Kirjoittaja Aihe: Vakava asia [armolahjat jne.]  (Luettu 52067 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Acon20

  • Körttiläisyyden jäljillä
  • Viestejä: 5
Vakava asia [armolahjat jne.]
« : 21.09.08 - klo:16:00 »
Armolahjoista kysyisin? Pyhä Henki antaa niinkuin itse tahtoo varustaakseen seurakuntansa evankeliumin julistustyöhön.

Miten voi toimia seurakunta, ellei kaikki armolahjat toimi oikeissa tilanteissa? On suuri mysteeri se, kun Pyhä Henki itse antaa ja varustaa tulemaan esiin oikealla ja sopimattomalla hetkellä esiin, nuhtelemaan ja kehoittamaan.

Rinnanpielessä nappeina, joko julkisesti tai yhteisön sisäisessä tietoudessa on henkilöt, joilta minkäkin avun saa. Ja apua toki saa oikeastakin elämänlähteestä. Mutta Henki kuitenkin itse jakaa. Toiset opettajiksi, toiset apostoleiksi, toiset evankelistoiksi jne tahtonsa mukaan.

Tule kaikessa kaikeksi Kristus. Näillä sanoilla rukoillen on hyvä päättää oman tahdon tie. Ja turvata Herraan Jeesukseen Kritukseen tämän seurauksena alkavan kilvoittelun ja taisteluiden tiellä.

Siitä alkaa uskossa lapsuus ja sananmaito, uskon nuoruuden aika jolloin opittua käytetään taistelussa ja täysi miehuus, jossa jo tiedetään miten taistelussa aseita ja joukkoja voidaan käyttää, mutta nöyryydessä ja köyhässä rukouksessa turvaudutaan Herraan, että Hänen tahtonsa saisi tapahtua.

Voitoissa ja tappioissa ihminen oppii tunnistamaan omat rajansa, vihollisensa ominaisuuksista, lähimmäisistään ja Herran voimasta sen mikä Hänelle on mahdollista. Ja sen minkä Herra haluaa näyttää täällä ajassa siitä mikä yli-inhimillistäkin on.
Turva Herrassa on aina parempi kuin paikka juhlalounaalla maailmassa.

munkki-1

  • Vieras
Vakava asia [armolahjat jne.]
« Vastaus #1 : 21.09.08 - klo:22:08 »
Muinoin kun olin korttiläisissä jutuissa mukana joka viikko, niin en kenenkään kuullut puhuvan armolahjoista.  Moni vuosi vierähti ja tietämättömyys pysyi, kunnes itse niihin törmäsin  lähempänä 30 ikävuottani.

Vaikka olinkin saanut pitkän uskonnonopetuksen körttiläisessä opinahjossa, niin olin välttynyt kaikesta asiallisesta opetuksesta, en tiedä miksi.  Oliko se niin vaarallinen alue UTa vaiko oliko opettajat epävarmoja opettamaan siitä.

Liitän tähän UTn paikan, josta voivat enempi tietävät opettaa enemmän:



Lainaus


 1. Korinttolaiskirje 12

 

