kysyin häneltä montako Sinä, paappa, olet tappanut venäläisiä... "en ole tappanut venäläisiä vaan ryssiä"
Varsinkin, jos on kyse tästä Mainilan laukausten jälkeen aika pian alkaneesta sodasta, en tietenkään voisi ryhtyä arvostelemaan paappaa hänen toiminnastaan, vaikka sodan vastainen olenkin.
Neuvostoliitto hyökkäsi, ja suomalaisten tehtävänä oli oman maansa puolustus.
Haluaisin julkisesti pohtia tätä asiaa hivenen toisiltakin kanteilta.
Kovin harva sinne rintamalle hngen vaaraan vapaaehtoisesti halusi.
Olen jostain saanut käsityksen, että motivaatio siellä neuvostoliiton sotilaiden puolella ei kovin korkea ollut.
Sotilaita oli muistini mukaan ainakin toiseen Suomen välillä käytyyn sotaan (ehkä molempiinkin) rahdattu jostain Neuvostoliiton Aasian puoleisiltakin alueilta. Tuskin on kovin motivoivaa lähteä sotimaan jonnekin kauas, sonnekin, jolla sodalla ei ole omien kotiseutujen näkökulmasta mitään merkitystä. Vaan kun pakko oli lähteä sinne suomalaisten tapettavaksi. Jos et ehdi tappaa ensin, sinut tapetaan (joko omien toimesta taikka sitten suomalaisten toimesta).
Mitäpä foorumilaiset neuvoisivat ihmistä tällaisessa tilanteessa tekemään?
Pitäisikö jättää se suomalainen tappamatta?
Tällöin suomalaisen sotilaan vaimo ei menettäisi rakasta miestään ja lapset rakasta isäänsä.
Jos en siis tapa, minut tapetaan.
Rakas vaimoni, joka yötä päivää pelkää ja rukoilee puolestani siellä Venäjällä taikka jossain toisessa Neuvostotasavallassa, ei kestäisi sitä.
Eivät ne olot kovin kummoiset taloudellisestikaan ole, joten kuinka perheeni pärjäisi taloudellisesti, jos isä kuolisi?
Ja ne lapsetkin ovat vielä niin pieniä ja kovin on niitä lapsia ikävä.
Pahinta, mitä pienille lapsille yleensäkin voi tapahtua, on se, että isä taikka äiti kuolee.
Isän kuolema oirehtii lapsen psyykenmaailmassa aina elämän loppuun asti. Oireet ovat joskus kovinkin hankalia.
ja muutenkaan en tahtoisi kuolla, olenhan vielä nuori ja elämä olisi edessäpäin ja kaikenlaisia suunnitelmiakin on vaimon kassa ja itsejin tullut tehtyä elämän varalle.
Tämä neuvostoliiton sotilas ottaa vartiopaikaltaan perhekuvan esiin ja yrittää helpottaa tuskaansa sitä katsomalla.
Kukkulan laella kauempana eräs toinen pelokas suomalainen perheensiä sattumalta huomaa neuvostoliittolaisen peheenisän.
Hän tähtää ja apuu ja näin tuhoaa tämän perhekuvaansa katselevan nuoren miehen elämän sekä tuhoaa samalla yhden kaukana asuvan naisen sekä lasten elämän.
Jossain sodan vaiheessa tämän suomalaisenkin, jämäkkänä ja rehellisenä tunnetun miehen sekä hänen perheensä elämä ehkä tuhotaan omien taikka vastapuolen toimesta.
