Salis kun ei ole puollustamassa ja kirjoittelemassa tänne, niin Niinistö ei ole saanut puollusteluja ja kehuja.
Minnekköhän Herra Salis on kadonnut. Hyvinkin fiksumies noin muuten, vaikkakin useimmista asioista aivan erimieltä hänen kanssaan.
Uusille tiedoksi, että Salis nimimerkillä kirjoitteli aikoinaan kovastikkin eräs herrasmies.
Kataisesta ja Niinistöstä tulee mulle vaan mieleen keinottelija ja huijari.
Näin se vaan on. Katainen nykyään, että EU takaus rahastoon mukaan vaan.. Teemme sellaisen oliko se hallitun ehdotuksen ja sitten meillä on siellä hyvä olla, vaikka isot päättääkin, ei pienet maat.
Soini taas sanoo suoraan. Suomea viedään, että vikinä käy ja isot päättää, että Suomen on nyt tuettava työläisten rahoista niin ja monella miljardilla.
Niinistö samanlainen ketku minusta. Naiset kiinostaa, että viime vaaleissa sanoi olevansa vallaton poikamies ja kiinnostaa ne hommat vielä enemmän kuin pressana olo.
Mitään suoraa vastausta ei Niinistöltä tule, on vain Kokoomuksen oppijuttuja. Mitä Kokoomus sitä hän toistelee.
Jotenkin molempien miesten toivoisi alkavan ottaa enempi asialinjaa asioihin.
Soini vähemmän populismia ja Niinistön enemmän asioihin konkreettisia ehdotuksia, eikä vaan muiden vastaväittämisiä ja sillä loistamista.
Ois taas pitäny itte mennä ehdolle, nyt nää s.. tunarit vaan möhlii.
Pahus ku ei ehdi kaikkialle:)