Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: Hanna - 11.03.07 - klo:14:25
-
Olin tanaan ekaa kertaa elamassani katolisessa messussa. Olen ollut myos ortodoksissa palveluksessa ja pidin niistakin. Ehka syy miksi viihdyn erilaisissa messuissa on se, etten niinkaan mieti ulkoista erilaisuuta vaan sanoman samanlaisuutta.
Tottakai kaikissa palveluksissa on eronsa, mutta ydin on kuitenkin yhta. Itselleni veisaaminen on tarkeaa ja katolliset eivat paljon veisaa. Onneksi paasin mukaan kuoroon joka laulaa messun lauluosuudet. Heti ens viikolla on haastetta: On st.Patrikin paiva (tosi suuri juhla irlannissa) ja puolet lauluista on iiriksi (siis ihan ihme kieli, Gaelin tyyppinen). Mut porukka oli tosi mukavaa ja taytyy vaan laulaa vahan hiljempaa Iiriksi :lol:
-
Olin tanaan ekaa kertaa elamassani katolisessa messussa. Olen ollut myos ortodoksissa palveluksessa ja pidin niistakin. Ehka syy miksi viihdyn erilaisissa messuissa on se, etten niinkaan mieti ulkoista erilaisuuta vaan sanoman samanlaisuutta.
Tottakai kaikissa palveluksissa on eronsa, mutta ydin on kuitenkin yhta. Itselleni veisaaminen on tarkeaa ja katolliset eivat paljon veisaa. Onneksi paasin mukaan kuoroon joka laulaa messun lauluosuudet. Heti ens viikolla on haastetta: On st.Patrikin paiva (tosi suuri juhla irlannissa) ja puolet lauluista on iiriksi (siis ihan ihme kieli, Gaelin tyyppinen). Mut porukka oli tosi mukavaa ja taytyy vaan laulaa vahan hiljempaa Iiriksi :lol:
Mukava kuulla näitä väläyksiä irlantilaisesta elämästä! Tulee elävästi mieleen omat asuinajat tuolla mukavalla, joskin kosteahkolla, saarella. Itsellänikin ensimmäinen messu oli Dublinissa, jonkun munkkiveljeskunnan pitämä, jossa oli hyvin epämuodollinen ja lämmin ilmapiiri. Ainoa mikä pääsi yllättämään oli että kolehti kerättiin kahdesti, loppui rahat, eli jälkimmäiseen keräykseen laitoin sitten vain viiden pennyn kolikon... Ja vain sitä virrenveisuuta jäin minäkin kaipaamaan.
-
Itsellänikin ensimmäinen messu oli Dublinissa... Ainoa mikä pääsi yllättämään oli että kolehti kerättiin kahdesti, loppui rahat, eli jälkimmäiseen keräykseen laitoin sitten vain viiden pennyn kolikon...
Onko Dublin körttiläisten suosikkikohde sillä minunkin eka katolinen messu oli siellä ja minäkin yllätyin tuplakolehdista! Samaten laulujen vähäisyys yllätti, olin saanut leffoista tms kuvan että olisi kovinkin musiikillisia elämyksiä.
Toinen katolinen kokemus on iltamessu Saksan Nurnbergissa, siellä ei muistaakseni ollut tuplakolehtia tai sitten osasin jo jättää ekalla kierroksella osan sivuun :-)
Tänään Radio Deissä kerrottiin pelastusarmeijasta ja yllätti että heillä ei ole ehtoollista lainkaan.
-
Noista tuplakolehdeista. Talla kylalla ne taitaa kerata erikseen johonkin rakennusrahastoon, johon laitetaan rahat erilliseen kirjekuoreen. Ja sitten on viela se tavallinen kolehti, joka kerataan penkeista. Taitaa olla vaha seurakuntakohtaista...
-
Kesällä -88 Onayenan kirkossa Namibiassa oli kaksi kolehtikoria, joista pastori ilmoitti. että pohjoisen puoleinen kerää kirkon yhteiseen kohteeseen ja eteläinen seurakunnan omaan. Onayenan seurakunta muuten kokosi aikoinaan kolehdin sotaa käyvän Suomen hyväksi ja sai kiitokset Mannerheimilta.
-
En viitsi uutta aihetta aloittaa, kun ennestäänkin on jo niin paljon, että menee sekaisin...
Siis olin semmoisessa opiskelija-tilaisuudessa, jossa esiteltiin eri kristillisten järjestöjen toimintaa Kuopiossa. Nyt rupesi mietityttämään, että jokaisen esittelijän 5 minuutin puhe ei antanut hirveästi tietoa yhdistyksistä yms. Mainostettiin vain kovasti. Helluntaiseurakunta ja adventtiseurakunta ovat omia seurakuntia, sen tiedän, mutta mihin perustuvat mm. kansanlähetys, OPKO, metroseurakunta, vapaaseurakunta yms? Yritin googlettaa ja ainakin 2 ekaa vaikuttivat ihan luterilaisilta jutuilta. Onko kellään kokemuksia, millaisia ne ovat käytännössä, että uskaltaako mennä kurkistamaan, mitä siellä tapahtuu? Siis ei mainospuheita, vaan ihan käytännön tasolla, miten ne eroavat perusluterilaisesta opista ja millaista toiminta on?
