Körttifoorumi
Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: Mörtti-57 - 19.10.22 - klo:19:37
-
Meillä jokaisella on elämänsä palapeli elettävänä. Oma palapelini on ollut aika yksinkertainen, tylsä ja paloja kovin vähän. Lapsuus, nuoruus ja 47 vuotta työelämää on tullut taaperettua suloisessa Suomessamme. :017:
Pauliaukusti Haapanen: Elämäni palapeli
Kirjan hyvänä alustuksena toimii AlfaTV:n ohjelma sielunrauha Pauliaukusti Haapanen https://www.permanto.fi/fi/web/alfatv/player/vod?assetId=110402701
Kirja Elämäni palapeli löytyy netistä pdf muodossa. https://pauliaukusti.fi/wp-content/uploads/2020/01/El%C3%A4m%C3%A4ni-Palapeli.pdf
-
Tein jotaun mitä ennen en. Uskalsin lkea oman kirjani. Tavallosesti minua kauhistuttaa ja hävettää ja harmittaa, kun selailenkaan, Ei se tälläkwetaa ollukaan aivan niin surkea kuin aina tuntuu. Kai sitäkin oppii lum opetetaan tekemällä, Ja :taistelu: :021: :seina: :repee2: :024: :024: :024: :kahvi: Kiitos 1944!
-
Kylläpä ilahduin, kun mainen minuuteni mainittiin myönteisessä merkityksessä. Kiitos on myös minun puoleltani. Oman alan fakki-idioottina mielelläni palvelen.
Seuraavaan kertaan!
-
Mukaani tarttui Tove Janssonin kirja Bulevardi ja muita kertomuksia. Siihen on koottu ja suomennettu lehdissä 1934-1995 julkaistuja novelleja, ns unohdettua tuotantoa. Kirjassa on myös mielenkiintoinen kuvitus.
"Aurinko paloi rintahaarniskoissa ja maata viistävissä sulkakoristeissa, helmissä ja hopealaahuksissa. Me ulvoimme onneamme, sillä Pariisi oli meidän." Quatz' arts 1938
-
Tänään tulleen Henki-lehden aion lukea tarkkaan. Selailin sen ja totesin siinä kirjoitetun monesta itseäni kiinnostavasta asiata.
1. Hannu-Pekka Björkman ajatuksineen. Haastattelijana ja kuvaajan Laura Malmivaara.
2. Sivutoimikirjailija rovasti Marja-Sisko Aallon haastattelu ongelmien ratkomisesta.
3. Hengelliset romaanit
4. Runotyttö-kirjat, niiden uskonollisuus.
5. Vaahteramäen Eemelin Taivaallinen juhlaöytä.
6. Sisko ja sen veli. Kirsti Manninen ja Jussi-Pekka Aukia.
Kosolan talon eläkkeelle jäävän työmiehen haastattelun jo lukaisin.
Nyt on Elämän makua lehdessä !
-
Tilasin Salt&Timber -neulekirjan, jonka huomenna noudan postista, ja alan sitten tutkia ohjeita ja miettiä jonkin mukavan neulottavan vaatekappaleen sieltä.
https://www.larkspurknits.com/salt-timber
-
Eilen skippasin yhden joutavan naistenkirjan ja latasin tilalle Mika Waltarin Mikael Hakimin.
Olen kai hamassa nuoruudessa lukenut sen edeltäjä-osan Mikel Karvajan, vaikka en enää juonta muista, nimen vain.
Tässä Karvajalka, joka on saanut eurooppalailta nime Karvajal lähtee Venetsiasta pyhiinvaellykselle Jerusalemiin. Antti Veneenveistäjä ja koira matkakumppaneinaan alkaa seikkailu.
Veikko Honkanen lukee. Häntä jaksaa kuunnella. Sitä kimakkaa ja päällekäyvää naisääntä joka veti Korvapuustikesän en sietänyt. Huh !
-
Olen kai hamassa nuoruudessa lukenut sen edeltäjä-osan Mikel Karvajan, vaikka en enää juonta muista, nimen vain.
Muistan Mikael Karvajalan seikkailijana, joka kävi kaikissa aikansa Euroopan levottomuuspesäkkeissä, koki kaikki ongelmat ja tapasi henkilökohtaisesti liudan suurmiehiä. Waltarin tiiliskiviromaaneista teos on mielestäni sekavin ja pinnallisin - muutamista järkyttävistä vaiheista huolimatta.
-
Jaha. Tämä äänite kestää 40 tuntia. Lukien en ryhtyisi lainkaan hommaan.
No joo, tässäkin on jo tunnin aikana huijattu, riisuttu huntu, oksennettu ja päivä on putoillut kun merirosvot kaappasivat laivan.
Sinuhen hienostunutta kerrontaa ei ole. Kumpi on aiempi teos ?
-
Mikaelit on kirjoitettu muutama vuosi Sinuhen jälkeen.
-
Etenen Mika Waltarin kiinnostavassa romaanissa. Merirosvo Turkinin laivalla Mikael pohtii itseään . Hän on omantuntonsa rehellisyydessä sitä ja tuota, kuin Paavali Sitä hyvää mitä haluan , en tee, vaan sitä pahaa..
Hän ei saa muuta vastausta kuin Minä olen. Silloin hän tuntee Hänet joka myös itsessä toimii., antaen hyvin nopeitakin vastauksia.
Mielenkiintoista, sillä näitä samoja olen kauan pohtinut. Samaa on tapahtunut myös kun olen katsellu taivaan 'tähtihiekkaa' ja nähnyt tähtien putoavan.
Dosentti Jyrki Iivonen on yhdistellyt Waltarin pessimismiä myös myöhempii aikoihin:
https://www.tampereensuomalainenklubi.fi/blogi/jyrki-iivonen/
-
Muistan Mikael Karvajalan seikkailijana, joka kävi kaikissa aikansa Euroopan levottomuuspesäkkeissä, koki kaikki ongelmat ja tapasi henkilökohtaisesti liudan suurmiehiä. Waltarin tiiliskiviromaaneista teos on mielestäni sekavin ja pinnallisin - muutamista järkyttävistä vaiheista huolimatta.
Pidin eniten Johannes Angeloksesta. Enemmän kuin Sinuhesta.
Rupesin kuuntelemaan elämäni ensimmäistä äänikirjaa, Areenassa on, illalla nukkumaan mennessä Topeliuksen Välskärin kertomuksia. Koska luin sen lapsena muistan ainoastaan muutaman henkilön, Bertelskiöldin suvun ja Larssonin suvun ja kuningas Kustaa Adolfin kuparisormuksen.
-
Friedell'in Uuden ajan kulttuurihistorian kertaus on lähtenyt lentoon, jahka selätin Olli Jalosen Stalker-vuodet. Sehän kertasi kiinnostavasti meikäläisenkin 70-lukua.
Saako hän Finlandia-palkinnon kolmannen kerran?
-
Olen joskus jostain perinyt nuorille kirjoitetun ikivanhan Matti Hällin Jäät lähtevät. Tämä sai joskus ihan palkintojakin, ja kyl, ymmärrän.
Teksti on hyvin ajatonta ja henkilökuvaus vain hyvin vähän jähnäävää, pojat uskottavia sanavalintoja jää ajatterlemaan, sillä kuvatun maiseman näkee silmissään.
-
”… Sofisteja tietysti vastaavat humanistit. Ajateltakoon heidän rajatonta itsesuitsutustaan, heidän hienostunutta dialektiikkaansa, heidän intohimoista parjaushaluaan ja katkeroitunutta keskinäistä kilpailuaan, joka usein johti tappeluihin ja toisinaan murhahankkeisiinkin, heidän rationalismiaan ja kritisismiään, heidän siveellistä subjektivismiaan, joka teki ihmisistä ”olioiden mitan”, heidän uskonnollista skeptisismiään, joka menee aivan ateismin rajoille asti ahdistamatta kuitenkaan vallitsevan uskon ulkonaisia muotoja, heidän vaeltavaa taituruuttaan, joka siihenastisten käsitysten vastaisesti tekee tietojen ja taitojen levittämisestä liikeyrityksen, heidän äärimmäistä kaunopuheisuuden palvontaansa (niinkin rikas henki kuin Enea Silvio selitti, ettei mikään hallitse siinä määri maanpiiriä kuin kaunopuheisuus); ja kun heitä kaikista heikkouksistaan ja puutteistaan huolimatta kuitenkin suurissa joukoin tulvittiin kuulemaan ja ylistettiin ja juhlittiin tavalla, joka meistä nykyjään näyttää miltei patoloiselta, niin on tähänkin kummallakin kertaa sama syy: he puhuivat aikakauden sydämen kieltä, aikakauden, jonka syvimmät toiveet ja tarpeet he ihmeellisellä vainulla olivat arvanneet; he olivat rajattomassa liikkuvaisuudessaan, levottomuudessaan ja sopeutumiskyvyssään, jalossa uteliaisuudessaan ja tiedonjanossaan ja alati valmiissa vastaanottavaisuudessaan kaikille hengen ja elämänkohotuksen seikoille silloisen sukukunnan aitoja edustajia …” (s. 237-238)
Egon Fridell: Uuden ajan kulttuurihistoria 1, Renessanssi ja reformaatio
-
Olen lukemassa Jari Korkin kirjaa ”Kyösti Kakkosen tie huipulle”.
