Körttifoorumi
Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: Pena - 15.03.11 - klo:15:47
-
Heränneet puhuvat mielellään ystävien joukkoon rakastamisesta. Tästä on monella meistäkin omia lämpimiä kokemuksia. Onko tällä kauniilla asialla myös synkkä kääntöpuolensa? Millaisia ovat kokemukset körttiläisten torjumisesta tai hylkäämisestä? Kuka ei mahdu joukkoomme, ketä emme kelpuuta ystäväksi?
-
minulla on vitoslaisia ystävinä... kato kummaa
-
En saa viestiäni poistettua, vain muutettua. Tyhjä.
The End, Pena, veikkaisin.
-
Tekopyhä omavanhurskaus nimetään joskus synniksi, jota körttiläinen jyrkimmin karttaa. Sellaiseksi tulkitut äänenpainot ovat saaneet toisinaan huutia täältä forumiltakin. Eikö tekopyhyyden näkeminen toisessa ole kuitenkin juuri sitä itseään, rikan katsomista malka omassa silmässä.
-
Eipä siltikään, Pena, sellaista sattuu ja itsensä on äärimmäisen tärkeää mennä peilin eteen joka päivä. Mutta jotakin käsittämätöntä' saa kokea, jos sattuu joskus joutumaan vähän niinkuin, no, kohteeksi tai miten sanoisi. Jumala parantaa! Siinä on jotakin minulle käsittämätöntä, enkä taida osata siksi selittääkään. Luulen että päivittäin, kuten minua pyydetään katsomaan, kuka kaipaa anteeksipyyntöäni, minun on myös katsottava missä saatetaan tarvita anteeksiantoa. Ja se tulee Jumalalta, se tulee kuin kevättulva, pyyhkii pois menneen, ja vähitellen kasvaa "kyynelin kylvetystä" maasta uusi toivon oras. Nämäkin sanat on lainattu, ja tähän turhan pateettiset. Mitä kovaäänisemmin vaaditaan: Pois - tai jäädään lonksuttamaan ovea: kiinnipäs! Aukipas! Taas teit väärin: Kiinni! Eikun auki! sitä äänekkäämmin kuuluu toisaalta: Minä en heitä ulos.
Ja vain sillä puhujalla on lopulta merkitystä.
-
Mutta teeman suhteen, minähän sanoin: Kuuluu sarjaan The end...
-
Mutta teeman suhteen, minähän sanoin: Kuuluu sarjaan The end...
Minä luulen että tartuit liian vaikeaan palaan. Kukaan ei tahdo ajatella tällaisia. Joka tapauksessa aikansa ja joskus kai omankin aikamme porukasta pois -tahdotuimman malliesimerkki on Jeesus Kristus itse. Hänen saamansa myönteinen palaute oli varsin harvinaista. Kymmenestä spitaalista parannetusta yksi tuli kiittämään. Joskus hän, puhuttuaan totta, sai kuulla: Tämä on sietämätöntä puhetta, ja jäi yksin. Niin, että lopulta olivat ympärillä vain ne valitut kaksitoista, joilta hän kysyi: Tahdotteko tekin mennä pois?
Tuo on omiin korviini ollut aina surullisista surullisin kysymys.
Ja lopputulos inhimillisesti katsoen mitä viheliäisin. Se on kuin peili edessämme. Tähän me kykenemme. Mutta siksi et saa tästä keskusteluakaan syntymään, luulen. Meitä hävettää ja harmittaa.
Me puolustaudumme: Niinhän pitikin käydä! Se oli silloin ja ne siellä! Totta. Mutta samalla se silti kertoo ihmisestä kaiken.
-
Otin tämän kysymyksen esiin katsellessani samojen muutamien nimien esiintymistä keskustelusta toiseen. Mietin, ketkä ovat jääneet ajan mittaan joukosta pois. Tuntuu myös siltä, että puheenaiheet ovat tulleet pinnallisemmiksi ja itseään toistavammiksi. Ehkä mielikuvani on väärä. Onko tässä joukossamme joku tiukka ääneen lausumaton olemisen, ajattelemisen ja sanomisen kaava, johon monien on mahdoton sopia?
Kenties tämäkin kiusallinen peili on joskus hyvä ottaa esiin.
-
Olen minäkin kaivannut tänne vaivattua sielua ja Johannesta, mutta omasta halustaan ovat tainneet jäädä pois. Heissä on semmoista perinteistä herännäisyyshenkeä, joka on minulle lapsuudestani tuttua.
-
Syvällistä?
Kuka sekin on. Mua syvällisempää ajattelijaa ei olekkaan. :-\
Ei kun miten toikin Pena määritellään? Pinnallinen tai ei.