Kuopiossa on herättäjäseuroja tms. aika harvoin, niin olisi kiva aina jossakin käydä.
-
En viitsi uutta aihetta aloittaa, kun ennestäänkin on jo niin paljon, että menee sekaisin...
Siis olin semmoisessa opiskelija-tilaisuudessa, jossa esiteltiin eri kristillisten järjestöjen toimintaa Kuopiossa. Nyt rupesi mietityttämään, että jokaisen esittelijän 5 minuutin puhe ei antanut hirveästi tietoa yhdistyksistä yms. Mainostettiin vain kovasti. Helluntaiseurakunta ja adventtiseurakunta ovat omia seurakuntia, sen tiedän, mutta mihin perustuvat mm. kansanlähetys, OPKO, metroseurakunta, vapaaseurakunta yms? Yritin googlettaa ja ainakin 2 ekaa vaikuttivat ihan luterilaisilta jutuilta. Onko kellään kokemuksia, millaisia ne ovat käytännössä, että uskaltaako mennä kurkistamaan, mitä siellä tapahtuu? Siis ei mainospuheita, vaan ihan käytännön tasolla, miten ne eroavat perusluterilaisesta opista ja millaista toiminta on?
Kuopiossa on herättäjäseuroja tms. aika harvoin, niin olisi kiva aina jossakin käydä.
Aloitetaan takapäästä. Vapaaseurakunta on oma kirkkokuntansa, jossa on noin 13000 jäsentä. Metroseurakunta on useinmiten helluntailais-luterilainen sotku ja vauhdikasta menoa sekä karismaattisuutta. Kansanlähetys ja OPKO ovat toisiaan hyvin lähellä olevia yhteisöjä ja kuuluvat luterilaiseen kirkkoon. OPKO on useilla paikkakunnilla vetänyt naispappeusasiassa todella tiukkaa linjaa ja tekee yhteistyötä samanmielisten kanssa. Oikeastaan kaikkien näiden lähtökohtan on amerikkalainen herätyskristillisyys eli evankelikaalisuus ja evankelionti.
Oikeastaan asiallista infoa löytyy paremmin kuin minulta
http://www.uskonnot.fi/yhteisot/
-
Körttiläisyyteen verrattuna noilla nuoremmilla luterilaisilla herätysliikkeillä on ehkä enemmän tarvetta jakaa jengi "meihin" (jotka ovat uskossa) ja "muihin" (jotka pitää evankelioida). Selkeitä oppeja ja käyttäytymissääntöjä pidetään myös tärkeinä, joskin tilaa pohdinnalle ja kyselylle on myös, uskoisin. Tunnen erään Kuopion OPKOn aktiivin, hän ainakin on hyvä tyyppi, joten eiköhän sinne uskalla mennä kurkistamaan. =)
-
Kyselyille saatetaan kansanlähetyksessä antaa tilaa, mutta toisaalta pyrkimys varmojen vastausten antamiseen lienee voimakas. Epävarmuus voidaan kokea epäuskona. Tällaisia kokemuksia sen laidan kristityistä minulla on. Toivotaan, että toiset saavat muunlaisia.
-
Viime viikolla sitten kävin viimein kansanlähetyksen opiskelijaillassa. Ihan ok kokemus ja aion käydä toistekin joskus...eli en säikähtänyt. :lol:
-
15-vuotiaana, melkein 30 vuotta sitten, kävin seurakuntani kansanlähetysillassa. Heti kun saavuin sinne kävi tyttö tiukassa nutturassa, joka veti silmät kieroon, minulle selittämään, että oletko sinä tehnyt ratkaisun henkilökohtaisen vapahtajan eteen. Änkyttelin, että minä olen kastettu ja Aholansaaressa kasteen liiton vahvistamiseksi olin käynyt riparin. Hän nauroi räkäisesti, että menet helvettiin körttiriparin käyneenä. Menin pois ja olen ollut tytön mielestä helvettiin menossa. Vaikka Lutteerus ja Paavo toimitti hieman toista kasteen armosta. :wink:
-
Kansanlähetys on löysännyt nutturaansa noista ajoista. Luther-säätiössä kiristää joku pahasti, olisikohan tällä kertaa pantakaulus.
-
Joe joku tarjoo helevettiä lopulliseksi asuinpaikaksi, on niille sanottava:'Siellä suap olla kiännyttäjiltä raohassa. Joku on sanomut ettäs Kristuskin on siellä'
-
se on siinä!
-
Seuratupa/Uskonnonsyöttö keskustelussa:
Joo mut virren 164 säkeistöjä ei kyllä saa erottaa toisistaan erilleen, koska se viimeinen säkeistö on kaikista tärkein ja oleellisin.
Eilen jp:ssa tuli tämä hyvä kommentti mieleen sillä kolehtivirtenä ollut rankka "Millainen on elämä?" (VK598)
http://evl.fi/virsikirja.nsf/pudotusvalikko/598?OpenDocument
katkaistiin sitten kun kolehti oli kerätty eli jätettiin 2-3 viimeistä säkeistöä pois.
Ainakin minulle virret on kokonaisuuksia eikä vain "kivaa välimusiikkia" jota saa pätkiä milloin ja miten vaan. Jos osaisin veisata paremmin niin joskus tekisi mieli jatkaa virsi loppuun (tai kunnes suntio/vahtimestari tulisi koputtamaan olkapäälle) :-?
-
Eilen jp:ssa tuli tämä hyvä kommentti mieleen sillä kolehtivirtenä ollut rankka "Millainen on elämä?" (VK598) katkaistiin sitten kun kolehti oli kerätty eli jätettiin 2-3 viimeistä säkeistöä pois.
Nojoo, siinä hyvä esimerkki siitä, miten jotkut virret ovat kokonaisuuksia eikä niitä voi sieltä täältä katkoa (tai muuten ajatus jää tosi hölmöksi). On tietty virsiä, joista voi laulaa säkeistön sieltä toisen täältä, ja luulisi kanttorin osata valita sellaiset kolehtivirsiksi!
-
Radio-ohjelmassa oli lyhyt keskustelunpätkä jumalanpalveluksen virsien valinnasta. Pappi ehdotti joitakin säkeistöjä, mutta kanttori sanoi: - Se virsi pitää laulaa kokonaan. Siinä on stoori. Pappi kiitti tiedosta ja suostui. Toivottavasti tällaiselle asiantuntemukselle on sijaa sakasteissa laajemminkin.
-
Radio-ohjelmassa oli lyhyt keskustelunpätkä jumalanpalveluksen virsien valinnasta. Pappi ehdotti joitakin säkeistöjä, mutta kanttori sanoi: - Se virsi pitää laulaa kokonaan. Siinä on stoori. Pappi kiitti tiedosta ja suostui. Toivottavasti tällaiselle asiantuntemukselle on sijaa sakasteissa laajemminkin.
Kanttorin puhdasoppisuus meni pikkuisen liian pitkälle. Meillä on joitain niin pitkiä virsiä, että niiden veisaaminen kokonaan ei ole älykästä. Pitää pystyä valitsemaan.
-
Noista tuplakolehdeista. Talla kylalla ne taitaa kerata erikseen johonkin rakennusrahastoon, johon laitetaan rahat erilliseen kirjekuoreen. Ja sitten on viela se tavallinen kolehti, joka kerataan penkeista.
Olin kerran Patmos Ryn:n järjestämässä uskonnollisessa tilaisuudessa.
Kun kolehti oli alkamassa, olin jo päättänyt, että nyt en tällä kertaa osallistu kolehtiin. Puhukoot mitä puhuvat rahantarpeesta, niin en laita.
Leo Meller piti pienen kolehtipuheen, jossa lopuksi tai aivan loppuosassa sanoi, että "kukkarot auki ja rahat tänne.".
Tuon lauseen johdosta muutin mieleni ja heitin satkun (markka-aika) kolehtiin, ja vain siksi, että hän sanoin asian noin suoraan turhaan kiertelemättä.
Kerran Romaniassa eräässä HELLUNTAISEURAKUNNASSA oli jännä tapa kerätä kolehtia (helluntaipiireissä kolehtia kutsutaan sanalla 'uhri'. Emme siis kerää kolehtia vaan keräämme uhrin).
No, en tiedä romanialaisia termejä, mutta kolehtihaavina toimi jokin avonainen vaasi, johon eräskin henkilö laittoi suuren rahan ja otti vaihtorahoja takaisin. Oli mahdollisesti 50 sikäläistä yksikköä ja otti 45 takaisin. Suomessa olin tottunut sellaisiin kolehteihin, joissa laitetaan tasa raha.
-
Luther-säätiössä kiristää joku pahasti, olisikohan tällä kertaa pantakaulus.
Olin tässä joku kuukausi sitten Helsingissä Luther-säätiön tilaisuudessa.
Jos joskus johonkin luterilaiseen seurakuntaan liityn, ehkäpä liityn luthersäätiöön.
Kaikinpuolin hieno kokemus.
Mielenkiintoista oli myös se lämmin vastaanotto. Vaikka kirkkokansaa oli muutama sata, meidät ensikertalaiset huomioitiin ja tultiin juttelemaan ja otettiin heti mukaan porukkaan.
Näin se pitää toimia. Näkyi tuo kristillisyys myös käytännössä, ei vain suusanallisessa muodossa.
