Keskustelua herännäisjulistuksesta

[dnasukil]

Silloin tällöin Hengellisessä Kuukauslehdessä on nostettu esiin kysymys herännäis- julistuksen sisällöstä. On katsottu heränäisyyden alkuajoista periytyneen julistuksen sisällön muuttuneen niin, että synnintuntoon ja parannuksen tekemisen välttämätömyyteen vetoavaa julistusta ei juuri enää kuulla. Olisi mielenkiintoista herätellä keskustelua aiheesta, mikä tuntuisi aikamme ihmiselle olevan hyvinkin tarpeellinen herätyshuuto.
 
 Jokatapauksessa tarvitaan vakavaa keskustelua siitä, miten tämän houkutuksia pullollaan olevan ajan ihminen selviää hengissä. Merkitystä ei liene sillä, miten usein käy kuluttamassa kirkon penkkiä, jos ei aukenen polun pää jonne tulisi suunnata askeleensa.

[osmo]

Juu, eipä ollenkaan mitätön aihe. (Melkein voisi olla "seuratuvankin" puolella?) (Tännehän tämä jo siirtyikin, kiitoksia!)
Yksittäisten otteitten nappaaminen vanhoista puheista ei välttämättä kerro kaikkea siitä mitä oli ennen verrattuna nykyiseen. Vai onko julistuksen oltava aina ihan samanlaista? Miten ajan ympäristö vaikuttaa siihen?
Mitä on herättelevä, parannusta vaativa julistus? Mistä sen tunnistaa? Herätteleekö sama puhe toista mikä paaduttaa toista? Mitkä ovat juuri tänä aikana niitä houkutuksia mistä pitäisi erityisesti varoitella?

Kyselen tässä vaan; herkkä aihehan tämä on. Minusta ei ainakaan tässä vaiheessa ole antamaan kovin ehdottomia mielipiteitä.

[Pena]

Herätyspuheen yksi vaara lienee tarkoituksellinen tai tiedostamaton rajojen piirtäminen Taivasten valtakunnalle. Körttiläisyydessä se viiva kai on olevinaan suruttomien ja heränneiden välissä. Väärälle puolelle jääneet saattavat kokea olevansa tuomittuja siellä pysymäänkin. Näin hengellinen työ saattaa vain lisätä maallistumista.
Minua viehättäisi ajatus sellaisesta julistuksesta, joka etsisi ja löytäisi kaikkialta uskon sinapinsiemeniä kastellakseen ja kasvatellakseen niitä. Ainakin rajoja vetävän pitäisi opastaa lähimmälle rajanylitysasemalle.
Tulinpa taas maalailleeksi kielikuvia! Teologit sanokoot saman kreikaksi.

[Teme]

En tiedä menneisyydestä, mutta  nykyään - onneksi - saa istua rikkinäinen ihminen seuroissa veisaamaassa Siionin virsiä. Siellä ei tarvitse pelätä, että joku dumppaa taas kerran helvettiin tai kertoo, kuinka huono uskova on, jos "...." (täydennä "..." millä tahansa tekemiseen liittyvällä syyllä). Siinä ainakin kaikki, mitä minä tarvitsen: Kristus tuli ihmiseksi, otti ihmisten synnin, kantaa raadon Kotiin. Enempää stressiä ja vaatimuksia en elämääni kaipaa.

Teme

[dnasukil]

Kiitos Osmolle. Teit hyvän kysymyksen. "mitkä ovat juuri tänä aikana ne houkutukset, joista erityiseti tulisi varoittaa ?
  Kysymys palautti ajatukseni runsaan kahden ja puolen vuosituhannen taakse Hoorepin vuoren juurelle. Siellä hahmoteltiin rajat ihmisen käyttäytymiselle elämässä kymmenen käskyn muodossa.
 Tarvitsee vain vilkaista päivän lehteä todetakseen rajojen ylittämisiä, jotka hämmentävät kysymään; eivätkö ohjeistukset enää ole voimassa?
 Uskottomuudet avioliitossa, villi alkoholin käyttö ja "mikään ei riitä" ahneus ovat kohonneet jopa hyveeksi.
  Samaa huolestumista näyttää ilmenneen paikallisosastojen neuvottelupäivilläkin kysymyksenä; "pitäisikö herännäisyyden profiilia ja näkyväisyyttä nostaa"?
  Yhteismitallista vastausta tuskin mistään on löydettävissä, mutta yhdessä asiassa, julistuksen terävöittämisessä, saataisi olla yksi aste ylöspäin. Muistuttaa yhteiskuntaamme rapauttavista ilmiöistä, jotka tekevät suorastaan mahdottomaksi perinteisen perhe-elämän, jossa lapsetkin saisivat kristillistä alkuopetusta tulevaan, mikä tarkoittaa juuri kristinuskon juurittamista nousevan polven sieluun.
 Voisiko ajatella niinkin, että julistajat (lähinnä pappi) on kutsuttu hyvän Paimenen edustajaksi tässä ajassa, joka huhuilee sen yhden raja-aitojen ylittäneen ja eksyksiin joutuneen perään?

