Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: Suvikki - 11.08.09 - klo:10:21
-
Olen heinäkuusta asti ihmetellyt sanaparia ”lapsen usko”. Omaa kokemusta lapsuuden uskosta minulla ei ole ollut. Voikohan sitä tavoittaa aikuisena - jonkinlaista järkeilemätöntä luottamusta Jumalaan. Kuuluisiko sen olla tavoite uskonelämässäni? Kun en oikein pääse eteenpäin ajatuksissani, kysyn körttifoorumilaisten mietteitä asiasta.
Mitä yleensä tarkoittaa lapsen usko? Mikä merkitys sillä on kokemuksena, mikä arvo? Miten lapset uskovat? Toivoisin sekä havaintoja/muistoja lapsista uskonnon äärellä että teologisempia pohdintoja aiheesta…
Koko käsite "lapsen usko" on minulle hiukan outo. Muuan lapsuudenystäväni joskus asiaa minulle omalta kohdaltaan selvensi, ja hän liitti tämän käsitteen henkilökohtaiseen jumalakokemukseensa lapsena. Hänellä oli ollut lapsena selkeä ja turvallinen kokemus jumalasta, ja hän oli uskonut siihen, että Jumala on, eikä hänen mieleensä tullut kyseenalaistaa tätä. Onko tämä yleinen tapa ymmärtää asia? Ja onko tuo kokemus kovinkin yleinen? Katoaako se jossain vaiheessa? Aiheuttaako ”lapsen uskon” loppuminen jonkinlaisen järkytyksen? Millä muulla tavoin lapsen uskon voi ymmärtää? Onko lapsen uskon saavuttaminen aikuisena mahdollista ja toivottavaa?
Minulla ei siis ole mitään tuollaista kokemusta lapsena ollut. Olen kyllä kotona saanut opastusta herännäisyyden hengessä, käynyt kirkossa, seuroissa, seurakunnan kerhoissa ja pyhäkoulussa, mutta kristillinen kasvatus oli minulle kuin vettä hanhen selkään. Minulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa siitä, että olisin uskonut Jumalaan tai saanut mitään lohtua tai turvaa uskonnosta. Raamattu oli minulle tarinakokoelma, ja liitin sen mielessäni yliluonnollisten satujen joukkoon. Tähän kuuluivat myös joulupukki ja näkki - näihinkään en ikinä "uskonut" - joskin lapsen logiikalla kannatti silti olla varuillaan.
-
Olen heinäkuusta asti ihmetellyt sanaparia ”lapsen usko”. Omaa kokemusta lapsuuden uskosta minulla ei ole ollut. Voikohan sitä tavoittaa aikuisena - jonkinlaista järkeilemätöntä luottamusta Jumalaan.
Se on vilpitöntä luottamusta Jumalaan. Kyllä se on aikuisena myös mahdollista. Meidän maailmassamme se on vertaus ja muistikuva lapsuudenaikaisesta uskosta.
Kuuluisiko sen olla tavoite uskonelämässäni?
Kyllä. "Olkaa lasten kaltaiset."
Mitä yleensä tarkoittaa lapsen usko?
Uskoa, jossa ei ole epäilyä, luottavaista turvautumista Taivaan Isän huolenpitoon.
Mikä merkitys sillä on kokemuksena, mikä arvo?
Se antaa rauhan. Se on kallis aarre.
Miten lapset uskovat?
Lapset ovat huolettomia. He ovat kyllä myös varovaisia uuden suhteen, mutta kiinnostuneita ja ennakkoluulottomia, sanalla sanoen luottavaisia.
selkeä ja turvallinen kokemus jumalasta, ja hän oli uskonut siihen, että Jumala on, eikä hänen mieleensä tullut kyseenalaistaa tätä. Onko tämä yleinen tapa ymmärtää asia?
Kyllä. Epäusko on kuitenkin yhtä yleistä. Epäily on perusinhimillistä. Korkeampaan voimaan uskominen on yleisempää kuin ateismi.
Ja onko tuo kokemus kovinkin yleinen?
On se minusta hyvin yleinen.
Katoaako se jossain vaiheessa?
Se ei ole tietoisuudessa jatkuvasti, mutta että ihminen olisi välillä ateisti ja välillä uskovainen, on kai harvinaista.
Aiheuttaako ”lapsen uskon” loppuminen jonkinlaisen järkytyksen?
Kyllä. Sitä voisi verrata "lapsuuden loppuun". Useimmiten se palaa - laimeampana, sillä sananmukainen lapsen usko ei ole aikuiselle mahdollinen.
Millä muulla tavoin lapsen uskon voi ymmärtää?
Ei sitä muuten voi. Lapsi on lapsi, usko on usko.
Onko lapsen uskon saavuttaminen aikuisena mahdollista ja toivottavaa?
Sekä että varauksella, että aikuinen ei ole lapsi, josta seuraa epäilyä.
Minulla ei siis ole mitään tuollaista kokemusta lapsena ollut. Olen kyllä kotona saanut opastusta herännäisyyden hengessä, käynyt kirkossa, seuroissa, seurakunnan kerhoissa ja pyhäkoulussa, mutta kristillinen kasvatus oli minulle kuin vettä hanhen selkään. Minulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa siitä, että olisin uskonut Jumalaan tai saanut mitään lohtua tai turvaa uskonnosta. Raamattu oli minulle tarinakokoelma, ja liitin sen mielessäni yliluonnollisten satujen joukkoon. Tähän kuuluivat myös joulupukki ja näkki - näihinkään en ikinä "uskonut" - joskin lapsen logiikalla kannatti silti olla varuillaan.
Et ole yksin.
-
Lapsihan luottaa äitiin ja isään täysillä.
Minulle on jäänyt mieleen siskoni poika äitinsä sylissä, ojentaen kättä kohti taivaalla lentävää lentokonetta: "Anna!"
Eikä siinä ollut epäilyksen häivää, etteikö äiti voisi ja haluaisi sen pojalle taivaalta poimia. Itse olin silloin seurakuntanuorissa saanut opetusta lapsen uskosta, joten sanapari tuo aina mieleen tuon tapahtuman.
-
Pyryharakka!
Itse ajattelen asiaa juuri noin, sillä lapsen usko on puhdasta ja luottavaista eikä siihen ole tungettu omaa "tietoa" joka on maailmalta opittu.
-
Minulla synnintuntoon- ja ns. uskoontulon jälkeen alkoi eräänlainen tieto- tunto- ja oikeassaolemisen- usko. Se oli yli 20 vuotta lukemista, raamattutunteja, tuntemuksia, tietämystä ja muuta turhaa vouhotusta josta vähitellen tuli suuri kysymysmerkki sieluuni. Viisi vuotta meni kylmillään, mutta ei erossa Jumalan puolelta.
Tämä mitä herätyksen jälkeen jäi, riittää minulle. Turva, luottamus, armollisuus, rukous ja lähimmäisyys.
En paljon vaivaa päätäni opinkappaleilla, mutta käyn mielelläni kirkossa ja seuroissa. Minulla on tunne että se minkä tarvitsen uskonelämääni, sen jotakin kautta olen aina saanut.
-
Hei!
Minä tarinoin mm. lapsuudenuskostani uusimmassa toimittamassani, herättäjäjuhlille ilmestyneessä, Kirjapajan kustantamassa kirjassa "Oma maali ja onnenpotku."
Sieltä löytyy myös jonkun muun foorumilaisen, ja muidenkin tarinoita.
Mauno
-
Luulenpa alkavani jotain ymmärtää. Ehkä. Onko lapsen uskon tavoittelussa itse asiassa sama idea kuin mystiikassa? Suoran jumalakokemuksen tavoitteleminen ohi loogisen järjenjuoksun? Tosin ilmeisesti kokemus sinänsä ei ole tavoite, vaan luottamus.
Ajatuksieni kasaamisessa minua hämmentää se, etten muista mitään ajalta jolloin en vielä suhtautunut järkeillen maailmaan, ja kuitenkin kuvittelen löytäväni omastakin lapsuudestani jonkinlaisen esimerkin uskosta. Ilmeisesti on niin, etten muista yhtään mitään aivan varhaisimmista uskontoon liittyvistä aivoituksistani. Ajattelun tapa on ehtinyt muuttua lapsuuden jälkeen (lapsena ajatteli ensin käytännöllisesti, konkreettisesti, maagisesti - murrosiässä ajattelu oli jotenkin loogista, ehdotonta, luokittelevaa - ja nyt aikuisena järki juoksee vain sumeasti), ja on vaikea saada kiinni vanhoista ajatuksistaan. Pitäisi ehkä päästä tarkkailemaan tuttavien ja sukulaisten lapsia. Tai vaikka lukea tuo Maunon ”Oma maali ja onnenpotku”.
Sen sentään muistan, että uskonnon oudon sanaston miettiminen kehitti käsityskykyä ja ehkä mielikuvitustakin. "Iankaikkisuus" oli hieno käsite alle kouluikäisen pureskeltavaksi.
-
Oma maali ja onnenpotku -kirjaa ei ole Körttikaupassa!? Siksikö, että se on Kirjapajan kustantama? Ilmeisesti?
-
Tavoitteleeko lapsi uskoa? Tuskin. Lapsi vain uskoo. Kyseenalaistaminen, epäily ja muu kilvoittelu ovat mielestäni jo kasvamista aikuisten maailmaan.
-
Jos lapsenuskoa ajatellaan esimerkiksi Raamatun ihmeiden kautta, niin siinä mielessä koen olevani lapsenuskossa. Uskon, että Jeesus oikeasti käveli veden päällä (eikä se ollut jäässä), ruokki 5000 miestä 5 leivällä ja 2 kalalla, syntyi neitseestä, herätti Lasaruksen kuolleista ja nousi kuolleista. En ole niin viisas, että osaisin kehitellä noihin joitain loogisia selityksiä.
