ChatGPT on kohteliaampi ja ystävällisempi, kuin kukaan ihminen.
Jos joku aina kirjoittaa sävyisästi ja todella hyvällä suomenkielellä, tulee tietysti mieleen, että onkohan siellä taustalla ollenkaan oikeaa ihmistä.
Se on ehkä myös persoonattomampi kuin kukaan ihminen.
Sillä ei ole mitään asiaa, johon se suhtautuisi intohimoisesti. Sille kaikki on pohjimmiltaan samantekevää. Se ei koe omaa tai läheistensä olemassaoloa uhatuksi. Siltä ei olla viemässä mitään sille tärkeää. Silloin on helppoa olla ystävällinen ja kohtelias.
Kuulemma kaikkein repivimmät työyhteisöjen sisäiset riidat käydään aatteellisissa yhdistyksissä, kirkot mukaanluettuna. Silloin kun asia koetaan tärkeäksi ja siihen liittyy intohimoja, silloin myös riidellään. Ihmettelenkin, miksi rekrytoijat niin paljon korostavat sitä, että työtä kohtaan täytyy tuntea aitoa paloa. Työyhteisön kannalta viileä "olen täällä vain töissä" -tyyppi voi olla paljon helpompi.