Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: mami - 02.08.16 - klo:21:45
-
Vähän aikaa sitten minulta kysyttiin, onko körttiläisillä pelastusvarmuutta. Vastasin, että teoriassa ei, mutta käytännössä voi olla sikäli, että omassa sydämessään luottaa armoon ja Jumalan hyvyyteen. Pelastusta ei kuitenkaan haluta omia itselle, eikä varsinkaan sillä elämöidä. Jos on kovin varma pelastuksestaan, niin helposti alkaa jaotella muitakin ihmisiä vuohiin ja lampaisiin. Miten minun olisi pitänyt vastata?
-
On pelastusvarmuus.
-
Pelastusvarmuus-sanaa en ole enää ajatellut, kun se koki inflaation viidesläisissä ollessani. Sitä todella kyseltiin toinen toisiltamme, ja siitä piti riemuita, vaikka syntinen sydän aina epäili.
Ei ainakaan minulle pelastusvarmuus oikein auennut, enemmän se oli joukkoliikehdintää erilaisin muodoin monenlaisissa tilaisuuksissa. Se oli ihmisestä.
Oman uskon varassa ei perille päästä. Vasta Tuomiopäivänä kirjat avataan ja meidät jaetaan lampaisiin ja vuohiin. Siihen asti odotetaan ja toivotaan, unelmoidaan Jaakko Löytyn tavoin;
https://youtu.be/4B6dQLLU6oQ
-
Kun n y t lähestymme toisiamme, "vitoset", "kutoset" ja "neloset", näemme sanankäytön liittyvän kulloiseenkin aikaan.
Miksi emme luottaisi Sanaan ja sanosi: "Olen pelastettu. Minulla on pelastusvarmuus. Olen vakuuttunut, että Raamatun Sana on tosi ja vastaanottamisen arvoinen."
-
Minulla on yhä tunne, ei tieto, että ' vitoslaiset' ja vapaat suunnat ovat ikäänkuin omineet tuon sanonnan.
Yhteinen toivomme on Kristuksen sovitustyö puolestamme. Siinä on toivomme. Mutta
tieto ja varmuus...?
Ehkä me jotka olemme tuon fraasimyllyn käyneet läpi, olemme kyllästyneet noihin ilmaisuihin. Asianhan voi kertoa toisinkin, kuten mamikin teki. Siihen voin yhtyä.
-
Körtit haluaa vaan keskustella - ja opettaa!
-
Heränneet ovat varmoja Pelastajasta.
-
:023:
-
Körtit haluaa vaan keskustella - ja opettaa!
:107: :039:
-
:039:
... ja oppia.
:opettaa:
-
Heränneet ovat varmoja Pelastajasta.
Olipa hyvä vastaus. :eusa_angel:
-
On vain yksi Pelastaja, Hänen pelastustyöstään olen varma!
Oma yritykseni on karahtanut kiville ja on tuhoon tuomittu.
Pelastaja on löytänyt eksyneen.
-
Histan häissä (oikeissa) Ruotsista paikalle hankittu Rosenius kysyi Stenbäckiltä pelastusvarmuudesta ja vastaus oli jatkuvasti kieltävä. Lopuksi hän kysyi "entä jos nyt kuolisit miten sinun kävisi" Vastaus oli se on yksi Jumalan armollisessä kädessä. Tämän jälkeen hän meni ja kirjoittu tutun virren "Silmäisi eteen Jeesus".
Jos minulta kysytään pelastusvarmuudesta, niin minulla ei ole kuin luottamus armolliseen Jumalaan, että hän voi syntisen armahtaa. Ei siis sinnepäinkään kuin evenkelikaalit sitä kauppaavat. Pelastusvarmuus ei tuote, jolla kehuskellaan ja joka otetaan tai saadaan oikeaan ryhmään kuulumalla.
Edellä oli siis henkilökohtainen tuntoni asiassa. Tuntekoon toiset vapaasti kuin haluaa, mutta monia heitä pidän hiljaisessa mielessäni armon varkaina.
-
Kirjoitit seppos hienosti tuosta Stenbäckin ja Roseniuksen kohtaamisesta. Ei ole kauan kun luin Oravalan Erämaan profeetan ja juuri tuo kohta oli se mikä minustakin on oikein.
Se mikä sopii toiselle uskolle, ei olekaan toiselle tarkoitettu. Minä en ole niitä joita tuuditellaan tietyn tyylisillä puheilla ja musiikilla ' olemaan uskossa'.
Sen kaltaisiin nojapuihin tai kainalosauvoihin nojaaminen ei vie eteenpäin, vaan matkamies jää pitämään seuraa samankaltaisten seuraan. Viihtyy sijoillaan, eikä korpitaival eikä ruisleipä maistu.
Uskominen ei ole haaveilua helmiporteista ja lasimeristä, vaan jotakin paljon karumpaa. Taistelua elämästä ja kuolemasta se on.
Syvässä synnintunnossa, ja armon varassa matkaa tehdään. Jeesus matkakumppanina.
-
Armo yhdistää, pelastusvarmuus ylentää.
-
Ei mistään voi olla varma.
Ei elämässä, ei kuolemassa, ei missään..
Itse en rukoile itseni ja sieluni puolesta. Kaikkien muiden puolesta kylläkin.
Oma pelastukseni, se on "korkeimman käsissä".
-
Jumala kuulee heikoimmatkin huokaukset, vastaa niihin ajallaan ja tavallaan.
Raamatussa sanotaan jotain "Teillä ei ole sentähden kun ette ano".
Pro Fide lauloi 70-luvulla "Pyydä, niin paljon saat, etsi, niin löydät tien" ...uskon näin olevan.
Koen varmana sen että Jeesus on kuollut minunkin syntieni tähden.
-
8. Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana - että voittaisin omakseni Kristuksen
9. ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella;
10. tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta,
11. jos minä ehkä pääsen ylösnousemiseen kuolleista.
Paavali kirjoitti tuossa lopussa, että jos minä ehkä pääsen ylösnousemukseen.
Paavali toisaallakin kirjoitti siitä, että hän pääse armosta jos pääsee, ei omien tekojen tai muun oman uskomisen vuoksi taivaaseen.
Toi herätys tai ratkaisukristillinen käsien nostatus, jos joku haluaa pelastua nostakoon kätensä tapa ei minusta Raamatusta löydy, vaikka sitä kovasti vaaditaan ja paljon muutakin joissain porukoissa.
Sinänsä jos se jotakin auttaa ja tuo rauhan, niin ei mulla mitään sen isompaa sitä vastaankaan ole, mutta pikkasen mietityttää millaiseen vaatimuskristillisyyten se vie ihmis rukan.
-
Ryhmän paine on muuta kuin vaatimus.
-
Ryhmän paine on muuta kuin vaatimus.
Monissa ryhmissä ryhmän paine on myös vaatimus.
-
Pelastusvarmuus on outo sana. Vähän pietistinenkin... Mielestäni se ei näytä kuuluvan klassiseen kristinuskoon. Jos toisaalta käännellään ja väännellään "pelastusvarmuuden" -käsitettä uuteen näkökulmaan. Jos jokin ihminen sanoo olevansa pelastuksesta varma ja hän tekee töitä arkisesti lähimmäisensä eteen. Hänellä on kuormia, vastuksia ja itkua, mutta toisaalta siedettäviäkin päiviä. Hän on sosiaalinen eikä pyri nostamaan itseään kateederille. Rakkauden voimalla hän pitää huolta toisista ihmisistä ei uskon. Käy se nyt pitää paikkansa... mutta se ei olekaan mikään tärkeä asia - olla varma pelastuksesta.
-
En nyt muista muita kuin Ristinsyövärin jolle Jeesus lupasi pelastusvarmuuden.
' Tänä iltana olet kanssani Paratiisissa'. Ei mies ehtinyt paljon muuta tehdä taivaspaikkansa eteen kuin pyytää muistamaan itseään kun Jeesus on valtakunnassaan.
Paljon kerrotaan evankeliumeissa hyvistä ja ahkerista ihmisistä, toisten auttajista ja viinitarhan työmiehistä. Mutta luvattiinko pelatusvarmuus vai oliko heidän palkkansa jo täällä ajassa ?
-
Näkökulmia on niin monenlaisia. Laiturilla istuvalle pelastusasiat eivät ole ajankohtaisia, mutta hukkumaisillaan oleva varmuudella riemastuu heitetystä pelastusrenkaasta.
-
:eusa_clap:
-
Näkökulmia on niin monenlaisia. Laiturilla istuvalle pelastusasiat eivät ole ajankohtaisia, mutta hukkumaisillaan oleva varmuudella riemastuu heitetystä pelastusrenkaasta.
Kas tässä sanat, jotka osuvat kymppiin ja keskelle.
-
Paljon kerrotaan evankeliumeissa hyvistä ja ahkerista ihmisistä, toisten auttajista ja viinitarhan työmiehistä. Mutta luvattiinko pelatusvarmuus vai oliko heidän palkkansa jo täällä ajassa ?
Luvattiinko pelastus,niin kysyn, "varmuus" yhdistetään tunne-elämän kysymykseksi, vai eikö teille käy niin? Kyl minulle ainakin aikanansa. Johonkin vain voimne kai luottaa, ja suuremmin kuin ihmisten puheisiin.
Ajallisesta menestyksestä on opettanut Vapaakirkko ainakin kun olin pikkuinen: Jumala palkitsee ajassa ne jotka ovat kuuliaiset. Ajallisesta menestyksestä tuli Herran mielisuosion mitta ja se saavutettiin niin ja näin. Tämä on toiskäden tietoa mutta siis tästä syystä en saanut mennä Vapaakirkkoon kun olin vielä niin pieni että menemiset olivat vanhempien taskussa.
Nuo viinitarhan työntekijät jotka saivat denaarin kukin, aamusta kuten viimeisellä tunnilla tulleet eräässä Jeesuksen vertauksista ( jossain :icon_rolleyes:) eivätkö he saaneet saman palkan, sen pelastuksen, jos nyt tällä kertaa käytetään tätä ilmausta todella. Oudoksuttaa itseäni kun ei ole kuulunut koko aikuisikään. Matteuksesta? Ei se mikään automaatti siinäkään muuten ole. Tulihan se ristin ryövärikin juuri viinitarhaan töihin, ja kuuluisa yhdentoista hetken yrittäjä hänestä tulikin.
Se on sitten toinen juttu se " mene laiska muurahaisen tykö...." Ei Raamatun jokainen kirja puhu uskonasioista eikä varsinkaan kristinuskon. Tai siis äh no siis taivaallisista.
-
En malta jättää mainitsematta maailman hönteintä kesämökkikeskustelua sillä myöhemmin rakennetulla mökillä.
Yksi muistaa: Jokainen joka huutaa avuksi herran nimeä pelastuu.
Toinen muistaa: ei jokainen joka sanoo minulle herra, herra....
No niin. Välkympi ja nopeampi olisi huomauttanut että jos me nyt etsimme pikkupalasista vastausta suureen kysymykseen niin tuo pikkupalanen jatkuisi: .... vaan se, joka tekee minun Taivaallisen Isäni tahdon.
Johon kolmas olisi voinut muistaa että meidän tulisi tehdä "Jumalan tekoja". se on Jumalan teko, että te uskotte häneen jonka Hän on lähettänyt.
Seuraava, siiskö Jumalan tekoa ei ihmistyötä sekin on koko usko.
:repee: Olisi saatu kelpo kehäpäättely. :repee:
Niinniin. Jotenkin ne kai toinen toiseensa sittenkin kietoutuvat, usko ja teot. Miten hupsahtaneen hämmennyksissämme me kerran kavereinemne päättelimme että paras olisi olla kokonaan tekemättä hyvää siksi ettemme a) ylpisty b) luule väärin pelastuvamme omin voiminemme mitä oletettavasti lyhyemmin nimitetään omavoimaisuudeksi ( oikaiskaa jos erehyn).
Se ainut tuomiopäiväkuvaus puhuu sosiaalisen oikeudenmukaisuuden levittämisestä eli juurikin teoista. Niitä ei muistoni mukaan ole vain yhdessä evankeliumissa, voiko joku taas korjata. Vempeleellä ei voi selata samanaikaisesti kun kirjoittaa.
Ääritilanteissa mietin, tekikö kukaan oikein omin voimineen?
Eikö Jumalan pakottamana, niin juuri?
Ja sitten taas, elämä itse kohtelee toista hyvin, toista kovin käsin, ja joku kunnolla sirpaleiksi särjetty ei kaiken aikaa pyyhällä pitkin raittia hyvänteossa, se on varma asia.
Joku kertoi, että hienoin ja raffinoiduin ja kaunein astia valmistetaan saviastian siruista, sitten lopulta, ha tämä tarina on totta. Ruukku valmistetaan, poltetaan lasitetaan eikä siinä ole mitään vikaa. Milloin halutaan erittäin kaunis ja hyvä valmistusmateriaali jauhetaan tämä muussiksi ja aloitetaan alusta.
Toin Orvietosta Lapsi 3:lle kaksi paria espressokuppeja. Kotona huomattiin, toisessa oli virhepainama värityksessä ja joku huomautti että hyvä tavaton, osasitko hoksata juuri tämän, tämähän on arvokas. Ei, en oli kiirekin, mutta siis virhepainama toisen kupin koristelussa, virhe. Sitten se on arvokas... Ei ainakaan ole tarpeen arvostella ehkä ei niin ketään. Pidetään vain siitä pelastusrenkaasta ainakin itse toivon että heitetään.
-
Jumala vaikuttaa meissä tahtomisen ja tekemisen.
Jumala on luonut minusta tällaisen kokonaisuuden, yritän olla halveksimatta luomistyötä.
Jeesus on kuollut kaikkien ihmisten syntien tähden.
Joh 3:16 on totta.
Nuo kaikki varmoja asioita.
Epävarmuus ja epäilys tulee sittenkin, kelpaanko kuitenkaan? Miksi? Onko saatanan hyökkäys?
-
Epävarmuus ja epäilys tulee sittenkin, kelpaanko kuitenkaan? Miksi? Onko saatanan hyökkäys?
Vai olisiko se Hengen ohjausta? Epäilys ei ole epäuskoa. Se voi olla tie omavanhurskaudesta etsimään Kristusta.
-
Moni kokee ' hengen heikkoutta' jos lähipiirissä tai seurakunnassa jossa käy on ' vahvahenkisiä esimerkkeinä'.
Älä vertaa ! Älä anna vaatimusten vaikuttaa ! Usko tuohon mitä epäilyksen edellä kirjoitit.
Heikoissa Hän on väkevänä.
( Katselin tänään neljää kovasti vapisevaa kättä jotka jakoivat meille huonojalkaisille leipää ja kaatoivat viiniä ) Kristus oli silloin vahvasti läsnä.
-
Hei,
Tarkoitetaanko pelastusvarmuudella siis sitä, millä mielin odotamme kuolemaamme seuraavaa todellisuutta?
Kristinuskossa on varsin vahvana elänyt kuolemanjälkeinen todellisuus kaiken olemisen ja toiminnan tähtäyspisteenä. Monenlaista arpaa on heitetty ja arvauksia siitä, millä edellytyksillä tuo todellisuus on meille kullekin mieluinen. Tärkeää on ollut myös se, että se ehdottomasti ei voi olla kaikille mieluinen, eli tarkoitan jakoa taivaaseen ja helvettiin menijöihin. On samalla ymmärrettävää ja samalla käsittämätöntä, kuinka paljon nämä kuolemanjälkeisen todellisuuden spekuloinnit ovat ihmisten elämää hallinneet. Ulkopuolinen voisi arvioida, että kyse on hysteriasta elämän rajallisuuden edessä.
Jeesushan iski huomattavia suuntaviittoja ihan tätä tässä käsillä olevaa ja menossa olevaa elämää varten, eikä myöskään väittänyt että se ja taivasten valtakunta olisivat täysin toisillensa vieraita asioita. Uskon ja toivon, että todellisuus ei rajoitu kuolemaamme, mutta en käsitä, mitä hyötyä spekuloinnista ja arvailusta on, Ei kenelläkään ole tietoa. Tietenkin, jos luulee omaavansa jotain salattua tietoa, ja osaa puhua vakuuttavasti, niin silloin voi varmasti kerätä ympärilleen faneja ja orjuuttaa heitä. Muuta etua en osaa nähdä tietämyksessä kuolemanjälkeisestä todellisuudesta.
-
Hei,
Tarkoitetaanko pelastusvarmuudella siis sitä, millä mielin odotamme kuolemaamme seuraavaa todellisuutta?
En ole koskaan ymmärtänyt siitä noin puhuttavan. Alussa se oli tietyn ryhmän myyntiargumentti. Meidän usko (tuote) on parempi, kun meiltä saat myös pelastusvarmuuden, mikä muiden tarjouksista puuttuu. (Äskeinen 1960 luvulla) Sen jälkee ilmaisu hiukan miedontui, mutta säilytti silti myyntiargumentin roolin. Pelastusvarmuudesta puhujat olivat pelastettuja heti puhuessaan eivätkä enää armoa tarvinneet, sillä olivat jo saaneet kaiken.
-
Hei,
Tarkoitetaanko pelastusvarmuudella siis sitä, millä mielin odotamme kuolemaamme seuraavaa todellisuutta?
Kristinuskossa on varsin vahvana elänyt kuolemanjälkeinen todellisuus kaiken olemisen ja toiminnan tähtäyspisteenä. Monenlaista arpaa on heitetty ja arvauksia siitä, millä edellytyksillä tuo todellisuus on meille kullekin mieluinen. Tärkeää on ollut myös se, että se ehdottomasti ei voi olla kaikille mieluinen, eli tarkoitan jakoa taivaaseen ja helvettiin menijöihin. On samalla ymmärrettävää ja samalla käsittämätöntä, kuinka paljon nämä kuolemanjälkeisen todellisuuden spekuloinnit ovat ihmisten elämää hallinneet. Ulkopuolinen voisi arvioida, että kyse on hysteriasta elämän rajallisuuden edessä.
Jeesushan iski huomattavia suuntaviittoja ihan tätä tässä käsillä olevaa ja menossa olevaa elämää varten, eikä myöskään väittänyt että se ja taivasten valtakunta olisivat täysin toisillensa vieraita asioita. Uskon ja toivon, että todellisuus ei rajoitu kuolemaamme, mutta en käsitä, mitä hyötyä spekuloinnista ja arvailusta on, Ei kenelläkään ole tietoa. Tietenkin, jos luulee omaavansa jotain salattua tietoa, ja osaa puhua vakuuttavasti, niin silloin voi varmasti kerätä ympärilleen faneja ja orjuuttaa heitä. Muuta etua en osaa nähdä tietämyksessä kuolemanjälkeisestä todellisuudesta.
Kirjoitit hyvin, selventäen ja omaakin ajatteluani tukien.
Jeesuskaan ei tiennyt, yksin Isä tietää.
-
Sana pelastusvarmuus ehkä herättää helposti negatiivisia mielikuvia, siitä voi tulla mieleen röyhkeä itsevarmuus oman uskon suhteen, itsevanhurskaus. Niinkuin päivän tekstissä oli omasta hurskaudestaan varma fariseus ja publikaani joka löi rintaansa ja katui vähäsanaisesti syntejään. (jotenkin körttiläistä) Ei kannata siis luulotella liikoja omasta hyvyydestään.
Ajattelen että pelastusvarmuus on sitä minkä Paavo Ruotsalainen koki Seppä Högmanin luona kun sai rauhan sielulleen. Tai se vapautus minkä Luther löysi luostarissa, teema jonka ympärillä kaikki hänen kirjoituksensa pyörii, mm. Galatalaiskirjeen selitys.