Lainaus tämän kirjan sivuilta 25 ja 26:
”
Kaikki käy, kunhan puolue kunnioittaa suomalaisia perusarvoja koti, uskonto ja isänmaa. Kun puoluekantaa kuitenkin kysytään, Kakkonen vastaa maalauksella tai piirustuksella. Siinä on sininen taivas, vihreä ruoho ja leppäkerttu ja pirtti voi vähän punertaakin. Ruiskukan ruusu ja apilanlehti mahtuvat hyvin samaan maljakkoon. Siinä on hyvät ja diplomaattiset kauppiaan perusvärit, mutta ihan jyrkänpunaiset värisävyt taitavat minun maalauksestani jäädä pois, liian vahva punainen on aina vaaran merkki, Kakkonen täsmentää.
-
Katselin yöllä ortodoksista Jumalanpalvelusta Uspedskin katetraalista ja ajattelin Joel Haahtelaa joka on ortodoksi-käännynnäinen ja psykiatri.
Aamulla löysin hänen uusinnman kirjansa Netstorystä ja aloin kuunnella. Hän on minulle hyvin sopiva, mystiikkaan suuntatunut kirjailija.
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009442372.html
-
Kuuntelen nyt kolmatta Joel Haahtelan kirjaa perätyksin. Yö Whirtlerin maalauksessa sai aikaan sen että otin Perhostenkerääjän uudestaan. Sen sain eilen valmiiksi, sillä kaikki Haahtelan kirjat ovat ns. pienoiskirjoja, kuunteluaika n. 3 h 30 min max.
Jos itse osaisin panna ajatukseni kirjaksi, mikä ei onnistu, toivoisin niiden olevan sisällöltään ja sanojen käytöltä ja kijan rytmiltä kuten hänellä on.
Jotain merkillistä sielunyhteyttä tunnen tähän ortodoksi-diakoni-psykiatriin.
Ortodoksia on eräs yhteinen, kreikka myös, taidemaailma ja uskon pohdiskelut.
Tänään aloitin Hengittämisen taito-kirjan.
Luulen että hän psykiatrina on etu-oikeutettu kirjoittamaan mystisitä aiheista. Ne ovat sitä salattua elämää joka minua kiinnostaa.
-
Nyt alkoi Trumbach´n etsiminen. Tämä on aikaisempi pienoisromaani Kuin Adelen kysymys, Jaakobin portaat, Yä Whistlerin maalauksessa tai Hengittämisen taito.
Trumbach ei ainakaan näin aluksi, jossa vasta olen, ole yhtä syvästi hengellisyyteen paneutuva, mutta mystinen tämänkin on. Kieli, etenkin alkuluvun alku on kuin impressionistista maalausta ihailisi, on sitä mikä Haahtelalla on hienosti hallussa.
Kirjan arvosteluja olen vain vähän selaillut, Jokken kirjanurkka ei tainnut ymmärtää kun Jokke sai pitkästyvänsä.
Tässä on sitä mite minä koen:
Traumbach on ohut kirja, sellainen, jonka ajattelisi tuosta noin vaan lukevansa ruokatunnilla. Väärin. Traumbachia ei nautita kuin lounasta. Se nautitaan pitkänä sunnuntaipäivällisenä kaikkine ruokalajeineen ja hitaasti maistellen.
Jochen etsii Traumbachia. Lukija kulkee mukana ja jännittää kaiken aikaa, löytääkö Jochen etsimäänsä. Lukija on mukana, kun Jochen tapaa ihmisiä; ihmisiä, joihin törmää kun etsii Traumbachia. Ihmiset, paikat ja aika muuttuvat ja aina ollaan askel lähempänä Traumbachia.
Haahtelan kieli on ihanaa. Herkullista, mitä jää välillä vain makustelemaan ja toivoo, ettei se maku ikinä väistyisi vaan viipyisi ja vahvistuisi. Jotain lausetta voi vaan katsella, lukea ääneen ja palata kohta uudelleen, jatkaa taas seuraavaan ja nautiskella.
lähde: Kirjavinkit
-
lähde: Kirjavinkit
Hieno lähde. :eusa_clap:
-
Hieno juttu Markku Pölösestä! :109:
"Mielenterveystyö on minulle tärkeää. Lapsena naapurissamme asui ottopoika Olavi, jolla oli harhoja. Hän herätti kaikki öisin soittamalla trumpettia pihalla. Mummoni kutsui hänet sisälle, keitti kahvit, ja Olavi söi melkein kokonaisen vehnäspitkon. Hän ei puhunut mitään, lähti syötyään vain pois ja trumpetin ääni kuului mennessä. Kysyin mummolta, minkä takia hän jutteli niin mukavia Olaville. Mummo vastasi, että Kristus kävi kylässä – ’yksi näistä pienimmistä’.
Poikkeusyksilöt saavat aina aikaan vipinää muussa yhteisössä. He mittaavat ihmisyyttä: heidät on pantu tänne meille mittareiksi kertomaan, keitä me olemme."
https://www.is.fi/menaiset/ihmiset-ja-suhteet/art-2000009472173.html
-
Sain odottelun jälkeen kirjastosta Heikki Palmun uuden kirjan 'Jeesus vai Paavali? Pohdintoja uskonasioista'. Teos on jaettu kolmeen osaan: I Jeesus vai Paavali? II Usko ja III Aina uudistuva kirkko. Heikki Palmu todellakin pohdiskelee eikä julista oikeassa olemistaan.
-
Körttiläisille tunnusomainen piirre on pelko kohdata oikeassa olijoita.
Myös opetetuksi tuleminen pääsääntöisesti pelottaa.
Pohdiskelu, kyselevä ja epävarma mieli on suuressa arvossa.
-
Körttiläisyyteen myönteisesti suhtautuvien ihmisten rinnalla kulkeminen ja tukeminen vaikeuksissa kuuluu myös körttiläisyyteen.
Nöyryyden korostaminen ja sen näyttäminen koetaan myös tärkeäksi.
-
Körttiläiset keskustelevat luontevasti eri aiheista.
Raamattuun liittyvistä hengellisistä asioista ollaan kuitenkin arkoja keskustelemaan.
Raamattua ei ole hyvä ottaa mukaan seuroihin, koska on vaara, että sitä käytetään väärin.
Hyvä seurapuhe on sellainen, jossa käsitellään yhteiskunnallisia asioita.
-
Körttiläisille tunnusomainen piirre on pelko kohdata oikeassa olijoita.
Tuskin se pelkoa on. Olisikohan se surua? Oikeassa oleminen näyttäytyy usein eräänlaisena henkisenä vammana.
-
Raamattua ei ole hyvä ottaa mukaan seuroihin, koska on vaara, että sitä käytetään väärin.
Hyvä seurapuhe on sellainen, jossa käsitellään yhteiskunnallisia asioita.
Raamattua on hyvä lukea ennen seuroihin lähtöä. Niin saa yhteiskunnallisiinkin asioihin raamatullisen näkökulman.
-
Raamattua on hyvä lukea ennen seuroihin lähtöä. Niin saa yhteiskunnallisiinkin asioihin raamatullisen näkökulman.
Totta! Päivän teksi on ainakin syytä lukea.
-
Luvun alla on edelleen Markku T. Hyyppä: Liitäjä (dekkari), Kiveen hakattu - Pyhät tekstit ja perinteet muutoksessa -; toim. Nissinen, Vähäkylä ja Egon Friedell: Uuden ajan kulttuurihistoria I-III
ovat olleet kuukausia.
Äsken luin jotain romaania, kirjaston kirjaa. Jätin kesken. Ei napannut.
Aamulehdet selaan, joskus luen, viimeksi haastattelun {Tuleekohan nimi mieleeni vai onko mentävä kirjahyllystä katsomaan?! - Ei tarvinnut: Antti Tuuri!}.
Hesarin Kirjastojen lainatuimmat -listalla (Olikohan sillä nimellä?) on usein mielenkiintoisia. En kuitenkaan ole saanut aikaiseksi mennä varaamaan.
Näin ovat lukemiseni kuivahtaneet. Elättelen kuitenkin toivoa sen lähtemisestä lentoon, varsinkin kun vaimo näyttää nauttivan romaaneista.
-
Luin linja-automatkalla Edgar Allan Poen kertomuksia. Huhhuh!
-
Tiedän. Mustaa. Aikansa hevy-metalia pelkin sanoin. :092:
-
ISO NRO toukokuu 2023:
" ... :049: ... " s. 1-52
"Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentuloon. Myyjät ostavat lehtiä etukäteen ja ansaitsevat itselleen puolet jokaisen myydyn lehden kansihinnasta. Maailmassa on yli 100 Ison Numeron kaltaista katulehteä.
Lehden kustantaja on Isot Tekijät ry. Iso Numero ilmestyy vuonna 2023 yksitoista kertaa, ja sen painos on keskimäärin 5000 kappaletta." s. 51.