[Pena]

Kun puhutaan nykyajasta ja sille ominaisista kiusauksista, on kai lupa puhua politiikkaakin. Neuvostoliitto oli aikanaan ateistiseksi tunnustautuneena yhteiskuntana liiankin helppo kristittyjen uhkakuva.

Nyt on kiusauksena se, että on liian vaikea nähdä Yhdysvaltojen suunnassa mitään uhkia. Kuitenkin sen informaatio- ja viihdeteollisuus on voimakas asennekasvattaja, joka opettaa tehokkaasti hyvin epäkristillisiäkin arvoja. Jopa kristillisyyden nimissä siellä osataan levittää ahneuden sanomaa. Liberalististen talousoppien ahneus onkin ilmiselvää.

Islam taas on turhan kätevästi osoitettavissa möröksi. Moraalin puolella sieltä taitaisi kuitenkin löytyä esikuviakin, vaikka naisten alistaminen ja pommeja räjäyttelevä ääriuskonnollisuus ovatkin meille nyt tutumpia asioita.

[llwyd]

Kyllähän varmasti nykyään tarvittaisiin enemmän intohimoa julistukseen, enemmän itsevarmuutta: aika on hyytävän kylmää ja kaikki lämpimät sävyt ovat vähissä, marginaaleihin työnnettyjä. Meidän avuttomien velvollisuus olisi työntää ovea auki toisille avuttomille - ollaan varmasti liian itsetyytyväisiä, liian kevyitä, tämä maailma on sodanjulistus arvoillemme, heikkoja poljetaan ja lyödään kovilla sanoilla ja teoilla. Olisi tämän liikkeen velvollisuus rohkeasti saarnata armoa ja rajatonta anteeksiantoa. On heikkoutta ettemme siihen pysty.

[Pena]

On yleinen ajatusvirhe, että hyvyys olisi heikkoutta ja heikkous hyvyyttä. (Vastaavasti erehdytään pitämään pahuutta voimakkuutena ja voimakkuutta pahuutena.) Lähimmäisenrakkauden ja armon toteuttaminen vaatii ponnistuksia ja joskus äänekästä ja suoraa puhetta.

[dnasukil]

Osmo, nostit esiin monta kysymystä, joihin jäin kiinni. Esim. "miten ympäristö vaikuttaa julistuksen sisältöön? Ja voiko julistus olla aina samanlaista? Näiden alle jäin pähkäilemään päsemättä niistä irti.
 Vastakysymyksenä nousi ajatus; onko nyt käymässä niin,tai jo käynytkin, että sanat: eilen, tänään ja iankaikkisesti, ja - taas: "minä olen alku ja loppu" ovat siirtymässä tai jo siirtyneet historian pölyttyneille hylyille tarpeettomana ?
  Kun julistetun sanoman tuli olla ympäristö- ja ajan vaihteluista huolimatta muuttumaton, onko enää lupa kyselläkkään alkuperäisen perään ? Onko meille käymässä niin, että olemme liukumassa ajan hengen mukana elämysten, nautintojen ja optioiden perään? Pidetäänkö enää uskottavanakaan, joka kaipaa lujaksi koettua perustaa. Yrittää kysellä, mikä arvo on totuudella.
  Vieläkin muistuu mieliin tapaus Kaiffaan kuulusteluista, jossa totuus muuttui valheeksi ja lopulta valhe totuudeksi. "Sano oletko sinä Jumalan poika ? Sinäpä sen sanoit !

[seppos]

Kun luin kirjoituksia edelläni tuli mieleeni pari asiaa.

On vaikea puhua jos ei ole sanottavaa. Ei voi jakaa jos  ei ole jaettavaa. Tänä siivosuruttomana aikana ei ole ihmisillä eikä liion puhujilla aitoa hätää kun kaikki on päällisin puolin hyvin. Revi nyt siitä terävää omakohtaista julistusta. Julistus on yhtä latteaa kuin ympäristönsä.

Vain omakohtainen julistus on jostain kotoisini. Jos se ei ole omakohtaista niin se jättää kuulijan kylmäksi ja jos sitä sitten rupeaa omatoimisesti terävöittämään, niin haavoittaa kuulijansa ja karkoittaa hänet Kristuksen luota.

"Hunajalla saa enemmän kärpäsiä kuin tervalla" sanonnalla on aikoinaan rauhoitettu turhan kovia körttipuhuvaisia.

 
Olen yllätys yllätys täysin samaa mieltä, että terävoittäminen on todella tarpeen, mutta sen tulee olla aitoa.

[osmo]

Uskoisin ymmärtäväni mitä tarkoitat seppos, ja olen samaa mieltä. Terävöittämisen suhteen on oltava siten varovainen, ettei leikkaa omaan sormeensa, saatikka toisen. Aivan kuten profiilin nostamisen kanssa; miten paljon profiilia voi nostaa, niin että se on edelleen matala? ( Matalan profiilin ollessa kuitenkin ihanne?)
dnasukil:
Olennaisimman; Kristuksen, Jumalan armon ja rakkauden osalta julistuksen oltava aina samanlaista. Ajan kehyksistä riippumatta. Näin haluan uskoa.
Historiassa on kuitenkin myös paljon esimerkkejä siitä, miten jumalallisen totuuden ( omasta mielestään ) hallitsevat ihmiset ovat tuhonneet muita. Eikä heidän totuutensa ole välttämättä kestänyt aikaa.

Missä kohti on meidän sokeat pisteemme tässä ajassa? Mistä asioista historia tuomitsee meidät? Tämän pohtiminen tekee  minut varovaiseksi.
Mainitsemasi esimerkit; uskottomuus, ahneus, juopottelu ovat toki sellaisia asioita joista on helppo olla samaa mieltä. Ne ovat vahingoittavia,  kärsimystä aiheuttavia asioita. Kaikki itsekkyyden muotoja. Itse ainakin koen että näitä vastaan, ja nimenomaan itsekkyyttä vastaan monissa herännäishenkisissä puheissa juuri noustaankin.

[Pena]

"Välistävetona" totean, että kaipaamme siis kohti käyvää kärkevää julistusta siivosuruttomasta latteudesta (seitsemän synnin listassa se lienee velttous).

[dnasukil]

Viel ossin esittämiin." Mitä on herättävä ja parannusta vaativa julistus ja mistä sen tunnistaa? "Yksinkertaisuus on helppo sanoa suulla, mutta työläs yksinkertaiseksi tulla on" (vanha siioni 109)
  Jospa osaisikin suoraan sanoa tuohon yksinkertaisen vastauksen, olisin jo pitkällä.
 Muistan piispa Simojoen lausuneen eräässä tilanteessa julistusta koskevasta;"puhuja tulee kuulluksi, jos sanoma on suodatettu puhujan oman elämän läpi."
 Luulen siinä sanotun jotakin perillemenon tavoitellusta ihanteesta. Aitous lienee siinäkin melkoinen avu. Kuvittelen tilannetta, siis kuvittelen, papin hämmästystä, jos saarnan jälkeen alaksi Sakastiin virrata jonossa ihmisiä kysymään;"mitä minun pitäisi tehdä, että pelastuisin"? Näin tapahtui Pietarin Jerusalemissa pitämän saarnan jälkeen. Tätä kyselyä on kohdallanikin pitkitetty ja varma vastaus odottaa tuloaa. Sitä jään vieläkin ikävöimään.

[Teme]

dnasukil, jos tuota kysyt vaikkapa parilta kymmeneltä eri saarnaajalta, niin sinulla on pari kymmentä erilaista vastausta ja täydellinen epätoivo sielussasi. Se epätoivo tulee siitä tajuamisestä, että "MINÄ EN PYSTY NOITA VAATIMUKSIA SUORITTAMAAN!"  Paras vain tyytyä siihen, että Kristus kantaa kotiin ja me olemme vain kyydissä. Jos jotain haluaa tehdä, niin sitten sen pohjalta, että kaikki on JO maksettu, etkä pysty itse maksamaan enää mitään.

(Ainakin toivon, että niiden pohjalta tulisi se epätoivo heti, eikä vasta sitten kun on yrittänyt saavuttaa edes jonkun sellaisen riman, jossa pelastus ei tule yksin, vain ja ainoastaan armosta. Liian moni on jäänyt aina sen riman alle ja lopulta luopunut kaikesta.)

Teme

[Sanneli]

Mää en kyllä ymmärrä yhtään näitä juttuja mutta oikiasti haluaisin. Mua on se jo harmittanu aika kauan etten tajua mitään. Harmi.