Vastaavaan ystävällisyyteen en ole törmännyt tämän lisäksi oikein muualla, kuin jehovantodistajien piirissä.
-
Eero Huovinenkin taisi kiittää Luther-säätiön messua aidosta lämmöstä ja läheisyydestä. Ehtoollispöytään hän ei kuitenkaan ollut tervetullut, vaikka olikin piispa. Siinä kohden säätiön paimenten 'panta kiristi'.
-
Ehtoollispöytään hän ei kuitenkaan ollut tervetullut, vaikka olikin piispa. Siinä kohden säätiön paimenten 'panta kiristi'.
Niin, tuo omatunto kun ohjailee eri ihmisiä eri tavalla.
Minulla on sellainen käsitys, että kukaan ei ole tahtonut olla toiselle ilkeä, vaan kyseessä on ennemminkin ollut omaan tuntoon liittyvät asiat.
Oliskos ollut niin, että jonkun pastorin omatunto ei sallinut ehtoollisen jakamista piispalle.
-
Oliskos ollut niin, että jonkun pastorin omatunto ei sallinut ehtoollisen jakamista piispalle.
Taisipa kyseessä olla jotain naispappeuteen liittyviä seikkoja.
-
Ehtoollispöytään hän ei kuitenkaan ollut tervetullut, vaikka olikin piispa. Siinä kohden säätiön paimenten 'panta kiristi'.
Niin, tuo omatunto kun ohjailee eri ihmisiä eri tavalla.
Minulla on sellainen käsitys, että kukaan ei ole tahtonut olla toiselle ilkeä, vaan kyseessä on ennemminkin ollut omaan tuntoon liittyvät asiat.
Oliskos ollut niin, että jonkun pastorin omatunto ei sallinut ehtoollisen jakamista piispalle.
Luinpa kerran hyvän kirjan: Bo Gierzin "Kalliopohjan". Siinä todetaan että omatunto on melkoinen tuuliviiri - sen varaan jätettäessä ihminen on vähän tuulella käypä muutenkin. Naispappeushan siinä kiristi pantaa kuten joku jo toteaa.... tuttavapiiriin kuuluu mielenkiintoinen pastori joka voi muualla jakaa ehtoollista naisen kanssa mutta kun on femmalaisten seurassa niin eipä käy ....mainittakoon että on näiden keulamiehiä....eli se siitä omatunnosta.
-
No, en tiedä romanialaisia termejä, mutta kolehtihaavina toimi jokin avonainen vaasi, johon eräskin henkilö laittoi suuren rahan ja otti vaihtorahoja takaisin. Oli mahdollisesti 50 sikäläistä yksikköä ja otti 45 takaisin. Suomessa olin tottunut sellaisiin kolehteihin, joissa laitetaan tasa raha.
Olen nähnyt luterilaisessakin kirkossa tuota, että vaihdetaan raha pienempään ja erotus jää kolehtihaaviin. Jotkut mummot harrastavat sitä, niillä kun ei ole kuin isoja seteleitä pussissa, kun pankista tulevat... ;)
-
Kävin ameriikanmatkallani metodistijumalanpalveluksessa texasilaisen tuttavaperheeni kanssa. Kokemus oli aika mielenkiintoinen. Ennen jumista kirkolla kokoontui lähes 30 eri ryhmää Sunday Schooliin. Ryhmät olivat eri ikäisille ja eri elämäntilanteissa oleville (mm. eri-ikäisille lapsille, nuorille, opiskelijoille, nuorille perheille, sinkkunaisille, sinkkumiehille, sitten ihan vaan iän mukaan), me oltiin (siis olin siskoni kanssa) sellaisessa ryhmässä, jossa oli 50-60-vuotiaita. Täytyy sanoa, että olin todella positiivisesti vaikuttunut tästä toiminnasta!
Tiedustelimme vähän, kuinka homma toimii. "Tunti" on n. 45-60 minuutin mittainen ja sen vetäjät vaihtelevat, vetäjä ei välttämättä ole pappi tai muu seurakunnan työntekijä, vaan voi olla kuka tahansa sunnuntaikoulun kävijöistä. Ryhmässä oli n. 20-30 henkilöä ja tällä kertaa tunnin piti Baylor universityn kirjallisuuden professori (n. 50-vuotias nainen, ko. ryhmän jäsen). Ryhmälle oli annettu eräs muutamansivuinen teksti luettavaksi ja he keskustelivat siitä. Puhuttiin Raamatusta, tekstistä, uskosta, esitettiin kysymyksiä, heitettiin vitsejä, keskusteltiin avoimesti. Homma vaikutti toimivan. Totesimme siskoni kanssa, ettei tällaista ole meidän kirkossamme ollenkaan kuin ehkä rippikoulussa. Missä ovat aikuisten ja muutenkin eri-ikäisten ryhmät, joissa voisi viikottain kokoontua? On kai niitä raamattupiirejä, ym., mutta tämä konsepti oli jotenkin erilainen. Ja eri-ikäisille lapsille oli omat juttunsa; itse ainakin muistan joskus 8-9-vuotiaana olleeni ihan kypsä ja ihan liian iso meidän pyhäkouluryhmään. No, organisointiahan tuollainen vaatisi, enkä tiedä miten se saisi tuulta täällä siipiensä alle, mutta itse ainakin pidin konseptista. Tuli mieleen 90-luvun lopulla E-Pohjanmaalla pidetyt nuorten seurapiirit, joissa keskusteltiin eri aiheista ja välillä veisattiin virsiä. Toiminta vähän nuukahti jossain vaiheessa, en tiedä onko sitä herätetty uudestaan henkiin.
