Taas on kirkkoa arvosteltu ja lyöty kuin vierasta sikaa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/9b6bfba6-e188-4759-8196-c9a87bbf4d10
Sanna Ukkolan mielestä kirkko on yhtä kuin jonkun Kanasen kirkkoherran tempaukset.
Hänen mielestään kirkko on hukassa kuin teini alkoholimyymälässä.
Ikävää että ihmisillä on niin kumma kuva kirkosta ja siellä olevasta touhusta.
Yksi Kananen tempauksineen ei ole kirkko.
Tuntuu että ne kovimmin kritisoi kirkkoa kun vähiten siellä käy ja tekevät johtopäätökset joidenkin populistisesti melskaavien mukaan.
Minusta kirkossa ja sen toiminnassa ei ole vikaa, vaan vikaa on niissä ihmisissä kun ei siellä käy!
Minusta Sanna Ukkola on oikeassa. Onneksi rappiokirkkoon ei ole pakko kuulua. Päivi Räsänenkin pohtii kirkosta eroamista.
Kansanedustaja ja kirkkovaltuutettu Päivi Räsänen (kd.) kertoo Ylelle harkitsevansa kirkosta eroamista.
– On se mahdollista. En ole tehnyt vielä päätöstä, Räsänen toteaa.
Eropohdinta juontuu piispainkokouksen esityksestä, jonka mukaan kirkkojärjestykseen lisättäisiin uusi avioliittokäsitys.
Perinteisen miehen ja naisen välisen avioliittokäsityksen rinnalle tulisi kahden henkilön välinen avioliitto.
Kirkolliskokous käsittelee piispainkokouksen ehdotusta toukokuussa.
Räsäsen mukaan uusi ehdotus on järjetön.
– Kahden avioliittokäsityksen malli on järjetön. Kaksi keskenään täysin ristiriidassa olevaa näkemystä on ongelmallinen minkä tahansa organisaation kannalta, Räsänen sanoo.
Räsäsen mielestä piispainkokouksen ehdotus on Raamatun vastainen ja piispat ”johtavat kirkkoa harhaan”.
Hän kirjoittaa viestipalvelu X:ssä, että hänen mielestään ”piispat keikuttavat kirkkolaivaa nyt vaarallisella tavalla”.
Räsänen on aiemminkin pohtinut julkisuudessa kirkosta eroamista.
Vuonna 2019 Räsänen kertoi muun muassa Ilta-Sanomille pohtivansa kirkosta eroamista. Syynä oli tuolloin kirkon evankelis-luterilaisen kirkon ryhtyminen Pride-tapahtuman viralliseksi kumppaniksi ja sateenkaarimessun järjestäminen.
Piispainkokous esittää: Kirkko voi vihkiä samaa sukupuolta olevia – näin arkkipiispa kommentoi
https://yle.fi/a/74-20078866Päivi Räsänen pohtii kirkosta eroamista – ”Kahden avioliittokäsityksen malli on järjetön
https://yle.fi/a/74-20078948