Lehden voi tilata myös kotiin osoitteesta holvi.com/shop/isonumero.
-
Vasta nyt löysin jälleen kirjan joka tuntuu 'omalta' . Se on Tommi Kinnusen Pintti.
http://www.kirsinkirjanurkka.fi/2020/08/tommi-kinnunen-pintti.html
Kuuntelulla mennään, mutta lukija on hyvä.
Olen aikaani kuluttanut kepeitten kotimaisten naiskirjailijoiden parissa, mutta mitta tuli täyteen. Samoin kävi dekkareiden kanssa, jopa Agatha Christien Nti Marple Koston jumalattarena oli aika tylsä. Se on kuulunut minusta Agatha-parhaimmistoon. Nyt se tuntui tankkaavan samoja lauseita loppumattomasti.
Pintin imaisin heti 'suun täydeltä', eikä tullut mutaa suuhun.
-
Olen lukenut kolme lukua piispa Munib Younanin juhlakirjasta Blessed are the Peacemakers. Rehabeam Katengela Auala kuvaa kirkkojen osuutta Namibian itsenäisyystaistelussa otsikolla Education and social justice (koulutus ja yhteiskunnan oikeudenmukaisuus). Munther Isaac käsittelee sitä, miten palestiinalaiset kristityt lukevat Vanhaa testamenttia luvussa Reading the Hebrew Scripture as a Palestiinan Christian. Robert Smith pohtii kristillisen siionismin juuria, nykyisyyttä ja tulevaa kirjoituksessaan An Urgent Call to Challenge Christian Zionism (kiireellinen tehtävä haastaa kristillinen siionismi).
Piispa Younan sai vastikään Helsingissä teologian kunniatohtorin arvon ja korkean kunniamerkin.
-
Tämän luin YLEn nettisivuilta. Ihmiset ja heidän käyttäytymisensä on aina minua eniten kiinnostaneet.
Otsikko jo oli kiinnostava:
”Höyrähtäneitä uskovaisia, suuruudenhulluja paikallispoliitikkoja” – Yle kysyi suomalaisilta, mitä ajatuksia oma kotiseutu herättää
https://yle.fi/a/74-20040638
-
Pekka Laihon vauhdikas elämäkerta tempaa mukaansa matkalle 1960-luvun Ylioppilasteatterin maineikkaasta Lapualaisoopperasta aina teatterin politisoitumiseen ja taistolaisuuden aikaan 1970-luvulle. Kirja johdattaa myös MTV:n kukoistukseen sekä Tampereen teatterin ja Helsingin kaupunginteatterin värikkääseen maailmaan. Työskentely legendaarisen Jouko Turkan kanssa paitsi tuuletti koko teatterilaitosta myös murjoi Laihon omiakin "vanhoja aatameita" - miellyttämisviettiä ja epäonnistumisen pelkoa. Ajankuvan lisäksi teos valottaa Pekka Laihon lapsuutta ja kovamaineisessa Sörkassa vietetyn nuoruuden, avioliittojen ja kuuluisuuden kirojen kautta pojan kasvamista mieheksi. 45 työvuotensa aikana Pekka on ehtinyt näytellä useiden suurten teatteripersoonien kanssa. Muistoja seuraavan lukijan mieleen välähtää monia hauskoja sattumuksia, joista on kehittynyt suoranaisia urbaanilegendoja."Jos jotain loukkaan, teen sen vastentahtoisesti, mutta en kyllä valehdellakaan tahdo. Kehut jaan vain sydämeni kyllyydestä. Jokainen tarina on totta, niin totta kuin ne vanhan miehen muistin varassa voivat olla. Sovitaanhan niin?"
Pekka Laihon vauhdikas elämäkerta tempaa mukaansa matkalle 1960-luvun Ylioppilasteatterin maineikkaasta Lapualaisoopperasta aina teatterin politisoitumiseen ja taistolaisuuden aikaan 1970-luvulle. Kirja johdattaa myös MTV:n kukoistukseen sekä Tampereen teatterin ja Helsingin kaupunginteatterin värikkääseen maailmaan. Työskentely legendaarisen Jouko Turkan kanssa paitsi tuuletti koko teatterilaitosta myös murjoi Laihon omiakin "vanhoja aatameita" - miellyttämisviettiä ja epäonnistumisen pelkoa. Ajankuvan lisäksi teos valottaa Pekka Laihon lapsuutta ja kovamaineisessa Sörkassa vietetyn nuoruuden, avioliittojen ja kuuluisuuden kirojen kautta pojan kasvamista mieheksi. 45 työvuotensa aikana Pekka on ehtinyt näytellä useiden suurten teatteripersoonien kanssa. Muistoja seuraavan lukijan mieleen välähtää monia hauskoja sattumuksia, joista on kehittynyt suoranaisia urbaanilegendoja."Jos jotain loukkaan, teen sen vastentahtoisesti, mutta en kyllä valehdellakaan tahdo. Kehut jaan vain sydämeni kyllyydestä. Jokainen tarina on totta, niin totta kuin ne vanhan miehen muistin varassa voivat olla. Sovitaanhan niin?"
Poika ja kapakkasaatana - e-kirja, suomi, 2015
https://www.adlibris.com/fi/e-kirja/poika-ja-kapakkasaatana-9789510388266
Seurasin pienen etäisyyden päästä näyttömömiehenä vuosina 1974-1976. Hän pelasi työkaverini ja näyttelijöiden Kullervo Kalske ja Jyrki Kovaleff kanssa korttia tauoilla näyttömömiesten pukkarissa.
-
Kyllästyin perinpohjaisesti Kaari Utrion romaaniin Vehkalahden neidot. Pikäkelasin sen harppoen loppuun ja sain tietää kuka sai lopulta kenetkin, ja kaikki oli arvattsvaa.
Törkyä oli aivan liikaa.
Illalla eilen valitsin viimeisen lukemattoman Joel Haahtelan Mistä maailmat alkavat. Tämä kelpaa ja kiinnosta koska aine on kuvataiteet ja tailijat.
Haahtelan näennäisen selkeä kerronta sisältää aina jotakin mystistä, ja siitä miä pidän.
https://otava.fi/kirjat/mista-maailmat-alkavat/
-
Norjalaisen naisen näky vuodelta 1968
90-vuotias norjalaisnainen sai näyn vuonna 1968 ja sen kirjasi ylös Emanuel Minos, mutta harkinnan jälkeen hän ei pitänyt soveliaana julkaista näkyä sen radikaalin sisällön vuoksi.
Kyllä tämä 55 vuotta sitten kirjoitettu näky hätkähdyttää ajankohtaisuudellaan. :icon_eek: Presidentti Niinistökin on huolissaan Venäjän "erikoisoperaation" leviämisestä maailmanlaajuiseksi ydinsodaksi.
https://suomiprofetiassa.wordpress.com/norjalaisen-naisen-naky-vuodelta-1968/
-
Nyt kun luomakunnassa jatkuvasti tapahtuu imastomuutoksen aiheuttamia vitsauksia ja lisäksi ihmisten tarve väkivaltaa ja ylenpalttiseen seksuaalisuuden korostamiseen, voi ennustus olla oikeassa.
Mitä voimme tehdä. Parrannusta ja kantaa esirukousta Herran rukousten maljaa hätämme puolesta !
Jumala, armahda meitä syntisiä, Kristus armahda, Herra armahda !
-
Jännä juttu !( lainatakseni juhania ) oli taas se, että kun luen Joel Haahtelan kirjaa Mistä maailmat alkavat, niin illalla kun uutisten jälkeen aloin sitä kuunnella siinä luku alkoi Marrakeshissa.
Juuri olin katsellut tv-uutisista 6,8 Richterin maanjäristyksen tuhoja Marokossa ja nimenomaan Marrakeshissa, niin tapahtui tämä kuten usein käy, minulle puhutaan jostakin. :017:
Kirja on muuten yksi Haahtelan kiintoisimmista. Se ei ole aivan niin hiljainen mitiskelyteos kuin eräät. Kuvataiteen opiskelija Visa itse on, hiljainen. Kyllä tai ei tai Niin ! ovat hänen vastauksiaan. Sisäisesti kyllä hänelle tapahtuu, ja ympärillää asioita joita hän tarkkailee ja pohtii.
Bologna, Venetsia ja monet tutut ja muutamat vähemmäntutut taidemaalarit täyttävät hiljaisuutta.
Myös Unto Pusa ja Yki Nummi elävät kirjassa, tai siis Vapaassa Taidekoulussa Helsingissä.
-
Nyt minulla on meneillään Sakari Virkkusen teos Kallio. Se on presidentti Kyösti Kallion elämäkerta. Hyvin taustoitettu ja vivahteikas teos.
Äskettäin luin sangen omatyylisen Hanna-Riikka Kuisman kaksi mustanpuhuvaa kirjaa. :kahvi:
-
Minulla on kuuntelussa ties kuinka mones Outi Pakkasen dekkari tai sentapainen. Näissä uusimmissa ei ole ollut murhia, onneksi, vaan muuta jännittävää.