Onhan se tietty niinkin, kun paljon samat ihmiset kirjoittelevat, niin silloin syvällisempi pohtiminen jää vähemmälle.
Herännäisyydessä on minusta sellainen puoli, että jokainen vähän itsensä näköisen tekee siitä omalla kohdallaan.
Sanneli jotenkin hienosti siitä kirjoitti, että kun toisen uskonmäärää ei kysellä tai siihen puututa niin jokainen joutuu vähän itse jäsennellä sen uskomisensa tai epäuskonsa.
Eli ei ole mitään selkeää kaavaa, kuten joissakin piireissä on, että näin me uskomme ja fundamentaalisesti uskommekin.
Mulle tämä sopii vallan mainiosti. Ei hirveesti jaksaisi kuunnella läksyä läksyn päälle ja käskyä käskyn päälle.
Saa töissä kuunella sitä ihan tarpeeksi.
Jos nyt heränneet kuitenkin painottavat omaa pienuuttaan ja armonalla olemista, niin en olisi huolissaan määristä henkilöinä, kuten vissiin tässä oli aiheena, tai siitä että pois työnnettäisiin ketään körttien parista.
Kyllä herännäisyyden perinteet pitävät omanlaisensa hullut yhdessä ja jopa niitä lisääntyy joukkoon.
Toisaalta koko ajatus että pitäisi saada lisää porukkaa ei mua henkilökohtaisesti innosta. Mielummin jossain pienessä körttituvassa kuin jossain missä paljon ihmisiä.
Hengellisiä asioita kivoin mietiskellä rauhassa.
-
että pois työnnettäisiin ketään körttien parista
Minulle körttifoorumi edustaa körttiläisyyttä, koska muulla tavoin en enää ole körttiläisyyden kanssa tekemisissä.
Näinollen minulle körttiläisyys on ainut ryhmä, jossa julkisesti on kehoiteltu körttimuottiin soveltumattomia ihmisiä poistumaan porukasta muualle.
Myös minä olen saanut körttihistoriani ainana julkisia kehoituksia / vihjailuja, että pitäisi poistua.
En tiedä, että olenko missään muualla missään yhteisössä nähnyt tämänkaltaisia suoria kehoituksia tai niitä itse kokenut.
Sinällään tiukat rajat sallitun ja ei-sallitun välillä ei ole aitomaattisesti mikään huono asia.
Kullakin ryhmällä on omat sääntönsä, ja jos ei niitä halua noudattaa, niin on luonnollista, että ei voi kuulua joukkoon ja että joukko ei halua tuollaista mukaansa ottaa.
Ihmiset ovat erilaisia, josta seuraa se, että tarvitaan erilaisia ryhmiä.
Lähes kaikille löytyy joku/joitain ryhmiä, joihin voi itsensä mieltää.
Körttiläisyydellä on oma tärkeä paikkansa tässä tarpeellisten ryhmien joukossa.
Minä taidan olla se, joka Viisveisaajan körttikuvioihin houkuttelin.
Seuroissa käytiin ja positiivisina ne koettiin: lämminhenkisiä tilanteita.
-
Heränneet puhuvat mielellään ystävien joukkoon rakastamisesta. Tästä on monella meistäkin omia lämpimiä kokemuksia. Onko tällä kauniilla asialla myös synkkä kääntöpuolensa? Millaisia ovat kokemukset körttiläisten torjumisesta tai hylkäämisestä? Kuka ei mahdu joukkoomme, ketä emme kelpuuta ystäväksi?
Kuuluu elämän kiertoon...
"Syynä iltaan yksinäiseen
On turhan usein hahmo portsarin.
Hänen eessään minä pelkään
Enemmän kuin eessä tuomarin.
Olen kahvassa kiinni,
Vasten ovea painaudun.
Hahmos saapuvan nään
Ja oitis reipastun.
Katsot minua silmiin
Ja näytät: "Ei tänään!"
Sanot: "Pois!" ja minä menen.
Kohta huomaat, etten mennyt mihinkään.
refrain:
Kunpa sinut tuntisin paremmin,
Silloin ehkä pääsisin sisällekin.
Vaikka pakotat minut poistumaan,
Tulen uudestaan.
Otin kotona pohjaa
Ja siitä kiinni jään.
Joskus tuntuu, ettei sisälle saa
Mielestäsi mennä selväkään.
Kadehdin vain niitä,
Jotka pokerinsa pystyy pitämään,
Sillä itse ovimiestä
En saa petetyksi yhden yhtäkään".
Turo's Hevi Gee - Portsarin elämää
ps.tämän olen ainakin todennut omassa duunissani.
-
Myös minä olen saanut körttihistoriani ainana julkisia kehoituksia / vihjailuja, että pitäisi poistua.