Siinä onkin oma (pyhää pelkoa aiheuttava) jännitteensä, että on syntinen ja että usko ei ole vielä vaihtunut näkemiseksi- ei olla siis perillä vielä eikä voi sillä (selvänäkijä-) tavalla olla varma. Mutta silti evankeliumi, Luther ja muut kehottaa rohkeaan luottamukseen uskomaan pelastus omalle kohdalleen. Epäilyksiltä tuskin kukaan välttyy.
-
Amen,amen, aaameeen ! :eusa_clap:
Olisipa jakaa tämän päivän saarna tästä aiheesta. Pelastus on Jeesukseesa, mutta onko se varma, voiko sitä esim. toiselta kysellä, on se juttu.
Minä olen kuullut sen kysymyksen tarpeeksi monta kertaa jotta se ei minusta ole soveliasta.
Myöskin rukoileminen v a i n omien asioiden, minun, meidän perheen, meikäläisten puolesta ei ole Jeesuksen mielen mukaista. Se on sitä itsekkyyttä jota fariseus päivän tekstissä edustaa.
Jumala on kaikkien ihmisten Isä ja Luoja. Hän tietää tarpeemme, mutta vastaa niin kuin tarpeelliseksi näkee.
-
Hei,
Tarkoitetaanko pelastusvarmuudella siis sitä, millä mielin odotamme kuolemaamme seuraavaa todellisuutta?
Jeesushan iski huomattavia suuntaviittoja ihan tätä tässä käsillä olevaa ja menossa olevaa elämää varten, eikä myöskään väittänyt että se ja taivasten valtakunta olisivat täysin toisillensa vieraita asioita. Uskon ja toivon, että todellisuus ei rajoitu kuolemaamme, mutta en käsitä, mitä hyötyä spekuloinnista ja arvailusta on, Ei kenelläkään ole tietoa. Tietenkin, jos luulee omaavansa jotain salattua tietoa, ja osaa puhua vakuuttavasti, niin silloin voi varmasti kerätä ympärilleen faneja ja orjuuttaa heitä. Muuta etua en osaa nähdä tietämyksessä kuolemanjälkeisestä todellisuudesta.
Erikoista, tällä kertaa ymmärrän juuri päinvastoin kuin Seppos. Siksi erikoista ettei se ole järin yleistä vaan tulen aika usein ajatelleeksi melko samoin.
.....................
Tuohon " Ulkopuolinen voi ajatella " jne tekstissäsi voisin todeta että noin ajattelee ihan sisäpuolinenkin kaiken ohessa. Syystä jota en osaa selittää ajankohtaisesti tuo Mansipaanin toteamus laiturilla istujasta ja vedessä viime voimillaan räpiköivästä ovat nyt erityisen osuvia. Toivoisin voivani olla pelastuksestani vakuuttunut.
Tuo ajatus kirkosta (uskonnoista) selittämässä kuolemaa pois on ainakin suoraan Freudilta ja siten tuttu. Valitettavaa, se pysäytti psykoanalyyttisen tutkimuksen tältä kohdalta ja johtaa virhetulkintoihin potilastyössäkin. Entäs sitten,mkysyin kerran oikein hyvältä ystävältä, entäs jos ylösnousemus olikin totta? Ja siinä kaikki ratkaisevan tärkeä? Sitten on erikseen nämä kuolemanpelkoon liittyvät seikat.
.......................
Vn joka kysyy saatanan hyökkäyksestä toi mieleeni erään Lutherin ajatuksen: Ihminen lankeaa pahimmin epäillessään ettei Jumala ole hyvä. Tästä voi venkoilla ja väännellä loputtomiin, niin vain on että epäillessäni tartun toisin ajoin lohdukseni tähän. On epäilemättä ihmisiä joille " turvallinen luottamus on heidän väkevyytensä" ( psalmi? :icon_rolleyes:) itsekään sitä huomaamattansa, sitten meitä joiden turvallisen luottamuksen laita on todella niin ja näin.
Ehkä joskus saa ajatella niinkin, ja tällä kohdin taas ajattelen että enemmän on olla kristitty kuin körtti :003: , unohtaa vertailut alkuperäisiin oikeaoppislaisiin toistupalaisiin viidesläisiinkin.
Jestas. Onneksi koko kysymystä ei esitetty minulle ( ketjun alussa) Olisin vastannut kai, tä? Mitkä körtit? Milloin mitkäkin mitenkin ja kuinka kukakin, en minä edes yritä tietää noin mahdottomia, en minä kenenkään sydämen tuntija ole. Kuka on yllättävän varma tietämättään, kuka hyvin vähän. Joka suuntakristillisyydellä on tästä oma esityksensä kuinka oikeasti pitää.
-
Joku voisi varmaan tehdä tieteellisen tutkimuksen pelastusvarmuuden esiintymisestä Siionin virsissä tai vanhoissa ja uusissa seurapuhekokoelmissa. Siitä nousisikin seuraavana kysymys, vastaako suhde heränneiden omaa suhtautumista vai onko se vastakkainen ja siksi tärkeä. Luulen esimerkiksi uskossaan horjuvien mielellään veisaavan vahvan luottamuksen virsiä.
-
Luulen esimerkiksi uskossaan horjuvien mielellään veisaavan vahvan luottamuksen virsiä.
Mihin luulosi perustat?
Tai siis millaisen vahvan luottamuksen? Luotetaan vahvasti siihen, että horjuvauskoisena tai jopa ilman uskoakin kelpaa, tai että kyllä se uskon lahja sieltä aikanaan tulee, jos on tullakseen.
-
Tiedän kiitosvirsien veisaamisen auttaneen vaarassa ja kärsimyksen keskellä olleita. Tähän perustan arvaukseni, että 'Varmana laulaa Herrasta saan' voi olla tarpeen epäilysten vaivaamalle.
-
Tiedän kiitosvirsien veisaamisen auttaneen vaarassa ja kärsimyksen keskellä olleita. Tähän perustan arvaukseni, että 'Varmana laulaa Herrasta saan' voi olla tarpeen epäilysten vaivaamalle.
Kas, suosikkini Siionin Kanteleesta. :icon_biggrin: kuin sattuskin. Se on kaunis laulu, ajattelen melodiaa, eikä vaikea. En tosin tunne Siionin Kannelta kovin hyvin kauttaaltaan.
Sanoista yksi jae jopa perustelee sinnepäin. " Hän minut osti kuolemallaan". Sen jälkeen lupailu jatkuu, periä Taivaan kerran mä saan ja no. Pitää kerrata sanat. Jotenkin se ei vakuuta että toinen on vakuuttunut. Hänellä saattaa olla vakuuttuneisuudelleen syy ja perustelu, enkä minä usko kaikkien pääsevän Taivaaseen vaikka kuka uskoisi. Mikä on vaihtoehto, ei ole kunnolla vastattu.
Nuoruudessani nekin papit jotka pitivät rautakädellä kiinni monesta muusta ja nykyisin homosynnistä heittäytyivät tällä kohdin eksegeeteiksi ja selittivät GeHinnomin laaksoa ja sanajuuria ja paikkaseutuja. Hyvää päivää kirvesvartta. Se on kai mahdoton ammatti.
Kansanlähetyksen opiskelijailloissa toisinasn jatkokeskusteltiin teemasta. 1976 ne olivat muuten fiksumpia kuin Raamattuseuran. Tapasin kavereitani jommassa kummassa.
Olivat Junkkaalan veljeksetkin tällä kohtaa vaiteliaat ja varovaiset. Sieltä tuli jos mitä vaan ei tulijärveä joka on valmistettu Perkeleelle ja hänen enkeleilleen. Enhän sano että pitäisi, eikä kai tässä tulijärvikauhu vaivaa, vakuutan, ettei itseäni, vaan no niin, juuri se juntturapäinen kapinointi, jos nyt kuolisit.... Eli se, no kaunishan on, sv jossa veisataan jos tuomionkin kuulidin. Tuomion edessä en ainakaan ilmoita mitään jossia. Kyllä, se on jo kuultu.
Uusi testamentti toteaa, mitään kadotustuomiota ei siis ole meille jotka Kristuksessa Jeesuksessa olemme. Kai sitä arka kysyy olemmeko. Kasteko siinä teki tarpeeksi? Sillä kohdin uskaltaisin itse kysyä sitä Saatanaa jopa, tosin aina varmaan niinkin että viisas varoo.
-
Tuli pitkä.... Kaikkea turhaa taas. Toivoisin tulla Jumalan armahtamaksi, en niinkään mistään ikuisista piinoista kuin ikuiseen rauhaan.
No körttipappi neuvoi että hyräillä mollivoittoisia, niitä Saatana pakenee suorastansa on joku sanonut. Synkkää ja murhevoittoista. Varo duuria. Uskalsin olla vastakkaista mieltä.
Hän riemastukoon mustikassa nyppiessään marjaa niistä kaikkein ankeimmista omalla vapaudellaan.
Sääli, kiitosvirsiä on pahasti kirjoitettu duurisävellajiin, no, jäähän herraa hyvää kiittäkää.
-
Leena, kyllä sinun kirjoituksiasi jaksaa lukea vaikka olisivat pitkiäkin.
Pohdit paljon ja koen mielenkiintoisiksi, jään usein miettimään sanomaasi, kirjoittamaasi.
Pelastuksessani luotan Pelastajan, Vapahtajan täytettyyn työhön ristillä.
Minunkin edestäni hän huusi siellä:
"Se on täytetty!"
-
Lisään vielä, että et kirjoita "kauhealla paatoksella" etkä tuputtaen vaan koen kirjoituksesi pohdinnoiksi, useimmiten.
Ja siksi ne kiinnostavat.
Tuli tuo asia mieleeni vielä.
-
Kas, suosikkini Siionin Kanteleesta. :icon_biggrin: kuin sattuskin. Se on kaunis laulu, ajattelen melodiaa, eikä vaikea. En tosin tunne Siionin Kannelta kovin hyvin kauttaaltaan.
Sanoista yksi jae jopa perustelee sinnepäin. " Hän minut osti kuolemallaan". Sen jälkeen lupailu jatkuu, periä Taivaan kerran mä saan ja no. Pitää kerrata sanat. Jotenkin se ei vakuuta että toinen on vakuuttunut. Hänellä saattaa olla vakuuttuneisuudelleen syy ja perustelu, enkä minä usko kaikkien pääsevän Taivaaseen vaikka kuka uskoisi. Mikä on vaihtoehto, ei ole kunnolla vastattu.
Tämä
356 VARMANA LAULAA HERRASTA SAAN
1. Varmana laulaa Herrasta saan, / joka on suuri rakkaudessaan. / Hän minut osti kuolemallaan, / periä taivaan kerran mä saan. / :,:Tämä on laulu sydämeni, / ylistän Herraa ikuisesti.:,:
2. Lahjan sain kalliin, täydellisen, / syytä on olla onnellinen. / Enkelten laulu soi yli maan, / Herraani kiitän rakkaudestaan. / :,:Tämä on laulu sydämeni, / ylistän Herraa ikuisesti.:,:
3. Lepään ja nautin, katsella saan / Vapahtajaani, rakkauttaan. / Matkani jatkuu taivasta päin, / saaliiksi Herran hyvyyden jäin. / :,:Tämä on laulu sydämeni, / ylistän Herraa ikuisesti.:,:
Laulun tekijätiedot:
Melodia: Phoebe Palmer Knapp 1873
Teksti: Fanny Jane Crosby 1873
Suomentaja: säk. 3 Lauri Thurén
Uudistaja: Lauri Thurén
Siionin kanteleeseen tulovuosi: 1999
Tekstin säk. 3 © Sley-Media Oy
Minun suosikkini kyseisssä kirjassa on
117 SUN SILMÄIS ETEEN, JEESUS
1. Sun silmäis eteen, Jeesus, / nyt saavun kurja ihminen, / tuon velkani ja köyhyyden / sun silmäis eteen, Jeesus.
2. Sun silmäis eteen, Jeesus, / jään painaessa syntien / ja toivon, katson kaivaten / silmiisi helliin, Jeesus.
3. Sun silmäis nähden, Jeesus, / mä rikoin käskyt Jumalan, / tein syntiä, sen tunnustan, / sun silmäis nähden, Jeesus.
4. Silmiisi katson, Jeesus. / Jo tuomioni kuulla sain, / vaan sittenkin mä katson vain / silmiisi helliin, Jeesus.
Laulun tekijätiedot:
Melodia: Huugo Nyberg 1903
Teksti: Lars Stenbäck 1839
Suomentaja: 1881, U Lauri Thurén
Siionin kanteleeseen tulovuosi: 1881
-
Joku voisi varmaan tehdä tieteellisen tutkimuksen pelastusvarmuuden esiintymisestä Siionin virsissä tai vanhoissa ja uusissa seurapuhekokoelmissa. Siitä nousisikin seuraavana kysymys, vastaako suhde heränneiden omaa suhtautumista vai onko se vastakkainen ja siksi tärkeä. Luulen esimerkiksi uskossaan horjuvien mielellään veisaavan vahvan luottamuksen virsiä.
Ei tullut tarvetta esittää tarkennusvaatimuksia. Eiköhän " vahva luottamus" ole käytännöllinen käsite. Johonkuhun nyt vain saattoi luottaa aina. Saattoi jokainen erehtyä mutta ei valehdellut. Erehdyksen rehellinen ihminen korjaa.
Oli henkilöitä joiden käsissä " totuus" oli kuin muovailuvahaa eli kun oppi tuntemaan, niin kuunnellahan aina voi, mutta oman elämänsa asettaminen niiden puheiden varaan merkitsi kirjaimellisesti hiekalle rakentamista. Joku valehteli koska sai siitä hyötyä. Suurempi osa lasketteli hätävalheita.
Eräs suurista tavoitteista on kasvaa ihmiseksi jota kohtaan voi tuntea "vahvaa luottamusta" eli jättää valehtelu. Jumala ei valehtele eikä Hän edes erehdy tai muista väärin.
Mietin tätä ja jatkokysymyksiä että näin. Tutkimusaihe olisi kiinnostava ja varmasti kelpaidi graduaiheeksi. Perustelu: Jouduin siinä 8-10 vuotta sitten satunnaisotannalla graduntekijän haaviin, ja lisäksi lisäarvonnassa haastatteluun ja aihe muistutti.
----------------------------------------
Itse arveluun totean omalta kohdaltani: Ei ikimaailmassa. Ne ovat niin omalle uskolle ja kokemukselle vieraat. Eräs parhaista on " Konsa valaissee kointähtönen". Joku nimittänee huokaukseksi. Kyllä se on itselleni aina edustanut ihan kysymystä ellei rukousta.
Kuinkahan lienee toisten kohdalla, kiinnostaisi. Tästä olisi hauska laatia äänestys. Vastaan tähän mietittyäni ja mietin sitä äänestysjuttua.
-
Tämä
356 VARMANA LAULAA HERRASTA SAAN
1. Varmana laulaa Herrasta saan, / joka on suuri rakkaudessaan. / Hän minut osti kuolemallaan, / periä taivaan kerran mä saan. / :,:Tämä on laulu sydämeni, / ylistän Herraa ikuisesti.:,:
2. Lahjan sain kalliin, täydellisen, / syytä on olla onnellinen. / Enkelten laulu soi yli maan, / Herraani kiitän rakkaudestaan. / :,:Tämä on laulu sydämeni, / ylistän Herraa ikuisesti.:,:
3. Lepään ja nautin, katsella saan / Vapahtajaani, rakkauttaan. / Matkani jatkuu taivasta päin, / saaliiksi Herran hyvyyden jäin. / :,:Tämä on laulu sydämeni, / ylistän Herraa ikuisesti.:,:
Laulun tekijätiedot:
Melodia: Phoebe Palmer Knapp 1873
Teksti: Fanny Jane Crosby 1873
Suomentaja: säk. 3 Lauri Thurén
Uudistaja: Lauri Thurén
Siionin kanteleeseen tulovuosi: 1999
Tekstin säk. 3 © Sley-Media Oy
Minun suosikkini kyseisssä kirjassa on
117 SUN SILMÄIS ETEEN, JEESUS
1. Sun silmäis eteen, Jeesus, / nyt saavun kurja ihminen, / tuon velkani ja köyhyyden / sun silmäis eteen, Jeesus.
2. Sun silmäis eteen, Jeesus, / jään painaessa syntien / ja toivon, katson kaivaten / silmiisi helliin, Jeesus.
3. Sun silmäis nähden, Jeesus, / mä rikoin käskyt Jumalan, / tein syntiä, sen tunnustan, / sun silmäis nähden, Jeesus.
4. Silmiisi katson, Jeesus. / Jo tuomioni kuulla sain, / vaan sittenkin mä katson vain / silmiisi helliin, Jeesus.
Laulun tekijätiedot:
Melodia: Huugo Nyberg 1903
Teksti: Lars Stenbäck 1839
Suomentaja: 1881, U Lauri Thurén
Siionin kanteleeseen tulovuosi: 1881
Opin sanat hiukan toisin ja SK on vanhempi.
" Varmana laulaa herrasta saan, joka on suuri kunniassaan
hän minut osti kuolemallaan, periä taivaan kerran mä saan.
Tämä on laulu sydämeni, ylistän herraa ainaisesti ( kerto).
Lahjan oon saanut täydellisen, syytä on olla nyt iloinen,
enkelten kanssa yhtyä saan kiittämään häntä rakkaudestaan
Kert.
Matkani jatkuu taivaasehen, siitä myös olen onnellinen,
Kerran kun nähdä saan määränpään, voin vielä laulaa hyvyydestään
Kert.
Onpa sitä muutettu! Ei tosin ajatusta. No, joku on noin satavarma.
" Silmäisi eteen, Jeesus" tunnen hiukka erilaisin sanoin, onko tuo uusittu versio?
Viimeinen säk.
Silmiisi katson, Jeesus, jos tuomionkin kuulisin
Katsoisin hyljättynäkin silmiisi helliin, Jeesus.
Tuon hylkäämisenhän tiedän joidenkin herättäneen kysymyksiä ja ahdistuneisuutta, eli ainakin itselleni tieto kirjoittamisen kontekstista eli missä, milloin, mihin keskusteluun liittyen paljon selkiytti tilannetta.
-
Lisään vielä, että et kirjoita "kauhealla paatoksella" etkä tuputtaen vaan koen kirjoituksesi pohdinnoiksi, useimmiten.
Ja siksi ne kiinnostavat.
Tuli tuo asia mieleeni vielä.
Kiitos ja syvältä sydämestä, en muista milloin minulle olisi sanottu jotain noin tosi ystävällistä, ilahduttavaa ja kannustavaa. Viisveisaajalle samoin kiitokset, hän kirjoitti samaan tapaan.
-
Päättävässä asemassa oleva joutuu tekemään päätöksiä ihmisen yli. Siksi hän tuntee syyllisyyttä. Päättömässä asemassa oleva tekee päätöksiä itsensä yli. Siksi hän meinaa hukkua ja tarvitsee pelastajaa. Kun pelastettu kysyy toiselta tämän pelastusvarmuudesta, hän testaa varmuutensa kestävyyttä.
-
Kun katkeruus saa joltain osin ihmisestä vallan, se tekee ihmisestä sätkynuken ja laittaa ihmisen heittämään lapsen pesuveden mukana pois.
Ymmärtääkseni Paavon aikoihin peladtusvarmuudesta oltiin sitä mieltä, että kristityn tulee sitä rukoilla itselleen, mutta sen puuttuminen ei kadota ihmistä, koska pelastus on Jeesuksessa. Näin ainakin Jonas Lagus opetti.
Pelastusvarmuuden puuttumisella ei pidä kehuskella.
Pelastusvarmuutta ihmisellä, joka ei kuulu Jeesukselle, kutsuttiin luulouskoksi.
-
Opettaessaan rukoilemisesta Lauri Maarala , kuten useat muutkin hyvät opettajat neuvovat olematta turhan monisanainen. Kun rukoilee, riittä huokaus; Auta ! Pelasta !
Tässä toivossa minä elän. Herra antaa mitä minun osalleni kuuluu, varma en uskalla olla.
Katkera en ole. Jos olin, se kuului yksityiselämään, ja se on ollutta ja mennyttä, rukouksia kuulevan Jumalan avulla.
-
Pelastusvarmuutta ihmisellä, joka ei kuulu Jeesukselle, kutsuttiin luulouskoksi.
Tämäntapaiseen viittasin, kun sanoin heränneiden olevan varmoja Jeesuksesta, mutta ei välttämättä itsestään.
-
" Silmäisi eteen, Jeesus" tunnen hiukka erilaisin sanoin, onko tuo uusittu versio?
Viimeinen säk.
Silmiisi katson, Jeesus, jos tuomionkin kuulisin
Katsoisin hyljättynäkin silmiisi helliin, Jeesus.
Tuon hylkäämisenhän tiedän joidenkin herättäneen kysymyksiä ja ahdistuneisuutta, eli ainakin itselleni tieto kirjoittamisen kontekstista eli missä, milloin, mihin keskusteluun liittyen paljon selkiytti tilannetta.
Siionin Kanteleen suomennos on vanhempi kuin Siionin virsien suomenos. Virsi on kirjoitettu vastustukseski pelastusvarmuudelle, siitä tuo loppu.
-
Kiitos itsellesi, Leena. :039:
-
Siionin Kanteleen suomennos on vanhempi kuin Siionin virsien suomenos. Virsi on kirjoitettu vastustukseski pelastusvarmuudelle, siitä tuo loppu.
Juu, muistan. Itse asiassa se olit sinä, joka aikaa sitten mainitsi tuosta ja olin kiitollinen!
Myöhemmin mietiskelin juuri tuota Roseniusta ja niitä Histan häitä. Pukeutumiskoodista alkaen. Roseniuksen korukirjailtu takki ja kiharat hiukset, tosin luonnolliset joita ei suoraksi saanutkaan, olivat omiaan ärsyttämään. Kuten myös. Sopiko nyt häihin saapastella pieksuissa kotikutoisessa harmaassa puvussa. Oliko tuo suorastaan synti, korea asu. Oliko tuo jo loukkaus ettei viitsi juhlaa kunnioittaa olkoon arjessaan miten on ja siis huomaavaisuuden puutteessansa synti.
Sitä minä mietin lähtikö juttu liikkeelle tarpeesta julistaa että kuuntele sinä ihminen näin se on, molemmin puolinhan virttä värkättiin, vai kiukukstumisen höystämänä, molemmin puolin :021: :100:
Minkähänlaisia virsiä olisi värkätty jos olisi päästy semmoisesta kuin lihan käsivarsi? Rohkeneeko kysyäkään.
-
Kun katkeruus saa joltain osin ihmisestä vallan, se tekee ihmisestä sätkynuken ja laittaa ihmisen heittämään lapsen pesuveden mukana pois.
Ymmärtääkseni Paavon aikoihin peladtusvarmuudesta oltiin sitä mieltä, että kristityn tulee sitä rukoilla itselleen, mutta sen puuttuminen ei kadota ihmistä, koska pelastus on Jeesuksessa. Näin ainakin Jonas Lagus opetti.
Pelastusvarmuuden puuttumisella ei pidä kehuskella.
Pelastusvarmuutta ihmisellä, joka ei kuulu Jeesukselle, kutsuttiin luulouskoksi.
Kiitos kun kirjoitit selkeäsanaisesti saman kuin yritin.
Tuo on aika kauheaa tuokin että yrittää tiristää itsestään henkeä ja tuntemusta koska " Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa" ja hätääntyyhän siinä perin pohjin. Mikäs Jumalan lapsi minä olen?
Tuossa jälleen mietin tunteen ylivaltaa ylitse tiedon. Jumala tietää. Ei minun tarvitse. Ei siten, että tietäminen muuttuukin kokemisen vaatimukseksi. Tietämisestä tulee taakka nopeasti jos se vaaditaan ja vaihdetaan tunneperäiseksi kokemukseksi.
Mutta ei se kerskuminen mitään edusta.
Joku kysyi siitä " halvasta armosta" ja tuosta löytyi myös tilaisuus tulkata se körtti-ilmaisuksi. Se on sama asia kuin tuo luulousko.
-
Päättävässä asemassa oleva joutuu tekemään päätöksiä ihmisen yli. Siksi hän tuntee syyllisyyttä. Päättömässä asemassa oleva tekee päätöksiä itsensä yli. Siksi hän meinaa hukkua ja tarvitsee pelastajaa. Kun pelastettu kysyy toiselta tämän pelastusvarmuudesta, hän testaa varmuutensa kestävyyttä.
Anteeksi kamalasti mutta en ymmärtänyt tästä mitään. Ei päätöksestä automaattisesti mitään syyllisyyttä seuraa. Silloin kyllä jos päätös osoittautuu vääräksi. Ensimmäisenä erikoistumisvuonna meille pidettiin luento, yksi viikkoluennoista, käsitellen vain anteeksipyytämistä. Syyllisyys on terve tunne, se ajaa meitä kohti erehdyksen korjaamista jos kuuntelemme sitä. Jokainen päätyää jossakin asiassa toisen yli, kukin on päättämätön.
Olen mietiskellyt tätä ja sitä, kuinka raskas on sen ihmisen taakka joka julisti minulle, ettei ikinä erehdy eikä tee virhettä. Hyvä tavaton, kun väännän rautalangasta, vasta korjaamatta jätetty virhe on virhe!
Katkeruutta meissä on jokaisessa. Me petymme toiseen, ja kenties vielä vaikeampaa, itseemme. On katkeruutta, on kärsimättömyyttä, kiivautta, kateutta, me osaamme kyllä kerskua, pöyhkeillä, me etsimme omaamme, me iloitsemme vääryyden tapahtuessa kostonhimossamme, me emme kestä mitään, emme kärsi mitään, emme usko toisistamne mitään hyvää, emme peitä toisen onnettomuutta. Mekö peittäisimme syntien paljouden?
Ei suotta sanota, ei, että meillä on kilvoittelu omaa itsekästä luontoamme vastaan, sitä mitä nimitetään lihaksi, kuten maailmaa ja paholaista itseään. Tämä on minulle opetettu noin viisitoista vuotta sitten, alkaisinko vähin erin ymmärtääkin? :kahvi:
-
Kun pelastettu kysyy toiselta tämän pelastusvarmuudesta, hän testaa varmuutensa kestävyyttä.
Tämän minä kuitenkin ymmärsin. Testaamisen lisäksi hän saattaa jopa pönkittää omaa horjuvaa varmuuttaan.
-
Ne, jotka viidesläisyydessä ja helluntalaisissa ovat kristittyjä (en tiedä, paljonko heitä on), ovat pohjimmiltaan läpeensä turmeltuneita. Tämä turmeltuneisuus heijastuu moniin eri tilanteisiin.
Oma porukka ei omiensa keskellä tätä useinkaan näe, ulkopuoliset näkevät.
Sama koskee körttiläisiäkin. Ne, jotka tässä piirissä ovat heränneitä, eli kristittyjä (en tiedä, paljonko heitä on), ovat tuon saman kirouksen vallassa.
Puolin ja toisin naapuriryhmän tavat voivat olla kuin punainen vaate.
Ongelmallista on, että nämä tavat välillä ikäänkuin hengellistetään, vaikka kyseessä ei ole edes mikään hengellinen asia.
Joku rukoillessaan nostaa kädet ylös ja toinen loukkaantuu.
Joku taasen jättää kädet alas ja taas joku loukkaantui.
Ja tuo käsien asento ei tainnut olla kuitenkaan mikään hengellinen asia, vaikka molemmat niin kuvittelevat.
(Tämä käsijuttu oli vain puutteellinen esimerkki, jolla yritän saada ajatukseni ymmärrettävämpään muotoon).
Toki rehellisyys on tavoiteltava asia. Ihminen voi rehellisesti tunnustaa, että hän suunnattomasti ärsyyntyy punaisesta autosta, jossa vielä on etuoven kohdalla lommoja ja että ainut oikea väri autolle on tumman sininen. On kuitenkin viisautta samaan hengenvetoon tunnustaa, että tämä mieltymys johtuu omasta rajoittuneisuudestani, ei siitä, että jotenkin olisin muita enemmän Jumalan asialla tämän mielipiteeni ansiosta.
Auton pellit ovat kuitenkin toisarvoisia asioita, vain sillä on loppuviimeeksi väliä, että onko auton Rakentaja laittanut moottorin autoon, vai onko auto ilman moottoria.
Jumala ei välttämättä ole ollenkaan samaa mieltä kanssani monestakaan asiasta. Jumala ehkä ajattelee, että yhtä puuttellinen on tuo sininen ulkokuori, kuin punainenkin.
-
Vain omassa porukassa liikkuminen johtaa tuollaiseen. Olen kuullut, että vanhanmallisessa lähetystyössä, joka perustui ns lähetysasemiin, ilmiö saattoi saada yllättäviäkin muotoja. Etäällä toisistaan olevat työyhteisöt kehittivät joskus omia tapojaan, jotka saattoivat olla outoja asemalta toiselle siirtyville. Niinpä sitten epäiltiin jopa tulijan uskonkin aitoutta vaikkapa sillä perusteella, ettei hän osallistunut auringon noustessa yhteiseen polvirukoukseen eikä kammannut hiuksiaan nutturalle (esimerkit sepitettyjä).
-
Minä tuumailen, että ihmiset valikoituvat, jos saavat itse valita, eri seurakuntiin sielunrakenteensa perusteella.
Romanit, nuo suuret lapset, ovat tunteellisia ja laulavat mielellään tangoa ym. hempeää. Heitä on etupäässä helluntailaisissa.
Tällaiset karummat luonteet viihtyvät siioninvirsiseuroissa joissa ei kysellä, vaan kuunnellaan ja veisataan mollivoittoisesti.
Näen eroja jopa Kansanlähetyksen ja Kansan Raamattuseuran ' tyypeissä'.
Näin on tarkoitettu, ja näin on hyvä. Silloin vain, jos on ' hengenhaavoja' ja tullaan tuputtamaan tulevat esiin nämä eroavuudet. Kristus, Pelastajamme on yhteinen.
-
Päättävässä asemassa oleva joutuu tekemään päätöksiä ihmisen yli. Siksi hän tuntee syyllisyyttä. Päättömässä asemassa oleva tekee päätöksiä itsensä yli. Siksi hän meinaa hukkua ja tarvitsee pelastajaa.
Siis tuota eivät nämä viisaustieteen osaajat ymmärtäneet, Leena "yhtään", Penakaan ei ollenkaan kai. Näinhän se mennee, omia virheitään huomaa. Toisten vikoilee, koska ne näkee. Miten katsot selkääsi?
Mutta asiaan: herra on kyllä herrallakin, alaisella ei aina alaista. Alatien kulkeminen on tosiaan viisasta, meisseli ei tipuu kenenkään päähän.
Toisin kirjoittaen: Käytin runoilijan vapautta sen verran kuin runous saa olla vaikeaa. Laitoin sanoja peräkkäin. Eräät miettii, muokkaa ja tutkii ennenkuin julkaisevat. Vapauteen Kristus kuitenkin vapautti, ei vastuuseen. Siihen on olemassa muita raamatun lauseita.
-
Vielä joku ajatus tuosta meidän rajoittuneisuudestamme.
Joku kuulee jonkun melodisen vapaissa suunnissa lauletun laulun ja tämän laulun kautta hänelle aukeaa jotain siitä salatusta viisaudesta, jota Jumala tarjoaa ihmisen löydettäväksi.
Kun sama ihminen kuulee säkeistön siionin virttä, hän saattaa voimakkaasti tympääntyä ja pitää tätä virttä turhana, ellei jopa hengellisesti vahingollisena.
Ja sama toisinpäin.
Ja joku voi tämän melodisen laulun tai siionin virren värssyn kuunneltuaan päätyä siihen, että tämä kristillisyys ei ole hänen juttunsa.
Joku taasen saa kummasta tahansa syyn itselleen vajota entistä syvempään luulouskoon.
Sama signaali ja niin monenlaisia erilaisia mahdollisuuksia siihen reagoida.
*********************************************************************************
Pelastusvarmuuden puuttumisesta tai pelastusvarmuudesta voi ihminen pitää kovaakin meteliä - ja tähän pitää jokaisella olla täysi oikeus. Se on sitten eri asia, että onko tämä metelin pitäminen tai asiasta vaikeneminen aina rakentavaa.
Keskustelufoorumille tämä meteli ainakin sopii, se lienee turvallinen paikka asian käsittelyyn.
Ei kuitenkaan voi olla niin, että pelastusvarmuudesta puhuminen kanssaihmisten kanssa olisi aina vain hyve ja että
asiasta vaikeneminen olisi aina pahe tai että
pelastusvarmuudesta puhuminen kanssaihmisten kanssa olisi aina vain pahe ja että
asiasta vaikeneminen olisi aina hyve.
-
Puhumme samasta asiasta, sielunrakenteesta.
Körtit ovat alatiellä. Eivät tiedä, mutta toivovat.
:109:
-
Siis tuota eivät nämä viisaustieteen osaajat ymmärtäneet, Leena "yhtään", Penakaan ei ollenkaan kai. Näinhän se mennee, omia virheitään huomaa. Toisten vikoilee, koska ne näkee. Miten katsot selkääsi?
Pahoillani jos pahoitin mielesi, keskustelussa ehkä olisin voinut esittää kysymyksen muodossa jonka nyt tässä voisin tehdä. Mitä tarkoitit?
Muista ja muistakaa toisetkin etten minä omasta mielestäni ole wiisausnainen enkä ole kertaakaan nimittänyt itseäni siten. Eräässä tousessa nettikeskustelussa, se taisi olla yksi osuus teologian nettiperusopintoja, vapaan sanan puolella joku suorastansa huomautti että Leena joutuu :100: kadotukseen koska tiatopualisuus kanssa on sitä rikkautta kanssa josta sanotaan ettei rikas pääse niin vaan taivasten valtakuntaan. Kun luulin että tuota vapaalla kädellä laveeraten sitä kohta on vaikka kukkivat pauliat. Rahaahan sillä kohdin piti jaella siitä luopuen, ja luopumisesta oli kysymys. Tästä kyllä joutuu luopumaan eikä siihen tarvita kuin yksi muistisairaus. Jos ei puhkea niin kuolema kaiken tekee tyhjäksi turhaksi.
No siihen on paha olla kommentoimatta toisin kuin " Jumalalle on kaikki mahdollista" ja jätin siihen. Totta kyllä luin kirjoja mitä käskivät eikä se liene pahe, tai mistä minä tiedän, siksi minä sille kurssille menin että oppisin. Kokeilen ponnistella jotta ymmärrän vuodenkin kuluttua mitä merkitsevät sanat joita asettelin peräkkäin. Runo tosin on metafora, mutta se metafora tavallisesti tosiaan miettimällä avautuu. Nyt kävi niin, että piti pyytää lisäapua.
-
Vielä joku ajatus tuosta meidän rajoittuneisuudestamme.
Joku kuulee jonkun melodisen vapaissa suunnissa lauletun laulun ja tämän laulun kautta hänelle aukeaa jotain siitä salatusta viisaudesta, jota Jumala tarjoaa ihmisen löydettäväksi.
Kun sama ihminen kuulee säkeistön siionin virttä, hän saattaa voimakkaasti tympääntyä ja pitää tätä virttä turhana, ellei jopa hengellisesti vahingollisena.
Ja sama toisinpäin.
Ja joku voi tämän melodisen laulun tai siionin virren värssyn kuunneltuaan päätyä siihen, että tämä kristillisyys ei ole hänen juttunsa.
Joku taasen saa kummasta tahansa syyn itselleen vajota entistä syvempään luulouskoon.
Sama signaali ja niin monenlaisia erilaisia mahdollisuuksia siihen reagoida.
*********************************************************************************
Pelastusvarmuuden puuttumisesta tai pelastusvarmuudesta voi ihminen pitää kovaakin meteliä - ja tähän pitää jokaisella olla täysi oikeus. Se on sitten eri asia, että onko tämä metelin pitäminen tai asiasta vaikeneminen aina rakentavaa.
Keskustelufoorumille tämä meteli ainakin sopii, se lienee turvallinen paikka asian käsittelyyn.
Ei kuitenkaan voi olla niin, että pelastusvarmuudesta puhuminen kanssaihmisten kanssa olisi aina vain hyve ja että
asiasta vaikeneminen olisi aina pahe tai että
pelastusvarmuudesta puhuminen kanssaihmisten kanssa olisi aina vain pahe ja että
asiasta vaikeneminen olisi aina hyve.
Olisiko niin, että varovaisuus tässä olisi hyve, ei itse vaikeneminen tai keskustelu, joka nyt keskustelufoorumilla on luonnollista? Eli osittain varmasti väki sielunrakenteensa puolesta löytää sitä omaansa ja vaativa puhe pelästyttää ehkä pahastikin?
Joskus mietin sen näinkin päin, että mitä pidempään elää, sitä vähempään näkee kykenevänsä. Tämä menee kuten pitää. Nelikymmenvuotias psykologi sanoi kerran meitä opettaessaan että enää en uskaltaisi lasta hankkia. Pelkäisin liikaa kuin hänen käy. Nuoruus ja hulluus sanotaan, vaan ilman sitä hulluutta ei olisi rohkeutta moneen tarpeelliseen.
Tämä kuitenkin lienee sitä sielupuolta josta soisi, että toisin toimivaa ja ajattelevaa kristittyä kunnioitettaisiin juuri sillä " toistenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne" asenteella. Tuo laulunsanat ja melodia -esimerkki on oikein oivallinen. Seppos viittasi jossakin toisessa ketjussa ongelmaksi eri tavoin ajattelevien kristittyjen keskinäiset välit (ohi vapaa-ajattelijoiden tai muslimien). Se olisi sitä arjen ekumeniaa, jota hyvin sopii kotimaassa toteuttaa.
Toinen asia, tarvitseeko tästäkään tehdä omaperäistä lakia itselleen että on osallistuttava pakosta tilaisuuksiin joissa ei ymmärrä puhetta tai kiusaantuu pahasti muuten. Jos tuo on luulopohjalla niin voisi kai käydä vilkaisemassa. Mikä siinä on, että tosissaan pelottaa ajatuskin? Että mitä ne sanoo tai kysyy? Radio on turvallinen se ei kysy mitään.
En minä tiedä. Hyvä olisi niitä toisia hieman tuntea. Tiksissä järjestettiin yhteisiä seuroja, joissa veisattiin siionin virsiä ja laulettiin siionin kannelta. Olisi pitänyt poiketa. Vaan kun koko ajan satoi vettä kuin Nooan päivinä...
-
Ehkä tässä pelastus epävarmuudessa on hyviäkin puolia, vaikka miellummin omistaisin sen pelastusvarmuuden.
Kun on epävarma, niin sitä on aralla tunnolla kaiken suhteen ja ei mielellään tee vastoin mahdollista pelastusta.
Paavo oppi isä kyllä oli oikeassa, kun kehui heikkoa uskoa uskoa ja mahdottomuutta Jumalan edessä.
-
Kun on epävarma, niin sitä on aralla tunnolla kaiken suhteen ja ei mielellään tee vastoin mahdollista pelastusta.
Paavo oppi isä kyllä oli oikeassa, kun kehui heikkoa uskoa uskoa ja mahdottomuutta Jumalan edessä.
Kyllä varmaan, milloin se arka tunto ei vie ihmistä täsmälleen yhtä mahdottomaan tilanteeseen kuin minkä hän jo koki jossain viidesläisissä piireissä, joissa itse koin, että se puuttuvaisuus minut kadottaa ja siinä menee perhekuntakin. Tämä on niitä juttuja joista on vaikea sanoa mitään, ja miksi yritän johtunee siitä ettei se oikeastaan ole selvä itsellenikään.
Paavo Ruotsalaisen heikko usko ja pieni paikka ja alhaalta puhuminen taisi alkuaan kamppailla hurmoshenkisyyttä vastaan.
Kamppailiko se jo hengellistä heräämistäkin vastaan, epäilen.
Joskus tuntuu että "Paavoon" ja körttiläisyyteen vetoamalla vakuutetaan toisinaan pelastus erittäinkin varmaksi, kuinka me saamme vain olla köllötellä. On kirjoitettu ja useasti täälläkin. Ehkä Paavo Ruotsalainen ei tarkoittanut niin avarasti, vaan oikaisi väärinkäsitystä joka helposti lähtee liikkeelle ihmisten Telppäsniityiltä, jos et koe kuten me tämän kokemuksen saaneet, kehnosti käy.
Tämän kirjoitin jo kerran ennen. pahoittelen. Pitää itseni lukea enemmän eikä riippua kyselemällä toisissa, täällä kyllä on osaavia ja hyviä toisia joten aina on olevanaan kiire.
-
Toisaalta ja toisaalta. Ihannetilanteessa kai tuo tieto pelastuksesta vie ihmisen tilaan, jonka kaltaiseen muistoni mukaan Riitta-mummi on viitannut, Luther paljon paljon alkuun jolloin koki itse niin valtavan helpotuksen oletti kaikkien kokevan samoin -- ja pikkuisen pettyi -- joskus ja josta Paavali puhui, kuinka siis kamppailut ja ahdistuneisuus ja etsintä vihdoin satamaan saavuttaessa ja myrskyn tauotessa ovat jotakin niin valtavaa, ettei sen jälkeen ole epäselvyyttä miten kohdella muita ihmisiä.
Luther pettyi. Moni otti pelastuksen riemulla vastaan koska käsitti, nyt saa elää kuin elukka pellossa.
Sitä on " halpa armo" .
Eikä se satama vielä ole viimeinen, siitä on lähteminen matkaa jatkamaan. Tuo tieto kumminkin on kuin köli veneessä. Vähän toista on purjehtia tämä tieto mukanaan. Tuntui miltä tuntui, Kristus kuoli minun puolestani vaikka olen tämmöinen yks tiplu maailmankaikkeudessa, jotakin joka hetkisen näkyy ja kohta häviää, heinänkorsi joka illalla työnnetään toisten kanssa uuniin.
-
Käsitys pelastusvarmuudesta lienee ollut pääsyy körttien ja hedbergiläisten evankelisten eroon 1843. Kun körtit puhuivat "lapsenoikeudesta", jonka Kristus anovalle antaa, jos hyväksi katsoo, ja jota on anottava aina uudelleen ja uudelleen, päätyi hedbergiläisyys ikään kuin instant-versioon; Hedberg alkoikin julistaa "iloista evankeliumia". Sen mukaan ihmisen ei tarvitse etsiä itsestään katumusharjoituksen oikeita merkkejä, vaan saa omistaa jo nyt pelastuksen. Jumala on jo pelastanut ihmisen Jeesuksen lunastuskuoleman ja kasteen kautta.
Alatien linjasta pidän enemmän jo siitä syystä, että seuraava päivä ei elämässä noin ylipäänsäkään mene entisen eväillä, ja etsivä ja kaipaava usko pysyy helpommin aktiivisena, kun armon kerjäläisenä on aloitettava ikään kuin alusta joka päivä :icon_wink:
Paavo Ruotsalainen vertasi puuhaa joskus mm. lumitöihin; jos illalla aukaiset tien, ja yöllä pyryttää, on samaan työhön lähdettävä seuraavana aamuna uudestaan.
Isoisäni yksi muistutus oli; "Opinkappaleista elekee riiellä", ja hyvä niin, usko kun on määritelmältään "luja luottamus siihen, mitä toivotaan". Se vain ainakin allekirjoittaneen luonto on sellainen, että jos varmuuden jostakin hyvästä saa, niin tuppaa asia jossain vaiheessa sitten jäämään sikseen ja kiitollisuuskin rapisee melko nopeasti... :icon_rolleyes:
Jonas Laguksen kirja "Evankeliumin ääni" on melko perinpohjainen esitys myös tuon "lapsenoikeuden" (joka käytännössä rinnastuu pelastusvarmuuteen) suhteen, joku sen voi kokea saaneensa, joku ei, mutta niin tai näin, aina on palattava "armoa nälkimään" (Ruotsalainen).
-
Ehkä tässä pelastus epävarmuudessa on hyviäkin puolia, vaikka miellummin omistaisin sen pelastusvarmuuden.
Kun on epävarma, niin sitä on aralla tunnolla kaiken suhteen ja ei mielellään tee vastoin mahdollista pelastusta.
Paavo oppi isä kyllä oli oikeassa, kun kehui heikkoa uskoa uskoa ja mahdottomuutta Jumalan edessä.
:icon_wink:
-
Käsitys pelastusvarmuudesta lienee ollut pääsyy körttien ja hedbergiläisten evankelisten eroon 1843. Kun körtit puhuivat "lapsenoikeudesta", jonka Kristus anovalle antaa, jos hyväksi katsoo, ja jota on anottava aina uudelleen ja uudelleen, päätyi hedbergiläisyys ikään kuin instant-versioon; Hedberg alkoikin julistaa "iloista evankeliumia". Sen mukaan ihmisen ei tarvitse etsiä itsestään katumusharjoituksen oikeita merkkejä, vaan saa omistaa jo nyt pelastuksen. Jumala on jo pelastanut ihmisen Jeesuksen lunastuskuoleman ja kasteen kautta.
Alatien linjasta pidän enemmän jo siitä syystä, että seuraava päivä ei elämässä noin ylipäänsäkään mene entisen eväillä, ja etsivä ja kaipaava usko pysyy helpommin aktiivisena, kun armon kerjäläisenä on aloitettava ikään kuin alusta joka päivä :icon_wink:
Paavo Ruotsalainen vertasi puuhaa joskus mm. lumitöihin; jos illalla aukaiset tien, ja yöllä pyryttää, on samaan työhön lähdettävä seuraavana aamuna uudestaan.
Isoisäni yksi muistutus oli; "Opinkappaleista elekee riiellä", ja hyvä niin, usko kun on määritelmältään "luja luottamus siihen, mitä toivotaan". Se vain ainakin allekirjoittaneen luonto on sellainen, että jos varmuuden jostakin hyvästä saa, niin tuppaa asia jossain vaiheessa sitten jäämään sikseen ja kiitollisuuskin rapisee melko nopeasti... :icon_rolleyes:
Jonas Laguksen kirja "Evankeliumin ääni" on melko perinpohjainen esitys myös tuon "lapsenoikeuden" (joka käytännössä rinnastuu pelastusvarmuuteen) suhteen, joku sen voi kokea saaneensa, joku ei, mutta niin tai näin, aina on palattava "armoa nälkimään" (Ruotsalainen).
Näillä eväillä päivän matkalle vain kerrallaan, kuten Israelille erämaassa manna, minäkin toivon kerran pääseväni kotiin asti.
Kaksikymmentäviisi vuotta söin tarjottuja herkkuja. Ei ne ravinneet. Olo oli krapulainen kaiken hymistelyn jälkeen.
Pää alkoi selvitä vasta kun Paavon jälkeläisten pariin pääsin. Kristuskin on kirkastunut uutena. Läksyt on olleet vaikeat, oppi ei tahdo tarttua kovaan kallooni.
-
Ymmärsin joskus että olivat karvaita kalkkeja ennen kuin minkäänlaisia herkkuja, vaatimusta vaatimuksen jälkeen, viidesläistä tyyliä mutta ehkä ymmärsin väärin. Evankelisuus on siitä verraten kaukana. En saa siitä oikein otetta.
En ole kertonut tätä juurikaan koska karsastan hengellistä turismia tai kuinka sanoisin, eli kirkkokunnan vaihtamista kevein perustein. Siitä, kun kurssitoverini Elina kuoli syöpään vain kolme vuotta valmistuttuaan heräsi kiinnostus ortodoksista kirkkoa ja uskontulkintaa kohtaan. Luin kohtalaisesti ja lopulta Siltalan toimittaman " Elinan kirjan" jota kaikin tavoin suosittelen.
Olen paljolti Elinan vaikutuksesta kerran ns konvertoinut eli vaihtanut kirkkokuntaa. Huomasin vasta silloin kuinka sittenkin lujassa on ollut kuin matto jalkojen alla todella " luja luottamus siihen mitä toivotaan" ja kuinka syvästi järkytyin kun minulle opetettiin että Jeesus ei ole lunastanut ihmistä, ei ainuttakaan, vaan suorittanut meistä pohjarahan, loppu ansaitaan omalla kilvoittelulla. Hän on esikuva. Oli muutakin mikä vei yöuneni mutta tuo oli pahin. Soitin joks kaikki Suomen ortodoksi-isät läpi koska olin varma siitä että käsitin väärin. En käsittänyt. " Emme viitsi kilvoitella jos uskomme noin" .
No, se körttikirkkoherra kiskoi minut siitä suosta ja keskustelimme kaikesta kuulemastani. Hän kiitti sanoen, ettei tiennyt kuinka syvä on kuilu, että tiesi kyllä ongelmista ja ahdistuneisuudesta joista yhteisessä tiedekunnassa opiskelleet läntisen teologian lukijat ovat valittaneet. Ja minä katselin niitä ihmisiä ja kysyin, kuinka te voitte olla noin rauhallisia?
Kysyin miksi ei voi kertoa kaikkea ennen kuin kukaan tekee tuollaisia valintoja? En tiedä, hän vain vastasi. Ekumenia ei vielä ole niin pitkällä. Kenties tuon kokemuksen jälkeen palattuani luterilaiseen kirkkoon ymmärsin, usko todella on LUJA luottamus.
Se ei tyhjennä jatkoa, " ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy" .
-
Evankelisuudesta ja hedbergiläisyydestä tiedän tietysti siksi paljon että omasta suvustanihan se repeämä lähti. Tai sanoisin, evankeliumiyhdistyksestä silloin kun se perustettiin.
Johannes Bäckin isä oli körttiläinen ja siinä äärimmäisen tiukka. Luvalliset ja kadottavat teot tyyliin montako solmua saa huivissa olla veivät pojan yhtä jyrkän ahdistuneisuuden partaalle, kuin Paavo Ruotsalainen aikanaan oli, kuin oli Luther ennen Roomalaiskirjeen avautumista.
Kun poika kertoi kirjeessään kohdanneensa hedbergiläisiä ja ymmärtäneensä armon, isä kirjoitti takaisin " mieluummin ottavansa vastaan poikansa kuolinsanoman kuin että pojasta tulisi hedbergiläinen" . Alkuun näytti ettei kotiin olisi menemistä, mutta isä päästi pojan pirttiin ja viimein ehkä sydämeensäkin. Eivät he tärkeimmästä olleet erimielisiä.
Soisin itsekin, että olisimme kristittyjä, emme sitä tätä tai tuota ylitse sen. Ihmisellä on merkillinen kyky tärvellä Jumalan jokainen lahja. Jos Hän antaa lohdutusta siinä muodossa, ettei tämä elämä ole kaikki, ettei täällä tapahdu mitään sallimattansa, että Häneen turvaava heittää ankkurin sinne, missä lopulta on turva ja ainoa turva, se onnistutaan pian turmelemaan esittämällä että tämä pelastusvarmuus on jokin suoritus, pakostakin koettava tunne jonka puuttuminen merkitsee sitten sitä että on syytä hopusti omaksua jonkinlainen kadotusvarmuus.
Tätä en oikein saa siinä evankelisuudessa auki. Mitä tuo tarkoittaa? Tai pitäisikö se tarkastaa, etten ole tässä ennakkokäsitysten vaikutuksen alainen? Suorastaan pelkää eksyväni jos tutustun?
-----------------
Johannes Bäckistä tuli sittemmin ankara eriuskolaislain vastustaja. Ihminen on myös kuva ajasta, jota elää.
-
Soisin itsekin, että olisimme kristittyjä, emme sitä tätä tai tuota ylitse sen. Ihmisellä on merkillinen kyky tärvellä Jumalan jokainen lahja. Jos Hän antaa lohdutusta siinä muodossa, ettei tämä elämä ole kaikki, ettei täällä tapahdu mitään sallimattansa, että Häneen turvaava heittää ankkurin sinne, missä lopulta on turva ja ainoa turva, se onnistutaan pian turmelemaan esittämällä että tämä pelastusvarmuus on jokin suoritus, pakostakin koettava tunne jonka puuttuminen merkitsee sitten sitä että on syytä hopusti omaksua jonkinlainen kadotusvarmuus.
-----------------
Suvussani on joitakin ortodoksikäännynnäisiä, ja lapsuudessani elin ikään kuin körttiläisyyden ja ortodoksisuuden välissä. Toki arvostan heidän uskoaan, mutta itselleni kirkon dogma on turhan monimutkainen ja jollain tapaa vieras, mutta emme riitele opinkappaleista; joskus Valamossa eräässä tilaisuudessa vertasin ortodoksisuutta kauniiseen veistokseen ja körttiläisyyttä höyläämättömään lankkuun. Molemmissa on oma kauneutensa :icon_biggrin:
Tietynlainen kadotusvarmuus kai meillä oli Aatamin lapsina luonnostaan, ja kun Isä halusi välit korjata, pisti poikansa asialle ja solmittiin rauha ja uusi liitto.
Meikäläinen armojärjestys on sinänsä simppeli;
"Sola fide" (latinaa, "yksin uskosta") on yksi viidestä protestanttisen uskonpuhdistuksen pääperiaatteesta. Se tarkoittaa protestanttisessa uskonpuhdistuksessa sitä, että ihminen on vanhurskas eli kelpaa Jumalalle, kun hän uskoo (Jeesuksen sovitustyöhön), ei omien hyvien tekojensa perusteella.
Sola gratia (latinaa, "yksin armosta") on myös yksi samoista pääperiaatteista. Siinä vastapuoleksi asettuu ansio (lat. meritum). Uskonpuhdistajat katsoivat, että katolisessa kirkossa pyrittiin ansaitsemaan vanhurskaus, ja he opettivat sitä vastaan, että ihminen pelastuu yksin armosta (ja yksin Kristuksen ansiosta), ei omista tai pyhimysten ansioista. Katolinen kirkko opettaa myös pelastumista yksin armosta, sillä armon katsotaan synnyttävän ihmisessä sekä uskon että rakkauden, jotka yhdessä tekevät vanhurskaaksi.
"Solus Christus" tai solo "Christo" (lat. "yksin Kristus") on myös yksi samoista pääperiaatteista. Se asettaa vastakohdakseen pyhimykset, ja väittää, että ihminen tulee vanhurskaaksi yksin Kristuksen ansion, ei pyhimysten ansioiden saatikka omien ansioidensa tähden.
"Sola scriptura" (suom. yksin kirjoituksista) käsitteellä tarkoitetaan periaatetta, jonka mukaan Raamattu on kirkolle sen opin ainoa normi. Periaatetta sanotaan myös Raamattu-periaatteeksi.
Martti Lutherin mukaan käskyt, uskontunnustus ja Isä meidän -rukous ovat Raamatun lyhyt ja täydellinen tiivistelmä. Raamatuntulkinta ja oppi eivät siten ole hänen mielestään ristiriidassa keskenään.
Eli tuon pitäisi riittää; "Minun armossani on sinulle kyllin".
Ihmisen tehtäväksi jää siis vain uskoa ja ottaa armo vastaan, ja elää toivossa. Kun alatien kulkijat pyrkivät korostamaan Luojan suuruutta ja ihmisen pienuutta, pitämään "passin" voimassa ja noin ylipäänsä saattamaan elämäänsä paremmalle tolalle, pyritään tuota Kristuksen armoa "nälkimään" jatkuvasti, ja synnit jätetään riittävän tiuhaan Herran jalkojen juureen, jolloin ne voi unohtaa, ja jatkaa samalla kaavalla. Tämä ei tarkoita sitä, kuten joku koiranleuka voisi tulkita, että rynnätään oitis tekemään uutta syntiä tarkoituksella ("halpaa armoa"); elämä on jatkuvaa parannuksentekoa, ja uskova ihminen kavahtaa syntiä, mutta ihmisluonnon ollessa, mitä on, ei siltä voi välttyä, ja siksi "Joka aamu on armo uus", kun muistaa yhteyden Kristukseen pitää aktiivisena.
"Niin kauan kuin peukalo heiluu, katse Ristiinnaulittuun", totesi Ukko-Paavo aikoinaan viitaten tällä käsittääkseni siihen, että prosessia on jatkettava niin kauan, kuin henki kropassa pihisee... Eli ei eksytä siihen "halpaan armoon", vaan eletään maallinen vaellus toivossa loppuun asti
Mainitsin tuossa jo aiemmin tuon isoisäni ohjeen; "Opinkappaleista elekee riielllä", ja jos uskonsa pitää riittävän yksinkertaisena "lapsenuskona", ei siihen ole tarvettakaan, riittävä peruspelastuspakkaus löytyy noista "solista", uskontunnustuksesta ja Isä meidän -rukouksesta, Raamatusta jo isompi lautta. Loppu on sitten hienosäätöä, joka vain
valitettavan usein on ihmisestä, ei Herrasta :eusa_angel:
Seuraavassa lainaan osin Mikko N:ää, joka puolestaan lainaa Raamattua (Sola scriptura);
"Jos jokin valtakunta riitautuu itsensä kanssa, ei se valtakunta voi pysyä pystyssä." (Mark 3:24)
Huom! Tämä on todella kova vaatimus kenelle tahansa. Sellaisia ristiriitoja jotka kaataisivat Jumalan valtakunnan on yritetty löytää Raamatusta kohta kahden vuosituhannen ajan, mutta vielä niitä ei tunnu löytyneen.) Jeesus myös jatkoi ajatusta ja kertoi saman totuuden koskevan myös sekä perheitä että yksilöitä. Jos jokin riitelee itsensä kanssa, lopputuloksena on hajaannusta. Kyse on siis hyvän ja pahan välisestä taistelusta. Niin kauan, kun hyvä hallitsee, ei paha pääse tekemään tuhojaan.
Tässä kohden olikin hyvä pysähtyä miettimään miten hyvä ja paha erotetaan toisistaan. Aihetta voi toki lähestyä usealla tavalla, mutta muistan itseäni viisaampien joskus sanoneen että jos jokin asia elämässä on hyvää, niin silloin se on Jumalan sanan mukaista. Vuorisaarnan opetus uskosta, toivosta ja rakkaudesta toimii usein hyvin eräänlaisena pikasuotimena; jos sanojen tai tekojen takaa ei löydy noita kolmea tai jotakin niistä, on ehkä syytä pysähtyä pohtimaan asiaa tarkemmin, ja pyytää ohjausta yläkerrasta... Suurin noista kolmesta on rakkaus, ja jos se on aidosti sanojen tai tekojen takana, pysytään yleensä Kristuksen kasoiskäskyssä "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi", esimerkiksi körttihuivin solmujen määrästä Mestari taas ei tainnut lausua yhtikäs mitään :eusa_angel:
Läksy ei ole ihmiselle helppo, ja harjoitus on maallisen taivalluksen mittainen, mutta ei Herra omiaan yleensä suotta kurita, usein tien mutkien ja kivikoiden merkitys vain selviää hyvinkin pitkän ajan kuluttua, kun vähän isompaa kuvaa taivalluksestaan pystyy hahmottamaan.
Pidetään siis se, mikä on hyvää ja heitetään muut jutut pois. Se huonojen poisheittäminen vain ei aina ole aivan helppo juttu; irti pääseminen on vaikeaa ja uskon että lähes jokainen tuskailee vähintään jonkin pinttyneen tavan kanssa. Irtautumisyrityksissä itsekuri ei vain riitä, tarvittaisiin kovempia otteita. Yksin ihminen on käsitykseni mukaan kuitenkin voimaton koko elämänsä suhteen, ja siksi myös voima korjausliikkeeseen (samalla on hyvä pyytää viisautta sen suhteen, että liikkeen suunta on oikea) on pyydettävä Isältä
Jotta suunnan voisi kääntää päinvastaiseksi, täytyy ensin pysähtyä ja vasta sitten lähteä uudelleen liikkeelle. Jumala toimii levosta käsin (mm. Matt 11:28-30, Jes. 28:12 ja Jer. 6:16) ja opastaa meitä kaikkia apua tarvitsevia ensin pysähtymään, rauhoittumaan ja siten saamaan rauhan, jonka turvin on hyvä lähteä uuteen suuntaan. Mikäli jarruttelu kestää aiottua pidempään, on koko yritys vaarassa ajaa itsensä seinään. Irrottautuminen on mielestäni siksi parasta tehdä heti ja kerralla. Kun on pysähtynyt, uutta liikkeellelähtöä voi sitten odottaa ihan rauhassa. Usein uusi alku ei tapahdu sellaisella vauhdilla kuin toivoisi (eli sillä vauhdilla mihin alamäkeen mennessä on tottunut), mutta harvoinpa mikään asia sormia napauttamalla muutenkaan ratkeaa. Prosessi on avainsana ja kärsivällisyys on keino pysyä mukana prosessissa. Ottamalla pieniä askeleita voi varmistua, ettei jalka lipeä, samalla tavalla omien tapojensa muuttaminen vie aikaa.
Jos noin savolaisittain asian ilmaisisi, ei passoo hötkyillä sen enempää oppimisessa kuin poisopppimisessa, Herralla on aikataulunsa :icon_biggrin:
-
Noin sivulauseena, körttiläisyys on muuten ainoa suomalainen herätysliike, joka on säästynyt suuremmilta hajoamisilta. Toki omat ongelmansa aikoinaan meilläkin ovat olleet, mutta aikanaan Paavo oli sovittelija, joka tainnutti yltiöpäiset hurmahenget. Toisinkin olisi voinut käydä. Herätykset tasaantuivat ja jäivät kirkon sisälle. Kaikkialla ei suinkaan käynyt näin. Sitten 1850-luvun puolivälin hedbergiläisten eron ja "Ukkojen ajan", jolloin suuri osa papistosta irtautui liikkeestä, on eletty melko rauhallisesti. :icon_biggrin:
Pappien eron "syynä" olivat suurelta osin Malmbergin "pahantapainen elämä" (väitetty aviorikos) ja Ruotsalaisen alkoholin käyttö, mutta ehkä todellisuus ei ollut aivan noin yksioikoinen, ja tapahtunut liittyy myös Suomen yleisempään historiaan.
Elämäntavoissa herännäisyys ei ole korostanut raittiutta yhtä voimakkaasti kuin esim. rukoilevaisuus ja lestadiolaisuus. Heränneet ovat halunneet välttää sitä, että he ylpistyisivät Jumalan edessä ajatellen oman synnittömyyden johtavan pelastumiseen :icon_lol:
Pappienkin kanssa on sittemmin rauha tehty; Herännäisyys on evankelisuuden ohella Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien työntekijöiden tyypillisin hengellinen viiteryhmä. Papistossa herännäisyys on selvästi yleisin herätysliike, noin kolmannes papeista kuului (vuoden 2009 henkilöstökyselyssä) herännäisyyteen joko löyhästi tai kiinteästi.
Tiedä sitten, mistä tämä kertoo, mutta esimerkiksi evankelisuuden kohdalla sukupuu on kokolailla toisennäköinen, ja osa liikkeestä toimii nykyisin myös kirkon ulkopuolella.
http://www.nuuska.pp.fi/Evankelisuuden_sukupuu.jpg
-
Kotonani herännäisyyden pohjavirta jäi siksi vaikuttamaan, että Bäckin lapsista useat avioliiton kautta lähentyivät herännäisyyttä, eivät kotiutuneet evankeliseen liikkeeseen ehjästi tai muutoin spontaanisti lähentyivät Länsi-Suomen rukoilevaisuutta tai ns. hannulalaisuutta, josta Riitta-mummi lahjoitti minulle kirjan. Kiitos vielä kerran, luin sen kahdesti ja luen varmasti jälleen.
Niin, on tunnustettava, etten oikein saa otetta evankelisuudesta. Ulkokohtainen tieto on hieman toista kuin kokemuksellinen ymmärtämys. Jotenkin fokus " Kristuksesta ristiinnaulittuna" lipeää aina muualle, vaikka sitten "minä pelastettuna" kuvaan. En tiedä.
Mitä ortodoksisen kirkon opetukseen tulee, en todella tiennyt kuinka merkityksellinen oli tieto lunastuksesta ennen kuin yritin omaksua ajatusta " käsirahasta" ja itseni suoritettavaksi jäävästä "koko summasta". Olin liian tottunut ajattelemaan ettei milään ihmisteko tuota valuuttaa jolla sielu lunastetaan Tuonelasta. Ehkä siinä kirkkokunnassa kasvaminen olisi ratkaissut ongelman nimeämällä ansiot, eräs on ainakin juuri tämän kirkkokunnan tyydyttävä aktiivijäsenyys.
Koetan ymmärtää eri tavoin ajattelevia kristittyjä omista syistäni. Ymmärtäessään toista näkee oman rajoittuneisuutensa, ja merkillistä kyllä, se helpottaa oloa.
----------------------
Mitä tulee Bäckin miesväen uskonkäsityksiin, yön yli käytyyn ja lopulta sovintoon päättyneeseen keskusteluun tulee,kumpikin siis totesi, ettei tärkeimmästä ole erimielisyyttä.
Helposti se ei käynyt. Isän oli voitettava ennakkoluulonsa. Ei hän tuntenut ainuttakaan hedbergiläistä. Pojan maltettava kuulla isäänsä jottei heittäisi lasta pesuveden mukana, eihän hän puolestaan ollut sen kummempaa kuin omaksunut uuden näkemyksen armosta: Ei se ollutkaan aivan niin ehdollista kuin isä ajatteli ja opetti - tai kuten poika oletti isän ajattelevan, missä on jo huomattava ero. Ei se siskon huivinsolmujen määrän mukaisesti tullut tai mennyt.
-----------------------------
Jouduin evankelisuuden kanssa kosketuksiin opiskeluvuosinani. Nykytila on varsin toinen, silloin se painotti kaikessa " luterilaisuuttaan" ja nuo mainitsemasi " yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden" oli toistuvasti esillä. Rippi oli käypää käytäntöä, joten aivan " instant" ei pelastusvarmuus vaikuta olleen. Ihmiset puhuivat ja käyttäytyivät näköjään juuri kuin "armoa nälkivät". Ehkä niin, liike kuin liike, kirkko kuin kirkko, uskon kasvu on mahdollinen ja johtaa samaan päämäärään, yksin armon ikävöintiin Jumalan edessä, ja toivon mukaan armahdettuna sitten ei kanssapalvelijoiden lyömiseen kuon jossakin Jeesuksen vertauksessa. Evankelisen liikkeen kirkosta irtautumiseen johti oikeastasn yhden voimakkaan persoonallisuuden jyrkät tulkinnat naispapoeudesta ja homosekusuaalien parisuhteista.
-----------------------
Tietty myös, kuinkas muuten, meillä, viitoslaisella seudulla, osui olemaan yksi tiukan evankelinen nuorisopastori. Siitä saatiin syntymään melkoinen sekametelisoppa, "pelastusvarmuudesta" kehiteltiin vaatimus, tai ainakin minun pikku päässäni siitä kehittyi yksi lisää. Siis niiden perusjuttujen lisäkdi että piti lukea ne 3 lukua Ruttua arkisin ja 5 sunnuntaisin ja käydä kirkossa ja hymyillä herkeämättä ja olla ihastuttava ihminen osoittaakseen miten ihanaa on nyt uskovaisena koska piti olla maailmalle viides evankeliumi ja pelastaa kaikki näin koska ilman uskoontuloa oli varma meno helvettiin.
-----------------------
Kuitenkin. Yhä vain toivon ettei olisi "meitä" ja "heitä" arvolatautuneesti. Kuka johdetaan kotiin mitä tietä, sen tietää Jumala yksin. Hengellisen kodin erinomaisuudella pröystäily taitaa olla niitä ristejä joita on kannettava, koska ei sellaisesta pääse.
Kerran vielä kerään kasaan kaikki mikä on kenelläkin hyvää ja keskityn ajattelemaan sitä. Ja kirjoitan kaanaankielen sanakirjan. Että mikä on Ruttu ja Jumppu ja monttu ja mitä on " katsoa Kristukseen" ja alatie ja ylätie ja pieni paikka ja olla alhaalla ja armonvilaus ja vapaantahdonratkaisu ja uskossaolo ja miten ihminen pysyy uskossa jos ei käsitä että siis missä.
Kai on varsin totta, että Jumala loi ihmiset suoriksi mutta itse he etsivät monia mutkia.
-
Kerran vielä kerään kasaan kaikki mikä on kenelläkin hyvää ja keskityn ajattelemaan sitä. Ja kirjoitan kaanaankielen sanakirjan. Että mikä on Ruttu ja Jumppu ja monttu ja mitä on " katsoa Kristukseen" ja alatie ja ylätie ja pieni paikka ja olla alhaalla ja armonvilaus ja vapaantahdonratkaisu ja uskossaolo ja miten ihminen pysyy uskossa jos ei käsitä että siis missä.
Tämä olisi hyvä. Saisiko siihen myös Kaanaa-inessiivin selityksen? "pelastus, jonka Jumala on
Jeesuksessa Kristuksessa meille valmistanut" (siis niinkuin hernekeitto, jonka äiti on keittiössä meille valmistanut?); "saamme uskoa kaikki syntimme anteeksi Jeesuksen kalliissa sovintoveressä" (siis ollaan siellä veressä ja on lupa uskoa niin paljon, että saadaan sillä uskomisellamme synnit anteeksi?)
Ihan sellainen perustermi kuin sovittaminen olisi hyvä ehkä selittää myös. Eli että ei tarkoiteta sellaista esim. vaatteen sovittamista kaupassa, mikä varmaan on ensimmäinen merkitys, joka tuosta sanasta tulee mieleen. Tai sitä että kokeilee, sopiiko joku palanen paikalleen. Vaan sitä nykyään harvinaisempaa ilmaisua, että rangaistuksen suorittamalla sovittaa rikoksensa. Ja entäs sitten "Jumala sovitti maailman itsensä kanssa"? Siinä vasta käsittämätön ilmaisu.
-
"Jumala sovitti maailman itsensä kanssa"? Siinä vasta käsittämätön ilmaisu.
Minäpä selitän. Jumala uhrasi Poikansa ihmisten syntien sovitukseksi. Ihminen sai armon. Siksi me rakastamme Jumalaa; ja rakkaus on, kuten tiedetään, pyyteetöntä palvomista. Näin Jumala ja maailma sopivat toisilleen.
-
Tämä olisi hyvä. Saisiko siihen myös Kaanaa-inessiivin selityksen? "pelastus, jonka Jumala on
Jeesuksessa Kristuksessa meille valmistanut" (siis niinkuin hernekeitto, jonka äiti on keittiössä meille valmistanut?); "saamme uskoa kaikki syntimme anteeksi Jeesuksen kalliissa sovintoveressä" (siis ollaan siellä veressä ja on lupa uskoa niin paljon, että saadaan sillä uskomisellamme synnit anteeksi?)
Ihan sellainen perustermi kuin sovittaminen olisi hyvä ehkä selittää myös. Eli että ei tarkoiteta sellaista esim. vaatteen sovittamista kaupassa, mikä varmaan on ensimmäinen merkitys, joka tuosta sanasta tulee mieleen. Tai sitä että kokeilee, sopiiko joku palanen paikalleen. Vaan sitä nykyään harvinaisempaa ilmaisua, että rangaistuksen suorittamalla sovittaa rikoksensa. Ja entäs sitten "Jumala sovitti maailman itsensä kanssa"? Siinä vasta käsittämätön ilmaisu.
Kiitos kyllä vain, minä unhotin lessut jotka eivät ole uskovaisia vaan uskomassa :003:
Tuo kuvaus siitä kuinka Jumala teki sovinnon/ sovitti kuten vaikka vanki sovittaa rikkomuksensa vankilassa on minulle kai raamatunlauseita rakkaimmasta päästä joskin vastaava mysteeri kuin " minun lähettäjäni on aina minun kanssani"
-
Minä olen tullut uskomaan, että me olemme Jumalassa ja Jumala on ihmisessä. Olemme siten yksi ja sama. Silloin ajatus itsensä sovittamisesta ei ole niin vaikeaa kuin se minullekin oli ennen tätä löytöä.
Kun me ihmiset pyydämme anteeksi pahoja tekojamme, se on mielestäni itsensäkin sovittamista, vaikka yleensä ajatellaan, että sillon vastapuoli saa enemmän.
Vähänkös sitä joutuu vain oman itsensä kanssa kamppailemaan. Ensin omassatunnossa tai muuten ' pään sisällä'. Kun sitten se on viety Herran eteen, on sovitus tapahtunut. Tätäkin on Hengen työ. Jumalan ääni meitä ohjaamassa.
-
Helppoa tietä ei Kristus lupaa sanassaan kenellekään häneen turvaavalle, mutta kun (jos) Kristukselle kelpaan juuri tällaisena, pyhänä taikka pahana, kelpaan Kristuksen armon kautta myös Isälle; Kristillisen dogman perustavin oppi Kristuksesta on niin sanottu kaksiluonto-oppi, jonka mukaan Kristus on Jumalan ainoa Poika ja sekä todellinen ihminen että todellinen Jumala.
Kristus on tosi Jumala, koska hän on samaa olemusta (lat. essentia) kuin Isä. Kristillisen uskon mukaan Kristus ei siis kuulu luotujen olentojen joukkoon vaan on itse Jumala. Kristus on Isästä syntynyt, ei luotu (Nikean uskontunnustus). Eli jos elämme Kristuksessa, elämme valistumattoman käsitykseni mukaan myös Jumalassa.
(Paavo Ruotsalainen olisi todennäköisesti syyttänyt "aivouskosta", jolla on taipumus tehdä yksinkertaisesta monimutkaista ja usein kelvotonta). Mutta käsittääkseni "Jumalassa olemme" vain Kristuksen kautta, joka on Uuden Liiton pysyvä välimies.
Maailmalle nyt taas ei tahdo kelvata usein minkäänlaisena, mutta sen voi jättää omaan arvoonsa, vaikka se ei usein helppoa olekaan :icon_rolleyes:
Jokainen Jeesukseen uskova on samaan aikaan vanhurskas ja syntinen. Syntinen tietoisesti ja vanhurskas vasta toivossa ja siksi, että hänelle tällä hetkellä luetaan Jeesuksen pyhyys ja puhtaus. Hän on omissa silmissään ja todellisuudessa monin tavoin epävanhurskas. Mutta Kristukseen uskoessaan Jumalan silmissä hän on kuitenkin vanhurskas ja kestää Jumalan tuomiolla. Kristus peittää uskovan syntisyyden omaan puhtauteensa. Näin toivomme...
Luther sanoo tämän tilanteemme varsin suorasukaisesti Galatalaiskirjeen selityksessään: "Vanhurskaushan...on meidän ulkopuolellamme, ainoastaan jumalallisen armon ja vanhurskaaksiarvostelemisen varassa eikä meissä ole mitään muuta oleellista eikä vanhurskautta kuin mainittu heikko usko eli uskon esikoislahja, me kun olemme alkaneet omistaa Kristusta. Meihin kuitenkin tosiasiallisesti jää synti olemaan" (Luther, 282)
Tämä kahden vastakkaisen totuuden samanaikaisuus leimaa kaikkea uskon elämää. Uskova on kyllä uusi ihminen, joka on jo luotu ja samaan aikaan hänen on päivittäin pukeuduttava uuteen ihmiseensä (2 Kor 5:17). Uskova on myös vanha ihminen, joka on ristiinnaulittu Kristuksen kanssa ja samaan aikaan hänen on päivittäin ristiinnaulittava vanha ihmisensä (Kol 3:1-5).
Nämä päivittäiset askareet ja vanhurskaus vasta toivossa ovat körttiläisyydessä "se juttu", joka ainakin allekirjoittaneen pitää sopivan "aralla mielellä" :icon_biggrin:
-
Kiitos hyvistä kirjoituksita Nuuska !
-
Kiitos samoin, ja kiitokset yläkertaan, jos joku jotakin ulosannista saa... Jumala kun kuulemma tykkää käyttää heikkoja ihmisiä, ja on itse asiassa erikoistunut käyttämään etenkin epäonnistuneita ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan asiansa ja ovat maailman silmissä heikkoja. Heikkoja toki olemme kaikki, jälkimmäisellä osalla viittaan tässä yhteydessä vain itseeni :icon_lol:
-
Nimenomaan ulosanti on selkeää ja asiat varmaan todella hyvin hallussa.
Se ei ole jokamiehen juttu. Sinulle se on annettu. :eusa_pray:
-
Aamen! :eusa_pray:
-
Helppoa tietä ei Kristus lupaa sanassaan kenellekään häneen turvaavalle, mutta kun (jos) Kristukselle kelpaan juuri tällaisena, pyhänä taikka pahana, kelpaan Kristuksen armon kautta myös Isälle; Kristillisen dogman perustavin oppi Kristuksesta on niin sanottu kaksiluonto-oppi, jonka mukaan Kristus on Jumalan ainoa Poika ja sekä todellinen ihminen että todellinen Jumala.
Kristus on tosi Jumala, koska hän on samaa olemusta (lat. essentia) kuin Isä. Kristillisen uskon mukaan Kristus ei siis kuulu luotujen olentojen joukkoon vaan on itse Jumala. Kristus on Isästä syntynyt, ei luotu (Nikean uskontunnustus). Eli jos elämme Kristuksessa, elämme valistumattoman käsitykseni mukaan myös Jumalassa.
(Paavo Ruotsalainen olisi todennäköisesti syyttänyt "aivouskosta", jolla on taipumus tehdä yksinkertaisesta monimutkaista ja usein kelvotonta). Mutta käsittääkseni "Jumalassa olemme" vain Kristuksen kautta, joka on Uuden Liiton pysyvä välimies.
Maailmalle nyt taas ei tahdo kelvata usein minkäänlaisena, mutta sen voi jättää omaan arvoonsa, vaikka se ei usein helppoa olekaan :icon_rolleyes:
Jokainen Jeesukseen uskova on samaan aikaan vanhurskas ja syntinen. Syntinen tietoisesti ja vanhurskas vasta toivossa ja siksi, että hänelle tällä hetkellä luetaan Jeesuksen pyhyys ja puhtaus. Hän on omissa silmissään ja todellisuudessa monin tavoin epävanhurskas. Mutta Kristukseen uskoessaan Jumalan silmissä hän on kuitenkin vanhurskas ja kestää Jumalan tuomiolla. Kristus peittää uskovan syntisyyden omaan puhtauteensa. Näin toivomme...