Joku tyyppi totesi kerran, että ihminen, joka on opiskellut tarpeeksi kauan teologisessa tiedekunnassa, ei usko kohta mihinkään. No, eihän tätä voi yleistää. Tiedän paljonkin pappeja, jotka eivät kyseenalaista alussa mainitsemiani Raamatun kohtia. Eräs taannoinen Raudaskylän opiston käynyt kaverini (nainen) kertoi luettuaan papiksi, että kyllä oma ajattelu kieltämättä muuttuu teologian opintojen myötä.
-
Aloitti Hengessä - lopetti Helsingissä.
-
yes!!!
-
Minä uskoin lapsena Jumalaan ilman muuta, rukoilin iltarukouksen joka ilta (ehkä vähän pakkomielteisesti yhdessä vaiheessa), kävin pyhäkouluakin. Vasta teini-iässä rupesin pohtimaan asioita teologiselta kannalta ja mitä kaikki oikeastaan tarkoittaa. Minulle sanottiin, että pitää tulla erikseen uskoon, saada Pyhä Henki ja todistaa uskostaan. Lapsenusko ja tosiuskovaisuus eivät olleet ollenkaan sama asia. Lapsenusko oli kai jollain tapaa uskon esiaste, ei tavoitetila. Nyt en tietenkään enää ajattele noin. Arvostan sitä hiukan pelokastakin lapsenuskoani, joka ei varsinaisesti ymmärtänyt ristin sovituksesta ja Jeesuksesta mitään, koettipahan vain olla kiltisti, ettei Jumala rankaise. :)
-
minä olen lapsenuskoinen... Jumppu pitää minusta huolta ankarasti tukistamalla... :icon_wink:
-
Näin on minunkin elämässäni. Mutta Jumpulla on suuri pumppu. Hän silittääkin välillä. Mutta kun se on niin arvaamaton! Se välillä risoo.
-
Jos lapsenuskoa ajatellaan esimerkiksi Raamatun ihmeiden kautta, niin siinä mielessä koen olevani lapsenuskossa.
Ihmeet olivat minulle nimenomaan lapsena ongelmallisia ajatella. Otin kuulemani kirjaimellisesti, ja seurauksena oli hämmästystä, epäluuloa ja kauhua. Ihmettelin, miksi fantastisiin juttuihin piti suhtautua eri tavalla sen mukaan oliko tarina Raamatussa vai satukirjassa. Lisäksi Raamatussa tuntui olevan paljon kamaluuksia, joiden tarkoitusta en ymmärtänyt. Erityisesti olin närkästynyt kaikista kuolleistaherättämisistä. Se oli minusta väärin, luonnotonta ja hirveintä, mitä vainajalle tai tämän omaisille saattaisi tehdä. Olin syvästi kauhistunut Lasaruksen kohtalosta, enkä ymmärtänyt myöskään, mihin ylösnousemusta yleensä tarvittiin. Toivoin kuoltuani saavani pysyä kuolleena. Myös ehtoollisen sakramentin ”ruumis ja veri” herättivät minussa alkukantaista kauhua, ja tuskin olen ainoa. Ei ole helppo pyhäkoulunopettajan osa…
Ehtoollisen idea sentään on aikuisena kirkastunut. Kuollestaherättämisistä en ole vieläkään ihan varma.
Myöhemmin pystyin näkemään monet ihmeelliset asiat vertauskuvallisina tai epäoleellisina pääasian kannalta. Tämä on kuitenkin hankalaa – tuntuu siltä kuin selittelisi Raamattua ihan vain sillä perusteella mihin yleensä pystyy uskomaan.
-
tässä viimmeisenä lauseena oli aika hyvä oivallus...
-
Minulla oli kai lapsena se sellainen lapsen usko. Jumala on Jumala eikä minulle käy kuinkaan, ja jos ahdistaa, voi rukoilla niin ei ahdista enää, oli kai sen pääteesi. Sitten sitä rupesi isompana ajattelemaan ja kyselemään, ja siitä lähtien olen liukastellut tällä epäilevällä tiellä.
Kurjaa, että lapsen usko Jumalaan väistyi, mutta vielä aikuisenakin uskoin lapsen lailla ( = lapsellisestiko?) ihmisten hyvyyteen ja vilpittömyyteen. Niinpä sitä käytettiinkin hyväksi ja minulta huijattiin iso summa rahaa. Onneksi, ONNEKSI Jumala ei vissiinkään käytä lasten lapsenuskoa samalla tavalla väärin kuin ne ihmiset käyttivät aikuisen lapsenuskoani.
-
Minulla oli kai lapsena se sellainen lapsen usko. Jumala on Jumala eikä minulle käy kuinkaan, ja jos ahdistaa, voi rukoilla niin ei ahdista enää, oli kai sen pääteesi. Sitten sitä rupesi isompana ajattelemaan ja kyselemään, ja siitä lähtien olen liukastellut tällä epäilevällä tiellä.
Kurjaa, että lapsen usko Jumalaan väistyi, mutta vielä aikuisenakin uskoin lapsen lailla ( = lapsellisestiko?) ihmisten hyvyyteen ja vilpittömyyteen. Niinpä sitä käytettiinkin hyväksi ja minulta huijattiin iso summa rahaa. Onneksi, ONNEKSI Jumala ei vissiinkään käytä lasten lapsenuskoa samalla tavalla väärin kuin ne ihmiset käyttivät aikuisen lapsenuskoani.
Lapsen uskossa on sellaine rajoite, että se koskee vain uskoa Jumalaan ja hänen työhönsä. Rahan ja muiden asioiden suhteen on parempi ettei usko ihmisiin ja niiden mahtaviin lupauksiin.
-
Sellainen suhtautuminen taitaisi olla kristillistä, että toimii ikään kuin uskoisi ihmisten hyvyyteen, vaikka tietääkin aina pettyvänsä. Raamatussa taidetaan puhua lainaamisesta, vaikka tietääkin, ettei saa ikinä omaansa takaisin.
-
Sellainen suhtautuminen taitaisi olla kristillistä, että toimii ikään kuin uskoisi ihmisten hyvyyteen, vaikka tietääkin aina pettyvänsä. Raamatussa taidetaan puhua lainaamisesta, vaikka tietääkin, ettei saa ikinä omaansa takaisin.
Itse asiassa Raamatussa puhutaan antamisesta. Jos Sinulla on kaksi ihokasta, anna hänelle, jolta sellainen puuttuu.
1. Joh. 3:17,18
Jos joku, jonka toimeentulo on turvattu, näkee veljensä kärsivän puutetta mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus voisi pysyä hänessä?
-
Luuk. 6:34
-
Tuo on minusta aika problemaattinen juttu. Tietenkin pitäisi antaa sille, joka tarvitsee, jolta puuttuu. Mutta entäpä, jos toinen vain käyttää hyväkseen iloista antjaa. Hyväksikäyttäjälläkin raha voi mennä hänen mielestään tarpeeseen: viinaan, pelaamiseen, holtittomaan rahankäyttöön jne. Auttaako iloinen antaja silloin lähimmäistään, vai edesauttaako lähimmäisen riippuvuutta jostakin eitoivotusta? :icon_eek:
-
Tuo on minusta aika problemaattinen juttu. Tietenkin pitäisi antaa sille, joka tarvitsee, jolta puuttuu. Mutta entäpä, jos toinen vain käyttää hyväkseen iloista antaa. Hyväksikäyttäjällä raha voi mennä hänen mielestään tarpeeseen: viinaan, pelaamiseen, holtittomaan rahankäyttöön jne. Auttaako iloinen antaja silloin lähimmäistään, vai edesauttaako lähimmäisen riippuvuutta jostakin ei toivotusta? :icon_eek:
Tämä on mielenkiintoinen asia. Silloin kun Jeesus sanoi nuo sanat kellään ei ollut juuri mitään ja kaikki elivät puutteessa. Nyt lähes kaikilla lähellämme on enemmän kuin tarvitsevat. Mitenköhän Jeesus muotoilisi sanomansa tänään?
-
Tämä on mielenkiintoinen asia. Silloin kun Jeesus sanoi nuo sanat kellään ei ollut juuri mitään ja kaikki elivät puutteessa. Nyt lähes kaikilla lähellämme on enemmän kuin tarvitsevat. Mitenköhän Jeesus muotoilisi sanomansa tänään?
Muotoilisi täysin samoin. Jeesuksen seuraaminen on kaiken jättämistä. Sitä se oli alkuseurakunnassa, sitä se on myös nyt.
-
Tuo on minusta aika problemaattinen juttu. Tietenkin pitäisi antaa sille, joka tarvitsee, jolta puuttuu. Mutta entäpä, jos toinen vain käyttää hyväkseen iloista antjaa. Hyväksikäyttäjälläkin raha voi mennä hänen mielestään tarpeeseen: viinaan, pelaamiseen, holtittomaan rahankäyttöön jne. Auttaako iloinen antaja silloin lähimmäistään, vai edesauttaako lähimmäisen riippuvuutta jostakin eitoivotusta? :icon_eek:
Tiedän kaverin, joka lainasi hyvää hyvyyttään tuttavalleen aika ison summan rahaa. Sitten ilmeni, että lainaajalla oli erinäisiä riippuvuuksia, joten raha oli mennyt ihan tyhjänpäiväisiin asioihin. Tyyppi oli korviaan myöten velassa moneen suuntaan.
Mitä tästä opimme?
Ainakin lainaaja oppi, että ei kannata ihan suin päin lainata rahaa kenelle tahansa.