1 Mutta mitä hengellisiin lahjoihin tulee, niin en tahdo, veljet, pitää teitä niistä tietämättöminä.
2 Te tiedätte, että kun olitte pakanoita, teitä vietiin mykkien epäjumalien luo, miten vain tahdottiin.
3 Sentähden minä teen teille tiettäväksi, ettei kukaan, joka puhuu Jumalan Hengessä, sano: "Jeesus olkoon kirottu", ja ettei kukaan voi sanoa: "Jeesus olkoon Herra", paitsi Pyhässä Hengessä.
4 Armolahjat ovat moninaiset, mutta Henki on sama;
5 ja seurakuntavirat ovat moninaiset, mutta Herra on sama;
6 ja voimavaikutukset ovat moninaiset, mutta Jumala, joka kaikki kaikissa vaikuttaa, on sama.
7 Mutta kullekin annetaan Hengen ilmoitus yhteiseksi hyödyksi.
8 Niinpä saa Hengen kautta toinen viisauden sanat, toinen tiedon sanat saman Hengen vaikutuksesta;
9 toinen saa uskon samassa Hengessä, toinen taas terveeksitekemisen lahjat siinä yhdessä Hengessä;
10 toinen lahjan tehdä voimallisia tekoja; toinen profetoimisen lahjan, toinen lahjan arvostella henkiä; toinen eri kielillä puhumisen lahjan, toinen taas lahjan selittää kieliä.
11 Mutta kaiken tämän vaikuttaa yksi ja sama Henki, jakaen kullekin erikseen, niinkuin tahtoo.
12 Sillä niinkuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin;
13 sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä.
14 Sillä eihän ruumiskaan ole yksi jäsen, vaan niitä on siinä monta.
15 Jos jalka sanoisi: "Koska en ole käsi, en kuulu ruumiiseen", niin ei se silti olisi ruumiiseen kuulumaton.
16 Ja jos korva sanoisi: "Koska en ole silmä, en kuulu ruumiiseen", niin ei se silti olisi ruumiiseen kuulumaton.
17 Jos koko ruumis olisi silmänä, missä sitten olisi kuulo? Jos taas kokonaan kuulona, missä silloin haisti?
18 Mutta nyt Jumala on asettanut jäsenet, itsekunkin niistä, ruumiiseen, niinkuin hän on tahtonut.
19 Vaan jos ne kaikki olisivat yhtenä jäsenenä, missä sitten ruumis olisi?
20 Mutta nytpä onkin monta jäsentä, ja ainoastaan yksi ruumis.
21 Silmä ei saata sanoa kädelle: "En tarvitse sinua", eikä myöskään pää jaloille: "En tarvitse teitä".
22 Päinvastoin ne ruumiin jäsenet, jotka näyttävät olevan heikompia, ovat välttämättömiä;
23 ja ne ruumiin jäsenet, jotka meistä ovat vähemmän kunniakkaita, me verhoamme sitä kunniallisemmin, ja niitä, joita häpeämme, me sitä häveliäämmin peitämme;
24 mutta ne, joita emme häpeä, eivät sitä tarvitse. Mutta Jumala on liittänyt ruumiin yhteen niin, että antoi halvempiarvoiselle suuremman kunnian,
25 ettei ruumiissa olisi eripuraisuutta, vaan että jäsenet pitäisivät yhtäläistä huolta toinen toisestaan.
26 Ja jos yksi jäsen kärsii, niin kaikki jäsenet kärsivät sen kanssa; tai jos jollekulle jäsenelle annetaan kunnia, niin kaikki jäsenet iloitsevat sen kanssa.
27 Mutta te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne hänen jäseniänsä.
28 Niinpä Jumala asetti seurakuntaan ensiksi muutamia apostoleiksi, toisia profeetoiksi, kolmansia opettajiksi, sitten hän antoi voimallisia tekoja, sitten armolahjoja parantaa tauteja, avustaa, hallita, puhua eri kielillä.
29 Eivät suinkaan kaikki ole apostoleja? Eivät kaikki profeettoja? Eivät kaikki opettajia? Eiväthän kaikki tee voimallisia tekoja?
30 Eihän kaikilla ole parantamisen armolahjoja? Eiväthän kaikki puhu kielillä? Eiväthän kaikki kykene niitä selittämään?
31 Pyrkikää osallisiksi parhaimmista armolahjoista. Ja vielä minä osoitan teille tien, verrattoman tien.


Poissa Salis

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4426
  • Körtti
Vakava asia [armolahjat jne.]
« Vastaus #2 : 22.09.08 - klo:16:47 »
Lainaus käyttäjältä: "munkki-1"
Muinoin kun olin korttiläisissä jutuissa mukana joka viikko, niin en kenenkään kuullut puhuvan armolahjoista.  Moni vuosi vierähti ja tietämättömyys pysyi, kunnes itse niihin törmäsin  lähempänä 30 ikävuottani.

Vaikka olinkin saanut pitkän uskonnonopetuksen körttiläisessä opinahjossa, niin olin välttynyt kaikesta asiallisesta opetuksesta, en tiedä miksi.  Oliko se niin vaarallinen alue UTa vaiko oliko opettajat epävarmoja opettamaan siitä.


En kuullut kenenkään puhuvan...., tietämättömyys pysyi..olin välttynyt asiallisesta opetuksesta...kovaa puhetta vaikka munkki oletkin.  :lol:
Acta, non verba.

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22341
Vakava asia [armolahjat jne.]
« Vastaus #3 : 22.09.08 - klo:18:15 »
Armolahjat ymmärtää helposti joksikin ihmeelliseksi yliluonnolliseksi ilmiöksi, johon liittyy voimakkaita tunnekokemuksia. Eihän sen tarvitse näin olla. Minä käsitän niiden olevan arkisia ja tarkoituksenmukaisia taipumuksia olla eri tavalla hyödyksi lähimmäisilleen. Jollakin on maalaisjärkeä, jollakin kielipäätä ja jollakin taito tunnistaa sairauksia ja hoitaa niistä kärsiviä. Jumalalta meidän taipumuksemme ovat aina peräisin, ei Pyhä Henki tarvitse erikoisefektejä toimiakseen.

