Olisikin hyvä jos se synnintunto saisi tulla VAPAASTI sitten kun on tullakseen, eikä kristillisyyden "portinvartijat" seisoisi portilla armonjärjestyksineen vahtimassa ketä päästetään uskomaan, ketä ei. Vaatien edelläkäyviä tuntemisia.
Kas kun kaikki ihmiset eivät ensinkään koe samalla tavalla noita asioita. Jotkut eivät ns. "tunne" yhtään mitään, -ainakaan mitään sellaista josta voisi suurella rintaäänellä kertoa. Useat tulevat kristillisyyteen ns. ilman synnintuntoa. Onhan Raamatussa sellainenkin kohta jossa sanotaan: "etkö tiedä että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen?". Näin siis ihan kokonaan ilman sisäisiä itsensätutkiskeluja ja synnintunnossa piehtaroimisia monet ihmiset tulevat uskomaan evankeliumiin koska heistä näyttää että Jumala on hyvä. Jotkut tulevat ns. uskoon ajattelemalla, päätymällä siihen että on Jumala joka on kaiken luonut. Raamatussahan kehotetaan tarkkaamaan luomistöitä ja näkemään niissä Luoja että ymmärrettäisiin osoittaa kiitosta oikealle kohteelle. Jotkut vain yksinkertaisesti kasvavat kristillisyyteen ilman mitään erikoisia ja mainittavia tuntemisia.
Vääristynyt esimerkki Paavon sisäistämästä tavasta saada armo, voisi olla esim. erään henk. koht. tuntemani helluntaiperheen lapsi joka oli aina ollut lapsenuskossa mutta luuli että on koettava armojärjestys (heillä ei käytetä tätä termiä) eli on koettava synnintunto, piehtaroiminen, herätys, armo jne.
Niinpä tämä lapsiraukka jotenkin monimjutkaisten psykologisten päänsisäisten koukeroitten kautta opetuksen tuloksena sai pikku päänsä "kokemaan" erityistä synnintuntoa ja ahdasta porttia, kielsi lapsenuskonsa, nimitti sen muotouskoksi (Paavo olisi sanonut aivu-usko) ja psyykkasi itsensä kokemaan kaiken mitä edellytettiin.