No, varsinainen jumis oli kyllä ihan jotain muuta. Kirkossa oli valtava hälinä, eteisessä vilkkuivat värivalot (joku lasten oleilutila?), ja koko jumalanpalvelus oli yhtä showta. Kirkossa oli kaksi isoa screeniä joista näytettiin jotain päivän tekstiin liittyviä lyhyitä jenkkivideoita ja niissä oli tiettyjä lauseita, jotka ilmestyivät sitä mukaa kun "saarna" eteni. Kaikki ohjelmanumerot menivät ihan tauotta toistensa perään, missään vaiheessa ei ehtinyt oikein hengähtää. Jumis loppuikin kuin seinään, oltiin siskon kanssa että hä, nytkö tämä loppui. Rytmitys oli jotain ihan meille käsittämätöntä. Tuli oikeasti ikävä ihanan rauhallista ja rauhoittavaa luterilaista jumalanpalvelusta. Luterilaiset on muuten ilmeisesti aika konservatiivien maineessa jenkeissä. Meiltäkin vähän arastelivat kysyä, että juommeko viiniä kun kuulivat, että olemme luterilaisia. Siitä lähtien sanoimme kaikille, jotka kysyivät, että kuulumme suomalaiseen luterilaiseen kirkkoon. Yritäpä siinä jotain körteistä selittää ;)
Muutenkin sellainen yleinen rukoilu tuntui olevan tosi must juttu. Aina hiljennyttiin rukoukseen ennen ruokailua - ihan hieno ajatus, mutta jokin siinä mätti. Puhe muuttui aina sellaiseksi muminaksi, se ei tuntunut ainakaan meikäläiseltä ihan aidolta. Ja joidenkin kanssa pidettiin käsistä kiinni. Tuntui vaan niin vieraalta. No, maassa maan tavalla. Mutta oli siellä maassa niin käsittämättömiä juttuja muutenkin, en vaan kestä sitä kaikkivoipaisuutta ja itserakkautta ja ylivertaisuutta mitä jenkit itsestään kuvittelevat ja uskovat. Aika hirvittävä kokemuus (pl. musiikillisesti) oli Walt Disney Concert Hallissa ennen konserttia orkesterin säestämä ja yleisön seisaaltaan laulama God bless America. Siis jopa orkesterin soittajat tuubaa ja sellistejä lukuunottamatta nousivat seisaaltaan soittamaan. Öhhh. Sovitus oli hieno, musiikki oli hienoa, mutta ajatus lähes oksettava.
Ja muutakin, kaikki ne McCain-kyltit teksasilaisissa puutarhoissa ja kun eräässä paikassa meidän iän todistamiseksi ei käynyt suomalainen/eurooppalainen ajokortti (kävi kyllä kaikkialla muulla) vaan olisi pitänyt olla TEKSASILAINEN ajokortti, muut eivät käyneet. Passeja ei ollut mukana, olisivatkohan nekään kelvanneet... ja aamupalaksi muffinssia voilla ja munakasta ja pekonia ja vohvelia ja pullaa ja ja... ja samaan roskikseen lasipullot ja biojätteet ja litistämättömät maitopurkit... ja ne autot ja niiden koot! Siinä maassa ei tunneta julkista liikennettä, ei kohtuukokoisia autoja, ei pyöräilyä. Perusperheauto oli sellainen, että sen renkaan korkeus oli mun reiden puoleenväliin. Heijaa! Että on kyllä sellainen olo, että paskanhailee mitä tämä pieni pohjoinen Suomi-pläntti täällä maailman hyvinvoinnin eteen tekee kun jenkit kuitenkin saastuttaa muiden suurvaltojen ohella tämän maapallon ihan pilalle.
Nojoo, menipä paatokseksi ja täysin offtopic. Oli se matka muilta osin todella hieno :)
-
Kiva että olet taas täällä masentuneiden maassa.
Noin se matkailu avartaa.
Mua ei amerikkalaisissa häiritse, mutta kun ne ei allekirjoittaneet sitä ilmastonmuutos sopimusta ja veti muistaakseni sitten Kiinankin siihen ei linjalle.
Showtako se jumalanpalvelus siellä oli?