Lars Mikael

  • Vieras
Armolahjat
« Vastaus #4 : 22.09.08 - klo:20:38 »
Kreikan käsite karisma on perustana sanallemme armolahja (Jumalan anteeksiantava armo). Suppeassa erityismerkityksessä armolahjat merkitsee varsinkin Paavalin kirjeissä niitä lahjoja, joita Henki jakaa uskoville seurakunnan rakentamiseksi.
Lahjat ovat annettuja ja saatuja - ne eivät ole lähtöisin ihmisestä itsestään. Jo sana lahjat viittaa muuhun kuin ihmisen luontaisiin ja synnynnäisiin kykyihin. Lisäksi sanotaan selvästi, että Pyhä Henki jakaa hengelliset lahjat.
Eri armolahjoja on arvosteltava sen perusteella, miten hyvin ne rakentavat seurakuntaa.
On kyse osaksi luonnonlahjoista, kyvyistä, jotka Hengen avulla on otettu käyttöön ja pyhitetty seurakunnan palvelukseen (esim johtamistaito, puutteessa olevista huolehtimisen kyky ja opettamisen taito). Yhteistä kaikille näille lahjoille on, että Jumalan on antanut ne varustaakseen Jumalan kansan palvelutyöhön, rakentamaan Kristuksen ruumista.

Edellä oleva on lainattu  Raamatun kommentaareista.

Minun mielestäni armolahjoja käytetään kuitenkin usein väärin. Ne saattavat olla jopa ihmisten "lyömäaseena" toisiaan vastaan.

Olen ymmärtänyt, ettei herännäisyydessä korosteta armolahjojen  käyttöä, eikä kerskailla näillä Jumalalta saaduilla lahjoilla - niin kuin ei myöskään uskolla. Toki moni körtti tunnustaa uskonsa minun tavoin, mutta siinä ei ole mitään kerskailun aihetta. Kaikki on Jumalan lahjaa.

Poissa Sarai

  • Kotimatkalla
  • Viestejä: 309
Vakava asia [armolahjat jne.]
« Vastaus #5 : 22.09.08 - klo:21:16 »
Ehkä uskokin on yksi armolahja muiden joukossa?

Poissa Viisveisaaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 8552
Armosta lahjoja
« Vastaus #6 : 23.09.08 - klo:05:33 »
Kaikenlaisia aiheita.
Kello on nyt 5.16 en tiedä onko järkeä näin aikaisin kirjottaa mitään, kun aika levottomia aina aamuisin liikkuu mielessä.

Itse sain armolahjan kerran, kun olin tosi synkissä tunnelmissa.
Olin murehtinut jo pitempään aikaa elämää ja muuta, kun rukouksessa ollessani alkoi suusta tulemaan outoja sanoja.
Olin ihan varma, että olen sekoamassa ja että olen liikaa ollut rukouksessa ja ajatellut uskonasioita.
 Samalla kuitenkin tuli sellaista iloa ja rauhaa, mutta kielilläpuhuminenhan on Raamatun mukaan itse hallittavissa ja lopetin sillä kertaa moisen touhun.

Sitten meni pari kuukautta ja tuli juttua uskonasioista yhden naisen kanssa ja punastellen vaivaantuneena kerroin kokemastani ja ajattelijn, että hän pitää ihan pimeenä.
Hän kuitenkin kertoi, että toihan on ihan tavallista ja raamatullista, että hänkin puhuu kielillä.
 Itse en ollut moisesta kuullut tai lukenutkaan, uskonnolliset asiat olivat silleen uusia.

No se oli mun kokemus ja siitä päivästä toi lahja on ollut. Ei se ole tehnyt musta parempaa tai pahempaa, mutta joku merkitys kait silläkin on.
Se että se olisi joku vakava asia, kuten alussa oli, niin sitä pikkasen ihmettelen.
 Jos kerran Henki jakaa niinkuin itse tahtoo, niin mitäs sitä moisista lahjoista huolehtimaan.
 En nyt tiedä Ukko Paavon kokemuksista asiasta, mutta kovin vierasta siihen kohtaaminen ei kuulemma hänellekkään ollut.
Vaikkakaan hän ei moisista paljoa painottanut puheissaan.

Tietysti onhan sitä Raamatussa, että tavoitelkaa lahjoja, mutta eristyisesti rakkautta, että ehkä joku tavoittelu voisi olla hyväkin?

Oli miten oli, minusta ei oikein kuulune körttiläisyyteen moisista lahjoista puheet, sillä niissä on vaaransa ja ihminen voi alkaa vaatimaan muilta ja kuvittelemaan itsestään saadessaan jonkun lahjan, vaikka parantaa sairaita enemmään kuin on.
 Onhan niitä parantajia, kuten oliko se jalovaura tai joku, joka parantaa ja pitää puheita, jotka minusta ovat ihan kauheita kuulla.

