Aistini ovat pikkuhiljaa vapautumassa stressitilasta, johon Ruutin kuolema minut suisti. En ole vapaa kaunaisista tunteistani virkavaltaa kohtaan vieläkään, mutta se on minun syntielämääni. Pitää vain luottaa ja rukoilla, että tunteistani vapaaksi pääsen. Ei saisi lehtien lööppejä lukea, sillä jos niissä esitetään virassaan hairahtuneita virkamiehiä, niin oma vaivani pullahtaa taas elämäänsä elämään. Koettu, todellinen tai kuviteltu, epäoikeudenmukaisuus vaivaa. Olen Lahden poliisiin ollut yhteydessä sattumoisin, ja nyt juuri siinä poliisipiirissä komisariot "pelaavat" menestyksellisesti liikennekameroiden kanssa. Heillä on tietotaito. Korkea-arvoiset poliisikomentajat ovat taas lööpeissä, eikä ole kauankaan, kun ylin syyttäjä joutui jättämään paikkansa, kun luuli olevansa riippumaton. Kihlakuntien syyttäjissä, koska ovat elinikäisissä viroissaan, on samaa arvelemaani megalomaanista käyttäytymistä. Heistä joku pystyy kirjoittamaan valtakunnansyyttäjän virastoon, että "ei kaikkea tarvitse tutkia". Substanssiasioissa he voivat vuosien saatossa muuttua aikalailla sisäsiittoisesti ajattelevaksi joukoksi.
Raamattua lukemalla ihminen voi saada, jos on vähänkään uskoa, apua, että et ole yksin. Jos on ensin saanut paljon ja siitä sitten osa otetaan äkisti pois, niin siihen on vielä "armonripaus jäänyt", mikä kyllä riittää, kun kipujesi jälkeen asian oivallat. Mutta ensin on pelättävä, että kauppareissulla et pääse tutkivia silmiä pakoon, sekin on hyvä tunnistaa omaksi viakseen. Armo kantaa.