Uskon, että Jeesuskaan ei tarkoittanut tällaista auttamista. Jumalan lahjaa on myös järki päässä ja sitä saa ja pitää käyttää.
-
Tiedän kaverin, joka lainasi hyvää hyvyyttään tuttavalleen aika ison summan rahaa. Sitten ilmeni, että lainaajalla oli erinäisiä riippuvuuksia, joten raha oli mennyt ihan tyhjänpäiväisiin asioihin. Tyyppi oli korviaan myöten velassa moneen suuntaan.
Mitä tästä opimme? Ainakin lainaaja oppi, että ei kannata ihan suin päin lainata rahaa kenelle tahansa.
Uskon, että Jeesuskaan ei tarkoittanut tällaista auttamista. Jumalan lahjaa on myös järki päässä ja sitä saa ja pitää käyttää.
Uskon, että Jeesus tarkoitti myös tällaista auttamista.
Matt. 6:31-34
Älkää siis murehtiko: 'Mitä me nyt syömme?' tai 'Mitä me juomme?' tai 'Mistä me saamme vaatteet? Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.
-
Uskon, että Jeesus tarkoitti myös tällaista auttamista.
Matt. 6:31-34
Älkää siis murehtiko: 'Mitä me nyt syömme?' tai 'Mitä me juomme?' tai 'Mistä me saamme vaatteet? Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.
Olisitko itse valmis "lainaamaan" eli käytännössä lahjoittamaan säästösi huumeiden käyttäjälle tai peliriippuvaiselle? Heidän rahanmenollaanhan ei tunnetusti ole äärtä eikä laitaa. Minä näen, että on vastuutonta antaa rahaa sellaiseen tarkoitukseen, jossa toinen kietoutuu entistä lujemmin pahan verkkoon.
-
Voisitko lahjoittaa säästösi taholle, joka auttaa huume- tai peliriippuvaisia eroon addiktioistaan?
-
Voisitko lahjoittaa säästösi taholle, joka auttaa huume- tai peliriippuvaisia eroon addiktioistaan?
Tottakai voisin lahjoittaa sopivaksi katsomani summan. En kaikkia säästöjäni, koska tarvitsen niitä omiin välttämättömiin menoihini.
-
On tässä sellainenkin puoli, että uskovaisia aika monesti hyväksikäytetään heidän (joidenkin heistä) anteliaisuutensa takia. tarvitsematta mennä äärimmäisyys-esimerkkeihin voi mainita monenkirjavat keräykset ja "auttamisoperaatiot" joita kristilliset järjestöt tekevät jossain periferiassa. Joitakin on istunut syytettyjen penkilläkin taloussotkuista ja kirjanpidon epäselvyyksistä. Pidän yleensäkin rahan antamista muille hengellisille järjestöille kuin kirkolle arveluttavana vaikkei siihen tietenkään kaikkien kohdalla ole aihetta.
Toinen muoto on yksityisen ihmisen rahallinen vedättäminen jota olen nähnyt oikein-uskovaisenkin harrastavan. Rahaa saatuaan tyyppi laittoi ne turhuuksiin eikä edes maksanut aina velkojaan takaisin tai sitten maksoi niitä jollain tavaralla jota ei ollut edes pyydetty ja jolla ei ollut saajalle käyttöä. Hyväsydämistä kyllä rokotetaankin joten tiettyä paksunahkaisuutta tarvitaan.
Tästäpä juontuikin mieleeni eräs nuori tyttö muinoin joka tuli ns. uskoon. Hänellä heräsi halua olla "vierelläkulkija" ja ties mitä. Tämä näkyikin tekoina ulospäin mutta kun tyttö rukka ei ymmärtänyt milloin häntä vedätetään ja olisi aika antaa vedättäjälle ympäri korvia niin häntä käytettiin hyväksi. Eräässäkin hengellisessä tilaisuudessa tyttö istui vierekkäin mukaansa kutsuman juopon kanssa vierekkäin siten että juoppo nojasi tytön rintoihin kasvojaan. Tyttä tietenkin oli vilpitön ja puhtaalla mielellä mutta tämä sika juopporetku nautiskeli nuoren tytön sylissä kuolaamisesta mikä oli silminnähtävää ja ilmeistä kaikille jotka tuon juopon tiesivät ja tunsivat. Tyttö vaan ei sitä ymmärtänyt hyväsydämisyyden puuskassaan kun luuli tarjoavansa "auttavan sylin". Osan voi tietenkin panna nuoruuden ja kokemattomuuden piikkiin.
Maailma ei ole mikään hengellinen nukkekoti jossa leikitään sinisilmäisesti "hyvää lähimmäistä ja vierellä kulkijaa". Ne ovat pelkkiä korulauseita ja uskonnollisia hymiöitä jotka tuuli vie mennessään. Totuus on että niitä vedätetään joita saadaan, valitettavasti! Oikeat auttajat tekevätkin tekonsa salassa, muilta tietämättä ja osaavat katsoa eteensä. Mielestäni ei auta huiskia sinne tänne umpimähkään sitä ihmisrakkauden puuskassa saatua energiaa, vaan käyttää järkeään ja pitää jalat maassa sekä kohdentaa apua sinne missä se menee oikein. Kerran voi toki erehtyäkin mutta toiste on jo anteeksiantamatonta eikä siinä ole mielestäni mitään otollista eikä hyvää, se on korkeintaan tyhmyyttä ja opiksi ottamattomuutta. Rahaa ei myöskään ole mitään järkeä antaa huonoihin tarkoituksiin, etenkään jos ne on jo tiedossa.
Siihen idealismiin en oikein jaksa uskoa että me antamattomuudellamme tai antamisellamme pystymme vaikuttamaan kenenkään riippuvuuksiin tai hyviin/huonoihin tapoihin. Se on vaan turhaa ja tarkoituksetonta.
-
:) Ihan hyviä näkemyksiä Jampelta.
Varmaankin tulee monesti annettu väärään kohteeseen, mutta pikkaisen tosta asenteesta antamisessa.
Raamatun mukaanhan annetaan ensisijaisesti Jumalalle ja kiitoksena siitä, että hän on antanut jotain mitä voi antaa.
Tietysti on hyvä ajatella ja miettiä minne antaa ja miten auttaa, mutta jos on antamassa Jumalalle, niin silloinhan sitä vastuuta on myös Jumalalla.
Eli Jumala sitten vaikuttaa varkaalle sen palkan minkä varas ansaitsee ja antajalle sen minkä antaja ansaitsee.
Olemme eräänlaisia talouden pitäjiä Jumalan rahoille, kun olemme saaneet häneltä ja jaamme sitä saamaamme. Siksi kait Raamatussa on niin paljon opetusta antamisesta.
Koskaan ei voi tietää satavarmasti saako esimerkiksi lainan takaisin. Itsellänikin on laina jota en ole itsestä riippumattomista syistä juuri oikeaan aikaan pystynyt maksamaan takaisin, vaikkakin aina olen silti maksanut takaisin myöhemmin ja aion aina maksaa.
Samoin joskus on tullut autettua jotain henkilöä ja toinen on vain laittanut esim. rahat kurkusta alas. No on joku vapiseva tullut rehellisesti sanomaankin, että on niin kauhee krappis että anna muutama kolikko ja olen antanut, vaikka olen tiennyt rahan menevän alkoholiin.
En silti ole niin huolissani siitä, että teimpä tyhmästi sillä itsekkin olen laittanut rahaa turhuuteen.
Eli minusta mielummin kannataa olla enempi antelias ja auttavainen, eikä liikaa huolehtia vaikka joku sen rahan käyttäisi väärin. Parempi silti olisi oppia anteliaaksi.
Ja Raamatun mukaan, joka runsaasti kylvää se runsaasti niittää ja ajan tullen saa niittää..
Tietenkin kaikki on lahjaa ja teot ei pelasta, mutta Raamatun lait toimivat.
www.kymmenykset.fi
On minusta yksi parhaista antamisesta opettava sivusto.
-
Olisitko itse valmis "lainaamaan" eli käytännössä lahjoittamaan säästösi huumeiden käyttäjälle tai peliriippuvaiselle? Heidän rahanmenollaanhan ei tunnetusti ole äärtä eikä laitaa. Minä näen, että on vastuutonta antaa rahaa sellaiseen tarkoitukseen, jossa toinen kietoutuu entistä lujemmin pahan verkkoon.
Rahaa lahjoitan, mutta se menee aivan muualla kuin huumeiden käyttäjille ja peliriippuvaisille.
-
Maailma ei ole mikään hengellinen nukkekoti jossa leikitään sinisilmäisesti "hyvää lähimmäistä ja vierellä kulkijaa". Oikeat auttajat tekevätkin tekonsa salassa, muilta tietämättä ja osaavat katsoa eteensä. Mielestäni ei auta huiskia sinne tänne umpimähkään sitä ihmisrakkauden puuskassa saatua energiaa, vaan käyttää järkeään ja pitää jalat maassa sekä kohdentaa apua sinne missä se menee oikein. Siihen idealismiin en oikein jaksa uskoa että me antamattomuudellamme tai antamisellamme pystymme vaikuttamaan kenenkään riippuvuuksiin tai hyviin/huonoihin tapoihin. Se on vaan turhaa ja tarkoituksetonta.
Onko olemasa oikeita ja vääriä auttajia? Eikö raha- tai tavaralahjoitus ole hyväksi riippumatta siitä, kuka sen antaa?
-
Onko olemasa oikeita ja vääriä auttajia? Eikö raha- tai tavaralahjoitus ole hyväksi riippumatta siitä, kuka sen antaa?
Ensimmäiseen kysymyksessi vastaan, että minusta on! Selitinkin jo vähän ed. viestissäni mitä sillä tarkoitan.
Toinen kysymys ei ole noin mustavalkoinen, kuin kysymyksen asettelusta voisi päätellä. Tottakai tarvitsijalle itse apu on yhtä hyvä, antoi sen kuka tahansa, mutta kun nyt olikin puhetta oikeastaan antajan mielenlaadusta eikä niinkään siitä kuka on antaja. Sillä, kuka se on, ei ole merkitystä. Raha on saajalle yhtä arvokas, annettiin se missä mielentilassa hyvänsä mutta itse antaja on väärämielinen joka kehtaa mainita antamisestaan toisille! Tällöin antamisen motiiviksi paljastuukin hyväsydämisyyden sijasta ulkokullailu ja ihmisten silmissä kiitoksen/arvostuksen kerjääminen. Tätä tapahtuu erittäin, erittäin paljon varsinkin hengellisissä piireissä missä muutenkin kaikenlainen tekopyhyys kukkii ja kukoistaa kun yritetään esiintyä muiden silmissä hartaana uskovaisena.
Onhan epäilemättä niitäkin, jotka eivät lahjoita kiitoksien ja ihmiskunnian toivossa mutta heitä ei kukaan hengellisiksi tai autajiksi arvaakaan koska nämä ymmärtävät pitää naamansa kiinni antamisistaan. Olisin jopa sitä mieltä että kuka ikinä tahansa, missä tilanteessa tahansa tulee maininneeksi jostain antamisistaan, voisi mennä itseensä ja miettiä rehellisesti miksi se oli pakko kertoa muille?
Riittää että papit opettavat antamisen olevan oikein ja kohtuullista, muuten asiasta voitaisiin olla ihan hiljaa. Sen jälkeen jokainen itse päättää omassatunnossaan ilman ulkoista painostusta, haluaako antaa vai ei. Kaikenlainen asialla päsmääminen on pelkästään pahasta ja tapahtuu oman kunnian pyytämiseksi! Niin se vaan menee.
Sitäpaitsi vielä sellainenkin huomio että hengellisissä liikkeissä/piireissä puhutaan ihan hirbeästi "antamisesta" vaikka paljon kukaan ei itse asiassa anna mitään. Sen takia olisi parempi painaa pää alas ja ymmärtää edes vaieta häpeästä kuin olla niin julkea että mainostaa sitä muille.
"Oikean" antanmisen ja tekemisen mitta kun on raamatussa ilmaistu hyvin yksinkertaisesti ja selkeästi:
"Mene, myy kaikki mitä sinulla on, jaa se köyhille ja seuraa minua..." (Jeesus)
ja vielä: "Olkaa täydelliset, niinkuin minäkin olen täydellinen!" (Jumalan sana)
Mitta on siis asetettu, josta jokaisen pitäisi ymmärtää (jos ei ole täysi imbesilli) että se on meille mahdoton! Vajaaksi jää!
Olen edelleen siinä käsityksessä että "kaiken tämän tehtyänne sanokaa: teimme vain mitä olimme velvollisetkin tekemään!"
Oikea antaja ei löydä itseään kertomasta uskoville ystäville antamisistaan vaan löytää itsensä publikaanin rinnalta toteamassa: "Herra armahda minua syntistä!"
Enää en osaa tähän muuta selvempää sanoa.
-
Mitta on siis asetettu, josta jokaisen pitäisi ymmärtää (jos ei ole täysi imbesilli) että se on meille mahdoton! Vajaaksi jää!
Olen ilmeisesti imbesilli väittäessäni, ettei se ole mahdotonta. On vain ihmisen rajoittuneisuudesta kysymys. Emme
uskalla ottaa riskiä seurata Jeesusta. Niinpä teemmekin kompromissin uskon ja elämätapamme välillä.
Olen edelleen siinä käsityksessä että "kaiken tämän tehtyänne sanokaa: teimme vain mitä olimme velvollisetkin tekemään!"
...Ei kai antaminen lähde velvollisuudesta vaan kysymyshän on rakkauden teosta, jota ei ole velvollisuus tehdä..
Oikea antaja ei löydä itseään kertomasta uskoville ystäville antamisistaan vaan löytää itsensä publikaanin rinnalta toteamassa: "Herra armahda minua syntistä!"
...Sinulla itselläsi lienee mittapuu oikealla antajalle. Miksi kiinnittää huomiota antajan motiiviin vaan itse tekoon eli
antamiseen?
-
Olen ilmeisesti imbesilli väittäessäni, ettei se ole mahdotonta. On vain ihmisen rajoittuneisuudesta kysymys. Emme
uskalla ottaa riskiä seurata Jeesusta. Niinpä teemmekin kompromissin uskon ja elämätapamme välillä.
Omapa oli toteamuksesi! Sitä sietää kyllä miettiä jos tuollaisia alkaa väittämään. Luterilaisuuteen ei ole koskaan kuulunut käsitys jonka mukaan perisynnissä syntynyt ihminen kykenee täyttämään Jumalan asettaman lain. Mutta jos sinä kerran kykenet niin onneksi olkoon!
-
Olen edelleen siinä käsityksessä että "kaiken tämän tehtyänne sanokaa: teimme vain mitä olimme velvollisetkin tekemään!"
...Ei kai antaminen lähde velvollisuudesta vaan kysymyshän on rakkauden teosta, jota ei ole velvollisuus tehdä..Salis
Enhän minä sitä ole keksinyt vaan kopioin sen raamatusta! -osoita valituksesi raamatun laatijalle! Ei se minua kiusaa, usko mitä tahdot omasta puolestasi, mutta minä pidän sitä ajatusta kyllä kannatettavampana kuin sinun omaperäistä ideologiaasi.
-
Viisaita ajattelette jälleen. Ensi sunnuntain evankeliumi kertoo leskivaimosta, jota Jeesus kutsuu opetuslapsensa uhriarkun ääreen katsomaan, joten mielenkiinnolla luin tätä ketjua. Aloinpa miettiä, mitä lapsi voi antaa...
-
Omapa oli toteamuksesi! Sitä sietää kyllä miettiä jos tuollaisia alkaa väittämään. Luterilaisuuteen ei ole koskaan kuulunut käsitys jonka mukaan perisynnissä syntynyt ihminen kykenee täyttämään Jumalan asettaman lain. Mutta jos sinä kerran kykenet niin onneksi olkoon!
Taisin kirjoittaa me-muodossa. Eihän kysymys ole mistään laista vaan Jeesuksen seuraamisesta. Yritin ilmaista seuraavan asian: Me hyvinvointiyhteiskunnan ihmiset olemme niin kiinni materiassa, ettemme uskalla jättää kaikkea turhaa taaksemme. Me jopa keksimme keinotekoisia rajoja sille, mikä on oikeaa ja väärää antamista, minkälainen on oikea antaja ja väärä antaja.
-
"Iloista antajaa Jumala rakastaa."
-
Vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee. Ainakaan minulla. :D
-
Taisin kirjoittaa me-muodossa. Eihän kysymys ole mistään laista vaan Jeesuksen seuraamisesta. Yritin ilmaista seuraavan asian: Me hyvinvointiyhteiskunnan ihmiset olemme niin kiinni materiassa, ettemme uskalla jättää kaikkea turhaa taaksemme. Me jopa keksimme keinotekoisia rajoja sille, mikä on oikeaa ja väärää antamista, minkälainen on oikea antaja ja väärä antaja.
Tuota, minusta vaikuttaa siltä, että Salis ei ymmärrä, mitä Jampe tarkoittaa. Minusta Jampe perusteli aika hyvin mielipiteensä, johon on helppo yhtyä. Itse en osaisi sitä noin viisaasti muotoilla.
-
Anteeksi, Jampe, mutta minä en ole jaksanut sinun jorinoitasi lukea :102:. En Pirskankaan puollon jälkeen vielä. Pitäydyn toistaiseksi Saliksessa. Hän on merkkituote :icon_biggrin:. Harmi toisaalta, sillä olet ahkera kirjoittaja. Ihan alussa sen verran katselin, että ei kolahtanut. Ensivaikutelma määrittää aika paljon. Mutta niin kai se on, että kuka härillä kyntää, se sirpillä niittää.:002:
-
Väärin sammutettu :icon_exclaim:
-
:icon_sad: Riidelläänkö täällä?
Tosta vastuusta raha asioissa vielä muutama sananen josko sopii ja jos ei niin sitten ainaski.
Ihmisiähän meitä on erilaisia. On sellaisia jotka tekevät enempi rahaa ja kuka mitäkin, mutta rahasta..
Jos nyt on sellainen, että on rahaa, niin kaikki voima, järki ja onnistuminen useimmin ovat kuitenkin Jumalan lahjaa ihmiselle ja tulisi olla kiitollinen ja nähdä se, että armosta kaikki. Se miten sitten käyttää sitä rahaa on pikkaisen vastuu kysymys.
Raamatussa on monta kohtaa kuinka hetkessä rikas voi köyhtyä ja köyhä rikastua. Siksi tulisi minusta Jumalaan uskovana, joko epäröivänuskon tai lahjauskon tai ikävöivän tai millaisen uskon omaava nyt onkin, niin pieni Jumalanpelko voinee olla paikallaan.
Jos vastuuttomasti käyttää rahat vaikka itselleen vaan tai pistää johonkin typerään joista edellä joku kirjoitti, niin Raamatun mukaan voinee yht äkkiä tulla joku "sielusi otetaan tänään pois tai muu vararikko".
Tässä on se ikäväpuoli kun jotkut hengelliset liikkeet peloittelevat aiheella ja pyytävät heille lahjoittamaan rahaa, eikä niinkuin Raamattu opettaa antamaan köyhille ja kärsiville ja tarvitseville.
He käyttävät painostuksessaan juuri edellä kirjoittamaani opetusta.