Pooh. Levotonta pitäiskö painua koisaan takas?
Tämä on se päivä, jolloin tapaan sattumalta maailman kauneimman tytön ja hän ihastuu muhun ja aloitamme seurustelun.
Toivossa kiva herätä. :wink:
Kaikki valta tekoälylle!

jUHOMA4

  • Vieras
Re: Armosta lahjoja
« Vastaus #7 : 23.09.08 - klo:09:27 »
Lainaus käyttäjältä: "Viisveisaaja"
Kaikenlaisia aiheita.
Kello on nyt 5.1
Pooh.
Tämä on se päivä, jolloin tapaan sattumalta maailman kauneimman tytön ja hän ihastuu muhun ja aloitamme seurustelun.
Toivossa kiva herätä. :wink:

----------------------------------------------------------------------------------
Hyviä unia lisää   :D

Poissa tosikkoko

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 858
Vakava asia [armolahjat jne.]
« Vastaus #8 : 24.09.08 - klo:03:44 »
Lainaus käyttäjältä: "Pena"
Armolahjat ymmärtää helposti joksikin ihmeelliseksi yliluonnolliseksi ilmiöksi, johon liittyy voimakkaita tunnekokemuksia. Eihän sen tarvitse näin olla. Minä käsitän niiden olevan arkisia ja tarkoituksenmukaisia taipumuksia olla eri tavalla hyödyksi lähimmäisilleen. Jollakin on maalaisjärkeä, jollakin kielipäätä ja jollakin taito tunnistaa sairauksia ja hoitaa niistä kärsiviä. Jumalalta meidän taipumuksemme ovat aina peräisin, ei Pyhä Henki tarvitse erikoisefektejä toimiakseen.

Hyvä jalatmaassa kuvaus. Tärkeämpää on se miten niitä lahjoja tai taipumuksiaan käyttää kuin se onko saanut jonkun taidon syntymälahjana, kovasti harjoittelemalla vai aikuisiässä "yllättäen".
Vaikken ole saanut lauluääntä syntymälahjana tai vähäisellä harjoittelulla niin elättelen silti toivoa :)

(Ja nipotus-edit vielä perään: eikös seuratuvassa lähes kaikki ole vakavaa asiaa joten miksi turhaan korostaa otsikossa sitä? vai kyseessä vain toisista piireistä saatu "lahja" saada kaikki näyttämään erityiseltä?)

Poissa apellikka

  • "Silmäisi eteen, Jeesus..."
  • Viestejä: 108
Vakava asia [armolahjat jne.]
« Vastaus #9 : 24.09.08 - klo:14:40 »
Lahjat ovat parempia käytössä kuin puheissa...

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22341
Vakava asia [armolahjat jne.]
« Vastaus #10 : 24.09.08 - klo:15:03 »
Lahjat pitää laittaa jakoon ja kyvyt käyttöön.

Poissa Salis

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4426
  • Körtti
Vakava asia [armolahjat jne.]
« Vastaus #11 : 24.09.08 - klo:15:31 »
Lainaus käyttäjältä: "Pena"
Lahjat pitää laittaa jakoon ja kyvyt käyttöön.


Saako lahjoista myös lahjakkuutta?
Acta, non verba.

munkki-1

  • Vieras
Vakava asia [armolahjat jne.]
« Vastaus #12 : 24.09.08 - klo:17:15 »
Tutkittaisiinko nämä lahjajutut ihan Pyhän kirjan avulla.

Itsde en hälua poistaa osia Raamatun tiedosta laiminlyömällä niden tutkimisen.

Apostolien kirjoitukset ovat kuitenkin  antamassa  jotakin tärkeää, jota ei varmaan sovi hyljätä ilman todellista asiaan tutustumista.

Pavo Ruotsalaisella ei ollut mahdollisuuksia samalla tavalla, kuin nykyisellä  Raanattutiedolla  tuoda esille tärkeät osat apostolisen opetuksen juurista.

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22341
Vakava asia [armolahjat jne.]
« Vastaus #13 : 24.09.08 - klo:19:34 »
Mahtoiko Paavalikaan tarkoittaa armolahjoilla nimenomaan hurmoksellisia ilmiöitä? Toki ne olivat tuttuja ja toivottuja alkuseurakunnassa, mutta Paavali taisi kiinnittää niidenkin kohdalla huomion tarkoituksenmukaisuuteen ja järjestykseen.

Poissa juhani

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4178
Vakava asia [armolahjat jne.]
« Vastaus #14 : 25.09.08 - klo:12:33 »
Minä puhun siansaksaa.
wilhelmi niskasen jäljillä