Luther sanoo tämän tilanteemme varsin suorasukaisesti Galatalaiskirjeen selityksessään: "Vanhurskaushan...on meidän ulkopuolellamme, ainoastaan jumalallisen armon ja vanhurskaaksiarvostelemisen varassa eikä meissä ole mitään muuta oleellista eikä vanhurskautta kuin mainittu heikko usko eli uskon esikoislahja, me kun olemme alkaneet omistaa Kristusta. Meihin kuitenkin tosiasiallisesti jää synti olemaan" (Luther, 282)
Tämä kahden vastakkaisen totuuden samanaikaisuus leimaa kaikkea uskon elämää. Uskova on kyllä uusi ihminen, joka on jo luotu ja samaan aikaan hänen on päivittäin pukeuduttava uuteen ihmiseensä (2 Kor 5:17). Uskova on myös vanha ihminen, joka on ristiinnaulittu Kristuksen kanssa ja samaan aikaan hänen on päivittäin ristiinnaulittava vanha ihmisensä (Kol 3:1-5).
Nämä päivittäiset askareet ja vanhurskaus vasta toivossa ovat körttiläisyydessä "se juttu", joka ainakin allekirjoittaneen pitää sopivan "aralla mielellä" :icon_biggrin:
:icon_wink:
-
Aika radikaali ajatus nuuska, jos on ihmiselle ystävällinen, niin on Jeesukselle ystävälinen.
Aika isoja ajatuksia heitit :9
Niin körtti juttua, isoja totuuksia pieneltä paikalta sen suuremmitta :)
-
Aika radikaali ajatus nuuska, jos on ihmiselle ystävällinen, niin on Jeesukselle ystävälinen.
Kuningas vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.'
Og Kongen skal svare og sige til dem: Sandelig, siger jeg eder: Hvad I have gjort imod een af disse mine mindste Brødre, have I gjort imod mig.
-
Alatien linjasta pidän enemmän jo siitä syystä, että seuraava päivä ei elämässä noin ylipäänsäkään mene entisen eväillä, ja etsivä ja kaipaava usko pysyy helpommin aktiivisena, kun armon kerjäläisenä on aloitettava ikään kuin alusta joka päivä :icon_wink:
Paavo Ruotsalainen vertasi puuhaa joskus mm. lumitöihin; jos illalla aukaiset tien, ja yöllä pyryttää, on samaan työhön lähdettävä seuraavana aamuna uudestaan.
Hei, se olin minä, joka aloitin tämän ketjun kysymykselläni. En ole täällä sen jälkeen kommentoinut, mutta olen lukenut koko ketjun. Mahtavaa keskustelua. Erikoiskiitos Nuuskalle, joka on monessa kohtaa osunut asian ytimeen.
-
Nimenomaan ulosanti on selkeää ja asiat varmaan todella hyvin hallussa.
Se ei ole jokamiehen juttu. Sinulle se on annettu. :eusa_pray:
Toisinaan niinkin, että vastaanotto edellyttää myönteistä mieltä. Nuuskan vahvuuksiin kuuluu, ettei hän ole suututtanut täällä ketään. Oikeastaan ajatuksen perillemeno edellyttää kuulevaista mieltä yhtäläisesti.
-
Helppoa tietä ei Kristus lupaa sanassaan kenellekään häneen turvaavalle, mutta kun (jos) Kristukselle kelpaan juuri tällaisena, pyhänä taikka pahana, kelpaan Kristuksen armon kautta myös Isälle; Kristillisen dogman perustavin oppi Kristuksesta on niin sanottu kaksiluonto-oppi, jonka mukaan Kristus on Jumalan ainoa Poika ja sekä todellinen ihminen että todellinen Jumala.
Kristus on tosi Jumala, koska hän on samaa olemusta (lat. essentia) kuin Isä. Kristillisen uskon mukaan Kristus ei siis kuulu luotujen olentojen joukkoon vaan on itse Jumala. Kristus on Isästä syntynyt, ei luotu (Nikean uskontunnustus). Eli jos elämme Kristuksessa, elämme valistumattoman käsitykseni mukaan myös Jumalassa.
(Paavo Ruotsalainen olisi todennäköisesti syyttänyt "aivouskosta", jolla on taipumus tehdä yksinkertaisesta monimutkaista ja usein kelvotonta). Mutta käsittääkseni "Jumalassa olemme" vain Kristuksen kautta, joka on Uuden Liiton pysyvä välimies.
Maailmalle nyt taas ei tahdo kelvata usein minkäänlaisena, mutta sen voi jättää omaan arvoonsa, vaikka se ei usein helppoa olekaan :icon_rolleyes:
Jokainen Jeesukseen uskova on samaan aikaan vanhurskas ja syntinen. Syntinen tietoisesti ja vanhurskas vasta toivossa ja siksi, että hänelle tällä hetkellä luetaan Jeesuksen pyhyys ja puhtaus. Hän on omissa silmissään ja todellisuudessa monin tavoin epävanhurskas. Mutta Kristukseen uskoessaan Jumalan silmissä hän on kuitenkin vanhurskas ja kestää Jumalan tuomiolla. Kristus peittää uskovan syntisyyden omaan puhtauteensa. Näin toivomme...
Luther sanoo tämän tilanteemme varsin suorasukaisesti Galatalaiskirjeen selityksessään: "Vanhurskaushan...on meidän ulkopuolellamme, ainoastaan jumalallisen armon ja vanhurskaaksiarvostelemisen varassa eikä meissä ole mitään muuta oleellista eikä vanhurskautta kuin mainittu heikko usko eli uskon esikoislahja, me kun olemme alkaneet omistaa Kristusta. Meihin kuitenkin tosiasiallisesti jää synti olemaan" (Luther, 282)
Tämä kahden vastakkaisen totuuden samanaikaisuus leimaa kaikkea uskon elämää. Uskova on kyllä uusi ihminen, joka on jo luotu ja samaan aikaan hänen on päivittäin pukeuduttava uuteen ihmiseensä (2 Kor 5:17). Uskova on myös vanha ihminen, joka on ristiinnaulittu Kristuksen kanssa ja samaan aikaan hänen on päivittäin ristiinnaulittava vanha ihmisensä (Kol 3:1-5).
Nämä päivittäiset askareet ja vanhurskaus vasta toivossa ovat körttiläisyydessä "se juttu", joka ainakin allekirjoittaneen pitää sopivan "aralla mielellä" :icon_biggrin:
Tämä kuuluu suuresti kirkkohistorian tai oikeammin dogmihistorian puolelle. Muistan kuinka tätä tenttiessäni mietin juuri tuota oppineisuuden syntiä ja pahetta, aivouskoa ja pään tietoa enkä osannut sitä sellaisena pitää, sen sijaan minua vapautti huomata, että monet näistä ajatuksista ovat ihmistietoa, jonka kehittäjiä kohtaan tunsin kunnioitusta. Mutta tietoisuus siitä mitä luin myös vapautti. Ellen käsittänyt kaikkea niin kuin sisältäpäin ymmärretään, niin ei se mitään. Nämä ajatukset ovat ensimmäiset kirkon opettajat hahmotelleet siinä ankarassa paineessa, jossa kristinusko koetti säilyä omana itsenään, sekoittumatta erilaisiin mysteeriuskontoihin.
Milloin sitten ei olla " ihmisajatusten äärellä" ? Siinäpä kysymys. Lutherin kollega, toinen Wittenbergin yliopiston professoreista, Andreas Karlstadtilainen päätteli että mitä vähemmän pään tietoa sitä viisaampi mieli. Hän kierteli kansan parissa tiedustelemassa vastauksia mitä ihmeellisimpiin kysymyksiin ja ihmetytti väkeä.
Olen iloinen siitä että luin teologiaa, samoin olen iloinen että Nuuska tuo näitä ajatuksia tänne, olen iloinen siitä että ne Nuuskan tuomina otetaan vastaan suuttumatta.
Toisinaan joutuu kasvotuksin menneisyytensä kanssa, niin taitaa useillekin käydä ja monta kertaa. Silloin ajatus siitä, että Jumalan edessä on toisen ansioon puettuna hyväksytty vaikka maailmassa ei olisi ikinä,lohduttaa sanomattomasti. On muistot tilanteista joissa on itse tehnyt väärin, joku joutuu vammansa tai lukeneisuuden syntinsä tähden kokemaan kenties useammin tulevansa halveksituksi ja herjatuksi, nimitellyksi ja tahallisen tuntuisesti loukatuksi. Tuossa on kaikki, mitä ihminen tarvitsee.
Entä se ihmistieto? Ajattelen yhä, että tämän lyhyen elämän aika meidän tulisi käyttää " kilvoitteluun toinen toisemme kunnioittamisessa" . Nyt kuudenkympin kohdalla itselleni käy näin, ja tämä on totta, yhden ihmisen oivallus ei ole toista suurempi. Jos joku hedbergiläisyydessä on löytänyt armollisen Jumalan, sitten on niin, ja minä alleviivaan, en ole evankelisuuden äänitorvi saati että hyökkäisin herännäisyyttä vastaan.
Ehkä tuo kokemus jossa minulta äkisti otettiin tieto " kokonaisesta lunastuksesta" pois ja vastattiin että meistä maksettiin vain käsiraha Golgatalla ajoi ymmärtämään kuinka äärettömän lujasti olin vaikeinakin aikoina jaksanut elää ajatellessani sitä kokonaista armoa jolla pysyin jaloillani kuin peruskalliolla. Siihen ei vain mahtunut arvio ja hahmottelu kuinka sitten kun tai mitä sitten jos. Mitä sitren jos en kilvoittelekaan joka päivä? Ellen olekaan aina kiltti tyttö? Jos teen niin paljon syntiä, että Jumalan mitta tulee täyteen? Mitä jos Hän, joka ei ole ajan vanki kuten ihmislapset näkeekin etukäteen etten minä pelastu? Kuitenkin nyt, kun tuosta on kulunut aikaa, yritän ymmärtää ortodoksista kirkkoa ja uskontulkintaa, samoin kuin yritän ymmärtää evankelisuutta ennen sen hajaannusta.
"Ihmisajatuksesta" jollaisen esiintuomisesta minuakin on tällä foorumilla moitiskeltu, olen löytänyt erään pysyvän osan. " Kyllähän Jeesus Kristus, mutta...." jota olen koettanut kylläkin välttää.
Ihmisen on vaikeaa, ellei mahdotonta hyväksyä Jumalan armon ehdottomuutta. Ehkä siksi, että ihminenhän ei armahda ketään.
Tuon jälkeen seuraa sitten mitä milloinkin.
Kyllähän Jeesus Kristus, mutta....
.....sinun on oltava oikeauskoisen kirkkokunnan jäsen.
....... sinun on tehtävä vapaantahdonratkaisu ja tultava uskoon.
....... sinun on koettava pelastusvarmuutta koska Raamattukin sanoo että " Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa"
..... sinä et saa tuntea mitään varmuutta vaan sinun täytyy olla alatiellä ja muistettava olla armoa nälkimässä
..... sinun on....Sinun on.... Sinun on.....
.....................
Meille on annettu yksi ainoa kuvaus viimeisestä tuomiosta. " Minulla oli nälkä.... Jano..... Olin sairas, vankilassa, yksin, alasti..... ja te...... "
Yritän ajatella: Hänkin, josta ei ikinä voisi kuvitella, on jotakin vailla. Minun on tainnutettava vihani pettymykseni kaunani kateuteni jotta edes haluan " pukea päälleni Kristuksen", ja siinä se solmu taitaa vastaan tullakin.
Elömä on lyhyt. Nälkipä armoa niin tai näin, nälkä tulee jokaiselle. Voisiko rakkaus, se Kristuksen rakkaus, saada meissä muotoa?
-
Pelastusvarmuus, suhteemme Jumalaan on Hänen puoleltaan annettu meille lahjaksi,
ilman vaatimuksia.
Ihmisen tunteet ja ymmärrys ei tätä aina käsitä.
Se on kuitenkin pohjalla, tai yläpuolella, suuri ja ihmeellinen ja majesteettinen asia.
Ulkopuolella ihmisen omasta ja ihmisten välisistä asioista.
Ehkä yksi haaste on se että ihmisen ollessa pieni yhtenäinen kokonaisuus,
aina ei osaa erottaa sitä että Jumalasuhde on aivan erilainen kuin ihmisten väliset suhteet.
-
Ihan kuin vn asian ilmaisi, mutta ihmetyttää miksi usko ahdistaa, sitoo ja on kaikinpuolin ahdistavaa useimmille, jos ei ihan kaikille, vaikka vapauteen sen tulisi johtaa ja iloisuuteen.
Isoon Hymyyn :)
-
Ihan kuin vn asian ilmaisi, mutta ihmetyttää miksi usko ahdistaa, sitoo ja on kaikinpuolin ahdistavaa useimmille, jos ei ihan kaikille, vaikka vapauteen sen tulisi johtaa ja iloisuuteen.
Isoon Hymyyn :)
Niin miksi?!
-
Ihan kuin vn asian ilmaisi, mutta ihmetyttää miksi usko ahdistaa, sitoo ja on kaikinpuolin ahdistavaa useimmille, jos ei ihan kaikille, vaikka vapauteen sen tulisi johtaa ja iloisuuteen.
Isoon Hymyyn :)
Mika Waltarin kirja Felix onnellinen käsittelee tätä kysymystä.
-
Voiko olla että ihminen pyörii omissa pienissä ympyröissään, nähden ja kuullen
mitä ympärillä on...taloushuolia, sairautta, ihmissuhdeongelmia...ym., ym...
Jumalan lahjoittama usko on jotain muuta, aika harvoin silmin nähtävää, korvin kuultavaa...
On vaarana että meille lahjoitettu usko hukkuu jokapäiväisen elämän pyörteisiin,
vaikka sen tulisi olla perusturvamme kaiken pienen elämämme rakkauteen kätkien,
antaen turvaa, luottamusta, iloa, toivoa, elämän päämäärän, suuntaviitat.
Yksinäinen puu palaa kituen...siksi tarvitsemme uskovien yhteyttä, seurakuntayhteyttä.
:109:
-
Voiko olla että ihminen pyörii omissa pienissä ympyröissään, nähden ja kuullen
mitä ympärillä on...taloushuolia, sairautta, ihmissuhdeongelmia...ym., ym...
Jumalan lahjoittama usko on jotain muuta, aika harvoin silmin nähtävää, korvin kuultavaa...
On vaarana että meille lahjoitettu usko hukkuu jokapäiväisen elämän pyörteisiin,
vaikka sen tulisi olla perusturvamme kaiken pienen elämämme rakkauteen kätkien,
antaen turvaa, luottamusta, iloa, toivoa, elämän päämäärän, suuntaviitat.
Yksinäinen puu palaa kituen...siksi tarvitsemme uskovien yhteyttä, seurakuntayhteyttä.
:109:
Iloa, toivoa, elämän päämäärän. Siinä on paljon! ehkä tuo kaikki on vaarassa kadota juuri niihin jokapäiväisen elämän pyörteisiin, ja tuo herättää joitakin uusia mietittäviä myös kilvoittelusta, sillä aikanaan saamani vastaus kilvoittelusta joka " meillä on maailmaa, Perkelettä ja omaa lihasmne vastaan" jäi kyllä koko lailla liian epämääräiseksi. Se oma liha eli oma itsekäs luonto tietty oli selvä kapitteli mutta " maailma" ja " maailmallisuus" on edustanut milloin mitäkin värikkäistä vaatteista teatteriin ja muihin maallisiin huveihin saakka.
Ehkä sitä muuta mitä nyt lieneekin ja minkä erottelemisen jätän halusta vastauskirjeen kirjoittajalle edustaakin saattaa edustaa tuo mitä kuvaat edellä, huolet, surutkin, pettymykset niin itseen kuin toisiin ja joskus sellaiseen, joka vain ryhmässä muotoutuu, jonka kohdalla on vaikea edes osoittaa syyllistä vaikka kuinka kääntelisi jotta minäkö tein tässä syntiä sittenkin. Tavallaanhan silloin tilanteen hallinta olisi helpompaa; jatkossa vain toimin toisin, niin homma on hanskassa. Ei se niin olekaan.
Arjen turvattomuus, jo maassa missä kaikki on oikeastaan paremmin kuin olla saattaa, arjen julmuus ja " hyvien ihmisten" kyky tuhota, kaikki tämä vie äkkiä huomion siitä, että Jumala on hyvä.
Luther esittää, että ihmisen suurin synti on luottamuksen menetys juuri tähän, Jumala on hyvä. Siinä on paradoksia kerrakseen. Ihmismieli ajattelee, no siitä siinä tapauksessa on rangaistuksenkin oltava ankarin mahdollinen. Mutta mahtaako juuri tällä kohdin Jumalan ajatus olla korkeampi kuin taivas on maata?
Pidin kirjoituksestasi. Kiitos siitä!
-
Olemmeko me luterilaiset taipuvaisia takertumaan Vähän katekismuksen 'taidatko sen selkiämmin sanoa?' -selityksiin, vieläpä niissä toistuvaan yhteen sanaan. Vaivaako meitä aina jossain takaraivossa: "Meidän tulee peljätä ja rakastaa Jumalaa niin, ettemme…" Miksi se rakastamisen puoli on niin vaikea ottaa todesta? Ainakin minä saan usein vaikutelman, että rakkaus on monen totisen kristityn mielessä jotain joutavaa vaaleanpunaista hömppää oikean kilvoituksen rinnalla. Kuitenkin evankeliumissa ovat nekin yksinkertaiset ilmoitukset, että Jumala on rakkaus ja rakkaus karkottaa pelon.
-
Kiitos ystävät!
Joo, minua nyt koskettaa ja hoitaa tuo ajatus, että minä pienine juttuineni olen tällaisenaan
kätkettynä Jumalan Rakkauteen, olen Hänen hoidossaan.
Olen vähän sanaton, liikuttuneen kiitollinen.
-
Pelastusvarmuus on Golgatalla hankittu.
Se on vahva kuin kallio, vahvempikin.
Raamattu sanoo, että näkymättömät ovat todellisempia kuin näkyväiset ja näkymättömät iankaikkisia, näkyväiset ajallisia.
Jeesukseen kannattaa luottaa.
-
Milloin sitten ei olla " ihmisajatusten äärellä" ? Siinäpä kysymys. Lutherin kollega, toinen Wittenbergin yliopiston professoreista, Andreas Karlstadtilainen päätteli että mitä vähemmän pään tietoa sitä viisaampi mieli. Hän kierteli kansan parissa tiedustelemassa vastauksia mitä ihmeellisimpiin kysymyksiin ja ihmetytti väkeä.
Tuo on hyvä käytännön neuvo.
Paavo Ruotsalainen tapasi J.V. Snellmanin aikoinaan Iisalmen pappilassa. Korkeasti oppinut suurmies, joka oli jo aiemmin Saima-lehdessään ottanut kantaa Paavoon ja mm. todennut, että "tämä on hyvin erikoinen ilmiö Suomessa", halusi ilmeisesti tehdä vaikutuksen ja haasteli pitkät pätkät Hegelin filosofiasta talonpojalle.