Miltäköhän se minusta tuntuisi, kun minusta täällä vasta näytelmää tämä touhu näissä Jumalan palveluksissa on.
Hyvä et ei kuitenkaan pussailla ja kumarrella ikoneita. :roll:
-
Sellainen tekopirteiden ihmisten maa se on. Toisaalta on mukavaa, kun aina tervehditään iloisesti, mutta toisaalta se "How are you?" on niin turha, kun harvapa siihen ikinä mitään oikeasti vastaa. Kaikki on aina niin ihQ-fanzuu siellä. Mutta esim. ravintoloissa palvelu pelaa! Ihan poikkeuksetta joka paikassa oli erittäin ystävälliset tarjoilijat ravintolan hintatasosta riippumatta. Niille teki ihan oikeasti mieli jättää kunnolla tippiä. Se nyt on tietty tapakin siellä ihan eri tavalla kuin täällä, mutta hyvästä palvelusta teki kyllä mieli antaakin kiitoksen.
Yhdessä perheessä mun sisko toimi todistajana, että sen perheen mies allekirjoitti jonkun ihmeen "Proclamation: Status of Child of God" jossa se kirjallisesti kai todisti tai anoi tms. (ei päästy selvyyteen), että hän on Jumalan lapsi. Miina (siis mun sisko) toimi todistajana, että tämä mies on täysissä sielun ja ruumiin voimissa allekirjoittanut tämä Child of God -paperin. Hän oli muistaakseni presbyteeri. Todettiin siinä vaan jälkeenpäin keskenämme, että onneksi meidän ei tarvitse todistaa tuota asiaa kenellekään paperilla tai anoa jotain statusta tms.
Ellen sitä jo kirjoittanut, niin on ihan mahtavaa olla Suomessa! Täällä homma toimii, täällä on koti. Täällä ihmiset kierrättää ja ainakin edes yrittää pitää huolta luonnosta ja ympäristöstä. Ja täällä saan olla Jumalan lapsi ilman että kukaan pitää siitä meteliä tai showta tai kirjoittelee papereita tai todistelee sitä muille. Matkailu avartaa, mutta yleensä matkoilla paras hetki on tulla takaisin kotiin.
-
Kaikki on aina niin ihQ-fanzuu siellä.
Globaalisti heillä on syytäkin. Valitettavasti ja ollenkaan yleistämättä se on vain muilta pois.
En ole kateellinen, vaan surullinen ja katkera. Mutta sellaista elämä on.
Täällä homma toimii, täällä on koti. Täällä ihmiset kierrättää ja ainakin edes yrittää pitää huolta luonnosta ja ympäristöstä..
Tällainen vastakohtaisuus on linjassa sen kanssa, että köyhät antavat kolehtiin enemmän kuin rikkaat. Köyhät näkevät lähelle, koska heidän elämänpiirinsä on suppeampi. Rikkaat voivat nauttia laajemmin ihmiskunnan saavutuksista. He päättävät suurista linjoista, joilla on todella vaikutusta. Me köyhät sen sijaan voimme vaikutta porukkavoimalla, joskus joukollakin. Meidän pienistä puroista syntyy muutos.
-
Sellainen tekopirteiden ihmisten maa se on. Toisaalta on mukavaa, kun aina tervehditään iloisesti, mutta toisaalta se "How are you?" on niin turha, kun harvapa siihen ikinä mitään oikeasti vastaa. Kaikki on aina niin ihQ-fanzuu siellä. Mutta esim. ravintoloissa palvelu pelaa! Ihan poikkeuksetta joka paikassa oli erittäin ystävälliset tarjoilijat ravintolan hintatasosta riippumatta. Niille teki ihan oikeasti mieli jättää kunnolla tippiä. Se nyt on tietty tapakin siellä ihan eri tavalla kuin täällä, mutta hyvästä palvelusta teki kyllä mieli antaakin kiitoksen.
Yhdessä perheessä mun sisko toimi todistajana, että sen perheen mies allekirjoitti jonkun ihmeen "Proclamation: Status of Child of God" jossa se kirjallisesti kai todisti tai anoi tms. (ei päästy selvyyteen), että hän on Jumalan lapsi. Miina (siis mun sisko) toimi todistajana, että tämä mies on täysissä sielun ja ruumiin voimissa allekirjoittanut tämä Child of God -paperin. Hän oli muistaakseni presbyteeri. Todettiin siinä vaan jälkeenpäin keskenämme, että onneksi meidän ei tarvitse todistaa tuota asiaa kenellekään paperilla tai anoa jotain statusta tms.
Ellen sitä jo kirjoittanut, niin on ihan mahtavaa olla Suomessa! Täällä homma toimii, täällä on koti. Täällä ihmiset kierrättää ja ainakin edes yrittää pitää huolta luonnosta ja ympäristöstä. Ja täällä saan olla Jumalan lapsi ilman että kukaan pitää siitä meteliä tai showta tai kirjoittelee papereita tai todistelee sitä muille. Matkailu avartaa, mutta yleensä matkoilla paras hetki on tulla takaisin kotiin.
-
Sellainen tekopirteiden ihmisten maa se on. Toisaalta on mukavaa, kun aina tervehditään iloisesti, mutta toisaalta se "How are you?" on niin turha, kun harvapa siihen ikinä mitään oikeasti vastaa.
Tuosta tulee väkisin mieleeni vanhempi juttu. Yksi neiti meiltä töistä oli toisen kanssa Floridassa ja kaupan kassa esitti tuon saman kysymyksen "How are you?". Hädissään neiti sen ensi kertaa kuultuaan vastasi 32, mikä oli hänen ikänsä. Näinkin voi käydä.
-
Minusta se on fiksu ja ystävällinen kysymys. Voisi ottaa suomessakin käyttöön :!:
-
Minusta se on fiksu ja ystävällinen kysymys. Voisi ottaa suomessakin käyttöön :!:
Mutta kannattaako sitä kysyä, jos kysyjä ei ole oikeasti kiinnostunut vastauksesta?
-
Minusta se on fiksu ja ystävällinen kysymys. Voisi ottaa suomessakin käyttöön :!:
Useissa palvelupisteissä kuten esm. kassoilla, on ohjeena käytää laajempaa tervehdystä kuten esimerkin tervehdys. Konsultit sitä hakaavat palveluhenkilöltön päähän ja kyllä se on kymmenenä viimeisenä vuotena levinnyt.
-
Minusta se on fiksu ja ystävällinen kysymys. Voisi ottaa suomessakin käyttöön :!:
Jep, jep. Kassa kysyy: "Kuis sul menee". Asiakas vastaa: "Siin se menee."
Kassa vastaa: " Hyvää Päivänjatkoa." Asiakas vastaa: "Samoin".
Ja USA:ssa sama prosessi menee näin. Kassa: "How are you?" Asiakas: "Fine". Kassa vastaa: "Have a nice day". Asiakas vastaa: "Thanks."
-
Pitäisikö messussakin toimia tähän tapaan? Silloin tällöin ehdotetaan 'ihmisläheisyyttä' lisättäväksi virsikirjoja ovensuusa jakavalla maallikolla, joka hokisi jatain vastaavaa. Minusta tervehdykseksi riittää messuun jo kuuluva vuorotervehdys.
-
Pitäisikö messussakin toimia tähän tapaan? Silloin tällöin ehdotetaan 'ihmisläheisyyttä' lisättäväksi virsikirjoja ovensuusa jakavalla maallikolla, joka hokisi jatain vastaavaa. Minusta tervehdykseksi riittää messuun jo kuuluva vuorotervehdys.
jos kättely on vapaaehtoista, niin silloin se on OK. mutta jos pitää kätellä (ts ei ole sosiaalisesti sallittua kävellä ohi), niin sitten on helposti suorittamista. Tuomasmessun "rauhan tervehdys" tuntuu minun luontoiselleni aika väkinäiseltä, mutta kaipa sosiaalisemmat pitävät moisestakin.
hiljattain olin muutamana päivänä eräässä srk-tapahtumassa, jossa puhuja halusi kätellä kaikki aina ennen tilaisuuden alkua. itse koin sen pakkopullaksi, esim yhtenä iltana olisin kyllä mieluummin juonut juuri ottamaani kahvia (ja syönyt vapaaehtoispullaa), kuin noussut siitä ylös ja näytellyt ilahtunutta, kun "sain" kätellä ko puhujaa.
Mutta puheensa olivat kyllä hyviä.
-
olen tyhmä koska minä en halua kätellä messun aikana...
-
Lahden Liipolassa toivotettiin rauhaa kädestä naapureille Jumanlanpalveluksessa. Pidän sitä turhana eleenä, mutta ymmärrän, että se voi olla tärkeä jollekulle jolla ei ole yhtään ystävää. Itse vierastan tapaa. Ensi kerran törmäsin siihen Australiassa, jossa en tuntenut kuin vierustoverini, joka oli appiukkoni käly. Jotenkin vaan tämä karumpi malli on tutumpi ja ehkä siksi enemmän kotoisampi. Suomessa on tähän asti saanut olla rauhassa Jumalanpalveluksessa, korkeintaan ovella kätelty.
-
Juu Mustakin sellasta teennäistä ja pinnallista se kättelyhomma messussa.
Tuomasmessussa on sellanen tapa myös, et jossain välissä pappi sanoo kätelkäämme ja toivottakaamme Jumalan rauhaa.
Siinä sitten kätellään ja se tuntuu tosiaankin teennäiseltä ja pinnalliselta.
Jos joku vaikka kertoo jotain surullista ja sitten halataan tai kun tavataan ja kätellään on aivan eriasia kuin kätellä jossain messussa jonkun käskiessä.