En tiedä, että olenko missään muualla missään yhteisössä nähnyt tämänkaltaisia suoria kehoituksia tai niitä itse kokenut.
Kiitos, Kyösti! Ehkä tästä kuitenkin syntyy jonkinlaista ajatusten vaihtoa. Minulla on se tuntu, että körttiläinen itsensä tutkisteleminen kääntyy helposti itsesuojeluksi: "Minun vajavaista kilvoitteluani ei muut arvioi kuin vain minä itse!" Kohti käyviä kysymyksiä esittämällä saanee helposti noita kehoituksia ja vihjailuja.
Se on kai tärkeintä, jättävätkö lähtijät joukkomme omasta aloitteestaan ja hyvillä mielin, vai kokevatko he ahdistuneina tulleensa torjutuiksi tai hylätyiksi. Vastauksia ei taida saada, mutta kysymys on ehkä syytä pitää mielessä.
-
Vastauksia ei taida saada, mutta kysymys on ehkä syytä pitää mielessä.
Varmasti onkin syytää pitää mielessä tämä kysymys...mutta minä en nyt ainakaan ota päänsärkyä itselleni tästä aiheesta. Sillä eihän tässä tiedä mitä huominen tuo tulleessaan... voi vaikka kuulua "naps" ja siihen loppu tämän lintusen laulu. :icon_wink:
-
Myös minä olen saanut körttihistoriani ainana julkisia kehoituksia / vihjailuja, että pitäisi poistua.
Elä köpi kuitenkaa poistu. Oot kiva :)
-
Oot kiva :)
Kaikki me olemme kivoja.
ps.ainakin joskus :icon_wink:, vai mitä Sanneli.
-
Elä köpi kuitenkaa poistu. Oot kiva :)
Näen körttifoorumin hyvät puolet sen verran suurina, että kyllä minä täällä olen viihtynyt.
Maailmankuvani on myös avartunut tämänkin foorumin kautta.
-
Jos jokin yhteisö pystyy keskustelemaan avoimesti ja kiihkottomasti myös omista varjopuolistaan, niin sellaista yhteisöä kutsuisin jo täydellisyyttä omalla tavallaan hipovaksi yhteisöksi.
Sellainen taitaa olla äärimmäisen äärimmäisen harvinaista, mutta silti mielestäni sellainen voisi olla mahdollista.
-
Niin minustakin. Sain itse erimielisyydet usein sovittua kauniistiu yksityisviesteillä silloin kun ottelu näytti menevän kovin kahdenväliseksi, ja iloitsimme usein molemmat. Jos joku esimerkiksi halutaan täältä aivan ehdottomasti pois, olisi mielestäni melko rehtiä keskustella siitä hänen itsensä kanssa ensin. Kysyä esimerkiksi, onko syytöksissä perää, tai mikä motiivoi hänet toimimaan kuten hän toimi, eli vähän tyyliä kuka aloitti ja josko tämä nyt sentään sovittaisiin. Se olisi pieni vaiva. En tarkoita loputonta kädenvääntöä tyyliin juupas-eipäs. Kertakin avaisi paljon uusia näköaloja.
Markkinamiehistä en osaa sanoa, muutoin se tuntuisi reilulta, milloin kyseessä on selvästi tähän sitoutunut kirjoittaja. Siis te valitatte -- mistä? Mitähän sanottavaa hänellä itsellään tuosta olisi?
Mitä tuumii körttikansa? Myönnän maan järisevän allani, vaikken Japanista kirjoitakaan, mutta ennenkin on sen repeämät korjannut meitä suurempi ja armahtavampi käsi.
-
Minun mielestä näitä netissä keskustelemisia ja sinne tänne "kuulumisia" ei kannata ottaa niin tosissaan. Tämähän nyt on tällaista p*skan jauhantaa. Oikea elämä on sitten erikseen. Tänne tullaan silloin kun ei ole mitään muuta tekemistä. Minun on vähän vaikea ymmärtää että tällaisesta voi rakentaa itselleen elämän (korvikkeen). Joillekin näyttää olevan kauhean tärkeää että "kuuluu" johonkin tai saa ajatella olevansa jokin -lainen , -läinen.
-
Elä köpi kuitenkaa poistu. Oot kiva :)
Joo, Omanlaisensa känkkäränkkä. :-\
On meitä muitakin ja kait kukin tavallaan.
-
Ihmiselle on tärkeää kuulua johonkin. Useimmilla on mahdollisuus olla osa 'oikeaa' ihmisyhteisöä, perhettä, työporukkaa, urheiluseuraa tai soittokuntaa. Niitäkin on, joille netin virtuaaliheimot tulevat syystä tai toisesta tärkeimmiksi. Toisen satunnainen ajanviete voi olla toiselle lähes elämän ja kuoleman kysymys. Eihän tästä tarvitse päänsärkyä ottaa itselleen, mutta jonkin antennin voi koettaa pitää toiminnassa. En ole itsekään niitä herkimpiä huomaavaisuuden alalla, mutta useimmiten yritän.
