Synnin syvin olemus?

[Hanna]

Eilen illalla joogamatolla rentoutuessani oli aikaa miettiä...

Aika ajoin lehdissä käydään keskustelua siitä onko jooga syntiä (lienevät asialla kyllä enemmänkin muut kuin körtit). Ymmärrän toki mihin syytökset perustuvat, mutta voin kertoa huolestuneille, että ainakaan meillä Ilmajoella kansalaisopiston hatha-joogasta ovat epäjumalan palvontamenot kaukana!

Se onko jooga syntiä lienee melko epaolennaista, mutta jäin kuitenkin miettimään, että mitä se synti loppujenlopuksi on? Syntihän erottaa meidät Jumalasta ja syntejään pitää katua, mutta hetkinen...onko synti objektiivinen vai subjektiivinen käsite?Onko synti kulttuuri ja aikakausidonnainen asia? Onko synnintunto synnynnäistä? Raamattu ei näihin taida suoraa vastausta antaa, mutta miettimään se on varmaan pannut muutkin...

[Pena]

Joskus päättelin, että kun sanotaan synnin palkan olevan kuolema, tarkoitetaan kaiken kuolemaa aiheuttavan ja elämää vähentävän olevan syntiä. Nykyisin ymmärrän kuolemalla kaikkea, mikä pilaa, kaventaa ja lyhentää elämää, omaa tai toisten. Toisaalta oman elämän rajoittaminen, jotta toisten elämä tulisi mahdolliseksi, ei varmaankaan ole syntiä. Oman elämän rikastuttaminen toisten elämän kustannuksella taas varmaankin on. Iankaikkinen kuolema on tietysti se kaikkein kolkoin seuraus synnistä. Hui!

[Lentoaura]

Synnin syvin olemus on varmaan se, että opettaja yliviivaa punakynällä aineesta sanan "siunaus"

[satman1]

Mikä estää ilon, on syntiä.


..............................................................................................    :lol:    ..............................................................................................

[seppos]

Syntejä on tietysti vaikea luokitella, mutta niistä synneistä, jotka eivät vahingoita ketään ruumillisesti tai taloudellisesti  ja joita siivosuruttomat harjoittaa laittaisin kateuden ykköseksi. Se tuhoaa kaiken eikä siitä ole kellekkään ilo tai hyötyä. Se on usein muiden syntien alku ja juuri. Se myös erottaa meitä Jumalasta.

[minttu]

Toinen asia mietittäväksi: miten voisi päästä eroon ajatuksesta "isoista ja pienistä synneistä"? On niin kovin ihmismäistä ajatella, että pieni valkoinen vale on ihan pikkuriikkinen syntidiminutiivi, kun taas joku törkeä seksuaalisynti suunnilleen mitätöi kaiken olemassaolevan armon.. Miten sitä voisi tajuta, että ehkä ei tarvitsisi niin kovasti tarkata niitä lähimmäisten "isoja syntejä" kuin niitä omia helmasyntejään, niitä rakkaita pieniä tapoja, jotka osaa niin vakuuttavasti selittää (jopa niin hyvin, että voi melkein uskoa Jumalan ymmärtävän)?

Miettikääpä vaikka valehtelua. On tutkittu, että jokainen ihminen valehtelee ja kaunistelee totuutta useamman (n. 2-4) kerran päivässä.. Perustelut ovat monet, sanotaan, että täydellinen totuudessa pysyminen ei edistä sosiaalista kanssakäymistä kovin hyvin. Onko valehtelu ("totuuden kaunistelu / sanomatta jättäminen") siis synti, jos sillä nimenomaan yrittää välttää loukkkamasta lähimmäisensä herkkiä tunteita?  Miten tämä lähes hyväksyttävä valehtelu sitten muka eroaa niistä tuomittavista emävaleista tai sairaalloisesta valehtelusta, valheessa elämisestä? Miten määritellään valheen "koko" ja vahingollisuus? Missä vaiheessa valehtelu muuttuu synniksi, jos kaikki valehteleminen ei ole syntiä?

On vaikea sanoa: "Minä valehtelen." Kokeilkaapa joskus kahvihetken kevennykseksi.

Syntipuheessa on helppo mennä absoluuttisuuksiin. Samoin parannuksenteossa. Ryhtyisinkö nyt tekemään parannusta valehtelun synnistä (mikä veisi varmaan lähes kaiken energiani), vai keskittyisinkö siihen, että tekisin jotain muuta hyvää? Voiko ihminen muuttaa sitä, mikä tuntuu tulevan selkärangasta? Miten vanhan aatamin tainnuttaa?

[Pena]

Minä pidän Isä meidän rukouksen siitä muodosta, jossa puhutaan velasta ja velallisista. Sehän painottaa hyvän tekemättä jättämistä syntinä enemmän kuin pahan tekemistä. Virheiden välttäminen voi olla niin kokopäiväistä kilvoittelua, että hyvien töiden velka lähimmäisille ja Jumalalle sen kuin kasvaa vain.

