Keskustelu > Yleinen keskustelu

USA:n presidentinvaalit 2020 osa 2

<< < (2/34) > >>

karjalaisenkyösti:

--- Lainaus käyttäjältä: luterilainen - 14.09.20 - klo:18:07 --- Jos sosiaalisessa mediassa paljon spekuloitu Saudi-Arabian ja Israelin sopu toteutuisi, Trumpin ansiot vaikuttaisivat paperilla entistä isommilta.
--- Lainaus päättyy ---

Eräs syy Trumpin mm. suomalaisessa mediassa johtuvaan epäsuosioon lienee se, että Trump ei satu edustamaan sitä uutta ideologista aaltoa, joka vyöryy voimalla Suomenkin ylitse.

Voimakkaasta retoriikastaan huolimatta Trump ei taida kuulua niihin USAn sotaisimpiin presidentteihin lähes tulkoonkaan.
Joidenkin mielestä ennemminkin kait päinvastoin.

Muistan joitain vuosia sitten kuunnelleeni radiosta jotain Patmos Lähetyssäätion ohjelmaa, jossa Leo Meller kertoi Israelin matkansa kokemuksia. Hän joko oli vielä paikan päällä taikka juuri palannut.
Hän kertoi jotain sellaista, että hänen yläpuoleltaan lensi ISraelin sotakentokoneita ja ne tulivat sellaisesta suunnasta, että niiden on täytynyt käydä Saudi Arabian ilmatilassa ja että ilam Saudi-Arabian lupaa sellainen ei olisi hänen mukaansa ollut mahdollista.
En pitäisi ollenkaan yllättävänä, että Trump onnistuisi normalisoimaan myös Israelin ja Saudi-Arabian välit virallisestikin.

Pena:

--- Lainaus käyttäjältä: karjalaisenkyösti - 14.09.20 - klo:18:43 ---Eräs syy Trumpin mm. suomalaisessa mediassa johtuvaan epäsuosioon lienee se, että Trump ei satu edustamaan sitä uutta ideologista aaltoa, joka vyöryy voimalla Suomenkin ylitse.

--- Lainaus päättyy ---

Olen toista mieltä. Trump edustaa nimenomaan Suomeenkin tunkevaa ideologista aaltoa, populismia. Sen sisältöhän on, että hallinnon, sivistyksen ja talouden eliitit ovat litoutuneet tavallisen kansan tarpeita vastaan. Eliittiä vastaan esitetään väitteitä, joiden totuudenmukaisuudella ei ole väliä. Trump kuuluu tietysti sekä talouden että hallinnon eliittiin, mutta esiintyy kummankin vastustajana. Sivistykselliseen valiojoukkoon hänellä ei näytä olevan mitään asiaa. Kiusallisinta on, että hän esiintyy uskovaisena kristittynä, mutta ei nähtävästi osaa lainata jaettakaan Raamatusta.

luterilainen:

--- Lainaus käyttäjältä: karjalaisenkyösti - 14.09.20 - klo:18:43 ---Eräs syy Trumpin mm. suomalaisessa mediassa johtuvaan epäsuosioon lienee se, että Trump ei satu edustamaan sitä uutta ideologista aaltoa, joka vyöryy voimalla Suomenkin ylitse.

Voimakkaasta retoriikastaan huolimatta Trump ei taida kuulua niihin USAn sotaisimpiin presidentteihin lähes tulkoonkaan.
Joidenkin mielestä ennemminkin kait päinvastoin.

Muistan joitain vuosia sitten kuunnelleeni radiosta jotain Patmos Lähetyssäätion ohjelmaa, jossa Leo Meller kertoi Israelin matkansa kokemuksia. Hän joko oli vielä paikan päällä taikka juuri palannut.
Hän kertoi jotain sellaista, että hänen yläpuoleltaan lensi ISraelin sotakentokoneita ja ne tulivat sellaisesta suunnasta, että niiden on täytynyt käydä Saudi Arabian ilmatilassa ja että ilam Saudi-Arabian lupaa sellainen ei olisi hänen mukaansa ollut mahdollista.
En pitäisi ollenkaan yllättävänä, että Trump onnistuisi normalisoimaan myös Israelin ja Saudi-Arabian välit virallisestikin.