Eli kaikki on lahjaa, mutta varo...Anna meille...
Se ei kuitenkaan minusta tee tyhjäksi sitä opetusta rahan käytön vastuullisuudesta.
Rahassa on sellainen kiva puoli, että jokainen jolla sitä on voi opetella omalla kohdallaan vastuulliseksi sen käyttämisessä. Sama opetus Raamatusta koskee niin köyhää kuin rikastakin.
Ikävää että opetusta antamisesta on kuitenkin aika vähän.
Raamatun mukaan vastuulliseen antamiseen ja rahan käyttöön sisältyy myös lupauksia, mutta joidenkin vääristelevä opetus rahasta on saanut aikaan sen, että kaikki opetus kielletään, tai ainaskin siihen suhtaudutaan negatiivisesti.
Kumpa kaikki menestyisivät ja sielukin menestyisi. Eli maallinen ja hengellinen elämä olis tasapainossa.
Niin ja toteamus taas, että en ole körtti ja mielipiteeni on mun omia.
Vaikkakin lesta foorumilla mua jo pidetään körttinä. :017:
-
:icon_sad: Riidelläänkö täällä?
Osa täällä pelkää riitoja eikä uskalla ottaa kantaa. Osa uskaltaa ilmaista mielipiteensä siitäkin huolimatta, että tietää toisten olevan eri mieltä. Minä olen kotoa oppinut sellaisen keskustelukulttuurin, että voi olla eri mieltä riitelemättäkin. Voihan sitä välillä toki riidelläkin, mutta omaa mielipidettä ei tarvitse lynkata siksi, että "haistelee", että toiset eivät pidä siitä.
-
Osa täällä on lähdössä X-verikokeeseen.
Meinasi unohtua huh-huh.
-
Osa täällä on lähdössä X-verikokeeseen.
Meinasi unohtua huh-huh.
Mietin tuossa, että mitähän tämäkin tarkoittaa. Siis oikeasti verikokeeseen vai tarkoittaako vihjausta, että joku kerjää "senkkaa nenästä".
-
Mietin tuossa, että mitähän tämäkin tarkoittaa. Siis oikeasti verikokeeseen vai tarkoittaako vihjausta, että joku kerjää "senkkaa nenästä".
Ihan oikeasti tämä tässä kävi.
-
Anteeksi, Jampe, mutta minä en ole jaksanut sinun jorinoitasi lukea :102:. En Pirskankaan puollon jälkeen vielä. Pitäydyn toistaiseksi Saliksessa. Hän on merkkituote :icon_biggrin:. Harmi toisaalta, sillä olet ahkera kirjoittaja. Ihan alussa sen verran katselin, että ei kolahtanut. Ensivaikutelma määrittää aika paljon. Mutta niin kai se on, että kuka härillä kyntää, se sirpillä niittää.:002:
Minulla kun ei ole aikaa olla täällä kuulolla ihan joka päivä, niin huomasin vasta nyt vastauksesi. Eihän sinua kukaan ole pakottanutkaan lukemaan minun kirjoituksiani? Miksi sitten pyytelet anteeksi? Vai halusitko vain tuoda ilmi ettet pidä minusta etkä kirjoittelustani? Niistäkään ei ole pyydetty pitämään, joten minulle on ihan se ja sama pidetäänkö niistä kun ensinkään kirjoita siksi että pyytäisin sinulta (tai joltain muulta) suosiota. Semmoistakin kirjoittelua olen täällä havainnut, vaan jokaisellapa on omat motiivinsa.
Oikeastaan se mitä hämmästelen tällä palstalla että täällä aika harvat pystyvät kirjoittamaan asioista asioina eikä henkilökemiat ole viestien pääaiheina, peitellysti toki... Vaikka Saliksen kanssa en näköjään ole paljon mistään samaa mieltä (eikä hän pidä minusta eikä väliksikään) niin hän on yksi niistä harvoista jotka kirjoittavat kuitenkin asiasta. Sitten onkin paljon sellaisia jotka eivät uskalla sanoa mitä ajattelevat vaan kirjoittavat kaikesta niiiiiiiiiiin kauniisti ja peitellysti ja sievästi mutta alta pilkottaa ihan sama peitelty ilkeily ja pahansuopuus. Erona vain se että yleensä ei-hengelliset ihmiset ovat tässä rehdimpiä toisiaan kohtaan. Heiltä puuttuu se kaikki paskantärkeilevä tekohurskailu että hymyssä suin ja laupiailla silmillä toivotaan toiselle pahaa. -Tyyliin, että "Kyllä Jumala vielä kanansa kynii..." (herttaisella äänellä ja ilmeellä) Älkää ottako henkilökohtaisesti vaan yleisesti. Tai ottakaa toki, jos kerran tuntuu kolahtavan kohdalle.
Itse toivoisin että kun kirjoitan asiasta niin siihen vastattaisiinkin asialla eikä puhumalla siitä miksi juuri minä tai sinä en viitsi lukea sinun kirjoituksiasi. ja sitten jos ei kerran pidetä toisesta niin ei hymyillä ja sanota "minä rakastan sinua, muttamutta..." vaan sanottaisiin että "minä en pidä sinusta, aamen!". :icon_wink:
-
Taisin kirjoittaa me-muodossa. Eihän kysymys ole mistään laista vaan Jeesuksen seuraamisesta. Yritin ilmaista seuraavan asian: Me hyvinvointiyhteiskunnan ihmiset olemme niin kiinni materiassa, ettemme uskalla jättää kaikkea turhaa taaksemme. Me jopa keksimme keinotekoisia rajoja sille, mikä on oikeaa ja väärää antamista, minkälainen on oikea antaja ja väärä antaja.
Juu kyllä kyllä! -mutta mutta... Niinhän me tietenkin olemme kiinni materiassa. Silti pitäytyisin vielä oikeassa ja väärässä antajassa ilman että siitä pitää tehdä suurempi numero. Ihan yksinkertaisesti vain ajateltuna, niin onhan oikea ja väärä antaja, kun katsotaan asiaa antajan motiiveista käsin.
-
Juu kyllä kyllä! -mutta mutta... Niinhän me tietenkin olemme kiinni materiassa. Silti pitäytyisin vielä oikeassa ja väärässä antajassa ilman että siitä pitää tehdä suurempi numero. Ihan yksinkertaisesti vain ajateltuna, niin onhan oikea ja väärä antaja, kun katsotaan asiaa antajan motiiveista käsin.
Tätähän juuri yritin kirjoittaa, että vähät motiiveistä, kunhan vaan annetaan. Kun annetaan, autetaan. Ymmärrän pointtisi farisealaisuudesta. Eli markkinoidaan sitä, että on autettu. Mutta auttamisen näkökulmasta on tärkeämpää se, että on paljon auttajia eikä se, että osa auttajista kehuu itseään.
-
Tätähän juuri yritin kirjoittaa, että vähät motiiveistä, kunhan vaan annetaan. Kun annetaan, autetaan. Ymmärrän pointtisi farisealaisuudesta. Eli markkinoidaan sitä, että on autettu. Mutta auttamisen näkökulmasta on tärkeämpää se, että on paljon auttajia eikä se, että osa auttajista kehuu itseään.
jA AVUN SAAJAN NÄKÖKULMASTA VARSINKIN.
-
Ymmärrän pointtisi farisealaisuudesta. Eli markkinoidaan sitä, että on autettu.
Tämän päivän farisealaisuudesta puheenollen: Ennen fariseukset täyttivät etupenkit, tämän päivän fariseukset täyttävät takapenkit.
-
Meillä laitetaan kirkon etupenkkiin yleensä rippikoululaiset. Heidän seassaan olisi fariseuksilla varmaankin kiusallista olla.
-
Minä istun useinkin rippikoululaisten joukossa kirkossa. Monet heitä aliarvioi ja karsastaa. Mutta kun rippikoulun on siten käyty, niin ovat täysivaltaisia, kummikelpoisia kirkon jäseniä ja ensi vaaleissa äänestyskelpoisia. Jossakin näin jo vaalitunnarin "Aikuiset äänestämään - nuorten esiinmarssi estettävä!"
Rippikoululaisia kirkossa alta kulmain katsotaan. Olisipa joskus kivaa tietää kaikki ne ajatkset, joita heillä on kirkonpenkkien vakiokuluttajista!
miettii mauno
-
Minä istun useinkin rippikoululaisten joukossa kirkossa. Monet heitä aliarvioi ja karsastaa. Mutta kun rippikoulun on siten käyty, niin ovat täysivaltaisia, kummikelpoisia kirkon jäseniä ja ensi vaaleissa äänestyskelpoisia. Jossakin näin jo vaalitunnarin "Aikuiset äänestämään - nuorten esiinmarssi estettävä!"
Rippikoululaisia kirkossa alta kulmain katsotaan. Olisipa joskus kivaa tietää kaikki ne ajatkset, joita heillä on kirkonpenkkien vakiokuluttajista!
miettii mauno
Pikkuisen tekee mieli oikaista käsityksiä. Minusta siististi käyttäytyvät rippikoululaiset ovat aina tervetulleita jumalanpalveluksiin. Konfirmaatiot ovat taas niin sisäänlämpiäviä rippikoulun päätöstilaisuuksia, että sitä kolmen minuutin saarnaa rippikoulusta en halua mennä kuulemaan. Siis erotetaan nämä toisistaan ja uskon, että puhun monen puolesta.
-
Mauno puhui rippikoululaisista kirkon penkissä ja seppos puhui konfirmaatiojumalanpalveluksesta. Siis kaksi eri asiaa.