[Aino]

Minä ajattelen synnin syvimmän olemuksen olevan siinä ettei Jumalan sanaa uskota eikä totella. Siitähän kaikki alkoi. Eeva ja Adam kuulivat Jumalan käskyn "älkää syökö ettette kuolisi". Mutta he kuuntelivat käärmettä ja kääntyivät pois Jumalasta. Sen jälkeen Jumala on yrittänyt saada Aadamin jälkeläisiä uskomaan itseensä ja pelasti Nooan joka totteli ja mieltyi Aabrahamiin joka uskoi.. jne. Eiköhän synti ole yhä sama tänäänkin; epäusko vihoittaa Jumalan.  Jeesus sitä valitti opetuslapsilleen ja näytti uskon kuuliaisuuden tien. Mutta edelleen Eeva katselee puuta, sillä on kolme houkutusta, aisteihin ja  älykkyyteen vetoavat. Jokainen tahtoo saada nautintoja silmälle ja suuhun ja olla viisas. Mieluummin enemmän kuin toiset eikä voi sietää että toinen olisi parempi. Mieluummin hän olisikin jumalan kaltainen.
Minttu pohti pieniä ja suuria syntejä. Jeesus opetti että "joka katsoo naista himoiten häntä, on jo tehnyt huorin hänen kanssaan". Joku viisaampi opetti kerran että mietipä millainen se pikkuinen helmasyntisi olisi kymmenkertaisena ja päätä sitten olisiko se vääryys  Jumalan ja ihmisten edessä.  Eikä sitä Aatamia tainnuta minussa yhtään mikään! Monesti huomaan selitteleväni tyyliin: "niinhän ne toisetkin, pahemminkin, kun sekin Eeva... ja kun se käärme...". Voi minua. Onneksi on Jeesus, johon saan turvata.

[Kauhanen T]

Minä ajattelen synnin syvimmän olemuksen olevan siinä ettei Jumalan sanaa uskota... Eiköhän synti ole yhä sama tänäänkin; epäusko vihoittaa Jumalan.

Minun ajatukseni, josta moni on perustellusti eri mieltä, on että sana synti pitäisi varata tarkoittamaan juuri tätä epäuskoa nimenomaan merkityksessä epäluottamus Jumalan armollisuuteen.

Se taas on minun uskoakseni meidän jokaisen synnynnäinen ominaisuus - tästä "perisynti". Tästä synnistä aiheutuu sitten pahat teot, ajatukset, sanat yms.

Sen takia jos oikein kärjistän tämän ajatteluni, ei mitään kysymystä oikeasta ja väärästä pitäisi sotkea kysymykseen synnistä. Lauseet: "valehtelu on syntiä" ja "ei savolaisuus ole synti jne." ovat tästä näkökulmasta täysin mielettömiä.

Nelisen vuotta sitten Kirkon tiedotuskeskus tutki ihmisten käsitystä siitä, mitkä asiat ovat "syntiä" ja mitkä eivät. Listalla olivat tanssi, kortinpeluu, talousrikokset, valehtelu, pettäminen, ehkäisyn käyttö jne. Sitten haastateltava sai vissiin rastia siitä syntinsä. Koko tutkimuksen lähtökohta oli minusta alusta loppuun 100%:n vääristynyt ja vain pönkitti (minun mielestäni) väärää käsitystä "synnistä".

Mutta tämä siis vaan mun miälestä.

[llwyd]

Se taas on minun uskoakseni meidän jokaisen synnynnäinen ominaisuus - tästä "perisynti". Tästä synnistä aiheutuu sitten pahat teot, ajatukset, sanat yms.

Samoilla linjoilla ainakin osittain: näen että synti on olotila enemmän kuin jokin yksittäinen teko, se on jokaisen ihmisen olotila. Se toki heijastuu sitten armottomana, itsekkäänä ja aggressiivisena käyttäytymisenä, ja myös siinä että luetaan toisten ihmisten tekoja ja identiteettejä synniksi ilman perusteita ja valtuuksia. Kukaan ei ikuisuuden edessä ole ratkaisevasti parempi toista, on varmasti onnekkaampia ja epäonnekkaampi ihmisiä, mutta olemme kaikki pohjimmiltamme yhtä heikkoja, ja kykenemättömiä ottamaan pelastuksen avaimet omiin käsiimme. Asiaintila joka joskus unohtuu kristillisiltäkin organisaatioilta, jotka mielellään omivat Jumalan valtuuksia itselleen.

[AKUANKKA313]

Se taas on minun uskoakseni meidän jokaisen synnynnäinen ominaisuus - tästä "perisynti". Tästä synnistä aiheutuu sitten pahat teot, ajatukset, sanat yms.