-
Minun mielestä näitä netissä keskustelemisia ja sinne tänne "kuulumisia" ei kannata ottaa niin tosissaan. Tämähän nyt on tällaista p*skan jauhantaa. Oikea elämä on sitten erikseen. Tänne tullaan silloin kun ei ole mitään muuta tekemistä. Minun on vähän vaikea ymmärtää että tällaisesta voi rakentaa itselleen elämän (korvikkeen). Joillekin näyttää olevan kauhean tärkeää että "kuuluu" johonkin tai saa ajatella olevansa jokin -lainen , -läinen.
Olet kyllä harvinaisen oikeassa, eikä sellaiseen pidä alkuunkaan lähteä, milloin ikinä muuhun on mahdollisuus. Mutta Jampe,. huomautin tästä joskus aikaisemminkin, elämä saattaa sitoa sinut joko vuoteeseen tai sallia pääsyn vain kirjoituspöydän ääreen. Silloin saattaa nettiyhteisöstä tulla, toivottavasti sentään tilapäisesti, sinulle jotakin johon kuulut. Se ei ole milloinkaan hyvä ratkaisu. Mutta se saattaa siitä huolimatta olla ratkaisu. Kenties parempi ratkaisu on löyhentää "kuulumista" eli kirjoitella useampaan sivustoon tai omaan blogiin tai kaverien kanssa kimppablogiin. Ilman ajatustenvaihtoa olo näivettyy, kannattaa lukea siitä tämä:
John Donnen kirja "rukouksia sairasvuoteelta". Lähes unohdettu kirja, mutta muutama maailman tunnetuimmista lauseista on häneltä. "Yksikään ihminen ei ole saari" ja "Älä koskaan kysy kenelle kellot soivat, ne soivat sinulle". Kylläpä hämmästyin. Hän olisi olettaakseni ollut ääreestäns onnellinen mistä tahansa ihmisyhteisöstä. Hän oli ammatiltaan pappi, leskimies, ja sairasti tarttuvaa, pelättyä toisintokuumetta. Vain lääkäri uskalsi - peloissaan jonka huonosti kätki - käydä hänen luonaan. Samoin, mitä kauemmin sairaus kestää, sitä arkisemmaksi se käy. Sen on kokenut jokainen ja sen näki ammatissaan: Ensin kukkien ja puhelujen ja ystävien vyöry... vuoden kuluttua potilas on aika yksin.
Donnen kohtalona oli olla sidottuna vuoteeseen, ja hänen meditaationsa ja rukouksensa ovat tutustumisen arvoisia. En olisi hoksannut omin päin koko teosta.
-
Ihmiselle on tärkeää kuulua johonkin. Useimmilla on mahdollisuus olla osa 'oikeaa' ihmisyhteisöä, perhettä, työporukkaa, urheiluseuraa tai soittokuntaa. Niitäkin on, joille netin virtuaaliheimot tulevat syystä tai toisesta tärkeimmiksi. Toisen satunnainen ajanviete voi olla toiselle lähes elämän ja kuoleman kysymys. Eihän tästä tarvitse päänsärkyä ottaa itselleen, mutta jonkin antennin voi koettaa pitää toiminnassa. En ole itsekään niitä herkimpiä huomaavaisuuden alalla, mutta useimmiten yritän.
Kyllä sinä olet huomaavainen, sinulla on se lahja, saisinpa itse saman! Mutta myös näin, ei edes niin jyrkästi kuin itse äsken otin kantaa. Eivät ihmisten motiivit minulle kuulu. Heidän tarpeitaan haluaisin kunnioittaa.
Hohhoi, Nyt olen kunnossa nukuttuani kolme kuukautta ja voisin taas aloittaa normaalielämän... mutta jos rivakasti aloitan normaalielämän ja saan sen oikean yhteisön en kahden kuukauden kuluttua oleollenkaan kunnossa. En foorumikunnossakaan, totta kyllä, kun en missään kunnossa. Täytyy valita... :-\
-
Olet kyllä harvinaisen oikeassa, eikä sellaiseen pidä alkuunkaan lähteä, milloin ikinä muuhun on mahdollisuus. Mutta Jampe,. huomautin tästä joskus aikaisemminkin, elämä saattaa sitoa sinut joko vuoteeseen tai sallia pääsyn vain kirjoituspöydän ääreen. Silloin saattaa nettiyhteisöstä tulla, toivottavasti sentään tilapäisesti, sinulle jotakin johon kuulut. Se ei ole milloinkaan hyvä ratkaisu. Mutta se saattaa siitä huolimatta olla ratkaisu. Kenties parempi ratkaisu on löyhentää "kuulumista" eli kirjoitella useampaan sivustoon tai omaan blogiin tai kaverien kanssa kimppablogiin. Ilman ajatustenvaihtoa olo näivettyy, kannattaa lukea siitä tämä:
John Donnen kirja "rukouksia sairasvuoteelta". Lähes unohdettu kirja, mutta muutama maailman tunnetuimmista lauseista on häneltä. "Yksikään ihminen ei ole saari" ja "Älä koskaan kysy kenelle kellot soivat, ne soivat sinulle". Kylläpä hämmästyin. Hän olisi olettaakseni ollut ääreestäns onnellinen mistä tahansa ihmisyhteisöstä. Hän oli ammatiltaan pappi, leskimies, ja sairasti tarttuvaa, pelättyä toisintokuumetta. Vain lääkäri uskalsi - peloissaan jonka huonosti kätki - käydä hänen luonaan. Samoin, mitä kauemmin sairaus kestää, sitä arkisemmaksi se käy. Sen on kokenut jokainen ja sen näki ammatissaan: Ensin kukkien ja puhelujen ja ystävien vyöry... vuoden kuluttua potilas on aika yksin.
Donnen kohtalona oli olla sidottuna vuoteeseen, ja hänen meditaationsa ja rukouksensa ovat tutustumisen arvoisia. En olisi hoksannut omin päin koko teosta.
Kyllä minä myönnän tämän kaiken. Mutta tässä on kysymys erikoistapauksesta. Itse puhuin siitä n. 90 % keskihajonnasta eli tavallisesta tapauksesta jota eivät sairaudet tms. rajoita.
-
Minun mielestä näitä netissä keskustelemisia ja sinne tänne "kuulumisia" ei kannata ottaa niin tosissaan. Tämähän nyt on tällaista p*skan jauhantaa. Oikea elämä on sitten erikseen. Tänne tullaan silloin kun ei ole mitään muuta tekemistä. Minun on vähän vaikea ymmärtää että tällaisesta voi rakentaa itselleen elämän (korvikkeen). Joillekin näyttää olevan kauhean tärkeää että "kuuluu" johonkin tai saa ajatella olevansa jokin -lainen , -läinen.
On yksinäisiä susia, jotka eivät halua kuulua mihinkään ja kuuluttavat omanlaatuisuuttaan. Toiset taas haluavat olla joukon mukana. Kuulumisissa on vaihtoehtoja! Joskus on tarve yksin, joskus polttava tarve olla porukan kanssa. Perhe tai hyvä parisuhde saattaa jo täyttää kuulumisen tarpeet. Joskus sekin on liikaa.
-
Minun mielestä näitä netissä keskustelemisia ja sinne tänne "kuulumisia" ei kannata ottaa niin tosissaan. Tämähän nyt on tällaista p*skan jauhantaa. Oikea elämä on sitten erikseen. Tänne tullaan silloin kun ei ole mitään muuta tekemistä. Minun on vähän vaikea ymmärtää että tällaisesta voi rakentaa itselleen elämän (korvikkeen). Joillekin näyttää olevan kauhean tärkeää että "kuuluu" johonkin tai saa ajatella olevansa jokin -lainen , -läinen.
Nyt kyynikko-Jampe puhuu täysin läpiä päähänsä.
Asia on sillä tavalla, että ihminen joko antaa asioille merkitystä tai sitten ei.
Nettikeskustelu ei ole yhtään sen paskempi tai pyhempi kuin mikään muukaan ihmisen toiminta.
Tämä on aivan samaa "oikeaa elämää" kuin kadulla kävely tai töissä kököttäminen, ei minkään korviketta tai muuta.
Ihan itseään. Ainutlaatuista ja kertaluontoista hetkeä. Elämää.
Ja joillekin (useimmille meistä sosiaalisista elukoista)on tärkeää kuulua johonkin, milloin mihinkin.
Joskus hetken ei mihinkään. Ja kaikki on oikeaa elämää.
-
On yksinäisiä susia, jotka eivät halua kuulua mihinkään ja kuuluttavat omanlaatuisuuttaan. Toiset taas haluavat olla joukon mukana. Kuulumisissa on vaihtoehtoja! Joskus on tarve yksin, joskus polttava tarve olla porukan kanssa. Perhe tai hyvä parisuhde saattaa jo täyttää kuulumisen tarpeet. Joskus sekin on liikaa.
Yksinäiset sudetkin tarvitsevat porukan, johon nähden ovat erillään. Yksin oleminen ei ole aina yksinäisyyttä ja yksinäinen voi olla ruuhkassakin.