Sellainen tuttu yhteyskin on meillä kuin Helsinki, ja etenkin sen kantakaupunki. Ja tietysti ruoka, joka kirjoissan on yhtenä keskeisenä elementtinä. Joissakin muistan nähneeni reseptejäkin.
Jukka Pakkasen, Outin veljen, olen tavannut Nostoväki-aikoinani. Hän on innostunut kilpapyöräilystä. Siis oli. Siitähän on jo ikuisuus.
-
Menossa on Lars Aejmelaeuksen kirja Paavali Elämä ja kirjeet. Ja tällä viikolla hankittuna oottamassa Tapio Bergholmin Kova Koivisto, elämäkerran kakkososa.
-
Hei, täällä toinen 'kaikkiruikainen' lukutoukka. Ikäni ansiosta muistin heti tutun kohuakin aiheuttaneen nimen.
Itse en ole hänen tutkimuksiaan lukenut. Minua kiinnostivat kristilliset mystikot, etupäässä Mestari Eckhart ja Avilan Teresa ja Ristin Johannes. Enää en jaksa niin painavaa teksitä muuta kuin lainatakseni foorumille.
Kuuntelen dekkareita levätessäni.
Näin Aejmelauksesta kirjoittaa wikipedia:
Sen sijaan apulaisprofessorina Aejmelaeus itse aiheutti teologisen kohun ja väittelyn joulun alla 1987 todettuaan, että Jeesuksen neitseellinen syntymä Mariasta pohjautuu pakanallisiin antiikin sankarikertomuksiin. Hänen mukaansa joulun tarina oli vain mukava satu, eikä teologisesti vakavasti otettava. Aejmelaeus vastusti vuoden 1988 tienoilla ankarasti useissa artikkeleissaan neitseestäsyntymisselitystä.[3][4] Haastattelussa vuonna 2013 hän kuitenkin katsoo, että asiasta ei ole todellista tietoa, mutta hän ei kuitenkaan kiistä sitä.[5]
https://fi.wikipedia.org/wiki/Lars_Aejmelaeus
-
Jan Ahosen viisasta kirjoitusta kehtaa lukia ja jakaa.
"Nykykörttiläistä puheenpartta, tapaa puhua kristinuskon keskeisistä asioista, on syytetty siitä, että laki ja evankeliumi -kaksikosta unohdettaisiin laki. Jumalan sana lakina merkitsee sääntöjä, kieltoja, käskyjä, syyllisyyttä ja tuomiota. Jumalan sana evankeliumina taas puolestaan syntien anteeksiantamista, vapautta syyllisyydestä, perimmiltään siis Kristusta itseään. Väitän, että uhattuna ei ole suinkaan laki, vaan evankeliumi. Laki tahrii evankeliumia.
Laki tahrii evankeliumia, kun tuhlaajapojalta tivataan sen sijaan, että iloittaisiin paluusta, sitä, miksi sinä ylipäätään palasit.
Laki tahrii evankeliumia, kun helpotuksesta huokaisten toteat, että synti on naapurin tontilla muka omaasi mustempaa."
https://www.nuoriyty.fi/ole-armollinen-itsellesi-jotta-voisit-olla-armollinen-lahimmaisellesi/
-
Niilas Holmbergin romaani Halla Helle käsittelee mielenkiintoisella tavalla herkän yksilön ja saamelaisyhteisön suhdetta kulttuurinsa perinteeseen.
-
Memo,
Norjalaisen hepun kirja muistitekniikoista.
Jokusen kerran ennenkin lukenut ja melkein ulkoa jo osaan.
Suosittelen.
Ps, onko kukaan menossa kirjamessuille Pasilaan?
-
Näin hetki sitten Vuoden Tietokirja-palkittujen joukossa Paavo Huotarin Sensuroitu-teoksen joka olisi kiinnostavaa luettavaa.
https://www.sammakko.com/tuote/ville-makipelto-paavo-huotari-sensuroitu-raamatun-muutosten-vaiettu-historia/
Sivuja on 220 , joten ehkä sen näillä silmillä jaksankin.
-
Varasin saman tien. Olen jonossa 56. Niteitä on Lahden kirjastoissa yhteensä 8.
-
Niilas Holmbergin romaani Halla Helle käsittelee mielenkiintoisella tavalla herkän yksilön ja saamelaisyhteisön suhdetta kulttuurinsa perinteeseen.
Hänen ja Katja Gauriloffin käsikirjoittama ja jälkimmäisen ohjaama elokuva Je'vida puhuttelee kauneudellaan ja kipeydellään. Suuri osa keskustelusta on koltansaamea.
-
Perjantaina tulleessa Henki-lehdessä on kaksi jouluista artikkelia.
Toisessa tutkijan silmin kerrotaan Neitsyt Mariasta. Toisessa piispa Eero Huovinen muistelee Enkeli taivaan lausui näin virren joulukertomusta Martti Lutherin runoelmana. Lisäsi hän kertoo omasta joulunvietostaan, Jouluevankeliumin lukemisesta ja jouluseimestä. Se jatka kasvamistaan, lisääntyen matkoilta tuoduin hahmoin.
Nyt ripottelee vähäsen lunta, ja joulumieltähän se lisää. Perheemme joulunvietosta puhuttiin eilen, isänpäivänä. Kutsu kävi Helsinkiin. :icon_rolleyes:
En ole sitten lapsuuteni Kuhmoisten -joulujen ollut koskaan pois kodistamme. Meille on yleensä tullut vieraita, eli sukulaisia.
:114: R-m
-
Piänestä pitäen oon ollu aikamoonen lukutoukka, kaikki luettava kelpas paitsi koulukirjat ja läksyt. :icon_lol: Vanhee velipoika nimitteli mua professoriksi, kun olin kloppina aina naama kirias kiinni.
Aikuusena jostain syystä lukuinnostus sammui vaikka miälenkiintoisia kirjoja aina ostelinkin joskus luettavaksi.
Nyt tartuin Maire Lopin Pohjalaasehen runokokoelmahan vuodelta 2008. Tuolloin Maire Loppi oli itse myymässä uutta kirjaansa Lapuan joulumarkkinoilla ja kirjan selailun ja mukavan jutustelun seurauksena ostin omakseni.
Hävitin monet lukemattomat kirjat, kun muutin Lapualta Pohjois-Karjalaan, mutta Maire Lopin runokirja ei onneksi joutunut kirjaroviolle.
"Niin se on ku kirkoski sanottihin
juuret ne puunki pystys pitää eikä puu juuria.
Syrämmen syrijältä
pohojalaasakan sana putooloo
omalla leviällä murtehella
niinku ne puhutahan."
Omatoiminen kesäkirkko
yks alakoo
siitä vain
kesken jutustelun
Ensin se kuuluu hiliaa
värääten
Heer-raa-hy-vää
kiit--tt-ääkää...
sitte ne muukki
alakoo
sana sanalta
tapaalemahav värssyä
ja kohta kaikuu virsi
taivahan sinehen
sormet ristis
autuahan aitona
kesäpäivää juhulallisesti
viättivät
hilijennyyn
ryteikköni suojas
kesäpäivän hartaushetkehen
minäkin
-
Kiitos kivasta henkilökohtaisesta kuvauksesta. Se tuo ihmisen lähemmä, ja sitä mie ain kaipaan.
Minä olen samanmoinen lukutoukka, ollu aina kun vaan on ollu mahdollisuus. Äiti oli kova lukija, ja samanlainen historia-friikki. Häneltä kuulin monet virolahti-jutut. Liian vähiksi ne silti koen, mutta olen lukenut netin avulla lisää.
Nyt minulla menee Pirko Tuomisen kirja Villit vedet. Olen sen aiemmin nähnyt lukea, kauan sitten. Lukijasta en oikein pidä, ja Pirjo Tuominen käyttää tässä liikaa seksi-korttia. Sillähän kkari-utriotkin myyvät.
Mutta aihe on kiinnostava. 1840-luvulla suomalaisia lähtee suurella purjelaivalla Venäjän Amerikkaan, eli Alaskan Sitkaan. Mukana on luterilainen pappi Uno Cygnaeus jota kutsutaan Suomen kansakoulun isäksi sitten myöhemmin. Laivan päälikkö on Adolf Etholen josta tulee Venäjän Amerikan kuvernööri.
Kuvaus Sitkan oloista aleuttien ja ärhäkän intiaaniheimon tanhuvilla on sitä mitä tästäkin kirjasta haen.
Naisten puvut ja asuntojen sisustus ei minua enää kiehdo kuten nuorempana. Laila Hietamies ja Raija Oranen ovat sen kuolettaneet.
Merimatka Helsingistä Sitkaan kesti yhdeksän kuukautta. Oli kierrettävä Kap Horn kun Panavan kanavaa ei silloin ollut.
Välillä laivan väki oleili useita viikkoa Etelä-Amerikan suurissa kaupungeissa lepäämässä ja täydentämässä varastoja.
Olen vasta kirjan puolivälissä ja arvostelen siis keskeneräistä. On kaikesta huolimatta hyvää ajanvietettä.