Olen huomannut, että on ihmisiä, jotka häiriintyvät rippikoululaisista, tekivätpä nämä mitä tahansa. Olen ollut samassa jumalanpalveluksessa erään valittajan kanssa. Hän valitti jälkeenpäin rippikoululaisista ja minä en ollut edes huomannut mitään pahaa näiden käytöksessä. Joillakin siis voi olla ihan ennakkoasenne rippikoululaisiin. Samoin sama valittaja on puhunut kahvituksista, joissa rippikoululaiset ovat ahmineet pullaa enemmän kuin on sopivaa. Niinpä niin, sehän on miten sen asian haluaa nähdä.
Valitettavan suuri osa rippikoululaisista on sellaisia, joita eivät vanhemmat ole pahemmin kirkkoon tuoneet. Sitten kun tuovat heitä rippikouluiässä sinne, niin menevät itse jumalanpalveluksen ajaksi "baariin" odottelemaan. Ihailtavan hyvin nuorisonohjaajat saavat tällaisetkin nuoret käyttäytymään asiallisesti penkissä. Itseäni jotenkin ärsyttää sellainen tyyli, että rippikoululaiset erotetaan määrättyyn osaan kirkkoa istumaan joukkona. Omat rippikoululaisemme ovat istuneet rippikoululuaikana samoin kuin ennen sitä ja sen jälkeenkin ihan omalla paikallaan kirkon penkissä. He eivät ole käyneet oman seurakunnan rippikoulua, joten siksi se on ollut ihan mahdollistakin.
Ihan toinen juttu sitten ovat konfirmaatiojumalanpalvelukset, joissa ennen kaikkea rippikoululaisten vanhemmat eivät osaa käyttäytyä oikein. Heillekin pitäisi olla joku "aikuistenohjaaja" opastamaan, miten kirkossa käyttäydytään. Tietysti ihan oma lukunsa on se "kolmen minuutin sisäänlämpiävä saarna".
-
Ehkä rippikoulunuoriso onkin hyvä fariseusseula. Pirska ainakin näytti tunnistaneensa tällä tavoin joitakin.
-
Minä istun useinkin rippikoululaisten joukossa kirkossa.
Siinä entinen suomen sievin mies on oikealla asialla.
-------------------------------------------------------------------------------------------------------
Suomen sievin miehestä puheenollen muistui mieleeni eräs tapaus: Sosiaalineuvos Lauri Tuomi (Rakel Liehun isä) tapasi Pohjanmaan junassa yllättäen vanhimman veljensä Frans Tuomen (pappani) nuokkumasta penkillä. Hänelle ominaiseen humoristiseen tapaansa hän herätti veljensä sanomalla niin isolla äänellä, että sen varmasti kaikki junan vaunussa olijat kuulivat: "Miten se suomen sievin mies täällä nuokkuu". Kaikkien katseet siirtyivät nuokkujaan. Eräskin matkustaja vaunun perältä tuli oikein katsomaan mainostettua miestä. Ilme ei ollut kertonut ihastuksesta. "Ransulla" oli päällä tyypillinen körtti asu ja tasaiseksi alhaalta leikattu musta ja paksu tukka. Ransu oli sieviläinen.
myös entinen suomen sievin mies.
-
Konfirmaatiojumalanpalvelukset ovat hyviä tilaisuuksia, ne tuovat kirkkoon sellaisiakin, jotka eivät muuten kirkossa käy. Eräskin kirkkoneuvoston pitkäaikainen jäsen sanoi käyneensä hengellisessä tilaisuudessa viimeksi, kun tyttären poika pääsi ripille viisi vuotta sitten.
-
Nuoret tuovat kirkkoon elämää.
Ilman nuoria kirkko, kristinusko ja koko maailma kuolee sukupuuttoon.
Siis tämä näkyvä maailma.
-
Konfirmaatiojumalanpalvelukset ovat hyviä tilaisuuksia, ne tuovat kirkkoon sellaisiakin, jotka eivät muuten kirkossa käy. Eräskin kirkkoneuvoston pitkäaikainen jäsen sanoi käyneensä hengellisessä tilaisuudessa viimeksi, kun tyttären poika pääsi ripille viisi vuotta sitten.
Tuossa kohti anna periksi, mutta tarkoitin tavallista pyhäisin kirkkoon tallaajaa.
-
Konfirmaatiojumalanpalvelukset ovat hyviä tilaisuuksia, ne tuovat kirkkoon sellaisiakin, jotka eivät muuten kirkossa käy. Eräskin kirkkoneuvoston pitkäaikainen jäsen sanoi käyneensä hengellisessä tilaisuudessa viimeksi, kun tyttären poika pääsi ripille viisi vuotta sitten.
Kirkkoneuvoston pitkäaikainen jäsen... viisi vuotta sitten???????????? Eipä tiedä itkeäkö vai nauraa.
-
Konfirmaatiokirkoissa taitaa käydä eniten porukkaa vuosittain, joulunakin melko paljon on kirkossakävijöitä. Jouluna käyttäytyminen on varmaankin hartaampaa, kesäpyhinä konfirmaatioissa on paljon osaamattomuutta - niin palveluksen toimittajilla, rippikoulun henkilöstöllä kuin myös kirkkovierailla... vierailla... vieraitahan monet ovat ja osaamattomia, harvoin kävijät ja aktiivisemmatkin. Kaikki ovat tervetulleita kirkkoon!
Ihminen kastaa ropsautettiin lapsena kirkon jäseneksi ja Jumalan omaksi - konfirmaatiossa tuota kasteen liittoa pyritään vahvistamaan ja pistämään yhdessä rippikoulun kanssa uusiksi (ihmistä isompi on sen sopinuksen pitänyt koko ajan).
Sisäpiiri. Kokemus siitä, että konfirmaatikirkko on rippikoulun sisäpiirijuttu, on varmaan aito ja oikea. Puoli vuotta aikaisemmin ne rippikoululaiset ovat tulleet eka kertaa hakemaan rippikorttiinsa kirkkomerkintää - silloin heidänkin kokemus on se, että he olivat kirkossa "aivan pihalla" sisäpiiriläisten menoissa.
Nämä ovat vakavia pohdiskeluja, eivät riidan haastamista.
"... Uskon pyhän, yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden..."
miettii Mauno
-
Konfirmaatiokirkoissa taitaa käydä eniten porukkaa vuosittain, joulunakin melko paljon on kirkossakävijöitä. Jouluna käyttäytyminen on varmaankin hartaampaa, kesäpyhinä konfirmaatioissa on paljon osaamattomuutta - niin palveluksen toimittajilla, rippikoulun henkilöstöllä kuin myös kirkkovierailla... vierailla... vieraitahan monet ovat ja osaamattomia, harvoin kävijät ja aktiivisemmatkin. Kaikki ovat tervetulleita kirkkoon!
Ihminen kastaa ropsautettiin lapsena kirkon jäseneksi ja Jumalan omaksi - konfirmaatiossa tuota kasteen liittoa pyritään vahvistamaan ja pistämään yhdessä rippikoulun kanssa uusiksi (ihmistä isompi on sen sopinuksen pitänyt koko ajan).
Sisäpiiri. Kokemus siitä, että konfirmaatikirkko on rippikoulun sisäpiirijuttu, on varmaan aito ja oikea. Puoli vuotta aikaisemmin ne rippikoululaiset ovat tulleet eka kertaa hakemaan rippikorttiinsa kirkkomerkintää - silloin heidänkin kokemus on se, että he olivat kirkossa "aivan pihalla" sisäpiiriläisten menoissa.
Nämä ovat vakavia pohdiskeluja, eivät riidan haastamista.
"... Uskon pyhän, yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden..."
miettii Mauno
Ihan vakavia pohdiskeluja nämä asiat tosiaan ovat. Minua harmittaa se, että rippikorttinsa kirkkomerkintää hakevat ovat ihan pihalla jumalanpalveluksessa. Miksi heitä ei ole aikaisemmin tuotu kirkkoon? Miksi niin monet vanhemmat käyvät vain viemässä ja hakemassa lapsensa jumalanpalvelukseen ja sieltä pois?
Eräs nuorisonohjaaja sanoi, että hän sai todella tyrmäävän vastauksen rippikoululaisen vanhemmalta, kun pyysi häntäkin osallistumaan jumalanpalvelukseen. Tämä oli sanonut, että hän on käynyt omat jumalanpalveluksensa oman rippikoulunsa aikana ja se riittää.
Riittääkö?
Joka tapauksessa, Mauno, kiitos sinulle, että jaksat tehdä työtäsi pyyteettömästi. Olen saanut Sinusta aika positiivisen kuvan.
-
Ihan vakavia pohdiskeluja nämä asiat tosiaan ovat. Minua harmittaa se, että rippikorttinsa kirkkomerkintää hakevat ovat ihan pihalla jumalanpalveluksessa. Miksi heitä ei ole aikaisemmin tuotu kirkkoon? Miksi niin monet vanhemmat käyvät vain viemässä ja hakemassa lapsensa jumalanpalvelukseen ja sieltä pois?
Eräs nuorisonohjaaja sanoi, että hän sai todella tyrmäävän vastauksen rippikoululaisen vanhemmalta, kun pyysi häntäkin osallistumaan jumalanpalvelukseen. Tämä oli sanonut, että hän on käynyt omat jumalanpalveluksensa oman rippikoulunsa aikana ja se riittää.
Riittääkö?
Joka tapauksessa, Mauno, kiitos sinulle, että jaksat tehdä työtäsi pyyteettömästi. Olen saanut Sinusta aika positiivisen kuvan.
Meillä rippilapset käyvät nykyään vain ohjatuissa ryhmissä Jumalanpalveluksissa.
-
Minua harmittaa se, että rippikorttinsa kirkkomerkintää hakevat ovat ihan pihalla jumalanpalveluksessa. Miksi heitä ei ole aikaisemmin tuotu kirkkoon? Miksi niin monet vanhemmat käyvät vain viemässä ja hakemassa lapsensa jumalanpalvelukseen ja sieltä pois?
Lapset ovat todennäköisesti rippikoulussa vain siksi, että kaveritkin ovat. Vanhemmat (ja siten myös heidän lapsensa) ovat ehkä kirkon jäseniä vain siksi, että eivät ole saaneet aikaiseksi erota tai eroaminen aiheuttaisi paheksuntaa sukulaisten taholta. Kirkkoon kuuluminen on heille siis lähinnä keino pitää yllä ihmissuhteita, ja ne jumalajutut ovat vain sellainen pieni kiusa, joka pitää sietää siinä ohessa.
Näin arvelisin.
-
Kyllä täällä Jumala on vaikka ihmiset olisivat unohtaneet... :icon_wink:
-
Laitanpa minäkin ahjoon kappaleen rautaa lämpiämään.
Mää kohtaan rippikoululaisia vähän niinkuin työn puolestakin. Tunnen myös ison osan vanhemmista. En olisi aivan vakuuttunut siitä, että se mikä näkyy päällepäin olisi ainoa totuus. Ehkäpä pinnan alla on ihminen, joka vaikka sitten vähän harvemmin tuo esiin omaa erinomaisuuttaan kirkossa käynnin osalta :icon_cool:
Voi olla, että istuminen ja sisäinen myllerrys konfirmaatioissa on vain omaa kuvitelmaani.
Se, että liturgia ja käsitteet raottuvat vähän matkamiehelle ei ole mielestäni kovinkaan outoa. Varmasti myös monelle varttuneemmalla penkinkuluttajalle selityksen antaminen jumalanpalveluksen/messun osien merkityksestä on toisarvoista. Jospa Jumala sitten enempi meitä palvelee kuin me Häntä.
Miksiköhän kirkot ovat suosittuja turistikohteita? Voisihan sitä käydä katsomassa kaupungin/kunnantaloja tai oikein valtion virastotaloa.
Rakensin joku aika takaperin itselleni pajan. Laitoin oikein altapuhaltavan ahjon. Siellä on mukavan rauhallista touhuta, vähän niinkuin lapsena tuli veisteltyä talon kivijalassa. Viime viikolla taoin ristin yhdelle papille hartauskäyttöön, häneltä sellainen puuttui. Ei ensimmäisestä tullut mitään kun poikkipuu tahtoi aina katketa.
Olen kesän aikana saanut ihmetellä mikä pajassa muita kiinnostaa, useampi on halunnut käydä sitä katsomassa.
Eihän tuo nyt niin kummallinen paikka ole. Toisaalta vasaran lyöntien välissä olen toisinaan kuulevani hiljaista pohdiskelua, omaa ja vierasta.
-
Ehkäpä pinnan alla on ihminen, joka vaikka sitten vähän harvemmin tuo esiin omaa erinomaisuuttaan kirkossa käynnin osalta :icon_cool:
Jos asian kääntää näin päin, niin voihan siitä päätellä, että ulkokullaiset fariseukset käyvät kirkossa ja leuhkivat sillä. Sitä vastoin nöyrät publikaanit pysyvät visusti poissa jumalanpalveluksista, jotta eivät syyllistyisi ylpeyden syntiin.
-
Lapset ovat todennäköisesti rippikoulussa vain siksi, että kaveritkin ovat. Vanhemmat (ja siten myös heidän lapsensa) ovat ehkä kirkon jäseniä vain siksi, että eivät ole saaneet aikaiseksi erota tai eroaminen aiheuttaisi paheksuntaa sukulaisten taholta. Kirkkoon kuuluminen on heille siis lähinnä keino pitää yllä ihmissuhteita, ja ne jumalajutut ovat vain sellainen pieni kiusa, joka pitää sietää siinä ohessa.Näin arvelisin.
Tiedän kyllä rippileirejä, jossa monen nuoren usko on syntynyt. Kesäiset rippileirit ovat niin intensiivisiä tapahtumia. Uskon asioita käsitellään moninaisesti niin puheen, laulun, teatterin ja kisailujen kautta. Pidän rippikouluja suuressa arvossa. Aika paljon riippuu rippikoulun vetäjästä, kuinka syvällisesti uskon ja elämän asioita käsitellään. On tietysti
pappeja, jotka vetävät rippikoulun rutiinilla, sitten on taas niitä, jotka lähestyvät nuoria samanarvoisina, ymmärtävinä kasvattajina.
-
Tiedän kyllä rippileirejä, jossa monen nuoren usko on syntynyt. Kesäiset rippileirit ovat niin intensiivisiä tapahtumia. Uskon asioita käsitellään moninaisesti niin puheen, laulun, teatterin ja kisailujen kautta. Pidän rippikouluja suuressa arvossa. Aika paljon riippuu rippikoulun vetäjästä, kuinka syvällisesti uskon ja elämän asioita käsitellään. On tietysti
pappeja, jotka vetävät rippikoulun rutiinilla, sitten on taas niitä, jotka lähestyvät nuoria samanarvoisina, ymmärtävinä kasvattajina.
En minä rippikoulua tässä kritisoikaan. Totesin vain, että kaikki eivät välitä sen uskonnollisesta puolesta. Ihannetapauksessa rippikoulu tietenkin muuttaa välinpitämättömän tai kielteisen asenteen myönteiseksi; erityisen onnistunut se on silloin, jos sekä nuori että hänen perheensä kiinnostuu sen kautta uskonasioista.
Sain muuten tänään postissa sisarentyttären rippikuvan. Kaunis on.
-
Palasin taas miettimään lapsen uskoa, kuten varmaan palaan vielä monesti.
Loppukesän aikana olen ehtinyt muistella hengellisiä vaiheitani ja luokitella ne kolmeen. Ensin olin lapsi ja pakana: kaikki oli elävää, kaikki oli jumalaa, kaikki oli magiaa. Sitten muutuin nuoreksi ja vähitellen ateistiksi: luonnonlait ja todellisuus ovat kaikki mikä on olennaista, uskonnot ovat pohjimmiltaan oppeja mielikuvitusolennoista eivätkä siis merkityksellisiä.
Sitten aikuistuin ja minua alettiin herätellä. Ateistinen ja positiivinen ihmiskuva ei riittänyt enää. Minua vaivasti, että pohjimmiltaan hyvä ihminen sai aikaan paljon pahaa sekä tarkoituksella että tarkoittamattaan. Uskonnolliset käsitteet kuten synti, perisynti, parannuksenteko, syyllisyys ja armo alkoivat vähitellen merkitä minulle jotakin.
Näiden mietintöjeni päätteeksi tuli postilaatikkooni Hengellinen kuukausilehti, jossa yksi juttu istui hyvin edeltäneisiin ajatusjuoksuihini.
Hengellinen kuukausilehti 10/2009, s. 12-13. Minna Ruuttunen on jututtanut professori Jaana Hallamaata ja kirjoitti aikuisuudesta, kriittisestä ajattelusta ja siitä miten kristillinen kilvoitus on aikuista uskonnollista elämää. Jaana Hallamaata lainataan: "Kirkossa monesti puhutaan nimenomaan lapsen uskosta ja sen tärkeydestä. Lapsen usko on kuitenkin ymmärretty väärin, jos se tarkoittaa sitä, ettei saa ajatella tai kyseenalaistaa. Lapsen usko tarkoittaa luottavaista asennetta."
Juttu on netissäkin luettavana: http://www.h-y.fi/hk/hk2009/ark_09_10_unohdettu_aikuisuus.html (http://www.h-y.fi/hk/hk2009/ark_09_10_unohdettu_aikuisuus.html)
-
Pikkupoikamme on jo yli puolen vuoden.
Häntä olen seuraillut ja yrittänyt ymmärtää uskon syvyyksiä, sanoohan Jeesus, että ellette käänny lapsen kaltaiseksi, että voi pelastua.
Mitä sitten on se lapsen kaltaisuus ja lapsen usko?
Se on ainakin selvinnyt, että pikkupoika ei aina usko, vaikka näkisikin.
Jotkut aikuiset kehuskelevat joskus, että "ja minähän en usko, ennen kuin näen": heille siis uskoon riittää näkeminen.
Kun pikkupoika huutaa yöllä ja näkee maitopulloni, ei poika huutoaan lopeta.
Aikuinen kyllä jo viimeistään ymmärtäisi, että enää ei kannata huutaa, koska maitoa on pian tulossa.
Pikkupoika ei sitä ymmärrä. Vasta kun poika saa maitopullon tutin suuhunsa, niin vasta sitten huuto loppuu ja usko parempaan syttyy.
Onkohan se sitä lapsen kaltaista uskoa, että ei usko kuin vasta sitten, kun on saanut?
Näkeminen ei vielä sitä uskoa synnytä.
Ehkäpä "minä uskon sitten vasta, kun näen" on sitä aikuismaista suhtautumista asiaan.
En tiedä, voihan olla, että olen hakoteillä pohdinnoissani, koska uskovaisuuteen kerrotaan kuuluvan ilmiö, että "uskotaan, vaikka ei olla nähty."
Jeesuskin tuonkaltaiseen uskoon tuntuu välillä kehoittavan ja autuaaksikin julistelee henkilöä, joka uskoo, vaikka ei ole nähnyt.
-
Se on lapsen uskoa, että kannattaa huutaa isää tai äitiä, apu tulee ennemmin tai myöhemmin.