Englantilainen herrasmies pelastettiin autiolta saarelta. Ihmeteltiin hänen rakentamiaan kolmea majaa. Miksi yksi ei riittänyt?
"Keskimmäinen on kotini ja oikeanpuoleinen on kerho, jossa käyn. Vasemmalla on kerho, jossa en käy."
Kuuluuko ryhmään kuulumiseen aina tietoisuus joukosta, johon ei kuulu?
-
ja kuuluttavat omanlaatuisuuttaan.
Kokemuksieni mukaan on vielä enemmän niitä jotka tärkeilevät kuulumisellaan johonkin ja kuuluttavat "oman laatuisuuttaan".
-
Nettikeskustelu ei ole yhtään sen paskempi tai pyhempi kuin mikään muukaan ihmisen toiminta.
Tämä on aivan samaa "oikeaa elämää" kuin kadulla kävely tai töissä kököttäminen, ei minkään korviketta tai muuta.
Ihan itseään. Ainutlaatuista ja kertaluontoista hetkeä. Elämää.
No ei kyllä tosiaankaan ole. Tämä on virtuaalikeskustelua ja virtuaalielämää. Ihan hyvä asia sinänsä ja toisinaan ajanviete mutta ei pidä ottaa liian vakavasti sillä oikeaa elämää tämä ei ole.
-
Kuuluuko ryhmään kuulumiseen aina tietoisuus joukosta, johon ei kuulu?
Miksi noin pitäisi ajatella? Tuossahan on oletuksena että ryhmään kuulumattomuus johtuu tarpeesta määrittää ero itsen ja ryhmän välille.
Ryhmään kuulumattomuus johtuu nähdäkseni pääasissa siitä ettei ko. ihminen tunne tarvetta kuulua ko. ryhmään.
Salis oli siinä oikeassa että lähes jokainen kuuluu jonkinlaiseen ryhmään, mutta minä tarkoitan lähinnä uskonnollisia ryhmiä. En tunne tarvetta esim. olla körttiläinen tai saada kertoa jollekin olevani körttiläinen enkä mikään muukaan. No; -ehkäpä luterilainen jos ihan varta vasten halutaan tietää mihin viiteryhmään kuulun. uskonnollista vakkaumusta ei tarvitse määritellä tarkemmin. Kaikki luterilaisen kirkon sisälle syntyneet herätysliikkeet ovat pohjimmiltaan suuntakristillisyyttä. Meillä on yksi kirkko ja se riittää. Sen puitteissa on jo kaikki mitä tarvitaan.
-
No ei kyllä tosiaankaan ole. Tämä on virtuaalikeskustelua ja virtuaalielämää. Ihan hyvä asia sinänsä ja toisinaan ajanviete mutta ei pidä ottaa liian vakavasti sillä oikeaa elämää tämä ei ole.
höphöp :018:
minä keskustelen kirjallisesti internetin kautta ihan oikeasti, naputelen kahdella sormella ihan oikeasti
ja hengitän samalla ihan oikeasti ja jalkaa särkee ihan oikeasti - ei mistään epätodellisuudesta tietoakaan :109:
-
Minun mielestä näitä netissä keskustelemisia ja sinne tänne "kuulumisia" ei kannata ottaa niin tosissaan. Tämähän nyt on tällaista p*skan jauhantaa.
Sen verran tosissaan pitää ottaa, että muistaa netiketin ja ymmärtää, että kirjoittaa ihan oikeille ihmisille eikä koneille, joille saa aukoa päätä niin paljon kuin lystää. Itse asiassa kirjoitusten suhteen pitää olla 10 kertaa tarkempi kuin puheen suhteen, koska kirjoituksessa ei näy ilmeet, eleet eikä äänenpainot. Esimerkiksi Suomi24:sta löytyy vino pino niitä pällejä, jotka kuvittelevat, että kun keskustelupalstalla ei ole silmiä, nenää ja suuta niin sinne saa työntää toisia loukkaavaa saastaa. (Tai sitten just ymmärtävät sen ja tekevät tahallaan...) Onneksi täällä suurin osa käyttäytyy eikä kuvittele, että aivoton provoaminen ja toisten lyttääminen on netissä jotenkin hyväksytympää kuin normaalielämässä.
-
Se ero tällä kuitenkin tuohon Jampen peräänkuuluttamaan oikeaan elämään on, että me tosiasiallisesti emme toisiamme tunne. Jos näemme, ja sen tähden nuo järjestetyt kohtaamiset ovat tervettä menoa, tilanne realisoituu monelta osin.
