Kirjoittaja Aihe: Nyt 24  (Luettu 16193 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 18465
Vs: Nyt 24
« Vastaus #135 : 15.07.20 - klo:12:51 »
On kerätty pötyä pöytään talven ajalle. Eilinen mehusaalis, sokeroituna pantiin pienempiin purkkeihin ja pakkaseen. Viimeiset pakastemarjat viime vuodelta antoi saaliiksi 30 lt.
Sitten kirmaisimme valokkisuolle, jolta saimme 8 rasiaa kypsää hillaa.

Nyt Kaarina on päätyössään mansikkamummina ja minun täytynee lähteä nokikolariksi saunan kiukaan kimppuun. Siitä pitää aina välistä irroittaa veden lämmitin putkestaan ja harjata noki pois. Minulla on vielä kuuloa sen verran jäljellä, että osaan arvella kuumenevan veden äänestä, että milloin vesi meinaa jäädä haaleaksi poltettuun puuhun verrattuna.

Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 18465
Vs: Nyt 24
« Vastaus #136 : 15.07.20 - klo:16:17 »
Olin kantanut sadevettä kaikki tiinut täyteen, että ei kannattanut niitä alkaa siirtää, vaan saunomme ne tyhjiksi ja sitten olen nokikolari.

Sen sijaan autan Kaariinaa pakastamalla jalostetut mansikat. Unohdin kirjoittaa ISON ÄMMÄN rasioitten päälle. Ei kuulemma haittaa, sillä tänä vuonna kaikki rasiat ovat toistaiseksi samanlaisia.

Poissa vn

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21725
Vs: Nyt 24
« Vastaus #137 : 15.07.20 - klo:17:53 »
Kaunis sateeton kesäpäivä, sää lämpiämään päin.
Oliskohan että viikonloppuna pyöräillen samalle uimarannalle missä juhannuksen jälkeen
tuli pari kertaa käytyä tylleröiden kanssa, silloin oli tosi lämmin vesi, kylmä ei ajanut
järvestä pois, kolmas kerta oli vähän pidemmälle isolle rannalle ja siellä poltin hartiani.

Tänään viikon toinen uimahallireisu Riihimäelle.
Vein vanhan pyöräni kierrätykseen.
Iltapäivällä oli pitkä rauhallinen jakso pitää parin tunnin laulukonsertti itselleni.
Nyt kohta kisojen katselua.   :039:

Poissa vn

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21725
Vs: Nyt 24
« Vastaus #138 : 16.07.20 - klo:12:20 »
Nyt on sellainen aika, sellainen vaihe kohdallani, että joudun kyselemään ja etsimään
miten tästä selvitään rauhallisesti, kiitollisena jokaisesta hetkestä, tyytymistä siihen mitä on.

Poissa vn

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21725
Vs: Nyt 24
« Vastaus #139 : 16.07.20 - klo:12:30 »
Joo, siis mulla on yksi aika paha ongelma mikä mulla on ollut kautta vuosikymmenten, tai siis
onhan niitä valtavasti, mutta yksi mitä edelleen yritän opetella, muistaa...ja kärsin siitä kun
ainakin toinen poikani on sen omaksunut täydellisesti.

Nimittäin, kuvitelma siitä että omat hommat, harrastukset, olemiset, lepäämiset...ym. ym.
olisi muka niin tärkeitä ettei niitä voisi välittömästi keskeyttää ja lähteä avuksi johonkin...
jos vaimo tai lapset tai muut läheiset sattuu vielä johonkin pyytämään.

 :eusa_pray: :eusa_pray: :eusa_pray:

Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 18465
Vs: Nyt 24
« Vastaus #140 : 17.07.20 - klo:11:44 »
^
Ymmärrän, juurisyyn ymmärrät itsekin. Minä lienen samansorttinen, onkohan kaikki urokset meikäläisiä.

Käväisimme Kaariinan kanssa Peipporämeellä hillassa, saalis ihan vain vähän vajaa 4 lt. Ajelin herroiksi Zetorilla marikon viereen, siihen asti, että puoleen väliin rattaan kumia nousi jo vesi. Kaariina pois kyydista ja hurautin pienen ympyrän, niin olin takaisin kotiin menevällä uralla. Tuttuja paikkoja, sillä ennen vanhaan nujusin siinä SiniZ:lla talvella. Traktorin uralta löytyivät hyvät marjat.

Poissa Annikka

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 765
  • Eisbärenbaby im Tierpark Berlin
Vs: Nyt 24
« Vastaus #141 : 17.07.20 - klo:12:02 »
Ajatella, lakat ovat jo kypsyneet pohjoisemmassa Suomessa, vaikka etelä-Suomessa eivät vielä mustikat ole kunnolla kypsyneet.

Juuri äsken ajelin taas kymmenen kilometriä fillarilla. Hyvin sujui. Hämmästyttävää oli ihmisten ystävällisyys. Joka tien risteyksessä autoilijat antoivat minun mennä ensin. No, täällä on yhdistetyt jalkakäytävä- ja pyörätiet. Vai onko se sitten tämä uusi tieliikennelaki sellainen, että se edellyttää pyöräilijän etuajo-oikeutta yli autotien kulkevalla pyörä/jalankulkukaistalla. Heilautin kättä mennessäni.

Sitten menin ostoskeskukseen. Kun  olin menossa sisälle ulko-ovesta, niin samaan aikaan tuli sieltä ulos nuori mies ja hän piti minulle ovea auki. Siis, mitä ihmettä! Kiitin hämmästyneenä. Kävin parissa kaupassa ja nuoret myyjät olivat erittäin ystävällisiä: moikkasivat ja nöyrästi neuvoivat minulle, kun kyselin, mistä päin löytäisin suihkumyssyn.

Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 18465
Vs: Nyt 24
« Vastaus #142 : 17.07.20 - klo:12:42 »
Kyllä täälläkin mustikoita näkyy, mutta aikaa on vielä niitten kypsymiseen.

Uskalaisinkohan tuohon jälkimmäiseen kirjoittaa, että ole tyytyväinen tähän päivään. Sillä meille kaikille tulee aika, josta olemme sanova tämä ei minua miellytä ,,,,,,

Poissa Annikka

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 765
  • Eisbärenbaby im Tierpark Berlin
Vs: Nyt 24
« Vastaus #143 : 17.07.20 - klo:13:19 »
Kyllä täälläkin mustikoita näkyy, mutta aikaa on vielä niitten kypsymiseen.

Uskalaisinkohan tuohon jälkimmäiseen kirjoittaa, että ole tyytyväinen tähän päivään. Sillä meille kaikille tulee aika, josta olemme sanova tämä ei minua miellytä ,,,,,,

Suuri viisaus on tuossa. Meidän tulee ymmärtää olla tyytyväisiä silloin, kun siihen ilmenee aihetta.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33643
Vs: Nyt 24
« Vastaus #144 : 17.07.20 - klo:14:20 »
Ihan korona-ihmeeltä kuulostaa !  Opettiko pandemia-karanteeni ja sen ohjeet ihmisiä ajattelemaan uudella tavalla.

On ehkä nuoremmaltakin väeltä turha kiire jäänyt jos ehtii toisen ensin päästämään ovesta tai kadulla.

Hilla-maita ei kai kuitenkaan jaeta. Puolukkamaat olen jakanut.  :003:
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 18465
Vs: Nyt 24
« Vastaus #145 : 17.07.20 - klo:14:45 »
Katsoin Artturi Leinosen käsialaa olevan elokuvan Yrjänän emännän synti. Kansallisromanttinen ja Härmän puku ja kaikki.

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16857
    • http://www.samila.1g.fi
Vs: Nyt 24
« Vastaus #146 : 17.07.20 - klo:16:40 »
Jatkuu oasassa Nyt 25
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi