Syntyvyys maailmassa on puolittunut viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana. Vuonna 1970 4,85 synnytystä naista kohden, vuonna 2020 enää 2,3. Trendi jatkuu yhä. Väestön kasvu ei nykyään johdu syntyvyydestä vaan eliniän pitenemisestä. (Lähde:
Maailmanpankki.)
Hesarissa energiayhtiö ST1:n omistaja Mika Anttonen pitää väestönkasvua kumminkin edelleen ongelmana. Hän ei kuitenkaan jutussa kommentoi noita syntyvyyslukuja vaan näyttää ihan sitä kasvukäyrää, johon siis vaikuttaa vanheneminen enemmän.
Jutun pointti onkin muu kuin väestönkasvu itse, eli energian riittävyys, tai oikeammin riittämättömyys. Euroopan maiden ei pitäisi haksahtaa tarkastelemaan omia hiilipäästöjään, sillä ne on saatu alas ulkoistamalla valmistava teollisuus muualle, samalla kun täällä kuitenkin kulutamme ne valmistetut tuotteet. Siellä muualla taas esim. sähköverkon infrastruktuuri ei samalla tavalla mahdollista hiilineutraalin energiatuotannon rakentamista.
Ratkaisua Anttonen etsii solidaarisuudesta: "Tärkeintä olisi käyttää Euroopan rahaa ja osaamista siihen, että kehittyvien talouksien energiajärjestelmää rakennettaisiin alusta asti uusiutuvan energian varaan."
Teollisuuspiireissä voidaan siis ajatella noinkin. Ehkä "kansainvälinen kilpailukyky" ei kaikkia ongelmia ratkaise.