“Työ philosophit tiettä saman selevän Roamatusta ko sika pottuhalameesta” kuului Paavon vastaus Snellmannille :icon_biggrin:
Jo Sokrates kyseenalaisti ihmisten totunnaiset käsitykset ja pyrki kyselemällä löytämään määritelmiä erilaisille käsitteille, kuten hyve ja oikeudenmukaisuus, eli metodi on hyvin vanha. Filosofia kuitenkin törmää lopulta aina ennemmin tai myöhemmin seinään, ja esimerkiksi Kantin sinällään hyvä Kategorinen Imperatiivi joutuu perustelemaan itsensä itsellään; sille, miksi ihmisen pitäisi eettisesti oikein elää, puhdas filosofia ei anna vastausta.
Samoin voi käydä usein "aivu-uskon" (tuo oli se Paavon käyttämä alkuperäisasu, kun asian tarkistin) kanssa, ja kun eksegetiikka on Raamatun historiallista selittämistä osana oman aikansa kulttuuriympäristöä, kysymys kuuluu: "Mitä teksti tarkoitti omassa historiallisessa tilanteessa ja mitä kirjoittajat sillä alun perin tarkoittivat?"
Hermeneutiikalla taas viitataan eksegetiikassa tämän historiallisen merkityksen pohdintaan nykypäivän kannalta ja kysymys kuuluu: "Mitä sama teksti merkitsee nykypäivän ihmiselle?"
Ehkä tuo hermeneuttinen kysymys pitäisi useammin kysyä ihmisiltä itseltään eikä tarjota valmista teologista selitystä; "Mitä tämä ja tämä teksti merkitsee sinulle tässä ja nyt". Toisaalta jokainen Raamattua lukeva kyllä joutuu tuon kysymyksen itselleen esittämään, tietoisesti tai tiedostamattomasti, emme ole robotteja, ja myös tulkinnoissamme on eroja.
Usko, uskonto ja uskonnollisuus eivät ole synonyymeja, ja itse olen pyrkinyt uskoni pitämään tuossa "petäjävapriikin mallissa", eli mahdollisimman yksinkertaisena; toivossa luotan siihen, että Isälle ja Kristukselle kelpaan tällaisenaan, ilman sen syvempää "aivu-uskoa". Toki oman uskontoni juurista ja vaiheista olen kiinnostunut, mutta yritän olla sekoittamatta uskoani uskontohistoriaan. Toisaalta joskus joutuu jotakin tarkistamaan vähän syvemmältäkin :102:
Teologisia kysymyksiä on toki kirkkojen jo organisaatioina edelleen pohdittava ja myös niitä kulttuurin muuttuessa päivitettävä. Tällöin taas kyse on uskonnosta (uskomusjärjestelmästä) ja onpa joku eksegetiikasta käyttänyt nimitystä "Raamatun ruumiinavaus".
Kun teologitkin ovat vain ihmisiä, joskus tulos on hyvä, joskus ei, mutta ei kai siinä auta kuin seurata ohjetta "Pidä se, mikä on hyvää" ja luopua muusta. Ihmisen ymmärrys kun on rajallinen, ja olen joskus verrannut sitä spektrin havaitsemiseen; näemme valon aaltopituudet ja kuulemme pienen osan äänistä, mutta suurin osa kokonaisuudesta on havaintokykymme ulkopuolella ilman apuvälineitä.
Usein yksinkertainen on myös kaunista ja toimivaa; Aku Räty tiivisti joskus körttiläisen uskon toteamalla, että "Katot Kristukseen kun suoroo lautoo pitkin". Isoisäni yksi ohjenuora taas oli "Opinkappaleista elekee riiellä".
Usko on aina yksilön henkilökohtainen suhde yläkertaan, ja ainakin itselleni, mitä simppelimpi, sitä parempi. Uskonnollisuus taas tahtoo usein olla asia, joka helposti tulkitaan "lain alle" (vauhko sieluntuskainen ei siitä parane, jos niskaan tulee tulta ja tulikiveä), ja ehkä tämä sinänsä useinmmiten väärä käsitys (toki uskonnollisuuttakin on monta sorttia) sitten tekee uskonnosta ja uskosta helposti ahdistavan asian; uskonnollisuus voi vaatia sitä ja tätä, kun taas esimerkiksi meikäläisen usko ei oikeastaan muuta kuin halua ottaa lahja vastaan ja sitä "sisäistä tuntoa" ;-)
-
Pidän sanonnasta 'tämä Raamatun kohta kirkastui minulle'. Raamatun tutkiminen kristikunnan tai vaikkapa kulttuurin yleisestä näkökulmasta on vähän eri asia kuin sen merkitys yksityiselle kristitylle. Pidän tällaista 'kirkastumista' Pyhän Hengen työnä ja usein vain yhdelle ihmiselle tarkoitettuna oivalluksena. Tuo yksi ihminen voi toki kutsumuksensa mukaan jakaa löytönsä muiden kanssa.
-
Pidän sanonnasta 'tämä Raamatun kohta kirkastui minulle'. Raamatun tutkiminen kristikunnan tai vaikkapa kulttuurin yleisestä näkökulmasta on vähän eri asia kuin sen merkitys yksityiselle kristitylle. Pidän tällaista 'kirkastumista' Pyhän Hengen työnä ja usein vain yhdelle ihmiselle tarkoitettuna oivalluksena. Tuo yksi ihminen voi toki kutsumuksensa mukaan jakaa löytönsä muiden kanssa.
:023:
-
Pidän sanonnasta 'tämä Raamatun kohta kirkastui minulle'. Raamatun tutkiminen kristikunnan tai vaikkapa kulttuurin yleisestä näkökulmasta on vähän eri asia kuin sen merkitys yksityiselle kristitylle. Pidän tällaista 'kirkastumista' Pyhän Hengen työnä ja usein vain yhdelle ihmiselle tarkoitettuna oivalluksena. Tuo yksi ihminen voi toki kutsumuksensa mukaan jakaa löytönsä muiden kanssa.
Kiitos Pena. Tosin arvelen, että kaikki Raamatun äärellä tehty työ saattaa merkitä suuria monelle, muuten jokainen saarna valmistettaisiin täydellisen turhaan. Minua auttoi selkeyteen myös yliopistoteologia, ehkä siellä muutama vastaan tullut teologi ja oivaltaja. Tälläkään kohdalla ei ole tarpeen, ehkei hyväkään jäädä vaeltamaan yksin.
Andreas Karlstadtilainen, poloinen, ei saanut lukutaidottomalta kansalta vastausta, hän menetti mielensä tyyneyden lopullisesti ja taisi päättää päivänsä ajan psykiatrisesssa parantolassa.
Ajatus siitä, että yhden ihmisen " pään viisaus" olisi jumalallisempi kuin toisen, on varsin vaarallinen. Meitä on kielketty pitämästä muita jumalia. Joskus saattaa kiihkeästikin taittaa peistä omansa puolesta; se menee ohi, ellei, jää juuri uskonkehityksessään ihmissanoista riippuvaiseksi ja lopulta jää se " petäjävapriikin koulu" itseltään käymättä. Jos pelkää filosofeja ja teologeja siinä ajatuksessa että " yksinkertainen usko menee" on jo kääntynyt Jumalasta jonnekin joka todella menee.
Viidesläisellä koriseudulla varoteltiin teologipoikia viipymästä tiedekunnassa liikoja aikoja, ettei " usko mene siinä saatanan synagogassa" ettei käy kuten sen ja sen joka " aloityi Hengessä ja lopetti Helsingissä" . Kun Helsingistä sitren palattiin, oltiin sen puolentoista vuoden kuluttua yhä samoja seurakuntanuoria ja eväät papinvirassa äkkiä syöty.
Lopulta jokainen joutuu hellittämään tällaisen ajalsi annetun taluttajan kädestä ja jatkamaan matkaa yksin.
-
Kiitos Pena. Tosin arvelen, että kaikki Raamatun äärellä tehty työ saattaa merkitä suuria monelle, muuten jokainen saarna valmistettaisiin täydellisen turhaan. Minua auttoi selkeyteen myös yliopistoteologia, ehkä siellä muutama vastaan tullut teologi ja oivaltaja. Tälläkään kohdalla ei ole tarpeen, ehkei hyväkään jäädä vaeltamaan yksin.
Andreas Karlstadtilainen, poloinen, ei saanut lukutaidottomalta kansalta vastausta, hän menetti mielensä tyyneyden lopullisesti ja taisi päättää päivänsä ajan psykiatrisesssa parantolassa.
Ajatus siitä, että yhden ihmisen " pään viisaus" olisi jumalallisempi kuin toisen, on varsin vaarallinen. Meitä on kielketty pitämästä muita jumalia. Joskus saattaa kiihkeästikin taittaa peistä omansa puolesta; se menee ohi, ellei, jää juuri uskonkehityksessään ihmissanoista riippuvaiseksi ja lopulta jää se " petäjävapriikin koulu" itseltään käymättä. Jos pelkää filosofeja ja teologeja siinä ajatuksessa että " yksinkertainen usko menee" on jo kääntynyt Jumalasta jonnekin joka todella menee.
Viidesläisellä koriseudulla varoteltiin teologipoikia viipymästä tiedekunnassa liikoja aikoja, ettei " usko mene siinä saatanan synagogassa" ettei käy kuten sen ja sen joka " aloityi Hengessä ja lopetti Helsingissä" . Kun Helsingistä sitren palattiin, oltiin sen puolentoista vuoden kuluttua yhä samoja seurakuntanuoria ja eväät papinvirassa äkkiä syöty.
Lopulta jokainen joutuu hellittämään tällaisen ajalsi annetun taluttajan kädestä ja jatkamaan matkaa yksin.
No nyt tästä jäi kuitenkin kirjoitusvirheet korjaamatta ja viimeisestä virkkeestä tarkentamatta:
Saattaa saada ajaksi innoittajan, sananselittäjän, kuten mitä ilmeisimmin Paavo Ruotsalainen on Nuuskalle. Tai Dietrich Bonhoeffer on ollut minulle. Itse olin etsinyt neljä vuosikymmentä jotakin selkeyttä niin Raamattuun kuin sen ymmärrykseen, sillä jokainen meistä taitaa lukea sitä hieman eri tavoin.
Jo mummoikään ehtineenä osasin aavistaa, että tärkeäkin ajallinen ohjaaja ajan saatossa otetaan pois, jotta kävisi kuin Kirkastusvuorella opetuslapsille: He näkivät Mooseksen ja Elian, kaksi suurta Israelin kansan opettajaa, ja oman opettajansa hahmoltaan muuttuneena.
Opettajan löytäminen muistuttaa tällaista kirkastusvuorikokemusta, ja Pietarin tavoin sille olisi oitis pystyttämässä majaa myös vierailijoille. Mutta kun Jumala puhui, vieraat olivat poissa ja pelästyneiden oppilaiden kohottaessa katseensa he eivät nähneet ketään toista, vain Jeesuksen yksinänsä.
Tällä on minulle merkitys, tai sanoisinko, tämä kohta kuuluu niihin " kirkastuneisiin" . Pykäsin majaa Bonhoefferille kyllä, ja jotenkin tiesin kaiken aikaa että teen jotakin jonka varmastikin saan anteeksi, ihminen kun olen, ja varmasti sille johdettuna viety oppimaan, mutta rakennusmaalta on lähteminen. Jumala ei riuhtaise ketään väkivalloin niin luulen, Hän meidät sinne veikin ja muistaa mitä tekoa me olemme, mutta ihmisen itsensä hän vie näkemään Jeesuksen yksinänsä.
Aawekörtti :026: kyllä palaa ottamaan kantaa Leenan salasana on hänellä varastettuna , kun Leena nukkuu.
-
Vähän aikaa sitten minulta kysyttiin, onko körttiläisillä pelastusvarmuutta. Vastasin, että teoriassa ei, mutta käytännössä voi olla sikäli, että omassa sydämessään luottaa armoon ja Jumalan hyvyyteen. Pelastusta ei kuitenkaan haluta omia itselle, eikä varsinkaan sillä elämöidä. Jos on kovin varma pelastuksestaan, niin helposti alkaa jaotella muitakin ihmisiä vuohiin ja lampaisiin. Miten minun olisi pitänyt vastata?
Mielestäni me körttiläiset olemme ymmärtäneet oikein luterilaisen pääperiaatteen pelastusepävarmuudesta, sillä perisyntinen ihminen ei voi omilla valinnoillaan vaikuttaa iankaikkiseen kohtaloonsa, sillä Jumala jo ennalta valitsee, ketkä pääsevät taivaaseen. Joten herännäissaarnaaja Paavo Ruotsalainenkin saattoi ehkä joutua helvetinliekkeihin. Sitä emme tietenkään voi tietää, joten viime kädessä se on Paavon ja Jumalan välinen asia. Mutta aivan epäilemättä Jumala tietää ja tuntee valittunsa.
-
Jumala on antanut ihmiselle pelastusmahdollisuuden antamalla Jeesuksen kuolemaan
ristille meidän syntiemme tähden.
Uskomalla sydämestämme tämän omalle kohdallemme saamme kokea pelastuksen.
Jumala vaikuttaa tahtomisen ja tekemisen, olemme saaneet Pyhän Hengen,
saamme kokea uuden voiman, saamme muuttua ja uudistua, iloita Herrassa.
Saamme uskoa, luottaa, toivoa, rukoilla, kokea myös pelastusvarmuutta.
Jeesuksen pelastustyö on varma, Hänen ristin juurella saamme omakohtaisesti kokea apua
maailman myllerryksissä.
Joh. 3:16
:109: :eusa_pray:
-
Jumala on antanut ihmiselle pelastusmahdollisuuden antamalla Jeesuksen kuolemaan
ristille meidän syntiemme tähden.
Uskomalla sydämestämme tämän omalle kohdallemme saamme kokea pelastuksen.
Jumala vaikuttaa tahtomisen ja tekemisen, olemme saaneet Pyhän Hengen,
saamme kokea uuden voiman, saamme muuttua ja uudistua, iloita Herrassa.
Saamme uskoa, luottaa, toivoa, rukoilla, kokea myös pelastusvarmuutta.
Jeesuksen pelastustyö on varma, Hänen ristin juurella saamme omakohtaisesti kokea apua
maailman myllerryksissä.
Joh. 3:16
:109: :eusa_pray:
Kaikki eivät kuitenkaan kestä kuolemaansa asti uskomalla omavoimaisesti noin, vaan he luopuvat uskostaan, ja pelastusvarmuuskin haihtuu siinä samalla kuin syksyinen aamu-usva. Siksi luterilaisen pääperiaatteen mukaan pelastusvarmuus on tuntematon käsite körttiläisyydessä.
-
Olen aika yksinkertainen ja lapsenkaltainen uskossani, en mielestäni omavoimainen, vaikken
ymmärrä mitä tuo tarkoittaa.
Jeesus on saanut minut pelastaa, Hän on Tie, Totuus ja Elämä.
Jeesuksen pelastustyö ristillä syntisten ihmisten puolesta on varma, ja ainoa mahdollisuus.
Ihminen on heikko ja voimaton, mutta silti Jumalan luoma ainutlaatuinen ihminen.
Jumala vaikuttaa meissä tahtomisen ja tekemisen, ja antaa voiman, myös omavoimaisuuden
jos hyväksi näkee, ei se ole ihmisen saavuttamaa.
Meidän kannattaa olla Jeesuksen omia, vaikka välillä eksyneenä lampaanakin, meille on
pelastusmahdollisuus annettu, pidetään siitä kiinni, rukoillen, uskoen, luottaen.
Jos väsymme, luovutamme, pidämme armon halpana, emme jaksa uskoa että minäkin kelpaan.....
pelottava ajatus.
-
https://www.youtube.com/watch?v=f_7BvBodN-I&feature=share&fbclid=IwAR03KfApbBjSEmFyynfiCYrj6b7RhpP0aTRbWFENsFSkTz-dHq2MpfN_e5k
Toistan tämän....paremmin kerrottu kuin mitä äsken yritin vajavaisesti
-
Kyllä on. Kirkon ei pidä tuomita ketään kadotukseen. Viimeinen tuomio on yksin Jumalan tehtävä. Kirkko voi ainoastaan yleisesti esittää oman myönteisen opetuksensa tuomion perusteista: Jokainen, joka uskoo Jumalaan ja Jeesukseen ja rakastaa hänen sanomaansa, pääsee ikuisuuteen. Jokainen tietää omalta puolestaan kyllä se, onko uskossa vai ei.
-
Jokainen, joka uskoo Jumalaan ja Jeesukseen ja rakastaa hänen sanomaansa, pääsee ikuisuuteen. Jokainen tietää omalta puolestaan kyllä se, onko uskossa vai ei.
Minä menen sitten kadotukseen :039:. En ainakaan ole uskossa.
-
Minä menen sitten kadotukseen :039:. En ainakaan ole uskossa.
Eihän kadotukseen joutumistaan kukaan voi tietää, sillä emmehän me pysty omilla valinnoillamme vaikuttamaan iankaikkiseen kohtaloomme, sillä Jumala jo ennalta valitsee, ketkä pääsevät taivaaseen.
-
Eihän kadotukseen joutumistaan kukaan voi tietää, sillä emmehän me pysty omilla valinnoillamme vaikuttamaan iankaikkiseen kohtaloomme, sillä Jumala jo ennalta valitsee, ketkä pääsevät taivaaseen.
Muistetaan Raamatunkohta Joh. 3:16
Ihmisen osuus on ottaa vastaan Jeesuksen sovitustyö ristillä meidän puolestamme.
-
Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä.
Jeesus kuoli ristillä meidän syntiemme tähden että me saisimme armon ja pelastuksen.
Kysymys on kelpaako tämä ihmisille.
-
Muistetaan Raamatunkohta Joh. 3:16
Ihmisen osuus on ottaa vastaan Jeesuksen sovitustyö ristillä meidän puolestamme.
Tähän lyhyesti ja ytimekkäästi: amen
-
Kun tuon saa uskolla omaksi, asia on selvä !
-
Minä menen sitten kadotukseen :039:. En ainakaan ole uskossa.
Siel nähtiin. En minä ainakaan tänne kelpaa.
-
Eihän kadotukseen joutumistaan kukaan voi tietää, sillä emmehän me pysty omilla valinnoillamme vaikuttamaan iankaikkiseen kohtaloomme, sillä Jumala jo ennalta valitsee, ketkä pääsevät taivaaseen.
Tässä on kyllä varsin pieleen käsitetty calvinilainen "kaksinkertainen predestinaatio". Kun sitä hikipäässä jankkas ja takerteli niin se menee tasan päinvastoin... Jumala ennaltamäärää Kristuksen ennaltamäärätyksi lunastajaksi saattaa nostaa hiukset pystyyn kirkkohistorioitsijoilta mutta varmemmin tää on oikein kuin tuo edellä viritetty,...,
ÄÄh, tyyppi kehittelee taas ansoja pikalukuisille, eiu hän tuota tarkoita.
Tule pois piilosta, sut on nähty.
-
matkamies jää pitämään seuraa samankaltaisten seuraan. Viihtyy sijoillaan, eikä korpitaival eikä ruisleipä maistu.
Uskominen ei ole haaveilua helmiporteista ja lasimeristä, vaan jotakin paljon karumpaa. Taistelua elämästä ja kuolemasta se on.
Syvässä synnintunnossa, ja armon varassa matkaa tehdään. Jeesus matkakumppanina.
Olen pitkään miettinyt, eikö kaikki lopulta ole sitä, myös tämä körttiläisyys? Viihtymistä samankaltaisten seurassa siinä hyvässä uskossa, että on kertakaikkisen oikeaan vaunuun hypännyt. Myös koska Jumala pitää huolen lapsistaan monin tavoin, elämä itse ole taistelua elämästä ja kuolemasta, hyvä-ksyisin sen ilon.
En tunne ihmistä, jolle elämä ei olisi hyvin vaikeaa. En tunne ainuttakaan armonvarasta.
