- Joskus törmää vähän pihtien pitelemään yritykseen rustata vängällä jotakin kai sitten lapsennäköistä. "Käperrytään" "isin kainalokuoppaan" "sopertamaan synnintunnustusta" "hellään syliin". Mitäs, kun iskee fiilis että äkkiä ulos ja jokunen senttilitra vinkkua rauhoittamaan mieltä päivystävästä kapakasta... että soperru ittekses ja käperry ittekses...
Aika kamala fiilis tulee kyllä jälkikäteen...kai sitä jokaisen pitäis saada tyylillään...uhhuh.
Jäin miettimään tuota lapsen uskon "tavoittelua". Se on aloittajalla ihan alkumetreillä ketjua. Tuo ylläkuvattukin kun on varmaan yksi tapa, ei vain sovi mulle. Mutta kai se ihminen ihan tosissans on.
Sanotaan ettei voi ottaa mitään ellei taivaasta anneta, mutta toisaalta siitä hellittämättömyydestäkin puhutaan. Kuin on? Istunko odottamaan, vai väännänkö tyyliin sinähän et mene ennen kuin siunaat minua..?
Siis, ymmärtääköhän tätä kukaan... ? En ole mestari ilmaisemaan itseäni tällaisella sivustolla.