Samoilla linjoilla ainakin osittain: näen että synti on olotila enemmän kuin jokin yksittäinen teko, se on jokaisen ihmisen olotila. Se toki heijastuu sitten armottomana, itsekkäänä ja aggressiivisena käyttäytymisenä, ja myös siinä että luetaan toisten ihmisten tekoja ja identiteettejä synniksi ilman perusteita ja valtuuksia. Kukaan ei ikuisuuden edessä ole ratkaisevasti parempi toista, on varmasti onnekkaampia ja epäonnekkaampi ihmisiä, mutta olemme kaikki pohjimmiltamme yhtä heikkoja, ja kykenemättömiä ottamaan pelastuksen avaimet omiin käsiimme. Asiaintila joka joskus unohtuu kristillisiltäkin organisaatioilta, jotka mielellään omivat Jumalan valtuuksia itselleen.

MIELESTÄNI synti on eräänlainen jokaisessa ihmisessä asuva heikkous.
Sitä ei koskaan täysin pysty välttämään.
Synnillinen käytös ilmentää inhimmillisen ymmärryksen puutetta.
Hyviksi luokitelluilla teoillakin saattaa olla pohjalla itsekkäät motiivit.
Vaikka hyviin tekoihin pitäisi pyrkiä, tienasi niillä sitten mitä tienasi.
Harvat teot ovat pelkästään joko hyviä tai huonoja.
Riippuu mistä ja kenen näkökulmasta asiaa tarkastellaan.
Olemmeko oikeita arvioimaan muiden tekoja, jos ei tapauksia tunneta.
Jo huono käytös saattaa tuoda pahaa mieltä, vaikka sitä
umpi stressissä toisten taakaksi tarkoittaisikaan.
Päänsäryn lisääminen lähimmäisilleen on syntiä.
Kuinka hyvin ihminen pystyy sitten kontrolloimaan
itsekkäitä motiiveita? Mikä lasketaan synnilliseksi itsekkyydeksi?
Erään määritelmän mukaan se on vääryyttä mikä on itseltä
pois suhteessa muihin. Terve kateus voi toisaalta auttaa pääsemään
elämässä pitkälle ja tekemään sen eteen työtä.
Onko se koskaan mahdollista että onni ja mammona jakautuvat
tasaisemmin? Köyhän tai kärsineen onni voi olla pienikin teko.
Se että saa jonkun mielessään hymyilemään omilla teoillaan..
Tervettäkin itserakkautta tarvitaan. Kaikkien ihmisten resulssit
eivät riitä tarpeaksi heikompien huomioimiseen tai sitten ei
ole mielenkiintoa. Jokaisessa asuu se inhimillinen ihminen
ja jokaisesta sitä puolta pitäisi pönkittää.
Joskus kaikki voi tuntua kääntyneen itseä vastaan.

[vasenkätinen]

Körttiläinen evankeliumi lienee suurinpiirteinen sellainen, että synnintunto paiskaa ihmisen maahan, herää ikävöinti, sureminen, ihminen painautuu yhä syvemmälle. Pohjalla Kristus on häntä odottamassa. Synti tai pikemminkin synnintunto lähentää siis ihmistä Kristukseen.

Kärsimys (jota synnintunto totta vie on!) on siis toisinaan ihmisen tekosia, syntiä eli Jumalassa erossa olemista, toisinaan Jumalan tekosia, niin sanottua vasemman käden työtä. Yhtä kaikki tällä keinoin Kristus voi tulla ihmistä lähemmäksi.  

Synnintunnon herättely on perinteisesti kuulunut körttiläisten seurapuheiden retoriikkaan. Joidenkin mielestä ei enää niin verevästi kuin pitäisi. Mitäs olette mieltä omaehtoisesta synnintunnon herättelystä? Esimerkiksi krapulassa tuntuu oma itse pirun huonolta ja maailma ahdistavalta - tekee mieli kääntyä Kristuksen puoleen. Olisiko niin, että saattamalla itsensä esimerkiksi usein krapulaan ja syntinsä tuntevaan tilaan voisi tällä tavalla ikään kuin omalla vasemmalla kädellään saada aikaan liike, joka lähentää kohti Kristusta?

[seppos]

Synnintunnon herättely on perinteisesti kuulunut körttiläisten seurapuheiden retoriikkaan. Joidenkin mielestä ei enää niin verevästi kuin pitäisi. Mitäs olette mieltä omaehtoisesta synnintunnon herättelystä? Esimerkiksi krapulassa tuntuu oma itse pirun huonolta ja maailma ahdistavalta - tekee mieli kääntyä Kristuksen puoleen. Olisiko niin, että saattamalla itsensä esimerkiksi usein krapulaan ja syntinsä tuntevaan tilaan voisi tällä tavalla ikään kuin omalla vasemmalla kädellään saada aikaan liike, joka lähentää kohti Kristusta?

Metodisi toimii huonosti. Kuten tietänet niin kännisen ja krapulaisen lupaukset eivät ole koskaan pitäneet selvänä päivänä.

[vasenkätinen]

Mutta ei kai synnintunnossa sentään mistään lupauksista ole kysymys?

[satman1]

Olisiko niin, että saattamalla itsensä esimerkiksi usein krapulaan

Mene pois luotani, saatana!

...........................................................................................  :smt018  .................................................................................................