Ainoa jossa olisi aihetta pitää vaarin itsestään, on toisten opettaminen, sillä tavalla saattaa suistaa ihmiset pelkoihin ja epävarmuuteen. Ellei sitten mennä niin pitkälle että pidetään näitäkin mutkia matkassa Jumalan sallimina, itse mietin mahtaako Hän sentään tahtoa kaikkea mitä joudumme kuulemaan ja kokemaan.
Epävarmuus nyt ymmärtääkseni onn ainakin sitä Paavon pirtin ruisleipää ja pelko erämaataivalta.
Pitääkö siitä syystä toisia pelotella, en sitten tiedä. Elämä on niin vaikeaa, että ehkä uskaltaisin lohduttaa.
.........................
Mutta minä kerettiläinen en ole enää aikohin osannut erottaa elämää ja uskonelämää toisistaan. Yksinäistä se ainakin on.
-
Pelastusvarmuus.
JKälleen yhtä omituista kaanaankieltä kuin joku alatie.
Mitähän Jumala mahtaa ajatella, kun puhumme vaikeampia kuin Hän? :003: Kristusta ymmärsivät kaikki kuulijat, jos nhän olisi horissut käsittämättömiä kyllä olis kuulijat kaikonneet.
Jos tahtoo sinne erämaahan saa ehkä ensimmäisenä hellittää rakkaasta puheenparrestaan. Uskaltautua etsimään arkikielen polkuja. Luulenpa että siinä jäätiin kotiveräjille. :icon_confused:
-
Tässä kokonaan mihin seppos´lle vastasin. Jäin ihmettelemään mistä tuo oli leikattu.
...
Vs: Pelastusvarmuus
« Vastaus #12 : 03.08.16 - klo:19:52 »
Lainaus
Histan häissä (oikeissa) Ruotsista paikalle hankittu Rosenius kysyi Stenbäckiltä pelastusvarmuudesta ja vastaus oli jatkuvasti kieltävä. Lopuksi hän kysyi "entä jos nyt kuolisit miten sinun kävisi" Vastaus oli se on yksi Jumalan armollisessä kädessä. Tämän jälkeen hän meni ja kirjoittu tutun virren "Silmäisi eteen Jeesus".
Jos minulta kysytään pelastusvarmuudesta, niin minulla ei ole kuin luottamus armolliseen Jumalaan, että hän voi syntisen armahtaa. Ei siis sinnepäinkään kuin evenkelikaalit sitä kauppaavat. Pelastusvarmuus ei tuote, jolla kehuskellaan ja joka otetaan tai saadaan oikeaan ryhmään kuulumalla.
Edellä oli siis henkilökohtainen tuntoni asiassa. Tuntekoon toiset vapaasti kuin haluaa, mutta monia heitä pidän hiljaisessa mielessäni armon varkaina.
Vs: Pelastusvarmuus
« Vastaus #13 : 03.08.16 - klo:20:37 »
Kirjoitit seppos hienosti tuosta Stenbäckin ja Roseniuksen kohtaamisesta. Ei ole kauan kun luin Oravalan Erämaan profeetan ja juuri tuo kohta oli se mikä minustakin on oikein.
Se mikä sopii toiselle uskolle, ei olekaan toiselle tarkoitettu. Minä en ole niitä joita tuuditellaan tietyn tyylisillä puheilla ja musiikilla ' olemaan uskossa'.
Sen kaltaisiin nojapuihin tai kainalosauvoihin nojaaminen ei vie eteenpäin, vaan matkamies jää pitämään seuraa samankaltaisten seuraan. Viihtyy sijoillaan, eikä korpitaival eikä ruisleipä maistu.
Uskominen ei ole haaveilua helmiporteista ja lasimeristä, vaan jotakin paljon karumpaa. Taistelua elämästä ja kuolemasta se on.
Syvässä synnintunnossa, ja armon varassa matkaa tehdään. Jeesus matkakumpp
-
Tässä kokonaan mihin seppos´lle vastasin. Jäin ihmettelemään mistä tuo oli leikattu.
...
Vs: Pelastusvarmuus
« Vastaus #12 : 03.08.16 - klo:19:52 »
Lainaus
Histan häissä (oikeissa) Ruotsista paikalle hankittu Rosenius kysyi Stenbäckiltä pelastusvarmuudesta ja vastaus oli jatkuvasti kieltävä. Lopuksi hän kysyi "entä jos nyt kuolisit miten sinun kävisi" Vastaus oli se on yksi Jumalan armollisessä kädessä. Tämän jälkeen hän meni ja kirjoittu tutun virren "Silmäisi eteen Jeesus".
Jos minulta kysytään pelastusvarmuudesta, niin minulla ei ole kuin luottamus armolliseen Jumalaan, että hän voi syntisen armahtaa. Ei siis sinnepäinkään kuin evenkelikaalit sitä kauppaavat. Pelastusvarmuus ei tuote, jolla kehuskellaan ja joka otetaan tai saadaan oikeaan ryhmään kuulumalla.
Edellä oli siis henkilökohtainen tuntoni asiassa. Tuntekoon toiset vapaasti kuin haluaa, mutta monia heitä pidän hiljaisessa mielessäni armon varkaina.
Vs: Pelastusvarmuus
« Vastaus #13 : 03.08.16 - klo:20:37 »
Kirjoitit seppos hienosti tuosta Stenbäckin ja Roseniuksen kohtaamisesta. Ei ole kauan kun luin Oravalan Erämaan profeetan ja juuri tuo kohta oli se mikä minustakin on oikein.
Se mikä sopii toiselle uskolle, ei olekaan toiselle tarkoitettu. Minä en ole niitä joita tuuditellaan tietyn tyylisillä puheilla ja musiikilla ' olemaan uskossa'.
Sen kaltaisiin nojapuihin tai kainalosauvoihin nojaaminen ei vie eteenpäin, vaan matkamies jää pitämään seuraa samankaltaisten seuraan. Viihtyy sijoillaan, eikä korpitaival eikä ruisleipä maistu.
Uskominen ei ole haaveilua helmiporteista ja lasimeristä, vaan jotakin paljon karumpaa. Taistelua elämästä ja kuolemasta se on.
Syvässä synnintunnossa, ja armon varassa matkaa tehdään. Jeesus matkakumpp
-
Siis nyt en ymmärrä mutta enhän minä mitään ymmärräkään.
-
Kaikki eivät kuitenkaan kestä kuolemaansa asti uskomalla omavoimaisesti noin, vaan he luopuvat uskostaan, ja pelastusvarmuuskin haihtuu siinä samalla kuin syksyinen aamu-usva. Siksi luterilaisen pääperiaatteen mukaan pelastusvarmuus on tuntematon käsite körttiläisyydessä.
Heh, tul pois piilosta... Kyl sen tiet että luterilaisen pääperiaatteen mukaan synneistä suurin on se, ettrei luota Jumalan hyvyyteen ja se koskee juuri pelastusta ilman ehtoja. Sitä minulta ette vie, viekää se körttimekko ja seurat ja oma seuranne, vaan siitä minä pitelen kiinni viimeiseen veripisaraan... Kyllä varma on niin, se on paras ja ainut mikä minulla on.
On sitä yritetty mutten uskalla sanoa missä ja milloin. Olkaa huoleti, ennen foorumin aikaa. :icon_cool:
Eipäs vaan viety. :109: Viis minä mistään varmuuksista tai muista tunne-elämän kokemuksista, vaan varmasta pelastuksesta Kristuksen tähden. Ellei kelpaa niin saahan sitä kai ilman olla ja armosta pelastua silti, niin on, vaan kokeilkaapas tosissanne elää kokonaan siitä luopuen!
-
Ymmärrän niin että Jumala rakastaa jokaista ihmistä ja haluaa että kaikki pelastuvat.
Jeesus on kuollut kaikkien ihmisten syntien tähden,
Mielestäni tänä on varmaa, tehty valmiiksi meidän puolestamme.
Saanko kysyä, mikä on ihmisen osa tässä pelastuskysymyksessä?
Minulla on siitä jonkinlainen käsitys, mutta en osaa muotoilla sanojani oikealla tavalla.
-
Ymmärrän niin että Jumala rakastaa jokaista ihmistä ja haluaa että kaikki pelastuvat.
Jeesus on kuollut kaikkien ihmisten syntien tähden,
Mielestäni tänä on varmaa, tehty valmiiksi meidän puolestamme.
Saanko kysyä, mikä on ihmisen osa tässä pelastuskysymyksessä?
Minulla on siitä jonkinlainen käsitys, mutta en osaa muotoilla sanojani oikealla tavalla.
Tästä on jokaisesta liikkeestä joku ymmärtänyt ytimen ja sanonut jokseenkin näin:
Minä naulat teroitin joilla löin sun ristihin.
................
Itse ajattelen että se on ei-mitään-osaa. Synnintuntokin on käsitetty Jeesuksen aikana niin toiseksi kuin nyt, se oli hätää elämästä, lapsesta, sairautta, kipua, nälkää, puutetta... aivan niin. Ei se ollut pahuus johon huudettiin armoa, ehkä pahoihin henkiin sentään. Pietari sanoi, mene pois minun edestäni, minä olen syntinen mies.
Toisinaan, että se todellisuudessa onkin elämä Kristusta seuraten. Joten pieleen meni ja nämä ovat pelkkiä löpinöitä lepopäivän ratoksi.
En siis syytä ketään, olihan minulla Raamattu ja lukitaito, mutta toivoisin että minulle olisi opetettu tämä, eikä höpisty mitään jonninjoutavia uskossapysymisiä nuorena... ja vähin niitä höpöttäjiä on riittänyt myöhemmin ihan kautta elämän matkaa.
.......................
Kirjoittakaa hälle toiset kanssa ja minä pyytäisin, mietitymmin kuin mitä ensin mieleen vilahtaa ja suomeksi kiitos.
-
Jumala on antanut ihmiselle pelastusmahdollisuuden antamalla Jeesuksen kuolemaan
ristille meidän syntiemme tähden.
Uskomalla sydämestämme tämän omalle kohdallemme saamme kokea pelastuksen.
Jumala vaikuttaa tahtomisen ja tekemisen, olemme saaneet Pyhän Hengen,
saamme kokea uuden voiman, saamme muuttua ja uudistua, iloita Herrassa.
Saamme uskoa, luottaa, toivoa, rukoilla, kokea myös pelastusvarmuutta.
Jeesuksen pelastustyö on varma, Hänen ristin juurella saamme omakohtaisesti kokea apua
maailman myllerryksissä.
Joh. 3:16
:109: :eusa_pray:
Tuollaista tänne kirjoitin...liian monisanaisesti...liian omavoimaisesti...
Tähän löytynee joku sopivampi sanamuoto, mielelläni lukisin.
-
Kiitos Leena, yritän ymmärtää.
Joku kuitenkin on, koska kaikki ihmiset eivät pelastu, vaikken minä tiedä...mutta eiköhän se
ole Raamatun mukaistakin, suuri osa joutuu kadotukseen.
Itse koen tärkeäksi sellaiset kuin esim.
syntien tunnustaminen, syntien anteeksipyytäminen, parannuksen teko, kilvoittelu...
Jumala vaikuttaa minussa tahtomisen ja tekemisen, Pyhä Henki johdattaa.
-
vn, paljon sait arkikieltä aikaan ja se on jo puoli voittoa, kun on kai tarpeetonta tehdä Pyhän Hengen tehtävästä sanan aukaisijana ihan mahdoton missio...
Meillä on yksi ainoa kuva siitä tuomiosta. Minulla oli jano... nälkä... olin koditon... alaston... sairas... vankilassa...
ettekä te minua armahtaneet!
-
Arjen kristillisyys.
Toivo, luottamus, ilo, rauha.....merkkejä siitä että on lyhyet tilivälit Jumalan kanssa...
rukous, hiljentyminen....elävä ja toimiva omatunto...Jumala puhuu omassatunnossa,
olosuhteissa, Raamatussa
-
Ja ehkä niinkin että Jumala voi kääntää ihmisen puutteet ja virheet parempaan suuntaan.
Seurakuntayhteyskin, yksinäinen puu palaa huonosti.
-
Kiitos Leena ajatusten vaihdosta!
Siunausta ja hyvää vointia sinulle!
:039: :109:
-
Jatkan hieman. Minullehan on siis opetettu, ja körtti oli kyllä niin viimmisen päälle, että nämä teot ovat Jumalan Hengen tekoja joita me emme huomaa itse, tulimme muuten vain tehneeksi. Sen takia tuomiolla kysyttäisiin että milloin med näimme sinut ...... emmekä sinua palvelleet.
Silloin on paino sanalla m i l l o i n. Eli oho, kun en huomannutkaan.
En usko sitä. Juttuhan jatkuu,
kaikki minkä olette tehneet y h d e l l e vähimmistä veljistä, olette tehneet minulle... tai jättäneet tekemättä.
Sitä olisi kilvoittelu, nyt luulen, toisen ihmisen auttamista ja armahtamista, lohduttamista ja rohkaisemista.
Minä siis luulen. En tiedä. Älä ainakaan ahdistu, minä pyydän.
................................................
Jos mitä kaipaan körtteihin on rippi.
Kuulemma kasvattaa omavoimaisuutta.
Eipä elämä juuri päästäis sitä kasvamaan, mutta, no, ja olkoon.
-
Kiitos Leena ajatusten vaihdosta!
Siunausta ja hyvää vointia sinulle!
:039: :109:
Kiitos itsellesi! Jeesus myötä! :109:
-
Tässä on kyllä varsin pieleen käsitetty calvinilainen "kaksinkertainen predestinaatio". Kun sitä hikipäässä jankkas ja takerteli niin se menee tasan päinvastoin... Jumala ennaltamäärää Kristuksen ennaltamäärätyksi lunastajaksi saattaa nostaa hiukset pystyyn kirkkohistorioitsijoilta mutta varmemmin tää on oikein kuin tuo edellä viritetty,...,
Körttiläisinä luterilaisina emme usko calvinilaiseen kaksinkertaiseen predestinaatiooon, jonka mukaan toiset olisivat määrätty taivaaseen ja toiset helvettiin. Uskomme mukaan Jumala kyllä valitsee taivaaseen pääsijät, mutta ei määrää ennalta ketään helvettiinkään. Jotkut kuitenkin joutuvat helvettiin omasta syystään. Ketkä pääsevät taivaaseen, ja ketkä joutuvat helvettiin, niin sitä emme tiedä.
Lähde
Suomen evankelis-luterilainen kirkko-Luterilaiset tunnustuskirjat-Yksimielisyyden ohje-Jumalan iankaikkinen ennaltatietämys ja valinta
http://tunnustuskirjat.fi/yo/11.html
-
Kurkkasin lyhyesti tuota liitettä, en jaksanut paneutua ja lukea.
Nostan hattua ja menen ohitse.
Mieluummin luen Raamatusta esim. kohdan Joh. 3:16 ja Room. 8 luku
-
Kun tuon saa uskolla omaksi, asia on selvä !
Miten tuon saa uskolla omaksi, sillä omavoimainen uskolla omistaminen on körttiläiselle alatien maan matoselle vaivaiselle syntiselle mahdotonta?:017:
-
Otin tuollaisen kohdan evl:n sivulta
https://evl.fi/tutki-uskoa/mita-usko-on
Mieluummin itse tutkisin näitä uskon ja pelastuksen kysymyksiä Raamatun valossa,
katekismus on hyvä oppikirja, monet "tavalliset ja yksinkertaiset" selitysteokset.
Näistä löytyy tavalloiselle ihmiselle, ainutlaatuiselle ja ainutkertaiselle persoonalle
ihan hyviä ja ymmärrettäviä kohtia.
Nuo tunnustuskirjojen linkit, varmaan ihan ok muuten mutta minusta näytti että niiden
väärin ymmärtämiseen on aikamoinen riski.
Teksti näyttää pohjautuvan yksimielisyyden etsimiseen luterilaisen kirkon sisäisissä
ristiriitatilanteissa, teologista pohdiskelua ja kädenvääntöä, selityksiä eri näkökulmista.
Minä tyydyn kirjanpitoasioihin ja numeroiden pyörittämiseen ja uskon siten kuin olen
saanut Jeesuksen pelastustyön omalle kohdalleni kokea.
:109: siitä on lepo ja rauha sydämessä ja kiitollinen mieli
-
Armon kerjäläinen ei omista eikä iloitse pelastusvarmuudesta, sillä se pitää alatien maan matosen nöyränä.
-
Miten tuon saa uskolla omaksi, sillä omavoimainen uskolla omistaminen on körttiläiselle alatien maan matoselle vaivaiselle syntiselle mahdotonta?:017:
Viittasin ennen Annikan aamenta olleeseen vn:n antamaan Joh 3:16
Raamatun paikkaan.
Kun saan uskon lahjaksi, saa lapsenuskolla luottaa lupaukseen. Jo tässä ajassa Jumala pelastaa paljosta pahasta, sekin on varmaa. Kyllä hän lapsellensa antaa sijan myös Taivaan kodissa.
Kiitollisena ja nöyränä olen tämän ottanut vastaan.
-
Körttiläinen varmuus ei ole varmuutta oman uskon oikeaoppisuudesta ja kestävyydestä. Se on varmuutta Jumalan oikeamielisyydestä ja rakkaudesta.
-
Viittasin ennen Annikan aamenta olleeseen vn:n antamaan Joh 3:16
Raamatun paikkaan.
Kun saan uskon lahjaksi, saa lapsenuskolla luottaa lupaukseen. Jo tässä ajassa Jumala pelastaa paljosta pahasta, sekin on varmaa. Kyllä hän lapsellensa antaa sijan myös Taivaan kodissa.
Kiitollisena ja nöyränä olen tämän ottanut vastaan.
Tässä ajassa kärsimyksen polvitietä kontanneelle syntisäkille selviää vasta taivaan portilla kuuluuko hän valittujen joukkoon.
-
Kyllä Jeesus antaa voiman, ilon, armon, kiitollisuuden kokea sitä tässä ajassa
jo aikaisemmin.
Koen että Jeesus on avainsana...eikä syntisäkki ja maan matonen
-
Kaikki aikanaan, asiat paikallaan.
-
Kyllä Jeesus antaa voiman, ilon, armon, kiitollisuuden kokea sitä tässä ajassa
jo aikaisemmin.
Koen että Jeesus on avainsana...eikä syntisäkki ja maan matonen
Löyhkä-Paavollakaan ei ollut minkäänlaista varmuutta taivaaseen pääsystään turvautuen vain mielivirteensä "Sinuhun turvaan, Jumala", joka nykyisin tunnetaan Paavon virtenä.
Paavon virsi - Joonas Kokkonen - Viimeiset kiusaukset https://www.youtube.com/watch?v=qqDBpnCMQFc
-
Tuo virsi julistaa vahvaa luottamusta Jumalaan. Mistään epätietoisuudesta siinä ei ole kysymys, vaikka ihmisen heikkous tunnetaan ja tunnustetaankin.
Ken hyvyyttäsi milloinkaan
voi mitata maan päällä!
Sen tahdon muistaa ainiaan
ja kiittää siitä täällä.
Hyvyytesi,
totuutesi
nyt sydämeeni paina,
niin että myös
väkevät työs
voin julki tuoda aina.
-
Kysyn, miten minä poloinen osaisin tuoda Jeesuksen sovitustyötä omalta kohdaltani julki?
Virren sanoittaja on löytänyt sanat, ymmärrettävät sanat, hyväksytyt sanat.
Minä olen särmikäs, hioutumaton ihminen.
Jumalalta löytyy armoa ja anteeksiantumusta heikolle ihmiselle.
Ihmisten kesken tätä mielenlaatua löytyy huonosti, vain moitteita ja tuomion sanoja.
-
jatkuu osassa 2