-
Lapsuudesta on jäänyt mieleen yksi pääsiäinen. Itkin ihan hirveästi ja olin vihainen, että miksi ne tappoivat Jeesuksen, kun se ei pahaa tehnyt. Koko pääsiäinen meni vihaisella mielellä. En ylösnousemusta varmaan paljon miettinyt.. :022:
-
Lapsuudesta on jäänyt mieleen yksi pääsiäinen. Itkin ihan hirveästi ja olin vihainen, että miksi ne tappoivat Jeesuksen, kun se ei pahaa tehnyt. Koko pääsiäinen meni vihaisella mielellä. En ylösnousemusta varmaan paljon miettinyt.. :022:
...miksi yhdistää lapsuus ja usko, voisi puhua aikuisenkin lapsenuskosta, jona ymmärrän uskon ilman ehtoja Jumalan armoon. Tarkoitan yksinkertaista uskoa. Ei tarvitse erityisiä temppuja, uskonosoituksia, puhumista megafoniin turuilla ja toreilla vaan ehdotonta uskoa Jumalan armoon. Kaikki on siinä.
-
Tarkoitan yksinkertaista uskoa. Ei tarvitse erityisiä temppuja, uskonosoituksia, puhumista megafoniin turuilla ja toreilla vaan ehdotonta uskoa Jumalan armoon. Kaikki on siinä.
Siis juuri uskoa ilman monissa suunnissa haluttuja tai vaadittuja kokemuksia ja näyttöjä. Olen ajatellut, että tämän kummempaa uskoa minulla ei ole. Jos muuta on tullakseen, se on Jumalan asia.
-
Ei tarvitse erityisiä temppuja, uskonosoituksia, puhumista megafoniin turuilla ja toreilla vaan ehdotonta uskoa Jumalan armoon. Kaikki on siinä.
Erilaiset uskot näkyvät eri tavalla.
Jos oikeasti uskoo johonkin, niin se usko oirehtii erilaisten "uskonosoitusten" kautta, kuten megafooniin huutamisena Turun torilla.
Uskoa on vaikea kahlita, tavalla taikka toisella se myös näkyy.
-
... Tarkoitan yksinkertaista uskoa. Ei tarvitse erityisiä temppuja, uskonosoituksia, puhumista megafoniin turuilla ja toreilla vaan ehdotonta uskoa Jumalan armoon. Kaikki on siinä.
Todellakin... kaikki on siinä :eusa_angel:
... että tämän kummempaa uskoa minulla ei ole. Jos muuta on tullakseen, se on Jumalan asia.
... ja se riittää... :eusa_angel:
ps. kompasin Salis ja sadetta teitä, sillä koen että en voi itse sen paremmin kertoa mielipidettäni.
-
Uskoa on vaikea kahlita, tavalla taikka toisella se myös näkyy.
Tarkennus: usko siis voi näkyä myös lepona ja vapautena erilaisista asioista.
-
Uskaltaako tunnustaakaan, että Kyösti osui oikeaan...... Ei ole ollut tarvetta juosta etsimässä, sitä minkä on nuorena löytänyt ja saanut omakseen omistaa... Armahdetun syntisen osan....
-
Erilaiset uskot näkyvät eri tavalla.
Erilaiset uskot :017:
Jos oikeasti uskoo johonkin, niin se usko oirehtii erilaisten "uskonosoitusten" kautta, kuten megafooniin huutamisena Turun torilla.
Uskoa on vaikea kahlita, tavalla taikka toisella se myös näkyy.
Tarkennus: usko siis voi näkyä myös lepona ja vapautena erilaisista asioista.
Entäs jos on yrittänyt ja rukoillut ja rukoillut, eikä näyttöjä ole tullakseen eikä levon ja vapauden varmuuksia.. On enimmäkseen taistelua. Sitten vaan koettaa uskoa ja toivoa ja jossain määrin luottaa, että Jumala pitää kiinni ??? :rukous: :eusa_wall:
-
Erilaiset uskot :017:
Entäs jos on yrittänyt ja rukoillut ja rukoillut, eikä näyttöjä ole tullakseen eikä levon ja vapauden varmuuksia.. On enimmäkseen taistelua. Sitten vaan koettaa uskoa ja toivoa ja jossain määrin luottaa, että Jumala pitää kiinni ??? :rukous: :eusa_wall:
Isän huolenpidossa kumminkin ollaan, näin olen itse kokenut.
ps. Vaikka onkin joutunut myllynkivien väliin...
-
Isän huolenpidossa kumminkin ollaan, näin olen itse kokenut.
Nuo pienetkin kokemukset taas kannattelee, se on totta, onneksi :001:
-
Erilaiset uskot näkyvät eri tavalla.
Kerran olin kaverin kanssa kapakassa. Eräs mies oli kai aikansa katsellut olemistamme, ja tuli sitten sanomaan minulle, että "Kuule, sinä et kyllä kuulu tänne." :icon_eek:
-
... kannattaisi mennä toiseen paikkaan
-
Miksi siis nuori taikka aikuinen alkaa kyseenalaistamaan asioita?
Oman maailmankuvan luominen vaatii kypsyyttä ja kyseenalaistamista.
Maailmankatsomusta ei voi vain pakkosyöttää.
Täytyy itse ja ympäristönsä kautta todeta asioiden paikkansa pitävyys.
Usein, kun elämä ei mene samalla kaavalla kuin omilla vanhemmilla, heidän pähkäilyjensä kyseenalaistaminen
on ihan normaalia kehitystä. "Erilainen elämä"kin pistää miettimään.
Kun kaikki asiat ovat järjestyneet tyydyttävästi, mitäpä siinä enää tarvitsee elämän peruskysymyksiä miettiä.
Pienet vastoinkäymiset elämän polulla auttavat suhteuttamaan tärkeysjärjestystä.
Tavalliset polut tuntuvat hyviltä, kun on kulkenut ojan kautta.
Turvallisuuden tunteestahan tuo lapsuuden usko kertoo. Sinisilmäinen ihmisten perushyvyyteen ja elämän kantamiseen luottaminen. Näitä elämän myrskyt koettelee. On turha leimata ihmistä hyväksi tai pahaksi, se on liian helppoa ja leimaavaa. Eiköhän meiltä jokaiselta omat paheemme ja syntilistat löydy. Välillä itsensä armahtaminen on mielenterveydelle hyväksi. Onko joku kirjoittanut syntilistan elämästään ja vertailee sitä muitten kanssa?
-
Entäs jos on yrittänyt ja rukoillut ja rukoillut, eikä näyttöjä ole tullakseen eikä levon ja vapauden varmuuksia.. On enimmäkseen taistelua. Sitten vaan koettaa uskoa ja toivoa ja jossain määrin luottaa, että Jumala pitää kiinni
Näin sivusta näyttää sille, että asiasi kumminkin ovat varsin hyvällä tolalla tuonkin suhteen. Vai piruko se panee rukoilemaan ja toivomaan? Kyllä sen täytyy olla Jumala eikä semmoinen ajatus että rukoillaan ja toivotaan, -synny luonnollisessa ihmisessä itsestä. Täytyy kyllä sanoa, että kaikkine puutteinennekin te olette paljon uskovaisempia kuin minä. Hyvä niin!
-
... minä komppaan
-
- Joskus törmää vähän pihtien pitelemään yritykseen rustata vängällä jotakin kai sitten lapsennäköistä. "Käperrytään" "isin kainalokuoppaan" "sopertamaan synnintunnustusta" "hellään syliin". Mitäs, kun iskee fiilis että äkkiä ulos ja jokunen senttilitra vinkkua rauhoittamaan mieltä päivystävästä kapakasta... että soperru ittekses ja käperry ittekses...
Aika kamala fiilis tulee kyllä jälkikäteen...kai sitä jokaisen pitäis saada tyylillään...uhhuh.
Jäin miettimään tuota lapsen uskon "tavoittelua". Se on aloittajalla ihan alkumetreillä ketjua. Tuo ylläkuvattukin kun on varmaan yksi tapa, ei vain sovi mulle. Mutta kai se ihminen ihan tosissans on.
Sanotaan ettei voi ottaa mitään ellei taivaasta anneta, mutta toisaalta siitä hellittämättömyydestäkin puhutaan. Kuin on? Istunko odottamaan, vai väännänkö tyyliin sinähän et mene ennen kuin siunaat minua..?
Siis, ymmärtääköhän tätä kukaan... ? En ole mestari ilmaisemaan itseäni tällaisella sivustolla.
-
- Tuo "aloitti Hengessä lopetti Helsingissä" onkin tuttu. Se tarkoitti meilläpäin, et jos rupeat teologiaa opiskelemaan niin äkkiä ulos ennenkuin ehdit huomata missään olleesikaan. Ei se nyt kai voi ihan noin haurasta tekoa olla, Jumalan Henki...
-
En minäkään ossa pitää Isän kainaloon käpertymistä lapsenuskona. Lapsen usko on vahvimmillaan, kun hän ryntää päätä pahkaa leikkeihinsä luottaen siihen, että hänen peräänsä katsotaan.
-
En minäkään ossa pitää Isän kainaloon käpertymistä lapsenuskona. Lapsen usko on vahvimmillaan, kun hän ryntää päätä pahkaa leikkeihinsä luottaen siihen, että hänen peräänsä katsotaan.
Olipa hyvin sanottu! :icon_biggrin:
-
... ja ei katsottakaan
-
Vai piruko se panee rukoilemaan ja toivomaan?
Ilman Jumalan lupaa ei aatu tekisi mitään... ja jos aatulla olisi täysi valta meihin...hmmm... jäisi "vaippojen vaihto kokonaan pois"... ja alkaisi armoton "kirvely" pakaroissa...
Isä pitää huolen lapsestaan ja "vaihtaa kuivat" sekä sallii "pienokaisen käpertyä" Hänen kainaloon.
Niin on tehty teille ja kaikille muille "vellin syöjille"... minullekin... vaikka ei uskoisi.