-
Vanhasta kotimaisesta kirjallisuudesta on minulla nyt kuuntelussa Juhani Ahon Papin tytär. Kirja ilmestyi 1885. On siis jo yli 140 vuotta vanhaa tekstiä. Se myös kuuluu ja tuntuu. Hauska ilmiö minulle tuli kun 1911 syntynyt anoppini puhui melkein samaan tyyliin.
Kuvaus Elli lapsuudesta on liikuttava ajan kuva siitä miten mies oli perheessä despootti, olkoonkin pappi. Sitä pahempi.
Vanhoista kirjoista Aleksis Kiven tuotanto on ajatonta, samoin Topeliuksen Välskärin kertomukset. Myös Maila Talvion Itämeren tytär-kirjaa olen lukenut halukkaasti useampaan kertaan.
-
Sirpa Kähkönen voitti Finlandia-palkinnon kirjallaan 36 uurnaa- Väärässäolemisen historiaa.
Olen ajatellutkin kuunnella sen, yritin jo aiemmin mutta silloin se ei ollut vielä nauhoitettu.
Kuopio-sarjan olen kokonaan lukenut, joten tiedän suvun historiasta. Osin olen pitänyt sitä katkeroituneen ihmisen ulostulona, mutta on se paljon muutakin.
Nyt kun kuuntelin S K ta ja hänen hienoa puhettaan, sekä Jorma Uotisen perusteluja, en oikein malta osottaa.
Muutkin kaikki puheenvuorot osoittivat kaikissa genreissä olevan maamme ylpeydenaihetta, edustava joukko. Rohkeasti he eturintamassa antoivat mielipiteidensä nykymenosta kuulua. Kärsijöinä ovat enimmäkseen lapset, nuoret, varattomat ja maahanmuuttaneet.
Kirjailijat kasvattavat enemmän kuin opettajat !
Onnea voittajille, ja kaikille kirjoja lukeville !
-
Kertausta:
Hesse: Lasihelmipeli
Tarkka: Pentti Saarikoski
-
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000010057053.html
Kirja-arvio
Raamattua on peukaloitu monta kertaa, osoittavat tutkijat
Nuoremman polven raamatuntutkijat vyöryttävät esiin koko joukon esimerkkejä Raamatun tekstien peukaloimisesta.
...
Aioin tämän lukea tai kuunnella. 'Raamattu on ihmisten kirjoittama kirjaa' minulle sanottiin heti uskontieni alussa. Mutta Jumalan henki on avannut kuitenkin Raamatusta paljon hyvää ja kaunista.
Jeesuksen opetukset ovat hyviä ohjeita. Uuden Testamentin kirjat ovat kristikunnan historiaa, VT juutalaisten. VTssa on meille pakanoillekin vaikka kuinka paljon luettavaa ja ajatuksiimme vaikuttavaa.
-
Raamattu on ihmisten kirjoittama ja kokoama, mutta ei kenen tahansa. Raamattu on kirjoitettu Jumalan seurakunnassa. Vanhan testamentin osalta se tarkoittaa juutalaista ja Uuden testamentin osalta kristillistä seurakuntaa. Kirjoittajia ja kokoajia on johdaattanut Henki. Miksei siis "peukaloijiakin"!
-
Ymmärtääkseni kokonaisuus huomioon ottaen alkuteksteiksi ymmärrettyjä tekstejä ei ole käytännössä peukaloitu, kun on kyse itse asiasta.
Palannen tähän asiaan.
Esim tekstin lisäyksiä ei ymmärtääkseni ole kovin montaa.
Tutkijat eivät taida pystyä paljoa poistojakaan osoittamaan.
Tämä näin nopeasti arvioituna.
Tunnetut mahdolliset tekstin lisäykset ovat ainakin kertomus Jeesuksesta ja syntisestä naisesta ja viimeiset jakeet Markuksen evankeliumista.
Hoviherran kasteen yhteydessä taisi olla ainakin yksi jae, joka ei löydy kaikista käsikirjoituksista.
-
Ymmärtääkseni kokonaisuus huomioon ottaen alkuteksteiksi ymmärrettyjä tekstejä ei ole käytännössä peukaloitu, kun on kyse itse asiasta.
Peukaloimisen voi ymmärtää monella tavalla. Alkuteksteissäkin on jonkun 'peukalonjälki'. Selvimmin se näkyy niissä Paavalin kirjeissä, jotka ovat varmuudella hänen itsensä sanelemia.
-
Antti Hyry: Uuni
-
Olen lukemassa Perttu Pölösen kirjaa ”Saisinko huomiosi?”
Lainaus takakannesta:”Some koukuttaa, vie kyvyn keskittyä ja varastaa aikamme. Silti harva tunnistaa niitä mekanismeja, joilla meitä ohjaillaan digitaalisesti.”
Suosittelen kirjaa, varsinkin jos on tekemisissä lasten, nuorien tai lastenlasten kanssa.
Ja kyllä tämä aikuisillekin on tärkeä aihe nykyään.
-
Harvoin lukemani antaa enää jotain ihan uusia ajatuksia, mutta nyt sen onnistui tekemään Hesariin kopioitu Tiede-lehden artikkeli palkka-armeijoista: https://www.hs.fi/tiede/art-2000009793027.html
Tottahan olen tiennyt, että palkka-armeijoita on aina ollut, mutta en ole tullut ajatelleeksi, että ne ovat sodankäynnin historian aikana olleet se yleisin sotajoukon malli. Sitä vain on niin tottunut siihen mitä näkee omassa ympäristössään, eli kansallisvaltio, jolla on oma, omista kansalaisista koostuva armeija, oli sitten asevelvollisuuteen pohjautuva tai jollain muulla tapaa järjestetty. Ja olen huomaamattani ajatellut noin ja projisoinut tuota ajatusmalliani menneisyyteen, vaikka olen ollut tietoinen siitä, että kansallisvaltiokin on aika uusi keksintö eikä suinkaan vallitseva malli historian saatossa.
Sitä vain olen tottunut lukemaan historiaa, jossa Ranskan joukot hyökkäsivät sinne-ja-sinne, jossa tulivat Englannin joukkojen lyömäksi. Mutta mitä ovat nämä Ranska ja Englanti? Kaksi herraa, jotka omistavat tuollaiset alueet läänityksinä ja hallitsevat niitä ainakin sikäli että keräävät asukkailta veroja, jolla ostavat jostakin käyttöönsä joukot, jotka kuvatulla tavalla hyökkivät.
Euroopassa palkka-armeijoiden suosio romahti 30-vuotisen sodan myötä. Siviiliväestö oli joutunut holtittomasti riehuvien, milloin kenenkin puolella sotivien palkkajoukkojen ryöstelyvimman kohteeksi. Kannatusta alkoi saada ajatus, että armeijan pitää olla paremmin valtion hallinnassa, eikä tuollainen vain omaa komentajaansa sopimusajan keston totteleva joukkio, joka on ostettavissa puolelta toiselle.
Nyt on palkka-armeijoiden käyttäminen taas yleistymässä. Onhan se kätevää kun voi lähettää asioille palkollisensa eikä tarvitse itse mennä eikä omaa kansaa uhrata. Ja voi pestä kätensä niiden harjoittamista julmuuksista.
Ns. yövartijavaltiota (https://fi.wikipedia.org/wiki/Y%C3%B6vartijavaltio) kannattavat ultralibertaarit katsovat, että valtion toimialana tulisi olla ainoastaan kansalaisten turvallisuutta ja omaisuutta suojaava väkivaltakoneisto, ei muuta. Mutta mitenkäs kun turvallisuuspalveluita voi ostaa, ja jos on tarpeeksi massia niin armeijankin? :017:
Mutta siis, totta vie, yllätin itseni harjoittamasta raskasta harhaluuloa, että totta kai valtiolla jos armeija on, kuten yleensä on, niin se on omista kansalaisista koostuva ja omalle valtiolle solidaarinen. Nyt tajuan että yleensä asia on ihan toisin.
(Tämä ei ollut referaatti jutusta, vaan omia sen perusteella heränneitä mietteitäni, osin sisällöllä höystettynä.)
-
Tuomas Kyrö: Nyrkki - kehässä Robert Helenius ( WSOY).
Osin tuttua juttua. Muutamaan otteeseen olen Robben kehässä - livenä - nähnyt, ja joitakin kertoja olen häntä haastatellut, ja hänestä juttuja tehnyt maamme eri lehtiin.
Sen olen vuosikymmenien aikana havainnut, että nyrkkeily on kovaa puuhaa!
-
Luin viime vuoden lopulla Russel Mooren kirjan ”Loosing Our Religion”. Olen perehtynyt republikaanien muutokseen nationalistikseksi, erittäin oikealla olevaksi trumpilaiseksi liikkeeksi, jolla on yhteyksi qanonilaisiin ja muihin salaliittoteoreetikkoihin.
Moore on antitrumpilainen republikaani ja baptisti. Hänen kirjansa käsittelee USA:n evankelisten muuttumista populistiseksi ja osin äärioikeistolaiseksi Trumpia kannattavaksi poliittiseksi organisaatioksi. Moore kritisoi evankelisten nationalismia ja identifioitumista etnisesti USA:n valkoisten ihmisten liikkeeksi. Hän pitää evankelisia demokratian vastustajina.
