä kylvöä harjoittaessanne, vaikkapa sitä kyynelillä harjoitetaan, pelastatte oman selunne ja kansanne tulevaisuuden. Teidän käsiinne on Herra antanut tämän Suomi-paran tulevaisuuden. Kasvava polvi niittää sitä, mitä me nykyaikana* kylvämme.
Vilhelmi Malmivaara
* lainaus seurapuheesta 1910
-
Jatkakaa siis vain työtänne, vanhemmat, sillä se ei mene hukkaan. Siinä on kyllä paljon ajattelemattomuutta ja neuvottomuutta ja pimeyttä monta kertaa, mutta se on iankaikkisuustyötä ja sen tulokset saatte kerran nähdä, kun pääsette lapsinenne Herran istuimen ääreen taivaassa, jossa veisataan Mooseksen ja Karitsan uutta virttä.
Vilhelmi Malmivaara
-
“Ristin luona valkenee,
Unet häijyt haihtuu,
Kiusat suuret pakenee,
Päiväks yökin vaihtuu.” :eusa_pray:
Akseli Skutnabb/Oskari Jalkio
-
Voi, voi, äidit, jos tietäisitte, kuinka suurta työtä teette koettaessanne lapsillenne määrätä elämänsuuntaa, minkä Herra on teille määrännyt, niin te monta kertaa olisitte siitä ylpeitä! Kun me muistelemme mennyttä elämäämme, niin siinä on näkyvissä ikäänkuin yksi juova muita selvempänä, ikäänkuin pohjana koko elämän suuntaamme ohjaamassa: "Mene tuosta, sillä siitä heränneet vanhempasi menivät! Mene tuonne, älä tuonne, sillä se on äitisi esirukous ja neuvo!" Kun nuoruuden kiusaukset, oma liha ja maailma koettavat kietoa meitä käsiinsä, niin on meillä turvana ystäviä, jotka sanovat: "Tuolla on äitisi, joka sinua Herralle kantoi, tuolla Herran kansaa, jota hän rakastamaan opetti!" Sydämestä kuuluu myös alituiseen heränneen äidin ääni: "Tuonne päin, tuon kansan joukkoon olisi päästävä, siellä sinä pelastut, siellä sinua ymmärretään, siellä on sinulla anteeksiantamus."
Vilhelmi Malmivaara
-
Luulen aavistavani, mitä monen teidän sydämessänne liikkuu. Siellä liikkuu kai kysymys, mitä minä vien mukanani lähdettäessä täältä pian kotiin, minkälainen välini on Herran kanssa, onko se yhtään tänä päivänä selvinnyt ja tullut likisemmäksi vai onko käynyt vain vieraammaksi Herran kanssa. Eiköhän vain moni teistä ole murheellisella mielellä siitä syystä, että niin paljon kuin onkin saatu sanaa kuulla, on se sana luisunut sivu sydämen, ja niin paljon kuin onkin saatu virsiä veisata, on täytynyt veisata ilman vakaumusta, suu on veisannut, mutta sydän on ollut äänetön. Täällä on monta, jotka ajattelevat itsestänsä: "Minä raukka olen aivan ulkona Herrasta, suruton ihminen, johon Herra ei ole kutsuvalla armollansa saanut sijaa ennen eikä nyt; sydämeni on sama nyt mikä ennenkin." Toisia on, jotka ovat vaivatulla mielellä siitä, että se suuri armo, jonka ovat Herralta herätyksessä saaneet, on jo aikoja taipaleella kulunut eikä mielen uudistusta ole myöhemmin saanut tapahtua ollenkaan. Sentähden näyttää itselle koko kilvoitus ja uskonelämä aivan hedelmättömältä ja täytyy tuomiota tehden itsellensä tätä iltahetkeä viettää. Kateeksi käyvät nuo ihanat koivut ja kuuset tuolla Puijonmäellä, joiden latvat nostavat päänsä korkeutta kohden Jumalan kiitokseksi, ja nuo linnut, jotka visertävät niitten oksilla kitosta Luojallensa, kateeksi käyvät, kun ei saa sydäntänsä yhtymään samaan työhön.
Mikä tämä vapistus nyt on ja minkätähden meidän täytyy toisinaan ja nytkin täällä tällä mielellä olla?
Vilhelmi Malmivaara
-
Jumala on asettanut valvovan tuntomme eteen näkösälle oman kuvamme, ja tämmöinen se nyt on. Jos Herralla olisi siellä parempaa näyettävää, kyllä Hän sen näyttäisi, mutta Herra on totuuden Jumala ja Hän asettaa meidät eteensä sellaisina kuin me olemme. Mitä varten? Että uskoisimme itsemme sellaisiksi, niin kylmiksi kannoiksi, hitaiksi, puoliheränneiksi tai kokonaan heräämättömiksi, epäuskoisiksi, horjuviksi, kiittämättömiksi, ja että Jeesus Kristus, joka oli aivan toisenlainen, joka antoi itsensä ristiinnaulittavaksi, joka veisasi vakaumuksesta virtensä Isällensä, joka kätki sanan uskollisesti, joka valvoi, kun me olemme olemme uneliaisuuden kiusaamia, ja joka elää vielä tänä päivänä sitä varten, että kuolleet virkoisivat, että Hän yksin meiltä kunnian saisi. Painutaan ihmisraukat maahan Hänen eteensä, sillä ei meillä ole muuta varaa, ja annetaan kunnia Kunnian Kuninkaalle! Langetaan polvillemme Hänen eteensä! Hänellä on yksin neuvot ja apu siihen, mitä meiltä raukoilta puuttuu.
Vilhelmi Malmivaara
-
Kaikkivaltias, iankaikkinen Jumala, Sinä, joka asut pyhyydessä ja korkeudessa, johon ei kukaan taida tulla, ja joka kuitenkin olet tullut niitten tykö ja tahdot asua niitten tykönä, joilla on murheellinen henki, ahdistettu ja särjetty sydän. Me lankeemme Sinun eteesi tänä hetkenä. Sinun nimesi ylistykseksi ja kunniaksi me tunnustamme, että Sinä olet tänä päivänä ilmoittanut meille pyhän sanasi, joka meitä eksyneitä raukkoja taitaa iankaikkiseen elämään johtaa. Ja tomussa ja tuhassa me Sinua, Herra, kiitämme, että olet armollisesti meidän puoleemme katsonut, että Sinä olet esteet tieltämme raivannut, että Sinä olet meitä kaikkia nyt tähän asti hoitanut Sinun pyhiä neuvojasi autuudeksemme kuulemaan. Oi Herra, ole tästä kiitetty ja ylistetty!
Vilhelmi Malmivaara
-
Me tahdomme, Herra, sinulle tunnustaa, että vaikka Sinä olet niin usein meille suurta armoasi ja lahjojasi jakanut, niin me olemme olleet taitamattomia ja huonoja Sinun lahjojasi tallentamaan. Herra, se suuri armo, jonka annoit, on tuhlattu. Ei ole meillä muuta annettavana Sinulle kuin kylmä epäuskoinen sydän ja kankea mielemme. Oi, anna anteeksi meille hataruutemme, epäuskomme, valvomattomuutemme ja tarkkaamattomuutemme, joissa on syy siihen, että olemme Sinun lahjasi hukanneet! Anna meille vielä armosi uudistuaksemme!
Vilhelmi Malmivaara
-
Uudista meitä pappeja Sinun armollasi, uudista meidän sanankuulijoitamme, uudista koko meidän Suomen kirkkoamme Sinun eläväksitekevän sanasi kautta ja anna, Herra, sinun totuutesi tunto kansallemme, josta sinä kyllä tiedät, että se on kauas pois poikennut! Kutsu, Herra, niitä, joita olet jo ennen kutsunut, mutta jotka ovat Sinun kutsusi hyljänneet, uudestaan vielä ja vedä heidät perille! Eksyneitä oikaise oikealle tielle, taluta ja johda ja anna armo, että moni koti, joka on maailman viinimäkenä, tulisi näiden yhdessäolohetkien kautta Sinulle saatetuksi, ja että ne, joiden täytyi kotiin jäädä, kun eivät voineet päästä mukaan, saisvat meidän kauttamme siellä virvoitusta ja kehoitusta! Siunaa meidän lapsiamme ja meidän nuorisoamme! Anna armosi jokaiselle, ylhäiselle ja alhaiselle, hallitsijalle ja alamaisille!
Vilhelmi Malmivaara
-
Anna, Herra, että Sinun kunniasi tulisi meidän elämämme kautta ylistetyksi ja kiitetyksi! Herra, siunaa myös tätä paikkakuntaa, anna tämän seurakunnan jäsenille runsaasti virvoitusta! Auta, että me vilpittömästi vaeltaisimme elämän tiellä! Anna Henkesi meitä tukemaan ja perustamaan, niin että kerran saisimme taivaassa iloita niiden kanssa, jotka ovat hyvän kilvoituksen kilvoitelleet, ja niin valkeissa vaatteissa Sinun istuimesi edessä veisata iankaikkisesti halleluja-virttäsi! Sinne auta, Herra, minua ja meitä armosi ja kunniasi tähden! Amen.
Vilhelmi Malmivaara
-
Sehän mieli meillä, ystävät, on, että perille on päästävä? Olivatpa esteet kuinka suuret tahansa matkan varrella, ne täytyy voittaa Herran tuella. Ja niin huonoja kuin me itsessämme olemmekin, me voitamme kaikki Hänen kauttansa, joka meitä väkeviksi tekee, Kristuksen. Hänen voimansa edessä ei paina ei maailma, ei synti, ei saatana mitään, eivätkä mitkään esteet ole ylitsepääsemättömiä, eivät mitkään ahdingot voittamattomia.
Vilhelmi Malmivaara
-
Mutta joka kilvoittelee, kaikesta hän itsensä pitää pois. Jos on liikaa kuormaa matkan varrella, niin se hidastuttaa kilvoitusta suuressa määrin. Päämäärä, mikä meillä on virran tuolla puolen, on niin suuri, että vaikka olisi sata maailmaa ympärillämme ja ne meille luvattaisiin, niin ei kannattaisi siihen vaihtokauppaan ryhtyä, ei kannattaisi sitä toivoa myydä, minkä Herra meissä on synnyttänyt. Ei sovi sitä tehdä, vaikka saatana lupaisi koko maailman tavarat ja kunnian. Kun se niitä tarjoaa, ei sille sovi muuta sanoa kuin: "Mene pois, saatana! Minulle on kirjoitettu, että moni polvi on katkennut, joka on notkistunut sinun eikä Herran edessä."
Vilhelmi Malmivaara
-
Jos me kiinnitämme sydämemme näihin katoaviin maailman tavaroihin, niin silloin joutuu Herra syrjään. Olkoot valtiolliset ja yhteiskunnalliset asiat itsekullakin, mutta jos ne tulevat pääasiaksi, niin katoaa Herra, niin luvallisia kuin ne itsessään lienevätkin. Meille ne eivät kuulu, meitä ei ole niihin kutsuttu. Meidän on täytettävä kansalaisvelvollisuutemme, mutta tehtävä se Jumalan kasvojen edessä, toisin kuin maailma sen tekee, ja koko meidän toimintamme pyhittäjänä täytyy olla Jumalan iankaikkisen sanan ja Jumalan Pyhän Hengen. Voi, voi, kuinka paljon aikaa on tuhlattu, ystävät, tämän ajallisen elämän asioissa! Niistä ei nuorison sydän saa elämää eikä voimaa, mutta sillä aikaa, kun vanhemmat riitelevät niistä, menee nuoriso maailmaan, joka tanssittaa sitä oman pillinsä mukaan. Se on aivan luonnollinen seuraus, kun maailman palvelus voittaa ja kysymys sielun pelastuksesta jää syrjään.
Vilhelmi Malmivaara
-
Kaikkivaltias, iankaikkinen Jumala, Sinä, joka asut pyhyydessä ja korkeudessa, johon ei kukaan taida tulla, ja joka kuitenkin olet tullut niitten tykö ja tahdot asua niitten tykönä, joilla on murheellinen henki, ahdistettu ja särjetty sydän. Me lankeemme Sinun eteesi tänä hetkenä. Sinun nimesi ylistykseksi ja kunniaksi me tunnustamme, että Sinä olet tänä päivänä ilmoittanut meille pyhän sanasi, joka meitä eksyneitä raukkoja taitaa iankaikkiseen elämään johtaa. Ja tomussa ja tuhassa me Sinua, Herra, kiitämme, että olet armollisesti meidän puoleemme katsonut, että Sinä olet esteet tieltämme raivannut, että Sinä olet meitä kaikkia nyt tähän asti hoitanut Sinun pyhiä neuvojasi autuudeksemme kuulemaan. Oi Herra, ole tästä kiitetty ja ylistetty!
Vilhelmi Malmivaara
Viisveisun lonede. Lonad, siis öö lainaus.
Taas alkaa suomenkieli unohtumaan, kun jo ajattelen uudella kielelläni.
Mulla on yksi kaveri Antikaisen Timo, legenda jo eläessään.
Teologisen käynyt ja hmm sairaalankin useasti.
Hänen kanssaan kun kanssa joskus rukoiltiin, niin hän myös tolleen suurella tunteella ja mitä toi nyt on Herran pelolla alkoi rukoukset.
Jotenkin, että
Herra katso alas palvelijasi puoleen, joka nöyränä pyytää armoasi.
Mä oklin, et jätä toi melodraama ja ota iisisti.
Joskus nuorena mulle papit oli pyhimyksiä joita tuli kumartaa jahieraarkia kirkossa jotain suurta ja pyhää.
No nykyään, kun katututtuja myös pappien ja piispojenkin kanssa, niin ihan tavan tallaajia?
Ei ainakaan ihan pyhimyksiä.