Tietämättä mitään toisistamme meidän on vaikeata ilman aistien suomaa ilmeisen selvää lisäinformaatiota käsittää, miksi joku aivan yllätyksellisesti käyttäytyy toisin kuin aikaisemmin. Sitä nimittäin juuri netissä useinkaan ei asianomaiselta olla kiinnostuneita tiedustelemaan, mutta saatetaan kernaasti se kyllä kertoa, jopa liittäen mukaan varma oikea diagnoosi. Reaalimaailmassa ei kukaan toimi noin, koska jokainen näkee omin silmin mistä on kysymys. Täällä joutuu arvailemaan liikaa, ja silloin myös toimenpiteiden kohdalla olisi toivottavaa, että tuo hyvin niukka informaatio jonka luotettavuuskin on subjektiivista, muistettaisiin arvoltaan aika olemattomaksi.
En tiedä -- itse ehkä kertaalleen tarkistaisin, onko paikalla vakavakin hätä. Aivoinfarktipotilaan käytös muuttuu ja siksikö hänet ajetaan ulos? Jos noin muuten kokee armon saaneensa, se olisi sitä, että armo saisi vähän tihkua etenpäinkin. Nöyrää joukkoon rakastamista.Tee toiselle, kuten toivoisit itsellesi siinä tilanteessa tehtävän, ehkä. Ja jos joku kovin itsepintaisesti vaatii poistettavaksi joukosta lopullisesti jotakin tiettyä henkilöä, tai mitä nyt kuvittelisin voivaksi tapahtua, niin sitten voi miettiä, onko akoilta nyt solmussa muukin kuin kengännauha. Ukot harrastavat muita asioita.
-
No, minä en ainakaan tätä pidä "oikeana" elämänä. Tämä on pelkkää tyhjänpäiväistä ajankulua silloin kun ei ole mitään järkevämpääkään tekeillä. En minä ainakaan tällaiseen ripustaudu ja tee siitä elämän sisältöä. Jos joku haluaa niin kaikin mokomin, mutta aika epätervettä se kyllä on.
Jos nettikirjoittelusta tulee elämää vakavampi kysymys ,niin ei silloin kaikki ole ihan kohdallaan.
-
näin on
ei ole hyvä ripustautua mihinkään mistä tulee ainoa elämän sisältö
ei nettikirjoitteluun kuin ei muuhunkaan
se on riippuvuutta
Eikä mistään saa tulla elämää vakavapi kysymys,
ainakaan muiden sanomisista niin netissä kuin muuallakaan.
Yhdyn täysin :icon_biggrin:
...mutta todellista kaikki on silti
-
Mitä on oikea elämä?
Se on pääsääntöisesti sitä, minkä joku kokee omaan elämäänsä kuuluvana asiana.
Oikeaan elämään kuuluu vessassa käynnit, ruokailut, mahdollinen työssä käynti tai mahdollinen opiskelu, harrastukset, .....
Minun kannaltani pitsinnypläys ei ole elämää.
Jollekulle toiselle se saattaa olla olennainen osa elämää.
Sosiaalinen kansakäynti on monelle oikeaa elämää.
Näinollen keskustelufoorumit saattavat olla sitä jollekin.
Toiselle se on puhelimessa lörpöttely.
Jollekin se on kylässä käyntiä.
Jollekin näitä kaikkia - jollekin ei mitään näistä.
Nähdäkseni on varsin rajoittunutta väittää, että jokin oikeaan elämään kuuluva asia ei olisikaan oikeaa elämää.
Minulle keskustelufoorumit ovat osa normaalia ja luonnollista elämää.
Jollekin se ei sitä ole ja jollekin se on sitä, mutta tämä joku vain uskottelee, että se ei sitä olisi.
Olen paljon kirjoitellut ja lukenut netissä ja näinollen maailmankuvani on sitä kautta laajentunut valtavasti.
Minulla on varmaan siksi paljon laajempi maailmankuva Jampeen verrattuna, koska tämä on minulle oikeaa elämää ja Jampelle se ei ole sitä.
Ryhdy Jampe sinäkin elämään.
-
Olen paljon kirjoitellut ja lukenut netissä ja näinollen maailmankuvani on sitä kautta laajentunut valtavasti.
Minulla on varmaan siksi paljon laajempi maailmankuva Jampeen verrattuna, koska tämä on minulle oikeaa elämää ja Jampelle se ei ole sitä. Ryhdy Jampe sinäkin elämään.
En tiedä, mutta yllä oleva pätkä jutustasi tuntuu jotenkin sellaiselta, että yrität puolustella tavallista itseäsi.
-
En tiedä, mutta yllä oleva pätkä jutustasi tuntuu jotenkin sellaiselta, että yrität puolustella tavallista itseäsi.
Voi olla noinkin, en jaksa pohtia asiaa.
Joka tapauksessa tuohon varsin outoon tokaisuuni ei kannata suhtautua liian ryppyotsaisesti.
-
Voi olla noinkin, en jaksa pohtia asiaa.
Joka tapauksessa tuohon varsin outoon tokaisuuni ei kannata suhtautua liian ryppyotsaisesti.
Otsani ei ole rypyssä. :003:
-
näin on
ei ole hyvä ripustautua mihinkään mistä tulee ainoa elämän sisältö
ei nettikirjoitteluun kuin ei muuhunkaan
se on riippuvuutta
Eikä mistään saa tulla elämää vakavapi kysymys,
ainakaan muiden sanomisista niin netissä kuin muuallakaan.
Yhdyn täysin :icon_biggrin:
...mutta todellista kaikki on silti
Niinpä niin. On erinomaista jos jollakin on noin loistavasti. Itse kyllä olen ihmiskontakteista riippuvainen, joskaan nyt minun ei tarvitse kaiken aikaa niitä roikottaa ja olen pienestä pitäen tarvinnnut kohtalaisesti omaa tilaa ja aikaa myös, tavallisesti oireisina aikoina. Työriippuvuudesta on elämä pakottanut irrottautumaan (täällä pitäisi vähän siivota, jotta sikäli ikävää vapautua ihan kokonaan) mutta hengellisistä yhteisöistäni olen suorastaan kiusallisen riippuvainen. Jos ne yhtäkkiä olosuhteiden pakosta olisivat tässä, ja tämän keksisi joku yhtäkkiä ehdottomasti minulta kieltää, niin olisihan se vähän kuin koulukiusaaminen ja vanhanajan kirkkokuri niputettuina yhteen. Kirkkoonkin pääsi katumusajan jälkeen takaisin, tännepä ei eli lujassa on salvat.
Etkö Pena kysynyt juuri tuota "pois porukasta" pikemmin kuin porukan arvoa, merkitystä, terveellisyyttä, oikeellisuutta, oikeaoppista käyttäytymistä tai muuta?
-
Körttiläisyydestä sanotaan, että katto on korkealla ja seinät leveällä. Kynnyskin on kuulemma matala. Tämä ymmärretään usein niin, että herännäisyyteen on helppo tulla mukaan, liittyä joukkoon. Onko niinkin, että on yhtä helppo lähteä omille teilleen, irtaantua? Ettei vain olisi niinkin, että joukosta on helppo myös hätistää pois ne, joiden käytös ei miellytä?
Lestadiolaisuus on tiivis ja rajansa selvästi linjaava liike. Siitä irtautuminen on tunnetusti kipeää, teki sen sitten omasta tahdostaan tai vastentahtoisesti. Onko körttiläisyys väentupa, jonka ovesta kuljetaan kaiken aikaan ulos ja sisälle? Millä mielellä lähtijät mahtavat olla, kuuluuko helpotuksen huokaus vai itkun nyyhkäys?
-
Körttiläisyydestä sanotaan, että katto on korkealla ja seinät leveällä. Kynnyskin on kuulemma matala. Tämä ymmärretään usein niin, että herännäisyyteen on helppo tulla mukaan, liittyä joukkoon. Onko niinkin, että on yhtä helppo lähteä omille teilleen, irtaantua? Ettei vain olisi niinkin, että joukosta on helppo myös hätistää pois ne, joiden käytös ei miellytä?
Lestadiolaisuus on tiivis ja rajansa selvästi linjaava liike. Siitä irtautuminen on tunnetusti kipeää, teki sen sitten omasta tahdostaan tai vastentahtoisesti. Onko körttiläisyys väentupa, jonka ovesta kuljetaan kaiken aikaan ulos ja sisälle? Millä mielellä lähtijät mahtavat olla, kuuluuko helpotuksen huokaus vai itkun nyyhkäys?
Minusta kansanliikkeessä pitää olla tilaa ja kynnyksen pitää olla matalana. Jos taas tahdomme korostaa johtajien opin erinomaisuutta suhteessa joukkoihin, pidämme kovan opillisen kurin ja joukot niin tiiviinä, ettei kukaan lipsahda niistä edes vahingossa ulos.
-
Minusta kansanliikkeessä pitää olla tilaa ja kynnyksen pitää olla matalana. Jos taas tahdomme korostaa johtajien opin erinomaisuutta suhteessa joukkoihin, pidämme kovan opillisen kurin ja joukot niin tiiviinä, ettei kukaan lipsahda niistä edes vahingossa ulos.
Eikä sisään kukaan tule muuten kuin helvetillä uhaten. On hyvä, että on liikettä ja vaihtoa. Sitä vain haikailen, ettei kukaan lähtisi lapikkaan jälki takamuksissaan. Tiedän kyllä, että Ukko-Paavo potki joskus polvirukouksiin mieltyneitä persuuksille. Ei hän tainnut heille kuitenkaan ovea näyttää.