--- Lainaus päättyy ---
Harmi, miten maassamme lähes kaikki Trumpia koskeva uutisointi on negatiivista, aggressiivista ja pilkallistakin. Antipatiat Trumpia kohtaan johtuvat suurelta osin hänen Israel-myönteisyydestään. Siksi suomalaiset toimittajat pilkkaavat ja halventavat häntä aivan avoimesti. Kuitenkin juuri Trumpin kaudella Yhdysvaltojen ja Suomen suhteet ovat olleet tiiviimmät kuin koskaan.

Lähde

Trumpin kaudella Yhdysvaltojen ja Suomen suhteet ovat olleet tiiviimmät kuin koskaan, arvioivat asiantuntijat
https://yle.fi/uutiset/3-11509367

Pena:

--- Lainaus käyttäjältä: luterilainen - 14.09.20 - klo:21:29 ---Antipatiat Trumpia kohtaan johtuvat suurelta osin hänen Israel-myönteisyydestään.

--- Lainaus päättyy ---

En usko, että tuossa on minkäänlaista perää. Donald Trump on ulkoiselta olemukseltaan, käyttäytymiseltään ja puheiltaan sellainen, joka maassamme helposti tunnistetaan itseänsä täynnä olevaksi öykkäriksi.

luterilainen:

--- Lainaus käyttäjältä: Pena - 14.09.20 - klo:20:17 ---Kiusallisinta on, että hän esiintyy uskovaisena kristittynä, mutta ei nähtävästi osaa lainata jaettakaan Raamatusta.

--- Lainaus päättyy ---
Trump on reformoituihin kirkkokuntiin kuuluva presbyteeri ja Biden on katolinen, joka hyväksyy niin abortit kuin samaa sukupuolta olevien avioliitotkin.

Syntymättömillä lapsilla ei ole koskaan ollut vahvempaa puolustajaa kuin Trump, joka osallistui maan ensimmäisenä presidenttinä aborttia vastustavalle March for Life - marssille. Trumpin hallinto asettikin lisää esteitä abortin hankkimiselle eivätkä verorahoilla toimivat perhesuunnitteluklinikat saa antaa lähetettä aborttiin. Lisäksi liittovaltion ylläpitämät perhesuunnittelupalvelut eivät saa olla samoissa tiloissa toimijoiden kanssa, jotka tekevät abortteja. Monet osavaltiot tiukensivatkin aborttilainsäädäntöään.

Meillä Suomessa kansanedustaja Päivi Räsänen (kd) iloitsee USA:ssa kiristyneestä aborttilainsäädännöstä.

– Olen tosi ilahtunut ja todella toiveikas Yhdysvaltain kehityksen suhteen, Räsänen sanoo Iltalehdelle.

Hän toivoo samaa suuntausta Suomeenkin.

– Olen sitä mieltä, että Suomessakin pitäisi ottaa käyttöön samanlainen lainsäädäntö kuin Alabamassa ja suojella syntymättömän kohdussa olevan lapsen elämää.

– Toivon ja uskon, että Yhdysvaltain keskustelu aiheesta heijastuu laajemminkin Suomeen saakka.

– Meillä Suomessa myöhäisten aborttien määrä on lisääntynyt. Lapsia, jotka abortoidaan 22. raskausviikolla, voitaisiin hoitaa keskosina. Aborttien seurauksena meillä on lapsia, jotka elävät muutaman minuutin tai muutaman tunnin, ja jotka jätetään kuolemaan, Räsänen sanoo.

Räsäsen mielestä raiskauksen seurauksena alkunsa saaneet lapset ansaitsevat mahdollisuuden elämään siinä missä muutkin lapset.

– Jos ollaan johdonmukaisia sille, että elämä alkaa biologisesti hedelmöittymisen hetkellä, niin raiskauksen myötä syntyvät lapset ovat yhtä arvokkaita.

Lähde

Päivi Räsänen iloitsee USA:ssa kiristyneestä aborttilainsäädännöstä: ”Olen tosi ilahtunut – sama Suomeen”
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/6498d507-fcc6-4885-b198-342f18a11858

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta