Tule, uni! Missä olet? Tule! En jaksa odottaa. Tule nyt. Miksi viivyt. Tiedän, milloin olet ovella. Viimeistään kolmen tunnin kuluttua tulet, mikäli entiset merkit paikkansa pitävät. Kolme tuntia tuntuu pitkältä.
Näin on ja näillä mennään.
Mitähän on tämän jälkeen? Koska mikään ei ole loputonta. Ajatus tuo turvaa. "Kaikki päättyy aikanaan". Toivottavasti sitä ennen tapahtuu paljon. Vai onko sittenkin, että "tapahtuminen" sinänsä ei olisikaan merkityksellistä?
Rakkautta toivon, rakkautta vain ja uskoa ja luottamusta. Yhteisöllisyyttä. Ymmärrystä. Pyrkimystä ymmärtää. Rukoilen.
Tähän onkin hyvä taas päättää:
Isä, Jumala Kaikkivaltias! Siunaa meitä ja varjele meitä. Valista kasvosi meille ja ole meille armollinen. Käännä kasvosi meidän puoleemme ja anna meille rauhasi Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.
En tahdo kuitenkaan lopettaa, sillä valvottavaa on vielä. "Valvoa mun, Jeesus anna aina ristis juurella."
Olen kuin Maria-äiti, halasi maahan vaipuneena ristiä. Se oli hänen, se on minun ainoa lohtu ja turva.
"Sun ristis olkoon ainoa tienviittaajani matkalla, ain aurinkona päivällä ja yöllä kuuna tähtenä.
Se oikealle ohjatkoon, pois harhateiltä johtakoon. Maailma ettei eksytä, pois tyköäsi viehätä.
Se olkoon turva tuskissa, varustus vahva vaaroissa.
Ain eläessä iloni ja kuollessakin toivoni."
Hyvää huomenta, rakkaat Ystävät!
Olen kaivannut körttiseurojamme. Vaikuttaako ulkokohtaiselta: "körttiseurojamme"? Käytännössä olen ollut "pihalla", koska niin harvoin olen päässyt veisaamaan yhdessä. Pitää siis kirjoittaa: Seuraanne, yhdessäoloamme.
Isän, Jumalan Rakkaus, Pyhän Hengen osallisuus olkoon kanssamme. Amen.
(Oli jo toinen "Amen". Kolmaskin saattaa tulla, sillä yötäni on vielä laskennallisesti tunti.
Aamen. Halleluja.