On mielenkiintoista, että Suomessa Perussuomalaisten piirissä on samanlaista uskonnollista liikehdintää, josta puuttuu rakkauden ja armon sanoma. Kristillisyys on ikäänkuin nationalismin väline.
-
Vaistoillani olen näin ymmärtänytkin. Lukeneisuutta ei minulla ole, silmät ei enää kestä. Myös amerikkalaiset politiikan kuviot eivät jaksa yksityiskohtaisesti kiinnostaa. Hyvä jos nämä kotimaiset ymmärtäisi.
Trump on mikä nyt onkaan. Ja fanaattiset punaniskat häntä lietsoo yhä typerämpiin puheisiin. Vai onko toisinpäin . :003:
Kyllä tuntuu todellakin siltä että omat punaniskamme, jos eivät nyt 'tukkijätkiä' ammateiltaan olekaan, kannatavat PS ia. Käytös on usein ala-arvoista , vihaista ja nälvivää.
Onko niin että tietty ihmistyyppi valitsee juuri tämän takia Persut.
Nimimerkki luterilainen kielsi olevansa Ps, mutta on taas poistunut foorumilta kun on vaalit tulossa. Sama ennen eduskuntavaaleja.
...
Tuo lukemasi kirja olisi kiva kuulla. :023:
-
Natsume: Unta kymmenen yötä ...
Bennett: Mikä meidät erottaa
McEvan: Pähkinänkuori
Niin & Näin
Filosofinen aikakauslehti
-
Aika pitkään jonotin että sain kirjastosta tämän. Laina-aika kaksi viikkoa, joten kysyntää kai on.
https://otava.kauppakv.fi/sivu/tuote/sensuroitu/4434372
Heti muutaman luvun jälkeen voin sanoa ettei fundamentalistien väite Raamatusta Jumalan erehtymättömnä sanan ole oikea väite.
Kokeneet Raamatuntuntijat ja tutkijat ympäri maapallon tietävät kuinka sana on muuttunut käännetynä moniaita kertoja.
Tämä ei ole väite, ainakaan minulta, etteikö Kolmiyhteinen Jumala olisi tosi.
Jumala on Korkein. Kristus on Jumalan poika, Pelastajamme ja Pyhä Henki on Hänen äänensä joka ohjaa uskovia.
Tämän löytää kyllä Raamatusta, mutta voi myös tuntea ja kokea lukemattakin jos uskoo. Sokea voi uskoa kuulemalla.
Vanha Testamentti sisältää historiaa, profettojen kirjoituksia mutta myös taruja ja runoutta.
Tällaisena Raamattu on hieno kirja, kiinnostava ja viisautta jakava.
Mutta, että joka sana on totta, en usko siihen.
Ortodoksien ja katolisten raamattu sisältää myös apogryfikirjat, joita ei luterilainen kirja sisällä.
Lisäksi on kirkkokuntia jotka käyttävät 1938-käännöstä oikeampana, tai jopa Kuningas Jaakon Raamattua.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuningas_Jaakon_Raamattu
-
Mieli olisi tehnyt saliksen kommentteihin ottaa kantaa, mutta kun kirjallisuudesta tässä eikä mielipiteistä.
Sijoitusoppaita yhden lauantain luin kirjastossa.
Kiitos pikalukutekniikan, niin 3 tunnissa varmaankin 4 kirjaa luin noin 200 sivuisia.
Pikalukutekniikka on helppo ja se toimii ja yhtähyvin jää asiat mieleen luetusta.
Eli kynällä vaan seuraa tai ohjaa lukemista ja pian se menee nopeammin ja nopeammin.
-
Antti Hyry: Uuni
Sivu 270. Porukat olleet Ruohtin puolella tutustumassa kirkkoihin ja urkutehtaaseen. Nyt ollaan lähellä rajaa ja odotellaan Jumalanpalveluksen alkamista Matarengin kirkossa.
"... Miksi sitä ihminen ajattelee, että toiset paikat ovat merkittävämpiä kuin toiset, Pietari mietti, niin kuin tämä, tai Tukholma ja se Saksalainen kirkko, ja että täällä on merkittävät urut, ainoat laatuaan. Kaikki paikathan ovat vastaansanomattomia, jokainen kohta, jokainen heinä, joka tuulessa taipuu. ..."
-
Kristina Carlsonin Maan ääriin on vähää vaille luettu. Se on taitavasti ja kauniisti kirjoitettu kertomus nuoresta suomalaisesta miehestä, joka päätyy 1870-luvulla virkailijaksi itäiseen Siperiaan.
-
Eppu Nuotio, Peiton paikka. Hauska kuvaus ihmisistä Varkaudessa.
-
Eppu Nuotio, Peiton paikka. Hauska kuvaus ihmisistä Varkaudessa.
Vertautuuko Varkaus vanhaan tv-suosikkisarjaan Peyton Place'iin?
-
PEniten Eppu Nuotio paneutuu Lehmuksen perheen ongelmiin ja ihmisten erilaisuuteen yleensä. Koomisia piirteitä on lähipiirissä, mutta Marjatta Lehmus on synnytyksenjälkeisen masennuksen vallassa. Erilaisuus aviopuolisoiden kesken on selvää. Tytär on isän tyttö, ainakin tässä ensimmöisessä osassa. Marjatta ei saa mitään tehdksi ilman ruskeasta lasipurkista ottamaansa pilleriä Ollaan 1960-luvun alussa.
Aimo Lehmus on Ahlströmin tehtaan insinööri, luottomies patruuna Ahlströmille. Eletään paperitehtaiden kulta-aikaa, Neuvostoliiton kauppa on suurta ja vieraita käy tehtaalla Kekkosta myöten.
Pidän Eppu Nuotion ovalluksista. Tunsin nuoren hänen puolisonsa Kurt Nuotion. Olin Kurtiin aika ihastunut kun olimme samalla teatterikurssila Ylöjärvellä vuonna 1963.
Kemiönsaari, joka myös yhdistää meitä, oli heillä kotipaikkana pitkään. kurt on jo 83 v, ja Eppu on syntynyt 1962.
Tässä taustaa.
-
https://youtu.be/l6OJssFvyZA?si=g4MuB7I5QwzcW3lc Tämä tallenne Hilja Aaltosesta on hyvä alustus hänen pienoiselämänkerralleen Sydämeni virsi.
"Oikean" uskon väittelyyn, jota täälläkin aika ajoin tulee Hiljalta löytyi viisas vastaus: "Ei sillä lailla, että minun kirkkoni ja lahkoni! Että sitä palvotaan ja se on kaikista parasta, toiset on sitten mitä sattuu.
Ei se ole Pyhän Hengen työtä. Taivaassa on kaikkia meitä, jotka ovat veren kautta uskoon tulleet.
-
Haluni lukea, kuunnella, jotakin muuta kuin viihdyttävää ajankuluksi, valitsin tänää Marcus Aureliuksen Itselleni. Lukijan, Tuomas Kytömäen rytmi on sopiva ja äänenkäyttö kulturellia.
Korkeita ajatuksia keisarilta joka on elänyt vuosina 121 -180 jKr
https://fi.wikipedia.org/wiki/Marcus_Aurelius
-
Huokaillen ihastuksesta kuuntelen äänikirjaa Itselleni Marcus Aureliuksen ajatuksia elämästä.
Linkistä löytyy ääninäyte:
https://kirja.elisa.fi/aanikirja/itselleni-keisarin-mietteita-elamasta?gad_source=1&gclid=CjwKCAiA_tuuBhAUEiwAvxkgTnjKpI4DBZgvt2UOgPoWbNrWzy83BwGSh71m0ohqEN16gZADHRhOfBoCih4QAvD_BwE
Nautittava rauhassa, silmät suljettuina ja keskittyen lukijan ihmeelliseen ääneen. :049:
-
Nyt sattui osumaan minulle sopivista sopivin kirja. Tämä on lahtelaissyntyisen Pirkko Soinisen Signe, elämänkertaromaani valokuvauksen uranuurtajastamme Signe Branderista.
Signe oli syntynyt huonokuukoisena, mutta onnekseen tarkkanäköisenä. Hänen kuvistaan olemme me kulttuurihistoriasta kiinnostuneet saaneen nauttia. Suomi Signen kuvissa on totuudellisen arkinen. Hän ei tunnelmoinut vaan kuvasi mitä ja miten hän näki.
Mustavalko-kuvat ovat tallessa kirjoissa, kansissa ja museoissa. Itsellä on myös monia Helsinki-kuvia Pinterest-kokoelmassa. Kalliossa ja Pasilassa olivat puutalot enemmistönä 1900-luvun alkuvuosina.
Maisema muuttuu, kuvattu maisema säilyy.
Signe:
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000010135972.html
-
Olen nauttinut Signe Branderin kuvista sekä kirjan että wikipedian kuvien kautta.
Kuvat ja niiden kautta näkeminen sekä kokemuksen niiden avulla, ymmärrän tämän.
Nyt kuuntelen lempikirjailija Joel Haahtelan Marijan rakkaus-nimistä kirjaa joka tyydyttää hengellisyyttäni että estettisyyttäni, taas kuvien kautta. Vanha Cavallanin fresco piti tutkia.
https://fi.pinterest.com/pin/806496245808305295/
Haahtela tulkitsee myös maalausta Noli me tangere:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Noli_me_tangere
Toisenlaista lukemista hain eilen kirjastosta. Putinin alttaripoika:
https://otava.fi/kirjat/putinin-alttaripoika/
Kahden viikon laina-aika käy lyhyeksi silmilleni. Koetan hakemiston avulla löytää kiinnostavat kirjoitukset.
-
Kenties tärkein valokuvakirja hyllyssäni on paksu teos Edward S. Curtisin Amerikan alkuperäiskansojen edustajista.
https://en.wikipedia.org/wiki/Edward_S._Curtis
https://cdm16118.contentdm.oclc.org/digital/collection/p16118coll16
-
Luin hetken Putinin alttaripoika-kirjaaymmärtääkseni mitä on tämä meno ja asenteet Venäjällä.
Taustatiedoista jo Ranskan vallankumouksen jälkeen on syntynyt slaavilaisten kansojen panslavistinen liittouma , epävirallinen ilmeisesti.
Se käsittää venäläisten lisäksi muutkin slaavit, kuten bulgaarit, serbit, kroatit, sloveenit, slovakit, tsekitkin.
Venäjä ja Valko-Venäjä odottavat slaavilais-ortodoksien valtion syntymistä. Se on kai sellainen ajatus mikä nyt länsimaita pelottaa. Uhka idästä konkretisoituu tämän haaveen toteumaan.
Putinista en ole vielä ehtinyt kuin muutaman sivun lukea, silmät eivät kestä, eikä ymmärryskään kaikkeen riitä.
Putinia on kuvailtu tarkkailijaksi. Hän tarkkailee k a i k k e a. Ilmeisen kostonhaluinen hän myös on. Siitä lisää....
p.s. Venäjällä ivaillaan Italiaa siksi kun luulevat olevansa yhä roomalaisia. Ranskaa he eivät myöskään arvosta, sillä ranskalaiset ovat menettäneet uskonsa (Jumalaan ? ). Saksalaisistakin oli jotain, epäluuloa niiden äkkinäisistä suunnanmuutoksista.
-
Kun lukeminen Putinin alttaripojasta etenee, alkaa selkeytyä kysymykseni Miksi Putin ja Kirill ovat sellaisia kuin ovat.
Kirilin käsitys Venäjästä Pyhänä maana muiden neljän uskontoryhmittymän joukossa on mahtipontinen. Kirilliä sanotaan oppineeksi ja lukeneeksi.
Putin on alkanut ottaa yhteyksiä ortodoksiseen kirkkoon Venäjällä 1990-luvun lopulla. Sitä ennen ei hänen ortodoksisuudestaan ole ollut mitään tietoa. Aluksi hän ei osannut tehdä ristinmerkkiäkään oikein ja piti kynttilääkin väärin.
Vallankäyttöön Venäjällä on poislukien Neuvostoliiton aika aina kuulunut läheinen yhteys kirkkoon.
Sillä nyt nämä kaksi pelaavat. Molemmat ovat upporikkaita 'uskovaisia' ja siihen kuuluu myös valehtelu.
-
Selailen Kirsi Kunnaksen koottuja runoja 1947-1986: Puut kantavat valoa (1999/2007)
Aikuisille kirjoittavana runoilijana Kirsi Kunnas kuuluu yhdessä Helvi Juvosen, Aila Meriluodon, Lasse Heikkilän, Eeva-Liisa Mannerin, Paavo Haavikon ja Tuomas Anhavan kanssa sodanjälkeisen lyriikan etujoukkoon, joka ryhtyi muotoilemaan uutta runoutta ja sen poetiikkaa (Leena Kirstinä jälkisanoissa).
-
Iki-ihana Haahtela tuli kuunneltua . Kun kirjaa kuuntelee ajaudun Joel-Haahtela-maailmaan sujuvasti. Niin lähellä se on omaani.
Nyt aloitin Juha Ruusuvuoren Keskusteluja vainajien kanssa. Häneltä en ole aiemmin mitään lkenut, mutta nimi on tuttu toimittajana.
Ja sivussa tihrustan Purinin alttaripojan seikkailuja.
-
Minusta kehkeytyi oitis Juha Ruusuvuori-fani. Yhteinen kiinnostus historiaan, hänen sukunsa toisen haaran juuret Hausjärvellä ja kirjailija nyky-asuminen Kemiönsaarella
ovat kutoneet pitävän pohjan.
Heti edellisen saatuani loppuun etsin häneltä muuta. Näkyy kirjoittavan myös lastenkirjoja, mutta en minä v i e l ä niitä. Sen sijaan nappasin ummikkona Ryöstetty Pyhimys- teoksen, ja se sopii hyvin.
Ollaan 1100-luvun lopulla Hiittisissä ja Rosalassa. Päähenkilöllä on toinen jalka viallinen, ja siksi häntä kutsutaan Siansorkaksi. Onkohan Ruusuvuori napannut idean Lempi Jääskeläiseltä, hänellä oli myös kauppamies- aihe, ja miehen nimi oli Aasinkorva.
Joka tapauksessa aihe pakanuuden ja uuden kristillisyyden rajalla, Hämeen turkiskauppa ja vanhat uskomukset ovat jännittäviä ja hauskoja.
Tässä on samaa tenhoa kuin Anneli Kannon Rottien pyhimyksessä, on jopa sama Hattulan kirkkoherrakin.
-
Historian harrastajana kuuntelen nyt kolmannen Juha Ruusuvuoren kirjoittaman kirjan, historiallisen dekkarin . Kaniikki Lupulus sijoittuu 1300-luvun molemmin puolin ja sisältää kirkon hirtosian alku-aikoja taikauskon yhä asustellessa kansan syvissä riveissä.
Sanasto on mielenkiintoista, latinaa ja erilaisia asioiden ja esinen vanhoja kutsumanimiä kansankielellä.
Aika raakaa on ollut elämä tuolloin, kuvaus köyri-juhlasta kertoo siitä. Sahtia juotiin ja sikailtiin luvan kanssa kun kerran vuodessa saivat palkolliset olla isäntiensä herroja.
Vieläkin maailmalla kai vietetään väärän kuninkaan päivää.
Joka tapauksessa tällainen menneiden kuvailu on minusta nautittavaa. Ihminen on sama, tavat vain ovat muuttuneet sivistystä saatuamme.
Kaniikki Olaus Lupus on kokenut kirkonmies, joka Turun tuomiokapitulin vehkeilyyn kyllästyneenä on vetäytynyt elelemään omalle maatilalleen syrjäiseen Sastamalaan.
Lupuksen joutenolon katkaisee yllättävä tieto salaperäisestä kirjasta, jonka kirkon ylimmät tahot ovat piilottaneet tuntemattomaan paikkaan. Kaniikin mielenkiinto herää: mitä mahtaa olla se viisaus jonka kirkko näin kipeästi haluaa kätkeä kansalta?
Tiedonjanon polttama Lupus ottaa mukaansa ovelan pehtorinsa Kavo Pilvisen ja aloittaa salatun kirjan etsinnät. Matkoillaan he kohtaavat rappeutuneita kirkonmiehiä, verenhimoisia salamurhaajia, gtoteskeja narreja, tietäjiä ja noitia.
”Kaniikki Lupus toimii kiehtovasti kahdella tasolla. Ensiksikin se on jäntevästi kerrottu historiallinen jännitysromaani, pala palalta rakentuva mysteeri, jonka syvämietteistä etsivää ja käytännön asiat hoitavaa apumiestä esittävät kaniikki Olaus Lupus ja hänen uskollinen pehtorinsa Kavo Pilvinen. Toisaalta kirja on filosofinen, älypeliin mukaan kutsuva pohdinta uskossaan horjuvan kirkonmiehen sisäisestä kamppailusta.” (Tommi Aitio, Image)
-
Kirja Kaniikki Lupus osoittautuu loppuluvuissa löytävän kaiken kirkon ahneuden, tekopyhyyden ja paavillisen johtamisen jälkeen hienon löydyn tekeväksi. Mestari Eckhartin ajatuksia korottavaksi nousee Rauman fransiskaaniluostarin apotti joka totuutta etsivälle kaniikille kertoo hienot totuudet Jumalan ja ihmisen yhtymisestä.
Otaksun kirjalijan, Juha Ruusuvuoren myös arvostavan sielun syvyyttä ja yhtymistä Jumalaan kontemplaatiossa. Sen jälkeen elämän arvoitus alkaa aueta ja monet entiset kiinnipitävät turhuudet päästävät otteestaan.
Tärkeintä ei ole aineellinen vaan henkinen.
Kirja on myös mainio kuvaus 1350-luvun katolisen kirkon lainalaisuudesta, pyhimyskulttuurista ja toisaalta mammonan omistamisen 'autuudesta'.
Suomessa vallitsi syrjäseuduilla pakanalliset perinteet joista kirjoittajalla on runsaasti tietoja jakaa kiinnostuneelle lukijalle. Esim. kasvien lääkinnälliset arvot vs. lääkärien poppakonstit ovat erinomaisesi kuvailtuja.
Kirjan kuvaukset ovat monin kohdin jopa riettaita, mutta kylläpä kansa juovuspäissään tekikin jos vaikka mitä.. Pimeä ja raaka keskiaika Ruotsin itämaassa, lähinnä Satakunnassa, tässä kirjassa , oli todella epätasa-arvoista .
Sahtia juotiin, herrat myös viiniä, ja naisia ei kohdeltu useinkaan arvokkaasti.
-
"Tuomas Enbuske oli kiihkeä ateisti, josta kasvoi melankolisia virsiä mielellään veisaava kristitty. Hänestä olisi epäreilua, jos kristitty pelastuisi hyvien tekojensa vuoksi."
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittaja-tuomas-enbuske-kasvoi-uskoon-ja-koki-pyhan-hengen-kosketuksen?fbclid=IwAR3Ij4UItfKJNwYGE7zknFD8qHHfofYy_aveZ1vLoufnyxaEp-a-uLo4HdU
-
Laitoin eilen kuulumaan tämän kirjan Kaari Utriosta:
https://www.goodreads.com/book/show/58143430-kaari
Olen lukennut lähes kaiken hänen kirjoittamansa, mutta sukuselvitys on tekemättä omaan sukuuni. Myös viimeinen esinaiseni pankissa oli kuulema Kaari Utriolle sukua, ja se selvisikin jo alussa mitä kautta.
Kaarin isä, Untamo Utrio oli Tyrväältä kotoisin. Hänen äitinsä oli Punkalaitunen Rasi-sukua, jota työkaverikin oli.
Tämän mennessä on selvinnyt että sukumme yhtyvät Kymenlaaksosa. Kirjassa kerrotaan että Kaari kätti penkinpainajaisissa isoäitinsä äidin Virolahden kansallispukua. Vähän googlailtuani löysin Kaarin äidin isoisän Edvard Joelinpoika Ryysyn. Hän oli syntynyt Virolahdella 1858, joten sitä rataa se kai on sitten.
Kirjassa kaikki ajankuva on n i i n tuttua, kun ollan synnytty vuoden välein. Sota ja sen jälkeinen pula.aika, 1950-luku ja minullekin tuttu Helsinki elävät kuin kuvina.
Meillä on myös samat kiinnostuksen kohteet, historia ja kirjallisuus. Samoja kirjoja luetteen luvalla, ja salaa. Vaatteet, elokuvat ja nuorena naiminen, kaikki kuin yks´yhteen.
Kivaa kuunneltavaa . :023:
Korjasin Untamo Utrion kotipaikan nimen ymmärrettävään muotoon. Pena
-
Myöhästynyt kiitos Penalle. En ole huomannut kirjoitusvirhettä, mikä saattaa olla ajatusvirhekin. Virheet on korjattava jotta totuus ei vääristy.
Nyt olen ollut muutaman päivän kuulolla Heini Junkkaalan* yli 31-tuntisen eepoksen parissa. Kirjalija, näyttelijä yym. taiteilija Pirkko Saisio on kohde jota Junkkaala puhuttelee sinämuodolla.
Minulle tämä on erinomaisen kiinnostavaa 'luettavaa'. Olen Saisiota kuutisen-seitsemisen vuotta vanhempi ja muistan samat asiat aikakausiltamme. Helsinki tulee täten entistäänkin tutummaksi. Taitaa minulla olla paljon enemmän tietoja Helsingistä kuin kotikaupungistani Lahdesta, vaikka olen näillä huudeilla asunut vuodesta 1947.
On jännä seurata miten tällaisesta perin tavallisesta työläisperheestä, suvusta aina niin pitkälle kuin Pirkko tietää, putkahtaa tällainen 'renesanssi-ihminen'. Aivan lapsena , alle 11 -12-vuotiaana hän oli tavis, mutta sitten alkoi muuttuminen kun hän pääsi oppikouluun.
Onko siis todella niin, että kun tavis oppii lukemaan ja sitä myöden etsimään tietoa, tätä tapahtuu ? Ihmettelen, miki kaikille ei käy näin. Mitkä ovat perintötekijöiden osuudet, sukupolvia taaksepäin, satojakin vuosia.
Jo Pirkko Saision ulkonäkö saa hänet miettimään mahdollisia kaukaisia juuriaan Romaniaan. Sasion jossakin sukuhaarassa suomessa oli Mamia-nimisiä, kuten Romaniassakin löytyy.
Minulle Mamia on tuttu nimi Karjalan Kannakselta. Kuolemajärvellä ja Uudellakirkolla on heitä ollut.
Neljätoistavuotiaan P S n kirjoituksen näyttävät jo mikä hänestä on tuleva.
Mielenkiintoista ja yllättävääkin minulle on tieto kuinka kiinnostunut hän on ollut Jeesuksesta, Jumalasta ja kristillisyydestä yleensä.
Vielä en ole puolivälissäkään, voihan käydä miten vain näin jännittävän ihmisen parissa.
* Heini Junkkaala https://fi.wikipedia.org/wiki/Heini_Junkkaala
-
Neil Hardwick: Hullun lailla
'Depressio on vakava ja vaarallinen sairaus. Se on kova ja pitkä taival, jota en suosittele kenellekään. Mutta jokaisen - myös rannalla vilkuttavien - pitäisi tietää, minkälainen se matka on. Sen takia olen tehnyt tämän kirjan.'
takakansi
-
On sikäli vaarallinen sairaus, että jos sitä ei hoideta se voi johtaa itsemurhaan. Niin on monille herkimmille taiteiljoille käynyt.
Toisaalta, ilman herkkiä taitelijoita ei meillä olisi paljonkaa taidetta, ainakaan hyvää kirjallisuutta.
-
Tauno Väinölä: Soi, virteni, kiitosta Herran
Silmäyksiä Siionin virsiin
H-Y, 2009
-
Minulla on vielä kymmenen tuntia kuunneltavaa Heini Junkkaalan tiiliskivi-tutkielmasta joka tuo Pirkko Saisiosta paljon monipuolisemman kuvan kuin minkä on vain lehtiä lukemalla oppinut tuntemaan.
Tulee monia yhtymäkohtia omaan elämääni, mutta en ole ollut aivan samalla lailla monien tuulien vietävissä. Perusluonteemme ovat samankaltaiset, ja siksi tämä on niin kovin melenkiintoista. Peilaan tai vertaan tekemisiä ja tapahtumia, ja ihmettelen uskon asioita joita yllättäen Saisiollakin on ollut melko lailla.
On ollut pakko huomata olevansa ennakkoluulojensa vanki.
Mielenkiintoinen on Saisiota ruokkiva ajatus apogryyfikirjasta: Jos nainen tekee itsestään miehen, on hänellä pääsy Taivasten valtakuntaan. :017:
-
Osaatko, Riitta-mummi, kertoa täsmällisemmin, mistä apokryfikirjasta tuo ajatus on peräisin? Siinä on vähän sama kaiku kuin ensimmäisiltä yliopistossa opiskelleilta naisilta edellytetyssä 'vapautuksesta sukupuolestaan'.
-
Tuomaan evankeliumista ( kirjasta ). Koin sitä etsiäkin, löysin linkin mutta tekstiä on paljon enkä saa suurennettua, joten en voinut laittaa linkkinä.
Pirkko Saisio sanoo sen kirjassa pariin kertaan. Voi löytyä tästäkin:
https://www.google.com/search?q=heini+junkkaala+pirkko+saisio+youtube&rlz=1C1JJTC_fiFI1084FI1084&oq=heini+junkkaala+pirkko+saisio+youtube&gs_lcrp=EgZjaHJvbWUyBggAEEUYOTIKCAEQABiABBiiBDIKCAIQABiABBiiBDIKCAMQABiABBiiBDIKCAQQABiABBiiBDIGCAUQRRg80gEJMTIyNjRqMGo3qAIAsAIA&sourceid=chrome&ie=UTF-8#fpstate=ive&vld=cid:a293fcc8,vid:sSOOxfvQ5Ts,st:0
-
Jukka Leppilampi laulaa ihmiselle
https://www.youtube.com/watch?v=7mjjvYwgF6M
-
Kysin Tekoälyltä. Se vastasi:
Kyseinen jae löytyy Tuomaan evankeliumista, ja se kuuluu seuraavasti:
“Simon Pietari sanoi heille: »Maria saa lähteä pois joukostamme. Ei naisista ole perimään elämää.» Jeesus sanoi: »Minä johdatan häntä ja teen hänestä miehen. Siten hänestäkin tulee elävä henki, teidän miesten kaltainenJokainen nainen, joka tekee itsensä mieheksi, pääsee sisälle taivasten valtakuntaan.” 12
Tämä jae on Tuomaan evankeliumin lopusta, ja se on jae numero 114. Tämä evankeliumi on kokoelma Jeesuksen lauselmia, eikä se ole samanlainen kertomus Jeesuksen elämästä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta kuin Uuden testamentin evankeliumit. Tuomaan evankeliumi on jaoteltu 114 lauselmaan1.
Lue lisää
1
gnosis.fi
2
apokryfikirjat.com