No meitsi sitten kun alkaa rukouksen, niin
Isä pyytäisin poikasi Jeesuksen veljeni tai melkein jo tuttuni nimessä, voisitko sitä ja tätä, koska olet armollinen ja rukouksia kuuleva, niin tee tota ja tota.
Pyyteleepi Markku, tiedät kyllä takarivin kristitty, tätä pohjamutaa.
-
Mutta Jumalan rakkaus ei ole vieläkään väsynyt. Herra on herättänyt meissä uutta toimintaa nuoriin päin, ja minä luulen, että meidän sydämemme jaksaa nyt irtautua monesta muusta paremmin kuin ennen ja ruveta jälleen toivossa kokottamaan Jeesusta Kristusta kohti. Yksi tehtävä meillä on vielä, ennenkuin me täältä erkanemme. Se on hupainen tehtävä, mutta samalla raskas monta kertaa. Meidän on polvistuttava suuren Jumalan edessä ja kannettava Herralle näistä hetkistä sydämemme nöyrä kiitos.
Vilhelmi Malmivaara
-
Suuri, vanhurskas Jumala, rakas taivaallinen Isä! Voi, kunpa osaisi lausua Sinulle sen kiitollisuuden, mitä sydän tällä hetkellä tuntee! Mutta Sinä, Herra, ymmärrät kaikki; Sinä tiedät, että meidän kiitoksemme Sinun suurimmistakin lahjoistasi täällä taipaleella on heikko. Herra, me toivomme, että Sinä autat meitä perille ja virität korkeamman kiitoksen kalliin istuimesi edessä meidän kaikkien suustamme kerran. Sinä olet itse selvästi todistanut Henkesi kautta, että työ, jota varten olemme olleet koolla*, on Sinun työtäsi. Sinä, Herra, olet sentähden myös itse meitä tukeva ja varjeleva meitä, jotka muuten eksymme pois Sinusta kaikille harhateille.
Vilhelmi Malmivaara
*Herättäjäyhdistyksen perustava kokous 1912
-
Estä meidän hommamme maallistumasta! Auta meitä, että se kaikki kääntyisi meidän ja meidän lastemme hyväksi ja Sinun pyhän nimesi kunniaksi! Voi Herra, auta meitä, että meidän kaikkien sydämemme pohja murtuisi rikki Sinun edessäsi tällä hetkellä, että me saisimme uuden mielen, joka vaikuttaisi meissä elävänä voimana! Herra, sinulle on raskaampaa kuin kellekään muille Suomen kansan tulevaisuus. Armoa, armoa pyydämme, lisää herätysarmoa tälle kansallemme! Herra, suothan Sinä sen? Auta tätä kansaa, muista Sioniasi, muista omaa kallista asiaasi, älä meitä heitä! Ota meidän kaikkien asiat ja meidän poissaolevien omaistemme ja ystävemme asiat Sinun armokäsiisi Jeesuksen Kristuksen kautta! Amen.
Vilhelmi Malmivaara
-
Kyllä todella saisi olla parempi ääni Herraa kiittämään ja ylistämään, niinkuin tuossa virressä veisattiin: "Äänellä paremmalla me Sua soisimme ylistävämme, Herramme, Kuninkaamme." Kun joutuu ajattelemaan, mitä kaikkea on Herralta saanut, kuinka sanomattoman suurta hyvyyttä Hän syytää joka päivä meidän yllemme, kuinka suuri Hänellä on kärsivällisyys, suuri laupeus, suuri armo, hyvys ja rakkaus, kun muistaa esim. tämänkin kylän oloja ja elämää niin pitkältä kuin minäkin muistan lähes puolen vuosisadan ajalta, niin soisi olevan paremman äänen Herran ylistämiseen. Ei täällä ole kuin pieni osa siitä tällä seudulla tuntemastani kansasta, joka nykyaikana etsii Herraa, sillä sitä on jo paljon, ja lisäksi tunnen suuren joukon isiänne ja äitejänne, jotka ovat siirtyneet riemuitsevaan seurakuntaan.
Vilhelmi Malmivaara
-
Kyllä todella saisi olla parempi ääni Herraa kiittämään ja ylistämään, niinkuin tuossa virressä veisattiin: "Äänellä paremmalla me Sua soisimme ylistävämme, Herramme, Kuninkaamme." Kun joutuu ajattelemaan, mitä kaikkea on Herralta saanut, kuinka sanomattoman suurta hyvyyttä Hän syytää joka päivä meidän yllemme, kuinka suuri Hänellä on kärsivällisyys, suuri laupeus, suuri armo, hyvys ja rakkaus, kun muistaa esim. tämänkin kylän oloja ja elämää niin pitkältä kuin minäkin muistan lähes puolen vuosisadan ajalta, niin soisi olevan paremman äänen Herran ylistämiseen. Ei täällä ole kuin pieni osa siitä tällä seudulla tuntemastani kansasta, joka nykyaikana etsii Herraa, sillä sitä on jo paljon, ja lisäksi tunnen suuren joukon isiänne ja äitejänne, jotka ovat siirtyneet riemuitsevaan seurakuntaan.
Vilhelmi Malmivaara
Tottahan aihetta kiitokseen aina tulisi olla.
Täällä upporikkaassa maassa kun kaikki sujuu kuin rasvattu, niin ihmetyttää se kun toisilla hätä ja kurjuus ja toisilla yltäkylläisyys kaikessa hyvässä.
Helpommiun kyllä kiitos nousee täällä asuessa kuin Suomessa ollessani.
-
Kuinka monta murhetta ne ovatkaan saaneet kantaa lapsistansa peljäten, että maailma ja saatana ne vie, monta pelkoa, monta vapistusta, ja kuinka monta kertaa onkaan pimeältä näyttänyt ja kyselty, mitenhän käynee kotimme, miren kylämme! Kun toisekseen tietää kaikki ne kiusaukset ja sen voiman ja mahdin, millä maailma koettaa kietoa varsinkin sitä ihmistä, jolla on jotain osaa Herrassa, ja kun tietää meidän ihmisraukkain oman heikkouden ja häjyyden ja tottelemattomuuden Herraa kohtaan sekä mielitekomme maailmaan, niin eikö se ole ihmeen ihme, että me olemme vielä täällä veisaamassa isien virsiä, lukemassa niiden lukuja, kantamassa niiden kuormaa, harjoittamassa niiden harjoituksia ja että meillä on vielä sama sota, mikä niilläkin oli, sama pelko, mikä niillä, sama vapistus, mikä niillä oli nuoresta kansasta, meilläkin siitä nuorisosta, jonka täytyy olla eturivissä, vakinaisena väkenä ottamassa vastaan vihollisen kaikkein kovimmat hyökkäykset, kun se meinaa ainakin tulevassa polvessa saada kokonansa Jumalan työn turhennetuksi! Kuinka paljon onkaan Herran täytynyt antaa armoansa, että on edes senkin verran kuin on, saatu öljyä lampuissa säilymään!
Vilhelmi Malmivaara
-
Tämä teksi on kielellisesti 'niin aikansa lapsi' ettei parempaa. Asiahan on oikea ja yhä meidän vanhempien on huoli lastemme suhteesta Pelastajaamme ja Luojaamme.
Tällaista puheen tapaa luulen kuultavan enää vain lestadiolaisten seurapuheissa. Tosin vielä velisenkymmentä vuotta sitten myös kansanlähetysläiset saarnamiehet puhuivat näin.
Les is more eli vähän on parempi on periaate josta pidän.
' Herra, näet perhekuntani, siunaa heitä !' tms. kuuluu iltarukoukseeni. Myös nimeltä kutsuttuna muista jälkeläisiäni.
-
Kävin vastikään kahden ihmisen luona, jotka kamppailevat kuoleman tuskissa. Tuli siellä mieleeni, että milloinkahan minäkin lähden täältä kuolemalle, milloin minunkin henkeäni rupeaa ahdistamaan, sydäntäni pusertamaan viimeisen kerran, ennenkuin henki pääsee ruumiista irti. Meillä on joka ikisellä varmasti se siirtyminen, teillä ja minulla, emmekä tiedä, kuinka likellä se on, mutta luultavasti likempänä kuin aavistammekaan. Me tahdomme siirtää kuolemamme kauas, kun meidän sydämemme on kiinni maassa ja tulevaisen elämän asia niin hämärä, ettei ole paljon mielitekoa sinne. Mutta vaikka täällä terveenä ollessa joutuu parannuksen asia monta kertaa hyvin hataraksi ja muut asiat valtaavat etusijan mielessä, joten se jää aivan syrjään, muistettavaksi jos sattuu, niin kuolinvuoteella olevalle se näyttää aivan toiselta. Siinä tulee tarkalle asia, jumalattomallekin kaatuvat päälle synnit, rupeaa eletty elämä painumaan yli niinkuin meren aallot, ja täytyy kysyä, mikä tässä tulee neuvoksi?
Vilhelmi Malmivaara
-
Meidän sieluissamme on merkillinen kantele ja Jumalalla on erityinen halu sillä soitella. Näiden puheiden aikana on Jumala sen kieliä kosketellut. Me viheliäset syntiset olemme saaneet kuulla ihaninta musiikkia, säveleitä siitä Mooseksen ja Karitsan uudesta virrestä, jota pelastetut taivaassa ijäti veisaavat lasimerellä karitsan istuimen ympärillä. Ja minun ei tarvitse ollenkaan täällä kerrata sitä sanaa, että mekin saamme toivoa pelastettujen joukkoon kerran pääsevämme. Mitä me tällä kertaa olemme Herralta saaneet, on side, joka meitä Karitsaan sitoo ja niihin, jotka siellä jo veisaavat kiitosvirsiä, kun meidän on vielä täällä veisattava sotavirsiämme. Kunpa se toivo olisi nyt herännyt joka ikisessä ihmisessä, mitä täällä on, ja herännyt niin, että meillä olisi vietävänä jotakin kotiväellemmekin täältä mennessämme!
Vilhelmi Malmivaara
-
Mutta oletteko ajatelleet, minkä tähden Herra antaa meille sanastansa osaa ja elämää? Ei Herra niitä kanteleenkieliä sitävarten vain koskettele, että me niillä huvittelisimme ja että ne kutkuttaisivat korviamme. Herralla on suuri tarkoitus siinä, mitä hän tekee. Herra antaa meille voimaa sitävarten, että käyttäisimme sen sodassa. Ja näyttää siltä, että meillä on nyt, kun lähdemme kukin alallemme, sotaan lähtö.
Vilhelmi Malmivaara
-
Mielessäni on pyörinyt eräs Pyhän Hengen lause, joka kuuluu näin: Pehmeäin ei pidä periä Jumalan valtakuntaa. Pehmeäin ei pidä periä Jumalan valtakuntaa. Pehmeäin! Eivät pääse sinne ikinä.
Vilhelmi Malmivaara
-
Mielenkiintoinen ilmaisu Wilhelmiltä !
Ei hän varmaankaan tarkoita pullea-lihaisia, pullamössöä rakastavia vaan hentomielisiä haaveksijoita joita kaikki tuulet heiluttavat. Ryhdittömiä .
Onko siis muuttumisella vaaransa vai ansionsa ?
-
Lähinnä tuota on 1776 suomennoksessa 1. Kor. 6:9: Ettekö te tiedä, ettei väärät pidä Jumalan valtakuntaa perimän? Älkäät eksykö; ei huorintekiäin, eikä epäjumalten palvelijain, eikä salavuoteisten, eikä pehmiäin, eikä miesten kanssa makaajain, Millähän kielillä Wilhelmi mahtoi sanaa lukea? Lutherin käännöksessäkin 1. Kor. 6:9 on sana 'Weichlinge', jonka voisi kääntää tarkoittamaan pehmeää. -92 käännöksessä jae kuuluu: Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, 'Pehmiä' on selvästi nyt ymmärretty kuvaamaan jotain sukupuolielämän syntiä.
-
Lähinnä tuota on 1776 suomennoksessa 1. Kor. 6:9: Ettekö te tiedä, ettei väärät pidä Jumalan valtakuntaa perimän? Älkäät eksykö; ei huorintekiäin, eikä epäjumalten palvelijain, eikä salavuoteisten, eikä pehmiäin, eikä miesten kanssa makaajain, Millähän kielillä Wilhelmi mahtoi sanaa lukea? Lutherin käännöksessäkin 1. Kor. 6:9 on sana 'Weichlinge', jonka voisi kääntää tarkoittamaan pehmeää. -92 käännöksessä jae kuuluu: Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, 'Pehmiä' on selvästi nyt ymmärretty kuvaamaan jotain sukupuolielämän syntiä.
Nykyään on vielä peheämmin. jotenkin, että synti on pahe ja vaikka Älä tapa.älä tee murhaa, muu okey?
Lestadiolaisten käännöstä kun lukee, niin hiukset, öö ne kaksi mulla niin nousee pystyyn Lars in saarnoista puhumattakaan.
Tapu tapu selkään murhamiehille ja muille taitaa ola nykytrendi
-
Meidän täytyy, ystävät, lähteä sotimaan. Ei saa olla reservijoukkona, vaan täytyy liittyä taistelevaan joukkoon. Ei saa taistella pehmeäin lailla, vaan täytyy taistella kovaa. Mutta meidän ei tarvitse sotia omilla aseillamme eikä omalla voimallamme, vaan Herra on nytkin terottanut aseet käteen ja antanut alkavaan retkeen voimaa. Mennään nyt vain eteenpäin! Meidän täytyy koveta itsellemme, itseämme kohtaan. Meidän ei saa antaa itsellemme vapautta, ei päästää omaa mieltämme valloillensa, vaan tulla Kristuksen vangiksi.
Vilhelmi Malmivaara
-
Paavo Ruotsalainen myös varoitti puhumasta hempeillen. Jumalan sana on miekka jolla soditaan.
Ja vaikka Jumala on rakkaus, Hän ei ole imelä, tarvittaessa kuritusta käyttävä isä.
-
Semmoisena on ihana olla. Silloin ei tarvitse itse mennä, vaan Kristus kantaa, ei itse hankkia ruokaansa, sillä Kristus imettää sanallansa, ei itse osata, sillä Kristus on tie ja ovi, jota ei saa suljetuksi kukaan, ei itse mitään ymmärtää, sillä aina saa kysyä Kristukselta, saa uudelleen ja uudelleen joka päivä kysyä: "Missä mun taluttajani on, missä mun armahtajani?" Ja jos Hän joskus näyttää piiloutuvan, niin itkulla saa Hänet silloinkin sieltä piilosta pois.
Vilhelmi Malmivaara
-
Meidän täytyy koveta lapsillemme. Ei saa olla pehmeä niitä kasvattaessansa. Ovatko ne meille halpoja? Nakkaatteko te, äidit, ne suosista suden suuhun, saatanan revittäviksi! Te, isät, ne siititte. Eivätkö ne nyt ole minkään hintaisia? Te ruokitte ja juotatte hevosianne; halvempiako ovat poikanne ja tyttärenne?
Minä pelkään, mitä te sanotte. Te sanotte: "Minkä niille ihminen tekee, kun ei Herra tee!" Se on hirveä sana. Se on opittu valheen hengeltä. Siinä työnnetään Herran syyksi oma suruttomuutensa. Herra on siirtänyt virkansa lapsiinne nähden teille ja antanut teille avuksi neljännen käskyn - se on lastenne raamattu - mutta te laiskottelette ettekä hoida kallista virkaanne. Te hoidatte lapsianne ruumiin puolesta, mutta sielun te tallaatte maahan. Hyi! Ihmisrukat, kovekaa aikanansa itsellenne! Kun Herra tulee, silloin toinen otetaan ja toinen jätetään. Ajatelkaapa nyt, että teidät otetaan, mutta rakkaimpanne jätetään. Niinkö? Voi kauheaa! Ottakaa nyt ne kohta polvellenne, syliinne, rakkauden syliin ja kantakaa ne Kristuksen syliin! Ne ovat kallista tavaraa. Ne ovat teidän lapsianne ja ne ovat Kristuksen verellä ostetut.
Vilhelmi Malmivaara
-
Kalliit ystävät! Voi, mitä iloa tietää, kun näkee lapsensa, lapsikultansa, Jeesuksen sylissä. Minä olen sitä iloa tänä päivänä saanut. Se painaa mun maahan Herran jalkoihin. Olen liian heikko siitä kiittämään. - Hankkikaa tekin Herran avulla itsellenne sitä iloa! Kyllä saatte. Tehkää uusi liitto! Kovetkaa Jumalan valtakunnan puolesta!
Vilhelmi Malmivaara
-
Olen aivan äsken saanut tästä iloita. 12-vuotias jälkeläinen on ottanut pienen ristin kaulaansa, kantaakseen ja tunnustautuakseen.
:eusa_pray: :eusa_pray: :eusa_pray:
-
Se, mitä Malmivaara sanoo kovettumiseksi taitaa nykyihmisen mielestä olla pehmoilua: Ottakaa nyt ne kohta polvellenne, syliinne, rakkauden syliin ja kantakaa ne Kristuksen syliin! Ainakin minua tämä puhuttelee. Aito hellyys ja rakkaus on sittenkin usein kovaa työtä ja vaatii rohkeutta ja kestävyyttä.
-
Kun ensimmäiset herätyshuudot alkoivat soida täällä Pohjanmaalla heränneiden pappien kautta, ei se piiri, johon he ulottivat vaikutuksensa, supistunut vain omaan seurakuntaan, vaan uskossa, minkä Herra synnytti, oli rakkautta, ja ne miehet, joita Herra käytti silloin välikappaleinansa täällä meidän isiemme ja äitiemme herättämiseksi, olivat ensimmäiset, jotka Suomessa heräsivät pakanalähetystyöhön. Ne asettivat pappiloihinsa säästölaatikoita, joihin ystävät laskivat roponsa samalla, kun kävivät kyselemässä neuvoa sielunsa asioissa. Näin kerääntyneet varat lähettivät he sitten Tukholmaan, Ruotsin lähetysseuran tilille.
Vilhelmi Malmivaara
-
Kun sitten vihollinen aikoi kukistaa Herran sytyttämän tulen Kalajoen käräjien kautta, oli yksi raskaimmista syytöksistä heitä vastaan se, että he olivat koonneet varoja pakanalähetystyötä varten. Syytöksessä sanottiin, että köyhimmät ihmiset panivat säästölaatikkoon kultansa, hopeansa ja silkkivaatteensa. Sen johdosta sanoi muutama pappi: "Mahtaa se Suomen kansa olla rikasta kansaa, kun köyhimmilläkin oli sellaisia lahjoja antaa." Kalajoen käräjillä rangaistiin pappeja näiden säästölaatikoiden käyttämisestä, keräys niillä oli lopetettava ja laatikot viskaalin toimenpiteen kautta saatettiin käyttökelvottomiksi.
Vilhelmi Malmivaara
-
Tässä on säästölaatikko, mikä oli minun isälläni asuntonsa oven pielessä sellaista tarkoitusta varten. Viskaali teetti tähän sepällä rautaisen levyn ja naulat ja löi tämän raha-aukon hyvin tukevasti kiinni, että hullutus loppuisi siihen, sekä kiskoi vääntämällä tästä oven irti, mutta ei huomannut, että sen kautta tuli tähän vain suurempi aukko kuin se, joka rautalevyllä peitettiin. Minä nyt ehdotan, ikäänkuin pikku kiusaksi silloiselle esivallalle, että me kokoisimme tällä samalla laatikolla varoja lähetystyön hyväksi ja koettaisimme, panisiko se pahaksensa sitäkään, vaikka nyt tällä kertaa käyttäisimme tätä isompaa reikää.
Koetetaan tänä päivänä* tähän vanhaan tuttuun laatikkoon, joka on ennen Herran asiaa palvellut ja jota on käräjissä vainottu, koota pohjarahasto Herättäjä-Yhdistyksen pakanalähetystyön hyväksi. Ennestään on muuan nuori, herännyt pappi tätä laatikkoa ovellansa pitänyt, mutta kenties tämä nyt vanhuksena, joka on säilynyt tähän päivään asti, isien muiston vuoksi saa vielä sen kunnian.
Vilhelmi Malmivaara
* Heinäkuun 8. päivänä 1914 Nurmossa
-
Tapasin menneellä viikolla vanhan koulutoverini junassa. Kun tuli hänen kanssansa puhe tästä opistosta, niin hän sanoi kyynelsilmin: "Mutta se laitos voi vielä saada aikaan suuren herätyksen!" Minuun tekivät syvän vaikutuksen ne sanat, että tämä laitos, tämä opisto voisi vielä saada aikaan suuren herätyksen. Oli ikäänkuin salainen ääni sisässäni olisi sanonut: "Mitähän, jos mekin vielä tämän kautta heräisimme!"
Vilhelmi Malmivaara
-
Kävin nykyään oppimassa erästä sairasta. Hän oli terveenä ollessansa, niinkuin tavataan sanoa, suruton ihminen. Keskustellessamme kertoi hän kahden vuoden ajan olleensa hyvin raskaalla mielellä lastensa tähden. Hänen mieltänsä oli alati painanut murhe: "Miten minun sydämeni sulaisi, millä tavalla sen saisi särkymään Herran edessä?" Hän oli siis saman vaivan alla, minkä alaisina mekin useimmat lienemme, kyselemässä, miten heräisi ja saisi sydämensä sulamaan todella? Herra kyllä on kallis, Herran sana rakas, Herran Henki ikävöitävänä, Kristus rakas, mutta paljon, paljon puuttuu. Tämä tuntohan meillä on itsestämme.
Vilhelmi Malmivaara
-
^ Siis jatkuvaa kilvoittelua, pyytämistä, että osaisi paremmin seurata Kristusta.
-
Siis jatkuvaa kilvoittelua, pyytämistä, että osaisi paremmin seurata Kristusta.
Se näyttää todellakin olleen Vilhelmi Malmivaaran puheiden keskeisin sisältö. Ylistysvirrestä siirrytään joskus kilvoituksen karuuteen jo seuraavassa lauseessa.
-
Rakkaat terveiset Haukkavuoren kansakoululta
Tule kanssani, herra Jeesus,
tule, siunaa päivän työ.
Tule illoin ja aamuin varhain
tule vielä, kun joutuu yö.
Tule askele askeleelta
minun kanssani kulkemaan!
Sua ilman en saata olla,
pysy luonani ainiaan.
-
Jumalan sana ei ole vielä päässyt oikein sydämeeni, en ole oikein särkynyt, ei ole sydämeni pohja murtunut, ei tuntoni pohja oikein pehmennyt. Ei ole Herrasta eroitettu tilani tullut minulle vielä oikein raskaaksi, eivätkä Jumalan vanhurskaat tuomiot vielä minulle oikein kirkastuneet. Ei ole turmeltunut, lihallinen mieleni tullut minulle vielä milloinkaan oikein inhottavaksi. Olen kyllä kallellansa Heraankin päin, mutta en ole kokonansa vielä koskaan kaatunut Herran käsiin, vaan olen aina koettanut pitää puoliani Herraa vastaan ja siinä onnistunutkin niin, etten ole päässyt elämässäni sitä värssyä edemmäksi, jossa virren veisaaja sanoo: "On mulla joskus halua Sun silmäis alla asua Kuin lapsi kotonansa, Vaan niinkuin köyhä syntinen En vielä taivu vaivainen Sun puolees kokonansa, Siis et voi täyttää haluas Ja antaa mulle armoas."
Vilhelmi Malmivaara
-
Tämä jaettu mieli ja olo ja elämä, josta alati löytää itsensä, kun toinen silmä on katsomassa tämän maailman ja sen tarpeitten ja asiain puoleen, toinen Herraan päin, kun toinen jalka on maailmassa, toinen Jumalassa, ja kilvoitus puolinaista molemmilla jaloilla ontumista, tämä tila tekee olon raskaaksi, niin ettei jaksa jokapäiväisessä elämässänsä olla elävä ja palava sisällisen kilvoituksensa puolesta. Semmoinen oli sen sairaan kuorma, semmoinen on teidän, semmoinen minun.
Vilhelmi Malmivaara
-
Tämä jaettu mieli ja olo ja elämä, josta alati löytää itsensä, kun toinen silmä on katsomassa tämän maailman ja sen tarpeitten ja asiain puoleen, toinen Herraan päin, kun toinen jalka on maailmassa, toinen Jumalassa, ja kilvoitus puolinaista molemmilla jaloilla ontumista, tämä tila tekee olon raskaaksi, niin ettei jaksa jokapäiväisessä elämässänsä olla elävä ja palava sisällisen kilvoituksensa puolesta. Semmoinen oli sen sairaan kuorma, semmoinen on teidän, semmoinen minun.
Vilhelmi Malmivaara
Jotenkin noin,
Mutta monia kun vaan, että maailmalliset työt ja siellä olo.
Kenellä ei ole jalka molemmissa maailmoissa?
-
"Semmoinen oli sen sairaan kuorma, semmoinen on teidän, semmoinen minun." Kenenpä ei olisi. Näin taisi olla Paavalillakin: "Sisimmässäni minä iloiten hyväksyn Jumalan lain, mutta siinä, mitä teen, näen toteutuvan toisen lain, joka sotii sisimpäni lakia vastaan. Näin olen ruumiissani vaikuttavan synnin lain vanki. Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?"
-
Tuo sairas raukka sanoi etsineensä pitkän aikaa sellaista kirjaa, joka osaisi oikein tutkia hänen sydämensä. Hän kertoi kuunnelleensa pappeja ja odottaneensa, mistä tulisi niin kova pappi, että kykenisi hänelle saarnassansa sanomaan siksi häjysti, että hänkin tulisi oikein itsensä tuntemaan ja näkemään surkean tilansa. Tätä hän oli tehnyt pari vuotta, mutta ei sellaista tullut. - Kuinka kauan lienemme me odottaneet sellaista kirjaa, sellaista saarnaa, joka meihin osuisi ja särkisi meidät.
Vilhelmi Malmivaara
-
- Mutta kuulkaa, miten sitten kävi sille sairaalle! Eräänä iltana alkoi yhtäkkiä hänen pieni lapsensa, pieni tyttönsä toisessa huoneessa veisata: "Mun kanteleeni kauniimmin taivaassa kerran soi, siell' uusin äänin suloisin mun suuni laulaa voi", alkoi veisata tuota entisen körttivaimon Kreeta Haapasalon virttä. Sairas sanoi: "Minun sydämeni suli sitä kuunnellessani." Se lapsi oli semmoinen kova pappi, joka osasi sydämeen saarnallansa. Sen pienen tytön vieno laulu oli semmoinen kirja, joka särki isästä kovan sydämen jään.
Katsokaa, kuinka ihmeellisiä välikappaleita on elävällä Jumalalla! Ei mikään ota imiseen kovempaa kuin oman lapsensa ääni, kun se rupeaa todistamaan elävästä Jumalasta.
Vilhelmi Malmivaara
-
Täällä on läsnä se elävä Jumala ja se Jumalan sana, joka pudottaa kahleet orjan jaloista ja avaa hänelle oven vapauteen. Saa nähdä, eikö suruttomuuden vanki vielä herää ja ravista maailman kahleita jaloistansa pois. Totta te menette kaikki täältä tänä iltana kotiin siinä toivossa, että niin tapahtuu. Totta huomaatte, että sydän on jo taas vähän sulaneempi kuin on ollut ennen, että siitä on jo vähän jäätä kadonnut. Ja hyvähän on, kun edes hetkeksikään niin kävi, sillä tuleehan sitä siihen taas uudestansa.
Vilhelmi Malmivaara
-
Meillä on tavattoman suuri armo monessa, mutta yhdessä suhteessa muita suurempi. Tuo suhde on tänä iltana minun mielessäni pyörinyt ja tullut erittäin selväksi nyt näiden puheiden alla. Se on se, että saa muodostaa yhden perheen, Jumalan perheen, josta Jumalan sanassa puhutaan. Kuulkaa, minkätähden meitä ovat elähyttäneet tänä iltana niiden nuorukaisten puheet, jotka täällä ovat esiintyneet, ja niiden kirjoitukset, joita äskettäin tämän opiston* sanomalehdestä kuultiin? Aivan samasta syystä kuin isää ja äitiä ilahuttaa kuulla, että lapsensa, joka on ennen ollut mykkä, rupeaa sopertamaan ensimmäisiä sanojaan. Eihän mikään ole sen hupaisempaa esimerkiksi äidille kuin kuulla, että lapsensa rupeaa puhumaan ymmärrettävää kieltä. Ja isän ja äidin korva on niin kovin herkkä ymmärtämään lapsen ensimmäistä soperrusta. Vaikka lapsi ei saa monta tavua vielä lausutuksi, äännetyksi, niin on se esimerkiksi äidin korvalle aivan selvää kieltä., niin että äiti kykenee selvittämään, mitä lapsi tarkoittaa sanoa vieraallekin, jonka korva ei ole niin herkkä sitä käsittämään.
Vilhelmi Malmivaara
* Karhunmäen kansanopisto
-
Aivan samasta syystä on meidän niin hupaista tässä opistossa kuulla näiden nuorukaistenkin puheita , joita emme koskaan ennen ole olleet tilaisuudessa kuulemaan. Ne eivät ole ennen osanneet mitään puhua, mutta nyt on Jumala antanut niiden täällä oloaikanaan kasvaa sen verran, että ne rupeavat nyt puhumaan ymmärrettävää kieltä, sitä kieltä, jota isät ja äidit ovat ennen niitä puhuneet. Sentähden niin monen silmässä kiilsi äsken niiden puheita kuunnellessa.
Mutta siinä oli vielä toinenkin seikka, joka on tavattomasti lohdullinen, ja se on se, että me iloitsimme niistä aivan yhtäpaljon kuin olisimme iloinneet, jos kuulimme niitä omalta lapseltamme. Meidän sydämemme suli kuullessa ystäviemme lasten puhuvan, aivan niinkuin olisi sulanut, jos omat lapsemme sitä tekivät. Moni kysyi toiseltaan: "Kuka tuo oli, kenen poika, kenen tyttö? Kenenkä vanhempien lapsi oli tuon ja tuon kirjoituksen kirjoittanut?" Me iloitsimme niiden isien ja äitien puolesta, joiden lapsen Jumala on opettanut puhumaan ensimmäisiä sanoja ja soperruksia.
Vilhelmi Malmivaara
-
Mitä tämä osoittaa? Sen, ettei meidän tarvitse sanoa lapsiamme omiksi lapsiksemme yksin, sillä ne ovat koko ystäväpiirin omia, ne ovat kaikki yhteisiä Herrassa, Herran edessä. Teidän ei tarvitse yksin niitä kasvattaa, sillä kaikki ystävät ovat auttamassa teitä. Teidän ei tarvitse yksin iloita niistä, sillä ystävät teidän kanssanne yhdessä iloitsevat ja itkevät niiden tähden kyyneleitä Herran jaloissa. Ja toisaalta: Jos teille tulee murheita lapsistanne ja taistelua, teidän ei tarvitse yksin murheitanne kantaa, vaan kaikki ystävät kantavat niitä yhdessä teidän kanssanne. Tämä antaa paljon uutta toivoa, paljon uutta rohkeutta. Ja se on yksi tämän laitoksen* siunaus.
Vilhelmi Malmivaara
*kansanopisto
-
Minä sain olla täällä läsnä tämän edellisellä kerralla, kun tuollainen lehti, minkä olemme tänä iltana kuulleet, vaikka eri kirjoitukset, silloin täällä luettiin. Siitä ilosta, minkä minun sydämeni silloin sai, teki mieleni antaa osa likiselle ystävälleni, rehtori Rosendalille Oulussa. Minä lähetin lehden hänen nähtäväkseen. Hän kirjoittaa vastaukseksi näin:
"Kiitos niiden nuorten ystävien kirjoituksista, jotka palautan huomisenpäivän postissa. On tullut aika, jolloin maailma tunnustaa, miten suurta työtä siinä tehtiin, kun ryhdyttiin hommaamaan tuollaista opistoa. Olen ihmetellyt sitä ajatusten selvyyttä, sitä luonnollista logiikkaa, mikä on näissä kirjoituksissa, ja olen kiittänyt Herraa siitä uskosta ja siitä Herran pelvon tunnosta, mikä on kirjoitusten sisältönä. - - Semmoiselle joukolle saattaa luottamuksella uskoa isien perinnön hoitamisen ja kartuttamisen. - Painetaan, rakas ystäväni, päämme sen Vapahtajan rintaan, jonka ääretön armo kutsuu meitä Jumalan ihmeelliseen valoon. Siellä on meidän hyvä olla, siellä uskallamme ajatella kuolemaa ja sitä tilintekoa, joka meiltä vaaditaan. Ja tästä rakkaudesta tuntuu, että rakastamme toisiamme, niin ettei kuolemakaan voi meitä eroittaa. Niin tuntuu minusta tällä hetkellä, sentähden sen sanon. Jää Herran, meidän ihmeellisen Vapahtajamme turviin!"
Vilhelmi Malmivaara
-
Aika, jonka te, rakkaat oppilaat. olette viettäneet tämän huoneen* suojissa, on ollut teidän elämässänne sapattiaikaa. Nyt alkaa työn aika, arkielämän aika. Täällä on kootu siementä, nyt lähdetään sitä kylvämään; täällä on koottu voimaa, nyt lähdetään sitä käyttämään elämässä ja taistelussa.
Vilhelmi Malmivaara
*kansanopisto
-
Tästä nousee ajatus siitä kuinka muutamille on sapattiajan viettäminen tärkeämpää kuin elämä työtä tehden.
Ei luostareissakaan olla pelkästään hartautta harjoittamassa. Työ on jokaisen velvollisuus. Työ on se mikä kasvattaa. Onko sanassa jopa sanottu ettei Jumala laiskoja elätä.
On kuitenkin eräille annettu saarnavirka, mutta se ei ole joka miehen.
Pietari olisi innoissaan halunnut tehdä majan kirkastusvuorelle ja jäädä sinne.
Hänelle oli varattu toinen tie, mikä päättyi pää alaspäin ristille.
-
Luulen suunnilleen tietäväni nykyhetkisen kiusauksenne, joka teitä ehkä kaikista raskaimpana painaa täältä lähtiessänne. Teille on eron hetki opettajistanne, ystävistänne ja tovereistanne raskas. Mutta eihän se mikään eron hetki ole, ei sitä tarvitse murehtia. Teitä liittää toisiinne Jumalan sana, eikä niistä ihmisistä, joihin on Jumalan sanalla sidottu, sen sanan kautta liitetty, tarvitse koskaan erota, ei kuolemassakaan. Murhe tuosta erosta on siis jotakuinkin aiheetonta murhetta.
Vilhelmi Malmivaara
-
Mutta luulenkin, että teitä painaa toinen huoli, joka on vielä raskaampi. Teistä riippuu nyt se arvostelu, millä tuolla ulkona maailmalla tullaan arvostelemaan tätä oppilaitosta, ja te tunnette tämän painon joka ainoa. Lähdettyänne täältä katsotaan teitä kutakin kotiseudullanne ja sanotaan: "Tuokin on ollut Karhunmäen kristillisessä kansanopistossa", tarkataan, minkälaiseksi se on nyt siellä muuttunut, mitä se tuo sieltä mukanansa kotielämään. Ja sen mukaan langetetaan arvostelu tästä opistosta, minkälaiseksi teidät siellä kotona havaitaan.
Astuitte mihin astuitte, teitte mitä teitte, kaikkialla tähtäävät ihmiset teihin kiikari kädessä. Ja jos teistä löydetään vikoja ja jos katsojilla on kiikari vielä niin päin kädessä kuin on tavallista, niin vikojanne vielä monin kerroin suurennetaan, vaan ei pienennetä.
Vilhelmi Malmivaara
-
Tuo puhe kääntyy helposti ajatukseen Körttifoorumista vs. viidesläiset.
Pidetään tämä: Kristus sotii puolestamme.
-
Mutta minä annan teille yhden neuvon: Älkää säikähtäkö! Sanokaa niille ihmisille, jotka teitä tarkkaavat: "Minä olen ollut tänä talvena toverieni kanssa Jumalan kasvojen edessä. Meille on puhuttu elävän Jumalan sanaa ja me olemme sen sanan voimasta tulleet niin pieniksi, niin alhaisiksi, niin viheliäisiksi syntisiksi Jumalan ja ihmisten edessä, ettei meitä korkealta löydä, kun meitä kiikarilla katsoo. Mutta kääntäkää kiikarinne linssi vähän alemma, Vapahtajan jalkain juureen, jossa oli syntisen vaimon paikka, publikaanin paikka ja ryövärin paikka, Herran kasvojen edessä, niin mitähän jos minunkin raukan löytäisitte sieltä!"
Vilhelmi Malmivaara
-
Nuoret ystävät, sanokaa tämä Kristukselle! Viekää tämäkin kuormanne Hänen eteensä ja valittakaa Hänelle: "Herra, Herra, en minä ole jaksanut nöyrtyä kokonansa Sinun edessäsi, ei sanasi ole kokonaan minua voittanut, en ole ollut oikea oppilas, ei minusta heijasta Sinun kirkkauttasi maailmalle. Herra, en minä jaksa itseäni kieltää, en kokonansa antautua Sinulle, en Sinun halpaa ylenkatsottua tietäsi käymään, en sinun muotoasi kantamaan, kuolemasi muotoa ja kärsimisesi osallisuutta." Menkää Kristuksen eteen tämän kuormanne kanssa ja antakaa sinne katsoa kenen tahansa ja millä silmällä hyvänsä, kuinka vikovalla silmällä tahansa, ja te kestätte tutkimuksen ja arvostelun. Miten? Te ette joudu siellä itse vastaamaan puolestanne, vaan teidän puolestanne puhuu siellä Jeesus Kristus. Hän levittää siipensä, vanhurskautensa siivet syntisraukan yli. Hän peittää ei vain pienet synnit ja teot, vaan suurimmatkin. Hän sanoo: Ei kukaan ryöstä heitä minun kädestäni. Hän vääntää vikovalta aseet pois käsistä ja ajaa sellaisen tuntoihinsa, kun te Herran jaloissa omien puutteittenne kanssa itkette.
Vilhelmi Malmivaara
-
Ja kuulkaa, kun koettelemuksen hetkiä tulee matkallanne teitä vastaan, saatte ihmeellistä voimaa siitä, että muistatte täällä oloanne. Saatte silloin sanoa maailmalle: "Mihinkä lankeemukseen joutunenkaan, tietää kuitenkin Jumala ja tiedän sen minäkin, että olen kyynelkylvöä tehnyt Karhunmäen opistossa viiden kuukauden ajan, ja se oli ihaninta aikaa minun elämässäni."
Jotka kyynelillä kylvävät, ne ilolla niittävät. Työ, minkä täällä olette tehneet, tuottaa teille elämässänne paljon iloa. Pyyntöni teille, oppilaat, olisi siis: Pysykää Kristuksen jaloissa! Ja minä tohdin taata: Sieltä te paistatte niinkuin kynttilät maailmassa! Kristuksen valo, Hänen kirkkautensa tuo teihin loiston.
Vilhelmi Malmivaara
-
Tänä päivänä minä, kouluja käymätön, sijoitan sanan täällä oloanne tähän rakkaaseen Körttifoorumiimme.
' Työ, minkä täällä olette tehneet, tuottaa teille elämässänne paljon iloa. Pyyntöni teille,' oppilaat ', olisi siis: Pysykää Kristuksen jaloissa! '
Moni ystävän sana on on nostanut ahdistuksen kuopasta. Moni rakas sana on johtanut Kristuksen jalkojen juureen.
https://www.youtube.com/watch?v=NvhFHo3gXTA
-
Kuulkaa, meidän joka ainoan rinnassa on herkkiä kieliä. Ne piilevät meidän olemuksemme sisimmässä. Kun niihin ei kosketa, eivät ne soi. On olemassa vain yksi, joka osaa niitä koskettaa. Hänen nimensä on Jeesus Kristus. Jumala on kätkenyt ikäänkuin ihanan harpun meidän olemuksemme sisimpään, ja kun taivaallinen harpunsoittaja koskettaa sen kieliä, voi miten ihanasti ne alkavatkaan silloin soida! Semmoista musiikkia, jota ei missään muualla täällä maan päällä saa kuulla, sitä kaikuu nyt omassa povessa, ja sitä on aivan mahdotonta kuunnella itkemättä. Juuri tästä syystä on tänä päivänä tuhansittain kyyneleitä pudotettu tämän opiston suojiin. Me olemme, te ja minä, saaneet olla Kristuksen armokäden koskettamina, ja moni on itsensä huomaamatta ja aavistamatta joutunut Hänen kanssansa tekemisiin. No kuulkaa, niin likelle itseänsä on Herra vetänyt meitä tänä päivänä taas! Te oppilaat olette niin likellä Herraa, ja Herran läsnäolon kautta olemme me toisetkin päässeet samasta kosketuksesta osallisiksi kuin te tänä päivänä.
Vilhelmi Malmivaara
-
jatkuu osassa 22