Muutenkin ne kaavat kirkonmenoissa on niin sellasia, että vähän kuin skolessa oli jotain ku ope sano, et nyt toistetaan kaikki yhdessä.
Mut on kai kirkossa jotain hyvääkin, kuten isot kauniit rakennukset. Ennen ne oli aina iltaan asti auki ja sinne pysty menemään hiljentymään.
Ihan kiva tapa kun ajeli esimerkiksi jonnekkin kauemmaksi, ni pysty pysähtymään kun näki kirkon ja istahtaa ja miettiä hetki syntyjä syviä.
Nykyään ne kirkot taitaapi olla enempi kiinni, muutoin kuin Sunnuntaisin?
-
Mut on kai kirkossa jotain hyvääkin, kuten isot kauniit rakennukset. Ennen ne oli aina iltaan asti auki ja sinne pysty menemään hiljentymään.
Ihan kiva tapa kun ajeli esimerkiksi jonnekkin kauemmaksi, ni pysty pysähtymään kun näki kirkon ja istahtaa ja miettiä hetki syntyjä syviä.
Nykyään ne kirkot taitaapi olla enempi kiinni, muutoin kuin Sunnuntaisin?
riippuu paikasta.
Ja lisäksi tiekirkot ovat ainakin kesäisin hyvin auki.
http://www.kirkkopalvelut.fi/content/blogsection/8/30/
kartan mukaan niitä ollut lähes joka paikkakunnalla ainakin viime vuonna.
Ja Pälkäneen rauniokirkko on aina avoinna!
-
Oikeesti jos kirkot ois enempi auki ja ihmiset oppisivat käydä siellä keskentyöpäivää ja illalla ja muulloinkin hiljentymässä se olisi hieno ja kaunis tapa.
Tietty jos niistä tulisi joitain Hyde parkkeja jossa jokainen seko alkaisi huutelemaan ja pitämään puhetta niin se olisi tietty pikkasen liikaa.
Kallionkirkossa joskus nuorempana kävin päivällä hiljentymässä ja aika moni muukin. Jotenkin siinä oli jotain sellaista coolia. Tuntu kivalta nähdä muitakin ihan spontaanisti tulleen rukoilemaan tai mietiskelemään tai jotain.
Silloin kun Suomessa oli mustasurma ja muita katastrooffeja niin kirkot täyttyi automaattisesti. Ihan hyvä et edes silloin, mut ois hienoa jos ihmiset alkaisivat vaan ottaa tavakseen parempinakin aikoina käydä hiljentymässä, vaikka tietysti jokainen voi kotonaankin ja työpaikallaankin etsiä sopen missä hiljentyä?
Vaikka jokunen körtti voisi alkaa Lapualla mennä kirkkoon voivottelemaan omaa pienuuttaan ja syntisyyttään
:wink:
-
Kaavin kirkon palavilla raunioilla, tai oikeastaan niiden vieressä. Rovasti Kusti Väätäinen saarnasi, joka tuli ulos poliisiauton kaittimista. Auto oli siinä vieressä ja siihen mikrofoniin puhuttiin. Palo alkoi sunnuntaiaamuna ja palokunta teki vielä lopputöitä tilaisuuden aikana. Karu tilaisuus. Ihmiset ympärillä olivat aika totisia. Palon syy ei selvinnyt, näin muistelen. Taisi olla tuhopoltto.
-
Olin männä pyhänä Kuopion Tuomiokirkossa Juhlamessussa, oikein hyvässä sellaisessa. Saarnan jälkeen oli pappisvihkimys. kuusi maisteria sai pappisvihkimyksen. En ole aikaisemmin ollut pappisvihkimystä seuraamassa. Minun mieltäni nostatti kuulemani musiikki. Kuoro lauloi kirkon urkurin säveltämän Psalmimotetin. Siinä puhutaa ilosanoman tuojista. Kuoro oli mahtava. Siitä kuulin puhuttavan Jumalanpalveluksesta poistuttaessa.
Kolehtivirressä soi evankeliumi ' Ota kuoleman vallan jo taitettu on, ja on riistetty......
Muutenkin oli Kanttorin Pertti Rusasen (Johanna ja Ville Rusasen isä) ja urkuri Eero Väätäisen yhteistyö oivallista, olivathan alan tosiammattilaiset asialla.
En ollut ensimmäistä kertaa käymässä tässä kirkossa. Siellä ei ole toistaisekai ollut 'pyhiä kättelyitä eikä muita hörhelöitä'
Lieneekö 'kolleega' Johannes olut kirkossa?
-
Oikeesti jos kirkot ois enempi auki ja ihmiset oppisivat käydä siellä keskentyöpäivää ja illalla ja muulloinkin hiljentymässä se olisi hieno ja kaunis tapa.
Kun asuu riittävän syrjässä, niin voi hiljentyä kotona aivan vapaasti. Jos kotona on liikaa metakkaa, voi mennä metsään. Pyhänä sitten kirkkoon oikeasti jumalanpalvelukseen.